Nykyajan kielenopas, luku 4 Kirjoitusmerkit:

Lainausmerkit

Sisällys:

Edellisessä kohdassa kä­si­tel­tiin lainausten esit­tä­mis­tä ja mm. mui­den väli­merk­kien käyttöä lai­naus­ten yhtey­des­sä. Seu­raa­vas­sa kä­si­tel­lään itse lai­naus­merk­kejä.

Suomen kielen lainausmerkit

Lainausmerkkien ensisijainen teh­tä­vä on ilmoittaa, että teksti on lai­nat­tu eli siteerattu eli otettu jos­ta­kin kirjallisesta tai suullisesta lähteestä sellaisenaan.

Kirja alkaa virkkeellä ”Sofia Amundsen oli matkalla koulusta kotiin.”

Tavalliset lainausmerkit ja kulmalainausmerkit

Suomen kielessä käytetään lainausmerkkinä joko tavallista lainausmerkkiä (”) tai kulma­lainausmerkkiä (») siten, että samassa asiakirjassa käytetään vain jompaakumpaa. Niiden välillä ei ole merkityseroa.

Hän sanoi: ”Tule tänne!”
Hän sanoi: »Tule tänne!»

Kulmalainausmerkkiä (») käytetään lähinnä kirjoissa, ja sen käyttö on ollut vähenemään päin. Sitä eivät kaikki kielenoppaat edes mainitse, varmaankin paljolti siksi, että sitä on pidetty vain tavallisen lainausmerkin typografisena muunnelmana. Tyylillisesti sitä voidaan pitää huomaa­mat­to­mam­pa­na ja paremmin kaunokirjallisuuteen sopivana kuin tavallista lainaus­merkkiä. Sen etuna on myös se, että se (toisin kuin tavallinen lainaus­merkki) kuuluu Latin-1-merkistöön, joskaan monet eivät osaa kirjoittaa sitä tietokoneella.

Aiemmin on suomessa ollut muitakin lainausmerkkikäytäntöjä. Ks. selostusta Lainausmerkit suomen kielessä ja niiden kirjoittaminen tietokoneella.

Alussa ja lopussa sama merkki

Lainauksen alussa ja lopussa käytetään samanlaista merkkiä, ei esimerkiksi alussa kään­teis­tä lainaus­merkkiä (“) kuten englannissa.

Hän sanoi: ”En voi.”
He said: “I cannot.”

Virheellinen englannin mukaisten lainausmerkkien esiintyminen suomenkielisessä tekstissä johtuu lähes aina siitä, että teksti on kirjoitettu Word-ohjelmalla vääriä toiminta-asetuksia käyttäen. Englanninkielistä tekstiä kirjoitettaessa Word nimittäin muuttaa lainausmerkit englannin mukaisiksi, ellei tätä erikseen estetä. Ks. kohtaa Wordin oikoluku ja kieliasetukset. Ellei käytettävä Wordin versio tue suomen kieltä, on parasta kokonaan poistaa käytöstä se toiminto, että Word pyrkii muuttamaan lainausmerkit käytetyn kielen mukaisiksi; vrt. koh­taan Wordin virheellisten ”korjausten” estäminen.

Kaksinkertainen lainausmerkki on normaali

Jäljempänä kuvattavaa heittomerkkiä (’) ei pidä yleisesti käyttää lainausmerkkinä. Sillä on omat rajatut käyttötarkoituksensa, joihin kuuluu käyttö puolilainausmerkkinä eräissä tapauksissa.

Nykyisin on varsin tavallista käyttää heittomerkkiä tavallisen lainausmerkin ympärillä. Yleisyydestään huolimatta käytäntö ei ole hyväksyttävä. Se voi aiheuttaa joskus väärin­käsityksiä tai monitulkintaisuutta, koska se saattaa sekoittua edellä mainittuun heittomerkin erikoiskäyttöön.

Lainausmerkit ja vieraskielinen teksti

Suomen kielen mukaisia lainausmerkkejä käytetään lainauksen ympärillä myös silloin, kun lainaus on vierasta kieltä. Yleensä kyse on lyhyestä lainauksesta. Ks. myös kohtaa Vieras­kie­li­nen lainaus.

Hän tokaisee usein ”Who cares?

Lainauksen sisällä on parasta noudattaa tarkoin lainatun tekstin omaa käytäntöä. Tätä ei säännöissä erikseen sanota, mutta se on johdettavissa suoran lainauksen yleisistä peri­aatteista. Jos siis lainattu teksti itse sisältää lainausmerkkejä, pyritään ne säilyttämään alkutekstin mukaisina.

Mainitunlaisessa tapauksessa on parasta tehdä lainauksesta erillinen, esim. sisennetty tekstikokonaisuus (lohkolainaus), jolloin sen ympärille ei tarvita lainausmerkkejä. Ks. kohtaa Pitkät lainaukset.

Lohkolainauksen käyttö ei kuitenkaan aina tule kyseeseen. Jos esimerkiksi viitataan vie­ras­kie­li­seen teokseen, jonka nimessä on lainausmerkkejä, on parasta kursivoida nimi ja säilyttää lainausmerkit (kuten muutkin välimerkit) alkutekstin mukaisina.

Perehdyin artikkeliin “This bread I break”—language and interpretation.

Joskus tällaisessa tapauksessa ei voida tai ei haluta käyttää kursivointia, vaan koko lainaus pannaan lainausmerkkeihin. Tilanteesta ei ole normia, mutta lainausmerkkien suhteen on parasta menetellä kuten suomenkielisessä tekstissä. Toisin sanoen sisempinä lainaus­merk­kei­nä käytetään suomen kielen mukaista yksinkertaista lainausmerkkiä eli heittomerkkiä. Muut menettelyt johtaisivat sekaviin ja vaikeasti hallittaviin kirjoitusasuihin.

Perehdyin artikkeliin ”’This bread I break’—language and interpretation”.

Lainausmerkkien nimiä ja muotoja

Seuraavaan taulukkoon on koottu eräitä suomen kielessä ja muissa kielissä käytettyjä lainausmerkkejä ja niiden nimityksiä. Mukaan on otettu myös eräitä merkkejä, jotka usein sekoitetaan lainausmerkkeihin. Virallisten nimien lähteenä on tässä eurooppalaisten merkkien suomenkielinen nimistö, vaikka se onkin monin tavoin ongelmallinen.

Eri kielten lainausmerkkejä ja niitä muistuttavia merkkejä
Unicode Virallinen nimi Käyttönimi Huomautuksia
"U+0022 lainausmerkki Ascii-lainausmerkki vain tietokonekielissä
'U+0027 heittomerkki Ascii-heittomerkki vain tietokonekielissä
»U+00BB oikealle osoittava kaksinkertainen kulmalainausmerkki kulmalainausmerkki kirjoissa yleinen
U+201D kokolainausmerkki (tavallinen) lainausmerkki suomen tavallinen lainausmerkki
U+2019 puolilainausmerkki heittomerkki lainausmerkki erikois­tilan­teissa ja heittomerkki
U+201E ylösalainen kokolainausmerkki englannissa alkulainausmerkki
U+2018 ylösalainen puolilainausmerkki englannissa alkulainausmerkki
´U+00B4 akuutti-korkomerkki akuutti joskus ääntämisohjeissa osoittamassa edeltävä vokaali painolliseksi
U+2033 kaksinkertainen ylä­puoli­nen indeksointipilkku tuumamerkki; sekuntimerkki tuuman ja (kulma)se­kun­nin merkki ym.
U+2032 yläpuolinen indeksointipilkku minuuttimerkki jalan ja (kulma)mi­nuu­tin merkki ym.
ʺU+02BA (tarkkeenomainen kaksin­kertai­nen ylä­puoli­nen indeksointipilkku) kovan merkin vastine kyrillisen aakkoston kovan merkin vastine trans­lit­te­raa­tios­sa; paino­merkki joissakin mer­kin­tä­ta­vois­sa
ʹU+02B9 (tarkkeenomainen yläpuolinen indeksointipilkku) pehmeän merkin vastine kyrillisen aakkoston pehmeän merkin vastine translitteraatiossa
ˈU+02C8 (tarkkeenomainen pystyviiva) painon merkki pääpainon merkki IPAssa

Kolmella taulukon lopussa mainitulla merkillä ei ole virallista suomenkielistä nimeä. Tässä on esitetty nimet, jotka on muodostettu samoilla periaatteilla kuin viralliset nimet.

Kielenoppaissa käytetään usein sanaa ”kokolainausmerkki”, kun tarkoitetaan tavallista lainausmerkkiä () tai kulmalainausmerkkiä (») erotukseksi puolilainausmerkistä (). Pientä hämmennystä voi aiheuttaa, että edellä mainitussa nimistössä ”kokolainausmerkki” on nimen­omaan tavallisen lainausmerkin nimi.

Ascii-lainausmerkki

Kun esitetään koodinluonteisia ilmaisuja, jotka kuuluvat esimerkiksi johonkin tietokone­kieleen, on säilytettävä niissä esiintyvät lainausmerkit sellaisinaan. Niissä voi merkin vaih­ta­mi­nen toiseen muuttaa koko ilmaisun toimimattomaksi. Tavallisesti kyseessä on tällöin ns. Ascii-lainausmerkki eli konelainausmerkki eli pystylainausmerkki (").

Dokumentin alkuun kirjoitetaan <html lang="fi">.

Ascii-lainausmerkkiä käytetään usein esimerkiksi konekirjoitustekstissä ja sähköpostissa oikean lainausmerkin tilalla merkistörajoitusten takia. Tämä merkki ei kuulu minkään (ihmis)kielen kirjoitusjärjestelmään, mutta sitä käytetään yleisenä korvikkeena eri kielten sääntöjen mukaisille lainausmerkeille. Oikeanlaisten lainausmerkkien käytöllä voi tehdä myönteisen vaikutuksen. Nykyisin jopa painotuotteissa esiintyy Ascii-lainausmerkkejä tai englannin mukaisia lainausmerkkejä tavallisessa suomenkielisessä tekstissä. Ymmär­ret­tä­vyy­teen se ei juuri koskaan vaikuta, mutta ulkonaiseen tyyliin kylläkin.

Kun tietokoneen käyttäjä kirjoittaa näppäimistöltä lainausmerkin, kyseessä on ensi­sijaisesti Ascii-lainausmerkki. Tästä juuri johtuu näiden merkkien yleisyys sähkö­postissa, web-sivuilla ja jopa kirjoissa. Toisaalta monet tekstinkäsittelyohjelmat osaavat käsitellä tekstiä siten, että ne automaattisesti korvaavat Ascii-lainausmerkit kunkin kielen sääntöjen mukaisilla merkeillä. (Tämän takia Ascii-lainausmerkin kirjoittaminen Wordissä vaatii erityistoimia.) Mutta ongelmia syntyy, jos ohjelma ei tunne esimerkiksi suomen kielen sääntöjä tai jos se ei tiedä, että teksti on suomea. Aihetta käsitellään jäljempänä merkkien kirjoittamisen yhteydessä.

Ascii-lainausmerkkiä kutsutaan usein tuumamerkiksi. Toisaalta myös tuuman merkkinä käytettäessä se on vain oikean merkin korvike. Oikea tuuman merkki on erinäköinen, mutta sitä käytetään melko harvoin, koska se puuttuu monista fonteista.

Lainausmerkit kiinni lainatussa tekstissä

Alkulainausmerkki kirjoitetaan kiinni lainatun tekstin ensimmäiseen sanaan. Vastaavasti loppulainausmerkki kirjoitetaan kiinni lainatun tekstin viimeiseen merkkiin. Lainaus­merk­kien ja lainatun tekstin väliin ei siis jätetä tyhjää (toisin kuin ranskassa).

Hän sanoi: »Valtio olen minä.»

Il a dit: « L’état, c’est moi. »

Aloittavan lainausmerkin edelle jätetään tyhjä väli samoissa tapauksissa kuin sanan edelle, ja lopettavan lainausmerkin jälkeen jätetään tyhjä väli samoissa tapauksissa kuin sanan jälkeen. Tyhjää väliä ei siis jätetä lainauksen perään, jos seuraa välimerkki.

Suomen kielessä välimerkki kirjoitetaan lainausmerkkien sisään vain, jos se kuuluu lai­nat­tuun tekstiin. Edellä olevassa esimerkissä on siis lainattu kokonainen joskin hyvin lyhyt virke, joka päättyy pisteeseen.

Lainausmerkit osoittamassa suoraa lainausta

Lainausmerkkejä käytetään suoran lainauksen eli sitaatin ympärillä. Edellä käsiteltiin lainausten esittämistä yleisesti.

Lainausmerkkien ja muiden välimerkkien suhde

Muiden välimerkkien käyttö lainausmerkkien yhteydessä on varsin hankala ja sekava aihe­piiri. Taustalla on muun muassa se, että halutaan välttää kolmen peräkkäisen välimerkin käyttöä. Tämä taas on usein ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että lainaus­merkkien ei pitäisi vaikuttaa muiden välimerkkien käyttöön. Luonnollistahan olisi, että suoran lainauksen sisällä käytetään välimerkkejä tarkoin samalla tavalla kuin lainauksen lähteessä ja että lainaus toi­saal­ta on sitä ympäröivän tekstin kannalta yksi jakamaton kokonaisuus, kuin yksi symboli. Sään­nöt siis kuitenkin osittain poikkeavat tästä.

Pääsäännöt ovat seuraavat:

Toiseen edellä mainituista säännöistä on Kielikellon 2/2006 mukaan seuraava poikkeus: vaikka lainattu teksti loppuu kysymysmerkkiin, voi lainausmerkin jälkeen kirjoittaa pisteen, ”mikäli lainauksella ei ole selvää johtolausetta tai lainauksen kysymysmerkki kuuluu selvästi itse lainaukseen”. Tätä havainnollistetaan seuraavalla esimerkillä, jossa siis voi käyttää tai olla käyttämättä pistettä:

Kirjoita essee aiheesta ”Mihin uskonto vaikuttaa?”
Kirjoita essee aiheesta ”Mihin uskonto vaikuttaa?”.

Kielikellon numeroissa 3/1998 ja 2/2006 sanotaan, että kun sekä lainattu lause että johto­lause ovat kysymyksiä, kirjoitetaan vain yksi kysymysmerkki, nimittäin ennen lainaus­merkkiä. Loogista olisi kirjoittaa kysymysmerkki tällaisessa tapauksessa myös lainaus­merkin jälkeen.

Kuka kysyikään: ”Onko maallamme malttia vaurastua?”

Lehden jälkimmäisessä numerossa vielä hämmennetään lisää sanomalla, että jos kak­sois­pis­teel­lä erotettua johtolausetta ei ole, kysymysmerkki sijoitetaan lainausmerkin jälkeen.

Kuinka moni kirjoitti aiheesta ”Vaatiiko vapaaehtoistyö liikaa”?

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa toistetaan edellä mainitut säännöt samoja esimerkkejä käyttäen.

Säännöstö on siis melkoisen sekava ja vaikea hahmottaa ja muistaa. Selvintä olisikin siir­tyä sellaiseen yksinkertaiseen periaatteeseen, että lainausmerkkien sisään kirjoitetaan lai­nat­tu teksti välimerkkeineen ja lainauksen sisältävään virkkeeseen kirjoitetaan sen ra­ken­teen vaa­ti­mat välimerkit. Tällöin tulisi usein väli­merkki sekä loppu­lainaus­merkin eteen että sen jälkeen.

Lainataanko loppuvälimerkkikin?

Joskus on varsin tulkinnanvaraista, katsotaanko välimerkin kuuluvan lainauksen loppuun. Jos lainaus loppuu kysymys- tai huudahdusvirkkeeseen, on luonnollista ottaa kysymys- tai huutomerkki lainauksen osaksi. Vastaavaa periaatetta on luontevaa soveltaa silloinkin, kun välimerkiksi sopii piste, mutta toisenkinlainen hahmotus on mahdollinen. Jos ajatellaan, että ei ole lainattu kokonaista virkettä eikä lainauksen loppuun siten kirjoiteta pistettä, kuuluu koko virkkeen loppuun piste yleissääntöjen mukaan.

Caesar sanoi: ”Arpa on heitetty!”
Caesar sanoi: ”Arpa on heitetty.”
Caesar sanoi: ”Arpa on heitetty”.

Toisaalta vaikka on lainattu kokonainen virke tai useita virkkeitä, jätetään lainauksen lopusta yleensä piste pois, jos lainaus on kirjoitettu virkkeen sisälle. Tällöin lainauksen johtolause on lainauksen jäljessä tai lainauksella ei varsinaisesti ole johtolausetta.

”Hiljaa hyvä tulee”, hän sanoi.
Hänen mielilauseensa ”Hiljaa hyvä tulee” jäi mieleeni.

Kuitenkin Kielikellossa 2/2006 sanotaan hiukan oudosti, että tällaisissa tapauksissa voisi myös käyttää pistettä lainauksen lopussa. Pisteettömyys esitetään kuitenkin tavallisempana vaihtoehtona:

Vaikka siteeraus päättyisi pisteeseen, piste jätetään tavallisesti pois virkkeen jat­kues­sa siteerauksen jälkeen.

Runoilijan sanat ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin(.)” koskettivat minua.

Edellä lainattu esimerkki on sikäli virheellinen, että lainatussa runossa ei ole pistettä kyseisessä kohdassa.

Jos lainataan yleisesti tunnettu sanonta, sananparsi tms., voidaan lainaus aloittaa gemenalla (pienellä alkukirjaimella), vaikka se loogisesti muodostaisi virkkeen.

Hänen mielilauseensa oli ”hiljaa hyvä tulee”.

Sananlaskut ja vastaavat

Sananlaskuja, lentäviä lauseita ja vastaavia ei yleensä kirjoiteta lainausmerkkeihin. Osittain ne oletetaan niin tunnetuiksi, ettei lainausmerkkejä tarvita, osittain taas niiden ajatellaan muotoutuneen itse kielen osaksi – kenties satojen tai jopa tuhansien vuosien kuluessa.

Nuoriso riehui taas ostoskeskuksessa. Voi aikoja, voi tapoja!

Jos kuitenkin puhutaan sananlaskusta tms. sen sijaan, että vain käytetään sitä, se kirjoitetaan lainausmerkkeihin.

Sanonta ”Voi aikoja, voi tapoja!” on kovin kulunut.

Lainausmerkki osoittamassa ”poikkeavaa” ilmaisua

Korjaavatko lainausmerkit tyylirikon?

Lainausmerkkejä käytetään myös osoittamaan ilmaisu jotenkin poikkeukselliseksi. Joskus tällöin on kyse lainauksesta hyvin laajassa merkityksessä: ”lainataan” sana toisesta tyyli­lajis­ta. Lainausmerkkiä pitäisi käyttää sellaisessa tilanteessa vain erityisistä syistä. Englannin kielessä käytetään usein nimitystä scare quotes ’pelotuslainausmerkit’, ja hyvänä sääntönä voikin pitää sitä, että tällaista lainausmerkkien käyttöä vältetään, ellei tarkoitus ole hät­käh­dyt­tää lukijaa.

Jos jokin ilmaus ei sovi tekstin tyylilajiin, lainausmerkkien käyttö yleensä vain nostaa kömmähdyksen näkyvämmäksi.

Valitettavasti jotkin ohjeetkin antavat sellaisen käsityksen, että olisi yleisesti sopivaa tai jopa suositeltavaa kirjoittaa toiseen tyylilajiin kuuluva sana lainausmerkkeihin. Syynä harhaanjohtaviin ohjeisiin on osittain se, että tässä käsiteltyä lainausmerkin käyttöä on vaikeaa kuvailla yleisin sanakääntein.

Jos tekstissä käytetään sen yleisestä tyylilajista poikkeavaa sanaa, niin menettelyn pitäisi olla tietoinen ja harkittu tehokeino. Tavallisimmin sitä ehkä käytetään virkkeen loppu­puolel­la. Siihen liittyy riskejä, mutta ne ehkä kannattaa ottaa. Lainausmerkkien käyttö ei tällöin ole tarpeellista vaan päinvastoin pilaa tehokeinon ja luo lapsellisen vaikutelman.

Ehdotuksen käsittely eduskunnassa on ollut varsin hidasta, koska aihe on lakiteknisesti vaikea, mutta myös siksi että Yhtenäisyyspuolue teki härskin välistävedon.

Arkikieltä ja sanontoja ei lainausmerkkeihin

Usein kirjoitetaan lainausmerkkeihin arkikielen sana tai sanonta, jota käytetään asia­tyylissä. Lainausmerkeillä on tällöin ehkä anteeksipyytelemisen merkitys. Kirjoittaja tietää, ettei sanaa oikeastaan sopisi käyttää, mutta käyttää sitä kuitenkin – ehkä siksi, ettei tunne vastaavaa kirja­kielen sanaa. Tällöin olisi usein parempi jättää lainausmerkit pois, koska ne lähinnä vain kiinnittävät huomiota tyylirikkoon.

Joskus kuitenkin halutaan käyttää arkisanoja vakavan asiatyylin seassa. Tyypillisesti ti­lan­ne on sellainen, että kirjoitetaan virallisia ohjeita tai neuvoja ihmisille, joiden tiedetään käyt­tä­vän asioista tiettyjä nimityksiä. Tämän takia käytetään heille tuttuja sanoja, mutta pannaan ne lainausmerkkeihin. Vaihtoehtona voisi olla lyhenteen ”ns.”, mutta se ehkä koetaan vieraannuttavaksi. Painavin huomautus tämän tyyliseikan johdosta on kuitenkin se, että teksti kannattaisi kokonaisuudessaan kirjoittaa kielellä, jota sen kohderyhmä ymmärtää. Jos ”asiatyyli” ei salli sellaisten sanojen käyttöä, joilla viestistä saadaan ymmärrettävä, niin vika onkin ehkä ”asiatyylissä”.

Oppilaiden tulisi vähentää ”irkkailua” koulun koneilla.
Oppilaiden tulisi vähentää ns. irkkailua koulun koneilla.
Vähentäkää irkkailua koulun koneilla, jotta koneita vapautuu koulutöiden tekemiseen.

Lainausmerkeillä saatetaan myös osoittaa ilmaisu kuvaannolliseksi. Tämä on varsin tavallista koululaisten aineissa. He tuntevat kuvasanonnan, mutta eivät täysin ole ymmärtäneet sen asemaa kielessä.

Yleensä kuvaannollisia sanontoja ei ole syytä kirjoittaa lainausmerkkeihin. Turhat lainaus­merkit kertovat vain kirjoittajan epävarmuudesta. Jos ilmaisu ei sovi tekstiin ilman lainausmerkkejä, ei se yleensä sovi siihen lainausmerkeissäkään.

Edellä olevaan otsikkoon Lainausmerkki osoittamassa ”poikkeavaa” ilmaisua on ta­hal­li­ses­ti tehty virhe: siinä ei olisi perusteita kirjoittaa sana ”poikkeavaa” lainaus­merk­kei­hin. Koke­mat­to­mat ja joskus kokeneetkin kirjoittajat käyttävät usein aivan liiaksi lainausmerkkejä, koska eivät tiedä tai muista, että normaali kieli on täynnä kuvallisia ilmaisuja. Jos kirjoittaa, että jostakin asiasta nousi ”myrsky”, ilmaisu voidaan lukea jopa niin, ettei kirjoittaja tiedä, että suomen kielessä on aivan tavanomaista käyttää myrsky-sanaa kuvaannollisesti eikä vain ilmakehän ilmiöistä.

Nyt täytyy viilentää tunteita ja siivota kielenkäyttöä.
Liiallinen lainausmerkkien käyttö tekee jopa lapsellisen vaikutelman.
Lainausmerkkien käyttö kuvaannollisen sanan tai sanonnan ympärillä voi luoda jopa kummallisia vaikutelmia:
Aristotelesta pidetään eläintieteen isänä.
Tietokoneen ajokortin ”äitinä” pidetään Kyllikki Karia.

On tavanomaista puhua tieteiden, ideoiden yms. isistä, ja lainausmerkkien käyttö isä-sanan ympärillä olisi omituista. Mutta onko vähemmän omituista käyttää lainausmerkkejä äiti-sanan ympärillä, kun sitä käytetään aivan vastaavassa kuvaannollisessa mer­ki­tyk­sessä?

Sanonnan kuvaannollisuuden korostaminen

Joskus voi kuitenkin olla tarpeen käyttää lainausmerkkejä kuvaannollisuuden erityiseen korostamiseen. Tämä tulee kyseeseen etenkin silloin, kun kirjaimellinenkin tulkinta olisi mahdollinen. Lukija siis ohjataan kahdesta mahdollisesta tulkinnasta siihen, jota tarkoitetaan.

Taikina ”kiehuu” ennen leipomista. [= tapahtuu jotain joka kirjoittajan mielestä muistuttaa kiehumista]
Virhetilanne aiheutti tietokoneen ”kaatumisen”. [= tietokoneen ns. kaatumisen, joutumisen sellaiseen tilaan, että kone pitää käynnistää uudestaan]

Ei kuitenkaan ole mitenkään selvää, että lukija ymmärtää lainausmerkeillä esitetyn vihjeen. Jopa kömpelö ilmaisu ns. (tai auki kirjoitettuna: niin sanottu) on usein selvempi vihje, vaikka sekään ei ole yksikäsitteinen. Sitä käytettäessä ei ole tyylikästä käyttää lisäksi lainaus­merk­ke­jä. Voidaan kirjoittaa ”kaatumisen” tai ns. kaatumisen, mutta ns. ”kaatumisen” on liioit­telua.

Lainausmerkit kyseenalaistavassa merkityksessä

Vielä voidaan lainausmerkeillä osoittaa oma käsitys jonkin sanan kuvaavuudesta. Joskus lainausmerkit vastaavat lähinnä muka-sanaa, ja useinkin tarkoituksena on ivailla. Voidaan myös vakavassa mielessä ilmaista, että jotakin sanaa pidetään huonona, harhaanjohtavana.

Hän teki ”rakentavan” ehdotuksen. [= Hän teki muka rakentavan ehdotuksen.]
Niihin aikoihin keskusteltiin paljon ”armomurhasta”.

Lainausmerkit vieraan sanan ympärillä

Erikoistapauksissa voidaan lainausmerkkeihin panna vieraan kielen ilmaisu taikka itse se­pi­tet­ty tai vain pienen piirin tuntema sana. Tällöin kyse on sanan outouden koros­ta­mi­ses­ta, tavallaan myös lainatusta sanasta. Tarkoituksena on, että lukija kiinnittäisi erityistä huomiota sanaan, kenties jopa erikseen selvittäisi, päättelisi tai arvaisi sen merkityksen. Etenkin nopeassa lukemisessa voi outo sana jäädä huomaamatta, jolloin viesti ei välity kunnolla tai lukija joutuu myöhemmin palaamaan kyseiseen kohtaan.

Monet radionkuuntelijat inhoavat ”ninkutusta”.

Usein kursiivin käyttö olisi parempi vaihtoehto, mutta se ei aina ole mahdollista tai käy­tän­nöl­lis­tä. Kursiivi korostaa vähemmän. Jos tekstissä esiintyy ”status quo” lainaus­merkeissä, sanotaan oikeastaan lukijoille, että kyseessä on heille outo ilmaisu. Jos taas kirjoitetaan status quo kursiivilla, ei ilmaisua osoiteta varsinaisesti oudoksi, vaan vain normaalitekstistä poikkeavaksi. Jos tekstissä esiintyy status quo aivan normaalin tekstin asussa, oletetaan lukijoiden tuntevan tämän termin. Kirjoitusasun valinta siis riippuu siitä, keille kirjoitetaan. Kursiivin käyttö on usein turvallisin valinta, kun kyse on vieraan kielen ilmaisusta (sitaattilainasta).

Hänestä muodostui teatterielämämme ”l’enfant terrible”.
Hänestä muodostui teatterielämämme l’enfant terrible.
Hänestä muodostui teatterielämämme l’enfant terrible.

Koko sana lainausmerkkeihin

Jos sana, joka halutaan panna lainausmerkkeihin, on yhdyssanan osa, kirjoitetaan lainaus­merkit koko yhdyssanan ympärille. Tämä ohje annetaan Kielikellossa 2/2006 tapauk­seen, jossa kirjoittaja tahtoo näyttää, että ”käyttää esimerkiksi jostain termistä epävirallista muo­toa”, mutta on luonnollista tulkita yleisemmin. Esimerkkinä epä­suotavasta kirjoitus­asus­ta on ”fiber”-laikka.

”fiberlaikka”

Vaikka vain alkuosa käsitetään epäviralliseksi nimitykseksi ja loppuosa on tavallinen sana, kirjoitetaan siis lainausmerkit koko sanan ympärille. Eri asia on, että tällaisissa tapauksissa on erityisen aiheellista ottaa huomioon lehden suositus: ”Tällaiset arkisuutta osoittavat lainausmerkit ovat kuitenkin harvoin tarpeen. Tyylikkäämpää olisi korvata ne esimerkiksi lyhenteillä nk. tai ns.” (Näistä lyhenteistä jälkimmäinen on sopivampi, koska se on paljon yleisempi ja tutumpi.)

Lainausmerkki kielenaineksen ympärillä

Vaihtoehtoja: ”kissa”, kissa, kissa-sana

Eräänlaista lainaamista on sekin, että viitataan kielen sanoihin tai muihin kielen­ainek­siin, kuten sananosiin tai numerojonoihin. Kun puhun sanasta ”kissa”, en viittaa kissaan, vaan kie­len osaseen. Lainausmerkkien käyttö on yksi tavallinen tapa tehdä tällainen ero. Toinen, ny­kyi­sin varsin yleinen menetelmä on sanan kursivointi. Joskus on käytetty alleviivausta. Vaih­to­eh­toi­ses­ti voidaan puhua kissa-sanasta. Muutoinkin ilmaisua usein täsmennetään sana-​sanal­la. Se on hyvä käytäntö etenkin silloin, kun teksti on tarkoitettu ääneen luettavaksi.

”Halla” on peräisin jostakin balttilaisesta kielestä.
Sana ”halla” on peräisin jostakin balttilaisesta kielestä.
Halla on peräisin jostakin balttilaisesta kielestä.
Halla-sana on peräisin jostakin balttilaisesta kielestä.
Englannin sanan aquarium monikko on joko aquariums tai latinan mukaisesti aquaria.
Englannin sanan ”aquarium” monikko on joko ”aquariums” tai latinan mukaisesti ”aquaria”.

Käsitteellisesti sanottuna tässä on kyse siitä, että ilmaistaan sanojen tai muiden kielenainesten kuuluvan objektikieleen eli kieleen, josta sanotaan jotain, erotukseksi sanojen normaalista käytöstä. Kun kieltä käy­te­tään kielen kuvaamiseen, esimerkiksi kerrotaan suomen sanoista suomeksi, pitää olla tarkkana, ettei­vät käsitetasot sekaannu toisiinsa. Tässä käsitellyillä merkintätavoilla pyritään huolehtimaan tästä.

Vaihtoehtoja on siis monia, ja tässäkin oppaassa on käytetty eri kohdissa eri tapoja. Usein lauseyhteys ja tällaisten ilmaisujen paljous ratkaisevat, mikä tapa on sopivin. Paljolti kyse on myös makuasiasta ja typografisesta kokonaisvaikutelmasta.

Yleinen suuntaus on, että kielenaines mieluummin kirjoitetaan kursiivilla kuin pannaan lainausmerkkeihin. Tätä voidaan pitää myös nykyisenä suosituksena. Kielikello 2/2006 sanoo lainausmerkkien käytöstä tässä yhteydessä: ”Näin voi edelleenkin tehdä, mutta nykyään käytetään myös muita tekstinkäsittelylaitteiden suomia erottelukeinoja, useimmiten kursiivia.” Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa otetaan kantaa hiukan vahvemmin: lainausmerkeistä sanotaan, että niitä ”käytetään silloin, jos ilmausta ei voi kursivoida.”

Tässä oppaassa kuitenkin kirjoitetaan kielenainekset useimmiten lainaus­merk­kien väliin. Osa­syy­nä on, että kursiivin käyttö on useissa tapauksissa mahdotonta tai epäsuotavaa, koska se voi

Onko lainausmerkeillä ja kursivoinnilla merkitysero?

Vanhastaan on edellä käsitellyissä yhteyksissä lainausmerkkien merkitys ollut sama kuin kur­si­voin­nin. Kuitenkin uusissa kielenoppaissa ja ohjeissa esiintyy sellaista käytäntöä, että suositeltava ilmaisu on kursiivilla, virheelliseksi tai huonommaksi sanottu lainaus­mer­keis­sä. Tarkoituksena on ehkä vieraannuttaa kirjoittaja ja lukija väärästä ilmaisutavasta osoittamalla se lainatuksi, vaikka mistään varsinaisesta lainauksesta ei yleensä ole kyse. Esimerkki Kie­len­huol­lon käsi­kirjasta (kohdasta, joka selittää etunimien taivutusta):

Poikkeus on Säde, joissa on pitkä e: Säteen, ei ”Säden”.

Tätä käytäntöä ei kuitenkaan selitetä eikä useinkaan noudateta johdonmukaisesti, koska on tilanteita, joissa jompikumpi tapa on käytännössä mahdoton käyttää. Käytäntöä ei voi suo­si­tel­la senkään takia, että loogisesti rinnasteiset ilmaisut kirjoitettaisiin eri tavalla.

Merkkien lainaaminen

Yksittäisiä merkkejä mainittaessa voidaan käyttää jotakin seuraavista tavoista (tässä esimerkkinä pykälämerkki):

Menetelmä Esimerkki Huomautus
Merkki itsessään § Usein epäselvä.
Lainausmerkit ”§” Melko selkeä, mutta ei sovi kaikille merkeille.
Kursivointi § Useimmiten epäselvä. Ei sovi kaikille merkeille.
Yhdyssana, jälkiosana merkki-sana §-merkki Toimii yleensä. Käytä mahdollisuuksien mukaan yhdistävää yhdys­merkkiä.
Merkki-sana merkin edellä merkki § Toimii yleensä. Käytä yhdistävää välilyöntiä.
Merkin nimi pykälämerkki Merkkien nimet ovat usein vakiin­tu­mat­to­mia.
Unicode-koodimerkintä U+00A7 Yksilöi merkin teknisesti. Ei sovi yleis­tajuiseen esitykseen ainakaan ilman selitystä.

Usein merkin nimen loppuosana on merkki-sana. Esimerkiksi sellainen ilmaus kuin §-merkki on tietysti tarkoitettu luettavaksi pykälämerkki, ei pykälämerkkimerkki.

Selvin menettely on yleensä yhdistelmä: mainitaan merkin nimi ja sen jälkeen itse merkki lainausmerkeissä taikka sulkeissa. Välissä on hyvä käyttää yhdistävää välilyöntiä.

Käytä pykälämerkkiä ”§” vain numeron jäljessä.
Käytä pykälämerkkiä (§) vain numeron jäljessä.

Jos merkkiä mainittaessa lauseyhteys vaatii taivutetun muodon käyttöä (kuten edellisissä esimerkeissä), on parasta käyttää merkin nimeä tai merkki-sanan avulla muodostettua il­maus­ta. Yleisten sääntöjen mukaisesti taivutuspääte liitetään merkkiin kaksoispisteen avul­la; ks. kohtaa Lyhenteiden ja tunnusten taivutus. Tällöin ei lainausmerkkien käyttö yleen­sä ole tyylikästä, mutta kursivointi voi selventää. Tällaiset ilmaukset ovat perus­tel­ta­vis­sa vain sil­loin, kun tilanahtaus estää selvemmän ilmauksen käytön esi­mer­kik­si taulukossa.

Käytä §:ä vain numeron jäljessä.

Joskus on tarpeen puhua myös lainausmerkeistä ja heittomerkeistä merkkeinä. Tällöin lai­naus­merk­kien käyttö olisi varsin epäselvää (esim. ”””) ja kursivointi hyödytöntä. Joskus täl­lai­ses­sa tilanteessa käytetään pienempi kuin -merkkiä ja suurempi kuin -merkkiä kulma­lainaus­merk­kien tavoin. Toinen vaihtoehto on pystyviivojen käyttö.

Suomen kielen normaali lainausmerkki on <”>, ei <">.
Suomen kielen normaali lainausmerkki on |”|, ei |"|.

Lainausmerkit nimen ympärillä

Varsinkin aiemmin on käytetty lainausmerkkejä erisnimien ympärillä monissa tilanteissa. Käyttö on kuitenkin vähentynyt. Emme enää kirjoita, että matkustetaan ”Cinderellalla”. Joissakin tapauksissa lainausmerkkien tai esimerkiksi kursivoinnin käyttö voi kuitenkin olla tarpeen erisnimiluonteen korostamiseksi. Seuraavassa puhutaan tietystä elokuvasta:

Kieślowskin ”Sininen” on hyvin koskettava.
Kieślowskin Sininen on hyvin koskettava.

Mitä tunnetummasta kirjan, elokuvan, TV-ohjelman, muun teoksen, kurssin tms. nimestä on kyse, sitä luonnollisempaa on kirjoittaa se normaalina tekstinä. Asiaan vaikuttaa myös se, miten helposti tekstiyhteydestä näkee, että kyse on nimestä.

Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan kolme kertaa.
”Inho” on vaikuttanut minuun syvästi.

On kuitenkin vakiintunut tapa käyttää lainausmerkkejä lempinimen ympärillä silloin, kun lempinimi mainitaan virallisen nimen ohella, usein sen sisällä.

Harry ”Hjallis” Harkimo

Kirjallisten teosten, musiikkiteosten ym. nimet kirjoitetaan painotekstissä perinteisesti kursiivilla ilman lai­naus­merk­ke­jä. Lainausmerkkejä on ruvettu käyttämään kursivoinnin sijasta silloin, kun kursiivia ei voida, osata tai haluta käyttää.

Kun mainitaan teoksen osa, esimerkiksi kirjan luku tai runokokoelman runo, käytetään yleensä lainausmerkkejä (ilman kursivointia). Esitystapa saattaa oudoksuttaa siihen tot­tu­ma­ton­ta, mutta siinä on oma logiikkansa. (Tosin logiikkaa horjuttaa se, että runon nimi saa­te­taan kirjoittaa kursiivilla, etenkin jos se käsitetään itsenäiseksi teokseksi.) Vastaavaa tapaa noudatetaan painotekstissä myös viitattaessa aikakausijulkaisussa ilmestyneeseen artik­ke­liin: lehden nimi (joka käsitetään ikään kuin teoksen nimeksi) kirjoitetaan kursiivilla, ar­tik­ke­lin nimi lainausmerkkeihin.

kirjan Alaston apina luku ”Uteliaisuus”
kirjoitus ”Onko kansalla varaa suomeen?” (Kanava 6/2007)

Lainausmerkki toiston merkkinä

Lainausmerkkiä käytetään joskus osoittamaan tiedon toistumista taulukoidussa esityksessä. Tällöin on sallittua kirjoittaa toistomerkki kyseisen sarakkeen alkuun (”sarkaimen kohdalle”); standardin SFS 4175 mukaan näin menetellään ”yleensä”, kun taas Kielikello 2/2006 esittää tämän ohjeena, vaikka ohjetta ei sen omassa esimerkissä noudatetakaan.

Tässä käytettävän merkin voisi tulkita myös merkiksi ditto mark  (U+3003), joka kuitenkin sisältyy vain harvoihin fontteihin.

Merkintätavassa käytetään joskus myös kulmalainausmerkkiä (»).

Ville Virtanen Helsinki
Lasse Lahtinen
Mikko Mäkelä

Sääntöjen mukaan käytetään tällöin pelkkää lainausmerkkiä, mutta edelleen yleinen on pitempi ilmaisu, jossa lainausmerkin ympärillä on ajatusviivat (–”– tai –»–). Monien mielestä tällainen ilmaisutapa on selkeämpi.

Ville Virtanen Helsinki
Lasse Lahtinen –”–
Mikko Mäkelä  –”–

Tässä kuvattu merkintäkäytäntö on harvinaistunut. Sitä käytetään lähinnä käsin kir­joi­tet­taes­sa. Tietokoneella tehdyissä taulukoissa sitä ei juuri käytetä, vaan teksti toistetaan. Tämä joh­tuu muun muassa siitä, että lajittelussa ja muussa muokkauksessa eivät ohjelmat yleensä osaa käsi­tel­lä lainausmerkillä osoitettua toistoa.