Soutuveneellä liikkuminen on ekologista ja rauhallista menoa. Silti maisemat vaihtuvat ja rantautuminen on helppoa. Eikä rakkoja tule käsiin, kun vetäisee vanhat hansikkaat aironliikuttajiinsa.
Retkellä Ruotsalaisen vesillä palasin takaisin 60-luvun puuhamaahan eli lapsuuteni kesien maisemiin. Aurinko paistaa helotti ja vesi sinersi tyynenä.
***
Olin kuin evakko Karjalan käynnillä. En ollut tuntea hiekkarantaa, jossa olin oppinut uimaan, sillä ranta oli pusikoitunut. Samoin yksi taloista oli niin perusteellisesti purettu, ettei perustuksiakaan ollut näkyvillä. Viereinen peltokin oli kuin taikaiskusta muuttunut metsäksi. Entisen mökkimme kalliot olivat puolestaan omituisesti kutistuneet.
Mutta mikä ilo uida lapsuuden rantavesissä lokkien rääkynän luodessa taustamusiikkia! Veden maailma imi minut mukaansa, unohdin vuodet ja sukelsin lapsen lumottuun maailmaan, innostukseen, iloon. On lupa olla huolettoman, lapsellisen onnellinen! Huomasin, että uidessakin voi itkeä.
***
Tai kävellessäni vielä osittain vihreän viljan reunustamalla tiellä, olinkin pieni tyttö, joka oli mummon kanssa matkalla hakemaan maitoa. Pääskyset ilkamoivat. Mummo oli kertomassa tarinoita, samoja joka kesä, mutta aina yhtä hartaasti kuuntelin niitä. Ohitimme saman heinäntuoksuisen ladon metsän reunassa, pelottavat lehmät ja niittyjen kukat.
Kun sain katsella veden aavaa selkää saarineen ja kummeleineen, ymmärsin, että tämä on kaupunkilaistytön todellinen sielunmaisema. Oli syvälle käyvää nähdä edes osa paikoista sellaisina kuin ne muisti lapsuuden aurinkoisen autereisista päivistä. Kuin olisin kävellyt ihmeessä.
***
Nämä eivät ole vain maantieteellisiä paikkoja, vaan samalla sukellusta johonkin syvälle minussa, tuttuun ja rakkaaseen. Miehelleni paikat olivat tavallisia suomalaisia maalaismaisemia, mutta minulle kuin satumaahan palaamista. Ymmärsin, miten toisenlaisen varaston kaupunkikesät olisivat luoneet. Näitä muistoja kukaan ei voi viedä. Matkalla kotiin mielessäni saatoin taas heittäytyä veteen ja astella tiellä keräämässä kissankelloja, päivänkakkaroita, ruiskaunokkeja...
Siunaus. Sitä siinä kaikessa oli. Vaikka välillä kuumuus väsytti ja jostain syntyi kinaakin, niin silti arjen ylittävää lumousta. Yllätyslahja Häneltä.
Kaarina Havia. Copyright 1994.
Juttu on aiemmin julkaistu Sana -lehdessä.