Pienehkö sivistyssanakirja, s-alkuiset sanat

saaga skandinaavisten kansojen, etenkin islantilaisten, myyttinen tarina

saago eräs palmu, Metroxylon sagu; sen varren tärkkelyspitoisesta ytimestä varmistetut suurimot ¶ Etenkin aiemmin myös "sago", ks. huomautuksia vokaalinpituudesta.

šaahi hallitsijan arvonimi aikoinaan Persiassa (nyk. Iran) ¶ Usein muodossa "shaahi". Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

saali hartiahuivi ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shaali tai šaali.

saame lappalaiskieli ¶ Tämä on sivistyssana siinä mielessä, että se on samaa alkuperää kuin lappalaiskielten nimitys useimmissa maailman kielissä. (Vastaava koskee kansallisuuden nimeä.) Tilanne ei kuitenkaan ole ihan sama kuin tapauksessa eesti ja viro, sillä vaikka kielten nimenä "lappi" toimisi hyvin, niin "lappalainen" voidaan helposti tulkita yleisesti Lapin asukasta ("lappilaista") tarkoittavaksi. Sanan "saame" käyttö saattaa siis olla perusteltua. Usein sanotaan sen tarkoittavan kieltä, mutta saamelais- eli lappalaiskieliä on kymmenkunta; niitä ei ole asiallista sanoa murteiksi, koska niiden välillä on niin isoja eroja, että puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Sana esiintyy myös muodossa "saami", joka sopisi suomeen paremmin, mutta "saame" (genetiivi: "saamen") on otettu viralliseksi muodoksi.

saamelainen lappalainen ¶ Vrt. saame.

sabloni = sapluuna

sabluuna = sapluuna

sabotaasi vahingonteko, jonka tarkoitus on yleensä estää jokin toiminta ¶ Sodan oloissa sabotaasiksi yleensä kutsutaan vihollisen selustassa tehtävää tuhotyötä, jossa pyritään esim. hävittämään varastoja ja katkaisemaan liikenneyhteyksiä. Sanassa oli aiemmin toisen s:n tilalla sh tai š.

sadhu arvostettujen intialaisten askeettien nimitys

sadismi oik. sukupuolisen tyydytyksen saaminen toisten kärsimyksestä; yl. kuvaannollisesti: julmuus ¶ Alkujaan ja periaatteessa vieläkin "sadismi" tarkoittaa sairaalloiseksi luokiteltua sukupuolista poikkeavuutta, jossa ihminen saavuttaa sukupuolisen tyydytyksen toisten tuskasta, yleensä itse heille aiheuttamastaan. Käytännössä sanaa on ruvettu käyttämään yleisesti (oletetusta) julmuudesta tai jopa vain kiusanteosta. Vrt. masokismi. Sukulaissanoista ks. ismi.

sadomasokismi sadismin ja masokismin yhteisnimitys ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

safari etenkin Afrikassa tehtävä pitkä retki suurriistan metsästämiseksi, nyk. myös tutkimusretki tai matkailijoille järjestettävä retki, jossa tutustutaan eläimistöön ja muuhun luontoon

safiiri eräs jalokivityyppi, sininen tai väritön

sago = saago

sakaali eräitä koiraeläimiä ¶ Sana tarkoittaa lähinnä lajia Canis aureus (kultasakaali) mutta myös eräitä lähisukuisia lajeja. Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shakaali tai šakaali. Sanaa käytetään usein kuvaannollisesti halveksivassa merkityksessä ihmisistä ym., koska sakaali ajatellaan raadonsyöjäksi (vaikka sakaali on pikemminkin saalistaja).

sakariini eräs keinotekoinen makeutusaine

sakaristo = sakasti

sakasti kirkon huone, jota käytetään pappien pukeutumiseen, tavaroiden säilytykseen ym.

šakata uhata kuningasta šakkipelissä

sake japanilainen riisistä valmistettu alkoholijuoma ¶ Taivutus: sake:saken:sakea. Sakesta käytetään myös nimityksiä "riisiviini" ja "riisiviina", mutta se ei ole rypäle- eikä edes hedelmä- ja marjaviineihin verrattava, eikä se myöskään ole tislattua eikä vahvuudeltaan viinoja vastaava.

saketti miesten päiväjuhlapuku, jossa on pitkäliepeinen takki ja juovikkaat housut ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shaketti tai šaketti.

sakkariini = sakariini

sakkaroosi tavallinen sokeri (erotukseksi muista aineista, joita kemiassa kutsutaan sokereiksi)

šakki eräs kahden hengen lautapeli; sen tilanne, jossa kuningas on uhattuna ¶ Sana esiintyy myös joidenkin šakkia muistuttavien muiden pelien nimityksissä, esimerkiksi "kiinalainen šakki". Usein muodossa "shakki"; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

šakkimatti käännösteksteissä esiintyvä mattia tarkoittava sana ¶ Joidenkin sanakirjojen mukaan englannin "checkmate" on suomeksi "šakkimatti", mutta šakinpelaajien käyttämä sana on pelkkä "matti".

sakraalinen uskonnollisiin tarkoituksiin käytetty t. liittyvä

sakramentaalinen sakramentteihin liittyvä, sakramentillinen

sakramentti kristillisten kirkkojen käyttämä nimitys pyhistä toimituksista, joiden uskotaan välittävän Jumalan armoa ¶ Usein "sakramentti" tarkoittaa erityisesti Herran ehtoollista. Eri kirkkojen sakramenttikäsitykset poikkeavat toisistaan. Suomen kielessä on sakramenteista käytetty myös nimityksiä "armonväline" ja "armonvälikappale".

saksofoni klarinettia muistuttava puhallinsoitin

saksofonisti saksofoninsoittaja

saldo jäännös, tilin tilanne (kirjanpidossa); tilillä oleva rahamäärä; saavutettu hyöty t. kärsitty tappio (kuvaannollisessa kielenkäytössä) ¶ "Saldo" voi tarkoittaa joko tilillä olevia varoja tai (muusta asiakassuhteesta kuin pankin asiakkuudesta tai vastaavasta puhuttaessa) velkaa, joka asiakkaalle on kertynyt esimerkiksi hänen käyttäessään yrityksen palveluja. Esimerkiksi sana "saldorajoitin" viittaa jälkimmäiseen: se estää palvelun käytön yli sovitun laskutussumman.

salmiakki ammoniumkloridia sisältävä makeinen; ammoniumkloridi, NH4Cl, pistävän makuinen ammoniakin suola

salmonella bakteerisuku, joka aiheuttaa mm. suolistotauteja; niiden aiheuttama tauti, salmonelloosi ¶ Salmonella-suvun bakteerit aiheuttavat myös lavantautia, pikkulavantautia ja hiirilavantautia; "salmonelloosi", yleiskielessä "salmonella", on nimitys muille sen aiheuttamille taudeille. Ne aiheutuvat usein ruuan kautta saatavasta tartunnasta ja voivat olla suolistoinfektioita tai yleisinfektioita.

salmonelloosi salmonellan aiheuttama infektiotauti, salmonella

salonki hieno seurusteluhuone; sellaisessa pidettävä seurustelupiiri; taidenäyttelyhuoneisto; vastaanottohuone t. -huoneisto; matkustajien oleskelusali (laivassa)

salsa eräs latinalaisamerikkalaisen tanssin muoto; meksikolaistyyppinen kastike, joka on tehty mm. chilistä, tomaatista ja sipulista

salto mortale [salto mortaale t. salto mortáale] kuolemanhyppy, sirkushypyn yhteydessä tehtävä voltti; (liian) vaarallinen yritys, uhkayritys

saluki eräs vinttikoirarotu

salusiini (ikkunan) puoliverho

saluuna kapakka (lähinnä puhuttaessa Yhdysvaltain oloista ns. Villin lännen aikaan)

salva voide

šamaani pohjoisten kansojen vanhassa elämänmuodossa tietäjä, jolla uskottiin olevan taikavoimia ja kyky nähdä "tuonpuoleiseen" ¶ Myös kirjoitusasuissa "samaani" ja "shamaani". Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

šamanismi uskonto, jossa šamaaneilla on keskeinen osa

samarialainen Samarian asukas; Samariaan kuuluva ¶ Etenkin ilmaisussa "laupias samarialainen", joka tarkoittaa ihmistä, joka epäitsekkäästi auttaa toista. Sanonta perustuu Raamatun kuvaukseen samarialaisesta, joka auttoi rosvojen uhriksi joutunutta (Luuk. 10:25). Alkuperäisen kertomuksen viestiin kuului, että juutalaiset pitivät samarialaisia vääräuskoisina, jopa halveksittavina.

samba eräs eteläamerikkalainen tanssi; eräs canastasta kehitetty korttipeli; eräs yhdistelmä siinä

sambo neekerin ja intiaanin jälkeläinen (etenkin latinalaisessa Amerikassa)

samizdat omakustanne, varsinkin maanalainen julkaisu Neuvostoliitossa

samojedi uralilaiseen kielikuntaan kuuluva kieli Pohjois-Siperiassa; sellaista kieltä puhuvaan kansaan kuuluva

samovaari venäläisperäinen teenkeitin, alkujaan hiilillä lämmitettävä

sampinjoni herkkusieni ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shampinjoni tai šampinjoni.

sampioni mestari(urheilija) ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shampioni tai šampioni.

sampoo [samppoo t. sampoo] hiustenpesuaine ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shampoo tai šampoo. Konsonantin kahdentumisesta ks. Yksi vai kaksi konsonanttia?

samppanja Champagnen alueella määrätyillä tiloilla valmistettu kuohuviini; arkikielessä virheellisesti: kuohuviini yleensä ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shamppanja tai šamppanja. Samppanjaa käytetään suurissa juhlissa, ja se mainitaan usein juhlavuuden vertauskuvana.

samum kuiva ja kuuma myrskytuuli (Etu-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa)

samurai Japanissa ennen erityiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluva, länsimaissa usein etenkin ritarilliseksi sotilaaksi mielletty ¶ Alkujaan samurait olivat suurvasallien alavasalleja. Samurailuokan jäsenet toimivat mm. sotilaina, opettajina ja virkamiehinä.

sanatorio parantola ¶ Sana on vanhahtava.

sanctus [saŋktus t. saaŋktus] pyhä

sandaali jalkine, jossa on vain antura ja kiinnityshihna tai -hihnoja

sandaletti sandaalin tapainen naisten kevyt juhlajalkine, usein korkeakorkoinen

sandhi morfeemien rajalla tapahtuvat äänteelliset muutokset ¶ Sandhi-ilmiöitä ovat esimerkiksi muutokset, joita sanoissa tapahtuu ääntämisen helpottamiseksi, kun ne lausutaan tauotta peräkkäin (esim. "pojan pallo" ääntyy "pojam pallo"), mutta myös sanavartalon ja päätteen rajalla tapahtuvat muutokset. Joissakin määritelmissä sandhi kuitenkin rajataan viittaamaan sananrajoihin.

sandwich [sändwitš] täytevoileipä ¶ Voileipä, jossa on täyte kahden (usein kolmionmuotoisen) leipäpalan välissä.

saneerata tervehdyttää, järjestää terveelle kannalle; usein erityisesti: tehdä yritys kannattavammaksi vähentämällä työvoimaa

sangviinikko [saŋviinikko] sangviininen ihminen

sangviininen [saŋviininen] luonteeltaan toiveikas, vilkas ja eloisa; alkujaan eräs temperamenttityyppi

sani = busmanni

saniteetti- terveys-; puhdistautumis-; lääkintä-

sanitääri lääkintämies (varsinkin sotavoimissa)

sanktio pakote, lainrikkomuksen seuraamus t. sellaisen uhka; kansainvälinen pakote sellaista valtiota vastaan, joka rikkoo kansainvälisen yhteisön sääntöjä; yleisesti: tehoste, pakote; lain muodollinen vahvistaminen

sanktuaario = presbyteerio

sanskrit muinainen intialainen kieli, jota pidetään kielihistoriallisesti tärkeänä

sans-serif pääteviivaton eli groteski kirjasinlaji

santarmi sotilaallisesti järjestetyn poliisikunnan jäsen ¶ Suomessa sanalla on kielteinen kaiku siksi, että 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ns. sortokausien aikana venäläisiä santarmeja käytettiin toteuttamaan Venäjän politiikkaa Suomessa.

sapatti pitkäaikainen, erikseen järjestetty vapaa työstä; juutalaisten pyhäpäivä; pyhäpäivä ¶ Alkujaan "sapatti" tarkoittaa Vanhassa testamentissa määrättyä lepo- ja pyhäpäivää, joka kestää perjantai-illasta lauantai-iltaan ja jollaista juutalaiset yhä viettävät. Kristinuskon piirissä sanaa on käytetty myös pyhäpäivistä yleensä, käytännössä sunnuntaista. Nykyisin sitä käytetään, etenkin yhdyssanoissa kuten "sapattivuosi", myös työntekijän erityisesti haluamasta pitkästä vapaasta, joka on useimmiten palkaton tai josta maksetaan vain osapalkka. Tällöin ajatuksena on usein, että sapatti on henkistä uusiutumista, opiskelua tms. varten.

sapeli eräs miekkatyyppi, käyrä lyömämiekka

sapluuna kaavain, malline, luotta; kaavio, malli (jonkin tekemiseksi) ¶ Alkujaan sana tarkoittaa kaavainta (eli mallinetta eli luottaa) eli lautaa tai levyä, jossa on määräkuvioiden muotoisia reikiä niin, että sen avulla voidaan piirtää, maalata, leikata tai kaivertaa kyseisiä kuvioita. Nykyisin se tarkoittaa myös kuvaannollisemmin mallia tai esikuvaa jonkin tekemiseksi tai jopa vain periaatetta tai ideaa. Myös vanhemmassa asussa "sabluuna" ja virallisimmassa asussa "sabloni" Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shabluuna tai šabluuna.

sarafaani venäläinen naisten hihaton päällyshame

saraseeni muslimi(soturi) keskiajalla (etenkin ristiretkiajalla)

sardiini sillin sukuinen kala, Sardina pilchardus; siitä tai muista kaloista valmistettu säilyke

sardoninen kouristuksenomainen, katkeran ivallinen (nauru t. hymy)

sari intialainen naisten vaate, joka kiedotaan vartalon ympärille

šaria islamin uskonnollinen laki ¶ Länsimaissa tätä nimitystä käytetään yleensä silloin, kun puhutaan (usein arvostelevasti) šarian käyttämisestä valtion lakina. Myös kirjoitusasussa sharia. Arabiasta oikein translitteroitu asu olisi shariʿa.

sariini eräs hyvin myrkyllinen kaasu

sarkasmi (pureva) iva

sarkastinen (purevan) ivallinen

sarko- lihas-

sarkofagi kivinen ruumisarkku, varsinkin Egyptin faaraoiden

sarkooma side- ja tukikudoksen pahanlaatuinen kasvain, tukikudossyöpä

sars eräs vaarallinen tartuntatauti ¶ Sars havaittiin ensi kerran v. 2003. Nimi on alkujaan lyhenne sanoista severe acute respiratory syndrome 'vakava äkillinen hengitysteiden oireyhtymä'. Sanaa käytetään yleensä yhdyssanan määriteosana, esim. sars-tauti, sars-kuume, sars-keuhkokuume.

satanismi paholaisenpalvonta; romanttis-dekadentti taidesuunta, joka suosii demonisia aiheita; eräänlainen yksilökeskeinen, uskonnonvastainen ajatussuuntaus ¶ Ks. Harri Heinon kirjoitusta Satanismi ja saatananpalvonta ja Pakanaverkko ry:n Satanismin UKK. Sukulaissanoista ks. ismi.

satelliitti [satelliitti t. sateliitti] kiertolainen (esim. Maan), etenkin tekokuu; seurailija, myötäilijä ¶ Tavallisimmin sana tarkoittaa taivaankappaletta, etenkin maapalloa, kiertävää pienempää kappaletta, varsinkin keinotekoista (tekokuuta). Keinotekoinen satelliitti on yleensä tehty tutkimus- tai viestintätarkoituksiin, kuten televisio-ohjelmien lähettämiseen tai puhelin- tai internet-liikenteen välittämiseen. Yleisemmin sana "satelliitti" voi tarkoittaa seuralaista, myötäilijää tai apuria. Erityisesti "satelliittivaltio" tarkoittaa valtiota, joka myötäilee jonkin isomman valtion politiikkaa ja on yleensä siitä riippuvainen. Sana saatetaan ääntää, joskus kirjoittaakin, "sateliitti"; ks. Yksi vai kaksi konsonanttia?

satiini kiiltävä pomsisidoksinen silkki- tai puuvillakangas, jota käytetään varsinkin vuoriksi

satiiri pilaa ja ivaa käyttävä kirjallinen t. taiteellinen esitys; pilkka, iva

satiirikko satiiria käyttävä kirjailija

satiirinen ivallinen, satiiria sisältävä

satraappi maaherra muinaisessa Meediassa ja Persiassa; yleisemmin: paikallinen johtaja, käskynhaltija

satsuma eräs makea, siemenetön mandariinityyppi

saturaatio (tekniikassa ja kemiassa) kyllästyminen, kyllästys, kyllästyneisyys

saturoida (tekniikassa ja kemiassa) kyllästää

saturoitua kyllästyä, saavuttaa saturaatio

satyyri antiikin Kreikan taruston miespuolinen, puoliksi eläimen (pukin) muotoinen hedelmällisyydenjumala

savanni ruohoaavikko tai -aro Afrikassa; vrt. preeria

scanner(i) [skanner(i) t. skänner(i)] = skanneri

scherzando [skertsándo] leikkisästi (esitettävä sävellys t. sävellyksen osa)

scherzo [skertso] nopea ja hilpeä sävellys tai sävellyksen osa

schuko = suko

schwa [švaa] = švaa

schäfer [seeffer t. šeefer] eräs usein palveluskoirana käytetty koirarotu, saksanpaimenkoira ¶ Periaatteessa sitaattilaina saksasta. Usein vaihtelevasti suomeen mukautetuissa t. virheellisissä kirjoitusasuissa. Usein käytetty vastine "susikoira", joka perustuu ajateltuun ulkonäön susimaisuuteen, on harhaanjohtava mm. siksi, että on olemassa aivan toinen rotu, irlanninsusikoira (jota on käytetty sudenmetsästykseen).

science fiktion [saiöns fikšön] tieteiskirjallisuus ja -elokuvat

scientologia = skientologia

scifi [skifi] lähinnä arkikielinen lyhentymä ilmaisusta science fiction ¶ Esiintyy myös kirjoitusasussa "sci-fi" (kuten englannissa, jossa se ääntyy [sai-fai]) tai lyhenteenä "sf", mutta "scifi" on Suomen kielen perussanakirjan mukainen asu.

scrapie [skreipi] prionien aiheuttama lampaiden ja vuohien aivorappeumatauti

scripta = skripta

seaborgium eräs keinotekoinen alkuaine, järjestysluku 106, kemiallinen merkki Sg

sedatiivinen rauhoittava (lääke tms.)

sedentaarinen paikallaan pysyvä

sedilji eräänlainen pilkuntapainen lisäke (¸) eräissä kirjaimissa (esim. ç) ¶ Englanniksi ja useilla muilla kielillä "cedilla". Käytössä mm. ranskassa, jossa se c:hen liitettynä (&ccdel;) osoittaa, että kirjain ääntyy s-äänteenä.

sedimentaatio saostuminen t. kerrostuminen, sedimentin muodostuminen

sedimentoitua saostua t. kerrostua (sedimentiksi)

sedimentti saostuma; geologinen kerrostuma, vesialtaan pohjalle lietteestä kerrostumalla syntynyt maalaji

seebu ryhähärkä, kesyn naudan intialainen alalaji (Bos taurus indicus) ¶ Lajille on ominainen voimakkaasti kehittynyt hartiakyttyrä.

seemiläinen erääseen Etu-Aasian ja Pohjois-Koillis-Afrikan kieliryhmään kuuluva t. sellaista kieltä puhuva (kansa t. ihminen) ¶ Seemiläisiä kieliä ovat mm. arabia ja heprea.

seepia eräs mustekalojen tyyppi, myös ruuaksi pyydettynä ; niistä saatu tummanruskea väriaine; vastaava keinotekoisesti valmistettu väri ¶ Seepioiksi sanan laajimmassa merkityksessä kutsutaan Sepoidea-alalahkoon kuuluvia mustekaloja. Ks. tiedelehti Seepian numerossa 1 olevaa seepia-artikkelia, joka käsittelee sekä kyseisiä mustekaloja että väriainetta.

seepra hevosten sukuun Equus kuuluvia afrikkalaisia eläimiä, joille on ominaista voimakas raidoitus ¶ Sanaa käytetään kuvaannollisesti ja leikillisesti mm. eräiden urheilulajien erotuomareista, joilla on raidallinen asu. Aiemmin myös "seebra".

seerumi verihera t. -neste

seesam eräs lämpimissä maissa viljeltävä kasvi, Sesamum indicum; sen siemen ¶ Seesamia viljellään lähinnä siemenistä saatavan öljyn takia. Ilmaisu "seesam aukene!" johtuu Tuhannen ja yön satujen Aladdin-tarinasta, jossa "seesam" oli taikasanana. Muissa yhteyksissä sana esiintyy myös asussa "seesami". Usein myös lyhytvokaalisena (sesam, joskus sesami), mutta virallinen asu on lyhytvokaalinen.

seetri mäntykasveihin kuuluvia puita, suku Cedrus ¶ Virallinen kirjoitusasu lyhytvokaalinen (setri), koska tätä muotoa on vanhastaan käytetty raamatunsuomennoksissa.

segmentoida jakaa segmentteihin, esim. jakaa yrityksen asiakaskunta osiin

segmentti ympyrästä janalla leikattu osa; pallosta tasolla leikattu osa; yleisemmin: kokonaisuuden osa; yksi toisiaan seuraavista samanlaisista osista, jaoke (esim. selkänikama)

segregaatio erottelu, erillään pitäminen (etenkin rodun perusteella); syrjintä; sukupuolisolujen kypsymisjakautuminen

šeikki itämainen heimopäällikkö t. alueellinen hallitsija

seireeni antiikin tarustossa viettelevä olento, jolla on naisen yläruumis ja linnun jalat; kuvaannollisesti: houkutteleva, turmiollinen nainen; käsitteellisemmin: lumoava houkutus

seisminen maanjäristyksiä ja vastaavia lievempiä maankuoren värähtelyjä koskeva

seismografi maankuoren värähdyksistä tietoja tallentava laite, maanjäristyspiirturi

seismologia tiede, joka tutkii maanjäristyksiä ja niitä vastaavia ilmiöitä ¶ Sukulaissanoista ks. logia.

sekeli Israelin rahayksikkö; muinainen painoyksikkö ja raha Lähi-idässä ¶ Joskus s:n tilalla on sh tai š (alkukielen tai englannin vaikutuksesta), siis "shekeli" tai "šekeli", mutta mm. raamatunsuomennoksissa sana on vakiintuneesti ollut s:llinen.

sekki pankin välityksellä suoritettava maksuosoitus; (hevosurheilussa:) obersekkiAiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shekki tai šekki. Laissa (sekkilaki) kirjoitusasuna on "shekki". Suomessa sekkien käyttö on nykyisin vähäistä mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa tavallista.

sekreetio eritystoiminto

sekreetti salainen; ruhtinaan yksityissinetti

seksi sukupuolisuus, sukupuoliasiat; sukupuolinen houkuttelevuus; kiinnostavuus, vaikuttavuus ¶ Sanan merkitys on monimuotoinen, ja arkikielessä "seksi" ja varsinkin "seksikäs" esiintyy myös tarkoittamassa yleensä kiinnostavia, jännittäviä, muodikkaita asioita.

seksibaari baari, joka houkuttelee asiakkaita vähäpukeisilla tarjoilijoilla tai esiintyjillä

seksismi sukupuolinen syrjintä, sukupuolten eriarvoisuus t. sen kannattaminen ¶ Sanaa käytetään tavallisimmin ilmiöistä ja asenteista, jotka koetaan miesten ylivaltaa tai ylemmyydentuntoa heijastaviksi, siis suunnilleen samoin kuin sanaa "sovinismi". Sukulaissanoista ks. ismi.

seksologia sukupuolioppi, seksuaalisuuden tutkimus ¶ Sukupuolielinten rakennetta ja toimintaa sekä sukupuolista käyttäytymistä tutkiva tieteenala. Sukulaissanoista ks. logia.

sekstantti kulmanmittauskoje, jota käytetään paikanmääritykseen varsinkin merellä

sekstetti kuusijäseninen laulu- tai soitinyhtye

sekstetto sävellys, joka on tehty sekstetin esitettäväksi

seksti musiikissa asteikon kuudes aste tai intervalli, joka vastaa ensimmäisen ja kuudennen asteen suhdetta

seksuaalinen sukupuolisuutta koskeva, sukupuoli-

šektaus rituaaliteurastus, jossa eläin surmataan viiltämällä kurkku auki, jotta veri saadaan laskettua heti kokonaan ¶ Sisältyy juutalaisuuden ja islamin vaatimuksiin.

sektio leikkaus, varsinkin keisarinleikkaus; osasto, jaosto

sektori toiminta-ala, lohko; ympyrän osa, jotka sen kaksi sädettä rajoittavat

sekulaari maailmallinen, ei-uskonnollinen; vuosisatainen, verkkainen ¶ Sanaa käytetään uskonnollisessa kielessä usein kielteisenä, luopumusta (maallistuneisuutta) ilmaisevana. Toisaalta sitä voidaan käyttää neutraalina tai myönteisenä sanana kuvattaessa (tavoiteltua) tilaa, jossa valtio (tai yhteiskunta) pitäytyy täysin erossa uskonnollisista asioista. Historiassa ja luonnontieteissä sana tarkoittaa (myös) hidasta, verkkaista (muutosta). Alkujaan sana johtuu latinan sanasta saecula 'vuosisata'. Myös: sekulaarinen.

sekularismi maailmallisuus, ei-uskonnollisuus ¶ Uskonnollisessa kielenkäytössä "sekularismi" tarkoittaa maailmaan kiintymistä tai maallistumista. Sanaa käytetään myös yleisnimityksenä ei-uskonnollisista maailmankatsomuksista sekä sekularisoista ajavista aatteista ja liikkeistä. Sukulaissanoista ks. ismi.

sekularisaatio sekulaariksi muuttaminen t. muuttuminen, sekularisointi

sekularisoida muuttaa sekulaariksi, sekulaaristaa ¶ Usein johdoksena "sekularisoitu" 'muuttua sekulaariksi'. Sanaa käytetään erityisesti mm. kirkon omaisuuden siirtämisestä maalliseen omistukseen.

sekunda toisluokkainen, huonompi (tavara); sellaisten tavaroiden luokka

sekundaarinen toissijainen, myöhemmin muodostunut (vastakohtana primaariselle) ¶ Usein myös muodossa "sekundäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). sekundaattori tarkkuuskello tai kellon toiminto ajan tarkaksi mittaamiseksi varsinkin urheilukilpailujen ajanottoa varten

sekundantti avustaja kaksintaistelussa

sekundäärinen = sekundaarinen

sekunti ajan yksikkö SI-järjestelmässä, tunnus s; kulman yksikkö, 1/3600 astetta ¶ Taivutus: sekunti : sekunnin. Usein virheellisesti muodossa sekuntti : sekuntin.

sekvensoida muodostaa sekvenssi ¶ Erityisesti perimän emäsjärjestyksen selvittäminen (DNAn sekvensointi).

sekvenssi jono, peräkkäisjärjestyksessä olevien esineiden tai asioiden kokonaisuus

sekventiaalinen peräkkäisjärjestyksessä tapahtuva t. oleva

seleeni eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Se ¶ Kuuluu ns. hivenaineisiin eli on pienissä määrin ihmiselle välttämätön.

selektiivilasi ikkunalasi, jonka pinnoite heijastaa suuren osan sisältä tulevasta lämpösäteilystä takaisi

selektiivinen valikoiva

selektio valinta

self-made man [selfmeid män] opillista koulutusta vailla oleva mies, joka on omalla yritteliäisyydellään kohonnut huomattavaan asemaan

selibaatti naimattomuus; sukupuolinen pidättyväisyys ¶ Alkujaan ja virallisesti vain naimattomuudesta, yleensä sellaisesta, joka johtuu uskonnollisesta tai maailmankatsomuksellisesta perusteesta (esim. katolisten pappien selibaatti). Nykyisin myös sukupuoliyhteydestä pidättymisestä, siitä riippumatta, onko asianomainen naimisissa.

sellakka eräänlainen ohuina levyinä esiintyvä lakka, jota käytetään mm. elintarvikkeiden lisäaineena ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shellakka tai šellakka.

sellisti sellon soittaja

sello viulua suurempi jousisoitin

sellofaani ohut (selluloosasta valmistettu) kelmu

sellu puusta tehty puolivalmiste, jonka pääaines on selluloosa

selluliitti pienten rasvakertymien takia epätasainen iho; ihonalaisen rasvakerroksen eräänlainen tulehdus; ohimoluun kartiolisäkkeen lokeroston tulehdus ¶ Selluliitti tarkoittaa lääketieteessä erilaisia tauteja ja vaivoja mutta yleiskielessä vain tietynlaista ihon epätasaisuutta varsinkin reisissä.

selluloidi eräs läpinäkyvä, kova kestomuovi ¶ "Selluloidi" oli alkujaan tuotenimi. Koska sitä käytetään filmin valmistamiseen, sana esiintyy usein kuvaannollisessa merkityksessä tarkoittamassa elokuvaamista.

selluloosa kasvien solunseinämien perusaines, ketto; puusta saatu paperin puolivalmiste, sellu

semafori rautateillä oleva siipiopastin; ohjelmoinnissa: prosessien tahdistamisen väline

semantiikka merkitysoppi; (ilmaisun) merkitys ¶ Kielellisten ilmaisujen merkityksiä yleisesti tutkiva tieteenala. Vrt. pragmatiikka. Voidaan myös puhua ilmaisun semantiikasta, kun tarkoitetaan sen merkityssisältöä, ja vähättelevästi "semantiikasta", kun tarkoitetaan "vain" sanojen merkityksiä, niiden vääntelyä tms.

semanttinen merkitystä koskeva, merkitys-; merkitysopillinen, semantiikkaan kuuluva

semeemi morfeemin merkitys

sementoida (arkikielessä:) tehdä kiinteäksi, lujaksi, muuttumattomaksi; päällystää, vahvistaa t. kiinnittää sementillä; kuumentaa terästä yhdessä hiilen kanssa sen karkaisemiseksi; saostaa metallia liuoksesta käyttämällä epäjalompaa metallia ¶ Arkikielinen, kuvaannollinen merkitys on syntynyt 'sementillä kiinnittämisen' merkityksestä. Se on sikäli huvittava, että sementti on jauhemaista. Osuvampi ilmaisu on "betonoida".

sementti jauhemainen sideaine, joka veteen sitoutuessaan kovettuu kivimäiseksi ja on siksi betonin olennainen ainesosa; yleisesti: kovettuva t. kovettunut sideaine; hiilimurska, jossa metallia kuumennetaan, terästetään tms.; luumainen aines, joka muodostaa tupen hampaan juuren ympärille, hammastahdas; hampaiden täyteaine (hammaslääketieteessä) ¶ Yleisesti "sementti" tarkoittaa erilaisia kovettuvia sideaineita mutta tavallisimmin erityisesti jauhetta, joka valmistetaan lähinnä kalkkikivestä ja savesta ja jota käytetään betonin valmistamiseen.

semi- puoli-

semifinaali viimeinen, loppukilpailua edeltävä välierä

seminaari koulutustilaisuus; esitelmä- ja keskustelutilaisuus; yliopistollinen (tms.) kurssi, jossa pidetään ja arvostellaan esitelmiä; opettajia t. pappeja kouluttava oppilaitos

seminologi keinosiementäjä

semiootikko semiotiikan tutkija

semioottinen semiotiikkaa koskeva tai sen alaan kuuluva

semiosfääri "merkitysten piiri", ihmisen luomien merkkien ja niiden merkitysten maailma

semiotiikka viestinnän merkkien ja merkkijärjestelmien tutkimus, yleinen merkkioppi

semitismi seemiläisyys, seemiläisille kansoille t. kielille (t. erit. juutalaisuudelle) ominainen piirre

senaatti useiden hallintoelinten nimitys; eräissä maissa parlamentin ylähuone ¶ Alkujaan: muinaisen Rooman tasavallan asioista päättänyt elin, joka keisariajalla vähitellen menetti valtansa. Suomessa autonomian ajalla elin, joka hoiti sekä hallituksen (senaatin talousosasto) että ylimmän tuomioistuimen (senaatin oikeusosasto) tehtäviä.

senaattori senaatin jäsen

seniili vanhuudenheikko

seniliteetti vanhuudenheikkous, seniiliys

senior vanhempi ¶ Etenkin kahdesta samannimisestä henkilöstö, usein isästä ja pojasta tai muuten lähisukulaisista. Vrt. senior.

seniori vanhus, ikäihminen; varsinkin urheilu- ja muussa harrastustoiminnassa: vanhojen sarjassa kilpaileva; yhdistyksissä: ns. ikäjäsen, usein jäsenmaksusta vapautettu; osakunnan tms. entisten jäsenten yhteisöön kuuluva ¶ Sanaa on ruvettu käyttämään aiempaa yleisemmin sen takia, että halutaan välttää sanoja "vanhus", "vanha" ym., koska niitä on pidetty leimaavina.

señor [senjor] herra (espanjan kielessä aikuisen miehen puhuttelusana)

señora [senjóora] rouva (espanjan kielessä aikuisen naisen puhuttelusana)

señorita [senjoriitta t. senjoríita] neiti (espanjan kielessä tytön t. nuoren naisen puhuttelusana)

sens morale [sããsmorál] (tarinan tms.) moraalinen opetus

sensaatio suurta huomiota herättävä tapaus

sensiibeli herkkä(tuntoinen); tuntoaistia koskeva, tunto-

sensitiivinen herkkätuntoinen; arkaluonteinen

sensito- herkkyys-

sensomotorinen aisti- ja liiketoimintojen kokonaisuuteen, etenkin niiden yhteisvaikutukseen kuuluva

sensori (ylioppilastutkinnon kokeiden) tarkastaja; sensuurin virkailija; (tekniikassa) anturi, mittauslaitteen osa, johon mitattava suure välittömästi vaikuttaa; (kuvaannollisesti) valvoja, kontrolloija; (aiemmin) painoasiamies; (historiassa) eräs virkamies muinaisessa Roomassa, censor ¶ Antiikin Roomassa censor [keensor] hoiti mm. väestönlaskentaa ja verotusta mutta myös tapojen valvontaa, josta sitten sana "sensori" (ja "sensuuri") on saanut edellä mainittuja merkityksiä. Tekniikassa käytetty sensori-sana on kuitenkin peräisin englannin aistimista tarkoittavasta sense-verbistä ja tarkoittaa laitetta, joka jossain mielessä "aistii" tapahtumia, esimerkiksi tunnistaa liikkeen jossakin tilassa.

sensorinen aistimuksellinen; aisteja koskeva, aisti-

sensu lato [sensu laato t. seensuu laatoo] laajassa mielessä, laveassa merkityksessä ¶ Ilmaisu on sitaattilaina latinasta.

sensu stricto [sensu strikto t. seensuu striktoo] ahtaassa mielessä, suppeassa merkityksessä ¶ Ilmaisu on sitaattilaina latinasta. Usein virheellisesti muodossa "sensu strictu".

sensualismi käsitys, että kaikki tieto perustuu aistimuksiin; aistillisten seikkojen korostaminen estetiikassa ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

sensuelli aistillinen; aistikas

sensuroida harjoittaa sensuuria, etenkin poistaa julkaisusta osia

sensuuri mielipiteenilmaisun rajoittaminen; lehtien, kirjojen, elokuvien tms. ennakkotarkastus; sellaista hoitava virasto ¶ Kirjakielessä "sensuuri" tarkoittaa periaatteessa vain ennalta tehtävää julkaisujen, ohjelmien yms. tarkistamista ja siihen liittyvää julkaisemisen estämistä. Sellaista on eri aikoina harjoitettu mm. poliittisista ja sotilaallisista syistä. Sensuuri tässä mielessä on Suomessa perustuslailla kiellettyä paitsi eräissä tarkoin säädellyissä erikoistapauksissa; sana "sensuuri" on käyttökelpoinen kuvattaessa yhteiskunnan oloja tässä mielessä. Yleiskielessä sana on kuitenkin saanut erittäin väljän merkityksen: sitä käytetään milloin mistäkin mielipiteenilmaisua rajoittavaksi koetusta toimenpiteestä, esimerkiksi siitä, että sanomalehti ei julkaise kaikkia sille lähetettyjä kirjoituksia. Niinpä sana ensin mainitussa merkityksessä onkin parempi korvata sanalla "ennakkotarkastus".

sentimentaalinen [sentimentaalinen t. senttimentaalinen] tunteileva, (liian) tunteellinen ¶ Ks. Yksi vai kaksi konsonanttia?

sentimentti tunnesuhtautuminen, tunnelma; ympäristön määräämä käyttäytymismalli; tunne, mielenliikutus ¶ Sanaa käytetään nykyisin etenkin pörssin (siis siellä toimivien ihmisten) suhtautumisesta markkinoiden tilanteeseen, jolloin merkityksen voidaan sanoa olevan myös 'yleinen suhtautuminen, yleistilanne'.

sentraali vanhahtavasti t. leikillisesti: (puhelin)keskus t. sen hoitaja

sentraalinen keski-, keskus-, keskipisteessä oleva, keskeinen

sentralisaatio keskittäminen, sentralisointi

sentralisoida keskittää (esim. hallintoa t. päätösvaltaa)

sentrifugaalinen keskipakoinen

sentrifugi keskipakovoimaan perustuva erottelulaite, linko

sentripetaalinen keskihakuinen

sentti useiden rahayksiköiden, mm. euron, sadasosa; puhekielessä: senttimetri tai senttilitra; SI-järjestelmässä sadasosaa tarkoittava etuliite ¶ Vrt. cent. Euron sadasosasta käytetään joskus selvyyden vuoksi nimitystä "eurosentti".

senttilitra litran sadasosa, tunnus cl tai cL ¶ Nykyisin käytössä lähinnä alkoholijuomien anniskelussa. Puheessa yleensä lyhyesti "sentti".

senttimetri metrin sadasosa, tunnus cm ¶ Arkikielessä usein lyhyesti "sentti".

senturio = kenturio

separaatti erotettu, erillinen osa

separaattori sentrifugi, jota käytetään kerman erottamiseen maidosta

separatismi eriytymispyrkimys varsinkin uskonnollisena t. poliittisena liikkeenä ¶ Pyrkimys eriytyä, itsenäistyä jostakin omalle ominaisluonteelle vieraaksi koetusta kokonaisuudesta. Uskonnollista separatismia kutsutaan usein lahkolaisuudeksi, jos siihen suhtaudutaan torjuvasti. Poliittista separatismia kutsutaan itsenäisyystaisteluksi, jos siihen suhtaudutaan myönteisesti. Sukulaissanoista ks. ismi.

separoida erottaa, ottaa erilleen (varsinkin separaattorilla käsittelemällä)

seppuku japanilainen itsemurhatapa, harakiri ¶ Nimitys "harakiri" on länsimaissa paljon tunnetumpi. Nimitystä "seppuku" käytetään etenkin haluttaessa osoittaa omaa japanilaisen kulttuurin tuntemusta.

sepsis verenmyrkytys ¶ Bakteerien aiheuttama yleisinfektio.

septetti seitsenjäseninen laulu- tai soitinyhtye

septetto septetille tehty sävellys

septuaginta Vanhan testamentin vanhin kreikannos ¶ Usein erisnimeksi käsitettynä eli isolla alkukirjaimella.

serafi eräs Vanhan testamentin henkiolentojen (enkelien) tyyppi ¶ Kuvataan (Jes. 6) kuusisiipisiksi olennoiksi, jotka seisoivat Jumalan valtaistuimen ympärillä. Myöhemmässä kirjallisuudessa esiintyy usein ilmaisu "kerubit ja serafit" tarkoittamassa lähinnä enkeleitä yleensä.

seraiji = seralji

seralji palatsimainen rakennus itämailla t. itämaisesta vaikutuksesta muualla

serebraali = kakuminaali

serebraalinen aivoja koskeva, aivoihin kuuluva, aivo-

serebro- aivo-

seremonia juhlallinen, erityisiä muotoja noudattava toimitus, juhlameno; riitti

seremoniaalinen juhlallis-muodollinen, seremonia-, seremoniallinen

serenadi [serenaadi t. serenadi] laulutervehdys, varsinkin illalla t. yöllä (usein ihaillulle henkilölle); soittotervehdys; sarjamuotoinen soitinsävellys ¶ Virallinen asu on lyhytvokaalinen, mutta ääntämys varsin usein pitkävokaalinen.

seriaalinen sarjallinen, sarjana tapahtuva (etenkin vastakohtana ajallisesti rinnakkaiselle); sellainen, jossa samaan lehtihankaan kasvaa useita päällekkäishaaroja

serif pääteviivallinen kirjasinlaji, antiikva

šeriffi paikallinen järjestysviranomainen (poliisi) Yhdysvalloissa; hallintoviranomainen Isossa-Britanniassa; keskustelufoorumin valvoja ¶ Usein kirjoitettuna alkukielen (englannin sheriff) mukaan sh:lla; nykyisin myös "seriffi"; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

serigrafia silkkipaino, -painanta, -painatus; silkkipainokuva ¶ Kyseessä ei (yleensä) ole silkkikankaalle painaminen vaan silkkikankaan läpi painaminen.

seripaino silkkipaino, serigrafia

serologia seerumioppi ¶ Sukulaissanoista ks. logia.

serpentiini karnevaalijuhlissa (varsinkin vappuna) heiteltävä, rullalta purkautuva värillinen paperisuikale; joen jyrkkä mutka; kiemurteleva vuoristotie; eräitä mineraaleja ¶ Mineraalien nimityksenä "serpentiini" viittaa joukkoon verkkosilikaatteja. Niitä käytetään mm. taideveistoksiin.

serri = sherry

sertifikaatti varmenne, todistus (esim. luvasta, alkuperästä tai laadusta)

sertifioida varmentaa, todeta ja vakuuttaa määrätyt vaatimukset täyttäväksi

serveri palvelin, tietokonejärjestelmä, joka tarjoaa palveluja muille järjestelmille verkon kautta

servietti lautasliina ¶ Arkikielessä myös muodossa "servetti".

serviisi (vanhahtavasti) pöytäkalusto

servituutti rasite ¶ Kiinteistöön kohdistuva muun kuin omistajan oikeus, joka rajoittaa hänen valtaansa käyttää kiinteistöä.

servo automaattinen järjestelmä, joka ohjaa jotakin mekaanista laitetta viestien ja palautteen kautta ¶ Servon ohjaaman laitteen liikerata seuraa servon lähettämää viestiä, ja laite lähettää servolle tietoa viestin määräämän liikeradan ja todellisen liikeradan erosta, jolloin servo muuttaa ohjausta vastaavasti. Kirjakielessä sana esiintyy yleensä vain yhdyssanoissa kuten "servotekniikka" ja "servomekanismi"

sesido- äkämä-

seslonki leposohva

sesonki kausi; jonkin asian harrastamisen (paras) kausi t. tavaran paras myyntiaika

sessio istunto ¶ Myös kuvaannollisesti tietokoneen käyttökerrasta.

sesuura säkeen sisällä esiintyvä tauko, kesuura

setlementti kristillis-yhteiskunnallinen työkeskus

set (urheilussa:) erä; (psykologiassa:) asennoituminen; setti

setri seetri

setti kooste, yhdistelmä, kokoelma, joukko yhteenkuuluvia esineitä tms. ¶ Usein sanaa käytetään kaavamaisesti englannin set-sanan vastineena, vaikka suomalaisempi ilmaisu olisi käytettävissä, esimerkiksi "astiasetti" = "astiasto".

seviotti karkeasta villasta kudottu pukukangas ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: sheviotti tai ševiotti.

sfero- pallo-

sfinksi kivipatsas, joka esittää makaavaa leijonaa, jolla on ihmisen pää; eräänlainen eläinhirviö; arvoituksen esittäjä ¶ Muinaisessa Egyptissä tehtiin veistoksia, joilla on leijonan vartalo ja ihmisen, tavallisesti hallitsijan, kasvot, ja niitä on kreikkalaisten niille antaman nimityksen mukaan kutsuttu sfinkseiksi. Sfinksiksi kutsuttiin myös kreikan mytologian eläinhirviötä, joka vartioi Theban porttia. Oidipus kukisti sfinksin ratkaisemalla tämän esittämän arvoituksen. "Sfinksin arvoitus" tarkoittaa kuvaannollisesti vaikeaa, tärkeää, arvoituksellista ongelmaa, ja esim. "sfinksin katse" tarkoittaa salaperäistä, arvoituksellista katsetta.

sfinkteri sulkijalihas, kurojalihas

sfääri taivaanpallo; etenkin yhdyssanoissa: maapalloa ympäröivä kerros; kuvaannollisesti: henkisen t. kuvitellun elämän "kerros", usein "maasta irti" olemista ilmaistaessa

shareholder [šeəholdə(r)] osakkeenomistaja

shareholder value [šeəholdə(r) väljuu] omistaja-arvo, osakkeenomistajien etu (yrityksen toimintaa ohjaavana periaatteena)

shareware [sarevare t. šeöveör t. šeəweə(r)] vapaasti jaettava tietokoneohjelma, jonka jatkuva käyttö yleensä edellyttää (pienehkön) maksun maksamista

sharia [šaria] = šaria

sherry [šerri t. šeri] espanjalainen väkevien viinien tyyppi. ¶ Periaatteessa sitaattilaina englannista. Joskus suomeen mukautuneena: serri.

shiatsu [šiatsu] kipupistehieronta

shiialainen [šiialainen] = šiialainen

shop [šop] kauppa, puoti, varsinkin erikoisalan liike

shoppailla [šoppailla] käydä ostoksilla, ostella, varsinkin hyvinvoivien ihmisten elämäntapaan kuuluvana (elämyksellisenä) asiana

shortsit = sortsit

shotti [šotti] alkoholipitoisen juoman annos, yleensä kerralla otettavaksi tarkoitettu; (elokuvan tms.) otos

show [šou] viihde-esitys, tyypillisesti katkelmista koostuva ja musiikkia sisältävä; viihde yleisesti

shuko = suko

siamilainen Siamista eli Thaimaasta peräisin oleva; kaksosista puhuttaessa: yhteenkasvanut ¶ Koska Siamia kutsutaan nykyisin Thaimaaksi, sana "siamilainen" elää etupäässä erikoisilmaisuissa, esim. kissarodusta puhuttaessa. Yhteenkasvaneita identtisiä kaksosia kutsutaan siamilaisiksi kaksosiksi erään aikoinaan hyvin tunnetun, Siamista kotoisin olleen kaksosparin takia.

šiatsu = shiatsu

sibilantti s-mäinen äänne, kouruäänne ¶ Nimitystä "suhuäänne" on myös käytetty, mutta se on sikäli harhaanjohtava, että myös tavallinen s (eikä vain suhu-s š) on sibilantti.

sibšvaalla antiikinajan naispuolinen tietäjä, ennustaja; yl. ennustajanainen

sic [sik t. siik] sillä lailla, (juuri) niin ¶ Tavallisesti sanaa käytetään sulkeissa kiinnittämään huomiota edeltävään sanaan tai muuhun ilmaisuun. Hyvin usein kyse on lainatusta tekstistä, joka sisältää kirjoitusvirheen tai omituisuuden, ja "(sic)" on tällöin tarkoitettu korostamaan sitä, kyse on alkutekstin virheestä tai omituisuudesta, ei lainaamisessa sattuneesta kopiointivirheestä. Usein käytetään sic-sanan asemesta huutomerkkiä. Periaatteessa sitaattilaina latinasta.

sideerinen tähtiä koskeva, tähtiin liittyvä, tähti- ¶ Esim. "sideerinen vuosi" 'vuosi määriteltynä sen mukaan, miten Maa liikkuu suhteessa tähtiin'.

siena okra taiteilijoiden väriaineena

siesta päivällislepo, yleinen parin tunnin lepo päivän kuumimpaan aikaan lämpimissä maissa

sievert [siivert] radioaktiivisen säteilyn ns. ekvivalenttiannoksen mittayksikkö SI-järjestelmässä, tunnus Sv, = J/kg

sifoni paineella toimiva hiilihappopitoisten juomien tarjoilupullo; lappo

sifonki ohut silkki- tai puolisilkkikangas

sightseeing [sait-sii'iŋ] kiertoajelu (t. -purjehdus t. -kävely), jossa tutustutaan paikan nähtävyyksiin

sigillografia [sigillo-grafia] sinettitiede

sigma kreikan aakkoston kirjain, Σσ ¶ Isoa sigmaa käytetään matematiikassa mm. summan symbolina.

signaali [siŋnaali] merkki, osoitus (jostakin) ¶ Usein virheellisesti muodossa "singaali" tms. Ks. Miten "ng" (ja "gn") ääntyy eri tilanteissa?

signatuuri [siŋnatuuri] tekijän nimi t. nimikirjaimet; lääkemääräyksessä oleva lääkkeen käyttöohje; painoarkin alareunassa oleva arkin järjestysnumero ja kirjan nimike

signeerata [siŋneerata] varustaa tekijän nimellä, signatuurilla

signora [sinjóora] rouva (aikuisen naisen puhuttelu italiassa)

signore [sinjóore] herra (miehen puhuttelu italiassa)

signorina [sinjoríina] neiti (tytön t. nuoren naisen puhuttelu italiassa)

signum(i) [siŋnum(i)] paikkamerkki (varsinkin museossa t. kirjastossa)

sihteeri pöytäkirjanpitäjä; juoksevia asioita hoitava henkilö; toimikunnan, viraston tms. valmistelu- ja muita tehtäviä hoitava virkailija; eräs lintulaji, Sagittarius serpentarius ¶ Sanan merkitys voi vaihdella pelkästä päätösten kirjaajasta ("tekninen sihteeri") hyvinkin merkittävään luottamustehtävään tai virkaan.

šiialainen islamin toisen, etenkin Iranissa yleisen pääsuuntauksen kannattaja ¶ Myös: šiiamuslimi. Kirjoitusasusta ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

siideri omenista valmistettu hiilihappopitoinen mieto viini; yleisemmin samantapaisista juomista, esim. päärynäsiideri

siitake eräs rosohelttoihin kuuluva sieni, Lentinus edodes, jota viljellään syötäväksi ¶ Nimi on peräisin japanista ja suositellaan taivutettavaksi siitake : siitaken, mutta suomeen mukautunut taivutus siitake : siitakkeen on tavallinen ja voidaan nykyisin tulkita sallituyksi.

sikaani erääseen muinaiseen kansaan, Sisilian vanhimpiin tunnettuihin asukkaisiin, kuuluva

šikaani autojen kilpa-ajoradalle rakennettu vaikea osa, yleensä jyrkkä mutka; jonkin oikeuden käyttäminen kiusanteko- tai haittaamistarkoituksessa ¶ Myös asussa "shikaani", ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

sikari tupakanlehdistä kokoon kääritty tupakkavalmiste ¶ Aiemmin myös muodossa "sikaari".

sikkatiivi kuivike, maaliin tms. lisättävä aine, joka nopeuttaa kuivumista ja kovettumista

siklosporiini eräs lääkeaine, jota käytetään elinsiirron jälkeen siirrännäisen aiheuttamien hylkimisreaktioiden estämiseen ¶ Johdonmukaisempi asu olisi "syklosporiini", joka onkin tavallisempi, mutta "siklosporiini" on virallisessa lääkeaineluettelossa.

sikuri eräitä mykerökukkaiskasveja, suku Cichorium, joista osaa viljellään; juurisikurin (C. intybus var. sativum)juuresta sota- ja pula-aikana valmistettu kahvin lisäke tai korvike

silhuetti = siluetti

silika piidioksidi (SO2) etenkin geelimuodossa ¶ Silikageeliä käytetään mm. kosteutta imevänä aineena. Silikatiili sisältää silikaa (kvartsia) sideaineena.

silikaatti piihapon suola ¶ Silikaatit ovat piin tärkeimpiä yhdisteitä, ja maankuoren pääosa koostuu erilaisista silikaateista.

silikoni eräitä pitkäketjuisia piiyhdisteitä, joita käytetään mm. maaleihin, tiivisteisiin ja täytteisiin; (rintoihin ulkonäön takia laitettu) sellaisista tehty täyte

silikoosi kivipölykeuhko

silinteri korkea, tasalakinen, sylinterin muotoinen silkkihattu

šillinki eräiden maiden rahayksikkö ¶ Käytössä nykyisin eräissä Itä-Afrikan maissa: Keniassa, Somaliassa, Tansaniassa ja Ugandassa. Myös Itävallan rahayksikkö ennen euroon siirtymistä v. 2002 ja Ison-Britannian punnan kahdeskymmenesosa ennen vuotta 1971. Etenkin Ison-Britannian rahayksiköstä puhuttaessa myös asussa "shillinki".

siluetti varjo- tai ääriviivakuva; ääriviivat ¶ Aiemmin myös asussa "silhuetti".

sim-kortti (matkapuhelimen) liittymäkortti ¶ Myös kirjoitusasussa "SIM-kortti". Johtuu sanoista Subscriber Identification Module 'tilaajan tunnistusmoduli'.

simonia kirkollisen vihkimyksen ja sitä seuraavan viran antaminen (t. saaminen) rahan tai suhteiden vuoksi

simpanssi eräs ihmisapinalaji, ihmisen lähimpiä sukulaisia ¶ Laajassa mielessä sana "simpanssi" tarkoittaa myös bonoboa.

simppeli (arkik., sävyltään yleensä myönteinen) yksinkertainen, mutkaton

simulaatio simulointi

simulaattori laite t. ohjelma jonkin todellisen tilanteen (esim. lentokoneella lentämisen) jäljittelemiseksi (usein yksityiskohtaisesti)

simuloida jäljitellä, matkia; tutkia ilmiötä rakentamalla sitä vastaava järjestelmä, joka on helpommin tutkittavissa; teeskennellä (taudin oireita tms.); tehdä valeoikeustoimi ¶ Nykyisin simulointi tarkoittaa usein erityisesti tietokoneella tehtävää "mallintamista", jossa tehdään teoreettinen malli, joka joissakin suhteissa kuvaa tutkittavaa ilmiötä, ja sitten tutkitaan mallin ominaisuuksia, parametrien muuntelun vaikutuksia jne. Lääketieteessä simulointi tarkoittaa sairauden tai vamman teeskentelyä, usein jonkin edun saavuttamiseksi. Oikeustieteessä puhutaan simuloidusta oikeustoimesta eli valeoikeustoimesta, kun osapuolet muodollisesti tekevät oikeustoimen, yleensä kaupan, ilman että kummankaan on tarkoitus sitä oikeasti tehdä. Tavoitteena voi olla esim. veronkierto.

simultaani šakki- tms. ottelu, jossa yksi ihminen pelaa useita vastustajia vastaan erillisiä pelejä; yhdyssanoissa: simultaaninen

simultaaninen samanaikainen, ajallisesti rinnakkainen ¶ Erityisesti tulkkauksesta, joka tapahtuu (lähes) samanaikaisesti alkuperäisen esityksen kanssa.

sinetti vahaan, lakkaan, paperiin tms. painettu kohokuvio; leimasin, jolla sellainen painetaan ¶ Aikoinaan sinetit olivat tärkeitä asiakirjan aitouden vahvistuksia, ja niitä saatettiin käyttää myös sulkemaan esim. kirjekuori niin, että vastaanottaja tietää, ettei kuorta ole matkan varrella avattu.

sinetöidä vahvistaa t. sulkea sinetillä

sinfonia tietynlainen laaja sarjamuotoinen orkesterisävellys

sinfonikko sinfonioiden säveltäjä; sinfoniaorkesterin jäsen

singelton korttipelissä: se, että kädessä on jotakin maata vain yksi kortti; kyseinen kortti ¶ Arkikielessä "singeli".

single [sile] äänilevy, joka sisältää vain yhden lyhyen (muutaman minuutin) esityksen t. sellaisen kummallakin puolella; yhden hengen hytti t. huone; naimaton ihminen, "sinkku"; kaksinpeli (tenniksessä)

singulaari yksikkö (kieliopin käsitteenä)

singulaarinen yksiköllinen, yksikkömuotoinen

singulariteetti (fysiikassa ja matematiikassa) kentän tai avaruuden piste, jonka ominaisuudet täysin poikkeavat sen ympäristön ominaisuuksista

sini eräs trigonometrian perusfunktioista ¶ Sinifunktiota esittävä "sinikäyrä" tai "siniaalto" on yksinkertaisen, säännöllisen aaltoliikkeen perusmuoto. Sana on peräisin latinasta ja aivan eri alkuperää kuin värinnimi "sini".

sinkku henkilö, joka ei elä parisuhteessa ¶ Kehittynyt sanasta "single". "Kielitoimiston sanakirjassa" sana esiintyy jo normaalina sanana, ei arkityyliseksi merkittynä, mutta käytännössä se on vielä sävyltään arkinen.

sinologia Kiinan kielten ja kulttuurien tutkimus ¶ Sukulaissanoista ks. logia.

sinooperi punainen mineraali, elohopeasulfidi; siitä valmistettu tulipunainen väriaine ¶ Myös asu "sinooberi" on hyväksytty. Ennen myös "sinoberi".

sinopia maalauksissa käytetty punertavanruskea väriaine, punaokra; sillä freskomaalauksen alle tehty luonnos

sinsilla eteläamerikkalaisia jyrsijöitä, joita kasvatetaan niiden turkiksen takia; niistä valmistettu turkis ¶ Heimo Chinchillidae. Aiempia rinnakkaismuotoja: chinchilla, tšintšilla, tsintsilla. Nimeä "villarotta" on ehdotettu.

šinto Japanin perinnäinen uskonto ¶ Kannattajaa kutsutaan nimellä "šintolainen" ja uskonnosta käytetään myös (ja tavallisemmin) nimitystä "šintolaisuus".

sintrata muuttaa jauhemainen aine kuumentamalla kiinteään muotoon

sintteri vesiliuoksista karstaksi saostunut kivennäisaines; huokoinen suodatinmassa, joka on tehty sintraamalla esim. lasista tai kvartsista

sionismi aate ja liike, joka tähtää kansallisen kodin luominen juutalaisille; juutalainen kansalliskiihko ¶ Joskus asussa "siionismi", koska erisnimi kirjoitetaan "Siion" (= Jerusalem). Sukulaissanoista ks. ismi.

sipsit perunalastut, chipsit

sir [söör] yleinen miesten puhuttelu englanniksi; Ison-Britannian eräiden aatelismiesten puhuttelu (yleensä etunimen edellä käytettävä)

sirahvi sanan kirahvi vanha rinnakkaismuoto

sire [siir] Teidän majesteettinne (hallitsijaa, etenkin Ranskan kuningasta, puhuteltaessa) ¶ sireeni merkinantoon käytettävä äänekäs laite; syreeni Sireenieläimet ovat nisäkkäiden lahko, Sirenia, johon kuuluvat merilehmät ja manaatit.

sirkadiaaninen [sirka-diaaninen] noin vuorokauden mittainen (rytmi tms.)

sirkkeli pyörösaha

sirkulaarinen kehämäinen, pyöreä

sirkulaatio kiertokulku; verenkierto

sirkumfleksi eräs tarke eli diakriittinen merkki ^, esim. kirjaimessa ê ¶ Esiintyy mm. ranskan kirjoitusjärjestelmässä. Tarkkeista puhuttaessa sirkumfleksi usein sekaantuu hattuun (̌). Erikseen kirjoitettuna sirkumfleksi on erinäköinen kuin kirjaimen päällä käytettynä, ja sillä on erilaisia merkityksiä eri merkintätavoissa, esim. potenssiin korotuksen merkkinä. Taivutus on takavokaalinen: sirkumfleksia jne.

sirkumpolaarinen napaa ympäröivällä alueella esiintyvä ¶ Sanaa käytetään tähtitieteessä, jolloin se viittaa taivaannapaan, ja eliömaantieteessä, jolloin se viittaa maapallon pohjois- tai etelänapaan.

sirkumsisio ympärileikkaus ¶ sirkus näytäntö, joka sisältää erilaisia esityksiä; sellaisia esittävä laitos, yritys tai rakennus Alkujaan circus tarkoitti kilpa-ajorataa antiikin Roomassa. Myöhemmin niillä ruvettiin esittämään eläin-, taito-, taistelu- yms. näytöksiä. Nykyisin sana on usein myös kuvaannollisessa käytössä ('sekamelska, hullunmylly').

širokko kuiva, kuuma etelä- tai kaakkoistuuli Välimerenmaissa ¶ Myös kirjoitusasuissa sirokko, shirokko ja scirocco.

sitaatti kirjallisesta tai muusta esityksestä otettu lainaus ¶ Usein sitaateiksi kutsutaan mitä tahansa katkelmaa, mutta ainakin tekijänoikeudellisen sitaattikäsitteen mukaan sitaatti on omaan esitykseen liittyvä, esimerkiksi sen väitteitä tukeva tai havainnollistava ote.

sitaattilaina kielestä toiseen sellaisenaan otettu sana tai ilmaisu, raakalaina ¶ Esimerkiksi status quo (latinasta). Periaatteessa sitaattilaina sekä kirjoitetaan että äännetään kuten lainanantajakielessä. Käytännössä esiintyy eriasteisia mukautumia. On tulkinnanvaraista, milloin sitaattilaina kieleen mukautuessaan muuttuu varsinaiseksi lainasanaksi.

sitadelli sisälinna, linnoituksen sisällä sijaitseva, viimeiseksi varustukseksi tarkoitettu erillinen tai ulkomuuriin liittyvä osa; linnoitus, linnake ¶ Vanhastaan sana tarkoittaa suomessa sisälinnaa, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta sitä tai englantiin perustuvaa asua citadel käytetään (usein erisnimenomaisesti, esim. Kairon Sitadelli t. Citadel) nykyisin myös monien kaupunkien linnoitusten, jopa koko linnoitusalueen nimityksenä.

siteerata lainata, ottaa t. esittää sitaatti

sitra eräs monikielisten näppäilysoitinten tyyppi

sitrus yleisnimitys Citrus suvun puille ja niiden hedelmille ¶ Tavallisesti yhdyssanoissa "sitruspuu" ja "sitrushedelmä". Sitruksia ovat mm. appelsiini, sitruuna, greippi ja mandariini.

situaatio tilanne, asema

sivetti eräiden nisäkkäiden (sivettieläinten) koiraiden rauhaserite, joka muistuttaa tuoksultaan myskiä

siviili sotaväkeen kuulumaton henkilö; sotaväen ulkopuolinen elämä; yhdyssanoissa mm. sotilaallisen, rikosoikeudellisen t. uskonnollisen vastakohtana ¶ Esimerkiksi "siviiliavioliitto" tarkoittaa avioliittoa, joka solmitaan valtion viranomaisen eikä papin suorittamalla vihkimisellä. "Siviilisääty" tarkoittaa sitä, onko ihminen naimisissa, eronnut, leski tms. "Siviilipalvelus" on asevelvollisuuden suorittamista tekemällä yhteiskunnallisesti hyödylliseksi katsottua työtä sotaväen ulkopuolella esim. valtion virastossa tai sairaalassa. "Siviilivastarinta" tarkoittaa maahanhyökkäyksen tms. vastustamista ei-sotilaallisin keinoin kuten yhteistyöstä kieltäytymisellä. Oikeustieteessä "siviilioikeus" sisältää mm. perhe- ja perintöoikeuden ja kauppaoikeuden ja on vastakohta toisaalta rikosoikeudelle, toisaalta julkisoikeudelle.

sivilisaatio kulttuuri, sivistys

skaala asteikko

skaalata muuntaa toiseen asteikkoon ¶ Yksinkertaisimmillaan skaalaus on jollakin vakiolla kertomista.

skalaari suure, jolla ei ole suuntaa; data-alkio, jolla ei ole sisäistä rakennetta ¶ Fysiikassa "skalaari" on vektorin vastakohtana suure, jolla luonteensa takia ei voi olla suuntaa (esim. massa) tai suureen käsittely kiinnittämättä huomiota sen suuntaan (esim. nopeus pelkkänä vauhtina, tarkastelematta liikkeen suuntaa). Matematiikassa tätä vastaa "skalaari" vastakohtana matemaattiselle vektorille. Datatekniikassa, kuten ohjelmoinnissa, skalaari tarkoittaa datan rakenteetonta perusalkiota vastakohtana taulukolle, tietueelle tms.

skalpeerata [skalppeerata t. skalpeerata] nylkeä päänahka ¶ Viittaa alkujaan Pohjois-Amerikan joidenkin intiaaniheimojen tapaan nylkeä tapetulta viholliselta päänahka voitonmerkiksi. Usein myös kirjoitettuna muodossa "skalppeerata"; ks. Yksi vai kaksi konsonanttia?

skalpelli lääkärin leikkausveitsi

skandaali suurta pahennusta tai häpeää aiheuttava tapahtuma

skandeerata korostaa runomittaa runoa lausuttaessa

skandi (arkikielessä) "skandinaavinen kirjain", Suomessa lähinnä ä, ä ja å; (yhdyssanojen alkuosana myös:) skandinaavinen, Skandinavian

skandinaavi Skandinavian asukas (vrt. skandinaavinen) ¶ Tässä yhteydessä "Skandinavia" ei kata Suomea.

skandinaavinen Skandinaviaan kuuluva t. sille ominainen ¶ Skandinaviaan luetaan sanan suppeimmassa merkityksessä vain Skandinavian niemimaa, joka kattaa pääosan Ruotsista ja Norjasta, mutta yleensä ainakin Ruotsi ja Norja kokonaan, yleensä myös Tanska ja Islanti, usein myös Suomi, jolloin siis tarkoitetaan kaikkia pohjoismaita. Skandinaavisilla kielillä tarkoitetaan lähinnä ruotsia, norjaa, tanskaa ja islantia, jotka ovat toisilleen suhteellisen läheistä sukua.

skandinavismi pyrkimys Skandinavian maiden välisiin kiinteämpiin yhteyksiin

skannata käsitellä skannerilla; käydä läpi (järjestelmällisesti)

skanneri laite kuvien ja tekstin muuntamiseen digitaaliseen muoto; laite t. ohjelma, joka "käy läpi" jotakin ¶ Yleismerkityksessään sana tarkoittaa laitetta tai ohjelmakoodia, joka käy järjestelmällisesti läpi (skannaa, engl. scan) jotakin, esimerkiksi tietokoneen ns. portteja esim. turva-aukkojen löytämiseksi tai ohjelmointikielellä kirjoitettua ohjelmaa sen jäsentämiseksi. Yleiskielessä tavallisin merkitys liittyy tähän siten, että kuvan tai tekstin lukeminen skannerilla perustuu siihen, että laite käy aineiston läpi valonsäteellä. Sanan muunnelmia: scanner(i), skänneri.

skeema kaava, kaavio, (malli)kuvio

skeet [skiit] metsästysammunta ¶ Ampumaurheilun muoto, jossa ammutaan lentäviä kiekkoja haulikolla.

skemaattinen kaavamainen, skeemamainen, skeema-

skenaario hahmotelma, ennakkokuvitelma; elokuvakäsikirjoitus t. sellaisen hahmotelma

skenaristi (elokuvan) käsikirjoituksen tekijä

skene (arkityylissä) sosiaalinen tilanne t. yhteisö

skenografia lavastustaide ¶ Teatterin lavastuksen, puvuston ja valaistuksen suunnittelu ja toteutus.

skepsis epäily, epäilevyys (yleisenä asenteena) ¶ Erityisesti skepsis tarkoittaa kriittistä asennetta erilaisiin uskomuksiin ja oppeihin.

skeptikko epäilijä

skeptinen epäileväinen

skeptisismi epäilevyys, skepsis; käsityskanta, jonka mukaan varma tieto on mahdotonta ¶ Myös muodossa "skeptismi", mutta "skeptisismi" on mm. Suomen kielen perussanakirjan mukainen asu . Sukulaissanoista ks. ismi.

sketsi hupailu ¶ Näyttämöllä, TV:ssä tms. esitettävä, yleensä hyvin lyhyt näytelmänomainen esitys

skiathlon hiihdon yhteislähtökilpailu, jossa yhdistyvät perinteinen ja vapaa tyyli

skientismi tieteisusko ¶ Sanaa käytetään etenkin pyrittäessä väittämään, että joku on tehnyt tieteestä itselleen uskonnon. Sitä voidaan käyttää myös käsityksestä, jonka mukaan kaikkiin mielekkäisiin kysymyksiin voidaan löytää vastaus tieteen keinoin. Sukulaissanoista ks. ismi.

skientologia uskonnollistyyppinen suuntaus, jonka on perustanut Ron Hubbard ¶ Skientologia itse sanoo olevansa mm. "tiedettä mielenterveydestä" mutta on myös pyrkinyt rekisteröitymään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Sukulaissanoista ks. logia.

skinhead [skinhed] = skini

skini erääseen työväenluokasta lähtöisin olevaan, muukalaisvastaiseen alakulttuuriin kuuluva ihminen, skinhead; tietokoneohjelman t. verkkopalvelun (graafisen) käyttöliittymän erityinen ulkoasu (engl. skin)

skisma erimielisyys, hajaannus, varsinkin kirkon piirissä

skistosomiaasi bilhartsioosi

skitsi luonnos

skitso (puhekielessä) skitsofreenikko t. "kahtiajakautunut" ihminen t. ristiriitainen (ajatus tms.)

skitsofreenikko ihminen, jolla on skitsofrenia, pirstomielinen

skitsofreeninen skitsofreniaan kuuluva t. sitä poteva

skitsofrenia eräs psykoosin tasoinen mielen poikkeavuus, pirstomielisyys ¶ Aiemmin on käytetty sanaa "jakomielisyys", ja kansanomaisen käsityksen mukaan skitsofrenia on mielen jakautumista, jopa kahden (t. useamman) persoonan olemassaoloa ihmismielessä (monipersoonaisuutta). Kuitenkin skitsofrenia on pikemminkin sitä, että mielessä ei ole edes yhtä jäsentynyttä, eheää persoonaa. Yhteen skitsofrenian muotoon kuuluu vainoharhaisuus eli paranoia.

skitsoidi normaalin ja skitsofreenisen välisessä tilassa oleva (ihminen)

skitsotyymi umpimielinen, vakava ja hiljainen luonnetyyppi t. henkilö

sklero- kova-

skleroosi (lääketieteessä:) kovettuminen

skolastiikka keskiajalla muotoutunut oppirakennelma, jossa on yhdistetty kristinusko ja antiikin Kreikan filosofia ¶ Usein skolastiikka esitetään rikkiviisautena, turhana järkeilynä yms.

skolastikko skolastiikan harjoittaja

skolastinen skolastiikkaan kuuluva, sille ominainen

skooppi (jargonissa) oskilloskooppi; yhdyssanojen jälkiosana: katselulaite, optinen koje

skootteri pienipyöräinen kevyt moottoripyörä

skorpioni [skorpioni t. skorppioni] eräiden hämähäkkieläimiin kuuluvien eläinten yhteisnimitys; (puhekielessä) ihminen, jonka horoskooppimerkki on Skorpioni ¶ Skorpioni esitetään usein myrkyllisyyden ja vaarallisuuden vertauskuvana, koska eräät skorpionit ovat hyvin myrkyllisiä.

skribentti kirjoittelija (usein väheksyvässä merkityksessä)

skripta elokuvan ohjaajan sihteeri, kuvaussihteeri; (puhek.) skripti

skripti (pieni) tietokoneohjelma; käsikirjoitus, "käsis" (myös kuvaannollisesti) ¶ Varsinaisen tietokoneohjelman ja skriptin välinen ero on suhteellinen, mutta usein skripteiksi sanotaan pienehköjä, esimerkiksi web-selaimen suorittamia ohjelmanpätkiä.

skruuvi eräs vanha neljän hengen korttipeli, joka osittain muistuttaa bridgeä

skuuppi jymyuutinen ¶ Laajasti kiinnostava uutinen, jota muilla tiedotusvälineillä ei vielä ole.

slaageri (vanhahtavana, leikillisenä ilmaisuna) iskelmä

slaalom pujotteluhiihto

slalom [slaalom] = slalom

slammi eräissä korttipeleissä (mm. bridge) tarjous ottaa kaikki tikit (isoslammi) tai yhtä vaille kaikki tikit (pikkuslammi); grand slam

slangi yleiskielestä poikkeava puhetapa, joka on ominainen jollekin ihmisryhmälle, "sosiaalinen murre" ¶ Usein slangi-sanalla tarkoitetaan erityisesti tyyliarvoltaan arkista ja etenkin kaupunkinuorisolle ominaista kielimuotoa. Terminä se saattaa tarkoittaa kielimuotoa, joka ei ole paikallismurre eikä erikoisalan kieltä vaan jonkin sosiaalisen ryhmän oma kielimuoto. Käytännössä usein myös ammattialan kieltä kutsutaan slangiksi, ammattislangiksi. Vrt. jargon.

slapstick [släpstik] farssi, "kermakakkukomedia"

slavisti slaavilaisten kielten ja slaavilaisen kulttuurin tutkija

slavistiikka slaavilainen filologia

slavofiili slaavilaisuuden asiaa ajaneen, Venäjällä 1800-luvulla syntyneen liikkeen kannattaja

slipoveri hihaton pujoliivi

slogani iskulause; tunnuslause ¶ Mieleenjäävä t. sellaiseksi tarkoitettu lyhyt lausahdus, jota voidaan käyttää markkinointilauseena, poliittisen vaatimuksen tiivistymänä, yhteisön tunnuslauseena tms. Myös sitaattilaina-asussa slogan, joka saattaa ääntyä [slougan]. Kielitoimiston suosittama asu on ollut slogaani, mutta sitä ei juuri käytetä.

sloti palanen, viipale, etenkin resurssina; (arkik.) = zloty ¶ Esimerkiksi ns. aikajakotekniikassa sloti on (lyhyt) aikaviipale, aikaväli, jonka järjestelmä antaa jonkin toiminnon yksinomaiseen käyttöön.

slummi köyhälistökortteli; sellaista muistuttava, ahtaasti rakennettu asuinalue

sluuppi kutteria muistuttava yksimastoinen purjealustyyppi

smaragdi eräs jalokivityyppi, väriltään vihreä

smetana vuolukerma ¶ Paksu, rasvainen, hapan maitovalmiste, jota käytetään erityisesti venäläisten ruokien kuten borssin ja blinien yhteydessä.

smiley [smaili] hymiö, merkintä :-) tai vastaava ¶ Hymiöiden käytön tarkoitukseksi selitetään tekstimuotoisen viestinnän elävöittäminen. Alkuperäinen hymiö on tarkoitettu muistuttamaan ihmiskasvoja, kun sitä katsotaan pää vasemmalle alas käännettynä.

sminkata sivellä sminkkiä kasvoihin

sminkki ihomaali

smirgeli eräs mineraali, epäpuhdas korundi, jota jauhettuna käytetään hiontaan; sitä hiomapinnassa sisältävä hiomakivi, -laikka tai -kone ¶ Arkikielessä myös muodossa "mirkeli".

smog savusumu ¶ Savun ja sumun yhteisesiintyminen, joka samentaa ilmaa huomattavasti etenkin suurkaupungeissa ja teollisuusalueilla.

smoking [smoukiŋ] = smokki

smokki miesten iltapukutyyppi, joka on vähemmän juhlallinen kuin frakki

smurffata (leikillisesti:) tehdä jotain ¶ Smurffit-sarjakuvista peräisin oleva leikillinen yleisverbi. Esim.: "Smurffaa mitä smurffaat, tulos on kuitenkin smurffaava!"

snapsi viinaryyppy, etenkin ruokaryyppynä

snifferi tietokoneohjelma, joka kerää tietoa dataverkossa liikkuvista datapaketeista (usein tietomurtoa varten)

snobbailla keikaroida

snobi keikari

snobismi keikarointi, snobbailu

snobistinen keikaroiva, snobbaileva

snorkkeli sukeltajan ilmaputki; sukellusveneen ilmamasto

sodium natrium (virheellisissä käännöksissä) ¶ Tavallinen käännösvirhe. Useimpien alkuaineiden -um-loppuiset englanninkieliset nimet ovat samat kuin suomessa, mutta tämä on poikkeus. Vrt. potassium.

sodomia eläimeen sekaantuminen, sukupuoliyhdyntä eläimen kanssa; anaalinen yhdyntä; homoseksuaalisuus ¶ Sanalla on tarkoitettu erilaisia väärinä pidettyjä sukupuolisuuden ilmentymiä, mutta suomen kielessä sodomia tarkoittaa yleensä eläimeen sekaantumista.

sodomiitti sodomian harjoittaja

sofismi viisastelu; tahallinen virhepäätelmä; muinaisessa Kreikassa eräs puhetaidon yms. opetuksen suuntaus ¶ Sukulaissanoista ks. ismi. Alkujaan sofistit olivat etenkin puhetaidon (väittelytaidon) opettajia. Sokrateen heihin kohdistama arvostelu ja paheksunta, jota Platon on kuvannut kirjoissaan, on jälkimaailman silmissä leimannut sofismin tyhjäksi tai kieroksi viisasteluksi.

sofistikoitunut mutkikas, taidokas, pitkälle kehitetty; hienostunut, henkevä, sivistynyt ¶ Sana on merkitykseltään melko epämääräinen ja perustuu lähinnä englannin sanaan sophisticated. Myös asussa "sofistikoitu".

soft ice [soft ais] pehmojäätelö, samettijäätelö

softa = software

software [softvare t. sooftweö(r)] tietokoneen ohjelmisto, vastakohtana laitteistolle (hardware) ¶ Puhekielinen muoto: softa. Joskus katsotaan, että käsitteen alaan kuuluvat paitsi ohjelmat myös tietoaineistot yms. ja yleisesti kaikki tietokoneessa oleva data.

šogun ennen Japanissa hallintoa johtanut mies, joka ajoittain oli keisaria mahtavampi ¶ Myös asussa "šoguni" tai "shoguni" tai "shogun".

sokeerata vaikuttaa voimakkaasti, ikäänkuin sokkina

sokkeli kivijalka; jalusta, perusta

sokki voimakas kohtaus, joka johtuu verenkierron häiriötilasta; järkytys, "isku" ¶ Lääketieteessä sokki-sana tarkoittaa ensi sijassa tilaa, jossa kiertävän veren määrä on niin riittämätön, että siitä aiheutuu vakava kohtaus. Sitä voidaan käyttää myös psyykkisten häiriöiden hoitomuotona. Sana on (lääketieteessäkin) saanut muutakin merkitystä: se voi tarkoittaa äkillistä henkistä iskua ja reagointia siihen, mm. sosiaalisen ympäristön muutoksen vaikutusta varsinkin aivan toisenlaisen kulttuurin piiriin siirryttäessä (kulttuurisokki). Yleisesti myös asussa "šokki" (tai "shokki"); ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

sokraattinen Sokrateen (opetus)menetelmän mukainen; Sokrateen koulukuntaan kuuluva ¶ Usein erityisesti kyselevästä menetelmästä, jossa kysymyksillä pyritään ohjaamaan toinen oivalluksiin.

solaarinen aurinkoa koskeva, aurinko-

solarium laite, joka ultraviolettia säteilyä lähettämällä saa ihmisen ihoon rusketuksen; huone tai laitos sellaisten käyttämiseen

solenoidi (sähköopissa:) lieriökäämi

solidaarinen tukea antava, myötämielinen; yhteisvastuullinen

solidi vankka, luotettava; sisustan sisältävä (avaruuskappale, onton vastakohtana)

solipsismi yleisnimitys joukolle filosofisia näkemyksiä, jotka kiistävät yksilön ulkopuolisen todellisuuden t. mahdollisuuden saada siitä todellista tietoa ¶ Yksi äärimuoto: oppi, jonka mukaan ainoastaan tajuava minä on olemassa ja ulkomaailma on vain minän mielteitä. Sukulaissanoista ks. ismi.

solisti soolon esittäjä

solo [soolo t. solo] = soolo

somaattinen ruumiillinen, ruumista koskeva (psyykkisen vastakohtana)

somatisaatio psyykkisten häiriöiden ilmeneminen ruumiillisina oireina

sombrero [sombreero t. sombrero] espanjalaismallinen leveälierinen hattu

some sosiaalinen media, internetin ja muiden nykyaikaisten viestintävälineiden käyttö yhteisölliseen toimintaan ¶ Sanaa on pidetty arkisena, mutta kielitoimiston lyhenneluettelossa se esiintyy nykyisin ilman tyylilajimerkintää.

sommerlier [someljee] ravintolassa työskentelevä viinientuntija, viinimestari

somnambulismi unissakävelu

sonaatti yhdelle tai kahdelle soittimelle sävelletty sarjamuotoinen teos

sondeerata (arkikielessä:) luodata, selvitellä; tutkia sondin avulla

sondi mitta- tai tutkimuslaite, joka viedään tai lähetetään tutkittavaan kohteeseen ¶ Lääketieteessä sondi on tyypillisesti pitkänomainen, usein käyrä instrumentti, joka viedään ruokatorveen tai muuhun onteloon; siitä käytetään myös nimitystä "koetin".

sonetti eräs runomuoto, koostuu 14 säkeestä, jotka on jaettu 4 säkeistöksi

sonorinen kuuluva, soinnikas (äänne)

sonoriteetti äänteen ominaiskuuluvuus

sooda eräiden mm. ruuanvalmistuksen apuaineina, lääkkeinä ja puhdistusaineina käytettyjen natriumyhdisteiden nimitys

soolo yksin esitettävä (kokonaisuuden osa, esim. musiikkiesityksen laulu); yksin pelattava t. tehtävä ¶ Myös "solo", joka on tavallinen erisnimien osana.

sooloilla (arkikielessä, moittivasti) tehdä yksin, omin päin

sopraano korkea naisen tai lapsen ääni; laulajatar, jolla on sellainen ääni

sorbitoli eräs makeutusaine ¶ Kemialliselta rakenteeltaan alkoholi. Esiintyy myös luonnossa (mm. pihlajanmarjoissa) mutta tunnetaan parhaiten keinotekoisesti valmistettuna ja makeutukseen käytettynä. Aiemmin myös nimellä "sorbiitti".

sordiino (musiikissa:) vaimennin, himmennin ¶ Myös kirjoitusasussa "sordino" ja muodossa "sordiini".

soroptimisti erään kansainvälisen naisjärjestön (Soroptimist International) jäsen

sorry [sori] anteeksi, olen pahoillani ¶ Arkikielinen, englannista peräisin oleva ilmaisu, joka usein jo kirjoitetaankin "sori". Kuten englannissakin, sanan todellinen merkitys vaihtelee suuresti, vilpittömästä anteeksipyynnöstä ivalliseen ("sorry, en tiennyt että olet noin tyhmä").

sorsetti eräs rosopintainen pukukangastyyppi ¶ Käytetään naisten pukuihin.

sortimentti valikoima

sortsit lyhytlahkeiset päällyshousut ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shortsit tai šortsit.

sosiaalidemokraatti sosiaalidemokratian kannattaja

sosiaalidemokraattinen sosiaalidemokratiaan kuuluva

sosiaalidemokratia eräs poliittinen suuntaus, alkujaan työväenliikkeen demokraattinen suunta ¶ Kirjoitetaan usein vielä sosiali-alkuisena, ja tätä asua ovat käyttäneet erityisesti ne, jotka ovat korostaneet sosialistista aatetta.

sosiaalifasismi haukkumasana, jota käytetään (oletetusta) syrjivästä asenteesta sosiaalisesti vähäosaisia kohtaan

sosiaalinen yhteisöllinen; ihmissuhteita koskeva; yhteiskunnallinen; yhteisöön hyvin sopeutunut

sosiaaliporno kurjuuden, rikosten ja onnettomuuksien yksityiskohtainen, sensaationhakuinen kuvailu joukkoviestimissä ¶ Nimen loppuosa johtuu siitä, että sosiaalipornon ajatellaan olevan ihmisiä salaa kiinnostavaa ja kiihottavaa.

sosiaalistaa tehdä sosiaaliseksi, sopeuttaa yhteiskuntaan t. yhteisöön ¶ Suomalainen johdos sanasta "sosiaalinen". Se vastaa esim. englannin sanan "socialize" toista päämerkitystä; toista vastaa "sosialisoida".

sosialismi yleisnimitys joukolle poliittisia aatteita ja suuntauksia, joille on ominaista pyrkimys yhteiskunnallisen valvonnan ja ohjauksen korostamiseen ¶ Alkujaan sosialismi merkitsi pyrkimystä ottaa tuotantovälineet yhteisomistukseen. Nykyisin korostetaan lähinnä talouselämän valtiollista ja muuta yhteiskunnallista ohjausta ja valvontaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa yms. Sukulaissanoista ks. ismi.

sosialisaatio yhteisöön sopeuttaminen t. sopeutuminen, sosiaalistaminen t. sosiaalistuminen

sosialisoida ottaa yhteiskunnan (valtion) haltuun ¶ Vertaa sanaan sosiaalistaa.

sosieteetti (vanhahtavana, usein leikillisenä sanana) seurapiiri

sosio- yhteiskunta-, yhteisö-, sosiaali-, yhteiskunnallis-

sosiobiologia biologian suuntaus, joka pyrkii selittämään ihmisten yhteiskunnallista käytöstä biologian, etenkin evoluution pohjalta ¶ Myös yleisemmin eliöiden sosiaalisen käytöksen selittämisestä biologian pohjalta. Tunnetuin ja kiistanalaisin sosiobiologia on kuitenkin siltä osin, kuin se selittää ihmisyhteisöjen asioita evoluution pohjalta. Sukulaissanoista ks. logia.

sosioekonominen yhteiskunnallis-taloudellinen

sosiokulttuurinen yhteiskunnallis-kulttuurinen

sosiolekti jonkin sosiaalisen ryhmän käyttämä kielimuoto ¶ Esim. ammattislangi tai työläisnuorison kieli.

sosiologia tiede, joka tutkii ihmisyhteisöjä ¶ Sukulaissanoista ks. logia.

sosionomi sosiaalialan opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö

sosiopaatti luonnevikainen, luonnehäiriöinen, persoonallisuushäiriöinen ihminen ¶ Käytännössä sama kuin psykopaatti, mutta sosiopaatti-nimitys kuvaa sosiaalisten suhteiden luonnetta, psykopaatti-sana taas enemmän asianomaisen omaa tilaa. Sosiopaatti on usein älykäs ja taitava henkilö, jonka todellisuudentaju on normaali tai normaalia parempi; sen sijaan hänen moraalin tajunsa on häiriytynyt ja hän käsittelee muita ihmisiä vain välineinä, kykenemättä eläytymään heidän tunteisiinsa tai välittämättä niistä, tai jopa kylmäverisesti käyttäen niitä hyväkseen. Ks. Psykopaatin ongelma - vaiko menestyvä strategia?

sosiopatia sosiopaattisuus

sotiisi = sottiisi

sottiisi eräs tanssi ja vastaava musiikki, saksanpolkka, sotiisi

sovinismi epämiellyttävä aate tai käytäntö, erityisesti naisia sortavaksi koettu; kiihkomielisyys; kiihkoisänmaallisuus ¶ Sana tarkoitti alkujaan lähinnä kiihkoisänmaallisuutta, mutta myös yleisemmin kiihkoilevaksi koettua tai väitettyä aatetta tai toimintaa. Myöhemmin englannissa ruvettiin käyttämään ilmaisua "male chauvinism" miesten ylivallaksi tai naisten sortamiseksi koetuista asioista. Sen mukaisesti on suomessa ruvettu puhumaan miessovinismista, mutta määriteosa on nykyisin melko tarpeeton, koska sanan "sovinismi" vanhempi käyttö on lähes hävinnyt. Vrt. seksismi. Sukulaissanoista ks. ismi. Käytännössä sana "sovinisti" on nykyisin lähinnä epämääräinen, moittivuuden asteeltaan hyvin vaihteleva haukkumasana, jota lähinnä käyttävät naiset miehistä. Sana johtuu ranskankielisestä henkilönnimestä "Chauvin". Vanhempia kirjoitusasuja: chauvinismi, šovinismi, shovinismi; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen.

sovjetti neuvosto Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa

sovhoosi neuvostotila, valtiontila Neuvostoliitossa ¶ Johtuu sanoista "sovetskoje hozjaistvo" 'neuvostotalous'. Joskus kirjoitettuna väärin "sohvoosi".

spa [spaa] (terveys)kylpylä t. kauneushoitola

spagaatti voimistelussa ja baletissa istuma-asento, jossa toinen jalka on eteen, toinen taakse ojennettuna ¶ Myös asussa "spagaati" ja "spakaatti".

spagetti ohut putkimakaroni ¶ Joskus vielä myös alkukielen (italian) mukaisessa asussa "spaghetti".

spam(mi) [späm(mi) t. spam(mi)] = spämmi

spanieli eräs matalajalkainen koiraroturyhmä

sparrata auttaa, antaa sivustatukea; olla harjoitusvastustaja; otella harjoitusvastustajaa vastaan ¶ Alkujaan urheilukielen sana, joka viittasi harjoitusvastustajien käyttöön varsinkin nyrkkeilyssä. Sittemmin myös viitattaessa "henkiseen harjoitusvastustajaan", jonka kanssa pääsee puntaroimaan vaikkapa uusia liiketoimintasuunnitelmia. Nykyisin myös paljon yleisemmin esimerkiksi selvitystyön avustamisesta neuvoilla, ideoilla, kriittisillä kommenteilla jne.

spartalainen yksinkertainen, karu, sotilaallinen; Spartaan kuuluva; Spartan asukas ¶ Nimi johtuu muinaisen Kreikan Spartan kaupunkivaltiosta, jota pidettiin ankaran sotilaallisuuden tyyssijana ja vertauskuvana.

spasmi lihaksen kouristus

spastinen kouristuksellinen, kankea, jäykkä

spastisiteetti spastisuus, kouristuksellisuus, kankeus, jäykkyys

spatiaalinen avaruudellinen, kolmiulotteista tilaa koskeva

speaker [spiikker] = spiikkeri

speedway [spiidvei t. spiidwei] moottoripyöräkilpailu, joka pidetään pistekilpailuna lyhyellä rajalla

speksi huvittava, usein parodioiva amatöörinäytelmä; (jargonissa) spesifikaatio

spektaakkeli pramea, näyttävä elokuva, suurjuhla, näytäntö tms.

spektri kirjo, valon eri värien kokonaisuus t. yleisemmin jonkin ilmiön vaihtelualue t. jakautuminen eri taajuuksiin ¶ Erityisesti sähkömagneettinen spektri tarkoittaa sähkömagneettisen aaltoliikkeen aallonpituuden vaihtelusta johtuvaa ominaisuuksien vaihtelua. Sen osa on valon spektri, jota usein havainnollistetaan sillä, miten valo jakautuu "viuhkaksi" erivärisiä osia sateenkaaressa tai prismassa. Sanaa käytetään myös muunlaisesta suureen mahdollisten arvojen joukosta ja jakautumisesta eri komponentteihin, esim. äänen jakautumisesta eri taajuuksiin. Säteilyn tms. spektristä puhuttaessa tarkoitetaan sitä, missä määrin siinä esiintyy eri aallonpituuksia tai taajuuksia. Matematiikassa ym. sanalla on myös muita merkityksiä; esimerkiksi "massaspektri" viittaa hiukkasten jakautumiseen massoiltaan erilaisiin ryhmiin. Kuvaannollisesti "spektri" tarkoittaa myös yleensä moninaisuutta, (laajaa) vaihtelua.

spektro- spektri-, spektrejä koskeva t. niihin perustuva

spektrometri laite spektrin tutkimiseksi eli sen määrittämiseksi, mitä eri taajuuksia säteilyssä, äänessä tms. esiintyy ja missä suhteissa

spektroskooppi laite, jolla tutkitaan jotakin ilmiötä muodostamalla kuva sen spektristä

spekulaatio kuvitteleva pohdinta, oletusten pohjalta lähtevä mahdollisuuksien kehittely; laskelmoiva etujen tavoittelu, keinottelu

spekulantti keinottelija

spekulatiivinen spekulaatioon perustuva t. liittyvä

spekuloida harjoittaa spekulaatiota

speleologia luolatutkimus ¶ Sukulaissanoista ks. logia.

speltti vehnänsukuinen viljalaji, Triticum spelta

sperma siemenneste

spermaseetti valaan, etenkin kaskelotin, päässä esiintyvä rasva ja vaha

spesiaali (arkikielessä:) erikoisohjelma, -numero, -temppu tms.; yhdyssanojen alkuosana: spesiaalinen

spesiaalinen erityinen, erikois-

spesialisoitua erikoistua

spesialisti erikoisalan tuntija

spesialiteetti erikoisala, erikoistumisen ala; erikoislaatu; erikoisuus (esim. ravintolalle ominainen ruokalaji)

spesies (kieliopissa) määräisyys, se viittaako sana määräolioon vai ei ¶ Esimerkiksi englannin kielessä spesies ilmaistaan usein artikkelilla "the" (määräinen spesies) tai "a" (epämääräinen spesies). Suomessakin voidaan spesies usein ilmaista erikseen mutta muilla keinoin, esim. "söin omenat" (määräinen, 'jotkin tietyt omenat, joista on ollut puhe') tai "söin omenia" (epämääräinen, 'omenia yleensä').

spesifi = spesifinen

spesifikaatio täsmällinen, vaatimuksia asettava kuvaus varsinkin jostakin teknisestä aiheesta ¶ Esimerkiksi järjestelmälle asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset, jotka usein ovat osa jotain normistoa. Puhekielessä myös lyhentyneenä muotoon "speksi". Suomalaisempina vastineina on käytetty sanoja "määrittely" ja "määritys", mutta niillä on jo melko vakiintuneesti muita merkityksiä. Myös vastineita erittely ja eritelmä on käytetty.

spesifinen erityinen, ominainen (vastakohtana yleiselle, laaja-alaiselle)

spesifioida tarkentaa, täsmentää; esittää täsmällisesti; eritellä, jäsentää; kuvata jonkin ominaislaatu; laatia spesifikaatio

spiikkeri juontaja, tilaisuuden, TV-ohjelman tms. kuuluttaja

spin alkeishiukkasen tai atomiytimen yksi perusominaisuus ¶ Kuvaa hiukkasen pyörimisliikettä.

spin-off johdannainen, jostakin irtautunut, irti kasvanut ¶ Esimerkiksi yrityksestä, joka on saanut alkunsa korkeakoulun piirissä tehdystä tutkimuksesta ja tuotekehityksestä, ja TV-sarjasta, joka perustuu jonkin aiemman sarjan suosittuun hahmoon tai vain tapahtuu samassa "maailmassa" kuin aiempi sarja, elokuva tms. Myös kirjoitusasuissa "spin off" ja "spinoff".

spiraali kierukka, kierre; kierukkakoriste

spirantti rakoäänne

spiritismi pyrkimys saada yhteys vainajien henkiin yleensä meedioiden välityksellä; sen taustalla oleva oppi ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

spiritualismi oppi, jonka mukaan perimmäinen todellisuus on henkinen; uskonnollinen asenne, joka korostaa välitöntä yhteyttä Jumalaan t. jumaluuteen; spiritismi ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

spiritus [spiritus t. spiiritus] henki, sielu; eräiden henkäysäänteiden nimitys; pirtu, sprii

spirometri laite keuhkojen hengitystilavuuden mittaamiseen

spitaali pitaali, lepra

splitata (eri alojen jargonissa:) jakaa osiin, jaotella, pilkkoa

spoilata pilata elokuvan tms. katsojan jännitys kertomalla etukäteen liikaa, jopa loppuratkaisu paljastaen ¶ Lievästi arkikielinen ilmaisu; virallisempaan käyttöön sopisi "tehdä juonipaljastus". Sävyltään joskus hyvinkin paheksuva.

spoileri (hiukan ark.) juonipaljastus, spoilaava juttu tai lausahdus; autonkorin t. lentokoneen siiven aerodynaamisia ominaisuuksia parantava laite, ilmanohjain

spondee runojalka, joka koostuu kahdesta pitkästä tavusta

sponsori jotakin tukeva, sponsoroiva organisaatio (tai yksilö)

sponsoroida tukea taloudellisesti; yleisemmin: tukea, kannattaa ¶ Tavallisimmin sana tarkoittaa sitä, että yritystä rahallisesti, aineellisia voimavaroja tarjoamalla tms. tavalla tukee jotain hanketta tai toimintaa. Yleensä tällainen tukija, sponsori, saa vastineeksi "nimensä näkyviin" esitteissä yms. Arkikielinen muunnelma: "sponssata". Myös muoto "sponsoroida" on merkitty arkikieliseksi vielä Nykysuomen sivistyssanakirjassa!

spontaani itsestään tapahtuva t. tehtävä, omaehtoinen ¶ Aiemmin myös: spontaaninen; ks. Voisiko -nen-lopun jättää pois adjektiiveista?

spori itiö

sporadinen satunnaisena, erillisenä t. erillisinä esiintyminä ilmenevä

sporting eräs haulikkoammunnan laji

sportteli (historiassa) virkamiehen sivutulo virkaan kuuluvista erityistehtävistä ¶ Kyseessä oli toimitusmaksu, joka meni suoraan virkamiehelle.

sportti (vanh. ja ark.) urheilu

sporttinen (ark.) urheilullinen

sporo- itiö-

spot- spot-kauppaan liittyvä t. siihen perustuva ¶ Esim. spot-hinta, spot-markkinat.

spot-kauppa pitkäaikaisten toimitussopimusten ulkopuolella käytävä tavaraerien kauppa päivän kurssiin; pankkien välinen valuutan käteiskauppa

spotti (ark.) kohdevalaisin t. -valo; televisiossa esitettävä mainospätkä

spray [sprei] sumute, suihkute

sprii väkiviina

springerspanieli [spriŋŋer-spanieli] eräs spanielityyppi

springi (ark.) = springerspanieli

springi (veneilyslangia) veneen apukiinnitysköysi, joita käytetään sivuttaiskiinnityksessä

sprinkleri automaattinen palonsammutus- ja palohälytyslaite

sprintteri pikajuoksija t. -luistelija, lyhyitä matkoja harrastava juoksija t. luistelija

sputnik neuvostoliittolainen tekokuu

spämmi massajakeluna ilman vastaanottajien hyväksyntää netin kautta lähetetty viesti ¶ Meilitse lähetettyä spämmiä kutsutaan usein roskapostiksi. Yleensä spämmi on mainontaa tai huijausyritys. Sana johtuu englannin sanasta spam, joka alkujaan tarkoittaa vain eräänlaista säilykelihaa. Ks. Ei-toivottu viestintä Internetissä.

squash [skwoš] eräs sisätiloissa pelattava pallopeli, jossa palloa lyödään vastustajalle seinän kautta, "kössi" ¶ Pelin tultua Suomeen ehdotettiin nimeksi mm. sanaa "seinätennis", mutta käytäntöön tuli toisaalta tämä sitaattilaina englannista, toisaalta sen väännelmä "kössi".

srapnelli tykin sirpaleammus ¶ Aiemmin s:n tilalla oli sh tai š: shrapnelli tai šrapnelli.

staattinen vakaa, pysyvä, kiinteä; tasapainossa, levossa oleva ¶ Usein dynaamisen vastakohtana.

stabiili vakaa, vankka, paikollaan t. tilassaan pysyvä

stabiloida vakauttaa, tehdä stabiili(mma)ksi ¶ Myös: stabilisoida.

staccato [stakkáato] katkoen, erotellen (esitettävä sävellys t. sävellyksen osa)

stadion suurehko kilpailupaikka katsomoineen; muinaiskreikkalainen pituusmitta ¶ Stadionmitan pituus vaihteli jonkin verran ja saattoi olla esim. noin 185&nsbp;n tai 192 m.

stagflaatio [stag-flaatio] kansantalouden tila, jossa kasvu on pysähdyksissä (tai hyvin hidasta) mutta hinnat (nopeassa) nousussa ¶ Yhdistelmä sanoista "stagnaatio" ja "inflaatio".

stagnaatio pysähtyneisyys, seisahtuneisuus; pysähdys, keskeytys

stailata muokata tyylikkääksi, muodikkaaksi (esim. henkilö, tila tai yhteisö, usein julkisuuskuvan uudistamiseksi)

stailaaja stailaamisen ammattilainen

stailisti = stailaaja

stakeholder [steikhoulder] sidosryhmä(än kuuluva) ¶ Yleisnimitys erilaisille yrityksen (tai laitoksen tai yhteisön) kannalta olennaisille ja toisaalta usein siitä kiinnostuneille tahoille, kuten osakkeenomistajat, työntekijät, asiakkaat ja alihankkijat. Vielä yleisemmän määritelmän mukaan stakeholdereiksi sanotaan "osapuolia, joihin organisaation toiminta voi vaikuttaa, jotka voivat itse vaikuttaa organisaation toimintaan, tai joita organisaation toiminta koskee". Suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu myös sanaa "etutaho".

stalagmiitti tippukivipylväs ¶ Tippukiviluolan pohjasta ylös suuntautuva pylväs.

stalaktiitti tippukivipuikko; arabialaisen komeroholvin osa, joka muistuttaa tippukiveä ¶ Tippukiviluolan katosta alas suuntautuva puikko.

stalinismi J. V. Stalinin johtama hallinto Neuvostoliitossa; sitä jossakin suhteessa muistuttava järjestelmä t. aate ¶ Sanalla on yleensä hyvin kielteinen merkitys: se viittaa sortojärjestelmään ja diktatuuriin. Sanaa on käytetty (usein muodossa "uusstalinismi") kommunistisista suuntauksista ja pyrkimyksistä, joiden on koettu tähtäävän vastaavanlaisiin järjestelmiin. Sukulaissanoista ks. ismi.

standaari tunnusviiri; (historiassa:) sotajoukon tunnuslippu, jota kannetaan poikkitangossa ¶ Esimerkiksi yhdistyksen tunnuksena käytettävä pöytäviiri.

standardi normi, varsinkin virallinen; normaalityyppi, mitan tms. mallikappale ¶ Sanan "standardi" käyttö vaihtelee suuresti, ja äärimmillään se voi tarkoittaa vain virallisen standardointijärjestön vahvistamaa normia taikka toisaalta mitä hyvänsä sopimukseen tai käytäntöön perustuvaa normia. Ks. Standardi, mikä se on?

standardoida laatia standardi; saattaa standardin mukaiseksi. ¶ Etenkin aiemmin myös muodossa "standardisoida", joka on edelleen Suomen Standardisoimisliiton (SFS) käyttämä asu.

standartti puutavaran tilavuusmitta, vaihtelee 4,25 - 5,1 m²

standi [ständi t. standi] = ständi

stanssata meistää

stanssi meisti, (veitsi)leikkain

standup [ständ-ap] yksin lavalla tms. esitettävä (koominen ohjelmanumero tms.), lava-; pystyasentoinen, pystyssä seisova ¶ Sana on sitaattilaina englannissa ja viittaa alkujaan pystyssä seisomiseen, mutta se on suomessa yleisin sellaisissa ilmaisuissa kuin "standup-komiikka", joka tarkoittaa vitsien kertomista, satiirisia huomautuksia ja muuta vastaavaa, jonka joku esittää yksin, yleensä lavalla tai kameran edessä seisten. Sanan "standup-koomikko" rinnalla käytetään sanaa "lavakoomikko". Laskuvarjohyppääjien slangissa tarkoittaa taitohyppyjen tyyliä, jossa "seistään" ilmassa. Myös kirjoitusasuissa "stand-up" ja "stand up".

startata lähteä liikkeelle; lähteä käyntiin; käynnistää ¶ Sana on hiukan arkityylinen mutta esiintyy kirjoitetussakin tekstissä etenkin urheilukielessä.

startti käynnistys; lähtö; aloitus ¶ Sana on hiukan arkityylinen mutta esiintyy nykyisin asiateksteissäkin, esim. yhdyssanassa "starttiraha" 'yrityksen perustamiseen myönnettävä avustus'.

statiikka tasapaino-oppi (fysiikan osa-alueena)

statiivi (esim. kameran) jalusta

stationaarinen pysyvä, vakaa (mutta usein esim. jaksollisesti muuttuva) ¶ Sanaa käytetään mm. matematiikassa ja luonnontieteissä kuvaamaan etenkin ilmiöitä, jotka ovat "dynaamisessa tasapainossa" eli sisältävät muutoksen, jossa järjestelmä aina palaa alkutilaansa, tai esimerkiksi vuorovaikutuksen, jossa järjestelmään tulee saman verran ainetta kuin siitä poistuu. Myös muodossa "stationäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?).

statisti mukana oleva, mutta asioihin vaikuttamaton henkilö; avustaja, sivuosan esittäjä ¶ Alkujaan teatteri- ja elokuvakieltä: (vähäisen) sivuosan esittäjä. Nykyään enimmäkseen kuvaannollisessa käytössä.

statistinen tilastollinen ¶ Statistinen fysiikka: fysiikan haara, joka tutkii ilmiöitä tilastotieteen (todennäköisyyslaskennan) keinoin.

statistiikka tilasto, tilastot; tilastointi; tilastotiede

status tila, tilanne; (yhteiskunnallinen) asema

status quo [status kvoo] vallitseva olotila; aiemmin vallinnut olotila ¶ Alun perin ilmaisu viittasi aiempaan tilaan, esim. "palauttaa status quo" (esim. ennen sotaa vallinnut tilanne), mutta nykyisin se lähes yksinomaan tarkoittaa vallitsevaa asiaintilaa. Ilmaisu on sitaattilaina latinasta, jossa sen merkitys on "tila, jossa" (oltiin esim. ennen sotaa t. nyt).

statuutti säännös, asetus, varsinkin jonkin laitoksen tms. toiminnan perustan määräävä

steato- rasva-

steganografia menetelmä, jossa salattava data piilotetaan kuva-, ääni- tms. dataan pieninä muutoksina, joita ihmissilmä ei havaitse; sellaisten menetelmien tutkimus

steganografinen steganografiaan kuuluva t. perustuva

stellaarinen tähtiä koskeva, tähti-

stenografia pikakirjoitus

stepperi porraskävelylaite, polkimellunen kuntoiluväline ¶ Myös asussa "stepper".

steradiaani avaruuskulman mittayksikkö SI-järjestelmässä, tunnus sr ¶ Steradiaani on sellainen avaruuskulma, että sen leikkaama osa pallon pinnasta on yhtä suuri kuin pallon säteen neliö.

stereo (puhekielessä, yl. monikollisena) stereofoniset äänentoistolaitteet; yhdyssanojen alkuosana: kolmiulotteinen, avaruus-, kappale-, kiinteä-

stereofoninen äänentoisto, joka synnyttää vaikutelman eri äänten tulemisesta eri tahoilta, "avaruusvaikutelman", stereovaikutelman

stereogrammi stereoskooppinen kuva tai kuvapari

stereokuvaus kolmiulotteinen kuvaus

stereoskooppi koje, jolla voidaan katsoa kuvaparia niin, että syntyy kolmiulotteinen vaikutelma ¶ Perustuu siihen, että kuvat on valmistettu sellaisiksi, että kun toisella silmällä nähdään toinen kuva ja toisella toinen, syntyy stereovaikutelma.

stereoskooppinen kolmiulotteisen kuvan tai vaikutelman tuottava ¶ Erityisesti sellaisesta näköaistista, jossa (vähintään) kahden silmän aistimusten perusteella syntyy kyky arvioida etäisyyksiä ja muuta kolmiulotteisuutta.

stereotypia kaavamainen käsitys, kiinteä malli, jolla todellisuutta tarkastellaan t. jonka mukaan käyttäydytään

stereotyyppinen kaavamainen, stereotypian mukainen

steriili sellainen, joka ei sisällä tauteja aiheuttavia mikrobeja, puhdas; lisääntymiskyvytön, marto; tuottamaton

sterilisoida = steriloida

steriloida tehdä steriiliksi ¶ Sana siis voi tarkoittaa esimerkiksi mikrobien hävittämistä kuumentamalla, kemiallisilla aineilla tms. taikka toisaalta lisääntymiskyvyttömäksi tekemistä, esim. siemenjohdin tai munasarjat katkaisemalla. Vrt. kastroida.

steroidi rakenteeltaan sterolien kaltaisia yhdisteitä

steroli eräitä jähmeitä orgaanisia aineita, jotka koostuvat neljästä hiilirenkaasta

stetoskooppi lääkärin kuulotorvi

stigma Jeesuksen haavoja muistuttavat ihomuutokset, joille ei ole havaittavaa tai tiedettyä ulkoista syytä; erityinen kielteisesti leimaava merkki; eräs kreikkalainen kirjain, yl. vain lukumerkkinä ('6') ¶ Etenkin: ristiinnaulitsemisen jälkiä muistuttavat haavat t. haavalta näyttävät muutokset kämmenissä. Stigmoja on eräissä uskonsuunnissa pidetty tärkeinä jumalallisina merkkeinä. Sanaa "stigma" käytetään joskus myös kuvaamaan ihmisen saamaa "kielteistä leimaa".

stigmatisaatio stigmojen muodostuminen, stigmatisointi

stigmatisoida aiheuttaa stigmoja, etenkin: leimata kielteisesti, ikäänkuin polttomerkillä

stiletti eräänlainen tikari, jossa on piikkimäinen terä

stilisoida viimeistellä kieliasu (etenkin tyylillisesti); tyylitellä ¶ Periaatteessa stilisointi tarkoittaa tekstin muokkaamista kielelliseltä tyyliltään paremmaksi mutta käytännössä usein myös oikeinkirjoituksen korjaamista.

stilisti tyyliniekka; mainostekstin kirjoittaja

stilistinen stilisoiva; tyylillinen; tyyliopillinen

stilistiikka tyylioppi

still drink hiilihapoton virvoitusjuoma

stilleben [stilleeben t. štilleeben] asetelma (maalaustaiteessa) ¶ Periaatteessa sitaattilaina saksasta (sananmukaisesti 'hiljaiselo' tai 'paikoillaan oleva elämä'), mutta kirjoitetaan silti yleensä pienellä alkukirjaimella (vaikka saksassa kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla).

still-kuva liikkumaton kuva (elokuvan tms. vastakohtana) ¶ Myös kirjoitusasussa "stillkuva" (mm. Perussanakirjassa) ja joskus "stillikuva". Ehdotettu suomalaisempi vastine: "vakakuva".

stimulaatio ärsytys, kiihotus, \stimulointi(stimuloida)

stimulanssi = stimulantti

stimulantti kiihoke, piriste, varsinkin keinotekoinen kemiallinen aine, joka stimuloi

stimuloida kiihottaa; ärsyttää; piristää, lisätä tarkkaavaisuutta

stipendi apuraha (opiskelua, taiteellista t. tieteellistä työtä tms. varten)

stipendiaatti (suurehkon, usein pitkäaikaisen) stipendin saaja

stoalainen [stooalainen] mieleltään järkkymättömän tyyni; erääseen antiikin Kreikan koulukuntaan kuuluva t. liittyvä

stoikiometria oppi alkuaineiden yhtymisen määräsuhteista; tähän perustuvat kemialliset laskut ¶ Aiemmin myös asussa "stökiometria", joskus "stokiometria".

stoikiometrinen stoikiometriaan kuuluva t. perustuva

stokastinen satunnainen, sattumanvarainen ¶ Sanaa käytetään etenkin matematiikassa tutkittaessa satunnaisilmiöiden ominaisuuksia.

stola [stoola] pitkä nauha, jota pappi t. diakoni käyttää jumalanpalveluspuvussa; (historiassa) roomalaisen naisen pitkä viittamainen vaatekappale ¶ Usein kirjoitettuna "stoola", mutta Kielitoimiston sanakirjan mukainen asu on "stola".

stoola olkapäät peittävä naisten viitta (alkujaan nimenomaan turkisviitta); stola

stoori = story

story [stoori] kertomus, tarina, juttu ¶ Arkikielessä myös äänneasun mukaan kirjoitettuna "stoori".

strategi (kyvykäs) sota- tai muiden toimien johtaja, strategian määrääjä

strategia pitkäjänteinen, harkittu menettelytapa, linja; sodanjohtotaito ¶ Alkuperäinen merkitys viittaa suurten sotatoimien johtamiseen, mutta merkitys on laajentunut tarkoittamaan yleensä "suurten linjojen" johtamista. Vrt. taktiikka.

strateginen keskeinen, olennainen, strategiaan kuuluva

stratifikaatio stratifiointi, siemenenhiekkaus

stratifioida hiekata (siemenet); (tilastotieteessä:) osittaa

stratosfääri ilmakehän kerros noin 11 km:n korkeudesta noin 80 km:n korkeuteen

streptokokki pallonmuotoinen bakteeri

stressata rasittaa, vaivata, luoda henkisiä paineita

stressi rasitus, paine

stretching [stretšiŋ] jännitys-, rentoutus- ja venytysharjoittelu jolla verrytetään ja kehitetään lihaksia.

striimaus (arkik.) suoratoisto ¶ Datan siityo ja käyttö siten, että käyttö alkaa jo ennen kuin data on kokonaisuudessaan siirtynyt. Tämä voi merkitä esimerkiksi konsertin lähettämistä suoraan verkkoon, mutta kyseessä voi olla myös tallennetun esityksen toisto siten, että toistava ohjelma alkaa esittää sisältöä heti kun se on alkanut saada sitä.

stringi (jargonissa:) ketju, säie; (datatekniikan jargonissa:) merkkijono; (fyysikkojen jargonissa joskus:) säie, ns. säieteorian mukainen maailmankaikkeuden pieni rakenneosanen; monikossa: kapeat, vähän peittävät alushousut

stripata riisuutua strip-tease-esityksessä; riisua, poistaa (jotakin)

strippi lyhyt sarjakuva t. sarjakuvan osa ¶ Etenkin yksirivisestä, usein vain kolmen kuvan muodostamasta sarjakuvasta.

strip-tease [striptiis t. striptiiz] riisuuntumisesitys, jonka on tarkoitus olla sukupuolisesti kiihottava ¶ Myös: "striptease". Arkikielessä: "strippaus".

stroofi säkeistö

strukturaalinen rakenteellinen, rakenteinen

strukturalismi rakenteellisuuden korostaminen ¶ Esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa: tekstin rakennetta korostava tutkimussuunta. Sukulaissanoista ks. ismi.

strukturoida rakenteellistaa, rakenteistaa, jäsentää ¶ Usein "strukturoitu" on korvattavissa sanalla "rakenteellinen".

struktuuri rakenne, rakenteinen järjestelmä t. sellaisen esitys ¶ Usein tarpeettomasti sanan "rakenne" asemesta käytetty. Eräissä yhteyksissä "struktuuri" voi kuitenkin olla täsmällisempi; esim. matematiikassa "struktuuri" tarkoittaa abstraktia mutta täsmällisesti kuvattua rakennelmaa, esim. luonnollisten lukujen joukko, niille määritellyt laskutoimitukset ja niihin liittyvät aksioomat.

struuma kilpirauhasen liikakasvu

studia generalia [stuudia generaalia t. studia generáalia] yleistajuinen mutta korkeatasoinen, eri alojen asiantuntijoiden pitämä luentosarja (yliopistossa) ¶ Yleensä suhteellisen erillisistä luennoista koostuva. Periaatteessa sitaattilaina latinasta, sananmukaisesti lähinnä 'yleiset opinnot'.

studio tila TV- tai radio-ohjelman kuvaamista tai äänittämistä varten; elokuvaukseen käytetty huone t. rakennus; valokuvaukseen käytetty tila; ateljee

stuertti laivan t. lentokoneen (miespuolinen) tarjoilija; ammattiopintoja suorittanut laivakokki

stukki laastimainen kalkin ja kipsin seos ¶ Myös muodossa "stukko".

stuntti sijaisnäyttelijä ¶ Elokuvaa tehtäessä varsinaisen näyttelijän tilalla esiintyvä, häntä riittäväksi muistuttavaksi tehty henkilö, joka hoitaa etenkin vaarallisia tai erityistä osaamista vaativia kohtauksia.

stylisti [stailisti t. stylisti] tyylineuvoja, stailaaja; tyyliarvostelija

styrox eräs valkoinen polymeeri, jota käytetään mm. lämpöeristeenä ja pakkauksissa suojamateriaalina ¶ Aiemmin kauppanimi. Myös kirjoitusasussa "styroksi". Virallisemmin: polystyreeni.

styyrpuuri = tyyrpuuri

ständi pysty, oman rakenteellisen tukensa varassa seisova mainos t. esite (esim. messuilla)

stökiometria = stoikiometrinen ¶ Aiemmin käytetty saksan kieleen perustuva muoto. Usein virheellisessä muodossa "stökiömetria".

stökiometrinen = stoikiometrinen

suaheli = suahili

suahili eräs Afrikassa yleinen kieli ¶ Aiemmin käytettiin suomessa muotoa "suaheli", sitten vakiintui "suahili", nykyisin taas muoto "swahili" on yleistynyt (englannin vaikutuksesta), ja vuonna 2002 kielilautakunta päätti suositella sitä.

sub- ali-, ala-, alitse-; vajaa-, osittais-

subakuutti [sub-akuutti] puoliäkillinen, viivästynyt

subjekti toimiva (ja ajatteleva) olento, toimija; lauseenjäsen, joka ilmoittaa kuka tai mikä tekee t. on jotakin

subjektiivinen omakohtainen, oman arvion tai kokemuksen mukainen; subjektille ominainen ¶ Useimmiten vastakohtana objektiiviselle ja usein moittivassa sävyssä: puolueellinen, rajoittunut, tosiasioista piittaamaton.

subjektivismi oppi t. käsitys joidenkin asioiden (pelkästä) subjektiivisuudesta

subjunktiivi konjunktiivi

subliimi ylevä, jalo

sublimaatio jalostaminen, (vietin) ylevöittäminen; kiinteän aineen haihtuminen; kaasun muuttuminen suoraan kiinteäksi; näiden yhdistelmä, härmistyminen ¶ Usein "sublimaatio" viittaa käsityksiin, jonka mukaan ihminen voi ohjata viettiensä, varsinkin sukupuolivietin, vaikutusta niin, että se suuntautuu jaloihin päämääriin. Aineen olomuodon muutoksista puhuttaessa sublimaatio voi tarkoittaa kiinteässä muodossa olevan aineen muuttumista suoraan kaasumaiseen muotoon ilman nestemäistä välimuotoa (sulamista) mutta myös päinvastaista muutosta ja (ehkä useimmiten) näiden yhdistelmää eli härmistymistä tai sen tarkoituksellista aiheuttamista, härmistämistä. Härmistäminen (siis kiinteän aineen muuttaminen kaasuksi ja sitten takaisin kiinteään olomuotoon) on käytössä mm. tulostustekniikassa (sublimaatiotulostin).

subliminaalinen tietoisuuden kynnyksen alapuolelle jäävä ¶ Esimerkiksi mainonnan piiloviesteistä puhuttaessa: sellainen, joka vaikuttaa ihmisen mieleen hänen tietämättään.

sublimoida ylevöidä; haihduttaa

subnormaali [sub-normaali] normaalia alempi, heikompi

subordinaatio [sub-ordinaatio] alistaminen; alistussuhde; alistuminen

subordinoida [sub-ordinoida] alistaa, saattaa alisteiseksi

subsidiaarinen läheisyys-, subsidiariteetti-

subsidiariteetti läheisyysperiaate, lähipäätösperiaate, toissijaisuusperiaate ¶ Euroopan unionin periaate, jonka mukaan päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. Toisin sanoen ylemmän tason (ja laajemman maantieteellisen alueen) päätöksenteko tulee kyseeseen vain niissä asioissa, joita ei voida jättää alemmalla tasolla päätettäviksi.

subsooninen ääntä hitaampi ¶ Harvemmin asussa "subsoninen", joka olisi -oli-säännön mukainen.

substanssi asiasisältö; aine, aines; (filosofiassa) itsenäinen olio

substantiivi nimisana ¶ Sanaluokka, johon kuuluva sana nimeää jonkin esineen, olion tai asian joko yleisnimellä (esim. kissa) tai erisnimellä (esim. Misu).

substituoida korvata, käyttää jonkin sijasta t. tulla jonkin sijalle, sijaistaa

substituutio korvaaminen, substituointi

substraatti kielellinen piirre, joka on siirtynyt jollakin alueella puhutusta, myöhemmin hävinneestä kielestä sillä nyt puhuttavaan; kasvu- ja viljelyalusta; aine, johon entsyymin vaikutus kohdistuu; alusta, perusta, perusaines; (filosofiassa) substanssi ymmärrettynä ominaisuuksiensa koossapitäjäksi ¶ Tavallisimmin kielelliset substraatit ovat sanoja, mutta ne voivat olla myös ääntämyksen ominaisuuksia, kieliopillisia rakenteita ym.

subsumoida (logiikassa:) sisällyttää, alistaa

subsumptio (logiikassa:) sisällyttämine, alistaminen

subtiili hienostunut, sukkela, terävä

subtiliteetti hienous, subtiilius

subtraktiivinen vähentävä, vähennyslaskua vastaava t. vähennyslaskuun liittyvä t. perustuva

subtrooppinen trooppisen ja lauhkean vyöhykkeen välinen ilmastovyöhyke

subventio tuki, varsinkin rahallinen tukipalkkio esim. hinnan alentamiseksi

subventoida tukea subventiolla

sudeetti Tšekkoslovakian saksalainen ¶ Tavallisesti yhdyssanana "sudeettisaksalainen" Hitler vaati sudeettialueita Tšekkoslovakialta 1930-luvulla ja sai ne liitetyksi Saksaan. Toisen maailmansodan lopulla sudeetit pääosin karkotettiin Saksaan samalla kun Tšekkoslovakian rajat palautettiin. (Nykyisin Tšekkoslovakia on jakautunut Tšekin ja Slovakian valtioihin.)

sudoku eräs päättelykykyä vaativien numerotehtävien (numeroristikkojen) tyyppi

suffiksi sanan loppuliite, jälkiliite, pääte (esim. taivutus- tai johtopääte)

suffragetti radikaali naisasianainen

sufilaisuus = suufilaisuus

suggeroida aiheuttaa suggestio t. suggestion avulla jotakin

suggestiivinen suggestioon perustuva t. sitä aiheuttava t. aiheuttamaan tarkoitettu

suggestio asenteen, käsityksen t. käyttäytymisen omaksuminen jonkun (suggeroijan) vaikutuksesta muutoin kuin järkiperusteilla; sellaisen aiheuttaminen ¶ Usein suggestio perustuu kaunopuheisuuteen, toistoon tai vetoamiseen alkeellisiin vaistoihin ja yksinkertaisiin ajatustapoihin. Itsesuggestio tarkoittaa ihmisen itsessään aiheuttamaa suggestiota.

suggestopedia Georgi Lozanovin kehittämä intensiivinen opetusmenetelmä, joka käyttää suggestion tapaista opittavan aineksen "salakuljettamista" mieleen

suggestopedinen suggestopediaan kuuluva t. sen mukainen

sui generis [sui generis t. su'ii generis] omaa lajiaan, omanlaatuisensa, erikois- ¶ EU:n tekijänoikeusjärjestelmässä "sui generis -oikeus" tarkoittaa sellaista oikeutta tietokantaan, joka perustuu asiaa koskeviin erityisiin säädöksiin, erotukseksi tekijänoikeudesta.

sukkessio (biologiassa:) eloyhteisön perättäisten tilojen sarja, esim. merestä nousseen maan kehittyminen metsäksi eri vaiheiden kautta; (teologiassa) jatkuvuus, joka syntyy siitä, että piispan (tai yleensä papin) vihkii piispa niin, että katkeamattoman sarjan ajatellaan alkaneen apostoleista (apostolinen sukkessio) ¶ Etenkin aiemmin myös muodossa "suksessio", ks. K vai s?. Suomenkielisemmäksi vastineeksi ehdotettu sanaa "seuraanto".

suko suojakosketin, maadoitettu (pistorasia t. maadoitettuun pistorasiaan sopiva pistotulppa) ¶ Sana esiintyy yleensä yhdyssanan alkuosana (mm. Suomen kielen perussanakirjassa: sukopistorasia, sukorasia, sukopistotulppa, sukotulppa). Se voidaan tulkita joko suomalaistetuksi muodoksi kansainvälisesti käytetystä saksan sanasta Schuko (lyhennelmä sanasta Schutzkontakt 'suojakosketus') tai sen mallin mukaan sanasta "suojakosketin" muodostetuksi lyhennesanaksi. Sanaa "schuko" käytetään myös, samoin kirjoitusasua "shuko".

sulfa eräs tulehduslääke, sulfonamidi

sulfaatti rikkihapon suola t. esteri ¶ Sulfaatit ovat taloudellisesti tärkeitä mm. puunjalostusteollisuudessa.

sulfidi rikkivedyn suola tai esteri ¶ Tavallisimmin jonkin metallin ja rikin yhdiste, esim. rikkikiisu eli pyriitti (FeS2).

sulfiitti rikkihapokkeen suola

sulttaani hallitsijan arvonimi islamilaisessa kulttuuripiirissä

summa yhteenlaskun tulos; yhteenlaskettu määrä, kokonaismäärä; keskiajan filosofiassa: itsenäisesti laadittu yleisesitys

summa summarum [summa summaarum t. summa summáarum] kaiken kaikkiaan; loppupäätelmä, yhteenveto; yhteissumma ¶ Ilmaisu on sitaattilaina latinasta.

summaarinen summittainen; summana ilmaistu; tiivis, kokoava; (oikeustieteessä) lyhyt ja yksinkertaistettu ¶ Oikeudenkäytössä summaarinen käsittely tarkoittaa yksinkertaisten ja tavallisten asioiden käsittelyyn tarkoitettua menettelyä, joka on usein kokonaan kirjallista.

summatiivinen yhdistävä, kokoava; yhteenlaskemalla t. kokoamalla muodostettu

sumo japanilainen painilaji, jossa tavoitteena on pakottaa vastustaja ympyrän muotoiselta ottelualueella tai koskettamaan lattiaa muulla ruumiinosalla kuin jalkapohjalla ¶ Sumo on Japanin kansallisurheilu. Lajin luonteen takia painijat ovat kookkaita, lihavia miehiä.

sunnalainen islamin toisen, yleisemmän, pääsuuntauksen kannattaja

super- ylä-, yli-, suur- ¶ Usein vain mainoksissa yms. käytetty etuliite, joissakin yhteyksissä taas melko täsmällinen merkitykseltään. Esimerkiksi supertietokone tarkoittaa erittäin tehokasta laskentaan ("numeronmurskaukseen") soveltuvaa tietokonetta; käsitteen merkitys on suhteellinen, suhteessa kulloiseenkin tietokoneiden yleiseen tehoon.

supercross hallimotocross

superlatiivi adjektiivin yksi vertailumuoto, osoittaa ominaisuuden suurinta t. hyvin suurta määrää ¶ Esim. "suurin", "kaunein". Superlatiivi voi tarkoittaa myös hyvin suurta määrää etenkin ilmaisutyypissä "mitä suurin". Aikoinaan ehdotettu suomennos: yliaste.

superlatiivinen superlatiivimuotoinen; ylen määrin kehuva

supermarket (suuri) valintamyymälä

supernova erittäin voimakkaasti räjähtänyt nova

supersooninen ääntä nopeampi ¶ Harvemmin asussa "supersoninen", joka olisi -oli-säännön mukainen.

supiini eräs verbin nominaalimuoto ruotsissa ja latinassa ¶ Supiineiksi kutsutaan ruotsin kieliopissa sentapaisia muotoja kuin skrivit ja gått, joita käytetään mm. perfektin muodostamiseen.

supinaatio raajan uloskierto, ulospäinkiertyneisyys

suplementti täydennys, lisäys ¶ Erityisesti: kulman suplementtikulma on kulma, joka lisättynä annettuun kulmaan tuottaa oikokulman eli puolet täydestä kulmasta (180°). Usein asussa "supplementti", mutta Suomen kielen perussanakirjan mukaan sanassa on vain yksi p.

supliikki (arkikielessä:) puhumisen taito, hyvät puheenlahjat; (vanhassa kielessä:) anomuskirjelmä, hakemus

supportiivinen tukea antava, tukeva ¶ Etenkin lääketieteessä mielenterveyttä tukevasta hoidosta.

supra- yli-, ylä-, päällä oleva ¶ Osa sivistyssanoista, jotka muissa kielissä ovat super-alkuisia, on tehty suomessa supra-alkuisiksi, koska tämän alun on katsottu sopivan paremmin suomen rakenteeseen.

suprajohtavuus ilmiö, jossa aine muuttuu (hyvin alhaisessa lämpötilassa) sähköä täysin vastuksettomasti johtavaksi

surfata [surffata t. surfata] = surffata

surffata selailla web-sivuja (usein ilman selvää tavoitetta); purjelautailla ¶ Usein kirjoitettuna "surfata", koska tätä asua on kielenhuolto suositellut.

surrealismi eräs taidesuunta, joka pyrkii kuvaamaan alitajuisia tapahtumia; arkikielessä: järjettömyys, mielettömyys ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

surrogaatti korvike, jonkin korvaava (usein huonolaatuisempi) valmiste, ilmaisu tms.

suši japanilainen ruokatyyppi, joka sisältää raakaa kalaa, keitettyä riisiä ja mausteita ¶ Yleensä kirjoitusasussa "sushi", jota myös Yleinen suomalainen asiasanasto käyttää, mutta kielitoimisto suosittelee hattu-s:n käyttöä tässä sanassa (ks. Kielikello 4/1997).

suspensio lykkäys; määräaikainen virasta erottaminen, virasta pidättäminen; (\fysiikassa(fysiikka) ja tekniikassa liete, lietos

sutenööri parittaja, prostituoitujen ammattimainen välittäjä ja isäntä

suufilaisuus eräs islamin piirissä 700-luvulla syntynyt mystinen suuntaus ¶ Myös (ja jonkin verran yleisemmin) asussa "sufilaisuus", joskus "sufismi".

suveniiri matkamuisto

suvereeni itsenäinen, riippumaton, täydellinen; ylimmän vallan haltija valtiossa ¶ Kansainoikeudessa suvereeni valtio tarkoittaa vanhastaan valtiota, joka on täysin riippumaton eikä ole toisen valtion osa tai holhouksen alainen. Käytännössä täysi suvereenius on käynyt harvinaiseksi. Sanaa "suvereeni" on ajoittain käytetty myös pelkästä sisäisestä itsehallinnosta.

suvereniteetti suvereenius, riippumattomuus; ylin valta (valtiossa)

švaa lyhyt, heikosti ja epämääräisesti ääntyvä vokaali; konsonanttien väliin kehittynyt vokaali ¶ Kielitieteellisemmin sanottuna: painottomassa asemassa esiintyvä keskivokaali. Esimerkiksi englannin sanan "banana" 1. ja 3. vokaali ja saksan sanan "haben" e-kirjaimella merkitty vokaali. Nopeassa puheessa švaa ääntyy hyvin lyhyesti tai jää kokonaan ääntymättä. Suomenkielisen mielestä švaan usein kuuluu ö-äänteen tapaisena, ja siksi se usein yksinkertaisissa ääntämisohjeissa merkitään ö:llä. Foneettisessa kirjoituksessa švaan merkkinä on yleensä ylösalaisen e-kirjaimen muotoinen merkki (ə). Toisaalta usein "švaa" tarkoittaa "välivokaalia", joka on muodostunut kahden konsonantin väliin ääntämystä helpottamaan eikä ole välttämättä kovin epämääräinen eikä lyhytkään, esim. suomen itämurteiden sanassa "kolome" (< "kolme"). Kirjoitusasusta ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. Kirjoitusasu etenkin aiemmin saksan mukaisesti "schwa".

svekomaani ruotsinkiihkoinen, ruotsalaisuuden puolesta kiihkoileva

svekomania ruotsinkiihko

svengi luonteva, mukaansa tempaava rytmikkyys

svetisismi ruotsin kielen vaikutus, ruotsalaisuus; ruotsin kielelle ominainen ilmaisu ¶ Useimmiten sanaa käytetään suomen kielen ilmaisuista, jotka on muodostettu ruotsin kielen mukaan, etenkin sellaisista, joita pidetään vältettävinä. Esimerkki: "panna radio päälle", jossa "päälle" on ruotsin vastaavan ilmaisun på-sanan vaikutusta. Sukulaissanoista ks. ismi.

sviitti hieno hotellihuoneisto

swahili = suahili

swot-analyysi analyysi, jossa tarkastellaan tutkittavan tai suunniteltavan kohteen nykyisiä vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia ¶ Lyhennesana "swot" kirjoitetaan usein versaalilla (SWOT). Se johtuu englannin sanoista strengths, weaknesses, opportunities, threats.

syaani eräs väri, vihertävänsininen; hiilestä ja typestä koostuva radikaali; disyaani; (puhekielessä:) syaanivety tai syanidi

syaanivety sinihappo ¶ Erittäin myrkyllinen hiilen, typen ja vedyn yhdiste (kemiallinen kaava HCN), esiintyy huoneenlämmössä nesteenä mutta kaasuuntuu jo 26 °C:ssä. Myös nimellä "syaanivetyhappo".

syanidi syaanihapon suola tai esteri

syankalium kaliumsyanidi, syaanihapon kaliumsuola ¶ Voimakas myrkky.

syano- sini-, sininen

syanobakteeri sinieliö, "sinilevä", yksisoluisia yhteyttäviä eliöitä ¶ Syanobakteerit ( Cyanobacteria) eivät ole bakteereja eivätkä leviä vaan oma, hyvin vanha ryhmänsä, ja ne ovat erittäin yleisiä luonnonvesissä. Niiden massaesiintymistä kutsutaan harhaanjohtavasti "leväkukinnaksi".

syfilis eräs sukupuolitauti, kuppa

syklaami esikkokasveja (suku Cyclamen), joita käytetään myös koristekasveina ¶ Käytetään myös nimitystä "alppiorvokki".

syklamaatti eräs keinotekoinen makeutusaine

sykli kierros, jakso

syklinen jaksoittainen, säännöllisesti toistuva; ympyränmuotoinen, pyöreä; rengasrakenteinen

syklo- ympyrä-, ympyrään kuuluva; rengas-; kiertävä, kierto-

sykloni pyörremyrsky; matalapaine; matalapaineen keskus; (tekniikassa) pyörresuppilo, pyörre-erotin ¶ Suomen oloissa käytetään matalapaineesta usein nimitystä "sykloni". Muun maailman ilmiöistä puhuttaessa "sykloni" tarkoittaa matalapainetta, johon liittyy voimakas ilmapyörre, tai erityisesti pyörremyrskyä. Eri alueista puhuttaessa käytetään sykloneista erilaisia nimityksiä, mm. Euroopassa "trombi", Pohjois-Amerikassa "tornado", Pohjois-Atlantin eteläosassa, Karibianmerellä ja Meksikonlahdella "hurrikaani" tai "orkaani", Tyynenmeren länsiosassa ja Itä-Aasian rannikkomerillä "taifuuni".

syklosporiini = siklosporiini

syklotroni hiukkaskiihdytin, jossa hiukkaset liikkuvat ympyrärataa magneettikentässä

syklotyymi syklotyyminen henkilö

syklotyyminen luonnetyyppi, jolle on ominaista luontevuus, puuhakkuus ja leikillisyys

sylinteri koneen lieriömuotoinen osa, jossa liikkuva mäntä muuttaa kaasun t. nesteen paineen mekaaniseksi työksi tai päinvastoin; lieriö yleisesti; joskus: silinteri

syllogismi eräs loogisten päätelmien laji ¶ Aristoteleen logiikan mukaan kaikki pätevät päätelmät ovat syllogismeja. Todellisuudessa Aristoteleen esittämät päättelyn muodot kattavat vain pienen osan logiikasta.

symbaali erilaisten lyömäsoitinten nimitys ¶ Alkujaan: kaksi metallilautasta, joita lyödään toisiaan vastaan. Myös muodossa "kymbaali".

symbionttinen symbioosiin kuuluva, symbioosissa tapahtuva

symbioosi erilajisten eliöiden yhdessä eläminen, josta molemmat osapuolet hyötyvät; yleisesti: yhteiselo, yhdyselämä

symboli jokin, joka sopimuksenvaraisesti edustaa (vastaa, kuvaa) jotakin muuta; vertauskuva ¶ "Sopimus" ei tässä välttämättä (eikä yleensä) tarkoita erikseen muotoiltua sopimusta vaan esimerkiksi kieliyhteisön yhteistä käsitystä, joka on muotoutunut vuosisatojen kuluessa. Esimerkiksi sanat ovat yleensä symboleita. Usein kirjoituksesta puhuttaessa symbolilla kuitenkin tarkoitetaan erityisesti kirjoituksen ainesta, jolla on merkitys mutta joka ei ole sana, vaikkapa merkki × kertolaskun symbolina. Symboli voi myös olla esine, kuva, ele tms. Usein "symboli" tarkoittaa erityisesti jotakin, joka on nostettu yleisesti kuvaamaan (symboloimaan) jotakin, erotuksena "itse asiasta", jota se kuvaa; voidaan esimerkiksi sanoa, että jokin on "vain symboli". Esimerkiksi sana "leipä" on itsessään leivän symboli, mutta tämän lisäksi sitä voidaan käyttää symbolisemmin esimerkiksi tarkoittamaan ravintoa yleensä (esim. "jokapäiväinen leipä").

symboliikka symbolien käyttö; jonkin alan, esityksen tms. symbolien kokonaisuus; vertauskuvallisuus; (teologiassa:) oppi kirkon tunnustuksesta, tunnistusoppi

symbolinen symbolina toimiva; usein erityisesti: vertauskuvallinen

symbolismi realismia vastustava taidesuuntaus, joka korostaa asioiden symbolista merkitystä ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

symbologia oppi symboleista, symboleja tutkiva tieteenala ¶ Sana esiintyy kirjan ja elokuvan "Da Vinci -koodi" suomennoksissa. Muutoin sitä ei juuri liene käytetty suomen kielessä.

symboloida olla jonkin symboli ¶ Myös muodossa "symbolisoida".

symmetria symmetrisyys

symmetrinen sellainen, joka koostuu jostakin ja sen peilikuvasta yhdessä; sellaisen kokonaisuuden kyseiset osat; vastaava käsitteellisempi suhde ¶ Esimerkiksi ihmisruumis on pääosin symmetrinen pystyviivan suhteen. Pallopinta on täysin symmetrinen pallon keskipisteen suhteen. Matematiikassa relaatiota sanotaan symmetriseksi, jos siitä, että a on relaatiossa b:hen, seuraa, että b on relaatiossa a:han (kaikilla a:n ja b:n arvoilla). Kuvaannollisesti symmetria voi tarkoittaa tasapuolisuutta, eri osapuolten kohtelemista samalla tavoin.

sympaattinen miellyttävä; myötätuntoa herättävä; myötätuntoa tunteva; hermoston osan nimityksenä ¶ "Sympaattinen hermosto" tarkoittaa autonomisen hermoston toista pääosaa, joka kattaa sen keskialueen. Vrt. parasympaattinen.

sympatia myötätunto; miellyttävyys

sympatisoida tuntea myötätuntoa; kannattaa, olla myötämielinen

symposiumi tieteellinen kokous ¶ Myös muodossa "symposio".

symptomi oire

synagoga [synagooga t. synagoga] juutalaisuudessa rakennus tai huone uskonnollisia kokouksia, rukouksia ja opetusta varten ¶ Normien mukainen kirjoitusasu on lyhytvokaalinen, mutta pitkävokaalinen ääntämys on hyvin tavallinen.

synapsi hermosolujen yhtymäkohta, jossa ärsyke siirtyy solusta toiseen ¶ Hermoston ja aivojen toiminta perustuu synapsien kautta tapahtuvaan hermosolujen vuorovaikutukseen.

syndikaatti työväenyhdistys, ammattiyhdistys; myyntikartelli

syndikalismi sosialismin suunta, joka pyrkii tavoitteisiinsa ammattiyhdistysliikkeen joukkovoimalla ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

syndikointi julkaistavan aineiston toistuva jakelu useille julkaisijoille; yhteissijoitus, usean rahoittajan samoilla ehdoilla tekemä pääomasijoitus

syndrooma oireisto, oireyhtymä; tauti ¶ Sanaa käytetään etenkin silloin, kun jokin oireiden kokonaisuus on kuvattu ja nimetty mutta sen syytä ei tiedetä. Sanaa "tauti" saatetaan välttää, koska sama oireisto voi ehkä johtua useista eri syistä, eri taudeista.

synekdokee retorinen ilmaisu, jossa kokonaisuus ilmaistaan osallaan tai yleinen asia yksittäistapauksella

synergia yhteistyö; yhteisvaikutus ¶ Aikamme muotisanoja, joka ei useinkaan tarkoita muuta kuin yhteistyötä yleensä tai toivetta siitä. Varsinaisesti sana tarkoittaa eri toimintojen hedelmällistä vuorovaikutusta siten, että tulos on enemmän kuin toimintojen vaikutusten summa.

synergismi lihasten yhteisvaikutus; lääkkeiden samansuuntainen vaikutus; Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutus (ihmisen pelastumisessa) ¶ Sukulaissanoista ks. ismi.

synesteettinen synestesialle ominainen

synestesia se ilmiö, että sama ärsyke voi aiheuttaa eri aistien alaan kuuluvan aistimuksen ¶ Esimerkiksi se, että kuulohavainto voi aiheuttaa värin aistimisen.

synkooppi sävel, joka alkaa iskualan iskuttomasta osasta ja jatkuu seuraavaan iskualaan

synkopee pyörtyminen; sisäheitto, vokaalin kato ¶ Pyörtyminen, lääketieteen latinassa syncope, valekuolemaksikin sanottu, tarkoittaa tajunnanmenetystä, joka johtuu siitä, että aivot eivät saa tarpeeksi verta. Sisäheitto tarkoittaa kielitieteessä vokaalin "heittymistä" (katoamista) sanan sisältä.

synkopoida säveltää t. soittaa synkooppeja käyttäen

synkretismi oppien, varsinkin uskontojen, sekoittuminen toisiinsa ¶ Tarkoittaa tavallisesti "itsestään tapahtuvaa" sekoittumista, kun taas eklektismi on tarkoituksellista sekauskonnon tms. luomista. Sukulaissanoista ks. ismi.

synkroninen tahdistuksen mukainen, tahdisteinen; vain nykytilannetta koskeva; samanaikainen ¶ Alkuperäinen merkitys "samanaikainen" on jäänyt harvinaisuudeksi. Tekniikan alalla sana yleensä viittaa tapahtumiin, joiden välillä on jonkinlainen tahdistus eli synkronointi. Tieteessä sana esiintyy usein diakronisen vastakohtana ja viittaa nykytilanteen tutkimiseen vastakohtana sen selvittelylle, miten siihen on tultu.

synkronisoida = synkronoida

synkronoida tahdistaa, liittää toisiinsa ajoituksen suhteen; samanaikaistaa ¶ Joskus tarkoittaa yksinkertaista kahden tapahtuman tekemistä samanaikaiseksi. Tavallisemmin kyse on kahden (tai useamman) tapahtumakulun eli prosessin kytkemisestä toisiinsa siten, joissakin erityisissä synkronointipisteissä prosessi odottaa, kunnes toinen prosessi on saavuttanut vastaavan pisteen. Erityisesti datansiirtoa sanotaan synkronoiduksi eli synkroniseksi eli tahdistetuksi, jos datan lähettämisen ajoitus on sidoksissa jonkin ajastimen lähettämiin signaaleihin.

synodaali- synodia koskeva, synodi-

synodi kirkolliskokous

synodinen Maan mukana kulkevan havainnoitsijan mittaama (aika tms.); kahden täydenkuun välinen (ajanjakso); synodissa käsitelty

synonymia samamerkityksisyys ¶ Vrt. synonyymi. Täydellinen synonymia on hyvin harvinaista; yleensä synonyymeilla on ainakin vivahde- tai sävyero.

synonyymi sana, joka tarkoittaa samaa kuin jokin toinen sana ¶ Esim. "vasta" ja "vihta" ovat (toistensa) synonyymejä. Vrt. synonymia. Suomalaisempi nimitys on "toisintonimi", mutta se sopii vain substantiiveille; laajamerkityksisempi "toisintosana" esiintyy Nykysuomen sanakirjassa, mutta ei juuri ole levinnyt käyttöön.

synopsis yleiskatsaus (esim. elokuvan juonen kuvaus)

synoptinen yleiskatsauksellinen; samalla tavoin katsova ¶ Erityisesti: synoptiset evankeliumit 'Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumi' (joiden ajatellaan kuvaavan Jeesuksen elämää suunnilleen samalla tavoin, toisin kuin Johanneksen evankeliumi, jonka tarkastelutapa on toinen).

syntagma kahden tai useamman sanan muodostama lauseopillinen kokonaisuus

syntaksi (datatekniikassa) muotosäännöt, muodostussäännöt; (kieliopissa) lauseoppi t. lauseopillinen rakenne ¶ Alkujaan sana tarkoittaa oppia lauseiden muodostamisesta. Datatekniikassa se kuitenkin on otettu tarkoittamaan erilaisten ilmaisujen muodollisia rakennesääntöjä (kokonaisuudessaan, pienimpiä yksityiskohtia myöten). Esimerkiksi ohjelmointikielen syntaksi kuvaa, mitkä kaikki ilmaisut ovat ylipäänsä ohjelmointikieleen kuuluvia. Usein datatekniikassa syntaksi kuvataan käyttäen erityisiä muodollisia merkintätapoja. Sen sijaan ilmaisujen merkitykset, semantiikka, selostetaan yleensä sanallisesti.

syntaktinen syntaksia koskeva

synteesi yhdistäminen, varsinkin eri näkökantojen kokoaminen yhtenäiseksi näkemykseksi; yleiskatsaus; (kemiassa) yhdisteen valmistaminen alkuaineista t. yksinkertaisista yhdisteistä

synteettinen synteesiä koskeva t. siihen perustuva; keinotekoinen, teko- ¶ Kielitieteessä: ilmaisu, jossa merkityksiä ja sanojen suhteita ilmaistaan päätteillä tai muilla sanoihin liitettävillä osilla, vastakohtana analyyttiselle. Esimerkiksi englannin ilmaisu "in my house" on analyyttinen, suomen "talossani" taas synteettinen. Talouselämässä "synteettinen optio" tarkoittaa kannustinpalkkiota, joka on sidottu osakekurssin kehitykseen.

syntetisaattori musiikkia tai puhetta tuottava järjestelmä ¶ Yleisnimitys elektronisille, nykyisin yleensä tietokoneiden ohjaamille laitteille, joiden avulla tuotetaan synteettisesti haluttuja ääniä, etenkin musiikkia tai puhetta. Arkisempia nimityksiä: "syntetisoija", "syntikka", "syntsa".

syntetisoida valmistaa synteesillä

sypressi Välimeren maissa kasvava havupuu, Cupressus sempervirens

syreeni eräitä kukkivia pensaita, suku Syringa ¶ Yleisesti koristekasveina, kukat yleensä valkeat tai violetit. Sana esiintyy usein myös asussa "sireeni".

systeemi järjestelmä

systeeminen koko järjestelmää koskeva

systemaatikko järjestelmän laatija, järjestäjä

systemaattinen järjestelmällinen

systematiikka järjestelmäoppi, luokitusoppi; jonkin alan järjestelmä, luokitus

systematisoida tehdä järjestelmälliseksi, järjestelmällistää

systemoida = systematisoida

systole sydämen supistumisvaihe

systolinen sydämen supistumisvaiheen aikainen ¶ Etenkin verenpaineesta puhuttaessa, vrt. diastolinen. Ilmauksen "systolinen paine" sijasta käytetään usein nimitystä "yläpaine".

syto- solu-

sytologia soluoppi, soluja ja niiden toimintaa tutkiva tieteenala

sytosiini eräs orgaaninen aine, DNA:n rakenneosia

sytosoli solulima ¶ Solun rakenteen osa, joka näyttää tasa-aineksiselta.

sytostaatti solunsalpaaja, solumyrkky, solujen jakautumista estävä aine, jota käytetään etenkin syövän hoitoon

syydvesti vedenpitävä, niskaakin suojaava lakki

sätti ryhmäviestintämuoto, joka perustuu lyhyisiin tekstimuotoisiin viesteihin ja niitä jakelevasta teknisesti järjestelmästä ¶ Alkujaan tietokoneiden ja niitä yhdistävien verkkojen välityksellä harjoitettu viestintä, myöhemmin myös järjestelmästä, jossa voi lähettää matkapuhelimella tekstiviestin ja saada sen näkyviin televisioon, toiseen puhelimeen tms. Sana on äänteellisesti suomalaistettu muoto englannin sanasta chat. Johdos: "sättäillä". Myös asua "tsätti" on käytetty.

sähkömagneettinen sähkö- ja magneettikentän vuorovaikutukseen perustuva ¶ Sähkömagneettinen aaltoliike, jollaista esim. valo, mikroaallot, röntgensäteily ja radioaallot ovat, on luonnon perusilmiöitä. Se koostuu sähkö- ja magneettikentistä, jotka värähtelevät kohtisuorasti toisiaan ja etenemissuuntaa vastaan. Sitä voidaan kuvailla myös hiukkassäteilynä. Aallonpituuden mukaan erotetaan laaja sähkömagneettinen spektri. - Sanan alkuosa "sähkö" on kotoisista aineksista sepitetty.

säämiskä erittäin pehmeä, mm. pyyhkimiseen käytettävä, tavallisesti kellertävä nahka, joka on valmistettu rasvaparkituksella