Nykyajan kielenopas, luku 10 Lauseet ja virkkeet:

Millä virkkeen saa aloittaa?

Yleisiä kieltoja

Kielenoppaissa ja tyylioppaissa esitetään usein sääntöjä siitä, millaisilla ilmaisuilla ei saa aloittaa virkettä:

Kahden ensin mainitun osalta sääntö on yleensä hyvä, mutta sitä ei tarvitse pitää ehdot­to­ma­na. Kaksi muuta ovat lähinnä tyylikysymyksiä.

Jäljempänä käsitellään myös virkkeen aloittamista A eikä B -rakenteella ja virkkeen aloittamista matemaattisella symbolilla.

Ja-sanalla tai vastaavalla aloittaminen

Varoituksia ja sallivuutta

Rinnastuskonjunktiolla ”mutta”, ”ja”, ”eli”, ”tai”, ”vai” tai ”vaan” aloittamisesta on yleisesti va­roi­tet­tu kielenopetuksessa ja oppaissa. Saatetaan sanoa, että siitä tulee pitkä miinus. Mutta vi­ral­li­sen kielenhuollon linja on sallivampi. Kielikellon numerossa 3/1999 esitetään ar­tik­ke­lis­sa Monenlaisia rinnastuksia: eli, tai, mutta seuraava:

Monet ovat oppineet, että kirjoitettaessa ei uutta virkettä saa aloittaa kon­junk­tiol­la. Ohjetta kuitenkin tulkitaan usein liian tiukasti, sillä esimerkiksi mutta tai ja aloittavat usein virkkeen kirjakielessäkin. Niiden tehtävänä on sitoa asiaa edellä olevaan, tässä tapauksessa laajempaan kokonaisuuteen kuin virkkeen sisällä. Varsinkin van­hem­mat Raamatun käännökset ovat totuttaneet luke­maan ja- ja mutta-alkuisia virk­kei­tä. Ne ovat tyypillisiä kertovalle tekstille, ja niinpä kaunokirjallisuudessa täl­lais­ta käyt­töä on paljon:

Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

Ja sitten me ryypättiin.

Myös asiatekstit ovat usein kertovia; vaikkapa tutkimustuloksia selostettaessa ja ja mutta ovat usein paikallaan myös virkkeen alussa. Se, että niitä kehotetaan vält­tä­mään, perustuu tyylisyihin, sillä varsinkin tiheästi käytettynä niistä tulee hel­pos­ti maneerimaisia ja tekstistä levotonta.

Hiukan koomista on, että tässä rinnastuskonjunktioiden käyttöä käsittelevässä ohjeenluonteisessa ar­tik­ke­lis­sa on tehty virhe predikaatin muodossa ilmaisussa, jossa subjekti sisältää rin­nas­tus­kon­junk­tion: ”mutta tai ja aloittavat”. Oikein olisi ”aloittaa”; ks. kohtaa tai-sanan vaikutuksesta predikaatin muotoon.

Tyylikysymys?

Kannanotto merkitsee, että mutta- tai ja-sanalla aloittaminen on lähinnä tulkinnan­varai­nen tyylikysymys. Rivien välistä voi lukea, että mutta- tai ja-alkuiset virkkeet ovat aivan hy­väk­syt­tä­viä kertovassa tekstissä mutta ehkä kyseenalaisia esimerkiksi analy­soi­vas­sa esi­tyk­ses­sä. Perimmältään kyse on ehkä siitä, että sellaiset virkkeet ovat puhekielenomaisia. Puhe­kie­li välttää pitkiä virkkeitä ja suosii irrallisia lauseita, jotka kuitenkin alussa saattavat il­mais­ta liittymisen aiempaan asiaan – esimerkiksi juuri mutta-sanalla. Joku voi sanoa, että virk­keen ja lauseen ero on usein vain välimerkkien käytössä, jota ei puheesta näe, mutta kyllä minusta puhekielestäkin voi erottaa virkkeitä. Jos mutta-sanan edellä on selvä vapaa­ehtoi­nen – puhujasta, ei häiriöstä johtuva – tauko, se aloittaa virkkeen.

Maneerimaisuuden ja levottomuuden vaara on kyllä huomionarvoinen. Eräissä Wordin versioissa on oikoluvussa mahdollisuus ns. kieliopin tarkistukseen ”tiukan tyylin” mukaan, jolloin se varoittaa mm. mutta-alkuisista virkkeistä. Tätä mahdollisuutta kannattaa usein käyt­tää, sillä monet meistä todellakin käyttävät liiaksi rinnastus­konjunktioita virkkeen alussa.

Ongelman kiertämisen keinoja

Usein mutta-sanalla alkavan virkkeen voi yhdistää edeltävään virkkeeseen. Vaihto­ehtoi­ses­ti voi mutta-sanan korvata kuitenkin-sanalla, joka sijaitsee virkkeen hiukan myö­hem­mäs­sä kohdassa. Tämä on ehkä sopivampi menettely, jos virkkeiden yhdistäminen johtaisi kovin pitkään ja polveilevaan virkkeeseen.

Palasin katsomaan lintua. Mutta se oli jo lähtenyt. [kömpelö ilmaus]
Palasin katsomaan lintua, mutta se oli jo lähtenyt. [parempi ilmaus]
Palasin katsomaan rääkkähaikaraa, joka näillä seuduin on melkoinen harvinaisuus. Mutta se oli jo lähtenyt. [hiukan kömpelö ilmaus]
Palasin katsomaan rääkkähaikaraa, joka näillä seuduin on melkoinen harvinaisuus. Se oli kuitenkin jo lähtenyt. [hiukan parempi ilmaus]

Infinitiivillä aloittaminen

Virkkeen aloittaminen I infinitiivillä, esimerkiksi ”Olla ihmisenä läsnä ihmiselle on elämän tar­koi­tus” on vieraan esikuvan jäljittelyä eikä juuri koskaan tarpeellista. Se on kuitenkin pe­siy­ty­nyt joihinkin kirjoitetun kielen muotoihin aika vahvasti. Lisäksi sitä usein käytetään juh­la­vuut­ta tavoittelevassa tyylissä niin, että sen korvaaminen luontevammalla ilmauksella vaa­ti­si virk­keen uudelleenkirjoittamisen. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että sellaiset infi­ni­tiivi-ilmaukset kuin ”olla läsnä” ovat yleensä korvattavissa sujuvammilla substantiivi-ilmauk­sil­la kuten ”läsnä oleminen” tai ”läsnäolo”

E. A. Saarinen kirjoittaa Kielenoppaassaan (6. painos, s. 151–152) tiukasti:

Subjektina olevaa ensimmäistä infinitiiviä ei ole pantava predikaatin edelle, esim. Nähdä itsensä kuvattuna on yleisön kaipuuna. Voidaan sanoa esim. Itsensä nä­ke­minen kuvattuna jne. Nauttia jostakin väkevästi vaatii keskitettyä ja syvää an­tau­tu­mista (väkevä nauttiminen jostakin).

Saarimaan ehdottamat korjaukset ovat nekin melko lailla kömpelöitä ja raskaita. Miksi ei voisi kirjoittaa esimerkiksi Yleisö haluaa nähdä itsensä kuvattuna ja Jotta voisi nauttia jostakin väkevästi, siihen pitää antautua keskitetysti ja syvästi?

Monikäyttöiseksi fraasiksi muodostunut Ollako vai eikö olla väännelmineen on sekin il­meis­tä käännöskieltä, joka kysymysliitteitä -ko ja -kö lukuun ottamatta noudattaa or­jal­li­ses­ti esi­kuvaa To be or not to be. Vierasta vaikutusta on myös kieltosanaan käyttö infinitiivin edessä: eihän normaalisti sanota hän halusi ei olla vaan hän halusi olla olematta.

A eikä B -tyyppinen aloitus

Kielteinen virke aloitetaan usein tyyppiä ”A eikä B” olevalla ilmauksella, vaikka kielen sään­nöt vaativat, että mukana on sen ensimmäiseenkin jäseneen liittyvä kieltosana: ”ei A eikä B”. Sana ”eikä” vastaa oikein käytettynä sanoja ”ja ei”.

Ei koti eikä koulu ole tästä vastuussa. [Väärin: Koti eikä koulu ole tästä vastuussa.]

Ilmaisutyyppi ”A eikä B” tarkoittaa suomessa vanhastaan ’juuri A, ei siis B’, ja sen käyt­tä­mi­nen merkityksessä ’ei A eikä B’ saa aikaan, että vasta keskellä lausetta alkaa lukijalle valjeta (predikaatin muodon perusteella), että lauseen rakenne ja merkitys on ihan toisenlainen kuin miltä aluksi näytti.

Koti eikä koulu on tästä vastuussa. [= Koti on tästä vastuussa, ei koulu]

Virkkeen aloittaminen matemaattisella symbolilla

Virkkeen aloittaminen matemaattisella symbolilla ei ole hyvää tyyliä, mutta sitä ei kielletä suomen kielen yleisissä normeissa. Tuomas Nurmen, Henri Pesosen ja Heikki Ruskeepään Opas mate­ma­tii­kan aineiden ja tutkielmien kirjoittamiseen esittää:

Virke ei saa alkaa matemaattisella kaavalla, lausekkeella tai symbolilla; ei siis ”n-rivistä matriisia kerrottaessa on huomattava, että ...”, vaan esimerkiksi ”Kerrottaessa n-rivistä matriisia ...”

The Oxford Style Manual on samalla kannalla ja perustelee sitä sillä, että näin vältetään epätietoisuus virkkeen alussa olevan versaalikirjaimen merkityksestä. Jos virkkeen alkuun kirjoitetaan n, se näyttää oudolta, ja jos taas kirjoitetaan N, lukija ei heti näe, tarkoittaako se tunnusta N vai tunnusta n. The Chicago Manual of Style on sekin samalla linjalla ja esittää sen perusteen, että virkkeiden raja jää vaikeasti hahmottuvaksi etenkin, jos virke loppuu tunnukseen ja seuraava virke alkaa tunnuksella.