Julkaistu Suomen Kuvalehti 50, 16.12.1994, Puheenvuoro (= tavallista pitempi mielipidekirjoitus, joita on yleensä yksi joka numerossa), ss. 42-43. Laitoin Internetiin 26.1.2001 varmistuttuani, että Suomen Kuvalehdellä ei ole mitään sitä vastaan. Suomen Kuvalehden toimituksen tekemät muokkaukset eivät näy tässä versiossa.

Insinööreille töitä -- mutta millaisille?

Suomen surkean työttömyyden keskellä monet huipputekniikan yritykset, Nokia etunenässä, valittavat työvoimapulaa. Usein ajatellaan, että pulaa on ennen kaikkea elektroniikkainsinööreistä. Työttömyystilastot näyttävät tukevan tätä käsitystä. Toisaalta monet alan ammattilaiset väittävät, että kaikkein suurin pula kohdistuukin muualle. Miten asia oikein on?

Elektroniikkateollisuus on viime vuosina painottunut yhä enemmän tietotekniikan suuntaan. Monissa nykyaikaisissa elektroniikkateollisuuden tuotteissa on olennaisena osana yksi tai useampia pieniä tietokoneita, jotka ohjaavat laitteen toimintoja. Tietokone puolestaan ei ole mitään muuta kuin laite, joka tottelee orjallisesti siihen talletettuja käskyjonoja. Näiden käskyjonojen muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan ohjelmistoksi. Viime kädessä siis ohjelmisto on se tekijä, joka ohjaa laitteen toimintoja.

Elektroniikkalaitteiden uumenissa piilevät ohjelmistot ovat yllättävän suuria ja työläitä suunnitella. Olen usein kuullut teollisuuden edustajien sanovan, että reilusti yli puolet tuotekehityksen kustannuksista on mennyt ohjelmistoihin. Niinpä elektroniikkainsinööreistä on pikku hiljaa eriytynyt täysin uusi ammattikunta: tietotekniikkainsinöörit. Heidän tehtävänään on suunnitella erilaisia tietokone- ja tiedonkäsittely-yksiköitä ja niiden ohjelmistoja. Erittäin monet tietotekniikkainsinöörit ovat erikoistuneet ohjelmistoinsinööreiksi. Tämän kehityksen vuoksi monissa korkeakouluissa on perustettu erityinen tietotekniikan koulutusohjelma ja lisätty myös muiden koulutusohjelmien opiskelijoille annettavaa ohjelmistotekniikan opetusta.

Tänä päivänä ohjelmistoinsinööri ja elektroniikkainsinööri ovat siis aivan erilaisia ammattilaisia. Kummallakin on yleistiedot toistensa alueista, mutta osaamisen pääalueet ovat olennaisesti erilaiset. Työttömyystilastoista ei selviä, miten insinöörien tarve jakautuu ohjelmistotekniikan, muun tietotekniikan ja elektroniikan kesken, koska kaikki kolme ryhmää yhdistyvät otsikon "elektroniikka" alle. Edes korkeakoulujen osastokohtaiset valmistumisluvut eivät anna kunnollista kuvaa, koska opiskelijoilla on mahdollisuus yhdistellä eri osastojen aineita ja joissain tapauksissa jopa tehdä diplomityönsä eri osastolle.

Saadakseni selville, minkälaisia insinöörejä Suomessa todella tarvitaan, kävin läpi Tampereen teknillisen korkeakoulun Sähkötekniikan ja Tietotekniikan osastoilta 1.1.-30.11.1994 valmistuneet diplomityöt (lähde: osastoneuvostojen kokousten esityslistat). Luokittelin ne ohjelmistotekniikan, muun tietotekniikan, elektroniikan ja muun sähkötekniikan töiksi sen mukaan, mihin laitokseen työn ensisijaisena ohjaajana toiminut professori kuuluu. Tulosten tulkinnassa on otettava huomioon se, että kaikkia aineita ei Tampereella opeteta, ja jotkut nuoret laitokset eivät ole vielä ehtineet saada diplomityötuotantoaan kunnolla vauhtiin. Tästä huolimatta tulosten antama yleiskuva on luotettava, sillä TTKK:n osuus kaikista tekniikan alan korkeakoulututkinnoista Suomessa on lähes neljännes. Diplomitöiden aihejakauma on erinomainen teollisuuden tämän päivän tarpeiden mittari, sillä suurin osa diplomitöistä tehdään teollisuuden rahoituksella, ja monessa tapauksessa tekijä palkataan jatkamaan yrityksessä samantapaisissa tehtävissä. Rajaus elektroniikan ja muun sähkötekniikan välillä ei ole aina selvä. Varmistaakseni, ettei elektroniikkaa aliarvioida, tulkitsin puolet sähköosaston kahdeksasta laitoksesta elektroniikan piiriin kuuluviksi.

Aineistossani oli kaikkiaan 168 työtä. Niistä 44 oli elektroniikkaa, 42 muuta sähkötekniikkaa, 52 ohjelmistotekniikkaa ja 30 muuta tietotekniikkaa. Nämä luvut osoittavat kiistattomasti, että suurin kysyntä kohdistuu ohjelmistotekniikkaa pääaineenaan opiskelleisiin insinööreihin. Varsinaisille elektroniikkainsinööreillekin on paljon tarvetta, mutta tietotekniikkainsinöörien tarve on siihen verrattuna kaksinkertainen.

Tarkistaakseni, johtuuko tietotekniikkainsinöörien suuri kysyntä vain Nokiasta, kävin läpi myös töiden rahoittajia koskevia tietoja. Sekä ohjelmistotekniikan että muun tietotekniikan töistä noin kolmannes oli Nokian eri yksiköiden rahoittamia. Loppuja ohjelmistotekniikan töitä oli rahoittanut lähes 20 eri tahoa, joukossa ohjelmistotaloja, eri kokoisia hyvin eri alueilla toimivia yrityksiä (mm. metalli, instrumentti, kaivosteollisuus, tietoliikennepalvelut), keskisuuri suomalainen kaupunki, yksi energialaitos, pari valtionhallinnon yksikköä ja jopa yksi kansanopisto. Kolmen työn rahoittaja ei selvinnyt, ja kuusi työtä oli tehty julkisella tutkimusrahoituksella. Muita tietotekniikan töitä oli rahoittanut Nokian lisäksi seitsemän eri tahoa, kun julkiset tutkimurahoituslähteet ja tuntemattomat lasketaan yhdeksi tahoksi. Elektroniikan töistä Nokian osuus oli noin viidennes ja muun sähkötekniikan töistä hyvin pieni. Tietotekniikka- ja varsinkin ohjelmistoinsinöörien tarve on siis laajalla pohjalla, vaikka Nokian osuus onkin suurehko.

Miten tähän tilanteeseen olisi reagoitava? Tietotekniikka on jo nyt niin selvästi eriytynyt omaksi osa-alueekseen, että se tulisi tilastoissa ja julkisessa keskustelussa erottaa elektroniikasta, aivan kuten elektroniikka on aikanaan erotettu muusta sähkötekniikasta ja sähkötekniikka metalliteollisuudesta. Koska tietotekniikan koulutusmääriä on lisätty ja joudutaan lähivuosina edelleen lisäämään, on tärkeää varmistaa, että alalle pyrkii hyviä hakijoita. Siksi toivonkin, että lukijoitteni joukossa olevat ammatinvalinnanohjaajat ja uravalintaa harkitsevat nuoret tutustuisivat tietotekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Varsinkin matemaattisesti lahjakkaat tytöt tuntuvat vieroksuvan alaa, vaikka se tarjoaa mielenkiintoisia, vähintäänkin tyydyttävästi palkattuja tehtäviä toimistomaisessa työympäristössä, ja vaatii kieli- ja ihmissuhdetaitoja (työ on yhä useammin ryhmätyötä). Tietotekniikan tärkeys olisi myös tunnustettava rahoituspäätöksissä. Alan perusopetuksen resursseja onkin viime aikoina yritetty lisätä, mutta varsinkin pitkäjänteiseen perustutkimukseen ja jatko-opetukseen on ollut merkillisen vaikea saada rahoitusta.

Antti Valmari