Nykyajan kielenopas, luku 4 Kirjoitusmerkit:

Hattu-s š ja hattu-z ž

Tässä käsitellään hattu-s:ää ja hattu-z:aa kirjoitusmerkkeinä ja pääkohtia niiden käytöstä. Käytön periaatteita oikeakielisyyden kannalta käsitellään tarkemmin kohdassa Suhuässä ja sen merkitseminen.

Kuuluvat kirjoitusjärjestelmäämme

Suomen kielen kirjoitusjärjestelmään kuuluvat myös hattu-s š ja hattu-z ž. Niitä kutsutaan usein myös suhu-s:ksi ja soinnilliseksi suhu-s:ksi, mutta ”suhu-s” on äänteen nimi, ”hattu-s” taas kirjaimen nimi.

Monet pitävät näitä kirjaimia tarpeettomina. Niitä käytetäänkin vain suhteellisen har­vois­sa lainasanoissa ja vieraissa nimissä. Huoliteltuun, sääntöjen mukaiseen kieleen ne kui­ten­kin kuuluvat ja ovat kuuluneet jo sadan vuoden ajan. Tavallisessa tekstinkäsittelyssä ne on ny­kyi­sin helppo tuottaa, kunhan kerran selvittää, miten se käytettävässä ohjelmassa on­nis­tuu. Esimerkiksi Word-ohjelman toiminta-asetuksia on melko helppo muuttaa niin, että käyt­tä­jä saa nämä merkit aikaan itse valitsemillaan näppäinyhdistelmillä. Ks. kohtaa Merkkien kir­joit­ta­mi­nen.

Korvaavat merkinnät

Kielenhuollon nykyisen kannan mukaan kirjaimia š ja ž ei tule korvata sh:lla ja zh:lla; ks. suomen kielen lautakunnan kannanottoa Suhuäänteiden š ja ž merkintä vieras­nimissä vuo­del­ta 2005. (Ks. myös kielitoimiston kannanottoa vuodelta 1998: Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikein­kirjoi­tuk­ses­sa.) Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että suomen kielessä ylei­ses­ti merkitään yhtä äännettä yhdellä kirjaimella ja että suomen kielessä esiintyy myös kirjain­yhdis­tel­mä sh siten, että s ja h ääntyvät erikseen (esim. ”perushoito”, ”pasha” ’eräs ruoka­laji’). Aiemmin kanta on ollut sallivampi eli sh ja zh on sallittu vaihtoehtoina.

Standardissa SFS 4175 on realistisempi kanta:

Suomen kielen kirjoitusjärjestelmään kuuluvat myös hattu-s š ja hattu-z ž. Niitä ei tule korvata sh:lla ja zh:lla muutoin kuin pakkotilanteissa eli silloin, kun š ja ž eivät kuulu käytettävään merkistöön.

Jäljempänä tarkastellaan tilanteita, joissa š:n ja ž:n käyttö on mahdotonta. Silloin sh:lla ja zh:lla korvaaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Kuitenkin vieraissa nimissä, joiden varsinaiseen kirjoitusasuun š tai ž kuuluu, lienee parasta jättää vain hattu pois. Tilanne on siis toinen kuin esimerkiksi venäläisten nimien kirjoittamisessa latinalaisin kirjaimin.

shakki [korvaava kirjoitusasu sanalle šakki]
Siauliai [korvaava kirjoitusasu liettualaiselle nimille Šiauliai]
Sholohov [korvaava translitterointi venäläiselle nimelle Šolohov]

Hattu-s:n käyttöyhteydet

Hattu-s:n käyttö voidaan jaotella seuraavasti. (Hattu-z:n käyttöyhteydet voidaan jaotella samantapaisesti, mutta ne ovat harvinaisempia.)

Käyttöyhteys Esimerkkejä Huomautus
Lainasanat šakki, šeikki Useissa sanoissa korvattu s:llä
Vieraat nimet Šiauliai, Priština Mm. liettuan-, latvian- ja serbinkielisiä nimiä
Siirtokirjoitetut sanat Puškin, šaria Mm. venäjän- ja arabiankielisiä nimiä

Jos erisnimessä on englanninkielisessä tekstissä sh-yhdistelmä, niin suomenkieliseen asuun kuuluu usein hattu-s. Tällaisia korjauksia ei kuitenkaan pidä tehdä kaavamaisesti.

Jos kieltä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, nimi tietysti kirjoitetaan kyseisen kielen jär­jes­tel­män mukaan. Näin tulee tehdä, vaikka englannissa saatetaan käyttää muuta menettelyä. Tällöin esimerkiksi latvian- ja liettuankielisissä nimissä säilytetään suhuässän merkkinä š, ranskankielisissä ch, saksankielisissä sch jne. Jos kuitenkin vieraasta sanasta on muo­dos­tu­nut varsinainen lainasana (ei sitaattilaina), se periaatteessa kirjoitetaan suomen jär­jes­tel­män mukaan, joskin tästä varsin usein poiketaan suhuässän osalta (ks. Suhuässä ja sen mer­kit­se­minen).

Ongelmia syntyy erityisesti siirtokirjoitetuissa nimissä eli silloin, kun alkuperäistä nimeä ei ole kirjoitettu latinalaisin kirjaimin. Seuraava taulukko esittää tästä tiivistelmän.

Suhu-s:n kirjoitusasu siirtokirjoitetuissa sanoissa
Kieli Asu Esimerkki Asun peruste (ja huomautus)
arabia š šaria suomalainen standardi
heprea sh ~ š Moshe ~ Moše suomalainen standardi (sh yleisempi)
japani sh (š) Hiroshima (Hirošima) Hepburn (ja aiempi suomalainen tapa)
kiina sh Shanghai pinyin
venäjä ym. š Šolohov suomalainen standardi
muut, esim. hindi sh Kashmir yleinen käytäntö

Ilmaus ”venäjä ym.” tarkoittaa niitä slaavilaisia kieliä, jotka kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin.

Taulukon viimeisen rivin mukaan käytetään siis siirtokirjoitetuissa sanoissa sh:ta suhu­äänteen merkkinä silloin, kun sanan kieli ei ole mikään edellä mainituista. Tämä johtuu muun muassa siitä, että siirtokirjoituksesta ei tällöin useinkaan ole standardia tai mitään standardia ei noudateta, vaan vallitseva käytäntö noudattaa linjaa ”vokaalit kuten italiassa, konsonantit kuten englannissa”. Lisäksi alkuperäisen asun selvittäminenkin olisi usein varsin työlästä ja nimi on jo ehtinyt levitä englannin mukaisessa asussa.

Suomen kielen lautakunnan kannanotossa Suhuäänteiden š ja ž merkintä vieras­nimissä esiintyy kuitenkin nimiasu ”Kašmir”, joka ehkä voidaan katsoa sovinnaisasuksi. Kan­nan­ot­to jättää kokonaan ottamatta kantaa siihen ainoaan asiaan, mihin olisi ollut tarvetta ottaa kantaa eli jota aiemmat kannanotot eivät olleet käsitelleet: miten suhtaudutaan niihin eri­kie­li­siin nimiin, joissa suhuäänteen merkkinä ei ole š eikä sh, vaan se on jonkin aivan muun kir­joi­tus­jär­jes­tel­män mukainen?

Miksi ”sh” tuottaa ongelmia?

Korvikemerkinnän sh käyttö aiheuttaa usein ongelmia muun muassa siksi, että kirjain­yhdis­tel­mä sh ei aina tarkoita suhuässää, vaan se on usein äännettävä kahtena eri äänteenä. Tämä koskee etenkin yhdyssanoja (esim. ”mieshor­mo­ni”) ja liitepartikkelin sisältäviä sanoja (esim. ”mieshän”), mutta myös joitakin lainasanoja (esim. ”pasha” ’eräs ruoka­laji’). Kun lukija kohtaa sanan ”puoshaka”, hän ei ehkä tiedä, että tämä on vanha suomen kielen sana, jossa sh:ta ei missään tapauksessa pidä ääntää suhuäänteenä.

Lisäksi suhuässä voi esiintyä kaksoiskonsonanttina, mikä ei aiheuta ongelmia hattu­ässää käytettäessä, mutta esimerkiksi vanhaa kirjoitusasua ”revanshi” käytettäessä piti lukijan vain jostakin tietää, että se on tarkoitettu lausuttavaksi ”revanšši” eikä ”revanši”. Toisaalta kyllä nykyisin jo suositellaan asua ”revanssi”.

Suhuässän merkitseminen sh:lla voi myös aiheuttaa virheellisen tavutuksen. Tavutuksen hoitavat nykyisin yleensä tietokoneohjelmat, eikä niiden voi olettaa ymmärtävän, ettei sanaa ”matkashekki” tai nimeä ”Katjusha” saa jakaa s:n ja h:n välistä.

Eri tilanteita š:n ja ž:n käytössä

Jos teksti painetaan tai sen ulkoasu on muutoin erityisen tärkeä, on syytä tarkistaa erikseen, että siinä esiintyvät š ja ž näkyvät oikeanlaisina. On tavallista, että ovat ulkoasultaan huonoja esimerkiksi siksi, että ne ovat peräisin eri fontista kuin muu teksti (esim. ”šakissa”) tai ne ovat huonosti suunniteltuja (esim. hattu väärässä kohdassa). Joskus voi olla tarpeen jopa vaihtaa koko tekstin fontti paremmaksi tämän takia.

Toisaalta usein vielä esiintyy pakkotilanteita, joissa nämä merkit eivät ole käytettävissä, jolloin ne joudutaan korvaamaan sh:lla ja zh:lla. Näin on yleensä syytä tehdä muun muassa sähköpostia kirjoitettaessa. Vaikka š:n ja ž:n kirjoittaminen siinä onnistuisikin, ei ole mitään takeita, että vastaanottajan sähköpostiohjelma osaa esittää ne oikein. Sen sijaan sähkö­postin liitetiedostona lähetettävässä asiakirjassa voi yleensä hyvin käyttää hattu-s:ää ja hattu-z:aa.

Käytössä on yhä tietojärjestelmiä ja ohjelmia, joissa on niin rajoittunut merkistö (sisäinen merkki­koodi), etteivät š ja ž ole niissä käytettävissä. Onhan edelleen myös järjestelmiä, joissa edes ä:tä ja ö:tä ei voi käyttää. On myös tilanteita, joissa ei voida varmistaa, että kaikissa oh­jel­mis­sa, joiden kautta teksti saattaa kulkea, š ja ž ovat käytettävissä eivät muutu muiksi mer­keiksi.

Joidenkin lehtien toimitus­järjestelmissä ei voi kirjoittaa hattu-s:ää omana merkkinään, vaan se tuo­te­taan s-kirjaimesta ja hatusta, joka asemoidaan s:n yläpuolelle. Tämä ilmenee melko usein niin, että hattu ei ole ihan kohdallaan.

Usein korvataan s:llä

Kirjoitussääntöjä on useaan otteeseen muutettu niin, että š:n käyttöä on vähennetty. Niinpä esimerkiksi ”sakaali” ja ”samppanja” kirjoitetaan sääntöjen mukaan tavallisella s:llä, vaikka ääntämyksessä on usein vielä suhu-s. Toisaalta joissakin sanoissa, jotka tulkitaan sitaatti­lainoik­si, on säilytetty alkukielen mukainen suhu-s:n merkintä, esim. ”show” [šou] ja ”chic” ​[šik].

apassi, attasea, hasis, klisee, montaasi, plantaasi, revanssi, saali, samaani (t. šamaani), sampoo, sekki (t. šekki), seriffi (t. šeriffi), sokki (t. šokki), tussi

Hattu-z ž

Hattu-z tarkoittaa soinnillista suhuäännettä, samanlaista kuin esimerkiksi ranskan sanan jour alkuäänne tai englannin sanan measure toinen konsonantti. Hattu-z on suomen kielessä vielä paljon harvinaisempi kuin hattu-s. Se esiintyy erisnimiä lukuun ottamatta vain yhdistelmässä dž, ja sen käyttö on rajoittunut kouralliseen sanoja.

Muutoin hattu-z:aa koskevat pääosin samat seikat, jotka on edellä esitetty hattu-s:stä.

džonkki, maharadža [sivistyssanoja]
Nižinski, Žukov [translitteroituja venäläisiä nimiä]
Žīgure [liettualainen nimi]
Fudži [vuori Japanissa, japaniksi Fuji]

”Fudži” voidaan katsoa sovinnaismuodoksi, vaikka se historiallisesti onkin vain japaninkielinen nimi kirjoitettuna latinalaisin kirjaimin suomessa aiemmin käytetyn japanin siirtokirjoituksen mukaan.

Nykyisin dž-yhdistelmää käytetään myös muu­ta­mis­sa arabiasta lainatuissa sanoissa, mutta niissäkin sen tilalla on usein arabian siirto­kirjoi­tuk­sen mukainen j-kirjain. Siirtokirjoitusta vastaavat asut (esimerkiksi hijab, ei hidžab) ovat yleisiä silloin, kun sana on vasta hiljattain tullut tunnetuksi Suomessa. Syynä ei liene niinkään se, että niitä harkitusti käytettäisiin sitaattilainoina ja siksi translitteraatiokaavan mukaisina, vaan pikemminkin se, että sanat kopioidaan englanninkielisistä teksteistä.

hidžra ~ hijra [arabialaisperäinen lainasana ja vastaava arabian sana]
hijab [arabian sana, lausutaan suunnilleen hidžaab]

Toisinajattelua

Yleensä kannattaa käyttää hattu-s:ää ja hattu-z:aa edellä esitettyjen kielenhuollon ohjeiden mukaan. On kuitenkin selvää, että ohjeiden noudattaminen on hankalaa, joskus erittäin hankalaa, kun esimerkiksi käännettävässä englanninkielisessä uutisessa esiintyy nimiä, joiden kieltä ei tiedetä. Pitäisikö Shamir korvata asulla Šamir? Monet julkisuuteenkin kirjoittavat ovat tietämättömiä hattu-s:n käytön säännöistä tai tietoisesti kapinoivat niitä vastaan.

Ehkäpä normit joskus muuttuvat, vaikka kielenhuolto tuntuukin tehneen hattu-s:stä arvovaltakysymyksen ja suomen kielen puolustamisen symbolin. Kouluissa sitä ei liene koskaan opetettu kovin aktiivisesti. Maan suurin sanomalehtikään ei ole saanut toimittajiaan käyttämään hattu-s:ää johdonmukaisesti normien mukaan, vaikka viime vuosina yritystä on ollut.

Voisi siis ajatella seuraavasti: Hattu-s on silkkaa pelleilyä, josta pitäisi luopua pikimmiten. Kun ei sata vuotta tietoista ja määrätietoista (tai no viime vuosikymmeninä lepsumpaa) kielenhuoltoa ole vakiinnuttanut sitä kansan tietoisuuteen ja käytäntöön, on turha vedota perinteisiin. Suomen kielessä ei ole suhuässää (saati soinnillista suhuässää) foneemina, joten on turha vedota yksi äänne, yksi kirjain -periaatteeseen. Hattu-s korvattakoon tavallisella s:llä, jonka saa lausua haluamassaan määrin suhistellen, olipa syynä puhevika, humalatila tai sanan ulkomainen alkuperä. Sitaattilainat ja vieraat nimet sopii kirjoittaa vieraan kielen mukaan, tarvittaessa soveltaen kansainvälistä (siis englantilaista) siirtokirjoitusta. Jos nimen alkuperäiseen kirjoitusasuun kuuluu hattu-s, sitä tietysti käytetään (esim. Škoda). Jos sana, jossa on dž, halutaan tulkita yleislainaksi, kirjoitettakoon ds, kuten yleensä lausutaankin.

En suosittele tämän toisenlaisen linjan soveltamista, vaikka sille olisi vahvoja perusteita. Se aiheuttaisi lisää kirjavuutta, ja ennen muuta se aiheuttaisi lukijoissa epäluuloja ja epäilyksiä – ja tietysti myös kahnauksia kielentarkastajien kanssa. Mutta jos kysytään, pitäisikö normeja muuttaa tässä asiassa, voi vastata: olisi jo aika.