Nykyajan kielenopas, luku 4 Kirjoitusmerkit:

Pilkku

Sisällys:

Seuraavassa käsitellään pilkun käyttöä eri tehtävissä, sekä lauseiden välissä että nii­den sisällä. Pilkun käyttö lai­naus­ten yh­tey­des­sä selostetaan kui­ten­kin koh­das­sa Lainausmerkit.

Pilkun merkitys

Pilkku on merkkinä melko huo­maa­ma­ton, mutta se on tärkein välimerkki pis­teen jälkeen. Piste jakaa esityksen virk­keik­si, kun taas pilkku auttaa hah­mot­ta­maan virkkeiden rakenteet. Asian voi huomata esimerkiksi lukemalla teks­tiä, jonka kieltä osaa vain heikosti. Pilkku pilkkoo tekstin osiksi ja auttaa nä­ke­mään kielellisten rakenteiden rajat.

Kielenhuollossa pilkun merkitys on vanhastaan varsin suuri, vaikka pilkun oikean käytön merkitystä ei useinkaan perustella kovin hyvin. Pilkun käy­tön säännöt ovat melko mut­kik­kaat, ja nii­den oikea so­vel­ta­mi­nen vaatii lauseiden kieli­opil­lis­ta erit­te­le­mis­tä. Eipä ihme, että kielen­huolto niin usein koe­taan pilkku­säännöiksi ja pilkkujen vii­laa­mi­seksi.

Nykyisin säännöt eivät ole yhtä tiu­kat kuin ennen, vaan sallitaan mo­lem­mat vaihtoehdot – pilkun käyttäminen tai pois jättäminen – monissa tilanteissa. Suurempi vapaa­mielisyys ei kui­ten­kaan helpota kielenkäyttäjän toimintaa. Hänen pitäisi tunnistaa, onko tilanne sellainen, jossa molemmat vaihtoehdot ovat sallittuja. Sen jälkeen hänen vielä pitäisi osata valita tyy­lik­kääs­ti. Käytännössä on syytä myös ottaa huomioon, että lukijoilla saattaa olla omat van­hoil­li­set käsityksensä pilkutuksesta. Vapaampi pilkutus on vaativampaa, ei helpompaa kuin tark­ko­jen sään­tö­jen mukainen pilkutus.

Vaikka pilkku on välimerkeistä ongelmallisin – tai ehkä juuri siksi! –, pilkkusääntöjä ei virallisissa ohjeissa useinkaan esitetä muiden välimerkkisääntöjen yhteydessä. Vuoden 1993 väli­merkki­ohjeissa (Kielikello 3/1993) ei pilkusta sanottu juuri mitään, vaan viitattiin van­hoi­hin, lehden 2. numerossa v. 1969 julkaistuihin ohjeisiin. Kielikellon 3/1998 merkkien käy­tön oh­jeis­sa on hyvin lyhyet pilkkuohjeet, joissa lähinnä vain viitataan vuonna 1995 julkaistuun erilliseen laajahkoon kirjoitukseen (Kieli­kello 3/1995, artikkeli Pilkku). Kielikello 2/2006 puolestaan kuvaa pilkun käytön säännöt lyhyehkösti ja se­ka­vas­ti. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa pilkkusäännöt esitetään omana, laajahkona koh­ta­naan.

Tiivistelmä: pilkku lauseiden välillä ja sisällä

Pilkkuja käytetään osoittamaan, miten virke jakautuu osiin, lauseisiin. Pilkkua käytetään sa­maan virkkeeseen kuuluvien lauseiden välissä, ellei ole jotain erityistä syytä jättää pilk­ku pois.

Työryhmässä sovittiin, että seuraavassa kokouksessa asiaa käsitellään uudelleen, koska se vaatii vielä lisäselvityksiä.

Sääntöön on eräitä poikkeuksia. Esimerkiksi rinnasteisten päälauseiden välissä ei käytetä pilkkua silloin, kun niillä on yhteinen lauseenjäsen, alla olevassa esimerkissä subjekti ”Pekka”. Näitä poikkeuksia selitetään tarkemmin jäljempänä.

Pekka kävi kalassa ja lähti sitten töihin.

Pilkkuja käytetään myös lauseiden sisällä erottamaan lauseen osia toisistaan:

Suomen kielessä pilkut ovat ensi sijassa silmää varten, auttamassa luettavan tekstin jäsentämistä, eivätkä ne useinkaan vastaa puheen taukoja. Voidaan kyllä sanoa, että useimmiten pilkun kohdalla voi vetää henkeä.

Hiukan toisentyylinen tiivistelmä pilkkusäännöistä on kielitoimiston sivuston osiossa Kielineuvonnan kysytyimmät sivulla Pilkku.

Seuraavassa käsitellään ensin lauseiden välisiä pilkkuja. Kohdassa Pilkku erottamassa irrallista lisäystä siirrytään pilkun käyttöön lauseiden sisällä.

Lauseiden tunnistaminen

Jotta voimme erottaa lauseet pilkuilla, meidän on tunnistettava, mitkä tekstin osat ovat lau­sei­ta. Lauseen keskeinen tunnusmerkki on predikaatti eli sellainen verbinmuoto kuin esi­mer­kik­si ”on”, ”sanoit”, ”tehtäisiin” tai ”ei tullut”. Joskus lauseessa on kaksi pre­di­kaat­tia, esi­mer­kik­si ”illalla saunoimme ja uimme”, tai useam­pia­kin, esimerkiksi ”Tulin, näin ja voitin”.

Edellisen kappaleen ensimmäisen virkkeen lauseet ovat seuraavat (predikaatti alle­viivat­tu­na): ”jotta voimme erottaa lauseet pilkuilla”, ”meidän on tunnistettava” ja ”mitkä tekstin osat ovat lauseita”. Niistä keskimmäinen on päälause, muut sen sivulauseita. Pää­sään­nön mukaisesti lauseet on erotettu toisistaan pilkuilla.

Sivulauseen aloittaa tavallisesti jokin sidesana eli konjunktio kuten  ”joka”, ”mikä”, ”että”, ”kun” ja ”koska”. Oikeita pilkkusääntöjä ei kuitenkaan voi esittää kaavamaisesti niin, että lueteltaisiin, minkä sanojen eteen kuuluu pilkku. Esimerkiksi että-sanan eteen useimmiten tulee pilkku, mutta ei suinkaan aina, ei esimerkiksi yhdistelmässä ”sekä – että”, jossa että-sana ei aloita sivulausetta.

Yksinkertaisimmillaan kahden lauseen suhde on jokin seuraavista:

Sivulauseen aloittaa yleensä jokin sana, joka selvästi osoittaa sen sivulauseeksi, kuten ”jos”, ”että” tai ”joka”. Esimerkiksi eräistä yhdentekevyyttä ilmaisevsta sivulauseista sellainen sana kuitenkin puuttuu.

Hän lupasi tulla, olipa ilma millainen hyvänsä. ~
Hän lupasi tulla, oli ilma millainen hyvänsä.
[= Hän lupasi tulla, vaikka ilma olisi millainen hyvänsä.]

Kieliopissa virke tarkoittaa suurempaa kokonaisuutta kuin lause: virke koostuu yhdestä tai useammasta lauseesta ja päättyy normaalisti ns. isoon eli suureen välimerkkiin (päättö­väli­merkkiin) eli pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin. Usein lauseen ja virkkeen käsite sekoitetaan toisiinsa, etenkin niin, että virkkeitäkin sanotaan lauseiksi. Virkkeestä käy­te­tään joissakin yhteyksissä nimitystä ”lauseyhdistys”.

Lauseenvastikkeet eivät ole lauseita

Lauseina ei pidetä niin sanottuja lauseenvastikkeita, vaikka ne usein todellakin nimensä mukaisesti vastaavat lauseita. Lauseenvastikkeita ei siis yleensä eroteta pilkuilla muusta tekstistä. Seuraavan esimerkin virkkeet alkavat lauseenvastikkeella:

Voidaksemme erottaa lauseet pilkuilla meidän on tunnistettava, mitkä tekstin osat ovat lauseita.
Ulkoilman lämpötilan noustessa sietämättömän korkeaksi käy tarpeelliseksi siirtyä ilmastoituun sisätilaan.

Vaikka ilmaisu ”voidaksemme erottaa lauseet pilkuilla” vastaa merkitykseltään lausetta ”jotta voimme erottaa lauseet pilkuilla”, sitä ei pidetä lauseena, koska siinä ei ole pre­di­kaat­tia. Mui­ta esimerkkejä lauseenvastikkeista ovat ”ollessamme maalla” (vastaa lausetta ”kun olimme maalla” tai ”kun olemme maalla”) ja ”toteuttamalla suun­ni­tel­mam­me” (vastaa lausetta ”siten, että toteutamme [tai: toteutimme] suun­ni­tel­mamme”).

Lauseenvastike voi olla hyvinkin pitkä, ja silloin sen erottaminen pilkulla olisi käytännössä vähintään yhtä tarpeellista kuin lyhyen sivulauseen erottaminen. Säännöt ovat tässä asiassa oikeastaan aika mielivaltaiset. Mutta jos rikot sääntöjä, lukijasi voivat kummastella ja pahek­sua­kin, jos he pitävät sääntöjen noudattamista tärkeänä.

Tosin säännöt sallivat, että lauseen keskellä tai lopussa oleva lauseenvastike erotetaan pil­kul­la sillä perustella, että se on irrallinen lisäys. Irrallisuus tarkoittaa, että se voitaisiin jättää pois ilman, että lauseen perusmerkitys muuttuu.

Susi juoksenteli, selvästikin saalista etsien, kaatopaikkojen ympärillä.
Susi juoksenteli kaatopaikkojen ympärillä, selvästikin saalista etsien.
Ilmiö on havaittu Karjaalla, Lopella ja Porvoossa, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Lisäksi joissakin tilanteissa tulee lauseenvastikkeen eteen pilkku muilla perusteilla. Seu­raa­vas­sa esimerkissä pilkku lauseenvastikkeen edessä on sääntöjen mukainen, koska mitkä-sivu­lause erotetaan pilkuilla muusta virkkeestä.

Meidän on tunnistettava, mitkä tekstin osat ovat lauseita, voidaksemme erottaa lauseet pilkuilla.

Toisaalta tällaiset ongelmat voidaan lähes aina välttää sillä, että ei käytetä lauseen­vas­tik­kei­ta, paitsi aivan lyhyitä. Sivulauseiden käyttäminen lauseen­vas­tik­kei­den sijasta tekee tekstin yleensä myös helpommin ymmärrettäväksi, kevyemmäksi.

Jotta voimme erottaa lauseet pilkuilla, meidän on tunnistettava, mitkä tekstin osat ovat lauseita.
Kun ulkoilman lämpötila nousee sietämättömän korkeaksi, käy tarpeelliseksi siirtyä ilmastoituun sisätilaan.

Rinnakkaiset päälauseet

Yksi keskeisimmistä pilkutussääntöjen poikkeuksista sanoo, että rinnakkaisten lauseiden väliin ei tule pilkkua, jos

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensimmäisessä lauseessa on osa, joka on ajateltava ikään kuin toistettavaksi toisessa lauseessa. Voidaan ajatella, että pilkku jätetään pois, jotta lauseet näyttäisivät kiinteämmin kuuluvan yhteen. Sidesanojen joukossa mainittu -kä tar­koit­taa liitepartikkelia, joka merkitykseltään vastaa ja-sanaa; esimerkiksi ”eikä” tarkoittaa ’ja ei’.

Tämä auto on halpa ja sopii perheellenne.
Tuo auto on kallis eikä sovi teille.

Esimerkin ensimmäinen virke voidaan käsittää lauseiden ”tämä auto on halpa” ja ”[tämä auto] sopii perheellenne” yhdistelmäksi. Yhteinen lauseenjäsen ”tämä auto” aiheuttaa sen, että ja-sanan eteen ei tule pilkkua.

Pilkuttomuutta voidaan perustella sillä, että se osoittaa kiinteää kielellistä yhteyttä. Jälkimmäinen lause (esimerkissä ”sopii perheellenne”) on itsessään vajaa: se vaatii täydennyksekseen lauseenjäsenen, tässä subjektin, edellisestä lauseesta.

Jos ehdot muuten täyttyvät mutta yhdistävä sana on mutta tai vaan, on pilkun käyttö sallittua mutta ei pakollista. Ks. kohtaa Mutta- ja vaan-rakenteet.

Useinkin virkkeen luettavuutta parantaisi, jos lauseiden välissä olisi pilkku silloinkin, kun edellä mainitut säännöt kieltävät sen. Tällöin ei kuitenkaan yleensä kannata rikkoa sääntöjä, vaan on parempi esimerkiksi muuttaa toista lausetta niin, että lauseilla ei ole yhteistä lau­seen­jä­sen­tä. Tämä tehdään esimerkiksi lisäämällä toiseen lauseeseen prono­mi­ni. Tässä on syytä huolehtia siitä, ettei synny epäselvyyttä siitä, mihin pronomini viittaa.

Matti lähti lammelle onkimaan ja tuli jo tunnin kuluttua takaisin mukanaan iso saalis.
Matti lähti lammelle onkimaan, ja jo tunnin kuluttua hän tuli takaisin mukanaan iso saalis.

Jos rinnakkaisia lauseita on kolme tai useampia, niin yleensä menetellään kuten asioita lue­tel­taes­sa: osien välissä on pilkut, paitsi kahden viimeisen välissä sidesana, yleensä ja-sana. Täl­löin usein jätetään sidesanan edeltä pilkku pois. Luetellaan esimerkiksi ”kissoja, koiria, he­vo­sia ja lampaita” ja vastaavasti rinnastetaan lauseita: ”Liisa perkasi porkkanamaan, Jukka kävi sienessä ja Leena laittoi ruuan.” Kun kuitenkin on kyse lauseista, tulee sidesanan eteen täl­löin sään­tö­jen mukaan pilkku, ellei lauseilla ole jotakin yhteistä lauseenjäsentä.

Liisa perkasi porkkanamaan, Jukka kävi sienessä, ja Leena laittoi ruuan.
Liisa perkasi porkkanamaan, kävi sienessä ja laittoi ruuan.

Pilkut sidesanattomissa rinnastuksissa

Pilkku ei yleensä riitä

Jos kirjoitetaan kaksi päälausetta peräkkäin ilman, että niiden välissä on mitään sidesanaa eli konjunktiota, ei pilkku yleensä ole sopiva välimerkki. Huolimattomassa kielessä kirjoitetaan usein tähän tapaan: ”Nämä ongelmat eivät korjaannu itsestään, tarvitaan erityinen korjaus­ohjelma.” Nykyisin tällaisia sidesanattomia rinnastuksia, jotka hiukan vaikuttavat tajunnan­virralta, esiintyy valitettavasti jopa kielenhuollon ohjeissa. Kielikellon 2/2006 pilkkuohjeissa on seuraavat esimerkit, joista ei kannata ottaa mallia:

Pelkkä pilkku voi osoittaa lauseiden rajaa:

He matkustivat kesäkuussa Yhdysvalloissa, heinäkuussa he olivat viikon Kanadan puolella.
Hakemukset osoitetaan johtajalle, asia käsitellään seuraavassa kokouksessa.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan pilkkusäännöissä on ensimmäinen edellä mainituista esimerkeistä hiukan muutetussa muodossa. Opas kuitenkin sentään lisää:

Tavallisempaa tällaisissa tapauksissa on kuitenkin käyttää pistettä, puolipistettä tai konjunktiota.

Jos lauseita ei yhdistä mikään sidesana, oikea välimerkki on yleensä piste. Joskus myös puolipiste tulee kyseeseen.

Vaihtoehtona on myös sidesanan lisääminen, jolloin välimerkkinä käytetään pilkkua. Sidesanan käyttö on usein selvin ratkaisu, koska sidesanan valinnalla voidaan ilmaista lauseiden suhde toisiinsa eli kirkastaa ajatusta.

Nämä ongelmat eivät korjaannu itsestään. Tarvitaan erityinen korjausohjelma.
Nämä ongelmat eivät korjaannu itsestään; tarvitaan erityinen korjausohjelma.
Nämä ongelmat eivät korjaannu itsestään, vaan tarvitaan erityinen korjausohjelma.

Erikoistapauksia, joissa pilkku riittää

Pilkun käyttö ilman sidesanaa päälauseiden välissä on kuitenkin mahdollista muutamissa tapauksissa:

Samanlaisten lauseiden rinnastus

Joskus myös pelkkä lauseiden samanlaisuus muodostaa perusteen side­sanat­to­mal­le rinnastukselle. Tällöin lauseiden tulee olla melko lyhyitä, koska muutoin rakenne ei hahmotu helposti. Sidesanan käyttäminen tai käyttämättä jättäminen vaikuttaa hiukan virk­keen tyyliin. Sidesanattomuus on usein ominaista iskeville, sananlaskumaisille lausu­mille.

Ihminen päättää, Jumala säätää.
Pekka lähti kalaan, Maija meni puutarhaan töihin.
Pekka lähti kalaan, ja Maija meni puutarhaan töihin.

Uusi kieliopas (3. painos, s. 17) korostaa: ”kahden päälauseen rinnastaminen pelkkää pilkkua käyttäen, ilman rinnastus­konjunktiota, käy verraten harvoin”. Se esittää mm. seuraavan esi­mer­kin, johon sen mukaan ei käy pelkkä pilkku, vaan pitäisi lisätä konjunktio vaan tai kor­va­ta pilkku puoli­pisteellä: ”Tulokset eivät yleensä parane väkisin puristamalla, tarvitaan myös taukoja ja riittävästi lepoa.”.

”Samantekevyyden” ilmaukset

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa (10. painos) on seuraava erillinen maininta:

Huom. Pilkulla erotetaan myös samantekevyyttä tms. ilmaisevia rakenteita:
Sanot mitä sanot, minä lähden.
Hän lupasi tulla, oli ilma millainen hyvänsä.

Tällaisten ns. konsessiivisten rakenteiden (ISK § 1143) kirjoitusasu on täysin vakiintunut. Pilkkua käytetään niissä yleisten periaatteiden mukaisesti: on kaksi lausetta, eikä ole mitään erityistä perustetta jättää pilkkua pois.

Maininta lienee otettu selventämään sitä, että tällaiset rakenteet ovat moitteettomia sidesanattomina. Niitä ei siis tarvitse ruveta korjailemaan sidesanallisiksi. Esimerkiksi ”Vaikka sanoisit mitä tahansa, minä lähden” on toki sekin moitteeton, mutta sävyltään toinen kuin ”Sanot mitä sanot, minä lähden”.

Milloin lauseilla on yhteinen lauseenjäsen?

Selviä tapauksia

Pilkkusäännöissä on usein olennaista, onko rinnakkaisilla päälauseilla jokin yhteinen lau­seen­jäsen. Mutta useinkaan ei ole selvää, miten tilanne on tulkittava. Esimerkiksi seuraava tapaus on selvä, koska lauseilla on yhteinen subjekti, ”Pekka”:

Pekka kävi kalassa ja lähti sitten töihin.

Seuraavassa taas yhteisenä lauseenjäsenenä on sana ”illalla”:

Illalla Pekka lähti kalaan ja Maija meni puutarhaan töihin.

Kuuluuko adverbiaali vain yhteen lauseista?

Seuraava tapaus on kaksitulkintainen, koska alussa oleva sana ”valitettavasti” voidaan tul­ki­ta joko vain ensimmäiseen lauseeseen tai molempiin lauseisiin kuuluvaksi. Jos se tul­ki­taan vain ensimmäiseen kuuluvaksi, pitäisi ja-sanan edelle kirjoittaa pilkku, koska lau­seil­la ei ole yhteistä lauseenjäsentä.

Valitettavasti veroilmoituksenne on puutteellinen ja Teidän on korjattava se.

Pronominin viittaus ei riitä

Lauseilla ei katsota olevan yhteistä lauseenjäsentä, jos toinen lause sisältää pronominin, joka viittaa toisen lauseen lauseenjäseneen. Seuraavista esimerkeistä ensimmäisessä lauseilla on kyllä ajatuksellisesti sama subjekti, mutta kieliasussa niillä on eri subjektisanat (”bussi” ja ”se”).

Bussi lähtee heti, ja se kiertää aseman kautta.
Bussi lähtee heti ja kiertää aseman kautta.

Persoonamuodon ilmaisema persoona yhteisenä jäsenenä

Yhteiseksi lauseenjäseneksi tulkitaan myös subjekti tilanteissa, joissa subjekti on il­mais­tu vain verbin muodolla, tarkemmin sanoen yksikön 1. tai 2. persoonan muodolla. Seu­raa­va virke siis pilkutetaan ikään kuin siinä olisi mukana lauseiden yhteinen subjekti ”minä”:

Tarkistan asian ja kerron siitä sinulle huomenna.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa linjaa on muutettu niin, että tällaisissa tapauksissa saa käyttää pilkkua:

Huom. Jos lauseiden verbit ovat 1. tai 2. persoonassa tai passiivimuodossa, pilkkua voi käyttää, mutta se ei ole välttämätöntä.

Tunsin itseni virkistyneeksi ja lähdin hyvillä mielin kotiin. ~
Tunsin itseni virkistyneeksi, ja lähdin hyvillä mielin kotiin.

Ns. passiivimuodot ja yhteiset lauseenjäsenet

Yhteiseksi lauseenjäseneksi tulkitaan jopa ns. passiivimuoto (joka on todellisuudessa yksi per­soo­na­muo­dois­ta). Nykyisten sääntöjen mukaan toisaalta pilkun käyttö on sallittua. Seuraava esimerkki on on Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­oppaasta.

Hakemukset osoitetaan johtajalle ja ne lähetetään hallintoyksikköön. ~
Hakemukset osoitetaan johtajalle, ja ne lähetetään hallintoyksikköön.

Pilkuttomuutta voi pitää melko outona etenkin silloin, kun lauseilla ei ole edes loo­gi­ses­sa mielessä yhteistä lauseenjäsentä eli ajatellut tekijät eivät ole samat. Tosin pilkuttomuus ei ehkä häiritse, jos virke on lyhyt. Lisäksi koska ns. passiivin käytön tarkoitus on useinkin sen hämärtäminen, kuka on tekijänä, voidaan tekijäksi usein tulkita jokin yhteisö, virasto tms. Seuraavassa esimerkissä tarkistaja ja ilmoittaja ovat ehkä eri henkilöitä, mutta yhteiseksi tekijäksi voidaan ajatella persoonaton virasto.

Asia tarkistetaan ja siitä ilmoitetaan Teille huomenna.

Pilkun käyttö tällaisissa tapauksissa on usein hyvin aiheellista, jos virke on pitkä tai selvyys muuten vaatii. Puheessa on tällöin usein melko selvä tauko pilkun kohdalla.

Asia tarkistetaan huolellisesti virastossamme, ja siitä ilmoitetaan Teille huomenna kirjeitse.

Sivulause yhteisenä lauseenjäsenenä

Rinnasteisten lauseiden yhteisenä lauseenjäsenenä voi olla myös sivulause. Sivulause siis ajatellaan hallitsevan lauseen osaksi, sen lauseenjäseneksi.

Vältämme ruuhkan, ja matka sujuu toivottavasti nopeammin. [ei yhteistä lauseenjäsentä]
Jos lähdemme ajoissa, vältämme ruuhkan ja matka sujuu toivottavasti nopeammin. [päälauseiden yhteisenä lauseenjäsenenä jos-lause]

Rinnakkaiset sivulauseet

Rinnakkaisia sivulauseita koskee samanlainen pilkutussääntöjen poikkeus kuin rinnakkaisia päälauseita, mutta yhteistä lauseenjäsentä ei tarvita. Voidaan ajatella, että se lause, johon rin­nak­kai­set sivulauseet liittyvät, on tavallaan niitä yhdistävä, niiden yhteinen lauseenjäsen.

Rinnakkaisten sivulauseiden väliin ei siis tule pilkkua, jos lauseita yhdistää jokin seu­raa­vis­ta side­sanoista: ja, sekä, -kä, sekä – että, tai, vai, eli (tai mutta tai vaan).

Tämä on tietokone, joka on hyvin nopea ja jonka saat halvalla.

Kyseiset sivulauseet ovat rinnasteisia, koska ne liittyvät samaan päälauseen sanaan ”tieto­kone”, johon sekä ensimmäisen sivulauseen ”joka” että toiseen sivulauseen ”jonka” viittaavat. Mutta seuraavassa sivulauseet eivät ole rinnakkaisia:

Tämä on talo, jonka rakensi Jussi, joka oli isoisäni.

Esimerkin jälkimmäinen sivulause viittaa edellisessä sivulauseessa olevaan sanaan ja on siis sivulauseen sivulause.

Usein on opetettu sääntö, jonka mukaan että-sanan eteen kuuluu pilkku. Pilkkusääntöjä ei kuitenkaan kannata esittää ohjeina siitä, minkä sanojen eteen tulee pilkku, vaan lauseita ja muita rakenteita koskevina ohjeina. Vaikka että-sanan eteen useimmiten tulee pilkku, tähän on useita poikkeuksia. Esimerkiksi sekä-että-rakenteeseen ei että-sanan eteen juuri koskaan tule pilkkua, koska siinä että-sana ei yleensä aloita sivulausetta. Lisäksi pilkkua ei tule rinnakkaisten että-lau­sei­den väliin, jos niitä yhdistää jokin edellä mainituista sidesanoista.

Elokuvassa oli sekä jännitystä että huumoria. Hän kertoi, että elokuva oli todella hyvä ja että sen katsoisi toistamiseenkin.

Joskus virkkeessä on rinnastettu sivulause ja lausetta pienempi rakenne, kuten yksittäinen sana. Kieliopeissa ei juuri käsitellä tämäntapaisia rakenteita, mutta parasta lienee jättää ne pilkuttamatta, koska mitään selvää pilkutustapaa ei ole.

Keitä nuudeleita 15 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet.

Esimerkki voi tuntua ongelmalliselta, koska virkkeeseen ”Keitä nuudeleita, kunnes ne ovat pehmenneet” tietenkin kuuluisi pilkku. Saako pilkun jättää pois siksi, että kunnes-lause on ajan ilmaukseen ”14 minuuttia”? Jos näiden rinnasteisten ilmausten järjestys olisi toinen, eikö pilkkua pitäisi käyttää? Tämäntapaiset rinnastukset ovat melko kömpelöitä ja usein merkitykseltään epäselviä. Oikeampi ja ongelmattomampi ohje olisi ”Keitä nuudelit pehmeiksi, noin 15 minuuttia.”

Jos peräkkäin on kolme tai useampia rinnakkaisia sivulauseita, menetellään kuten rin­nak­kais­ten päälauseidenkin yhteydessä. Lauseet erotetaan siis toisistaan pilkuilla, paitsi kaksi viimeistä sidesanalla, jonka eteen ei tässä tapauksessa koskaan tule pilkkua.

Kysyin, kuka on siirtänyt sitä konetta, miksi sitä on siirretty ja miksei minulle ole ilmoitettu.

Rinnakkaisten sivulauseiden ei siis tarvitse alkaa samalla sanalla. Tässä esimerkissä kuka-lause, miksi-lause ja miksei-lause ovat rinnakkaisia ja liittyvät päälauseeseen ”kysyin”.

Pilkkusäännöissä kyllä usein esitetään yksioikoisesti, ettei rinnakkaisten sivulauseiden väliin tule pilkkua. Silloin on kuitenkin unohdettu rakenteet, joissa rinnakkaisia sivulauseita on enem­män kuin kaksi. Toisaalta sujuvassa kielenkäytössä yleensä vältetään sellaisia ra­ken­tei­ta niiden raskaslukuisuuden takia.

Tämä on tietokone, joka on hyvin nopea, jossa on paljon levytilaa ja jonka saat halvalla.

Mutta- ja vaan-rakenteet

Edellä olevissa säännöissä on sanat mutta ja vaan pantu sulkeisiin. Tämä tarkoittaa, että säännöt pilkkujen pois jättämisestä koskevat myös näillä sanoilla alkavia lauseita, mutta on myös sallittua ja käyttää pilkkua niiden edessä. Käytännössä yleinen kielitaju vaikuttaisi olevan vanhojen sääntöjen eli pilkun käytön kannalla.

Pilkun käytön ohjeiden koosteessa Kielikellossa 3/1995 (artikkeli Pilkku) esitetään asia näin:

Mutta ja vaan ovat rinnastuskonjunktioita, ja niihin pätevät samat pilkutus­peri­aat­teet kuin muihinkin rinnastus­konjunktioihin. Monet ovat kuitenkin oppineet kou­lus­sa vanhemman, hieman toisenlaisen käytännön, jonka mukaan mutta- ja vaan-sa­no­jen edelle tulee aina pilkku. Tämä käytäntö on yhä melko yleinen ja myös mah­dol­li­nen.

Seuraavassa esimerkissä lauseilla on yhteinen lauseenjäsen ”hän”, joten nykyisin ensisijainen sääntö siis on, että pilkkua ei käytetä, mutta vanha käytäntö sallitaan myös.

Hän valitti päätöksestä mutta perui myöhemmin päätöksensä.
Hän valitti päätöksestä, mutta perui myöhemmin päätöksensä.

Vanhan käytännön taustalla on paljolti se, että mutta- ja vaan-sanalla alkavat lauseet il­mai­se­vat niin selvää asiasisällön taitekohtaa, että se heijastuu myös ääntämyksessä ja virk­keen jäsentymisessä. Monista tuntuu siksi luonnolliselta erottaa lauseet pilkuilla.

Jos virke on pitkä, pilkun käyttö yleensä auttaa virkkeen jäsentymistä. Lisäksi pilkun käyt­tö on sikäli turvallista, että monet lukijat ovat aikoinaan oppineet ehdottomana sääntönä, että mutta- ja vaan-sanan edellä käytetään aina pilkkua.

Matti lähti kalaan mutta tuli pian takaisin.
Matti lähti kalaan, mutta tuli pian takaisin.
Matti lähti illalla innoissaan läheiselle lammelle onkimaan ahvenia, mutta tuli huonon kalaonnen takia jo tunnin kuluttua takaisin.

Lyhyet virkkeet ilman pilkkua

Tärkeä poikkeussääntö on, että lyhyistä virkkeistä voi jättää lauseiden väliin muutoin kuuluvia pilkkuja pois. Esimerkiksi virk­kees­sä ”Sataa ja tuulee” on oikeastaan kaksi rinnasteista päälausetta, joten pääsäännön mu­kaan ja-sanan eteen kuuluisi pilkku. Näin lyhyessä virkkeessä tuskin kukaan käyttäisi pilkkua. On tavanomaista ja järkevää jättää pilkku pois myös vähemmän pitemmistä virkkeistä.

Soitatko minulle vai soitanko minä sinulle?

Tämän poikkeuksen taustalla on, että lyhyt virke on helppo jäsentää ilman pilkkujakin. Pilkut jopa rikkoisivat virkkeen hahmon ja saattaisivat tuoda siihen painotusta, jota ei haluta.

Tätä poikkeusta kannattaa kuitenkin soveltaa yleensä vain sellaisiin virkkeisiin, joissa on vain muutamia sanoja, enintään ehkä kym­me­nen. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas jopa rajaa poikkeuksen tapauksiin, joissa ”lauseet ovat hyvin lyhyitä (parin kolmen sanan mit­tai­sia)”. Lisäksi sen mukaan päälauseen ja sivulauseen välistä saa jättää pilkun pois vain, jos pää­lause on yksisanainen:

Toivon, että tulet ajoissa. ~ Toivon että tulet ajoissa.
Toivon tosiaankin, että tulet ajoissa.

Kauno­kir­jal­li­suu­des­sa on pilkuttomuus kuitenkin usein tavallisempaa ja ehkä hyväk­sy­tym­pää­kin kuin asiatekstissä. Tämä johtuu osittain siitä, että esimerkiksi novellin teks­tiä ei lukija jäsentele samalla tavoin kuin tiivistä asiatekstiä, vaan pikemminkin eläytyy teks­tin kulkuun.

Pilkun jättäminen pois eräistä yhdistelmistä

Yleensä ei pilkkua kahden sidesanan väliin

Jos virkkeen alussa tai pilkun jäljessä on peräkkäin kaksi sidesanaa eli konjunktiota, ei niiden väliin kirjoiteta pilkkua. Pilkku häiritsisi pikemminkin kuin auttaisi virkkeen hah­mot­ta­mi­sessa.

Uskon, että jos ehdotukseni hyväksytään, saavutetaan suuria säästöjä.

Yleisten sääntöjen mukaan pitäisi sivulauseen ”jos ehdotukseni hyväksytään” kummallakin puolella olla pilkku. Poikkeussäännön mukaan sen edestä kuitenkin jätetään pilkku pois, koska virkkeessä on peräkkäin kaksi sidesanaa ”että” ja ”jos” ja niiden edellä on pilkku.

Usein esiintyvät peräkkäin mm. seuraavat sidesanat, ja yleensä siis vain ensimmäisen eteen tulee pilkku: että kun, jos vaikka, ja jos, kuin että, mutta jos, tai kun.

Pilkku sellaisissa ilmauksissa kuin ”niin että”

Jos peräkkäin on adverbi kuten ”niin” ja jokin sidesana, niin pilkku voidaan sijoittaa joko adverbin tai sidesanan edelle. Riippuu muun muassa ilmaisun merkityksestä ja pai­no­tuk­ses­ta, kumpaa tapaa noudatetaan. Jos esimerkiksi ”niin että” tarkoittaa ’sillä tavalla, että’, on luonnollista sijoittaa pilkku että-sanan edelle. Jos taas se tarkoittaa suunnilleen ’jotta’ tai ’joten siis’, sanat liittyvät niin kiinteästi yhteen, että pilkku sopii sanaparin edelle.

Me nauroimme niin, että mahaan sattui.

Tule sitten ajoissa, niin että ehdimme keskustella ennen kokousta.

Muita tavallisia adverbin ja sidesanan yhdistelmiä ovat heti kun, niin kauan kuin ja silloin kun.

Pilkku voidaan näissä tapauksissa usein jättää kokonaan poiskin, vaikka virke ei ole lyhyt. Tätä puoltaa se, että puheessa ei yleensä ole selvää taukoa, ja pilkun sijoittaminen kumpaan tahansa paikkaan voisi olla lievästi hämmentävää, koska se koettaisiin ajatuksen kat­kai­sevaksi.

Osta postista kirjekuoria samalla kun käyt viemässä kirjeen.

”Se joka” tms. virkkeen alussa

Sääntöjen mukaan pilkun saa jättää pois sivulauseen edestä, jos virke alkaa se-sanan jonkin muodon ja joka-, mikä- tai että-sanan yhdistelmällä.

Se, joka tulee ensimmäisenä maaliin, voittaa pelin. ~
Se joka tulee ensimmäisenä maaliin, voittaa pelin.

Tässä yhteydessä se-sanan muotoihin rinnastetaan sellaiset kuin siellä ja sinne, jotka ovat muodostukseltaan poikkeuksellisia ja käytöltään lähinnä adverbeja. Seuraava asetelma esittää joukon yhdistelmiä, joita sääntö koskee. Se ei ole tyhjentävä.

1. sana 2. sana
se
sen
sitä
siitä
siinä
siellä
sieltä
sinne
siksi
joka
jossa
jonka
mikä
mitä
mihin
mistä
minne
että

Sääntö on siis varsin tapauksittainen, kasuistinen. Esimerkiksi yhdistelmää se, millainen tai hän, joka tai kaikki, mikä se ei koske, vaikka ne ovat luonteeltaan aivan vastaavia.

Tämä poikkeussääntö on kuitenkin turha, koska

Virkkeenalkuinen adverbi ja konjunktio

Jos virke alkaa adverbilla kuten Etenkin ja konjunktiolla kuten jos, niin sääntöjä muodollisesti tulkitsemalla voisi päätyä kirjoittamaan pilkun konjunktion edelle: ”Etenkin, jos kyse on ala­ikäisten ja ihmisarvon suojelusta, on ensiarvoisen tärkeää, että – –”. Sellainen kuitenkin näyt­tää oudolta ja tuntuu kankealta.

Kielenkäyttäjien enemmistö tuntuu olevan sitä mieltä, että tällaisissa tapauksissa ei pilkku ole aiheellinen. Kielenhuolto ei ole ottanut nimenomaista kantaa, mutta sen voi olettaa kal­lis­tu­van samalle kannalle.

Etenkin jos kyse on alaikäisten ja ihmisarvon suojelusta, on ensiarvoisen tärkeää, että – –

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan pilkkusäännössä käsitellään etenkin jos -tyyp­pis­ten ra­ken­tei­den pilkuttamista lauseiden välissä. Siitä esitetään, että pilkku tulee usein korostavan sa­nan kuten etenkin edelle, mutta ”pilkku on tietysti mahdollinen myös konjunktion edellä”. Esi­mer­keis­tä voidaan päätellä, että pilkku kirjoitetaan jompaankumpaan paikkaan. Virk­keen­al­kuis­ta etenkin jos -ra­ken­net­ta käsitellään vain sivumennen esimerkissä, mutta melko selvästi kantaa ottaen:

Vrt. ei pilkkua: Erityisesti kun työvoimasta on ylitarjontaa, on vammaisten työl­lis­ty­mi­nen vaikeaa.

Vastaavanlainen virkkeenaloitus on ”Lisäksi jos”. Tosin pilkkuongelma on useinkin kätevintä kiertää jättämällä virkkeenalkuinen adverbi kuten ”Lisäksi” pois. Useinkaan sillä ei ole teh­tä­vää kielessä vaan se on tarpeeton kirjoitetun kielen vastine puheen rykäisylle.

Ajatusviiva ja pilkku

On sallittua jättää pilkku pois ajatusviivan jäljestä. Toisaalta on loogisempaa käyttää pilkkua ajatusviivasta huolimatta, jos yleiset säännöt sitä vaativat.

Hän sanoi – hiukan epäröiden – että työ oli jo tehty.
Hän sanoi – hiukan epäröiden –, että työ oli jo tehty.

Pilkkua ei tarvita kuin-sanan edelle

Vanhat pilkkusäännöt sanovat, että kuin-sanan edelle tulee pilkku, jos se aloittaa sivu­lau­seen. Esimerkiksi virkkeessä ”Se on kauniimpi kuin muistinkaan” pitäisi tämän mukaan olla pilkku. Sääntöön on kuitenkin tehty eri tavoin muotoiltuja poikkeuksia ja lievennyksiä, kuten se, että pilkku jätetään pois, jos ”edellä on sana, johon kuin viittaa”. Tässähän ”kauniimpi” on sel­lai­nen sana. Käytännössä kuin-lauseet ovat erittäin usein tätä tyyppiä.

Edellä kuvatulla linjalla on vielä esimerkiksi Uuden kielioppaan 3. painos (2007). Taustalla on ehkä se, että haluttiin pitää kiinni periaatteesta, jonka mukaan sivulause erotetaan pilkulla, mutta tämän huo­mat­tiin johtavan usein turhaan ja häiritseväänkin pilkutukseen kuin-sanan edellä. Säännöstö oli tämän takia sekava ja tulkinnan­varainen. Onkohan edes mahdollista, että vertailua tarkoittava kuin-lause ei viittaa aiempana olevaan sanaan?

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas sanookin (tässä on lainattu sen esimerkeistä vain ensimmäinen):

Vertailua tarkoittavissa ilmauksissa kuin-sanan edellä ei yleensä käytetä pilkkua, aloittipa kuin-jakso kokonaisen lauseen tai ei.
Todellisuus näyttää valoisammalta kuin hän uskalsi toivoakaan.

Pilkullinen kirjoitusasu ”Se on kauniimpi, kuin muistinkaan” tuntuisi varmaan useimmista ou­dol­ta. Tämä on isompi ongelma kuin se, että jotkut lukijat muistavat vanhan pilkku­sään­nön ja pitävät sitä ehdottomana. Niinpä pilkku voidaan huoleti jättää pois kuin-sanan edestä.

Pilkku on kuitenkin sallittu ja usein luonteva, jos kuin-sana aloittaa irrallisen lisäyksen esi­mer­kik­si virkkeen lopussa, kuin jälkikäteen mieleen muistuneena asiana. Tällöin kuin-sana ei ilmaise tavanomaista vertailua vaan vastaa sanaparia ikään kuin tms. Se, käytetäänkö pilkkua vai ei, voi vaikuttaa ilmaisun sävyyn. Irrallisia lisäyksiä kä­si­tel­lään tarkemmin seuraavassa kohdassa.

Hän vaati muita mukautumaan tahtoonsa, kuin Euroopan omistaja. ~
Hän vaati muita mukautumaan tahtoonsa kuin Euroopan omistaja.
Hän esiintyi kuin Euroopan omistaja.

Viimeksi mainitussa esimerkissä ei ole kyse irrallisesta lisästä. Lause ”Hän esiintyi” ei ole mielekäs ilman loppuosaa. Tässä pilkku olisi siis selvä virhe.

Sellaisista yhdistetyistä sidesanoista kuin ”aivan kuin”, ”ennen kuin” ja ”sikäli kuin” ei kielen säännöissä anneta selviä ohjeita. Yleensä ne käsitetään kiinteiksi yhdistelmiksi, ja pilkku kirjoitetaan niiden eteen tai jätetään kokonaan pois. Uusi sääntö yksinkertaistaa tilannetta sikäli, ettei pitäisi enää edes ajatella, tulisiko pilkku kuin-sanan edelle.

Jos aivan kuin -rakenne tai vastaava on ennen päälausetta, käytetään aina pilkkua.

Myös jos järjestys on toinen, pilkku usein auttaa (nopeuttaa) virkkeen hahmottumista.

Tulehan jo syömään, ennen kuin ruoka jäähtyy.

Näissä tapauksissa pilkun voi myös jättää pois. Tämä saattaa hiukan vaikuttaa virkkeen sävyyn ja painotukseen. Seuraavassa esimerkissä saattaa kehotus ”Lue käyttöohje” saada pilkusta lisää painoa.

Lue käyttöohje, ennen kuin käynnistät koneen.
Lue käyttöohje ennen kuin käynnistät koneen.

Pilkku erottamassa irrallista lisäystä

Erillinen täydennys erotetaan pilkulla

Pilkkua käytetään erottamaan irrallisia lisäyksiä muusta lauseesta. Jos lisäys on lauseen kes­kel­lä, sen kummallekin puolelle tulee pilkku.

Irrallinen lisäys on peri­aat­tees­sa sellainen, jonka voisi jättää pois ilman, että lauseen pe­rus­mer­ki­tys muuttuu. Monet­kin lauseen osat ovat tässä mielessä irrallisia, mutta pilkkua käy­te­tään usein korostamaan irrallisuutta.

Irrallisiksi lisäyksiksi luokitellaan seuraavat:

Hyvin lyhyistä ilmauksista kuten ”Hei Pekka” jätetään pilkku yleisesti pois, mutta tämä ei siis ole sääntöjen mukaista. Sääntö, joka koskee pilkun jättämistä pois lyhyistä virkkeistä, koskee tilanteita, joissa pilkku olisi lauseiden välissä.

Jos selittävän lisäyksen edellä on eli-sana, ei pilkkua yleensä kuitenkaan käytetä. Pilkulla voidaan ehkä hiukan korostaa selityksen irrallisuutta, mutta se ei vaikuta tyylikkäältä.

Täällä asuu pesukarhuja eli supeja. ~
Täällä asuu pesukarhuja, eli supeja.

Käytännössä osaa lisäyksistä pidetään ”irrallisina” lähinnä kieli­opil­li­sis­ta syistä. Esi­mer­kik­si ilmauksessa ”Espoo, kaunis kotikaupunkini” määrite tuskin on juurikaan irral­li­sem­pi kuin toista sanajärjestystä käyttävässä vaihtoehdossa ”kaunis koti­kaupunkini Espoo”. Kuitenkin edellisessä pilkku on välttämätön, jälkimmäisessä taas pilkun käyttö on tyyli- ja painotus­kysymys.

Varsinkin välihuomautusten erottamiseen voitaisiin usein käyttää myös ajatusviivoja tai sulkeita. Pilkkujen käyttö on rauhallisempaa ja toimii etenkin lyhyissä virkkeissä tarpeeksi erottavana.

Hän mainitsi kokouksessa, aivan sen lopussa, uusista kehittämissuunnitelmista.
Hän mainitsi kokouksessa – aivan sen lopussa – uusista kehittämissuunnitelmista.

Sukunimi, etunimi

Jos etunimi mainitaan sukunimen jälkeen, se siis tulkitaan ”irralliseksi lisäykseksi” ja ero­te­taan sukunimestä pilkulla. Tämä kirjoitustapa on kovin muodollinen ja sopii lähinnä sel­laisi­in luetteloihin, jotka on aakkostettu sukunimen mukaan.

Puhelinluetteloissa jätetään pilkku usein pois lyhyyden vuoksi. Pilkku saattaa kuitenkin mo­nis­sa yhteyksissä olla tarpeen var­sin­kin, jos etunimestä ilmoitetaan vain alku­kirjain­lyhen­ne, koska tällöin voi syntyä epä­sel­vyyt­tä siitä, kumpi on etunimi ja kumpi sukunimi. (”Kari, S.” tarkoittaa, että sukunimi on ”Kari” ja etunimi alkaa S:llä, kun taas ”Kari S.” tarkoittaa, että etu­nimi on ”Kari” ja suku­nimi alkaa S:llä.)

Normaalikieleen sopii ilmaisutyyppi ”Matti Virtanen”. Puhekielessä tai sitä jäl­jit­te­le­väs­sä kie­les­sä voi tietysti käyttää myös vanhaa ilmaisutapaa ”Virtasen Matti”.

Virtanen, Matti
Virtanen, M.
Kari, S.

Titteli lisäyksenä

Irrallinen lisäys on myöskin titteli tai muu vastaava määrite, jos se kirjoitetaan nimen jälkeen.

Virtanen, Matti, erityisasiantuntija
Ehdotuksen teki Matti Virtanen, erityisasiantuntija.

Nimi lisäyksenä

Epäselvyyttä on syntynyt siitä, milloin ihmisen nimi kokonaisuudessaan on tulkittavissa irralliseksi lisäksi, joka erotetaan pilkuilla.

Lahden ampumaseuran EM-hopeanainen Hanna Etula jätettiin viidenneksi.
Lahden ampumaseuran EM-hopeanainen, Hanna Etula, jätettiin viidenneksi.

Esimerkkitapauksessa voi pilkkujen käyttöä perustella sillä, että on jo yksilöity, ketä tar­koi­te­taan (kun otetaan asiayhteys huomioon). Nimen mainitseminen on tässä mielessä ir­ral­li­nen li­säys. Sitä ilmankin virke olisi luettavissa. Monet lukijat kuitenkin oudoksuvat täl­lais­ta käy­tän­töä muun muassa siksi, että pilkkujen koetaan katkaisevan virkkeen häi­rit­se­väs­ti.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan irrallisena lisäyksenä voi olla myös nimi, ja se esittää mm. seuraavan esimerkin. Sen mukaan pilkkujen käyttö lisää nimen painokkuutta.

Suomen kirjakielen isä, Mikael Agricola, syntyi Pernajassa vuoden 1510 tienoilla.
Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola syntyi Pernajassa vuoden 1510 tienoilla.

Jos päädytään erottamaan irrallinen lisäys pilkulla, on muistettava kirjoittaa pilkku sen molemmin puolin, jos se on keskellä virkettä. Edellä mainitussa esimerkkitapauksessa olisi selvä virhe, jos käytettäisiin vain ensimmäistä pilkkua.

Paljoksuvat ilmaukset

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas esittää yksioikoisesti:

Pilkulla erotetaan muusta lauseesta myös paljoksuvat ilmaukset, joihin sisältyy esimerkiksi sana saati tai jopa:
Välillä saattaa tuntua vaikealta saada lapsi liikkeelle, saati sitten syömään kasviksia.
Vesistöjen sulapaikoissa sinnittelee vielä useita vesilintulajeja, jopa aivan talvisessa Lapissa saakka.

Sääntö tuntuu kuitenkin liioitellulta. Pilkun voisi jättää poiskin, jolloin painotus ehkä hiukan muuttuu. Toisaalta jos lause on pitkä, pilkun käyttö auttaa jäsentämään lauseen. Pilkku ehkä myös helpottaa ääneen lukemista, koska paljoksuvan ilmauksen edellä on yleensä tauko.

Pilkku parillisissa ilmauksissa kuten mitä – sitä

Pilkkua käytetään erottamaa toisistaan sellaisten rakenteiden osat, jotka on muodostettu sanaparilla mitäsitä, milloinmilloin, toisaaltatoisaalta, tai osaksiosaksi. Sääntöä lienee lupa tulkita niin, että se koskee myös muita vastaavia pareja, kuten osittainosittain.

Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa.
Hän kannattaa milloin yhtä, milloin toista puoluetta.

Taukopilkutus painotuksen nimissä

Normien mukaisessa suomen kielessä sovelletaan periaatteessa kieliopillista eli lause­raken­teen mukaista pilkutusta eikä taukopilkutusta. Käytännössä on kuitenkin osittain menty taukopilkutuksen suuntaan.

Edellä käsitellyissä pilkkusäännöissä on todellisuudessa usein kyse tauko­pilkutuksesta. Kun sanotaan, että pilkkua voi käyttää tai olla käyttämättä ja että tämä vaikuttaa pai­no­tuk­seen tai sävyyn, pilkun käyttö vaikuttaa ehkä ensisijaisesti taukona – luettaessa tietenkin ajateltuna taukona. Taukoon kyllä saattaa liittyä painotus- tai sävyasioita.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas sallii normaaleista säännöistä poikkeavat pilkut ”pai­no­tus­suh­tei­den” selventämiseksi. Mahtaneeko tässä kuitenkin pohjimmiltaan olla kyse tauko­pil­ku­tuk­ses­ta? Pitkä pilkuton lause on hankala lukea, kun ei ole selvää kohtaa, jossa sopii vetää henkeä sananmukaisesti tai kuvaannollisesti. Oppaan ohje on seuraava:

Pilkku voi joskus auttaa selventämään lauseen painotussuhteita. Mitä pitempi ilmaus, sitä tärkeämpi pilkku on kokonaisuuden hahmotuksen kannalta:
Maamme kansainvälisen maineen rakentajina ovat kunnostautuneet paitsi insinöörit ja formulakuskit myös kaikki Suomen koululaiset ja heidän opet­ta­jan­sa. ~
Maamme kansainvälisen maineen rakentajina ovat kunnostautuneet paitsi insinöörit ja formulakuskit, myös kaikki Suomen koululaiset ja heidän opet­ta­jan­sa.

Lauseenalkuisen ilmauksen erottaminen

Englannin kielessä, varsinkin amerikanenglannissa, on tavallista erottaa lauseen alussa ole­vat aikaa, paikkaa, tapaa, kirjoittajan asennetta tms. kuvaavat ilmaukset (adverbiaalit) pil­kul­la. Tapa on jossain määrin levinnyt suomen kieleen, mutta se ei yleensä ole sääntöjen mukaista.

On the other hand, we might have to read between the lines.
Toisaalta meidän ehkä täytyy lukea rivien välistä.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas tuntuu hiukan avaavan ovia vieraalle vaikutukselle, kun se sallii pilkutuksen tällaisissa asioissa painotuksen takia:

Kun lauseen alussa on asennetta tai näkökulmaa ilmaiseva sana tai sanonta, ei sitä tavallisesti eroteta muusta lauseesta pilkulla. Jos ilmaus on erityisen painokas, pilkku on mahdollinen.
Valitettavasti lomaan on vielä pitkä aika
Sunnuntaina pidettävästä tottelevaisuuskokeesta hän odottaa täysiä pisteitä. Toisaalta menestyminen ei välttämättä ole tärkein asia. ~ Toisaalta, menestyminen ei välttämättä ole tärkein asia.
Ihme kyllä, asia ehdittiin käsitellä loppuun asti.

Jo sellaisten ilmausten kuin ”toisaalta” ja ”ihme kyllä” sijoittaminen lauseen alkuun merkitsee jo niiden painottamista. Suomen kielessähän tällaisia ilmauksia voi käyttää lauseen sisälläkin. Siksi pilkun käyttö on tarpeetonta ja antaa vain huonon esimerkin, jota saatetaan jäljitellä ilman mitään painotustarkoitusta.

Pilkku erillisissä ilmauksissa

Lyhyissä ilmauksissa, jotka eivät muodosta kappaleita, ei yleensä käytetä pilkkua. Eri­tyis­sääntöjä:

Puhuttelun ja varsinaisen viestin väliin jätetään yleensä ainakin jonkin verran tilaa, usein tyhjän rivin verran. Seuraavassa on esimerkki hyvin lyhyestä viestistä, jossa on puhuttelu, varsinainen viesti ja allekirjoitus lopputervehdyksineen.

Toimittaja Matti Meikäläinen
Minulla ei ole huomauttamista artikkeliluonnokseen ”Höpsismin uudet tuulet”, jonka lähetitte tarkistettavakseni.
Terveisin
Liisa Teikäläinen

Pilkku luettelon osien erottimena

Pilkkua käytetään myös lauseen sisällä, jolloin sillä erotetaan rinnakkaisia sanoja tai pitempiä ilmaisuja toisistaan. Tällöin pilkku yleensä vastaa ja-sanaa tai joskus tai-sanaa.

Tavallinen luettelo: viimeisten osien välissä ja-sana

Lueteltaessa asioita käytetään ja-sanaa vain kahden viimeisen välissä, muualla pilkkua, joka tällöin siis vas­taa ja-sanaa. Tämä koskee myös tilannetta, jossa asiat on numeroitu. Tällaisiin ilmaisuihin ei kirjoiteta ja-sanan edelle pilkkua, toisin kuin usein englannissa.

Osta perunoita, porkkanoita, sipulia ja herneitä.
Osta 1) perunoita, 2) porkkanoita, 3) sipulia ja 4) herneitä.

”Tekninen” luettelo: kaikkien osien välissä pilkku

Usein kirjoitetaan kahden viimeisenkin kohdan edelle pilkku eikä ja-sanaa, etenkin teknisissä luetteloissa, jotka eivät ole osana tekstiä. Kieli­toimiston oikein­kirjoitu­sopas suhtautuu tähän hyväksyvästi ja esittää siitä seuraavat esimerkit:

Retkivarustus: makuupussi, peseytymisvälineet, pyyheliina, kumisaappaat, vaelluskengät, ensiapulaukku.
Lomapäiväni: 7.4., 10.5., 20.5., 23.5.

Matemaattisten kaavojen luetteloissa tällainen käytäntö on yksinomainen. Niistä usein jätetään välilyönti pilkun jälkeen pois etenkin, jos osia on vain kaksi, mutta tämä ei ole matematiikkastandardin yleisimmän käytännön eikä kirjan MAOL-taulukot käytännön mukaista.

f(a, b, c) f(0, 1)

Puolipiste pilkun tehtävässä

Jos luettelon osat sisältävät pilkkuja, käytetään selvyyden vuoksi puolipistettä pilkun tehtävässä.

Mittaustulokset: 74,3; 74,8; 74,5; 75,1.

Vaihtoehtojen luettelo

Kun luetellaan vaihtoehtoisia asioita, käytetään kohtien välissä pilkkuja, paitsi kahden viimeisen kohdan välissä tai-sanaa. Tällöin pilkku vastaa tai-sanaa.

Tähän keittoon voi käyttää kehnäsieniä, orakkaita tai vahveroita.

Ei pilkkua luetelman kohdan loppuun

Pilkkua ei kuitenkaan suositella luetelmaan, joka esitetään niin, että kukin kohta alkaa lue­tel­ma­vii­val­la tai kohdan numerolla ja omalta riviltään. Tätä on selitetty sillä, että lue­tel­ma­vii­va jo on välimerkki. Selitys ei kuitenkaan sovellu numeroituun luetelmaan. Pa­rem­pi on­kin sa­noa, että luetelmamuotoisen esityksen käytön sinänsä katsotaan tekevän tar­peet­to­mak­si erottaa luetelman kohdat pilkuilla.

Osta
– perunoita
– porkkanoita
– sipulia
– herneitä.

Pilkku kahden rinnasteisen asian välissä

Jos on rinnakkain kaksi sanaa tai muuta ilmaisua, pilkun käyttö riippuu siitä, millainen sidesana niiden välissä on:

Polkupyöräni on vanha ja hyvin toimiva.
Polkupyöräni on vanha mutta hyvin toimiva.
Polkupyöräni on vanha, mutta hyvin toimiva.
Polkupyöräni on vanha, jopa ennen sotia rakennettu.

Pilkku rinnakkaisten määritteiden välissä

Yleensä pilkku, ellei sidesanaa

Pilkkua käytetään yleensä myös rinnakkaisten määritteiden välissä, jos niiden välissä ei ole sidesanaa. Tämä on tavallaan erikoistapaus edellä kuvatusta pilkun käytöstä: pilkku erottaa määritteiden luettelon kohtia toisistaan.

Tässä vaiheessa tehtiin uusi, kiinnostava ja yllättävä ehdotus.

Useimmiten rinnakkaisia määritteitä on vain kaksi. Silloin voi käyttää joko pilkkua tai ja-sa­naa, ja näillä vaihtoehdoilla voi olla vivahde-ero.

Tässä vaiheessa tehtiin uusi, kiinnostava ehdotus.
Tässä vaiheessa tehtiin uusi ja kiinnostava ehdotus.

Sellaiset ilmaukset kuin ”kolme neljä” voi tulkita rinnasteisiksi ilmauksiksi, joihin on ajateltava tai-sana. Niissä ei käytetä pilkkua.

Paikalla oli aina kolme neljä toimittajaa.
Palaan tunnin parin päästä.

Kaksitulkintainen ja-rakenne

Joissakin tilanteissa syntyy ja-sanan käytöstä olennainen kaksitulkintaisuus, koska ei ole sel­vää, viittaavatko määritteet yhteen vai kahteen asiaan. Tosin useimmiten asiayhteys riittää sel­ven­tä­mään, mutta kaksitulkintaisuudesta voi ainakin laskea leikkiä. Jos joku etsii ”hyvää ja hal­paa autoa”, voi todeta, että hän siis etsii kahta autoa. Puhekielessä käytetään tällaisissa il­mauk­sis­sa ja-sanaa. Kirjakielisemmät ”hyvää, halpaa autoa” ja ”hyvää halpaa autoa” ovat muo­dol­li­ses­ti­kin yksi­selit­tei­siä; niiden välinen ero on lähinnä painotusero.

Pilkuttomuus muuttaa merkityksen

Jos peräkkäisten määritteiden välissä ei käytetä pilkkua eikä sidesanaa, koko ilmauksen merkitys yleensä muuttuu.

Tässä vaiheessa tehtiin uusi kiinnostava ehdotus. [aiempien kiinnostavien ehdotusten lisäksi]

Ilmaus ”uusi kiinnostava ehdotus” tarkoittaa, että aiemmin on tehty kiin­nos­ta­via ehdotuksia ja nyt tehtiin uusi sellainen. Tällöin ”uusi” ja ”kiinnostava” eivät olisi var­si­nai­ses­ti rinnakkaisia määritteitä, vaan ”uusi” määrittäisi ilmaisua ”kiinnostava ehdotus” ko­ko­nai­suu­te­na. Käytännössä pilkkujen käytöstä tai käyttämättömyydestä ei useinkaan voi teh­dä täl­lai­sia päätelmiä, vaan pilkku vain on unohtunut tai osunut väärään paikkaan.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa on seuraava esimerkki, joka on lähinnä teo­reet­ti­nen: ilmaus ”toinen korjattu painos” tarkoittaa käytännössä samaa kuin ”toinen, kor­jat­tu painos” – ei vain ole ymmärretty panna pilkkua paikalleen. (Näin on käynyt muun muas­sa erään kielenhuolto-oppaan kirjaa itseään koskevissa tiedoissa.)

Tämä on teoksen toinen, korjattu painos [toinen ja lisäksi korjattu painos]
Tämä on teoksen toinen korjattu painos [korjatuista painoksista toinen]

Varsin vakiintunutta on pilkuttomuus sellaisissa joukko-osastojen nimityksissä kuin ”90. kevyt divisioona”, vaikka merkitys ei olekaa ’kevyistä divisioonista 90:s’ vaan ’90. divisioona, joka on kevyt’. Tämä johtuu vieraskielisistä esikuvista ja siitä, että ilmaukset rinnastuvat sellaisiin, joissa tarkentimena ei ole adjektiivi vaan yhdyssanan alkuosa tai genetiivimäärite, esimerkiksi ”11. panssaridivisioona” ja ”13. kaartin divisioona”.

17. moottoroitu divisioona

”Kuvailevat” määritteet

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa on seuraava hiukan arvoituksellinen kohta pilkun mer­ki­tyksestä:

Kun peräkkäiset määritteet ovat kuvailevia, pilkun käyttö ei välttämättä ilmennä merkityseroa. Pilkkua käytettäessä jälkimmäinen määrite voi kuitenkin saada painokkaamman aseman.
Hameessa on kaunis, koristeellinen reunus. ~ Hameessa on kaunis koristeellinen reunus.
Ihanat, pehmeät unisukat ~ Ihanat pehmeät unisukat

Mitä tarkoittanee määritteen kuvailevuus? Ilmeisesti sitä, että määritettä ei voi tulkita jär­jes­tys­tä tai vertailua osoittavaksi (esim. toinen, seuraava, parempi). Esimerkiksi ilmausten ”pa­rem­pi punainen paitani” ja ”parempi, punainen paitani” ero ei ole vain painotusero, sillä ”pa­rem­pi” ei ole vain kuvaileva vaan vertaileva.

Pilkku tittelien välissä

Vanhojen sääntöjen mukaan rinnakkaisten tittelien väliin ei tule pilkkua silloin, kun ensimmäinen on taipuva ja toinen taipumaton. Taipuvuus taas riippuu siitä, onko tittelillä (esim. ”johtaja”) määrite (esim. ”laitoksen”).

laitoksen johtajalle professori Tuumivaiselle

Sääntöjä on kuitenkin muutettu – tai ehkä oikeammin sanottuna säännöistä on suureksi osaksi luovuttu. Tämä on yhteydessä tittelien taivutusta koskevien sääntöjen muutoksiin. Nykyisin Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­opas esittää näin:

Epävarman kirjoittajan tekee ehkä mieli käyttää aina pilkkua tittelien välissä, koska nykyisten sääntöjen mukaan pilkku on aina sallittu. Toisaalta pilkkujen käyttö voi näyttää virheeltä, jos lukija on tottunut vanhaan sääntöön.

Pilkku desimaalipilkkuna

Pilkkua käytetään erottimena luvun kokonaisosan ja desimaaliosan välissä. Aihetta käsitellään lisää jäljempänä desimaalilukujen kirjoittamisen yhteydessä.

Todistuksen keskiarvo on 8,3.
Hinta oli 8 765,80 euroa.

Perusteluja pilkkusäännöille

Pilkut ovat tärkeitä, koska ne jaksottavat tekstiä ja tekevät varsinkin pitkät virkkeet paljon helpommin luettaviksi.

Tämä kappale joka ei sisällä yhtään pilkkua on tarkoitettu havainnollistamaan että tekstiä varsinkin rakenteeltaan mutkikasta on vaikeampi lukea jos siinä ei ole pilkkuja. Etenkin sel­lai­nen sivulause joka on upotettu päälauseen sisään siis siten että lause joka alkoi ennen si­vu­lau­set­ta jatkuu sen jälkeen tekee lukemisen erityisen vaikeaksi jos pilkkuja ei käytetä. Jos kor­jaat kappaleen siten että panet pilkut paikoilleen huomaat että hahmotettavuus ja luet­ta­vuus paranevat. Eri asia on että tämän kappaleen virkkeet ovat osittain tarpeettoman ras­kai­ta jot­ta ne havainnollistaisivat pilkkujen tarvetta ja hyvässä tyylissä pyrittäisiinkin myös helpompiin virkkeisiin.

Monella kirjoittajalla tuntuu olevan taipumus käyttää pilkkuja suunnilleen oikea määrä, mutta väärissä kohdissa. Silloin pilkut jaksottavat virkkeen, mutta väärin, jolloin ne eivät helpota lukemista vaan vaikeuttavat sitä. On hyvä nyrkkisääntö, että tekstissä ei pitäisi olla kovin monia sanoja peräkkäin ilman mitään välimerkkejä, mutta ratkaisuksi ei sovi pilkkujen sirottelu sinne tänne. Yleensä pilkun käyttö väärässä paikassa häiritsee enemmän kuin pil­kun puuttuminen paikasta, johon se kuuluisi.

Entä jos pilkutus muuttaa merkityksen?

Jos pilkun käyttö vaikuttaa tekstin merkitykseen, on syytä kirjoittaa virke uudestaan niin, että tällaista tilannetta ei synny. On turha olettaa, että lukijat huomaisivat kiinnittää huomiota pil­kun käyttöön ja sen ansiosta jäsentää kaksitulkintaisen ilmaisun oikein.

Hän kertoo vanhasta opettajastaan, joka jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten ja korostaa perinteiden merkitystä.

Näin kirjoitettuna lause on teoriassa yksiselitteinen: perinteitä korostaa vanha opettaja. Jos ja-sanan edellä olisi pilkku, se lopettaisi joka-lauseen, joten perinteitä korostaisi kertoja. Vaikka lukija olisi tarkkaavainen ja tuntisi pilkkusäännöt, hän ei voi olla varma, onko kir­joit­ta­ja tuntenut säännöt. Niinpä tällainen ilmaisu tulisi muotoilla sellaiseksi, että asia on selvä ilman pilkunpohdintaa.

Hän kertoo vanhasta opettajastaan, joka jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Muutenkin hän korostaa perinteiden merkitystä.
Hän kertoo vanhasta opettajastaan, joka jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten ja joka korostaa perinteiden merkitystä.