Venäjän ja muiden slaavilaisten kielten translitterointi

Sisältö:

Tämä dokumentti kuvaa, miten venäjässä ja muis­sa slaavilaisissa kielissä käytettyjä kyrillisiä kir­jai­mia muunnetaan latinalaisiksi. Pääpaino tarkas­te­lussa on kansainvälisellä standardilla ISO 9 ja Suo­men kansallisella standardilla SFS 4900, jotka osit­tain poikkeavat toisistaan. Myös eräitä muita käy­tän­tö­jä kuvataan.

Siirtokirjoitus (translitteraatio) kuvataan ensi­sijai­sesti venäjän osalta. Muiden slaavilaisten kielten translitteraatio kuvataan esittämällä poikkeukset venäjän translitteraatioon.

Siirtokirjoitusta yleisesti käsittelee sivu Siirto­kir­joi­tus (translitterointi ja transkriptio) ja sen suo­ma­lai­set käytännöt. Käytännön translitterointia varten olen tehnyt translitterointiohjelman (toistaiseksi vain venäjää ja bulgariaa varten).

Periaatteita

Puhdas translitteraatio tarkoittaa, että jon­kin kirjaimiston kukin kirjain kor­va­taan yh­del­lä toisen kirjaimiston kir­jai­mel­la. Kan­sain­välinen kyrillisten kir­jain­ten trans­lit­te­rointi­standardi ISO 9 rakentuu tälle peri­aatteelle.

Useimmat kyrillisten kirjainten trans­lit­te­rointi­kaavat kuitenkin poikkeavat tästä: kirjainta saattaa vastata kirjain­yhdistelmä, ja kir­jai­men vastine saattaa olla erilainen eri tilanteissa. Tämä johtuu osittain pyrkimyksistä ottaa ääntämys huomioon. Esimerkiksi kyrillinen е-kirjain ääntyy tavun alussa (esimerkiksi sanan alussa) j-alkuisena, ja suo­ma­lai­sen ns. kansallisen kaavan mukaan se trans­lit­te­roi­daan silloin je:llä eikä e:llä. Mikään trans­lit­te­roin­ti ei kuitenkaan ole täysin ään­tä­myk­sen mukainen. Esimerkiksi ääntymättömät kir­jai­met säilytetään.

Kyrillisin merkein kirjoitettujen tekstien translitteroinnissa käytetään erittäin monia mene­telmiä varsin sekavasti. Niinpä sama kyrillinen kirjain (ч) saatetaan translitteroida yhdessä kielessä esim. tj, toisessa tsch, kolmannessa ch, joka taas jossain muussa kielessä käytet­tä­väs­sä menetelmässä tarkoittaakin ihan toista kyrillistä kirjainta.

Useimmat translitterointimenetelmät ovat kielikohtaisia sekä kohde- että lähdekielen mu­kaan. Venäjän­kielisten nimien translitterointiin käytetään suomen kielessä eri järjes­tel­mää kuin ruotsin kielessä, ja venäjänkieliset nimet translitteroidaan osittain eri tavoin kuin ukrainan­kieliset.

Suomessa käytetään yleensä ns. kansallista kaavaa, joka on melko vakiintunut muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Tieteellisessä esityksessä saatetaan käyttään sen sijaan tai sen ohella ns. tieteellistä kaavaa. Nämä molemmat on määritelty kansallisessa standardissa SFS 4900.

Sekaannuksia on jossain määrin aiheuttanut se, että siirtokirjoituksessa on käytetty tai suositeltu käyttöön eri maiden kansallisten käytäntöjen mukaisia tapoja. Perusteeksi on mainittu YK:n suositukset, joilla tarkoitetaan maantieteellisiä nimiä koskevien kongrenssien kannanottoja. Jopa Kotimaisten kielten keskus on ollut tällaisilla linjoilla. Kotoistus-hankkeen kannanottoZ asiaan suosittaa ensisijaisesti SFS 4900:n ja ISO 9:n käyttöä, rajoittaen ”YK:n suosittamat” tavat käytettäviksi ”sellaisissa viranomaisten dokumenteissa ja vaihdettavissa tiedoissa, joissa tarvitaan kansainvälistesti keskenään samaa, hyvin suppealla aakkostolla esitettävissä olevaa latinalaisin kirjaimin esitettyä asua”.

Etenkin englanninkielisen tiedonvälityksen ja kirjallisuuden vaikutuksesta Suomessa kui­ten­kin esiintyy myös standardista poikkeavia asuja. Esimerkki (erään kaupungin nimi):

ЧелябинскNimi kyrillisin kirjaimin
TšeljabinskSuomalaisen standardin kansallisen kaavan mukainen asu
TsheljabinskKansallisen kaavan mukainen asu silloin, kun š-kirjainta ei voi käyttää
ČelâbinskTieteellisen kaavan ja standardin ISO 9 mukainen asu
ChelyabinskEnglanninkielisessä tekstissä tavallinen asu, usein virheellisesti suomessakin

Nykyvenäjän translitterointi kansainvälisen ja suomalaisen standardin mukaan

UnicodeEngl. nimiSuomenk. nimiKyr.ISOUnicodeAik.SFS 4900 kansall. Engl.
U+0430aaаaU+0061
U+0431bebeбbU+0062
U+0432veveвvU+0076
U+0433ghegeгgU+0067
U+0434dedeдdU+0064
U+0435iejeеeU+0065 e/jee/ye
U+0436zhežeжžU+017E ž (zh)zh
U+0437zezeзzU+007A
U+0438iiиiU+0069 i/ji
U+0439short ilyhyt iйjU+006A i/j/–y
U+043AkakaкkU+006B
U+043BelelлlU+006C
U+043CememмmU+006D
U+043DenenнnU+006E
U+043EooоoU+006F
U+043FpepeпpU+0070
U+0440ererрrU+0071
U+0441esesсsU+0072
U+0442teteтtU+0073
U+0443uuуuU+0074
U+0444efefфfU+0066
U+0445hahaхhU+0068kh
U+0446tsetseцcU+0063 tsts
U+0447chetšeчčU+010D tš (tsh)ch
U+0448shašaшšU+0161 š (sh)sh
U+0449shchaštšaщŝU+015Dščštš (shtsh)shch
U+044Ahard signkova merkkiъʺU+02BA 
U+044Byerutaka-iыyU+0079
U+044Csoft signpehmeä merkkiьʹU+02B9 
U+044Dekäännetty eэèU+00E8 ee
U+044EyujuюûU+00FBjujuyu
U+044FyajaяâU+00E2jajaya
U+0451iojoёëU+00EB jo/oe/o
Sarakkeiden selitykset:
  1. kyrillisen merkin Unicode-koodi
  2. kyrillisen merkin nimi Unicodessa lyhen­net­ty­nä; täydelliset nimet ovat muotoa cyrillic small letter a
  3. kyrillisen merkin suomenkielinen nimi lyhen­net­ty­nä; täydelliset nimet ovat kyrillinen pienaakkonen a jne.
  4. kyrillinen merkki
  5. vastinmerkki ISO 9 -translitteraatiossa ja SFS 4900:n mukaisessa tieteellisessä translitteraatiossa
  6. em. vastinmerkin Unicode-koodi
  7. ISO 9:n vanhempien versioiden ISO 9:1968 ja ISO 9:1986 mukainen translitteraatio, jos se poikkeaa nykyisestä
  8. ”tavallisen kaavan” mukainen vastine (tai Suomessa yleisesti käytetty korvike tilanteissa, joissa hatulliset kirjaimet eivät ole käytet­tä­vis­sä); viiva (–) tarkoittaa, että merkki jätetään tässä translitteroinnissa kokonaan pois
  9. englanninkielisessä tekstissä tavallinen translitteraatio, jos se poikkeaa ISO 9:n mu­kai­ses­ta; tämä on lehdistössä yms. käytetty tapa, joka ei ole kovin tarkka; vrt. kohtaan Eräs anglo­saksinen järjestelmä.

Taulukossa ovat mukana vain gemenat (pienaakkoset, pienet kirjaimet). Versaalien (suur­aakkos­ten, isojen kirjainten) translitteraatio on täysin vastaava. Merkkikoodien tasolla ti­lan­ne on se, että kyrillisten isojen kirjainten Unicode-koodiarvot ovat 20 (heksa­desi­maa­li­se­na) pienemmät kuin pienten; esimerkki: pieni а on U+0430, joten iso А on U+0410. Useimpien translitteraatiossa käytettävien latinalaisten kirjainten osalta tilanne on sama (esi­mer­kik­si latinalainen iso A on U+0041), seuraavin poikkeuksin: Ž U+017D, Č U+010C, Š U+0160, Ŝ U+015C, joissa tapauksissa siis ison kirjaimen koodi on yhtä pienempi kuin pienen kirjaimen koodi.

Suomen ns. kansallinen kaava

Suomessa on kansallinen standardi SFS 4900, Kyrillisten kirjainten translitterointi. Slaa­vi­lai­set kielet. Se on viimeksi uusittiin 1998-08-17, jolloin ns. kansalliseen kaavaan ei tullut muu­tok­sia, mutta kansainvälisen translitteroinnin eli ns. tieteellisen kaavan säännöt muu­tet­tiin ISO 9:n uuden version mukaisiksi.

Standardissa määritellään kansainvälisen standardin ISO 9:n mukaisen menetelmän rinnalla toisena suo­si­tuk­se­na ns. kansallinen kaava eli tavallinen kaava, joka käytetään paljon yleisemmin. Se on esitetty edel­lä olevassa taulukossa siten, että viimeinen sarake ”SFS 4900” kuvaa kan­sal­li­sen kaavan poikkeukset ISO 9:n mukaisesta siirtokirjoituksesta, joka ilmenee sarakkeesta ”ISO”.

Jos merkkejä š ja ž ”ei tek­ni­sis­tä syistä voi käyttää”, standardi sallii niiden korvaamisen merk­ki­pareilla sh ja zh. Usein korvikemerkintöjä käytetään silloinkin, kun siihen ei ole mitään tek­nis­tä pakkoa, esi­mer­kik­si sanomalehdissä.

Kansallisessa kaavassa käytetään esimerkiksi c-kirjaimen asemesta ts-merkkiparia, joka pa­rem­min antaa suomalaiselle vihjeen ääntämyksestä. Lisäksi osa kyrillisistä kirjaimista kor­va­taan eri tilanteissa eri merkeillä tai merkkipareilla tai jopa jätetään kokonaan pois.

Yksityiskohtaiset erot ISO 9:n ja kansallisen kaavan välillä ovat seuraavat:

Kansallisen kaavan mukaisesta translitteroinnista ei aina voi suoraan johtaa sanan alkuperäistä kyrillistä asua:

Yleensä kyrillinen asu voidaan päätellä asiayhteyden tai tietolähteiden avulla. Selvittely voi kuitenkin vaatia hyvää venäjän osaamista ja myös erityislähteiden käyttöä.

Kansallisen kaavan poikkeuksia

Suomalainen standardi esittää seuraavat rajoitukset translitteroinnin soveltamiseen:

Edellä mainitut poikkeukset koskevat käytännössä joidenkin venäläisten nimien asua suomen kielessä. Jos venäjänkielinen tekstijakso tai esimerkiksi kirjan nimi kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, sovelletaan translitteraatiota sellaisenaan. Jos nimen osana on nimi, ei siitä käytetä sovinnaisasua, ellei koko nimeä suomenneta; esimerkiksi kadunnimi улица Петра Великого siirtokirjoitetaan ulitsa Pjotra Velikogo, ellei sitä sitten suomenneta: Pietari Suuren katu. Lisäksi nimien sovinnaisasuja käytetään yleensä vain silloin, kun tarkoitetaan nimen var­si­nais­ta tarkoitetta. Esimerkiksi venäjänkielisen kaupunginnimen Moskva sijasta kirjoitetaan suomessa Moskova, mutta jos tätä nimeä käytetään esimerkiksi hotellin nimenä, on syytä kirjoittaa Moskva.

Käytännössä standardista poiketaan muillakin tavoin. Etenkin uutistoiminnassa ja siihen perustuvassa kirjoittelussa käytetään usein englanninkielisen tekstin mukaista trans­lit­te­raa­tio­ta, koska asiaa ei ymmärretä, osata, viitsitä tai ehditä tarkistaa. On myös esitetty, että Suo­mes­sa pitäisikin siirtyä englannin mukaiseen translitteraatioon, koska sitä käytetään mm. Venäjän passeissa. Tämänsuuntainen mutta täsmentämätön ajatus on esitetty mm. Kieli­kellos­sa 3/2006. Osittaisesti toteutettuna ajatus toisi esimerkiksi Eremenkojen ja Jeremenkojen rinnalle Yeremenkoja.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisema oikeinkirjoitus- ja painotusopas Venäjän federaation paikannimiä noudattaa enimmäkseen standardia, mutta siinä on muutama siitä poikkeava menettely. Oppaan sivulla 11 esitetään translitterointikaava, jossa mainitaan seuraavat poikkeukset kertomatta niiden syytä tai periaatetta:

Poikkeusten tarkoitus lienee parantaa kirjoitus- ja äänneasun vastaavuutta muutamissa erikoistapauksissa.

Oppaassa esitetään ”translitteroituna hakuasuna” myös sellaisia kuin Akonjärvi ja Ba­zar­dü­zü. Ne eivät kuitenkaan ole translitteroituja, vaan alkuperäisiä muunkielisiä asuja.

Vaikka standardi selvästi sanoo, että pehmeä merkki ь jätetään merkitsemättä kansal­li­ses­sa kaavassa, on melko tavallista merkitä se sanan lopussa j:llä tai heittomerkillä tai sen jollakin korvikkeella. Esimerkiksi nimi Русь tulee kansallisen kaavan mukaan translitteroida Rus (tie­teel­li­sen kaavan mukaan Rusʹ), mutta usein se kirjoitetaan Rusj, Rus’ tai Rus'. Vaikka liu­den­nuk­sen osoittaminen saattaakin olla tarpeen, olisi parempi noudattaa standardia joh­don­mu­kai­ses­ti, esimerkiksi niin, että käytetään kansallista kaavaa mutta mainitaan tar­vit­taes­sa tie­teel­li­sen kaavan mukainen asu sulkeissa: Rus (Rusʹ).

ISO 9:1995

Kyrillisten kirjainten translitteroinnista on laadittu kansainvälinen standardi, ISO 9, aiheesta jo kauan sitten. Se on asteittain kehittynyt yhä johdonmukaisemmaksi. Vuonna 1995 hyväk­syt­ty versio on puhdas trans­litteraatio ja lähes kokonaan kielestä riippumaton.

ISO 9 uudistettiin vuonna 1995, jolloin translitteraatio muutettiin entistäkin loogi­sem­mak­si. Muutokset ilmenevät edellä olevasta taulukosta. Muutosten jälkeen kutakin kyrillistä kirjainta vastaa yksi latinalainen kirjain, joka tarvittaessa sisältää ns. diakriittisen merkin. Tämä mer­kit­see, että kyseessä on kääntäenkin yksikäsitteinen (bijektiivinen) muunnos, joka on niin ihmisen kuin koneenkin suoritettavissa erittäin yksinkertaisesti suoraan muunnos­taulu­kon avulla. Toisin sanoen teksti voidaan yksikäsitteisesti palauttaa takaisin (re­trans­lit­te­roi­da) alkuperäiseen asuunsa.

Tarkkaan ottaen tämä ei sikäli pidä paikkaansa, että kovan ja pehmeän merkin translitteraatiovastineissa ei eroteta versaalia ja gemenaa (”isoja” ja ”pieniä” kirjaimia) toisistaan. Muunnettaessa translitteroitua tekstiä kyrilliseksi on tämän takia erikseen arvioitava tekstin sisällön perusteella, milloin kovasta tai pehmeästä merkistä on käytettävä versaalia, milloin gemenaa.

ISO 9:n käyttöä on perusteltu mm. näin:

Järjestelmä on tarkoitettu käytettäväksi kansainvälisissä julkaisuissa, olivatpa ne kie­lel­tään englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, suomea tai mitä tahansa muuta kieltä, jota kirjoitetaan latinaisin kirjaimin. Järjestelmän tarkoitus on selkiinnyttää venäläisten nimien kirjoittamista kansainvälisessä tiedon­kulus­sa, estää sekaannuksia ja nopeuttaa hakuja esimerkiksi kirjastoissa.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen lausunto Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikeinkirjoituksessa

Kovin yleiseen käyttöön ISO 9 ei ole päässyt, eikä sitä voi suositella käytettäväksi ainakaan ilman selityksiä esimerkiksi lehtiartikkelissa. Tieteellisissä teksteissä sen käyttö on kuitenkin usein perusteltua. Tarvittaessa voidaan toki nimen ensi kerran esiintyessä mainita myös sen translitterointi jonkin muun, lukijoille ehkä vielä tutumman translitteraation mukaan, esi­mer­kik­si suomenkielisessä tekstissä ”Elʹcin (Jeltsin)” tai englanninkielisessä ”Elʹcin (Yeltsin)”.

Seuraava luettelo kuvaa, miten ISO 9:n mukainen translitteraatio poikkeaa Suomessa ylei­sim­min käytetystä translitteraatiosta; ISO 9:n uuden (vuoden 1995) version mukanaan tuomat muutokset on tässä korostettu:

Muut slaavilaiset kielet kuin venäjä

Käsiteltävät standardit määrittelevät normeja myös niiden kyrillisten merkkien trans­lit­te­roin­nil­le, jotka kuuluivat venäjän vanhaan ortografiaan (ennen vuotta 1917) sekä bulgarian, makedonian, serbian, ukrainan ja valkovenäjän kirjoitusjärjestelmään. Poliittinen ja yhteis­kunnal­li­nen kehitys on lisännyt näiden kielten merkitystä Suomessa. Sen sijaan ”vanhan venäjän” translitteroinnilla on merkitystä vain joskus historian- ja kielen­tutki­muk­sessa.

Mainituissa kielissä käytetään osittain kirjaimia, joita venäjässä ei esiinny. ISO 9:n mukaisessa translitteraatiossa nekin korvataan kukin yhdellä latinalaisella kirjaimella kielestä riip­pu­mat­ta. Tätä varten käytetään kirjaimia, joissa on erilaisia tarkkeita.

Suomenkielisessä tekstissä on yleensä suositeltavinta käyttää kansallisen kaavan mukaista translitterointia, vaikka se ei olekaan samassa määrin vakiintunut kuin venäjän osalta. Seuraavassa kuvataan nämä translitteroinnit poikkeuksina ja täydennyksinä venäjän translitterointiin. Esityksestä on jätetty pois merkit, joita ei käytetä nykyortografiassa, vaikka SFS käsittelee niitäkin.

Bulgaria

Makedonia ja serbia

Makedoniaa ja serbiaa translitteroidaan samojen sääntöjen mukaan, mutta kummassakin on merkkejä, joita toisessa ei ole.

Serbian osalta ei oikeastaan ole kyse translitteraatiosta, vaan kielen toisen kirjoitusasun käyttämisestä. Serbiaa nimittäin kirjoitetaan myös latinalaisin kirjaimin. Kyrillisten ja la­ti­na­lais­ten kirjainten vastaavuus on tällöin sama kuin suomalaisen standardin mukaisessa trans­lit­te­raa­tios­sa.

Montenegrossa puhuttu serbian muoto kuvataan nykyisin usein omaksi kielekseen, montenegron kieleksi. Sitä kirjoitetaan sekä latinalaisella että kyrillisellä aakkostolla kuten serbiaakin, mutta käyttäen tarkkeellisia lisämerkkejä akuutti-s ś ja akuutti-z ź. Niiden vastineet kyrillisessä aakkostossa ovat с́ ja з́.

Ukraina

Ukrainan translitteroinnissa й-kirjaimen vastineena on j sanan alussa ja (i:llä trans­litte­roi­ta­van) и:n jäljessä, paitsi sanan lopussa, jossa se jätetään merkitsemättä. Muun vokaalin jäljessä se translitteroidaan  i.

Valkovenäjä

Sovinnaisasut

Monista paikannimistä käytetään ns. sovinnaisasuja, jotka on omaksuttu suomeen ja joita ei ole syytä muuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Kiova ja Harkova. Monissa tapauksissa on ole­mas­sa va­kiin­tu­neeksi katsottava venäjänkieliseen nimeen perustuva asu, esimerkiksi Dnepropetrovsk (ukrainaksi Dnipropetrovsk). Sen sijaan esimerkiksi Lvov-nimen asema vaikuttaa uhatulta: tämä venäjän mukainen muoto on usein jo korvattu ukrainankielisellä asulla Lviv.

Muut nimet kuin sovinnaisnimet tulisi kirjoittaa sen kielen mukaisesti, johon nimen on kat­sot­ta­va kuuluvan. Täten esimerkiksi ukrainankielinen nimi translitteroidaan ukrainan­kielisestä eikä venäjänkielisestä asusta. Rajanveto on kuitenkin joskus vaikeaa, varsinkin historiallisten nimien osalta. Mainittakoon, että Valko-Venäjän presidentti Aljaksandar Lukašenka käyttää englanninkielisillä verkkosivuillaan asua Alexander Lukashenko, joka on englantiin sovitettu muoto venäjänkielisestä asusta.

Muita translitterointeja

Käytössä on hyvin monia muitakin translitterointeja. Usein puhutaan kielikohtaisista jär­jes­tel­mis­tä, mutta saman kielialueen sisälläkin on erilaisia käytäntöjä. Varsinkin eng­lan­nin­kie­li­sis­sä yhteyksissä on useita vaihtoehtoja. Viitteiden kautta löytyy tietoja monista trans­lit­te­raa­tiois­ta. Tässä käsitellään muutamia sellaisia translitteraatioita, joilla voi kulttuuri­yhteyk­sien takia olla merkitystä Suomessa.

YK:n translitteraatiot

Yhdistyneiden kansakuntien viides maantieteellisten nimien normaalistamiskonferenssi v. 1987 hyväksyi Neuvostoliiton ehdotuksen venäjänkielisten maantieteellisten nimien translitteroinnista. Ehdotus noudatti GOST 1983 -standardia, joka vastaa ISO 9:n vanhempaa versiota. Jostain syystä suositusta ei ilmeisesti ole päivitetty ISO :n uuden version mukaiseksi. Syyksi voisi arvella sitä, että Venäjällä sovellettava virallinen järjestelmä on edelleen vanhan version mukainen.

Vastaavuus tämän järjestelmän ja nykyisen ISO 9:n välillä on siis hyvä: ISO 9:n merkkejä ŝ û â vastaavat merkkiparit šč ju ja.

Elokuussa 2012 pidetty YK:n paikannimikonferenssi hyväksyi bulgarian, ukrainan, valkovenäjän ja persian latinaistusta koskevat kansainväliset suositukset, joka perustuvat kyseisten maiden omiin virallisiin kannanottoihin. Se poikkeaa sekä suomalaisesta kaavasta että ISO:n standardeista. Kielikellon 4/2012 artikkeli Yuliia, Julija, Yulia – Ukrainan, Valko-Venäjän ja Bulgarian omakielisten nimien latinaistaminen kuitenkin antaa ymmärtää, että Suomessakin olisi mentävä tähän suuntaan. Eroja sen ja suomalaisen kaavan välillä on kuvattu dokumentin Suomen kielen normien muutoksia kohdassa Ukrainan, valkovenäjän ja bulgarian siirtokirjoitus.

YK:n suositusten merkitys on kuitenkin suhteellisen pieni. Karttojen tekijät saattavat ottaa niitä huomioon, mutta esimerkiksi henkilönnimissä noudatettaneen edelleen laajasti erilaisia kansallisia ja muita käytäntöjä.

Eräs anglosaksinen järjestelmä

U.S. Board on Geographic Names (BGN) ja Permanent Committee on Geographic Names for British Official use (PCGN) ovat määritelleet järjestelmän, jota sovelletaan laajasti englannin­kieli­sis­sä yhteyksissä maantieteellisiin nimiin.

Tämä järjestelmä, BGN/PCGN, poikkeaa ISO 9:stä seuraavissa suhteissa:

Kun tätä järjestelmää käytetään tavallisessa lehtitekstissä, korvataan ë-kirjain e:llä, jätetään kova ja pehmeä merkki vaille vastinetta ja usein myös jätetään sananloppuinen -y pois.

Venäjän passien järjestelmä

Venäjän ulkomaanpasseissa on käytetty useita siirtokirjoitusjärjestelmiä. Nykyisin (vuodesta 2010 alkaen) käytössä oleva muistuttaa edellä kuvattua anglosaksista järjestelmää mutta poikkeaa siitä seuraavasti:

Ruotsalainen järjestelmä

Ruotsin kielessä yleisesti käytetty translitteraatio poikkeaa suomalaisesta eräissä kohdin. Syynä on varsinkin se, että suhuäänteet merkitään ruotsin kirjoitusjärjestelmän mukaisesti:

Jo-kirjaimen (ё) translitterointi

Translitteraatiotavasta riippumatta on jo-kirjaimessa (ё) se ongelma, että varsin yleisesti venäjää kir­joi­tet­taes­sa käytetään ё:n asemesta е-kirjainta. Osittain tämä johtuu siitä, että ё:n kirjoittaminen voi olla hankalaa venäläiselläkin näppäimistöllä, koska sitä varten ei ole näppäintä. Suurempi syy on perinne ja se, ettei jo-kirjainta ole virallisesti suositeltu kuin erikoistarkoituksiin; ks. kohtaa Буква ё vuoden 1956 ohjeistossa Правила русской орфо­графии и пунктуации.

Suomalainen standardi sanoo alaviitteessä, että jo-kirjaimelle kuvattuja translitterointeja käytetään ”myös ё:n pisteiden puuttuessa, mikäli nimi on yleisesti tunnettu tai pystytään tarkistamaan”. Tämä merkitsee, että translitterointi olisi automatisoitavissa eli suori­tet­ta­vis­sa yksinkertaisella merkkijonomuunnoksella vaan tarvittaisiin käsityötä ja joskus vaativaakin selvittelyä.

Kirja The World’s Writing Systems (toimittaneet Peter T. Daniels ja William Bright, jul­kais­sut Oxford University Press v. 1995) sanoo ё-merkistä sivuilla 351, 352 ja 353 seuraavan:

The letter ё is used virtually only in dictionaries or language textbooks.

One reform frequently suggested (but to this day not implemented, mainly for morpho­phonological reasons) has concerned the need for a letter for [ɔ] after a soft conso­nant; Russian still officially uses the letter е for this function as well for “normal” [e]; in ped­a­gog­i­cal usage the form ё (first proposed in 1797) is used.

The letter ё—phonetically representing stressed [ɔ] after a soft consonant—is used both in pedagogical functions and for disambiguation, e.g. to distinguish всё vsʹo [fsjɔ] ‘all, every’ (neuter singular) from все vsʹe [fsjɛ] ‘all’ (plural).

Kahla ja Harviainen kirjoittavat Kielikellossa 2/2003 artikkelissa Jevgeni vai Yevgeniy? – Kyrillisen kirjaimiston siirrekirjainnus suomessa:

ё:lla merkittävä venäjän vokaali on hankalasti siirrekirjainnettavissa siksi, että sen ky­ril­lis­tä kirjainmerkkiä käytetään venäjässä säännöllisesti vain sana­kirjoissa ja tieto­sana­kir­jois­sa; muissa julkaisuissa sen korvaa е. Virittäjän translitterointikaavassa tätä merk­kiä ei noteerattu, vaan se korvattiin aina e:llä. Muutos tapahtui vasta 1970-luvulla, minkä jäl­keen jo (o) -merkintä sisällytettiin Kielikellon kaavaan sekä SFS 4900 -standardiin. Olisi suo­ta­vaa, että kaikissa tapauksissa pyrittäisiin ottamaan huomioon tämä ”piilevä” jo-kir­jain. Kun siis merkitään Fjodor, Pjotr, Semjon jne., tulisi johdon­mukai­suu­den vuoksi muis­taa myös sellaiset nimet kuin Aljohin, Potjomkin ja suhu­ään­tei­den jälkeiset j:ttömät Gor­batšov ja Hruštšov.

Tämä merkitsee, että translitteroijan edellytetään selvittävän, milloin venäjänkielisessä teks­tis­sä esiintyvä е edustaa painollista o-äännettä. Jos kyse on yleisesti tunnetusta nimestä, asia on yleensä selvitettävissä hakuteoksista (kuten paikannimioppaasta) tai venäjänkielisestä Wikipediasta, mutta aina sel­vit­te­ly ei käytännössä ole mah­dol­lis­ta. Lisäksi tämä merkitsee poikkeamista translitteroinnin periaatteesta, joka on todellisessa kirjoitusasussa esiintyvien kirjainten korvaaminen toisen kirjoitusjärjestelmän kirjaimilla.

On olemassa jofikator-nimisiä ohjelmia (ёфикатор, englanniksi yoficator) venäjänkielisen tekstin muok­kaa­mi­seen korvaamalla е-kirjain ё-kirjaimella eli ”lisäämällä е:hen pisteet” silloin, kun se on ään­tä­myk­sen mukaista. Ne perustuvat kokoelmiin sanoista. Useat niistä toimivat vain, jos järjestelmän merkistö­koodaus on sopiva.

Kirjainten nimet

Kyrillisten kirjainten suomenkieliset nimet ovat vakiintumattomia. Edellä olevassa perus­tau­lu­kos­sa on mainittu nimiksi a, be, ve jne., mikä perustuu suositukseen Eurooppalaisen mer­kis­tön merkkien suomenkieliset nimet.

Nimeämistapa on kuitenkin kyseenalainen, koska suomen kielessä ei käytännössä voi olla yksitavuista substantiivia, joka loppuu lyhyeen vokaaliin. Ainakin taivutusmuodoissa vokaali pakostakin pitenee puheessa (sanotaan esimerkiksi beetä, ei betä. Latinalaisten kirjaintenkin nimet ovat tyyppiä aa, bee, see jne., vaikka tätä hämärtääkin se, että nimeä ei useinkaan kir­joi­te­ta sanana vaan puhuttaessa kirjaimesta käytetään itse kirjainta nimen tilalla (a, b, c jne.).

Näin ollen voitaisiin nimiasuja aa, bee, vee, gee, dee, jee, žee jne. pitää parempina. Nimen eteen on (kirjoitusasusta riippumatta) tietenkin usein aiheellista lisätä määrite kyrillinen, jos asia­yhteys ei ilmaise, mistä on kysymys, esimerkiksi ”kyrillinen pee on samannäköinen kuin latinalainen är”.

Ääntämys

Kansallista translitterointikaavaa perustellaan usein sillä, että se kertoo suomalaiselle oikean ääntämyksen ainakin suunnilleen. Tämä kuitenkin pätee vain varsin suhteellisesti, lähinnä siinä mielessä, että ään­tä­myk­ses­tä muodostuva käsitys on parempi kuin englantilaisesta translitteraatiosta saisi.

Käsitys pätee ennen muuta siinä mielessä, että venäläisten nimien vallitseva ääntämys suomessa on kansallisen translitteraation mukainen. Kirjoitusasu on ruvennut ohjaamaan ääntämystä etenkin siksi, että useimmilla suomalaisilla ei juuri ole muutakaan, mihin perustaisivat ääntämyksen. Tämä merkitsee vakiintuneisuutta, jota ei ole syytä suuresti horjuttaa.

On kuitenkin syytä huomata, että translitteraatio johtaa harhaan, jos sen kuvitellaan vastaavan venäjässä noudatettua ääntämystä (josta yleiskuvan antaa Omniglot-sivuston kuvaus venäjästä) Tästä voidaan esittää muun muassa seuraavat esimerkit:

Lisätietoja: Venäjän ääntämys.

Tavutus

Translitterointistandardi ei ota kantaa tavutukseen. Vieraskielisten sanojen tavutuksesta ei muutoinkaan ole suomalaista standardia eikä selvää suositusta.

Ohjeiden yleislinjana kuitenkin on, että vieraat sanat tavutetaan yleensä suomen kielen tavutussääntöjen mukaan, paitsi että yhden äänteen merkkinä toimivaa kirjainyhdistelmää ei jaeta. Ks. Nykyajan kielenoppaan kohtaa Vieraiden sanojen tavutus.

Tämän mukaisesti seuraavia yhdistelmiä ei saisi jakaa venäläisissä nimissä:

Toisaalta näiden yhdistelmien jakamattomuus voi johtaa suomalaisen silmälle outoi­hin ta­vu­tuk­siin kuten Jel-tsin, Luna-tšarski, Hru-štšov (Hru-shtshov), Tše-ljabinsk, Po-tjomkin ja Sa-ljut. Niinpä on yleensä pyrittävä välttämään edellä kuvattuja yhdistelmiä si­säl­tä­vien sanojen jakamista tai jaettava ne ongelmattomista kohdista.

Tästä kuitenkin poiketaan laajasti, varmaankin ennen muuta tietämättömyydestä tai siksi, että tietokoneen tekemän tavutuksen korjailu vaatisi runsaasti työtä.

Suomalaiset nimet venäjässä

Suomalaisten nimien kirjoittaminen venäjänkielisessä tekstissä (kyrillisin kirjaimin) on ta­val­laan kyrillisten kirjainten translitteroinnille käänteinen toimenpide. Venäjässä käytetään yleen­sä transkriptiota eli ääntämyksen mukaan kirjoittamista, ei translitterointia. Toisaalta suomesta siirtokirjoitettaessa näillä ei juuri ole eroa, koska suomessa kirjoituksen ja ään­tämyk­sen suhde on melko yksinkertainen (yleensä yksi kirjain – yksi äänne).

Aiheesta ei ole standardia mutta melko vakiintuneita käytäntöjä. Yleensä suomalaiset nimet kirjoitetaan venäjässä translitterointitaulukkoa vastaavalla tavalla seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin:

Suomen pitkät vokaalit kirjoitetaan yleensä kahdella vokaalikirjaimella (esimerkiksi aa), vaikka venäjässä kaksi vokaalia ei normaalisti tarkoitakaan pitkää vokaalia.

Horjuntaa on yhdistelmien j + vokaali kirjoittamisessa. Yksinkertaisin tapa on, että j:tä vastaa й ja että vokaali kirjoitetaan kuten muissakin asemissa. Toinen, tavallisempi ja luon­nol­li­sem­paan asuun pyrkivä tapa on, että yhdistelmät ja, je, ji, jo, ju, jy, jä, jö korvataan kyrillisillä kir­jai­mil­la я, е, и, ё, ю, ю, я, ё, jotka suunnilleen vastaavat niiden ääntämystä. Lisäksi saa­te­taan käyttää pehmeää tai kovaa merkkiä tällaisen kirjaimen edel­lä osoittamaan, että vokaalin edel­lä ääntyy j sen sijaan, että edel­tävä konsonantti ääntyisi liudentuneena. Esimerkiksi nimi Pirjo voidaan kirjoittaa yksinkertaisen tavan mukaan Пирйо tai venäläisemmän tuntuisesti Пирьё (tai joskus Пиръё).

Taustalla on pyrkimys antaa venäjää osaavalle oikeansuuntainen käsitys suomen sanan ääntämyksestä. Venäjässä ei ole suomen y:tä, ä:tä ja ö:tä vastaavia äänteitä, mutta venäjän ю, я ja ё ovat samantapaisia: ne liudentavat edeltävän konsonantin (tai ääntyvät j-alkuisina), mutta myös vokaalin laatu muuttuu jonkin verran etisemmäksi. Toisaalta kuva ei ole kovin­kaan osuva sellaisessa tapauksessa kuin Äyräpää = Яюряпяя, joka venäjän mukaan luettuna ääntyy useampitavuisena kuin suomessa, suunnilleen [jajurjapjaja].

Jos näin kirjoitettu nimi translitteroidaan, tulos usein poikkeaa alkuperäisestä. Tähän vii­tat­tiin jo edellä standardin poikkeusten käsittelyssä. Suomalaisen nimen venäjässä käytetystä asusta ei voi kaavamaisesti päätellä alkuperäistä asua, koska esimerkiksi ä-kirjainta ja ja-yhdistelmää vastaa sama kyrillinen merkki. Suomea osaava pystyy kuitenkin yleensä päät­te­le­mään suomenkielisen asun.

Suomen kielen lautakunta hyväksyi 7.11.1977 ”alustavasti” suosituksen suomalaisten ja suomenruotsalaisten nimien siirtämisestä venäläiseen kirjoitusasuun. Suositusta ei tiettävästi ole tarkistettu myöhemmin mutta ei myöskään tehty aktiivisesti tunnetuksi. Se on kuitenkin julkaistu Kielikello-lehden numerossa 10. Seuraavassa on esimerkinomaisesti sen sääntöjä, jotka osittain poikkeavat edellä esitetystä:

Huomautuksia merkkikoodeista

Merkin käsitteestä, merkkikoodeista ja Unicodesta on yleisesitys verkkosivulla Mikä on merkki?

Tällä lomakkeella voit etsiä tietoja Indrek Heinin merkkitietokannasta. Kirjoita merkin : U+

Useimmat translitterointistandardit eivät yksilöi merkkejä niiden koodien perusteella vaan ainoastaan esittämällä merkkien glyyfit. Taulukon koodit ovat siksi kirjoittajan päätelmiä.

Erityisesti on tulkinnanvaraista, mitä merkkejä (merkistöstandardien kannalta) ovat kovan merkin ъ ja pehmeän merkin ь translitterointivastine. Taulukossa on lähdetty siitä, että ne eivät ole lainausmerkki ja heittomerkki vaan Unicode-merkit modifier letter double prime ja modifier letter prime. Perusteena tälle on mm. se, että näiden merk­kien kuvauksissa Unicode-standardissa, lohkossa Spacing Modifier Letters, erikseen mainittu kyrillisen kovan ja pehmeän merkin translitterointi yhtenä käyttötarkoituksena.

Mainitut merkit (ʺ ja ʹ) eivät kuulu ISO 8859-1:een eivätkä mihinkään muuhunkaan ISO 8859 -standardiin tai muuhun 8-bittiseen koodiin. Jos siis niitä käytetään, täytyy dokumentin koo­dauk­se­na käytännössä olla jokin Unicode-koodaus kuten UTF-8 tai muu keino sisällyttää do­ku­ment­tiin Unicode-merkkejä yleisesti. Lisäksi nämä merkit puuttuvat monista yleisesti käy­te­tyis­tä fonteista. Käytännössä ne usein korvataan Ascii-lainaus­mer­kil­lä (") ja Ascii-heitto­mer­kil­lä (').

Muutkin ISO 9:n mukaiset merkit tuottavat teknisiä ongelmia, etenkin ŝ mutta myös š, ž ja č. Ne voidaan kuitenkin kirjoittaa melko helposti käyttämällä laajennettua suomalaista näppäimistöasettelua.

Ennen kuin ryhdytään käyttämään jotakin translitteraatiota tietokoneella kir­joi­tet­ta­vas­sa tekstissä, on syytä varmistua siitä, että tekstit ovat riittävässä määrin luet­ta­vis­sa niissä järjestelmissä, joissa niitä on voitava käsitellä. Tämä ehto toteutuu ISO 9:n osalta toistaiseksi suhteellisen harvoin.

Viitteitä

ISOn sivustosta löytyvät standardin standardin ISO 9:1995 bibliografiset tiedot. Standardin virallinen nimi on Information and documentation – Transliteration of Cyrillic characters into Latin characters – Slavic and non-Slavic languages, ja sen tiivistelmä (abstract) on seuraava:

Cancels and replaces the first edition (1986). Establishes a system for the trans­lit­er­a­tion into Latin characters of Cyrillic characters constituting the alphabets of Slavic and non-Slavic languages. Table 3 includes in a single sequence, listed in the Cyrillic alpha­betic order, the 118 single or diacritic-carrying characters that appear in one or an­oth­er of the considered alphabets.

Muita tietolähteitä:

English summary

This document describes, in a tabular format, transliteration (Romanization) of Cyrillic letters used in modern Russian and other Slavic languages, according to the ISO 9:1995 standard. The last three columns of the table relate to previous versions of ISO 9 and to the so-called national scheme defined in a Finnish standard and to transliteration commonly used in English.