Hattu-s š ja hattu-z ž

Tässä käsitellään hattu-s:ää ja hattu-z:aa kirjoitusmerkkeinä ja pääkohtia niiden käytöstä. Käytön periaatteita oikeakielisyyden kannalta käsitellään tarkemmin kohdassa Suhuässä ja sen merkitseminen.

Kuuluvat kirjoitusjärjestelmäämme

Suomen kielen kirjoitusjärjestelmään kuuluvat myös hattu-s š ja hattu-z ž. Niitä kutsutaan usein myös suhu-s:ksi ja soinnilliseksi suhu-s:ksi, mutta ”suhu-s” on äänteen nimi, ”hattu-s” taas kirjaimen nimi.

Kielenhuollon nykyisen kannan mukaan kirjaimia š ja ž ei tule korvata sh:lla ja zh:lla; ks. suomen kielen lautakunnan kannanottoa Suhuäänteiden š ja ž merkintä vieras­nimissä vuo­del­ta 2005. (Ks. myös kielitoimiston kannanottoa vuodelta 1998: Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikein­kirjoi­tuk­ses­sa.) Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että suomen kielessä ylei­ses­ti merkitään yhtä äännettä yhdellä kirjaimella ja että suomen kielessä esiintyy myös kirjain­yhdis­tel­mä sh siten, että s ja h ääntyvät erikseen (esim. ”perushoito”, ”pasha” ’eräs ruoka­laji’). Aiemmin kanta on ollut sallivampi eli sh ja zh on sallittu vaihtoehtoina.

Monet pitävät näitä kirjaimia tarpeettomina. Niitä käytetäänkin vain suhteellisen har­vois­sa lainasanoissa ja vieraissa nimissä. Huoliteltuun, sääntöjen mukaiseen kieleen ne kui­ten­kin kuuluvat ja ovat kuuluneet jo sadan vuoden ajan. Tavallisessa tekstinkäsittelyssä ne on ny­kyi­sin helppo tuottaa, kunhan kerran selvittää, miten se käytettävässä ohjelmassa on­nis­tuu. Esimerkiksi Word-ohjelman toiminta-asetuksia on melko helppo muuttaa niin, että käyt­tä­jä saa nämä merkit aikaan itse valitsemillaan näppäinyhdistelmillä. Ks. kohtaa Merkkien kir­joit­ta­mi­nen.

Hattu-s:n käyttöyhteydet

Hattu-s:n käyttö voidaan jaotella seuraavasti. (Hattu-z:n käyttöyhteydet voidaan jaotella samantapaisesti, mutta ne ovat harvinaisempia.)

Jos erisnimessä on englanninkielisessä tekstissä sh-yhdistelmä, niin suomenkieliseen asuun kuuluu usein hattu-s. Tällaisia korjauksia ei kuitenkaan pidä tehdä kaavamaisesti.

Jos kieltä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, nimi tietysti kirjoitetaan kyseisen kielen jär­jes­tel­män mukaan. Näin tulee tehdä, vaikka englannissa saatetaan käyttää muuta menettelyä. Tällöin esimerkiksi latvian- ja liettuankielisissä nimissä säilytetään suhuässän merkkinä š, ranskankielisissä ch, saksankielisissä sch jne. Jos kuitenkin vieraasta sanasta on muodostunut varsinainen lainasana (ei sitaattilaina), se periaatteessa kirjoitetaan suomen järjestelmän mukaan, joskin tästä varsin usein poiketaan suhuässän osalta (ks. Suhuässä ja sen merkitseminen).

Ongelmia syntyy erityisesti siirtokirjoitetuissa eli silloin, kun alkuperäistä nimeä ei ole kirjoitettu latinalaisin kirjaimin. Seuraava taulukko esittää tästä tiivistelmän.

Ilmaus ”venäjä ym.” tarkoittaa niitä slaavilaisia kieliä, jotka kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin.

Taulukon viimeisen rivin mukaan käytetään siis siirtokirjoitetuissa sanoissa sh:ta suhu­äänteen merkkinä silloin, kun sanan kieli ei ole mikään edellä mainituista. Tämä johtuu muun muassa siitä, että siirtokirjoituksesta ei tällöin useinkaan ole standardia tai mitään standardia ei noudateta, vaan vallitseva käytäntö noudattaa linjaa ”vokaalit kuten italiassa, konsonantit kuten englannissa”. Lisäksi alkuperäisen asun selvittäminenkin olisi usein varsin työlästä ja nimi on jo ehtinyt levitä englannin mukaisessa asussa.

Suomen kielen lautakunnan kannanotossa Suhuäänteiden š ja ž merkintä vieras­nimissä esiintyy kuitenkin nimiasu ”Kašmir”, joka ehkä voidaan katsoa sovinnaisasuksi. Kyseinen kannanotto jättää kokonaan ottamatta kantaa siihen ainoaan asiaan, mihin olisi ollut tarvetta ottaa kantaa eli jota aiemmat kannanotot eivät olleet käsitelleet: miten suhtaudutaan niihin erikielisiin nimiin, joissa suhuäänteen merkkinä ei ole š eikä sh vaan se on jonkin aivan muun kirjoitusjärjestelmän mukainen?

Miksi ”sh” tuottaa ongelmia?

Korvikemerkinnän sh käyttö aiheuttaa usein ongelmia muun muassa siksi, että kirjain­yhdis­tel­mä sh ei aina tarkoita suhuässää ja on usein äännettävä kahtena eri äänteenä, etenkin yhdyssanoissa (esim. ”mieshor­mo­ni”) ja liitepartikkelin sisältävissä sanoissa (esim. ”mieshän”) mutta myös joissakin lainasanoissa (esim. ”pasha” ’eräs ruoka­laji’). Kun lukija kohtaa sanan ”puoshaka”, hän ei ehkä tiedä, että tämä on vanha suomen kielen sana, jossa sh:ta ei missään tapauksessa pidä ääntää suhuäänteenä.

Lisäksi suhuässä voi esiintyä kaksoiskonsonanttina, mikä ei aiheuta ongelmia hattu­ässää käytettäessä, mutta esimerkiksi vanhaa kirjoitusasua ”revanshi” käytettäessä piti lukijan vain jostakin tietää, että se on tarkoitettu lausuttavaksi ”revanšši” eikä ”revanši”. Toisaalta kyllä nykyisin jo suositellaan asua ”revanssi”.

Suhuässän merkitseminen sh:lla voi myös aiheuttaa virheellisen tavutuksen. Tavutuksen hoitavat nykyisin yleensä tietokoneohjelmat, eikä niiden voi olettaa ymmärtävän, ettei sanaa ”matkashekki” saa jakaa s:n ja h:n välistä.

Eri tilanteita š:n käytössä

Jos teksti painetaan tai sen ulkoasu on muutoin erityisen tärkeä, on syytä tarkistaa erikseen, että siinä esiintyvät š ja ž näkyvät oikeanlaisina. On tavallista, että ovat ulkoasultaan huonoja esimerkiksi siksi, että ne ovat peräisin eri fontista kuin muu teksti (esim. ”šakissa”) tai ne ovat huonosti suunniteltuja (esim. hattu väärässä kohdassa). Joskus voi olla tarpeen jopa vaihtaa koko tekstin fontti paremmaksi tämän takia.

Toisaalta usein vielä esiintyy pakkotilanteita, joissa nämä merkit eivät ole käytettävissä, jolloin ne joudutaan korvaamaan sh:lla ja zh:lla. Näin on yleensä syytä tehdä muun muassa sähköpostia kirjoitettaessa. Vaikka š:n ja ž:n kirjoittaminen siinä onnistuisikin, ei ole mitään takeita, että vastaanottajan sähköpostiohjelma osaa esittää ne oikein. Sen sijaan sähkö­postin liitetiedostona lähetettävässä asiakirjassa voi yleensä hyvin käyttää hattu-s:ää ja hattu-z:aa.

Usein korvataan s:llä

Kirjoitussääntöjä on useaan otteeseen muutettu niin, että š:n käyttöä on vähennetty. Niinpä esimerkiksi ”sakaali” ja ”samppanja” kirjoitetaan sääntöjen mukaan tavallisella s:llä, vaikka ääntämyksessä on usein vielä suhu-s. Toisaalta joissakin sanoissa, jotka tulkitaan sitaatti­lainoik­si, on säilytetty alkukielen mukainen suhu-s:n merkintä, esim. ”show” [šou] ja ”chic” [šik].

Hattu-z ž

Hattu-z tarkoittaa soinnillista suhuäännettä, samanlaista kuin esimerkiksi ranskan sanan jour alkuäänne tai englannin sanan measure toinen konsonantti. Hattu-z on suomen kielessä vielä paljon harvinaisempi kuin hattu-s. Se esiintyy erisnimiä lukuun ottamatta vain yhdistelmässä dž, ja sen käyttö on rajoittunut kouralliseen sanoja.