Oppaan lähestymistapa ja yleisrakenne

Opas alkaa pitkähköllä vastauksella kysymykseen, onko oikeakielisyys tärkeää ja miksi se on tärkeää, jos on. Osittain vastaus on, ettei se olekaan kovin tärkeää. Mutta varsinaisesti vas­tauk­se­na on ehdotus siitä, miten oikeakielisyyden merkitystä voi arvioida kussakin ti­lan­tees­sa. Kyse on ennen muuta riskien arvioinnista: mitä vahinkoa voi seurata, jos kir­joi­tan väärin?

Toinen osa kuvaa ja perustelee lähestymistavan, jossa keskeisenä periaatteena on riskien välttäminen ja vaikeuksien kiertäminen. Opas tarjoaa kahdenlaista apua ongelmiin, joita ei voi kiertää. Siinä on kuvattu tavallisimpia pulmatilanteita ja esitetty vastauksia niihin, ja vastauksia on havainnollistettu esimerkeillä. Vastaukset ovat lyhyitä mutta eivät aina yksioikoisia, sillä osittain voi paras vastaus riippua siitä, keille kirjoitetaan, mistä ja missä. Toisaalta taas on kuvauksia menetelmistä, joilla kirjoittaja voi ratkaista ongelmansa. Tässä ei esitetä laajoja sana-, lyhenne- yms. luetteloita kuin monissa vanhoissa kielen­oppaissa, sillä kielen muuttumisen takia on tärkeämpää esittää tietoja tietolähteistä.

Esimerkiksi yhteen ja erikseen kirjoittamisen pulmaan tarjotaan ennen muuta joukko nyrkkisääntöjä, joilla pulma yleensä ratkeaa, kuten ilmaisun painotuksen ajatteleminen. Monilta osin menetelmän kuvaus kertoo sen, mistä erilaisista tietolähteistä kuhunkin ongelmatyyppiin voi etsiä ratkaisuja. Tämä opas ei siis pyri olemaan kaikenkattava käsikirja, muun muassa siksi, että kieli muuttuu jatkuvasti, ja siksi, että monien ongelmien ratkaisut ovat tilannekohtaisia. Moniin asiakirjoittamisen pulmiin paras vastaus on: oikein on yleensä tehdä samoin kuin muut tekevät samalla alalla – tai siten, kuin tiedotusosaston tai julkaisusarjan säännöissä sanotaan.

Oppaan ohjeet lähtevät kirjoituksen pienimpien yksityiskohtien tasolta, yksittäisten merkkien kirjoittamisesta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että juuri yksityiskohdat usein askarruttavat kirjoittajia, ja niihin kaivataan selviä mutta perusteltuja ohjeita. Tarkastelu etenee sitten asteittain suurempiin kokonaisuuksiin. lopuksi käsitellään myös kirjoituksen kokonaisrakennetta, vaikka se on onkin enemmän tyyliasia kuin oikeakielisyyttä. Opas on toisaalta pidetty kohtuullisen mittaisena sillä, että se ei sisällä laajoja sana- ja lyhenne­luetteloita ja vastaavia. Sen sijaan neuvotaan, mistä eri lähteistä löytyy vastauksia yksityiskohtaisiin kysymyksiin, ja opastetaan kriittisyyteen niitä sovellettaessa. Tällöin painotetaan erityisesti Internetistä löytyviä tietolähteitä.

Vaikka opas ei pyri olemaan laaja hakuteos kaikista kielenkäytön yksityiskohdista, sen aihepiiri on toisaalta huomattavasti laajempi kuin vanhoissa kielenoppaissa. Oppaassa on otettu huomioon, että asiatekstit nykyisin valtaosaltaan kirjoitetaan tekstin­käsittely­ohjelmalla tai muilla tietokoneohjelmilla. Monet kielivirheet, kuten lainaus­merkkien, ajatus­viivojen ja yhdys­merkkien vääränlainen käyttö, johtuvat paljolti siitä, että ei tunneta eräitä yksin­kertaisia tekstinkäsittely­ohjelmien ominaisuuksia.

Tekstinkäsittelyohjelmat ja erilliset kielentarkistusohjelmat voivat merkittävästi auttaa sanojen oikeinkirjoituksen tarkistamisessa. Osa niistä tarkastaa myös tekstin kieliopillisen rakenteen ja jopa tyylin joitakin puolia. Oppaassa kannustetaan käyttämään tällaisia mahdollisuuksia mutta myös ottamaan huomioon, että tarkistusvälineet eivät aina ole oikeassa. Nykyaikaiset tarkistusmahdollisuudet aiheuttavat sen, että sanojen kirjoitusasun yksityiskohtia ei tarvitse opettaa, opetella ja tarkistaa lähdeteoksista ollenkaan samassa määrin kuin ennen – kunhan tarkistusmahdollisuuksia käytetään. Siksi tässä oppaassa puututaan sanojen oikeinkirjoitukseen paljon vähemmän kuin monissa vanhemmissa kielenoppaissa.

Oppaassa käsitellään jonkin verran myös tekstin ladontaa, koska nykyisin kirjoittaja on yleensä myös latoja. Nykyaikaisessa tekstinkäsittelyssä joutuu kirjoittaja itse huolehtimaan muun muassa siitä, että tekstin ulkoasuun ei tule häiritseviä rivijakoja (esimerkiksi ”kansa-nedustaja”). Esitettäviä periaatteita havainnollistetaan kuvaamalla, miten niitä toteutetaan käytettäessä tavallisinta tekstinkäsittelyohjelmaa, Microsoft Wordiä. Tarkoituksena ei ole erityisesti suositella tätä ohjelmaa, vaan opastaa sen käyttäjiä sen tarjoamiin oikeakielisyyttä edistäviin mahdollisuuksiin. Muiden tekstinkäsittelyohjelmien käyttäjille tämä opastus tarjoaa ideoita siitä, millaisia toimintoja heidän kannattaa etsiä ohjelmansa käyttöohjeista.

Muutoin oppaassa käsitellään typografiaa kuten fontin valintaa ja tekstin asemointia melko vähän. Sellaisista asioista on olemassa erinomainen Markus Itkosen kirjoittama Typografian käsikirja.

Kohdassa Fonttien käyttö käsitellään kuitenkin eräitä lähinnä kursivointiin liittyviä kysymyksiä.

Oppaassa käsitellään aiempia kielenoppaita enemmän tieteen ja tekniikan kieleen ja merkintöihin liittyviä erityiskysymyksiä, lähinnä siltä osin, kuin niitä esiintyy myös suhteellisen yleistajuiseksi tarkoitetuissa kirjoituksissa, mm. suureiden arvojen kir­joit­ta­mi­nen ja eliöiden tieteellisten nimien käyttö. Näissä asioissa virheet ovat tavallisia ja ovat omiaan vähentämään kirjoituksen luotettavuuden vaikutelmaa asioita tuntevan lukijan silmissä.