Nykyajan kielenopas, luku 4 Kirjoitusmerkit:

Välimerkkien tärkeys

Yleistä välimerkeistä

Tässä luvussa käsitellään aluksi välilyöntien käyttöä, sitten pilkkusääntöjä ja muita väli­merkki­sääntö­jä. Sen jälkeen tarkastellaan hiukan laajempia kysymyksiä, joissa kuitenkin yksittäisillä merkeillä on merkittävä osuus: lainausten, luetelmien ja lukujen kirjoittaminen sekä epäsuotavien rivinvaihtojen estäminen. Lopuksi kuvataan erikoismerkkien kir­joit­ta­mis­ta ja käyttöä.

Välimerkit ovat oikeakielisyyden keskeinen osa-alue, yleensä liiankin keskeinen. Usein ajatellaan, että tekstin viimeistely on ”pilkkujen panemista paikoilleen”, vaikka sen pitäisi olla enimmäkseen aivan muuta. Mutta koska hyvin monet kirjoittajat kokevat väli­merk­kien käy­tön ongelmaksi, sitä käsitellään tässä oppaassa varsin yksityiskohtaisesti.

Välimerkkien käytön oikeellisuus on oireellista: niiden huoliteltu käyttö tulkitaan osoi­tuk­sek­si siitä, että teksti on muutoinkin huoliteltua. Huolellisuus taas voidaan muun ohessa nähdä merkiksi siitä, että kirjoittaja pitää sekä tekstiään että lukijoitaan arvossa.

Huolellisuuteen pyrittäessä kiinnitetään huomiota jopa siihen, onko pilkku kursivoitu vai ei. Vaikka niin ei yleensä tehdäkään, on esimerkiksi sulkeiden tai kysymysmerkin kursivointi joskus olennaista. Ks. kohtaa Tehosteet ja välimerkit.

Jotkin välimerkkisäännöt ovat melko mielivaltaisia. Sääntöjen perustana on kyllä jonkin­lai­nen johdonmukaisuus, mutta siitä poiketaan ulkoasusyistä. Esimerkiksi lainausten yh­tey­des­sä on poikkeussääntöjä, joiden mukaan välimerkkejä jätetään pois eräissä ta­pauk­sis­sa, ja taustalla on useinkin halu välttää monien peräkkäisten välimerkkien esiin­ty­mistä.

Lukijalle tärkeintä on jaksotus

Välimerkkien käytössä tärkeintä on, että ne auttavat lukijaa hahmottamaan tekstin rakennetta:

Milloin välimerkillä on itsenäistä merkitystä?

Välimerkeillä on harvoin itsenäistä merkitystä. Teksti on pääosassa, ja välimerkit auttavat tekstin lukemista ja ymmärtämistä. Suomen kielessä esimerkiksi kysymys eroaa lause­raken­teel­taan toteamuksesta, joten kysymysmerkki on mukana vain tekemässä selväksi jo ensi vilkaisulla, että virke on kysymys.

Pilkku merkityksen muuttajana

Usein esitetään esimerkkejä siitä, miten välimerkki voi muuttaa virkkeen merkityksen. Ta­val­lisin lienee tarina armonanomukseen saadusta vastauksesta ”Armoa ei Siperiaan”, joka voi­daan lukea ”Armoa, ei Siperiaan” tai ”Armoa ei, Siperiaan”.

Pilkulla voi olla hyvinkin vahva vaikutus todellisessakin kielenkäytössä. Esimerkiksi se, onko sanan määritteiden välissä pilkku, voi ratkaisevasti vaikuttaa merkitykseen. Eri asia on, että tällaiset hienoudet jäävät monilta lukijoilta huomaamatta.

Hän teki toisen rakentavan ehdotuksen. [Hän oli aiemmin tehnyt rakentavan ehdotuksen, ja nyt hän teki toisen ehdotuksen, joka myös on rakentava.]
Hän teki toisen, rakentavan ehdotuksen. [Hän oli aiemmin tehnyt ehdotuksen, ja nyt hän teki toisen, joka on rakentava. Tämä sisältää väitteen, että ensimmäinen ehdotus ei ollut rakentava.]

Mutta jos virkkeen merkitys on pilkkujen varassa, se on heikoissa kantimissa. Silloin on parempi muotoilla teksti uudestaan. Seuraavassa esimerkissä on ensin kaksi tekstiä, joissa pilkutus muuttaa merkityksen. Sitten on asiat esitetty toisella, selvemmällä tavalla. Tällöin huolimattomastikin lukeva saa oikean käsityksen siitä, mitä tapahtui.

Hän näki tytön, joka hymyili iloisesti ja käveli sitten pois.
Hän näki tytön, joka hymyili iloisesti, ja käveli sitten pois.
Hän näki tytön, joka hymyili iloisesti. Sitten hän käveli pois.
Hän näki tytön, joka hymyili iloisesti. Tyttö käveli kuitenkin pois.

Muut välimerkit merkityksen muuttajina

Virkkeen lopettavan välimerkin valinnalla voidaan joissakin tilanteissa tehdä ero totea­muk­sen, huudahduksen, kysymyksen ym. välillä. Kielikello 2/2006 esittää tästä kohdassa Virkkeen päättövälimerkit esi­merkki­kokoel­man, joka on omalla tavallaan havainnollistava, mutta voi antaa väärän kuvan siitä, miten järkevää välimerkeillä pelaaminen on:

Kaikki hyvin.
Kaikki hyvin!
Kaikki hyvin?
Kaikki ”hyvin”.
Kaikki hyvin…

Esimerkeistä kaksi ensimmäistä tarkoittavat samaa asiaa eri sävyissä. Kysymyksen muo­dos­ta­mi­nen lisäämällä pelkkä kysymysmerkki loppuun on sen sijaan kyseenalaista ja suomen kieleen huonosti istuvaa. Ironian tavoittelu lainausmerkeillä on usein aika epä­onnis­tu­nut­ta. Ellipsi (pistekolmikko) taas osoittaa, että esitys jää kesken, mutta lukijan päätel­tä­väk­si tai arvattavaksi jää, miksi.

Lyhyempiä virkkeitä, vähemmän pulmia

Suurin osa välimerkkien käytön ongelmista johtuu siitä, että virkkeet ovat liian pitkiä. Siksi tärkein välimerkki on piste. Pitkä virke kannattaa jakaa kahtia, koska se yleensä sisältää kaksi eri asiaa. Tuloksena on lyhyempiä virkkeitä, joihin on helpompi panna pilkut pai­koil­leen. Sitä paitsi lyhyissä virkkeissä eivät pilkkuvirheetkään paljoa haittaa.

Usein virkettä voi lyhentää muutenkin kuin jakamalla. Kenties sivulause voidaan kor­va­ta lyhyemmällä ilmaisulla tai jopa jättää pois. Seuraavassa esimerkissä on ensin pitkä virke, sitten sama asia sanottuna suoremmin, jolloin pilkkuongelmia on vähemmän. Kyse ei ole vain pituudesta, vaan enemmänkin rakenteen mutkikkuudesta. Mutkikkuuden aiheuttaa usein se, että virke aloitetaan käsitteellisellä substantiivilla kuten ”syy”.

Syy, miksi kysyn tätä, on se, että lakiteksti vaikuttaa ristiriitaiselta.
Kysyn tätä siksi, että lakiteksti vaikuttaa ristiriitaiselta.