Nykyajan kielenopas, luku 3 Käytännön oikeakielisyyden perusteet:

Pulmatilanteiden kiertäminen

Mitä tehdä, kun kaikki on väärin?

Tämä pieni virke aiheutti eräällä keskustelufoorumilla syytöksen pilkkuvirheestä:

Minähän olen sentään soitellut enemmän, kuin minulle on tullut puheluja.

Sääntöjen mukaan pilkku on oikein. Yleisten sääntöjen mukaan kuin-sanan edelle kuuluu pilkku, koska se aloittaa sivulauseen (seuraa ilmaisu, jossa on predikaatti, tässä ”on tullut”). Mutta sääntö on epämääräisesti muotoiltu. Siihen sisältyy ohje, jonka mukaan pilkun voi jättää pois, jos kuin-sana viittaa edeltävään sanaan. Tässä sen voi ajatella viittaavan enemmän-sanaan.

Yleinen kielitaju ei hyväksy kiinteän ilmaisun ”enemmän kuin” rikkomista pilkulla. Eihän pilkun kohdalla tällöin olisi edes mahdollista tauon paikkaa.

Vaikeuksien välttämisen periaate on: Kun kumpi tahansa kahdesta vaihtoehdosta ärsyttää osaa ihmisistä, valitaan jokin kolmas tapa, usein lauserakenteen muuttaminen.

Minähän olen sentään soitellut useampia puheluja kuin saanut.

Esimerkkitapauksessa ei vaikeuden välttäminen ehkä ole tarpeen. Voisimme hyvin käyttää alkuperäistä ilmaisua ilman pilkkua. Mutta periaate on tärkeä. Jos joutuu kysymään, miten jokin sana tai ilmaisu pitää kirjoittaa, kannattaa ensin harkita, miten sen voi kiertää. Vaikka löytäisit oikean ilmaisun, se usein on monien lukijoiden mielestä väärä.

Vaikeuksien välttely

Jos kirjoittaja joutuu kysymään, miten ilmaisu kirjoitetaan, niin lukija joutuu kysymään, mitä se tarkoittaa. Tämä väite on tietysti kärjistetty. Mutta ne kieliasiat, joita kirjoittaja pysähtyy selvittelemään, eivät yleensä ole selviä lukijoillekaan. Siksi kirjoittajan kannattaa pikemminkin yrittää väistää ongelma kuin etsiä siihen oikea ratkaisu.

Ei ole tärkeää olla oikeassa kieliasioissa. Tärkeää on kirjoittaa niin, että se ei ole lukijoiden mielestä väärin, ainakaan kovin väärin, ja että viesti menee perille.

Ongelmien välttely on viisasta, ei pelkurimaista. Monet kielenkäytön ongelmista ovat tekemällä tehtyjä, ja niitä on hyväkin väistellä. Esimerkiksi sivistyssanojen kirjoitusasu on usein horjuva, ja käyttämällä oikeaa muotoa (esimerkiksi ”hierarkkinen”) saa usein osan lukijoista ihmettelemään, koska he ovat tottuneet virheelliseen muotoon (esimerkiksi ”hierarkinen”). Tällaisen tilanteen voi usein väistää käyttämällä omaperäistä sanaa (esi­mer­kik­si ”monitasoinen”), jonka kirjoitusasu on yleensä ongelmaton.

Jos kirjoittaja kysyy mielessään ”Saako sanoa…?”, on yleensä parempi sanoa asia toisin, olipa virallisen kielen­huollon kanta mikä tahansa. Kun kysytään, onko jokin ilmaus hy­väk­syt­tä­vä, on taustalla yleensä se, että sitä joissakin piireissä pidetään hylättävänä. Ei tar­vit­se miet­tiä eikä selvitellä, onko ”alkaa tekemään” jo hyväksytty. ”Alkaa tehdä” ei häiritse ketään.

Vastaavasti kysymykseen ”Miten lyhennetään…?” paras vastaus on yleensä se, ettei pidä lyhentää lainkaan. Näin vältetään paitsi kysymys lyhenteen kirjoitusasusta myös se, että ly­hen­teet ovat erittäin usein monitulkintaisia tai käsittämättömiä osalle lukijoista.

Vaikeuksien välttelyä ei kuitenkaan pidä viedä äärimmäisyyksiin. Jos kysymme, pitääkö kirjoittaa ”alkuaan” vai ”alkujaan”, päädymme ehkä siihen, että molemmat ovat hyväksyttäviä ja tarkoittavat samaa, mutta ”alkujaan” on selvästi tavallisempi yleiskielessä, ”alkuaan” taas on yleisempi kielen­huollon teksteissä. Voisi tuntua siltä, että kolmas vaihtoehto, ”alun perin”, kiertää ongelman. Se on kuitenkin toisella tavalla ongelmallinen, koska suositusten vastainen yhteen kir­joit­ta­mi­nen, ”alunperin”, on varsin tavallista ja siten monen lukijan mielestä oikein. Liiaksi ei siis pidä uppoutua vaikeuksien välttelyyn. Pikkuasioissa voi hyvin toimia niin, että käytetään kielenhuollon suosittamaa asua, ellei se tunnu selvästi yleisen käytännön vastaiselta. Keskenään yhtä hyväksyttävistä asuista voi valita sen, joka ensin tuli mieleen.

Vaikeita normeja

Miten sana ”yhdessätoista” kirjoitetaan numeroita käyttäen? Oikea vastaus on ”11:ssä”. Tämä on hiukan hankalaa, koska sekä kirjoittajan että lukijan pitää oikeastaan tehdä muoto-opil­li­nen eli morfologinen analyysi: sana jaetaan osiin ”yhde|ssä|toista” ja tästä sitten poi­mi­taan pääte ”ssä”.

Entä ”yhdennessätoista”? Vastaus on ”11:nnessä” ja siis vielä hankalampi. Sanan  ”yhdennessätoistakaan” kirjoittaminen numeroin onkin sitten jo asia, jossa sääntöjen soveltaminen on hankalaa. Muodollisesti oikein on ”11:nnessäkaan”. Mutta tämä on jo aika mieletöntä. Jos lukija ei ihmettele sitä, hän ei ole hereillä. Hereillä oleva lukija taas joutuu keskeyttämään lukemisensa kieliopillista askartelua varten, jotta täysin ymmärtäisi, mistä on kyse.

Järjestyslukujen taivutus on itsessään hankalaa. Numeroin kirjoitettuina ne ovat useim­mil­le ylivoimaisia taivuttaa. Vastaavista syistä kannattaa välttää lyhenteiden ja outojen sanojen taivutusta. Usein voidaan kirjoittaa ilmaisu sanoin eikä lyhennettä tai numeroita käyttäen. Yleensä on myös mahdollista muotoilla virke toisella tavalla niin, että ilmaisu saadaan perusmuotoon.

Hän tuli 11:nneksi.
Hän tuli yhdenneksitoista.
Hän tuli sijalle 11.