Nykyajan kielenopas, luku 3 Käytännön oikeakielisyyden perusteet:

Riskien vähentäminen

Riskianalyysi: haittaako virhe?

Seuraavia arviointiperusteita voi soveltaa, kun harkitaan oikeakielisyyden merkitystä kus­sa­kin tilanteessa. Niitä voi käyttää jopa yksittäistä kysymystä ratkaistaessa. Tässä kysy­tään, mitä vahinkoa tai vaaraa kielivirhe voi aiheuttaa. Riskit ovat tärkeys­järjes­tyk­ses­sä. Kol­me ensimmäistä ovat yleensä tärkeimmät, ja ne ovat olennaisia kaikissa teksteissä.

  1. Ymmärretäänkö teksti väärin? Jos lukija ymmärtää tekstin erinomaisen sujuvasti, hän saattaa silti ymmärtää sen täysin väärin. Kielenhuollon merkitys tältä osin on lähinnä se, että kielen selkeydellä voidaan hiukan vähentää väärinkäsitysten mahdollisuuksia. Erityisesti monitulkintaiset ilmaisut ovat vaarallisia, koska lukija voi luulla ymmär­tä­vän­sä hyvin, mitä tarkoitetaan.
  2. Eikö tekstiä ymmärretä lainkaan? Jos virkkeessä on selvä rakennevirhe, on mah­dol­lis­ta, että lukija ei kerta kaikkiaan pysty jäsentämään sitä, siis ei onnistu luke­maan sitä edes muodoltaan mielekkäänä virkkeenä. Tavallisempaa on, että tekstissä on vaikeita sanoja ja monimutkaisia rakenteita, jotka estävät ymmärtämisen. Tähän ei tarvita ehdotonta käsittämättömyyttä. Riittää, että lukija jättää lukemisen kesken.
  3. Loukkaako teksti? Joskus sanatkin loukkaavat, vaikka ei ole tarkoitus (”neekeri”, ”mustalainen”). Mutta lievemmin voi lukijaa loukata se, että hän kokee tekstin hyvin hutiloidusti kirjoitetuksi, sillä viimeistely koetaan lukijaa kunnioittavaksi. Myös virheet lukijalle olennaisissa asioissa voivat loukata, esimerkiksi nimen tai tittelin kirjoittaminen väärin.
  4. Ärsyttääkö teksti lukijaa? Jokainen virhe, jonka lukija havaitsee (tai on havait­se­vi­naan), häiritsee lukemista ainakin hiukan. Myös ne virheet, joita lukija ei tietoisesti huomaa, voivat häiritä. Esimerkiksi sekä panna-verbin käyttö että sen välttely (”laittaa tuulemaan”) häiritsee osaa lukijoista.
  5. Onko teksti vaikeaa lukea? Esimerkiksi teksti jossa ei ole erotettu sivulauseita pilkulla on hiukan vaikeaa lukea etenkin jos sivulauseita on upotettu päälauseiden sisään. Enimmäkseen luettavuus kuitenkin riippuu tyylistä, ei virheistä. Esimerkiksi hyvin pitkien sanojen, sivistyssanojen ja lyhenteiden runsas käyttö ei sinänsä ole kielivirhe, mutta se huonontaa luettavuutta paljon.
  6. Eikö teksti houkuta lukemaan? Hyvä teksti houkuttelee lukijaa tarjoamalla hänelle kiinnostavaa asiaa heti viestin alussa ja jokaisen kappaleen alussa, ydinvirkkeissä. Myös eloisat sanonnat lisäävät houkutusta. Oikeakielisyydellä on suhteellisen pieni merkitys varsinaisena houkuttimena, mutta sen karkea rikkominen vähentää tekstin houkut­te­le­vuut­takin.
  7. Eikö teksti lumoa lukijaa? Kun lukija on houkuteltu lukemaan, pitää lupaukset täyttää, ja mieluiten pitäisi lukija lumota tekstin sisällöllä ja muodolla. Tämä on vielä suurem­mas­sa määrin muun kuin oikeakielisyyden asia. Mutta kuten hälyääni tai outo haju voi pilata romanttisen tunnelman tai esteettisen elämyksen, kielivirheet voivat särkeä huolellisesti luodun lumouksen.

Useimmat kielenoppaissa käsitellyt säännöt ovat sellaisia, että niiden rikkomisen aiheuttamat riskit ovat melkoisen pieniä tämän luokituksen mukaan. Yleensä kyse on enintään ärsyt­tä­vyy­des­tä (kohta 4) ja lievästä lukemisen vaikeutumisesta (kohta 5). Niissäkin yksittäisillä virheillä on vain pieni merkitys, sillä ongelmia syntyy yleensä vasta, kun kieliasu on suuressa määrin sääntöjen vastainen.

Mikä tekstissä ärsyttää?

Osa ihmisistä kertoo innokkaasti, mikä heitä ärsyttää tai jopa loukkaa muiden kielenkäytöstä. On kuitenkin hyvin vaikea sanoa, missä määrin he edustavat laajempaa näkemystä ja miten tärkeää kielen ärsyttävyys ylipäänsä on ihmisille.

Toisaalta voidaan lähteä siitä, että äänekkäällä vähemmistölläkin on merkitystä eikä sitä kannata turhaan ärsyttää. Viestintä saattaa ajautua aivan sivuraiteille, jos tekstistä esitetyt huomautukset keskittyvät kieliasuun – tai viesteihin, joissa paheksutaan viestejä, joissa pa­hek­su­taan kieliasua jne.

Pro gradu -työssä Ärsyttävä kieli tarkasteltiin kymmentä laajaa Ilta-Sanomien verkkosivuilla vuosina 2001–2006 käytyä keskustelua. Sen tulosten yleistettävyys on heikko ja metodit ovat epätarkan kuvailevia ja luokittelevia, mutta siitä voi­daan kuitenkin päätellä, että ainakin seuraavat kielenkäytön piirteet ärsyttävät joi­ta­kin ihmisiä (ja jotkin niistä epäilemättä monia ja paljon):

Yllä oleva luokitus on gradussa esitetty, ja esimerkitkin on poimittu siitä; selityksiä on lisätty. Teitittelyn muotovirhe on gradussa luokiteltu pragmatiikaksi, mutta se on muoto-opillinen asia. Tästä on jätetty pois luokka ”Prosodiaa ja fonetiikkaa”, koska se koskee vain puhuttua kieltä.

Riskien vähentämisen keinoja

Tässä oletetaan, että kirjoittaja on jo havainnut jonkin kielivirheen tai epäilee ilmaisua vir­heel­li­sek­si. Aiheena on, miten virheen aiheuttamia riskejä voidaan vähentää. Pääpaino on edel­lä esitetyn riski­analyysi­luokituksen kolmella ensimmäisellä kohdalla: teksti ymmärretään väärin, teks­tiä ei ymmärretä tai teksti loukkaa lukijaa.

Usein kannattaa yksinkertaisesti sanoa asia toisin, siis valita toisenlainen kielellinen ilmaisu. Tämä on monesti hyvä ratkaisu silloinkin, kun kirjoittaja vain epäilee, onko ensin mieleen tullut tai tekstissä jo oleva ilmaisu virheellinen. Ensinnäkin veisi aikaa tarkistaa, onko alkuperäinen ilmaisu virheellinen. Toiseksi vaikka se olisi kielen sääntöjen mukainen, se voi olla monien lukijoiden mielestä virheellinen.

Huomioikaa tarjouksemme voimassa olon päättyvän 4. joulukuuta.
Huomatkaa, että tarjouksemme viimeinen voimassaolopäivä on 4. joulukuuta.

Esimerkissä on korjattava teksti sulkeissa ja sitten ehdotus korjatuksi tekstiksi.

Etenkin jos ongelmana on ilmaisun mahdollinen moniselitteisyys, selitysten lisääminen on usein tarpeellista. Yleensä ei pitäisi jättää kielelliseen rakenteeseen moniselitteisyyttä, mutta sen sijaan sanojen ja lyhenteiden selittäminen on usein tarpeen. Vaativassa asia­teks­tis­sä on usein pakko käyttää sellaisia termejä, joista tiedetään, että lukijat voivat ymmärtää ne väärin. Silloin on syytä lisätä selitys, ja sopiva paikka voi olla esimerkiksi heti sen en­sim­mäi­sen käyttökerran jälkeen. Seuraavassa esimerkissä on tekstiä tätä varten muokattu kat­kai­se­mal­la virke.

Maksulliset sisällöt internetissä ja niihin liittyvä mikromaksaminen on ollut puheen­aihee­na jo useita vuosia, mutta yhdenmukaista järjestelmää ei ole ollut saatavilla.

Jo vuosia on puhuttu internetin maksullisista sisällöistä ja niihin liittyvästä mikro­maksa­mi­ses­ta. Mikromaksamisella tarkoitetaan pienten, yleensä muutamien senttien suuruisten summien maksamista verkon kautta.  Yhdenmukaista järjestelmää tätä varten ei ole ollut saatavilla.

Ilmaisun tarkistaminen sääntöjen mukaiseksi on tietysti myös yksi vaihtoehto. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin usein annetaan ymmärtää. Tässä oppaassa on kuvailtu erilaisia virallisia ja vähemmän virallisia tietolähteitä, joista on apua, mutta näiden ohjeiden avullakin on tarkistaminen usein työlästä.

Kirjojen hakemistot ja verkossa olevien aineistojen hakutoiminnot voivat johtaa nopeas­ti­kin tiedon lähteille, mutta sopivien hakusanojen valitseminen saattaa olla työlästä. Esi­mer­kik­si sanan ja lyhenteen merkityksen tai kirjoitusasun tarkistaminen on suhteellisen helppoa. Mutta mikä sopisi hakusanaksi, kun mietitään, onko ”voitanee” vai ”voitaneen” oikea kirjoitusasu? Kysehän ei ole voida-sanasta vaan yleisestä taivutusongelmasta. Asiaa auttaa, jos kirjoittaja tuntee kieliopin termit ja osaa valita hakusanoiksi ”passiivi” ja ”potentiaali”. Valitettavasti Kielikello-lehden nykyisen version arkiston haussa voi antaa vain yhden hakusanan, ja esimerkiksi edellä mainituilla sanoilla löytyy kummallakin aika monta artikkelia.

Kieliopin käsitteiden kertaamisestakin saattaa siis olla käytännön hyötyä. Ensi hätään riittää usein se kielioppiaineisto, joka löytyy Internetixistä oppimateriaalina Pedagogisen kieliopin perusteita.

Normeihin turvautuminen

Erilaiset normit antavat kirjoittajalle turvaa. Ensinnäkin ne yleensä perustuvat kunnolliseen harkintaan ja eri vaihtoehtojen punnitsemiseen. Norminmukainen kirjoitusasu on siksi yleen­sä parempi kuin se, johon kirjoittaja nopeasti mietittyään päättyy. Toiseksi normi ta­val­laan turvaa selustan: jos ilmaisuasi arvostellaan kielellisesti virheelliseksi, voit vedota siihen, että olet noudattanut kielen normeja. Arvostelija ei ehkä silti hyväksy ilmaisua, mutta hän ei voi pitää sinua huolimattomana tai välinpitämättömänä.

Kuten edellä on kuvailtu, normit voivat olla ristiriidassa keskenään. Yleensä ne kuitenkin ovat samoilla linjoilla. Kohdassa Sanojen asun tarkistaminen kuvataan sanastotason ongel­mien ratkaisemista. Muihin kielenkäytön pulmiin löytyy tietoa etenkin Kielikello-leh­des­tä tai sen verkkoversiosta sekä kielenoppaista.

Lisäksi voidaan usein ottaa huomioon EU:n tekstinlaadinnan ohjeet vaikka ne onkin laadittu ensi sijassa EU:n hallinnon tekstintuotantoa varten ja vaikka ne saattavat yksityiskohdissa poiketa kansallisista tai kansainvälisistä normeista.