Nykyajan kielenopas, luku 10 Lauseet ja virkkeet:

Virkkeiden pituus

Liian pitkä vai liian lyhyt

Virke esittää yhden ajatuksen. Jos se on liian pitkä, ajatus jää yleensä ymmärtämättä tai sen ymmärtäminen vaatii erityisen ponnistuksen. Jos virkkeet ovat liian lyhyitä, ajatus katkeilee ja esitys töksähtelee. Hallinnon ja tutkimuksen kielessä ongelmana ovat yleensä aivan liian pitkät virkkeet, tottumattomien kirjoittajien kielessä taas lyhyet, tekstiviestityyppiset.

Virkkeen sopiva pituus riippuu tietysti virkkeen asiasisällöstä ja tekstin tyylistä. Nyrkki­sään­nök­si sopii, että virkkeet ovat keskimäärin rivin tai puolentoista mittaisia, rivin­pituu­te­na 60–70 merkkiä.

Mitä pitempiä virkkeitä käytetään, sitä useammin tehdään selviä kielivirheitäkin. Osittain tämä johtuu siitä, että pitkä virke on usein mutkikas. Pitkä virke on kuitenkin jo pelkästään pituutensa takia vaarallinen, koska kirjoittajan itsensäkin on vaikea hahmottaa sitä koko­nai­suu­te­na. Lukijalle tilanne on yleensä vielä hankalampi. Pitkässä virkkeessä tehdään usein myös häiritsevä virhe, anakoluutti, joka tarkoittaa, että virkkeen osat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen, jossa ajatus katkeaa.

Ovatko raskaat virkkeet välttämättömiä?

Joskus on ehkä tarkoituskin piilottaa asia mutkikkaan muodon alle. On hyvä muistaa, että kielen hämäryys voi harkittua, ehkä välttämätöntäkin – ainakin joltakin kannalta. Äärim­mil­lään direktiivi tai päätöslauselma halutaankin muotoilla, vaikka kielen sääntöjä rikkoenkin, sellaiseksi että jokainen voi tulkita sen omalla tavallaan. Toinen syy pitkiin virkkeisiin on kompromissien hiominen. Eri näkökohtia ahdetaan yhteen virkkeeseen, jotta kukaan ei tuntisi, että hänelle tärkeä asia on jäänyt pois, toiseen virkkeeseen, kakkossijalle.

Useammin kuitenkin vaikeatajuisuuteen ja monitulkintaisuuteen päädytään muista syistä. Kielenhuollolla on tämän korjaamisessa oma osansa. Pelkällä kielenhuollolla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Pitää olla myös asiaa, asian osaamista, luovuutta ja ahkeruutta. Mutta kielen­huolto osoittaa karikoita ja helpottaa kirjoittamisen rutiineja.

Virkkeen korjaaminen on ajatusten kirkastamista

Jos pitkää virkettä korjataan kielivirheen, vaikeatajuisuuden tai vain liiallisen pituuden takia, on yleensä parasta ensin eritellä, mitä ajatuksia virkkeessä on. Sitten kirjoitetaan kukin ajatus omaksi virkkeekseen. Hyvin tehty virke rakentuu yleensä päälauseen predikaatin (verbin) ympärille.

Virke voi olla myös liian lyhyt. Virke ei ehkä sano sitä, mitä sen on tarkoitus sanoa. Kir­joit­ta­ja olettaa lukijan ymmärtävän puolesta sanastakin. Joskus teksti on liian puheen­omaista siinä mielessä, että siitä puuttuu olennaisia asioita, koska niiden oletetaan olevan puhe­tilan­tees­sa itsestään selviä. Tilannekohtainen ilmaisu vaatiikin usein laventamista, kun sitä muunnetaan yleiskäyttöiseksi kirjoitetuksi tekstiksi.

Iskevän tyylin malliesimerkiksi mainitaan usein Veni, vidi, vici (Tulin, näin, voitin). Mutta ihan sellaista ei pidä tavoitella. Moni tietää, että sanat sanoi Julius Caesar, mutta moniko muistaa, minne hän tuli, mitä hän näki ja kenet hän voitti? Ja koska sanojen takana on kolme ajatusta, olisi parempi kirjoittaa kolme virkettä eikä yhtä kolmen lauseen virkettä.