Kaupassa, tekniikassa, tieteessä ja monella muulla alalla on tärkeää ilmaista asioita täsmällisesti, käyttäen tarkkoja lukumääriä tai suureita. Tällöin luvut käytännön syistä useimmiten kirjoitetaan numeroin (esimerkiksi ”45”) eikä sanoin (”neljäkymmentäviisi”). Mitä isompi luku, sen helpompaa ja havainnollisempaa on kirjoittaa se numeroin.
Numeroiden käyttöön liittyy kuitenkin monia ongelmia, joiden välttämistä ja ratkaisemista tarkastellaan jäljempänä. Miten esimerkiksi kirjoitetaan numeroita käyttäen sana ”neljännenkymmenennenviidennen”? Sananakin se on hankala, mutta numeroin kirjoittaminen tuo vielä omat ongelmansa.
Numeroita käytetään myös monissa muissa ilmaisuissa kuin lukujen kirjoittamisessa, esimerkiksi puhelinnumeroissa ja henkilötunnuksissa. Näitä asioita tarkastellaan seuraavassa luvussa, Sovinnaiset merkinnät. Siinä käsitellään myös lukujen esittämistä taulukoissa.
Luku voidaan ilmaista sanoilla (kirjaimilla) tai numeroilla. On olemassa suuntaviivoja sille, kumpaa tapaa käytetään kussakin tilanteessa, mutta ehdottomia ohjeita on vain vähän. Viralliset säännötkin kehottavat ottamaan huomioon asiayhteyden ja tekstin kokonaisuuden, kun valitaan lukujen esitystapaa. Teknisessä, tieteellisessä ja usein hallinnollisessakin esityksessä suositaan yleensä lukujen kirjoittamista numeroin, kaunokirjallisessa esityksessä taas sanoin. Esitteissä, julisteissa, laskuissa yms. kirjoitetaan usein numeroin sellaisetkin pienet luvut, jotka perussääntöjen mukaan kirjoitettaisiin sanoin. Vertaa myös tyylivaikutelmaa:
Seuraavassa esitettävät ohjeet luvun ilmaisemisesta numeroin tai sanoin koskevat lähinnä tilanteita, joissa luku esiintyy taivuttamattomana ja peruslukuna, ei järjestyslukuna. Jos luku kirjoitetaan numeroin, aiheuttavat taivutusmuodot ja järjestysluvut usein ongelmia; näitä ongelmia ja niiden kiertämistä tarkastellaan jäljempänä erikseen.
Harvinainen luvun ilmaisemisen tapa on kirjoittaa sen numeroiden nimet sanoina, esimerkiksi ”neljä yksi yksi seitsemän”. Puheessa vastaava ilmaisutapa on tavallinen etenkin koodinomaisia numerosarjoja mainittaessa. Kirjoituksessa käytetään tällöin numeroita: 4117. Kaunokirjallisessa esityksessä saatetaan kuitenkin haluta käyttää sanoja. Isosta suomen kieliopista (§ 791) voidaan päätellä, että normaali kirjoitusasu on tällöin edellä mainittu: kunkin numeron nimi erillisenä sanana.
Suurehkot luvut esitetään usein sekamuotoisesti, siis osittain sanoin ja osittain numeroin, vaikka tällaista mahdollisuutta ei yleensä mainita kielenkäytön ohjeissa.
Käytäntö on hyvin tavallinen ja yleensä ymmärrettävin vaihtoehto silloin, kun kyse on täysistä miljoonista tai miljardeista. Ehkä hiukan arkikielisemmän tuntuinen se on silloin, kun kyse on täysistä tuhansista. Ilmaisutapojen suhteita voisi arvioida seuraavasti:
Sanoin (kirjaimin) kirjoitetaan yleensä
Kaikki luvut kirjoitetaan havainnollisuuden vuoksi numeroilla ns. selkokielessä. Selkokieli tarkoittaa kieltä, joka on suunniteltu niidenkin ymmärrettäväksi, joille tavallinen yleiskieli on liian vaikeatajuista. Ks. opasta Tee se helpoksi.
Verkkosivuille suosittelee tunnettu käytettävyysasiantuntija Jakob Nielsen linjaa, jonka mukaan lähes kaikki luvut kirjoitetaan numeroin. Perusteena on etenkin se, että verkkosivuja luetaan silmäilemällä ja usein täsmällisiä tietoja etsien. Tällöin luvuin esitetyt tiedot löydetään helposti, kun numerot erottuvat tekstin joukosta. (Ks. Show Numbers as Numerals When Writing for Online Readers.) Tätä linjaa sovellettaessa kannattaa kuitenkin huomata, että verkkosivuillakaan ei lukumäärien aina kannata pistää silmään. Nielsenkin esittää, että luvut kannattaa kirjoittaa sanoin, kun ne eivät esitä erityisiä tosiasioita vaan esimerkiksi kuvaavat yleisesti suurta määrää.
Ilmaisuissa, joissa on paljon lukuja ja numerokoodeja, kannattaa usein ilmaista pienet lukumäärät (kappalemäärät) sanoina.
On syytä kirjoittaa keskenään rinnasteiset luvut samalla menetelmällä, vaikka lukujen suuruuksien takia niissä muutoin käytettäisiin eri kirjoitustapoja. Ei siis esimerkiksi ”Liisalla on viisi euroa ja Matilla 42 euroa”, vaan molemmat luvut numeroilla tai molemmat sanoilla. Numeroin kirjoittaminen on tällaisessa tapauksessa tavallista, paitsi kaunokirjallisuudessa.
Joissakin yhteyksissä käytetään ilmaisuja, joissa luku sekä numeroin että sanoin. Niitä esiintyy sekeissä, vekseleissä, velkakirjoissa ja muissa sopimusteksteissä. Perusteeksi on esitetty lähinnä asiakirjan myöhemmän väärentämisen vaikeuttaminen. Menettely on muodollisesti virheetön ja sitä saatetaan pitää jopa pakollisena pankkimaailmassa. Se on kuitenkin yleensä tarpeeton, jopa epäselvyyksiä aiheuttava.
Jos näin menetellään, on luontevinta kirjoittaa sanallinen ilmaus sulkeisiin numeroilmauksen jälkeen. Päinvastainen tapa, esimerkiksi ”satakaksikymmentä (120)”, on tietysti mahdollinen, mutta ei luonteva. Siinähän on pantu normaali kirjoitusasu sulkeisiin epänormaalin jälkeen eikä toisinpäin. Sekeissä tämä esitystapa on kuitenkin perusteltu niitä koskevan säädöksen takia.
Kevyessä tyylissä kirjoitetaan joskus luku sekä sanoin että numeroin sen korostamiseksi: ”Haluan esittää yhden (1) huomautuksen.” Ilmaisukeinona tämä on pikemminkin kömpelö ja naiivi kuin hauska.
Yleensä luvun kirjoittaminen sekä numeroin että sanoin ei muutenkaan selvennä mitään. Lukija katsoo numeroin kirjoitetun ilmauksen ja yrittää ohittaa sanallisen ilmauksen mahdollisimman sujuvasti.
Usein ajatellaan, että velkakirjoissa ja sekeissä (ja sopimuksissa yms.) pitää ehdottomasti kirjoittaa summa sekä numeroin että kirjaimin. Ajatellaan jopa, että tämä olisi lain vaatimus. Velkakirjalaissa ei asiasta kuitenkaan ole mitään. Vekselilaissakaan ei ole tällaista vaatimusta eikä ole koskaan ollutkaan. Vekselilaissa vain sanotaan, että jos summa on ilmaistu sekä numeroin että kirjaimin ja ne tarkoittavat eri summia, niin kirjaimin merkitty summa on pätevä. Tästä muuten seuraa yksi hyvä syy kirjoittaa summa vain numeroin. Kirjaimin kirjoitettaessa nimittäin tulee helpommin kirjoittaneeksi summan väärin (siis toiseksi kuin tarkoitetaan), koska ilmaisu on silloin silmälle vähemmän havainnollinen ja selkeä.
Joskus lukusanoista käytetään lyhenteitä. Käytännössä kyseeseen tulevat lähinnä lyhenteet milj. = miljoona ja mrd. = miljardi. Ne eivät juurikaan lyhennä ilmaisua, ja niiden järkevä käyttö rajoittuukin oikeastaan otsikoihin, taulukoihin ja muihin tilanteisiin, joissa tilan säästöön on erityinen tarve. Sanalle ”tuhat” ei ole yleiskielistä lyhennettä, mutta lehti-ilmoituksissa ja muissa yhteyksissä, joissa tilaa halutaan säästää ymmärrettävyyden kustannuksellakin, käytetään usein lyhennettä ”t.” merkityksessä ’tuhatta’.
Hp. 170 000
Fysikaalista suuretta ilmaistaessa voidaan yleensä välttää suuret luvut käyttämällä sopivia SI-järjestelmän etuliitteitä. Tällaisissa ilmauksissa ei tulisi käyttää lukusanoja eikä niiden lyhenteitä. Järjestelmän periaatteisiin kuuluu, että suureen lukuarvo kirjoitetaan numeroin.
SI-järjestelmän etuliitteitä kuten
Ks. myös kohtaa Suureet taulukoissa.
Sellaiset sanat kuin ”ykkönen” ja ”kakkonen” voidaan kokea liian arkikielisiksi asiateksteihin. Osittain tämä pitääkin paikkansa, mutta sanoina ne ovat hyvää yleiskieltä, kun niitä käytetään numeromerkkien ”1”, ”2” jne. niminä. Kielikello 2/2006 esittää:
Numeroilmausta käytetään myös substantiivina. Neutraalin yleiskielisiä ovat numeroa tarkoittavat substantiivit sinänsä:
ykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen, viitonen, kuutonen, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, satanen
Lausuma on kuitenkin epälooginen. Mainituista sanoista vain yhdeksää ensimmäistä tarkoittavat numeroita numeromerkin (1–9) merkityksessä. Niistä taas vain kuusi ensimmäistä eli numeroita 1–6 tarkoittavat ovat lukusanoista poikkeavia substantiiveja, joita voisi kutsua nimellä numerosubstantiivi. (Kieliopeissa näillä sanoilla ei ole mitään erityistä nimitystä.) Tässä merkityksessä ne ovat varmasti hyvää yleiskieltä ja sopivat kaikkiin tyylilajeihin.
Esimerkkitapauksessa voisi kai sanoa myös ”on kuusi, ei viisi”, mutta se voisi tuntua jotenkin teennäiseltä.
Numeroiden 8 ja 9 niminä käytetään yleisesti sanoja ”kahdeksikko” ja ”yhdeksikkö”, joita siis myös voidaan pitää numerosubstantiiveina. Niitä on tuskin ollut tarkoitus tuomita yleiskieleen sopimattomiksi, vaan Kielikellon kirjoittajalle on sattunut ajatusvirhe.
Kielikello 2/2006 mainitsee myös arkikielisiksi luonnehtimiaan numerosubstantiiveja: ”Tyyliarvoltaan arkisempia ovat sanat vitonen, kutonen, seiska, kasi, ysi ja kymppi.” Tämä on kuitenkin aika sekalainen joukko. Useimmat sanoista ovat vastaavien yleiskielisten numerosubstantiivien arkiasuja, mutta sanoista ”seiska” ja ”kymppi” ei voi sanoa samaa. Sikäli kuin lukuja 7 ja 10 vastaavia numerosubstantiiveja ylipäänsä käytetään, ei tarjolla ole mitään kirjakielisempää. Kielikellon mainitsemat ”seitsemän” ja ”kymmenen” ovat yksinkertaisesti lukusanoja.
Tätä ei muuksi muuta se, että lukusanaa voidaan joissakin tilanteissa käyttää substantiivin tavoin, esimerkiksi sanonnassa ”kahden kauppa, kolmannen korvapuusti”. Ilmiö koskee kaikenlaisia lukusanoja.
Numerosubstantiivia käytetään myös tarkoittamaan jotakin, johon vastaava lukusana jotenkin soveltuu. Numerosubstantiivi voi tarkoittaa esimerkiksi korttipakan korttia, jonka arvoa lukusana kuvaa, tai rahaa, jonka arvo on lukusanan ilmaisema määrä euroja tai muita rahayksiköitä. Jälkimmäistä käyttöä eivät varmaankaan kaikki pidä aivan kirjakielisenä.
Tällaisessa käytössä voi olla myös sana ”satanen”. On kuitenkin vaikea nähdä, miten se olisi neutraalia yleiskieltä, jos ”kymppi” ilmeisestikään ei ole. Lukua tuhat tarkoittava ”tonni” on selvästi arkikielinen.
Kielikello 2/2006 mainitsee myös seuraavat esimerkit: ”A4 luetaan aa-nelonen ja E4 tai Eurooppa-nelonen”. Tällaiset lukutavat edellyttävät kuitenkin ilmausten käyttöä itsenäisesti substantiivin tavoin, vaikka ne huolitellussa kielessä esiintyvät vain yhdyssanan alkuosina. Ilmauksissa ”A4-arkki” ja ”E4-tie” luvut tietysti luetaan peruslukuina (aa neljä, ee neljä).
Kielikello 2/2006 hämmentää lisää: ”Monikollisia sanoja kolmoset, neloset, viitoset, kuutoset, seitoset taas käytetään ilmaisemaan samasta raskaudesta syntyneitä.” Todellisuudessa tällaiset sanat muodostavat oman ryhmänsä, vaikka muutamat niistä ovatkin numerosubstantiivien monikkomuotoja. Listassa viimeisenä mainittu seitoset sen sijaan on toisentyyppinen, samoin listan alusta pois jätetty, tällaisista sanoista tavallisin kaksoset.
Samaan sarjaan kuuluu sana yksönen, joka on kielitoimiston suosittama nimitys henkilölle, joka on ainoana (yhdestä raskaudesta) syntynyt eli ei ole kaksonen, kolmonen tms.
Numerosubstantiivien käytön moninaisuudesta antaa kuvaa seuraava kokoava mutta varmaankin puutteellinen luettelo. Numerosubstantiivia käytetään
Vältä virkkeen aloittamista numerolla. Numerolla voi kuitenkin aloittaa, jos muunlainen muotoilu johtaisi kömpelyyteen, epäselvyyteen, väärään painotukseen tms.
Usein esitetään sellainen periaate, että virkettä ei pitäisi aloittaa numerolla. Perusteluksi sanotaan, että virkkeen alku on silloin vaikeampi hahmottaa. Virkkeen lopettava pistehän on melko huomaamaton merkki, ja virkerakenteen nopeassa hahmotuksessa on apua siitä, että virke alkaa normaalilla tavalla eli versaalikirjaimella (isolla kirjaimella).
Numerolla aloittamisen kielto on aiemmin sisältynyt standardiinkin. Suomen kielen säännöt eivät kuitenkaan nykyisin sisällä sellaista kieltoa. Ohjeissa saatetaan jopa sanoa, että numerolla aloittaminen on ”aivan hyväksyttävää”. Tämä on kuitenkin liioittelua.
Usein on helppo välttää numerolla aloittaminen muuttamalla sanajärjestystä tai esimerkiksi lisäämällä alkuun sana ”Vuonna” tai lyhenne ”V.”, jos virke alkaa vuosiluvulla.
Jos virkkeen varsinaisena aiheena ja ensimmäiseksi mainittavana asiana on sellainen, joka normaalisti kirjoitetaan numeroin, jouduttaisiin usein epäluontevaan ilmaisuun, jos pyrittäisiin ehdottomasti välttämään virkkeen numeroalkuisuutta. Sanajärjestyksen muuttaminen voisi muuttaa lauseen painotusta ja vivahteita tavalla, joka ei vastaa kirjoittajan tarkoituksia.
Otsikot ja vastaavat aloitetaan usein numerolla. Tällöin ei tietenkään ole virkkeiden toisistaan erottamisen ongelmaa. Muutenkin käytäntö on hyväksyttävä, koska luvun ilmaiseminen on usein olennaista uutisen sisällön takia.
Tekstissä numeroalkuisuus ei ole yhtä luonnollista. Lukumäärä on yleensä uusi asia, joten hyvin rakennetussa esityksessä se mainitaan lauseen lopussa tai keskellä.
Parissa tapauksessa on erityisesti syytä välttää virkkeen aloittamista numerolla. Jos virke aloittaa numeroidun luetelman kohdan, niin itse kohdan aloittaminen numerolla olisi hämmentävää (esimerkiksi ”1) 10 euron – –” tai vielä hämmentävämpi ”1. 10 euron – –”). Jos virke päättyy numeroon ja seuraava virke alkaa numerolla, syntyy myös outo, joskus jopa vaikeaselkoinen tilanne.
(Erilaisia mahdollisia yhdistelmiä on 32 768. 128 niistä on käytössä.)
Erilaisia mahdollisia yhdistelmiä on 32 768. Vain 128 niistä on käytössä.
(Vastauksia saapui yli 100. 50 niistä oli puutteellisia.)
(Vastauksia saapui yli 100, mutta niistä 50 oli puutteellisia.)
Vanhaa sääntöä, jonka mukaan virkettä ei pitäisi aloittaa numerolla, on opetettu kouluissa ja muualla, joskin säännön sävy ja ehdottomuus on vaihdellut. Taustalla on osittain edellä mainittu virkkeiden hahmotettavuus, osittain se, että numeroiden käyttöä ei ole pidetty kovin tyylikkäänä – ja tämä on korostunut virkkeen alussa. Kaunokirjallisessa tyylissä luvut esitetään mieluiten sanoin; ks. kohtaa Lukujen ilmaisemisen tavat. Lisäksi numerolla tai yleensä luvulla aloittaminen korostaa määrällistä ilmausta, joka tulee usein tavallaan liian aikaisin: ennen kuin ilmenee, mikä määrä ilmaistaan.
Yleensä lauseessa sijoitetaan tutut asiat eli teema alkuun ja se, mitä niistä sanotaan (reema), jonnekin myöhemmäksi. Esimerkiksi tarkalla ajan määritteellä kuten ”1.1.1998” aloittaminen viittaisi siihen, että kyseisestä ajankohdasta on ollut puhetta aiemmin ja nyt sanotaan jotain uutta siitä, mitä silloin tapahtui. Siksi luontevampi järjestys on yleensä toinen.
Vielä selvempää on, että määrälliset ilmaukset kuten ”500 euroa” ovat useimmiten yksityiskohtaista uutta tietoa, joka kuuluu muualle kuin virkkeen alkuun. Joskus ne kuitenkin ovat osa teemaa, kuten puhuttaessa 500 euron setelien ongelmista tai 5 000 metrin juoksukilpailusta. Silloin voi yleensä hyvin aloittaa virkkeen numerolla.
Valitettavasti kielenhuolto on liiaksikin suhteellistanut vanhan säännön, osittain jopa luopunut siitä. Kielikello 2/2006 (s. 50) aloittaa aiheen ”Virkkeen aloittaminen numeroilmauksella” käsittelyn lauseella, joka antaa väärän viestin: ”Virkkeen voi aloittaa numerolla”. Tämä lause painottuu liiaksi, kun se on alussa. Lisäksi rajoitus on liian lievä: ”jos se on asioiden esittämisjärjestyksen kannalta luontevaa”. Kirjoituksen esimerkeistäkin vain ensimmäinen on sopiva: siinä numeroalkuisuuden korvaaminen todennäköisesti johtaisi kiertelyihin, jotka häiritsisivät enemmän kuin numeroalkuisuus:
Kyseisen kuvauksen toinen esimerkki on ”2000-luvulle tultaessa yhdistyksen toiminta laajeni entisestään”. Se olisi kuitenkin yhtä luonteva ja tyylikäs muodossa ”Yhdistyksen toiminta laajeni edelleen 2000-luvun alussa.” (Ehkä edelleen-sanaa ei edes tarvittaisi, sillä kenties ei edes tarkoiteta mitään uutta laajenemista tai lisälaajenemista aiemmin mainitun lisäksi.).
Kielenhuollon käsikirjassa on seuraava esimerkkinä siitä, että ”virkkeen ja lauseen voi aloittaa numerolla, jos se on asiajärjestyksen kannalta luontevaa”:
Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksu ennallaan. 30 euroa jäseneltä riittää kattamaan 2/3 talousarvion mukaisista menoista.
Kirjassa esimerkki on ladottu niin, että ensimmäisen pisteen jälkeen on rivinvaihto. Tällöin on kahdeksi virkkeeksi hahmottaminen hiukan helpompaa, etenkin kun ”30” on sekä kursivoitu että lihavoitu!
Nopeasti luettaessa tuollaisen tekstin voi kuitenkin helposti lukea alkavaksi ”Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksu ennallaan 30 eurona”, etenkin kun se olisi järkevää asioiden esittämistä: jos mainitaan, että jäsenmaksu pidettiin ennallaan, ja etenkin jos sen suuruus erikseen mainitaan, olisi tietysti mitä luonnollisinta sanoa nämä yhdessä! Lukija sitten ehkä verbin ”riittää” kohdalla tajuaa jäsentäneensä väärin ja huomaa pisteenkin jne. Tämä olisi voitu sujuvasti välttää:
Jos virke alkaa numerolla, katsotaan numeroilmauksen edustavan virkkeen ensimmäistä sanaa. Vaikka tällöin virkkeen alku jääkin osoittamatta versaalin käytöllä, ei tätä ole syytä yrittää korjata kirjoittamalla numeroilmausta seuraava kirjain versaalilla. Ks. kohtaa Numeroalkuinen sana virkkeen alussa.
Numeroin merkittyjä lukuja ei kannata kirjoittaa peräkkäin, koska silloin lukijan on vaikea hahmottaa, että kyse on kahdesta eri luvusta. Standardi SFS 4175 esittää tämän ehdottomana sääntönä:
Numeroin kirjoitettuja lukuja ja numerosarjoja ei pidä kirjoittaa peräkkäin, ellei niitä ole luettelomaisesti rinnastettu toisiinsa (2 000, 2 500, 3 200 jne.).
Useimmiten ongelman voi korjata muuttamalla sanajärjestystä tai lisäämällä sanan.
Kokonaistuotto oli v. 2000 200 000 euroa.
(vaikeasti luettava ilmaisu)
Kokonaistuotto vuonna 2000 oli 200 000
euroa. (parempi ilmaisu)
Silloin meillä oli 28 486-tietokonetta. (erittäin
epäselvä ilmaisu)
Silloin meillä oli 28 IBM 486 -tietokonetta. (selvempi
ilmaisu)
Silloin meillä oli 28 kappaletta IBM 486 -tietokoneita.
(kömpelö mutta selvä ilmaisu)
Jaamme 10 500 euron palkintoa. (huono ilmaisu)
Jaamme 10 kpl 500 euron palkintoja.
Jaamme kymmenen 500 euron palkintoa.
Lukuja voi kuitenkin olla peräkkäin, jos ne muodostavat luettelon ja lukujen välissä on välimerkki tai sidesana. Usein kuitenkin tulos on vaikeasti hahmotettava, jolloin kannattaa harkita muita vaihtoehtoja. Jos lukuja on paljon, voisi olla parempi esittää ne taulukkona. Jos mukana on lukuja, joissa on desimaalipilkku, ilmaisusta tulee yleensä vaikeasti hahmotettava. Joissakin tapauksissa auttaa, että kaikkiin lukuihin liitetään yksikkö.
Vuosiluku on paras kirjoittaa kokonaisena, siis yleensä nelinumeroisena. Tällöin ne helpommin hahmottuvat vuosiluvuiksi, ja lisäksi vältetään epäselvyyksiä.
Jos kuitenkin vuosisadan osoittavat numerot jätetään pois, niin usein on ollut tapana kirjoittaa yhdysmerkki tai heittomerkki pois jätetyn osan tilalle, esim. -60 tai ’60. Kielitoimiston ohjeen ja standardin SFS 4175 mukaan tällöin ei kuitenkaan käytetä yhdysmerkkiä eikä muutakaan merkkiä niiden tilalla, vaan kirjoitetaan esimerkiksi 60 ja 60-luvulla.
Ks. myös kohtaa Aikavälin ilmaisut.
Vuosiluvut ovat poikkeus yleisestä numeroiden ryhmittelyn säännöstä: vuosiluvun numerot kirjoitetaan peräkkäin ilman välejä.
Lukujen ilmaisemisen tarkkuus kannattaa
valita asiayhteyden, lukijakunnan ja tekstin tarkoituksen mukaan.
Esimerkiksi ilmaisu
Tieteelliseen esitykseen kuuluu yleensä mahdollisimman suuri täsmällisyys niin, että suureen arvoon liitetään arvio siitä, miten tarkasti suure on mitattu tai laskettu, esimerkiksi ”nopeus oli 5,67 m/s ± 0,02 m/s”. Yleistajuisessa esityksessä sellainen täsmällisyys tarkkuus ei yleensä ole tarpeen, vaan se saattaa päinvastoin vaikeuttaa sanoman perillemenoa. Ilmaisu ”nopeus oli 6 m/s” voi olla sopiva.
Toisaalta mitä yleistajuisemmaksi esitys pyritään tekemään, sitä enemmän kannattaa lukujen ohella tai jopa tilalla käyttää sanallisia, kuvailevia ilmaisuja. Lisäksi kannattaa harkita, millaiset yksiköt ja ilmaisutavat ovat lukijalle tuttuja. Esimerkiksi ”nopeus oli noin 20 km/h” on useimmille selvempi kuin tieteessä käytetty nopeuden ilmaisu, jossa yksikkönä on m/s (metriä sekunnissa). Mutta asian luonteesta riippuu, onko sekin tarpeettoman epähavainnollista. Ilmaisu ”nopeus oli reipasta pyöräilyvauhtia” olisi ainakin kaunokirjalliseen esitykseen sopivampi, jos on tarkoitus kuvata jotakin liikkumisvauhtia havainnollisesti mutta niin, että tarkalla vauhdilla ei ole merkitystä.
Useimmat ihmiset tuntevat lukusanat ”miljoona” ja ”miljardi”. Siitä ylöspäin tilanne muuttuukin. Sanaa ”biljoona” kannattaa kokonaan välttää, sillä käännösvirheiden takia se esiintyy melko usein miljardin merkityksessä amerikanenglannin billion-sanan mukaan. Vaikka kirjoittaja tietäisikin, että biljoona tarkoittaa tuhatta miljardia, lukija ei ehkä tiedä – tai ei voi olla varma siitä, onko kirjoittaja tiennyt! Vielä suuremmalla syyllä tämä koskee suurempia lukusanoja kuten triljoonaa.
42 tuhatta miljardia (= 42 000 000 000 000 = 42 biljoonaa)
Lisäksi kannattaa muistaa, että suuret luvut hämmentävät ihmisiä usein suuresti. On jopa väitetty, että ihminen ei oikeastaan pysty kunnolla ymmärtämään rahasummia, jotka ovat suurempia kuin hänen kuukausipalkkansa.
Asioita voi havainnollistaa esimerkiksi vertaamalla niitä sellaisiin asioihin, jotka ovat ihmisten edes jollain tavoin hahmotettavissa. Usein ei varsinaista suurta lukua tällöin edes tarvitse sanoa, ainakaan yleistajuisessa tekstissä.
Aika ajoin syntyy julkista keskustelua, kun joku väittää, että sentapaista ilmaisua kuin ”kaksi kertaa suurempi kuin” on käytetty väärin. Sellaista paheksuntaa on esitetty lehdistössä ainakin 1950-luvulta alkaen. Väitteen mukaan ilmaisu tarkoittaa kolminkertaista eikä kaksinkertaista.
Käytännössä kuitenkin kaikki tietävät, että jos Matilla on 100 euroa rahaa ja Liisalla kaksi kertaa enemmän, niin Liisalla on 200 eikä 300 euroa. Tämä tulkinta on vahvistettu kielitoimiston kannanotossa vuonna 1974.
Jos kuitenkin haluaa välttää edellä mainitut teoreettiset vastaväitteet, voi kirjoittaa ”kaksi kertaa niin paljon kuin” eikä ”kaksi kertaa suurempi kuin”. Toisaalta usein tällainen ongelman kiertäminen vaatii lauseen uudelleenmuotoilun.
Suomen kielen perussanakirjan mukaan edes ”kaksi kertaa suurempi kuin” ei kuulu täsmälliseen kielenkäyttöön, ja ”viisi kertaa pienempi kuin” sopii sen mukaan vain arkikieleen. Vaikka siis mitään todellisen väärinkäsityksen vaaraa ei ole, varovainen kirjoittaja voi välttää kyseisiä ilmaisuja sen takia, että ainakin pieni osa lukijoista paheksuu niitä virheellisinä.
Aihetta käsittelee laajasti Jukka Kohosen kirjoitus Kaksi kertaa suurempi – yleisimmät harhaluulot.
Myös ilmaisu ”puolta suurempi kuin” tarkoittaa vanhastaan ja sanakirjojen mukaan ’kaksi kertaa niin suuri kuin’, siis samaa kuin ”kaksi kertaa suurempi kuin”. Sen osalta kuitenkin toinen merkitys, ’puolitoista kertaa niin suuri kuin’, on aika paljon käytössä eikä vain teoreettisiin rakennelmiin perustuva ajatus.
Kirjassa Hauskaa kielenhuoltoa! (WSOY 2006) jopa väitetään (s. 388), että uusi merkitys olisi oikea ja ainoa merkitys:
HUOMAA! Ilmaukset puolet suurempi ja puolet enemmän eivät tarkoita alkuperäistä määrää kaksinkertaisena: esim. jos 50:stä tulee puolet suurempi, on lopputulos 75 eikä 100, tai jos joku saa 30 €:oon verrattuna puolet enemmän rahaa, tuo joku ei saa 60 €:a vaan 45 €.
Siksi on parasta kokonaan olla käyttämättä sellaisia ilmaisuja kuin ”puolta suurempi”. Ainakin osa lukijoista jäisi epätietoisiksi siitä, tarkoitetaanko kaksinkertaista vai puolitoistakertaista. Yksiselitteinen vaihtoehto on ”50 % suurempi kuin”, mutta se ei useinkaan ole kovin tyylikäs. Jos esimerkiksi joidenkin hankkeiden määrä oli puolitoista kertaa niin suuri kuin edellisenä vuonna, ei pidä kirjoittaa ”Hankkeiden määrä oli puolta suurempi kuin edellisenä vuonna” vaan vaikkapa jokin seuraavista:
Useinkin itse lukujen esittäminen on sekä havainnollisempaa että täsmällisempää kuin erilaiset suhdevertailut.
Numeroilla tarkoitetaan tietenkin yleensä merkkejä 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 ja 0, joita käytetään muun muassa lukujen ilmaisemiseen. Näitä on tapana kutsua arabialaisiksi numeroiksi, jos ne halutaan erottaa roomalaisista numeroista, mutta parempi nimitys on ”tavalliset numerot”. (Arabian kielessä käytetään numeroita, jotka ovat aivan erinäköisiä, joskin samaa alkuperää.)
Sana ”numero” voi kuitenkin tarkoittaa myös numerosarjaa, esim. koodinumeroa tai puhelinnumeroa, tai jopa tunnistetta, joka voi sisältää myös muita merkkejä kuin numeroita, ainakin ryhmittely- ja tarkistusmerkkeinä.
Yleensä sanan ”numero” kaksimerkityksisyys ei aiheuta ongelmia. Mutta joskus se tarkoittaa jopa sellaista koodia, jossa on muitakin merkkejä kuin numeroita. Jos asiakasta kehotetaan ilmoittamaan tilausnumeronsa ja hänen saamissaan tiedoissa on tilausnumeron kohdalla E1917317, lukija ei aina ymmärrä esimerkiksi alkukirjaimen kuuluvan koodiin. Eikä se aina kuulukaan. Jos nimitykset ovat kirjoittajan valittavissa, kannattaa siis välttää numero-sanaa tällaisissa tilanteissa ja käyttää nimitystä ”tilauskoodi”, ”asiakastunnus” tms. Usein virallinen nimityskin on tunnuksen kannalla. Esimerkiksi auton rekisterinumero on virallisesti ”ajoneuvon rekisteritunnus”.
Lähinnä tietotekniikassa käytetään heksadesimaalista eli 16-kantaista lukujärjestelmää (lukujen esittämisen järjestelmää). Siinä numeroina käytetään tavallisten numeroiden 0–9 lisäksi kirjaimia A:sta F:ään, jotka edustavat lukuja 10–15. Usein luvun esityksen eteen kirjoitetaan 0x (nolla ja x-kirjain) osoitukseksi heksadesimaalisuudesta, esimerkiksi 0x80 tai 0xA0.
Typografiassa erotetaan versaalinumerot, jotka ovat samantyyppisiä kuin versaalikirjaimet eli ”isot kirjaimet” (keskenään samankorkuisia ja kokonaan rivin perusviivan yläpuolella) ja gemenanumerot, joiden korkeus vaihtelee. Niitä ei merkistöstandardeissa pidetä eri merkkeinä, vaan kyse on samojen merkkien eri esitystavoista.
Gemenanumeroista käytetään englannissa nimitystä old style numbers. Tämän takia ne saattavat esiintyä esimerkiksi taitto-ohjelman valikossa nimellä ”vanha tyyli”.
Tietokoneissa käytetään yleensä sellaisia fontteja, joissa
numerot ovat
versaalinumeroita. Esimerkiksi Times New Roman
Vanhemmassa typografiassa suosittiin gemenanumeroita muun muassa siksi, että ne eivät liiaksi nosta lukuja esille tekstistä. Lisäksi gemenanumerot antavat luvuille ulkoasuhahmoja samaan tapaan kuin gemenakirjainten korkeuden vaihtelu luo sanahahmoja. Gemenanumerot ovatkin palanneet käyttöön monissa yhteyksissä. Kuitenkin esi-merkiksi Helsingin Sanomat, joka oli palannut gemenanumeroiden käyttöön leipätekstissä, luopui niistä taas ulkoasu-uudistuksessaan 16.11.2009.
Gemenanumerot eivät yleensä sovi paljon lukuja sisältävään tekniseen tekstiin eivätkä taulukoihin, eivät myöskään tekstiin, josta lukujen halutaan ”hyppäävän esiin”. Ne sopivat huonosti myös koodinomaisiin ilmaisuihin kuten ISO 537 ja F-1, joissa ne joutuvat rinnakkain versaalikirjainten kanssa.
Sama fontti voi sisältää sekä gemena- että versaalinumerot, ja kehittyneessä typografiassa voidaan tämän ansiosta usein käyttää molempia ilman fontin vaihtamista. Tämä tulee kuitenkin yleensä kyseeseen vain taitto-ohjelmissa. Tekstinkäsittelyssä, verkkojulkaisemisessa yms. on yleensä valittava fontti sellaiseksi, että siinä numeroiden asu sopii aiottuihin käyttötarkoituksiin.
Erikoistilanteissa käytetään myös roomalaisia numeroita I = 1, V = 5, X = 10, L = 50, C = 100, D = 500 ja M = 1000. Numeroina käytetään siis tiettyjä kirjaimia, jotka yleensä kirjoitetaan versaalilla. Luku kirjoitetaan tällaisin numeroin siten, että luku on numeroiden arvojen summa. Numerot kirjoitetaan järjestyksessä suurimmasta pienimpään, esimerkiksi MMCCCVII = 1000 + 1000 + 100 + 100 + 100 + 5 + 1 + 1 = 2307.
Lisäksi noudatetaan nykyisin lähes aina sopimusta, jonka mukaan eräät roomalaisten numeroiden yhdistelmät kirjoitetaan lyhennettyinä niin, että isomman numeron edessä on pienempi, jonka arvo on vähennettävä isommasta. Nämä yhdistelmät ovat: IV = 4 (ei IIII, kuten joskus vanhoissa kellotauluissa), IX = 9 (ei VIIII), XL = 40, XC = 90, CD = 400 ja CM = 900.
Käytännössä roomalaisin numeroin kirjoitetaan yleensä vain pienehköjä lukuja. Tähän on pari poikkeusta:
Roomalaisia numeroita on aiemmin käytetty melko laajastikin, mutta suuntaus on ollut kohti tavallisten numeroiden käyttöä, jota myös kielenhuolto on suosittanut. Toisaalta englannin kielen ja EU-asiakirjojen kieliasun vaikutus on jossain määrin lisännyt roomalaisten numeroiden käyttöä.
Yleiskielessä ei yleensä tarvita roomalaisia numeroita muuhun kuin hallitsijoiden ja paavien järjestyslukujen ilmoittamiseen, johon tämä tapa on täysin vakiintunut. Roomalaisiin numeroihin ei tällöin liitetä järjestyslukuun muutoin kuuluvaa pistettä, koska ne itsessään tarkoittavat järjestyslukuja.
Jossain määrin roomalaisia numeroita käytetään Yhdysvalloissa henkilönnimissä erottamaan muuten samannimisiä, samaan sukuun kuuluvia ihmisiä.
Vieraissa nimissäkin numero on luonnollista ja tavanomaista lukea suomenkielisenä (esim. III = kolmas, ei the third), vaikka se periaatteessa on osa itse vieraskielistä nimeä. Lukutapa vaikuttaa numeron taivutuspäätteen merkintään.
kuningas Kaarle XII
paavi Gregorius X
Henry Ford III
Häntä on verrattu Henry Ford III:een [= kolmanteen].
Kirjojen ja muiden julkaisujen rakenteessa on roomalaisia numeroita käytetty ja käytetään mm. englannin vaikutuksesta joskus edelleenkin joihinkin erityistehtäviin:
Roomalaisia numeroita on tapana käyttää kuukausien numeroina mm. kasvi- ja lintukirjoissa. Esimerkiksi kasvin kuvauksessa merkintä ”V–VI” tarkoittaa, että kasvi kukkii touko- ja kesäkuussa.
Lääkeresepteissä on tapana ilmoittaa annoskoko (esim. pillerien määrä) roomalaisin numeroin, esim. XX = 20, C = 100.
Jonkin verran roomalaisia numeroita esiintyy erilaisten luokitusten ilmaisemisessa, esimerkiksi ”III veroluokka”, ”kilpailun luokka IV”. Ellei sellainen kirjoitustapa ole johonkin yhteyteen vakiintunut, on parempi käyttää tavallisia numeroita. Nykyisin käytetään tavallisia numeroita usein sielläkin, missä aiemmin käytettiin roomalaisia.
Vaikka roomalaiset numerot siis normaalisti
ilmaisevat järjestyslukuja, tästä on käytännössä poikettu usein
etenkin hiukan arkisissa ilmaisuissa kuten ”III-olut”,
joka yleensä luetaan ”kolmosolut”.
Suomen kielen lautakunta
hyväksyi v. 2005 käytännön, jossa roomalaiset numerot edustavat
substantiivia, käytännössä usein sellaista sanaa kuin ”kolmonen”
tai sen yhdyssanamuotoa
Esimerkiksi
koululuokkien
numeroinnissa on yleensä
siirrytty tavallisiin numeroihin; tosin Kielikello 2/2006 mainitsee
vielä roomalaisten numeroidenkin käytön.
Usein luokan numeroon liittyy kirjain, joka erottaa luokan rinnakkaisluokista,
esimerkiksi ”4B” (ennen
”IV B”).
Ilmaisu luontevaa lukea ”neljäs
bee”, mutta koodinomaisuutensa takia se yleensä
kirjoitetaan ilman välilyöntiä ja
järjestyslukuun yleensä kuuluvaa pistettä. Tosin
kielitoimiston eräs vanhahko suositus
ja Kielenhuollon käsikirja
käyttävät
ilmaisutapaa
Kielikellossa 2/2006 tarjotaan häkellyttävä määrä erilaisia vaihtoehtoja:
Luokka-asteiden nimityksistä johdetuissa adjektiiveissa alkuosa on järjestysluku ja erotetaan jälkiosasta ”luokkalainen” yhdysmerkillä. Ilmaisun kirjoittaminen kokonaan sanoin on yleensä tyylikkäintä.
Jos luokan nimessä on kirjain, on Kielikellon
mukaan myös adjektiivin muodostuksessa
tarjolla kirjava kokoelma vaihtoehtoja:
Desimaaliluvuissa käytetään kokonaisosan ja desimaaliosan välissä pilkkua (esim. 2,52) eikä pistettä kuten englannissa (2.52). Näiden merkintätapojen sekaantuminen voi joskus aiheuttaa suuriakin ongelmia, koska esimerkiksi ilmaisu ”1,005” tarkoittaa suomen kielessä hiukan yli yhtä, ilmaisu ”1.005” taas tuhattaviittä ja englannissa asia on täsmälleen päinvastoin. Pisteen käyttö ilmaisussa ”1.005” (tuhat viisi) ei nykyisin ole suositeltavaa, mutta se on varsin yleistä, ja siksi sekaantumisen vaara on todellinen.
Käytännössä voidaan joutua tilanteisiin, joissa asiakirjaan on liitettävä laaja tietokoneella tuotettu tietoaineisto, jonka luvuissa on desimaalipisteet. Jos aineiston muuntaminen on hankalaa tai riskialtista ja siksi päädytään säilyttämään pisteet, on asiasta syytä mainita selityksissä.
Englannin kielessä ja ohjelmointikielissä yms. on tapana jättää usein etunolla pois desimaaliluvun esityksestä, jos luvun kokonaisosa on tasan nolla. Tämä voi tuntua erityisen luonnolliselta esimerkiksi taulukon sarakkeessa, jossa kaikki luvut ovat tätä tyyppiä (esimerkiksi korrelaatiokertoimia, jotka ovat välillä 0:sta 1:een eikä 1:tä käytännössä esiinny). Kirjoitetaan esimerkiksi ”.123” eikä ”0.123”. Tämä ei ole suomen sääntöjen mukaista, ei vaikka desimaalipiste vaihdettaisiin pilkkuun (esim. ”,123”). Jos kuitenkin äärimmäisessä tiiviyden tavoittelussa mennään etunollan pois jättämiseen, aiheuttanee vähiten hämminkiä se, että käytetään englannin mukaista pisteellistä merkintätapaa (.123) kauttaaltaan koko aineistossa.
Aseen kaliiperin ilmaisemisessa käytetään usein amerikkalaisia kaliiperi-ilmaisuja sellaisinaan. Ne ilmaisevat kaliiperin tuumina ja ilman nollaa desimaalierottimena käytetyn pisteen edessä. Tällöin esimerkiksi puhe .30:n aseesta tai luodista tarkoittaa 0,30 tuuman kaliiperia.
Murtoluvut
kirjoitetaan nykyisin yleensä
tyyliin
Kolmelle tavalliselle murtoluvulle on kuitenkin
erityiset merkit yleisesti käytettävissä olevassa
merkistössä
Jos tekstissä tarvitaan niiden muitakin
murtolukuja, on paras käyttää yhtenäisesti
kaikille murtoluvuille merkintätapaa
Unicode-merkistö sisältää kyllä erillisiä merkkejä
myös mm. sellaisille murtoluvuille kuin
Luku voi sisältää sekä
kokonais- että murto-osan, esimerkiksi 6½.
Jos tällainen niin sanottu sekaluku kirjoitetaan
käyttäen erillistä murto-osalle erillistä merkkiä, siinä
ei käytetä tyhjää väliä, vaikka ilmaisun osat luetaankin erikseen
(kuusi ja puoli).
Typografisesti parasta olisi ehkä käyttää niissä
ohuketta, kuten raportti
UTR #20 suosittaa. Jos taas murto-osa kirjoitetaan
kahtena lukuna, joiden välissä on vinoviiva, se on ymmärrettävästikin
erotettava kokonaisosasta (yhdistävällä) välilyönnillä,
koska esimerkiksi
Murtolukuja sisältävät ilmaisut ovat nykyisin hiukan vanhahtavia, ja niitä käytetään lähinnä arvosanoissa ja vastaavissa, joskus myös keittiömitoissa. Muutoin käytetään kirjoituksessa yleensä desimaalilukuja (esimerkiksi 6,5) silloinkin, kun luku luetaan tyyliin ”kuusi ja puoli” eikä ”kuusi pilkku viisi”. Rahasummien esityksessä taas käytetään sellaisia ilmaisuja kuin ”6,50 euroa”.
Luvun käytössä yhdyssanan osana voidaan erottaa seuraavat tapaukset:
Säännöt ovat siis melko mutkikkaat ja epäjohdonmukaisetkin. Etenkin sekalukuja koskeva käytäntö on kirjava, mm. ”kaksi ja puoli vuotias”, ”kaksi ja puolivuotias”, ”kaksi- ja puoli vuotias”, ja edellä mainitun ohjeen mukainen asu on harvinaisuus. Tämänkin takia on parempi välttää ja käyttää desimaalilukuja (esimerkiksi ”2,5-vuotias”).
Luku erotetaan tyhjällä välillä sitä seuraavasta mittayksiköstä eli yksiköstä, jolla mitataan jotakin suuretta kuten pituutta, aikaa tai massaa. Näin tehdään silloinkin, kun yksikkö ilmaistaan lyhenteellä tai tunnuksella, ja ainakin silloin käytetään sitovaa välilyöntiä, jos mahdollista. Sääntö koskee myös rahasummien ilmaisemista.
| 5 metriä | 5 m |
| 60 watin lamppu | 60 W:n lamppu |
| 10 prosenttia | 10 % |
| 42 euroa | 42 € |
Edellä esitettyä sääntöä rikotaan hyvin yleisesti. Tekniikan alalla on tavallista kirjoittaa ”5m”, ja arkikielessä moni kirjoittaa ”10%” ja ”42€”. Juuri koskaan tähän ei sisälly väärinymmärtämisen vaaraa. Kyse on enemmänkin siitä, että sääntöjen mukainen kirjoitusasu näyttää huolitellummalta ja on hiukan helpompi hahmottaa.
Kapeassa palstassa saattaa joskus olla
aiheellista harkitusti rikkoa sääntöä, jos yksikön merkintä
ja koko ilmaus on pitkähkö, esimerkiksi
15 000
Jos yksikkö ilmaistaan sanalla, on sääntöjen mukaan sallittua jakaa eri riveille luvun ja yksikön välistä. Suotavana sitä ei kuitenkaan voi pitää mm. sen takia, että vasta yksikön sijamuoto kertoo, miten luku pitää lukea. Esimerkiksi ”6 volttia” luetaan ”kuusi volttia”, mutta ”6 voltin” luetaan ”kuuden voltin”.
Erityisesti litramääriä ilmaistaessa voi luvun ja tunnuksen yhteen kirjoittaminen, esim. ”50l”, olla todella hämmentävää. Erikseen kirjoittaminen, esim. ”50 l”, auttaa jo paljon. Vielä enemmän auttaa, jos lisäksi käytetään litran tunnuksena versaali-L:ää, esim. ”50 L”, mikä on standardien sallimaa ja mm. Yhdysvalloissa suositeltu käytäntö. Tavallisessa tekstissä on kaikkein selvintä ja sujuvinta ilmoittaa yksikkö sanallisesti, esim. ”50 litraa”.
Yhteen kirjoittamisen yksi syy on, että
halutaan estää luvun ja yksikön joutuminen eri
riveille. Tietokoneohjelman tekemä ladonta saattaa jakaa
esimerkiksi ilmaisun ”5 m” siten, että
”5” jää rivin loppuun ja ”m”
tulee seuraavan rivin alkuun. Standardi SFS 4175 sanoo, että
jos esimerkiksi ilmaisu ”5 m” tällä tavoin
jaetaan, tulee rivin alkuun tuleva yksikön tunnus vaihtaa
sanaksi, siis esim. ”metriä”. Tällaista
eivät tietokoneohjelmat osaa tehdä. Sen sijaan monet
ohjelmat jättävät ilmaisun jakamatta, jos on
käytetty yhdistävää
välilyöntiä. Onkin hyvä totutella
käyttämään sitä aina, kun kirjoittaa
luvun ja yksikön muodostamia ilmaisuja. Esimerkiksi MS Word
Kulmien ja lämpötilojen esittämiseen sekä anglosaksisiin mittayksikköihin tuuma ja jalka liittyy erityisiä seikkoja, joita käsitellään tarkemmin jäljempänä. Tärkein niistä on, että asteen tunnus ° kirjoitetaan poikkeuksellisesti ilman tyhjää väliä, jos sitä käytetään itsenäisenä symbolina. Jos kuitenkin lämpötilaa esitettäessä ilmaistaan myös käytetty asteikko, erotetaan luku ja yksikkö normaaliin tapaan tyhjällä välillä.
25° (= 25 astetta)
25 °C (=25 celsiusastetta)
Luku ja siihen liittyvä yksikön lyhenne tai tunnus kirjoitetaan siis samalle riville.
Liikevaihto oli 1 723 800 €.
Ei: Liikevaihto oli 1 723 800
€.
Jos luku ja yksikön lyhenne tai tunnus eivät mahdu samalle riville, kirjoitetaan yksikkö lyhentämättömänä seuraavan rivin alkuun:
Tällaisesta eivät tietokoneohjelmat yleensä pysty huolehtimaan. Lisäksi tällöin voisi syntyä häiritsevää kirjavuutta, jos tekstissä on muutoin käytetty yksikön tunnusta eikä nimeä. Näin ollen on parasta käyttää luvun ja yksikön tunnuksen välissä sitovaa välilyöntiä, jotta ne eivät pääse jakautumaan eri riveille.
Nelinumeroiset ja sitä suuremmat luvut ryhmitetään yleensä kolmen numeron ryhmiin, aloittaen lopusta (ykkösistä). Tarkoituksena on helpottaa lukujen hahmottamista ja lukemista. Ryhmittämiseen käytetään suomen kielessä nykyisin tyhjää väliä, mieluiten yhdistävää tyhjää väliä.
Jos esteettisistä syistä pidetään tavallista välilyöntiä häiritsevän erottavana, voidaan useissa yhteyksissä säätää se kapeammaksi. Tähän käytettävät tekniikat vaihtelevat mm. käytetyn ohjelman mukaan. Ks. kohtaa Välilyönti.
Vanhentuneena on pidettävä Suomessa aiemmin joskus käytettyä menetelmää, jossa numeroryhmien välissä eli tuhaterottimena on heittomerkki, esim. 55’555. Tietenkään ei suomen kielessä pidä käyttää myöskään englannin kielen käytäntöä, jossa kolmen numeron ryhmien välissä on pilkut. Esimerkiksi 1,500 tarkoittaa suomessa puoltatoista, englannissa tuhattaviittäsataa.
Aiemmin on kolmen numeron ryhmien välissä usein käytetty pistettä (esim. 55.555), ja tapaa käytetään edelleenkin. Virallisten suositusten mukaan se oli aiemmin sallittua muutamissa erikoistapauksissa. Standardin SFS 4175 aiempi versio sanoi: ”Jos on vaarana, että tyhjä väli täytetään numerolla (esimerkiksi sekeissä ja vekseleissä), numeroryhmät voidaan erottaa pisteellä.” Käytännössä aika on ajanut tämän ohitse, eikä sillä ole tosiasiallista merkitystä väärennysten estämisessä. Ohje onkin poistettu standardin nykyisestä versiosta. Menettelyä ei voi suositella senkään takia, että se saattaa sekaantua englannin kielen käytäntöön, jossa piste erottaa kokonaisosan desimaaleista ja joka on yleistynyt suomenkielisissäkin teksteissä. Voi olla hyvin vakavaa, jos kirjoittaja tarkoittaa ilmaisulla 1.005 tuhattaviittä mutta lukija ymmärtää sen yhdeksi kokonaiseksi ja viideksi tuhannesosaksi (1,005).
On vaikea ymmärtää, miksi väärentäjän olisi vaikeampaa piirtää lukuun 10.400 vaikkapa ykkönen pisteen tilalle kuin kirjoittaa lukuun 10 400 lisänumero välilyönnin paikalle. Sitä paitsi jos väärentämään rupeaa, kannattaa tietysti kirjoittaa yhdeksikkö luvun eteen. Sellaiset sekaannukset, joissa 10.400 luetaan 10,400, ovat ihan todellisia vaikkakin onneksi harvinaisia. Sen sijaan väärennysten torjuminen pisteillä on täysin kuvitteellista. Ajatus pisteen käytön tarpeellisuudesta on ehkä saanut alkunsa konekirjoituksen aikakaudella: Jos asiakirja on kirjoitettu koneella tasalevyistä fonttia käyttäen, vie välilyönti saman verran tilaa kuin numero. Silloin sen tilalle voi lyödä numeron, jos saa paperin asetelluksi koneeseen sopivasti. Jos taas oli käytetty pistettä, saattoi väärennyksen ehkä havaita, koska oli kyse kirjasimen iskuun perustuvasta kirjoituksesta, joten pisteen jäljen saattoi nähdä ja tuntea, vaikka päälle oli lyöty muu merkki.
Kirjaimin kirjoitettaessa luku ryhmitellään samoin kuin numeroin merkittäessä, mutta tyhjän välin ei tarvitse olla yhdistävä. Sadat, kymmenet ja ykköset ilmaistaan siis yhteen kirjoitetulla sanalla. Kuitenkin pyöreät tuhatluvut voidaan kirjoittaa yhdeksi sanaksikin, esimerkiksi kaksituhatta. Kuten aiemmin mainittiin, pitkien lukujen kirjoittamista sanoin on yleensä syytä välttää.
Sanat miljoona ja miljardi voidaan kirjoittaa myös erikseen. Näin on tapana tehdä etenkin silloin, kun on kyse kokonaisista miljoonista ja miljardeista.
Desimaaliluvun desimaaliosaa ei yleensä ryhmitellä. Pitkät desimaaliosat voidaan kuitenkin ryhmitellä kolmen numeron ryhmiin vasemmalta oikealle. Asiaa koskevat SFS-standardit ovat olleet osittain ristiriidassa keskenään. Ristiriita on kuitenkin poistunut, koska standardin SFS 4175 vuoden 2006 painos sallii ryhmittelyn.
On esitetty vastakkaisia mielipiteitä siitä, edistääkö ryhmittely havainnollisuutta ja selkeyttä. Sen on arveltu mm. herättävän epäilyksiä kirjoitusvirheistä: koska yleensä kirjoitetaan tyyliin 8,1631, saattaa kirjoitusasu 8,163 1 herättää epäilyn siitä, että tekstiin on tullut ylimääräinen merkki tai siitä puuttuu jotain.
Hyödyllisintä ryhmittely lienee silloin, kun desimaalipisteen
jäljessä on monta nollaa.
Toisaalta tällaiset tilanteet ovat harvinaisia, kuten jäljempänä kuvataan.
Standardi
Fysiikan suureita ilmaistaessa voidaan lähes aina käyttää mittayksiköiden etuliitteitä niin, että pitkiä desimaaliosia ei esiinny. SI-järjestelmässä on laaja valikoima etuliitteitä.
Ryhmityssäännöstä poikkeavat myös vuosiluvut ja monet koodinluonteiset tunnusluvut.
Tätä poikkeussääntöä on syytä soveltaa myös viisinumeroisiin ja pidempiin vuosilukuihin, kun niitä joskus esiintyy esihistoriallisissa viittauksissa tai tulevaisuuskuvitelmissa. Kun sen sijaan ei esitetä vuosilukua vaan vuosien määrä, sovelletaan yleensä normaalia ryhmittelysääntöä.
Usein jätetään myös muut nelinumeroiset luvut kuin vuosiluvut ryhmittelemättä, siis kirjoitetaan esimerkiksi 2500 ja 5000 ilman tyhjää väliä. Näin tehdään etenkin silloin, kun sellaisia lukuja on tekstissä vain vähän eikä siinä ole isompia lukuja. Nykyisin standardi SFS 4175 sallii tämän melko väljästi: ”Erityisestä syystä nelinumeroinen luku voidaan jättää ryhmittelemättä.” Esimerkkinä ilmaisu, jossa välien käyttö aiheuttaisi melko oudon ulkoasun:
Esimerkiksi kirjojen sivunumeroissa ei ole tapana käyttää välejä, vaikka asiasta ei mitään erillistä sääntöä olekaan. Tällainen käytäntö sopii hyvin edellä mainitun ohjeen rajoihin.
Erityisenä syynä voidaan pitää sitäkin, että samassa yhteydessä esiintyy sekä nelinumeroisia vuosilukuja että nelinumeroisia lukuja, jotka ilmoittavat ajan pituuden vuosina. Tällöin on luontevaa kirjoittaa jälkimmäisetkin ilman välejä.
Ilmeisesti monet kirjoittavat kokevat, että nelinumeroisissa luvuissa ryhmittely on yleisesti tarpeetonta, jopa häiritsevää. Mutta häiritsevää voi olla myös se, että samassa tekstissä on esimerkiksi neli- ja viisinumeroiset luvut kirjoitettu eri tyylillä, esim. ”Yli 4000 termiä määritelmineen, noin 30 000 hakusanaa”. Tärkeintä onkin käyttää yhtenäistä tyyliä: nelinumeroisia lukuja ei pidä jättää ryhmittelemättä, jos tekstissä on niihin rinnastuvia viisi- tai useampinumeroisia lukuja, jotka on tietysti ryhmiteltävä.
Yleisesti luku tai muu numerojono erotetaan muusta tekstistä (mutta ei seuraavasta välimerkistä) tyhjällä välillä kuten sanat toisistaan. Tämä pätee myös silloin, kun numerojono on koodinluonteinen. Yksinkertaiset pelkkiä numeroita taikka numeroita ja välimerkkejä sisältävät koodit eivät yleensä ole kirjoitusasultaan ongelmallisia.
Pitkien numerokoodien sisällä käytetään usein välilyöntiä ryhmittelyyn. Kohdassa Yhteys- ja yksilöintijärjestelmät tarkemmin kuvataan eräitä koodijärjestelmiä ja niiden ryhmittelykäytäntöjä.
Erilaisissa koodimerkinnöissä erotetaan numero-osa kirjainosasta yleensä välilyönnillä. Usein on hyvä tällöin yhdistävällä välilyönnillä tai muulla tavoin huolehtia siitä, että osat eivät joudu eri riveille. viereisestä tekstistä kuten luvutkin. Monista koodimerkinnöistä on erityinen standardi tai suositus, joka erikseen edellyttää välilyönnin käyttöä. Esimerkiksi huoneistojen tunnisteiden muodosta on suositus JHS 109.
Edellä esitettyyn sääntöön on kuitenkin paljon poikkeuksia: monet kirjaimista ja numeroista koostuvat koodit kirjoitetaan ilman tyhjää väliä. Yleensä tällaiset koodit ovat lyhyitä, ja usein niiden asusta on erityinen standardi tai suositus.
Monet tapaukset ovat kuitenkin vain käytännön varassa, eikä käytäntö aina ole yhtenäinen. Tulkinnanvarainen on esimerkiksi ilmaisu ”TV1”, joka tavallisesti kirjoitetaan ilman väliä. TV-kanavien nimet lienee parasta kirjoittaa TV-yhtiön käyttämällä tavalla.
Lentojen tunnukset ilmoitetaan useimmiten välilyönnillisinä (esim. KF 555, AY 811), mutta esimerkiksi Finnairin aikatauluissa käytetään välilyönnitöntä asua (esim. AY811), ja käytössä saattaa olla vielä kolmannenlainen asu, etunollan sisältävä (esim. AY 0811).
Junavuorojen numerot VR kirjoittaa välilyönnillisinä mutta eräät junatyyppien tunnukset välilyönnittöminä (IC2, InterCity2; ks. kohtaa junien nimistä).
Lehtien sivunumerointi saattaa sisältää numeron lisäksi osaa ilmaisevan kirjaimen. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on sivut numeroitu niin, että osan tunnuskirjaimen ja sivun numeron välissä on välilyönti. Lehden omaa numerointitapaa on hyvä käyttää lehden sivuihin viitattaessa.
Merkinnän EU 15 ohella käytetään
merkintöjä EU15 ja
Kuvaohjelmille asetettujen
ikärajojen merkinnöissä esiintyy sekä yhteen kirjoittamista
(K15 ’kielletty alle 15-vuotiailta’) että
yhdysmerkin käyttöä
Välilyönnittöminä on tapana kirjoittaa eräät koodinluonteiset merkintätavat, joissa numeroon tai kirjaimeen liittyy erikoismerkki, joka edustaa sanaa. Tällaisia ovat mm. korttipelien yhteydessä käytetyt merkinnät, joissa käytetään korttipakan maiden merkkejä ♣ (risti), ♦ (ruutu), ♥ (hertta) ja ♠ (pata).
Välilyöntiä käytetään pykälän numeron ja kirjaimen välissä (ks. ohjeita pykälämerkin käytöstä).
Jos koodi on yhdyssanan osa, noudatetaan yhdysmerkin käyttöä koskevia sääntöjä. Yhdysmerkin edelle tulee siis tyhjä väli vain, jos myös koodissa on tyhjä väli.
formula 1 -ajot
ISO 9000 -laatujärjestelmä
Yhdysmerkin edelle ei siis tule tyhjää väliä esimerkiksi seuraavissa kirjain-numerokoodin sisältävissä ilmauksissa, koska koodissakaan ei ole tyhjää väliä.
F1-ajot
A4-kokoinen paperi
E79-tie
G8-maat
MP3-soitin
Monien koodien kirjoitusasusta on erityisiä standardeja tai muita normeja tai suosituksia, jotka voivat merkitä poikkeuksia edellä esitettyihin yleisiin sääntöihin.
Usein on tarvetta ilmaista vaihteluväli ilmoittamalla sen pienin ja suurin luku tai suure. Suomalaisen käytännön mukaan tällöin kirjoitetaan kumpikin luku täydellisenä, ei lyhentäen kuten usein englannissa. Englannissa ”116–9” voi tarkoittaa samaa kuin ”116–119”, ja tämä onkin yleensä ainoa järkevä tulkinta, mutta ilmaus on hankala hahmottaa, eikä se kuulu suomalaiseen perinteeseen. Poikkeuksen muodostavat vain vuosilukuvälit, jotka suomessakin kirjoitetaan usein lyhennettyinä.
Erityisen vältettäviä ovat sellaiset ilmaukset kuin ”20–30 000”, jos tarkoitetaan merkitystä ’kahdestakymmenestätuhannesta kolmeenkymmeneentuhanteen’.
Tämäntapaiset ilmaukset saatetaan kyllä lukea lyhennettyinä. Esimerkiksi ”1992–1995” voidaan lukea ”tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäkaksi yhdeksänkymmentäviisi”, ja ”5 000 – 6 000” voidaan lukea ”viisi kuusi tuhatta”. Puheessa lyhentämisen tarve on paljon suurempi kuin silloin, kun luvut kirjoitetaan numeroin.
Jos vaihteluväliä osoittavat luvut ovat pieniä tai pyöreitä, voidaan koko ilmaisu kirjoittaa sanoin. (Ks. kohtaa Lukujen ilmaisemisen tavat.) Ala- ja yläraja kirjoitetaan suomen kielen järjestelmän mukaisiin sijamuotoihin.
Etenkin jos luvut ovat isoja, ne halutaan yleensä kirjoittaa numeroin. Yksi vaihtoehto on ilmaista asia kuten lukusanoja käytettäessä mutta kirjoittaen luvut numeroin. Tällöin joudutaan merkitsemään jäljempänä kuvattavien sääntöjen mukaan taivutuspäätteet numeroin ilmaistuun lukuun.
Kuulijoita oli 5:stä 8:aan.
Kuulijoita oli 30:stä 40:een. [= Kuulijoita oli kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen.]
Lukujen kirjoittaminen taivutettuina on hankalaa sekä kirjoittajalle että lukijalle. Tämän takia käytetään usein ilmaisua, jossa on vain luvut tai suureet perusmuodossa ja niiden välissä erityinen symboli, joka osoittaa vaihteluväliä. Symbolina on yleensä jokin seuraavista:
Tavallisinta ja yleensä suositeltavinta on
käyttää tällaisissa yhteyksissä
symbolina ajatusviivaa (ensin mainittu vaihtoehto
edellä).
Jos joudutaan käyttämään yhdysmerkkiä ajatusviivan korvikkeena,
tulisi
käyttää yhdysmerkkiä siten, että sen
kummallakin puolella on tyhjä väli, esim.
Vanhojen sääntöjen mukaan ei vaihteluväliä ilmaistaessa pitäisi käyttää
välilyöntejä ajatusviivan eikä ellipsin ympärillä.
Jos rajakohdat esitetään ilmauksilla, jotka sisältävät välilyöntejä,
tulos on kuitenkin usein varsin sekavan näköinen.
Esimerkiksi ilmauksessa
Vaikka luku- tai suureväli on yleensä kätevintä ilmaista ajatusviivaa käyttäen, tästä saattaa olla syytä poiketa lukemisongelmien takia. Ajatusviiva on tällaisissa yhteyksissä vahvasti ”kirjallinen”: ilmaus on kirjoitettu silmää varten, ei korvaa ajatellen. Jos teksti on tarkoitettu ääneen luettavaksi, on hyvä välttää sitä, että puhe kuulostaa paperista luetulta. Lisäksi ilmaus saattaa luettuna olla vaikeasti hahmottuva tai jopa moniselitteinen.
Ilmaisu ”30–40” pitäisi vanhojen sääntöjen mukaan lukea ”kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen” tai ”kolmekymmentä neljäkymmentä”. Hyvin tavallista on lukea se kirjoitusasun mukaan ”kolmekymmentä viiva neljäkymmentä”.
Nykyisin ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva” on osittain hyväksyttyäkin, sillä Kielikello 2/2006 sanoo:
Miten rajakohtailmaus luetaan ääneen?Rajakohtaa osoittavat luvut voi lukea taivuttamatta tai taivuttaen. Etenkin pitkien lukusanojen yhteydessä on usein kätevintä ja selvintä jättää lukusanat taivuttamatta ja lukea myös ajatusviiva sanaksi viiva.
5–10 asukasta (luetaan viidestä kymmeneen asukasta tai viisi kymmenen asukasta)Osallistujia on 2 500–3 500. (luetaan kahdestatuhannestaviidestäsadasta kolmeentuhanteenviiteensataan tai kaksituhattaviisisataa kolmetuhattaviisisataa tai kaksituhattaviisisataa viiva kolmetuhattaviisisataa.)
Tästä normin muuttumisesta huolimatta kuulijoiden joukossa voi silti olla sellaisia, joiden kielikorvaa ”viiva” raastaa. Muutos voidaan kokea jopa antautumiseksi huonon kielenkäytön edessä.
Varsinkin jos
välin ilmaisu esiintyy taivutettuna, syntyy ongelmia.
Esimerkiksi ilmaisussa
Voiko ilmaisun
Vaikka ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva”
on yleistä ja
nykyisin sallittua, ei kirjoittajan kannata luottaa
siihen, että se aina luetaan niin.
Tilanteissa, joissa teksti todennäköisesti
tullaan lukemaan ääneen, etenkin puhetta kirjoitettaessa,
kannattaa ottaa huomioon, että rajakohtailmauus kuten
Miten luettaisiin esimerkiksi ”korko nousi
8–10 prosenttiin”? Lukutapa
”kahdeksasta kymmeneen prosenttiin” antaisi
sen aivan väärän käsityksen, että korko oli ennen
Suureen vaihtelua ja muutosta voidaan ilmaista samanlaisin sanoin, esimerkiksi ”kahdeksasta kymmeneen”. Vaihtelu voidaan kirjoituksessa esittää esimerkiksi ajatusviivaa käyttäen, muutosta ei. Muutoshan on yhdenlaista vaihtelua, mutta vaihtelu ja muutos on silti syytä pitää erillään. Usein lauseyhteys, esimerkiksi lauseen predikaattiverbi, riittää selventämään asian.
Vaihteluväli voidaan ilmaista monin tavoin, vaikka ei otettaisikaan huomioon mahdollisuutta kirjoittaa luvut sanoin eikä numeroin. Seuraavassa on tärkeimmät vaihtoehtoiset ilmaisutyypit, joista ensimmäinen, lyhin, on yleensä sopivin asiatekstiin.
Hylättäviä epäloogisia sekamuodosteita ovat sen sijaan ”Lämpötila vaihtelee 8–10 °C:n välillä” ja ”Lämpötila vaihtelee 8–10 °C:seen.”
Muutosta ilmaistaessa on syytä
käyttää kuvaavaa verbiä kuten nousee tai vähenee.
Kuitenkin ilmaus
”Lämpötila nousee 8:sta 10 asteeseen”
(tai ”Lämpötila nousee
Välin ilmaisun taivuttamisen tuomia hankaluuksia voi usein välttää lauseiden uudelleenmuotoilulla. Tällöin myös tekstin lukeminen ääneen helpottuu huomattavasti.
Yksi tapa välttää joitakin ajatusviivailmauksen lukemisen ongelmia on ajatusviivan tilalla ranskan à-prepositiota. Tällöin ei käytännössä ole kuin yksi lukutapa.
Koska à on itsenäinen sana, sen ympärille kirjoitetaan välilyönnit.
Monien mielestä à-prepositio kuitenkin tekee hiukan hienostelevan vaikutelman. Lisäksi kielenoppaat eivät tätä ilmaisutapaa yleensä mainitse. Nykysuomen sanakirjassa se kuvataan, Suomen kielen perussanakirjassa taas ei. Toisaalta tällainen käyttö voi sekaantua tämän preposition käyttöön yksikköhinnan ilmoittamisessa eli merkityksessä ’kukin’, esim. ”30 kg à 40 €”. Joka tapauksessa oikea kirjoitusasu on ”à”, ei ”á”, joka on varsin tavallinen.
Vielä yksi mahdollisuus ilmaista vaihteluväli on käyttää ellipsiä, esim. ”30…40”. Kielitoimiston vanhojen ohjeiden mukaan tämä menettely sopii vain tekniikan ja luonnontieteen ilmauksiin. Kuitenkin standardin SFS 4175 mukaan ellipsiä (kolmea pistettä) voidaan käyttää yleiskielessäkin, jos rajakohtamerkinnässä esiintyy etumerkillinen luku.
Ellipsin etuna
ajatusviivan käyttöön verrattuna on myös
se, että ajatusviiva voi sekaantua miinusmerkkiin.
Kielikello
Ellipsiä käyttävän ilmauksen lukemisessa on samat ongelmat kuin ajatusviivaa käytettäessä – ja lisäksi se ongelma, ettei sen lukeminen merkin nimellä (”ellipsi” tai ”kolme pistettä”) tunnu ollenkaan yhtä luontevalta kuin ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva”.
Standardi SFS 4175 lisää, että jos tällaisessa tapauksessa (jossa rajakohtamerkintä sisältää etumerkin) kuitenkin käytetään ajatusviivaa, tulee sen kummallekin puolelle välilyönti.
Jos päädytään käyttämään ellipsiä
jonkin suurevälin ilmaisemisessa, on parasta ilmaista
kaikki suurevälit samalla tavalla koko asiakirjassa,
vaikka niissä ei esiintyisikään miinusmerkkejä. Erilaisten
tapojen käyttö sekaisin olisi häiritsevää ja aiheuttaisi
epätietoisuutta siitä, onko esimerkiksi ilmauksilla
Kielenhuollon käsikirja
mainitsee esimerkin
”Viiden vuorokauden keskilämpötila on
Jos määritteenä oleva lukuväli viittaa
järjestysnumeroihin, on usein käytännöllisintä
käyttää ilmaisutyyppiä, jossa lukuilmaisu on pääsanan jäljessä
(ks. 5. kohta
vai kohta 5?). Muussa tapauksessa
(esim.
Vastaava menettely auttaa välttämään sellaisia ilmauksia, joita suositellaan seuraavassa Kielikellon 2/2006 (s. 66) ohjeessa mutta joiden lukeminen ääneen on hankalaa:
Kun luokkia osoittavat järjestysluvut esiintyvät rajakohtailmauksissa, ne merkitään ja luetaan seuraavasti:
1.–2. luokan oppilaille (luetaan: ensimmäisestä toiseen luokan oppilaille tai ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille) ~ 1. ja 2. luokan oppilaille1.–3. luokan oppilaille (luetaan: ensimmäisestä kolmanteen luokan oppilaille)
Jos kyse on kahdesta peräkkäisestä luokasta, on ja-sanalla muodostetun ilmauksen käyttö usein sujuvinta. Muissa tapauksissa lienee parasta käyttää luokka-sanalla alkavaa ilmausta. (Välin lukemista viiva-sanaa käyttäen käsitellään kohdassa Lukutavan vaikutus ilmaisutavan valintaan.)
Hankalampi tilanne syntyy, kun järjestyslukujen väli on yhdyssanan määriteosana. Kielikello 2/2006 antaa tästä seuraavan ohjeen:
Tällaisetkin kömpelösti luettavat ilmaukset voidaan yleensä välttää toisenlaisilla muotoiluilla:
Lakikielessä,
joka muutenkin noudattaa omia merkintätapojaan, kirjoitetaan
”lain
Lukuväli voidaan ilmaista myös sentapaisilla ilmaisuilla kuin ”15 ja 20 metrin välillä”, kunhan lauseyhteys on sopiva. Tällöin ilmaisusta tulee usein pitempi mutta varsinkin ääneen luettaessa sujuvampi.
Kun lukuja seuraa yksikön ilmaisu, kuten ”metrin”, ei numeroin ilmaistuihin lukuihin liitetä sijapäätettä. Luvut luetaan samassa sijassa kuin yksikön ilmaisu, siis esim. ”viidentoista ja kahdenkymmenen metrin välillä”. (Ks. jäljempää kohtaa Luvun taipuminen seuraavan sanan mukaan). Jos kuitenkin kyse on pelkistä luvuista, on genetiivin pääte merkittävä eli luvun perään kirjoitetaan ”:n”.
Paprikan kilohinta on ollut 3–7
euroa.
Paprikan kilohinta on vaihdellut 3 ja 7 euron
välillä.
Kuulijoiden määrä vaihteli 5:n ja 8:n välillä.
Usein horjunta eri vaihtoehtojen välillä johtaa sekamuodostelmiin kuten ”3–7 euron välillä” tai ”1.6.–30.8. välisenä aikana”. Sellaisia kielenhuolto suosittelee välttämään. Näissä tapauksissa välttämiseen onkin aihetta, koska ilmaisut ovat luettuina outoja, esimerkiksi ”kolmesta seitsemään euron välillä”. Sen sijaan ilmaisu ”osuus vaihtelee välillä 12–15 prosenttia”, joka myös mainitaan vältettäväksi, ei ole mitenkään kummallinen: siinä välillä-sana on luontevasti luettavissa osaksi lauseen rakennetta.
On myös muunlaisia tapoja ilmaista vaihteluväli. Laissa
ei säädetä, että jostakin rikoksesta tuomitaan
Vuosilukujen yhteydessä on ajatusviivan (tai sen korvikkeen yhdysmerkin) käyttö tavallisin ja sopivin ratkaisu. Aiemmin jätettiin yleisesti vuosisadat pois jälkimmäisestä luvusta, jos kyse oli saman vuosisadan vuosista, esim. 1960–70. Nykyisin on parempi kirjoittaa luvut kokonaan havainnollisuuden ja selvyyden vuoksi (ks. kohtaa Aikavälin ilmaisut).
Jos ilmoitettavana on suureen (kuten pituuden tai massan) vaihteluväli eikä vain lukujen väli, niin SI-järjestelmän periaatteiden mukaan pitäisi oikeastaan liittää aina yksikkö kumpaankin lukuun. Käytännössä yksikkö yleensä ilmaistaan vain kerran, lopussa.
15 m … 20 m (SI-järjestelmän
kannalta mahdollisimman oikea merkintä)
15…20 m (tieteessä ja tekniikassa tavallinen
merkintä)
15–20 m (yleiskielen virallisten sääntöjen
mukainen merkintä)
Jos yksikkö liitetään vain ylärajaan, voi joskus syntyä pahojakin epäselvyyksiä Esimerkiksi ilmaisu ”16…22 000 Hz” on sekä kirjoitettuna että ääneen luettuna helppo ymmärtää väärin: ”kuudestatoista (tuhannesta) kahteenkymmeneenkahteen tuhanteen hertsiin”. Yksikön liittäminen myös alarajaan selventää asian. Ongelma vältetään myös käyttämällä yksikön kerrannaista, tässä tapauksessa kilohertsiä (kHz = 1 000 Hz), mikä on muutenkin suositeltavaa, kun luku on iso. Tällöin tietysti on pakko liittää yksikkö myös alarajaan.
16 Hz … 22 000 Hz
16 Hz … 22 kHz
Hankaliin tilanteisiin joudutaan, kun välin ilmaisua pitäisi
käyttää jonkin sanan määritteenä,
etenkin jos tämä sana esiintyy taivutettuna.
Kirjoittaminen on suhteellisen helppoa, mutta tällöin voi syntyä
tekstiä, jonka lukeminen ääneen tuottaa vaikeuksia – tai
väärinkäsityksiä. Siksi onkin ehkä hyvä ajatella,
onko ilmaus luettavissa sujuvasti, ja tarvittaessa valita
toinen ilmaisutapa.
Esimerkiksi
Aihetta käsitellään tarkemmin kohdassa Lukutavan vaikutus ilmaisutavan valintaan.
Eräänlaisesta vaihteluvälistä on kyse myös tarkkuuden ilmaisemisessa. Esitettäessä mittauksen tulos tarkoittaa esimerkiksi ”15,5 mm ± 0,2 mm” sitä, että pituuden arvioidaan olevan noin 15,5 mm siten, että virhe on jollakin todennäköisyydellä enintään 0,2 mm. Toisin sanoen pituuden arvioidaan olevan välillä 15,3 mm … 15,7 mm.
Periaatteessa SI-järjestelmän mukaan tulisi aina ilmaista yksikkö ilmaisun molemmissa osissa. Käytännössä on tavallista käyttää lyhyempää ilmaisutapaa kuten ”15,5 ± 0,2 mm”.
Luettavuuden vuoksi on selvintä aina jättää (yhdistävä) välilyönti plus-miinus-merkin ± kummallekin puolelle.
Äärettömiä välejä ovat sellaiset, joilla on vain alaraja tai vain
yläraja. Yleiskielessä ne on parasta ilmaista sellaisilla ilmaisuilla
kuin ”vähintään 10”,
”enintään 0”
tai
Matematiikan merkinnöissä käytetään usein
äärettömän merkkiä ∞, esimerkiksi
Vielä ongelmallisempia ovat sellaiset tavallisissa teksteissä
aika usein käytetyt merkinnät kuin
Suomen kielessä lukusanojen taivuttaminen on varsin hankalaa. Tämän aiheuttaa erityisesti se, että suomessa taivutetaan moniosaisen lukusanan eri osia. Lukusana ”viisisataakaksikymmentäkolme” on aika helppo kirjoittaa ja sanoa. Mutta taivutusmuoto ”viidessäsadassakahdessakymmenessäkolmessa” on hankala. Vielä hankalampi on vastaava järjestysluvun muoto ”viidennessäsadannessakahdennessakymmenennessäkolmannessa”. Vaikka on pitkään ollut sallittua taivuttaa pitkissä luvuissa vain viimeistä osaa (esim. ”viisisataakaksikymmentäkolmannessa”), tämä tapa ei ole yleinen eikä luonteva.
Niinpä onkin hyvä välttää pitkien lukusanojen taivutusta. Jäljempänä esitetään eräitä vinkkejä siitä, miten taivuttamista yleisesti voi välttää. Tässä kohdassa oletetaan, että lukua joudutaan taivuttamaan. Tavallisesti ongelmana on, miten taivutettu luku kirjoitetaan, kun itse luku ilmaistaan numeroin.
Joskua numeroin merkitty luku luetaan vieraan kielen mukaan, lähinnä silloin, kun se on osa vierasta nimeä, esimerkiksi ”Air Force 1” ja ”Blue1”. Ks. kohtaa Vieraskielisen merkinnän taivutus.
Numeroin ilmaistu luku yksinään tarkoittaa yleensä perusluvun perusmuotoa. Tämä on yksinkertainen ja ongelmaton tapaus.
Tässä asiassa harvoin
tehdään virheitä. Joskus kuitenkin huomaa,
että kirjoittaja on pitänyt tarpeellisena
liittää
Suomen kieleen on otettu seuraava erityinen sääntö: Jos lukua heti seuraa samassa sijamuodossa taipuva sana, luvunkin sijamuoto ilmenee tästä. Lukuun ei siis tällöin merkitä sijapäätettä. Esimerkiksi ”8 osassa” luetaan ”kahdeksassa osassa”. Sääntöön on yksi poikkeus, jota käsitellään tarkemmin jäljempänä, mutta tässä on siitä esimerkki: ”8 osaa” ei lueta ”kahdeksaa osaa” vaan ”kahdeksan osaa”.
Sääntö poikkeaa kielen yleisistä periaatteista, mutta se tekee monet hyvin tavalliset ilmaisut lyhyemmiksi ja siistimmän näköisiksi. Lukijan edellytetään katsovan, millainen ilmaisu seuraa lukua, ja ajattelevan, että lukusana on samassa sijamuodossa. Ääneen luettaessa tämä tietysti hiukan hidastaa lukemista. Asiaa auttaa, jos yhdistävällä välillä estetään tekstin jakautuminen eri riveille luvun ja sitä seuraavan sanan välistä tällaisissa tapauksissa.
Tätä menettelyä saa noudattaa silloinkin, kun sanan edessä on useita rinnasteisia lukuja, joiden välissä on pilkku tai konjunktio. Tällöin siis molemmat tai kaikki luvut luetaan seuraavan sanan sijamuodon mukaisesti. Menettelyä yleensä myös sovelletaan, muun muassa siksi, että sellaiset ilmaisut kuin ”4:ssä tai 5 tapauksessa” näyttäisivät tasapainottomilta.
Lisäksi voidaan luvun sijamuoto jättää merkitsemättä, jos on vain yksi lyhyt sana luvun ja sen sanan välissä, johon se liittyy. Näissä tapauksissa on kuitenkin taivuttaminenkin sallittua ja ehkä selvempää. Toisaalta usein voidaan välissä oleva sana poistaa.
Poikkeussääntöä venyttäen voitaisiin kirjoittaa myös ”500 Ruotsin kruunulla”. Selvempää on kuitenkin noudattaa yleistä sääntöä, jos välissä oleva sana on itsessään taivutettu muoto.
Vaikka sääntö yleensä muotoillaan niin, että se koskee lukua, joka on samassa sijassa kuin seuraava sana, sitä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun samasijaisuus johtuu sattumasta. Toisin sanoen säännössä tarkoitetaan vain tilanteita, joissa luku ja sana liittyvät toisiinsa ja sen takia taipuvat samassa sijassa (ns. kongruenssi). Seuraavassa esimerkissä on kyse ”satunnaisesta samasijaisuudesta” (ilmaisu ”kolmanneksi suurin” sattuu olemaan translatiivissa) ja siksi lukuun tulee merkitä pääte. Tällaisissa tapauksissa on lähes aina parempi muotoilla lause toisin.
Satunnaiseksi samasijaisuudeksi lienee syytä tulkita myös seuraavanlaiset tilanteet, joissa lukusana on genetiivissä ja substantiivilla on genetiivimäärite:
Esimerkki on uutisotsikosta, johon on ehkä haluttu luku alkuun vaikuttavuuden lisäämiseksi. Kuitenkin luku pitäisi lukea genetiivissä (kuudenkymmenenneljäntuhannen), joten pääte olisi merkittävä, sillä luku liittyy vasta kauempana olevaan sanaan (työntekijän) eikä seuraavaan sanaan (Ohion). Sujuvampaa on kuitenkin vaihtaa sanajärjestystä niin, että luku tulee sen sanan eteen, johon se liittyy.
Toisaalta sääntöä lienee tulkittava niin, että pääte jätetään merkitsemättä silloinkin, kun seuraava sana on samassa sijassa kuin lukusana, vaikka sijamuoto ei suoraan ilmenekään sanan muodosta. Suomen kielessähän saattaa sijapääte jäädä pois ns. omistusliitteen edeltä, joten esimerkiksi sananmuotojen ”jäsen” ja ”jäsenen” ero häviää, jos sanaan liitetään omistusliite.
Periaatteessa edellä esitetty sääntö siitä, milloin päätettä ei merkitä, on ehdoton. Joissakin tilanteissa voi sääntöä kuitenkin hallitusti rikkoa, kun sen noudattaminen merkitsisi ilmauksen symmetrian rikkoutumisen. Tyypillisiä tilanteita ovat muutoksia kuvaavat ilmaukset, joissa on kaksi lukua eri sijassa.
Periaate päätteen jättämisestä merkitsemättä koskee vain tilanteita, joissa luku on merkitty numeroin. Niinpä sitä ei ole syytä laajentaa koskemaan tapauksia, joissa käytetään lukumäärän kirjainsymbolia (esim. ”n tapauksessa”) tai lukumäärän paikalla on matemaattinen lauseke.
Kuitenkin jos lukumäärää ilmaiseva matemaattinen lauseke on mutkikas, ei useinkaan ole luontevaa tapaa lukea sitä ääneen niin, että se olisi lauseyhteyden vaatimassa sijamuodossa. Tällöin voitaneen hiukan rikkoa sääntöjä ja jättää pääte merkitsemättä. (Esimerkissä huutomerkki tarkoittaa kertomaa.)
Tällainen ongelma voidaan usein kiertää muotoilemalla virke niin, että lauseke määrittää perusmuodossa (nominatiivissa) olevaa sanaa.
Muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa ilmoitetaan
lukusanan taivutus kirjoittamalla luvun perään
kaksoispiste ja sijapääte. Sijapääte otetaan
luvun viimeisestä taipuvasta osasta. Esimerkiksi
sanassa ”kahdessakymmenessä” on kaksi
sijapäätettä, ”-ssa” ja
”-ssä”. Niistä jälkimmäinen
kirjoitetaan näkyviin, jos luku ilmaistaan numeroin:
”20:ssä”. Lukijan oletetaan osaavan
liittää luvun muihin osiin vastaavat
sijapäätteet. Sanoissa, jotka ovat
Miten sijapääte sitten saadaan selville? Periaatteessa tarvitaan sanan kieliopillinen (tarkemmin sanoen muoto-opillinen eli morfologinen) erittely. Tämä on yksi niitä tilanteita, joissa olisi todellista hyötyä koulussa opitusta sanojen jäsentämisestä. Mutta käytännössä voidaan soveltaa seuraavaa taulukkoa. Siinä on lukusanojen vartalot, joista monista on erikseen ”vahva” ja ”heikko” muoto, useista myös erityinen partitiivissa esiintyvä muoto. Päätettä on se osa taivutetusta sanasta, joka seuraa vartaloa.
| luvun perusmuoto | ”vahva” vartalo | ”heikko” vartalo | partit. vartalo | |
|---|---|---|---|---|
| 1 | yksi | yhte- | yhde- | yh- |
| 2 | kaksi | kahte- | kahde- | kah- |
| 3 | kolme | kolme- | kolme- | kolme- |
| 4 | neljä | neljä- | neljä- | neljä- |
| 5 | viisi | viite- | viide- | viit- |
| 6 | kuusi | kuute- | kuude- | kuut- |
| 7 | seitsemän | seitsemä- | seitsemä- | seitsemä- |
| 8 | kahdeksan | kahdeksa- | kahdeksa- | kahdeksa- |
| 9 | yhdeksän | yhdeksä- | yhdeksä- | yhdeksä- |
| 10 | kymmenen | kymmene- | kymmene- | kymmen- |
| 100 | sata | sata- | sada- | sata- |
| 1000 | tuhat | tuhante- | tuhanne- | tuhat- |
Poikkeuksen muodostavat siis partitiivimuodot ”yhtä”, ”kahta”, ”viittä”, ”kuutta”, ”kymmentä” ja ”tuhatta”. Niissä päätettä on ”-tä” tai ”-ta”. Kirjoitusasut ovat siis ”1:tä”, ”2:ta”, ”5:tä”, ”6:ta”, ”10:tä” (ja ”20:tä” jne.) ja ”1 000:ta” (ja ”2 000:ta” jne.). Muiden lukusanojen partitiivissa on sama vartalo.
Jos taivutuspäätteeseen sisältyy vokaalin pidentymä, kirjoitetaan pitkä vokaali kokonaan näkyviin, siis kaksi vokaalimerkkiä. Esimerkiksi sanassa ”viiteen” on vartalona ”viite-” ja päätettä oikeastaan vain ”-en”. Mutta koska vartalon loppuvokaali ja päätteen alkuvokaali kuuluvat yhteen, muodostaen pitkän vokaalin, kirjoitetaan tämä vokaali kokonaan näkyviin, esimerkiksi ”5:een” (ei ”5:en”). Sama sääntö pätee lyhenteitä ja tunnuksia taivutettaessa.
Peruslukua tarkoittavissa lukusanoissa, joiden perusmuoto on n-loppuinen (seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen), ei loppu-n:n katsota kuuluvan sanan vartaloon. Vaikka näiden sanojen yksikön genetiivi on samanmuotoinen kuin nominatiivi, merkitään genetiivin pääte näkyviin. Esimerkiksi sana ”kahdeksan” kirjoitetaan siis numeroita käytettäessä joko ”8” tai ”8:n” sen mukaan, onko se nominatiivi vai genetiivi (sen perusteella, mikä on sen asema lauseessa). Kuitenkin tässäkin noudatetaan periaatetta, jonka mukaan päätettä ei merkitä, jos lukusana on samassa sijassa kuin seuraava sana.
Edellä sanottuja periaatteita sovelletaan
silloinkin, kun lukusana ei ole
Joskus voisi olla tarpeen osoittaa, että numeroin merkittyä lukua ei lueta seuraavan sanan mukaisessa muodossa. Esimerkiksi ilmaus ”30 tapauksesta” luetaan normaalisti ”kolmestakymmenestä tapauksesta”, mutta näin ei tietenkään pidä tehdä lauseessa ”Hän luki 30 tapauksesta kirjoitettua artikkelia.”
Ei kuitenkaan ole mitään tapaa osoittaa ”nollataivutusta” eli esimerkiksi sitä, että ”30 tapauksesta” pitää lukea ”kolmekymmentä tapauksesta”. Ongelman jättämistä huomiotta voisi perustella sillä, että mitään kielen virallista sääntöä ei rikota. Yleensä kannattaa kuitenkin miettiä, voisiko ongelman välttää esimerkiksi sanajärjestystä tai sanontaa muuttamalla tai kirjoittamalla luvun sanoin.
Järjestyslukujen osalta ongelman
voi kuitenkin välttää sillä, että
järjestysluvun merkkinä ei käytetä pistettä vaan
luvun jälkeen kirjoitetaan kaksoispiste ja pääte. Tässä tapauksessa
pääte osoittaa myös sijamuodon, koska järjestysluvulla on
perusmuodossa eri pääte (yleensä
Jos kirjoitettaisiin ”Hän oli 17. jonossa”, ilmaus olisi kaksitulkintainen: se voitaisiin lukea myös ”Hän oli seitsemännessätoista jonossa”.
Suomen kielen erikoisuuksiin kuuluu,
että sanotaan esimerkiksi ”viisi poikaa”,
jolloin siis luvun jälkeinen sana on
Tässä on siis poikkeus siihen, että jos numeroilmaisua seuraa taivutusmuodossa oleva sana, niin lukusana on vastaavassa taivutusmuodossa.
Loppusumma on 50 euroa. [viisikymmentä euroa)
Hän myi 12 arpaa. [kaksitoista arpaa]
Tästä erikoisuudesta seuraa ongelma: miten erotetaan toisistaan ilmaisut ”viisi poikaa” ja ”viittä poikaa” silloin, kun luku kirjoitetaan numeroin? Ratkaisuksi on sovittu, että ne kirjoitetaan ”5 poikaa” ja ”5:tä poikaa”. Toisin sanoen jos numeroin ilmaistu perusluku on partitiivissa, niin sen pääte merkitään aina näkyviin.
Lasku on 50:tä euroa suurempi. [viittäkymmentä euroa]
Hän myi 12:ta arpaa. [kahtatoista arpaa]
Sääntö koskee myös tilannetta, jossa sanaan liittyy omistusliite tai muu liite. Liitehän ei vaikuta siihen, mikä sijamuoto on kyseessä. Seuraavassa on oikeassa muodossa lause, joka on esiintynyt väärässä muodossa (”80” ilman päätettä) niinkin laadukkaassa lehdessä kuin Suomen Kuvalehti.
Tällaiset ilmaisut ovat hankalia niin lukijalle kuin kirjoittajallekin. Siksi niitä kannattaa välttää, jos se suinkin onnistuu. Jos lauserakennetta saa hiukan muokata, tämä yleensä onnistuu aika helposti.
Lasku on yli 50 euroa.
Hänellä oli myytävänä 12 arpaa.
Erityisen hankala on ilmaisu, jossa lukusanaa seuraa lyhenne tai tunnus ja ilmaisu on partitiivissa. Kirjoitusasu ”50:tä euroa” (luetaan: viittäkymmentä euroa) on melko ongelmaton, mutta jos käytetään rahayksikön tunnusta, pitäisikin nykyisten virallisten sääntöjen mukaan liittää pääte siihen eikä lukuun, esimerkiksi ”50 €:a”. Onneksi tällaiset tilanteet voitaneen aina välttää käyttämällä lyhenteen tai tunnuksen tilalla sanaa taikka muotoilemalla lause toisin.
Nykyisin on sallittua merkitä
taivutuspääte
edellä kuvatun laisissa tapauksissa sekä luvun että yksikön ilmaukseen,
esimerkiksi ”50:tä €:a”.
Kielikello
Periaatteessa on toki mahdollista myös merkitä pääte sekä numeroon että lyhenteeseen: Työttömyys hipoo 12:ta %:a. Tämä merkintätapa ei ole tavallinen.
Vielä yhden vaihtoehdon esittää Pirkko Leino taas kirjassaan Pilkulleen! (Otava, 2006). Kirjan mukaan ”voidaan valita, kumpaan osaan pääte merkitään, numeroon vai sitä seuraavaan lyhenteeseen tai merkkiin”. Esimerkkinä on 15:tä % = 15 %:a ja 14:ää srk = 14 srk:aa. (Toinen esimerkki on sikäli huono, että seurakunta-sanan lyhentämiseen on tekstissä harvoin tarvetta.) Päätteen merkitseminen vain numeroon ei ole virallisten ohjeiden mukaista, vaikka sitä voisikin pitää loogisimpana vaihtoehtona paristakin syystä.
Ensinnäkin kyse on
lukusanaan eikä sen jälkeiseen sanaan
kuuluvan partitiivin päätteen merkitsemisestä, joten on omituista
liittää pääte jälkimmäiseen. Kun olennaisesti halutaan osoittaa, että
esimerkiksi numero ”5”
on luettava
”viittä” eikä
”viisi”, niin miksi kummassa tämä tehdään liittämällä
partitiivin pääte
Lukusanojen monikkomuotoja kuten ”yhdet”, ”kahdet” jne. tarvitaan vain harvoin, nimittäin puhuttaessa useasta sellaisesta asiasta, jollaiseen viitataan substantiivin monikolla, jolla on yksiköllinen merkitys, kuten ”häät” tai ”housut”. Vielä harvemmin on tarvetta käyttää tällaisessa yhteydessä lukua, joka kirjoitetaan numeroin.
Tällaisessa tapauksessa ei monikon perusmuodossa (nominatiivissa)
olevaan ilmaukseen kirjoiteta monikon tunnusta
Vaikka asiaa ei säännöissä mainitakaan, on
loogista menetellä niin, että monikollisiin taivutusmuotoihin
suhtaudutaan kuten yksiköllisiin. Päätettä (monikon tunnusta
Tällaiset ilmaukset ovat kuitenkin hämmentäviä, joten niitä kannattaa välttää muotoilemalla lauseet toisin. Kielikellossa 2/2006 on tästä seuraava esimerkki (jossa on ensin hankala ilmaus, sitten sujuvampi vaihtoehto):
Esimerkkitapauksessa on tosin lauseen sisältöä muutettu (supistettu). Ilmaus ”15:issä” on tarkoitettu luettavaksi ”viisissätoista”, jälkimmäisen lauseen ilmaus ”15” taas ”viidessätoista”.
Kielikellossa 2/2006 on seuraava esimerkki monikollisesta taivutetusta järjestysluvusta, jota seuraa samassa sijassa oleva sana. Lukuun siis merkitään vain järjestyslukua osoittava piste, ei monikon tunnusta eikä sijapäätettä. Ilmaus ”134.” on tässä tarkoitettu luettavaksi ”sadansiakolmansiakymmenensiäneljänsiä”.
Mainitussa lehdessä on myös seuraava
esimerkki, joka osoittaa, että monikolliseen järjestyslukuun
merkitään sekä monikon tunnus
Lukua seuraava mittayksikön, rahayksikön tms. lyhenne tai tunnus ajatellaan luettavaksi sanana, ja koko ilmaisu kirjoitetaan tämän mukaisesti. Lyhenteen tai tunnuksen jälkeen on merkittävä lauserakenteen vaatima sijapääte.
Ostin takin 50 eurolla.
Ostin takin 50 €:lla (viidelläkymmenellä eurolla).
Takin hinta ei saa ylittää 50:tä €:a (viittäkymmentä euroa).
Viimeksi mainittu esimerkki on standardissa SFS 4175 asussa, jossa lukuun ei ole liitetty sijapäätettä, siis ”Takin hinta ei saa ylittää 50 €:a”. Tämä on kuitenkin ristiriidassa lukujen merkitsemistä koskevien yleisten periaatteiden kanssa. Mutta tämä ongelma osoittaa osaltaan sen, että tämäntapaisia ilmaisuja kannattaa välttää.
Joissakin mittayksiköiden käyttöä koskevissa ohjeissa on periaate, jonka mukaan mittayksikköjen tunnuksia kuten ”km” ja ”s” pitäisi käyttää sellaisinaan, ilman sijapäätettä. Tämä on ymmärrettävää siksi, että näiden tunnusten on tarkoitus olla kansainvälisiä ja kaikkialla samanlaisia, ja taivutuksen merkitseminen koetaan sen takia häiritseväksi. Toisaalta kirjoittamista koskevat säännöt vaativat taivutuksen merkitsemistä, ja näille säännöille on yleensä annettava etusija. Mutta hyvin usein ongelman voi välttää muotoilemalla ilmaisun niin, että yksikkö on perusmuodossa.
Aita on 250 m:n pituinen.
Aita on 250 m pitkä.
Aidan pituus on 250 m.
Murtolukujen taivuttamista on syytä välttää, koska taivuttaminen on kirjoittajalle hankalaa ja taivutettujen muotojen tulkitseminen lukijalle ehkä vielä hankalampaa.
Jos murtolukua joudutaan taivuttamaan, on parasta ajatella se luettavaksi tyyliin ”kolme neljäsosaa” eikä esimerkiksi ”kolme neljännestä”. (Kielitoimiston ohjeet kyllä sallivat jälkimmäisenkin lukutavan, jolloin kirjoitetaan esimerkiksi ¾:een = kolmeen neljännekseen eikä ¾:aan = kolmeen neljäsosaan.) Taivutuspäätteeksi otetaan se osa ilmaisun lopusta, joka on sanan ”-osa” jäljessä.
Tällöin kuitenkin otetaan
huomioon se yleinen periaate, että päätteeseen
otetaan mukaan pitkä vokaali kokonaisuudessaan. Täten
jos taivutettu murtoluku loppuu
Murtoluku ½ muodostaa poikkeuksen, koska se luetaan ”puoli”.
Jos luku sisältää sekä kokonaisosan että murto-osan, niin taivutetun muodon kirjoitusasu määräytyy lopun eli murto-osan mukaan.
Desimaalilukujenkin taivutus on hankalaa ja toisaalta usein vältettävissä ainakin kirjoituksessa.
Jos desimaalilukua joudutaan taivuttamaan, on parasta ajatella se luettavaksi yksinkertaisesti numeroittain, esimerkiksi ”seitsemän pilkku yhdeksän”. Kirjoitettava taivutuspääte määräytyy tällöin viimeistä numeroa vastaavan lukusanan mukaan, siis esimerkiksi ”7,9:ään”, koska ”yhdeksään” kirjoitetaan ”9:ään”.
Jos desimaalilukua ei taivuteta, se voidaan ääneen luettaessa lausua vapaasti eri tavoilla. Esimerkiksi ”2,5” voidaan lukea ”kaksi pilkku viisi” tai ”kaksi (kokonaista) ja viisi kymmenesosaa” tai ”kaksi ja puoli” tai jopa vanhanaikaisesti ”puolenkolmatta”. Tämä joustavuus on yksi lisäsyy välttää desimaalilukujen taivutusta.
Käytännössä lukutapa ”kaksi pilkku viisi” on yleisin yksinkertaisuutensa ansiosta. Se sopii kaikenlaisten desimaalilukujen lukemiseen, myös sellaisten, joissa on monia desimaaleja (esimerkiksi 3,1416).
Jos desimaaliluku esittää rahasummaa, on yleensä luontevaa lukea desimaalit niin, että käytetään rahayksikön jako-osan nimeä. Esimerkiksi ”2,60 €” voidaan lukea ”kaksi euroa (ja) kuusikymmentä senttiä”. Taivutustapauksissa täytyy kuitenkin ajatella lukutavaksi sellainen kuin ”kaksi pilkku kuusikymmentä euroa”.
Jos kyseessä on lukuja sisältävä merkintä, joka ei koostu vain yhdestä luvusta, on syytä erityisesti välttää merkinnän taivuttamista. Yleensä tämä onnistuu muuttamalla lauserakennetta.
Esimerkiksi sellaisesta ilmauksesta kuin ”1:1”, esittää Kielikello 2/2006 seuraavan:
Myös suhdelukuja ym. numeromerkintöjä voi taivuttaa, mutta useimmiten on selvempää muotoilla lause niin, että ne voi esittää perusmuotoisina.Yhtiön vaihtosuhteen pitäisi olla lähellä 1:1:tä.Yhtiön vaihtosuhteen pitäisi olla suunnilleen 1:1.
Mitenkähän ilmaus ”1:1:tä” on ajateltu luettavaksi? Koska ”1:1:tä” luetaan lähinnä ”yhden suhde yhteen”, niin sen partitiivi on ”yhden suhdetta yhteen”, mikä edellyttäisi kirjoitusasua ”1:1:tta”, koska näkyviin merkitään taipuvan osan taivutuspääte. Tämä hankaluus osoittaa, että välttämiseen on todella syytä. Ellei luontevampaa tapaa keksitä, voidaan ottaa apusubstantiiviksi sopiva yleisnimi kuten ”suhde”, jota sitten voidaan taivuttaa.
Kellonaikojen taivutuksen välttäminen ei aina onnistu kovin helposti. Niiden taivutettujen muotojen lukeminen on suhteellisen luontevaa, mutta ne täytyy tällöin käytännössä ajatella luettaviksi mekaanisesti numeroina (esimerkiksi ”kaksitoista viisitoista”) eikä vanhojen tapojen mukaan (esimerkiksi ”neljännestä yli puolenpäivän”), ei myöskään arkikielisesti (esimerkiksi ”varttia yli kakstoista”). Tällaisenkin taivutuksen välttäminen on usein viisasta. Tosin esimerkiksi seuraavassa taivutuksen välttävä muutos muuttaa hiukan ilmaisun sävyä.
Kun numeroin kirjoitetun luvun perään kirjoitetaan piste, se tarkoittaa järjestyslukua perusmuodossa tai seuraavan sanan mukaisessa taivutusmuodossa. Ks. lisätietoja kohdasta Piste osoittamassa järjestyslukua.
Tämä on yrityksen 25. toimintavuosi (kahdeskymmenesviides).
3. sija (kolmas sija)
3. sijaa (kolmatta sijaa)
3. sijalla (kolmannella sijalla)
Tietyntyyppisissä päivämäärämerkinnöissä tällainen merkintä kuitenkin esittää järjestysluvun taivutettua muotoa tavalla, joka ilmenee seuraavista esimerkeistä.
1. syyskuuta (ensimmäisenä)
viimeistään 31. elokuuta (kolmantenakymmenentenäensimmäisenä)
Edellä kuvattua menettelyä ei
voi soveltaa silloin, kun järjestysluku on pisteeseen
päättyvän virkkeen lopussa. Useimmiten on
syytä muuttaa lauserakennetta tai kirjoittaa luku sanana,
mutta jos se ei ole mahdollista, kirjoitetaan luvun
perään kaksoispiste ja järjestysluvun
pääte. Kyseinen pääte saadaan edellä
kuvatulla tavalla, siis erottamalla lukusanasta se osa, joka
seuraa vartaloa. Esimerkiksi järjestysluvussa
”viides” vartaloa on
Tätä tapaa, siis kaksoispistettä ja päätettä pisteen sijasta, on syytä käyttää myös silloin, kun järjestysluku on tarkoitus lukea perusmuodossa (nominatiivissa) mutta sitä seuraa toisessa sijamuodossa oleva sana. Esimerkiksi ”4. joukkueen” voitaisiin lukea ”neljännen joukkueen”, joten jos tarkoitetaan lukutapaa ”neljäs joukkueen”, on syytä kirjoittaa ”4:s joukkueen”. Vertaa kohtaan Taipumattomuutta ei voi merkitä. Myös luvun kirjoittaminen sanoin saattaa olla sopiva ratkaisu. Yksi vaihtoehto on tietysti lauseen uudelleenmuotoileminen niin, että ongelmaa ei synny.
Joissakin tapauksissa mitään todellista väärinkäsityksen vaaraa ei ole, mutta tahatonta koomisuutta on silti hyvä välttää.
Järjestyslukujen taivuttamista kannattaa yleensä välttää, varsinkin jos luku on merkitty numeroin ja ja se on iso. Jos numeroin kirjoitettuun järjestyslukuun kuitenkin joudutaan liittämään sijapääte, niin kaksoispisteen jälkeen merkitään ensin järjestysluvun tunnus ja sen jälkeen sijapääte.
Koska tällaisten ilmaisujen lukeminenkin on hyvin hankalaa, on yleensä aiheellista muotoilla lause toisella tavalla. Järjestyslukujen korvaaminen perusluvuilla ei tällöin aina ole kovin tyylikästä, mutta se voi parantaa ilmaisun luettavuutta suuresti.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
23:ntena.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
23:s.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
sijalla 23.
Kävelin 31:sestä 35. kerrokseen.
Kävelin 31. kerroksesta 35. kerrokseen.
Sellaisia ilmaisuja kuin ”kolmanneksi paras” ei juuri ole mielekästä kirjoittaa numeroita käyttäen, sillä lukuun tulisi sääntöjen mukaan merkitä sekä järjestysluvun tunnus että sijapääte. (Ilmaisu ”3. paras” ei käy, koska se merkitsisi ’kolmas paras’.)
Suomen kieleen sopii yksinkertaisissa
tapauksissa paremmin ilmaisutyyppi
”viides kohta”
Ilmaisutyyppi ”kohta viisi” (eli ”kohta 5”) on kuitenkin usein käytännöllisempi, kun
Seuraava taulukko auttaa erottamaan sanasta järjestysluvun tunnuksen ja sijapäätteen. Sen avulla voidaan esimerkiksi sana ”viidettä” jakaa vartaloon ”viide-” ja pääteainekseen ”-ttä”. Pääteaineksen jakaminen osiin (järjestysluvun tunnus ja sijapääte) ei tässä ole tarpeen, koska molemmat kuitenkin kirjoitetaan näkyviin (”5:ttä”).
| järjestysluvun perusmuoto | vartalo | |
|---|---|---|
| 1. | ensimmäinen |
ensimmäi- |
| 1. | -yhdes |
-yhde- |
| 2. | toinen |
toi- |
| 2. | -kahdes |
-kahde- |
| 3. | kolmas |
kolma- |
| 4. | neljäs |
neljä- |
| 5. | viides |
viide- |
| 6. | kuudes |
kuude- |
| 7. | seitsemäs |
seitsemä- |
| 8. | kahdeksas |
kahdeksa- |
| 9. | yhdeksäs |
yhdeksä- |
| 10. | kymmenes |
kymmene- |
| 100. | sadas |
sada- |
| 1 000. | tuhannes |
tuha- |
| 1 000 000. | miljoonas |
miljoona- |
Taulukossa kuvattu menettely on osittain
täysin sopimuksenvarainen. On sovittu, että sanoissa
”ensimmäinen” ja ”toinen” tulkitaan
loppu ”-nen” järjestysluvun tunnukseksi, vaikka
todellisuudessa ne osoittaa järjestysluvuiksi se, että
käytetään kokonaan eri sanaa kuin perusluvuista
(”yksi” ja ”kaksi”). Vaihtoehtoiset
muodot
Jos luku on kirjoitettu
roomalaisin
numeroin ja tällaista merkintää taivutetaan,
kirjoitetaan näkyviin vain sijapääte,
ei järjestysluvun tunnusta. Tämä johtuu
siitä, että roomalaisten numeroiden katsotaan
itsessään merkitsevän järjestyslukua.
(Ks. poikkeuksia tähän kohdasta
Roomalaiset numerot.)
Kun
siis lukusanasta tai sen viimeisestä taipuvasta osasta on
ensin erotettu vartalo (esimerkiksi jaettu sana
”kolmannen” osiin ”kolma-” ja
Taivutuksen merkitseminen roomalaisiin
numeroihin on hankalaa, ja
siinä tehdään virheitä muuten huolitellussakin
kielessä. Seuraavaan taulukkoon on koottu tieto siitä, mitä
sanavartaloita roomalaiset numerot edustavat. Kirjoitettava
pääte saadaan siis selville ajattelemalla, miten taivutettu sana
luetaan ja erottamalla siitä alusta pois taulukon mukainen
osa. Esimerkiksi ilmaus, joka luetaan ”Kaarle viidettä”,
on kirjoitettava ”Kaarle V:tä”, koska ”V” edustaa
järjestysluvun vartaloa
| luvun perusmuoto | ”vahva” vartalo | ”heikko” vartalo | partit. vartalo | |
|---|---|---|---|---|
| I | ensimmäinen | ensimmäise- | ensimmäise- | ensimmäis- |
| II | toinen | toise- | toise- | tois- |
| III | kolmas | kolmante- | kolmanne- | kolmat- |
| IV | neljäs | neljänte- | neljänne- | neljät- |
| V | viides | viidente- | viidenne- | viidet- |
| VI | kuudes | kuudente- | kuudenne- | kuudet- |
| VII | seitsemäs | seitsemänte- | seitsemänne- | seitsemät- |
| VIII | kahdeksas | kahdeksante- | kahdeksanne- | kahdeksat- |
| IX | yhdeksäs | yhdeksänte- | yhdeksänne- | yhdeksät- |
| X | kymmenes | kymmenente- | kymmenenne- | kymmenet- |
| XI | yhdestoista | yhdente-(toista) | yhdenne-(toista) | yhdet-(toista) |
| XII | kahdestoista | kahdente-(toista) | kahdenne-(toista) | kahdet-(toista) |
Luvuissa XI–XIX on taipumaton
loppuosa ”-toista”. Päätteeksi kirjoitetaan
sitä edeltävän osan pääte, esimerkiksi
kolmanteentoista = XIII:een, koska alkuosasta
”kolmanteen” erotetaan taulukon mukaisesti
Joissakin ilmaisuissa roomalaisin numeroin
ilmaistua lukua ei kuitenkaan lueta järjestyslukuna
(esimerkiksi ”toinen”)
vaan
peruslukuna
(esimerkiksi ”kaksi”)
tai
numerosubstantiivina
(esimerkiksi ”kakkonen”).
Tällöin on luonnollista merkitä
taivutuspääte lukutavan mukaan. Esimerkiksi ilmaisu
”Kehä III” luetaan yleensä ”kehä
kolmonen”, joten taivutuksessa pidetään vartalona
kolmonen-sanan taivutusvartaloa ”kolmose-” tai (jos
Vertaapa tätä Kehä
III:een! [Kehä kolmoseen]
Tuote kuuluu luokkaan VI. [luokkaan kuusi]
Tällaiset ilmaukset ovat lukijoillekin hankalia, koska kirjoitusasusta ei suoraan näy, onko roomalaiset numerot luettava järjestys- vai peruslukuna. Eri lukutavat voivat johtaa eri kirjoitusasuihin, esimerkiksi IV:een (= neljänteen t. neloseen) tai IV:ään (= neljään).