Ajan ilmaisut

Tässä käsitellään ajan hetken tai aikavälin ilmaisemista. Aikamäärän eli ajan keston ilmaisemisessa käytettäviä ilmaisuja tarkastellaan kohdassa Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?

Päivämäärät

Asiatyylin kirjoitustapa

Suomenkielisessä tekstissä on selvintä käyttää sellaista päivämäärien merkintätapaa kuin ”1. huhtikuuta 2003”. Tämä on perinteinen ja tyylikäs tapa, joka sopii huoliteltuun asia­tekstiin. Vuosiluku voidaan tietysti jättää pois, jos se on asiayhteyden perusteella selvä. Asia­kirjas­sa pitäisi kuitenkin jollakin tapaa ilmaista vuosi, koska sitä saatetaan lukea myöhemminkin.

Numeroin esitetty päivämäärä

Kielitoimiston ohjeiden ja standardin SFS 4175 mukainen on myös sellainen päivämäärän merkintä kuin ”1.4.2003”. Se sopii esimerkiksi taulukkoihin, asiakirjan päiväykseen ja tekstiin, jossa esiintyy paljon päivämääriä.

Ilmaisu tulkitaan siinä määrin koodinluonteiseksi, että siihen ei kirjoiteta tyhjiä välejä. Aivan selvää ei ole ollut, onko välien jättäminen pois vain sallittua vai myös pakollista. Kielikellossa 2/2006 sääntö esitetään kuitenkin ehdottomana: ”Päivän tai kuukauden jälkeen ei tule välilyöntiä.” SFS 4175 sanoo saman asian: ”Numeroin ilmaistu päivämäärä kirjoitetaan koodinluonteisuutensa takia ilman välilyöntejä.” Yhtenäisyyden vuoksi tätä periaatetta on syytä noudattaa. Voidaan ehkä kuitenkin ajatella, että tyhjät välit ovat sallittuja, jos ne tehdään ohuiksi (esim. ohukkeilla) tai hienoilla väleillä.

Ohjeen mukaan tässä merkintätavassa ei käytetä etunollia (ei siis ”01.04.2003”). Etu­nol­lil­la ei olisikaan mitään tehtävää, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että kaikki päivämäärät ovat saman­mittai­set merkkimäärältään.

Sekä päivän että kuukauden numeron perään kuuluu piste, koska ne tulkitaan järjestys­luvuiksi, siis ”1.4.”, ei ”1.4”. Ruotsin kielessä käytäntö on toinen (esimerkiksi ”1.4”, joskin ”1.4.2010”). Jos tällainen päiväys on virkkeen lopussa, ei kuitenkaan kirjoiteta kahta pistettä peräkkäin, kuten ei yleensäkään.

Päivämäärien merkitsemisessä on edelleen paljon tarpeetonta kirjavuutta; ks. huo­mau­tuk­sia tekstin yhtenäisyyden merkityksestä. Esimerkiksi Kielenhuollon käsikirja mai­nit­see jopa neljä eri vaihtoehtoa päiväyksen kirjoittamiseen niin, että kuukausi kir­joi­te­taan sanana (tosin yhden vaihtoehdon sulkeisiin pannen), mutta niistä siis vain ensimmäistä kannattaa käyttää:

Helsingissä 29. huhtikuuta 2002

(Helsingissä 29. pnä huhtikuuta 2002)

Helsingissä 29. päivänä huhtikuuta 2002

Helsingissä huhtikuun 29. päivänä 2002

Täysin hylättävä ja suomen kielen vastainen on merkintätapa ”29. huhti 2002”, joka johtuu tieto­kone­ohjel­mis­sa joskus käytetystä tavasta jäljitellä englannin ilmaisutyyppiä, jossa kuukauden nimi on ly­hen­net­ty­nä (esim. ”29 Apr 2002”). Yleensä ei ole syytä käyttää sellaisia muodollisesti oikeitakaan lyhenteitä kuin ”huhtik.”.

Kansainvälinen päivämäärämerkintä

Kansainvälisen standardin mukaan tulisi käyttää muotoa ”2003-04-01” aina silloin, kun päiväys ilmoitetaan kokonaan numeroin. Tästä siis poiketaan suomalaisessa käy­tän­nös­sä ja standardissakin.

Tämän merkintätavan mukaan kirjoitetaan ensin vuosi, sitten kuukausi ja lopuksi päivä, erotinmerkkinä yhdysmerkki. Kuukausi ja päivä ilmoitetaan tällöin aina kahdella numerolla, tarvittaessa etunollia käyttäen. Itse asiassa kyseinen standardi sallii eräitä muitakin muotoja, mutta tässä esitetty on ehdottomasti tavallisin ja järkevin. Tämä merkintätapa on oikeastaan ainoa järkevä monikielisessä aineistossa. Lisätietoja tästä standardista on englanniksi sivulla Info on ISO 8601 <http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/iso8601.html>.

Päivämäärien merkintätapojen vertailua

Seuraavat päiväykset tarkoittavat samaa päivämäärää. Niistä ensimmäinen sopii normaaliin tekstiin, toinen taulukoihin ja muualle, missä lyhyys on tarpeen, ja viimeinen erityiskäyttöön kuten monikielisiin teksteihin.

Valinta päiväysvaihtojen välillä on joskus vaikea. Tärkeintä on käyttää yhtenäistä menettelyä sekä välttää muita kuin edellä mainittuja merkintöjä. Ei siis pidä ottaa mallia sellaisista englanninkielisen maailman päiväystavoista kuin 1/4 2003, jotka ovat aiheuttaneet paljon väärinkäsityksiä. Mainittu merkintä nimittäin tulkitaan milloin huhtikuun ensimmäistä, milloin tammikuun neljättä tarkoittavaksi. Vielä pahempi on sellainen kuin 01-04-03, josta ei todellakaan ilmene edes mitä vuotta tarkoitetaan.

Vuosiluvut ja vuosi-sana

Vuosiluku on lähes aina syytä kirjoittaa kokonaan, siis yleensä neljällä numerolla. Aiemmin on merkinnöistä usein jätetty pois vuosisadat ja kirjoitettu esimerkiksi 88 tai ’88 tai -88, kun on tarkoitettu vuotta 1988. Tällainen tapa on aiheuttanut paljon ongelmia, eikä se käytännössä säästä juuri mitään. Jos kuitenkin käytetään lyhennettyä merkintää, niin kielitoimiston suosituksen mukaan kirjoitetaan vain vuosiluvun loppuosa, esim. 88, osoittamatta vuosisadan poisjättöä mitenkään. Tämä toisaalta voi aiheuttaa epäselvyyksiä. Esimerkiksi tapahtuman nimen lyhenne ITK 05 on hämärä, ja suositusten vastainen ITK ’05 on tavallaan ymmärrettävämpi. Ehdottomasti selvintä on kirjoittaa vuosiluku täydellisenä, esim. ITK 2005. Tämä koskee myös vuosilukujen mainitsemista rinnakkain esimerkiksi aikaväliä ilmoitettaessa. Jos tarkoitetaan ensimmäisen vuosisadan vuotta, on usein parasta käyttää tarkennusta ”jKr.”.

Vuosi-sanan lyhentäminen on poikkeuksellista:

• Lyhenne ”v.” edustaa taivutusmuotoa ”vuonna” tai ”vuosina”.
• Pisteetön lyhenne ”v” tarkoittaa vuotta ajan mittayksikkönä ajan kestoa (ei vuosi­lukua) ilmaistaessa. Se esiintyy vain numeroin merkityn luvun jäljessä luetaan ”vuotta”, luvun yksi jäljessä kuitenkin ”vuosi”.
• Tekstissä ei perusmuotoa ”vuosi” pidä lyhentää lainkaan (paitsi ilmauksessa ”1 v”), koska ”v.” luettaisiin ”vuonna”.
• Vuosi-sanan muut muodot lyhennetään siten, että ilmauksen ”v:” perään kirjoitetaan kaksoispiste ja sijapääte. Tämä vastaa lyhenteiden taivutuksen yleisperiaatteita siten sovellettuina, että ”v” edustaa vuosi-sanan vartaloa (vuosi-, vuode-, vuote- tai partitiivissa vuot-).

Vaikka lyhenne ”v.” on erittäin tunnettu ja tavallinen, sitäkin on hyvä usein tyylisyistä välttää. Vuonna-sanan jättäminen kokonaan pois on melko tavallista sanomalehdissä, tieto­sana­kir­jois­sa ja muissa tiiviyteen pyrkivissä esityksissä, mutta siitä ei kannata ottaa mallia normaaliin asiatekstiin. Vertaa seuraavien vaihtoehtojen tyyliarvoa:

Lyhenteeseen ”v.” (= vuosi, vuonna) kuuluu lyhentämisen yleisten sääntöjen mukaan piste. Sen sijaan mittayksikön tunnus ”v” (= vuosi, vuotta), jota käytetään ajan kestoa (ja esi­mer­kik­si ikää) ilmaistaessa, on pisteetön.

Yhdyssanojen osana esiintyvää -vuotinen- tai -vuotias-sanaa ei voi järkevästi lyhentää, eikä lyhentämiselle yleensä ole todellista tarvetta. Esimerkiksi kielitoimiston laajahko lyhenneluettelo ei sisällä niille mitään lyhennettä. Lyhentämistapa ”50-vuot.” olisi ajateltavissa, mutta se säästää niin vähän tilaa, ettei siinä juuri ole mieltä. Lyhentämistapa ”50-v.” taas on epäselvä mm. siksi, että ”v.” on yleinen vuosi- tai vuonna-sanan lyhenne. Vastaavasti ei myöskään sellaista ilmausta kuin ”50-vuotisjuhla” voi järkevästi lyhentää. – Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas kuitenkin mainitsee (7. painoksessa s. 37) ilmaukselle ”50-vuotias” lyhenteen ”50-v.”, vaikka oppaan lyhenneluettelo ei sellaista käyttöä tunnekaan.

Tosin Uusi kieliopas mainitsee, että ”v.” on sanan ”-vuotias” lyhenne, ja esittää esimerkin Meeri (9-v.).

Kirjoitetaanko eKr. vai eaa.?

Vanhastaan on käytetty lyhenteitä ”jKr.” ja ”eKr.” vuosilukujen yhteydessä ilmoittamaan, että tarkoitetaan vuotta kristillisen ajanlaskun alusta alkaen tai sitä ennen. Näiden rinnalle ovat tulleet lyhenteet ”jaa.” ja ”eaa.”, jotka luetaan ”jälkeen ajanlaskun alun” tai ”ennen ajanlaskun alkua”. Niitä on käytetty siksi, että on haluttu olla uskonnollisesti puolueet­to­mia, ja ne ovat yleistyneet mm. eräissä sanomalehdissä. Kielikello-lehden numerossa 4/1998 on asiaa kommentoitu seuraavasti:

Joidenkuiden mielestä ilmaukset ennen Kristusta (eKr.) ja jälkeen Kristuksen (jKr.) viittaavat liiaksi yhteen uskontoon, ja siksi ne on haluttu korvata ilmauksilla ennen ajanlaskun alkua ja jälkeen ajanlaskun alun. Lyhenteet ovat eaa. ja jaa.

Tässä ei siis suinkaan ole tehty uudemmista ilmaisuista virallisia, vaan ne vain mainitaan perinteisten ohella. Sävy on pikemminkin sellainen, että perinteinen merkintätapa on yleisempi ja suositeltavampi. Tosin Kielikellossa 2/2006 nämä lyhenteet mainitaan niin, että uudempi on ensin (”eaa. tai eKr.”).

Kotoistushankkeessa määritellyn suosituksen mukaan ensisijaiset lyhenteet ovat ”eKr.” ja ”jKr.”, ja ”eaa.” ja ”jaa.” ovat toissijaisia.

Joissakin yhteyksissä tällaiset merkinnät ovat kuuma peruna. Ellei ole erityistä syytä toimia muuten, on yleensä parasta käyttää vanhoja lyhenteitä. Tätä voidaan perustella myös sillä, että lyhenteestä riippumatta on itse ilmaisussa kyse joka tapauksessa ns. kristillisestä ajanlaskusta, joka on vain yksi monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole syytä piilottaa tätä tosiasiaa.

Joka tapauksessa näihin lyhenteisiin kuuluu piste kuten lyhenteisiin yleensäkin.

Lyhenteitä ”eKr.” ja ”jKr.” on tuskin koskaan syytä korvata aukikirjoitetuilla ilmauksilla. Jos sellaisia ilmauksia kuitenkin halutaan käyttää, esimerkiksi lyhenteiden selityksissä, oikeat muodot ovat ”ennen Kristuksen syntymää” ja ”jälkeen Kristuksen syntymän”.

Kellonajat ja aikamäärät

Piste vai kaksoispiste erottimena?

Kun ilmaistaan kellonaika tai ajan kesto tunteina ja minuutteina, kenties myös sekunteina, niin kielitoimiston suosituksen ja standardin SFS 4175 mukaan käytetään erottimena pistettä, esim. ”12.30”.

Edellä mainitun standardin (ISO 8601) ja englanninkielisen maailman käytännön mukaan taas käytetään kaksoispistettä, esim. ”12:30” ja ”10:05:30”. Yksi tärkeä syy tähän on se, että englannin kielessä piste toimii desimaalipisteenä, eikä kellonajoissa ole kyse desimaali­jaotuksesta.

Käytännössä suomen kielessä käytetään kellonajoissa paljon myös kaksoispistettä. Se on myös hiukan selvempi kuin piste, etenkin kun pisteellä on suomessakin monia merkityksiä. Ainakin monikieliseen aineistoon tätä tapaa voi suositella.

Etunollat

Käytettiinpä erottimena pistettä tai kaksoispistettä, on aina kirjoitettava kellonajan minuutit ja sekunnit kahdella numerolla. Esimerkiksi ”klo 12:5” on väärin, samoin ”klo 12.5”.

Kellonaikojen ilmaisun selkeys

Sellainen kellonajan merkintä ”kuin 12.10” voi sekoittua päivämäärän merkintään ”12.10.”, varsinkin kun jälkimmäinen usein kirjoitetaan ilman loppupistettä. Esimerkiksi seuraava lause on kaksitulkintainen: ”Seminaari alkaa 12.10.”

Selvyyttä lisää, jos kellonajan edellä on sana ”kello” tai sen lyhenne ”klo”. Kylteistä ja ilmoituksista se usein jätetään pois tilan säästämiseksi. Päivämäärän ilmaisu ymmärretään helpommin päivämäärää tarkoittavaksi, kun kuukausi kirjoitetaan sanana tai mukaan liitetään vuosiluku.

Kellonaikojen taivutuksesta, esim. ”klo 12:05:ksi”, ks. kohtaa Numeromerkintöjen taivutus.

Aikavyöhykkeet

Yleensä on asiayhteyden perusteella selvää, minkä aikavyöhykkeen suhteen aika on ilmaistu. Kansainvälisessä viestinnässä on joskus, esimerkiksi sovittaessa verkko­tapaa­mi­sen ajan­koh­taa, olennaista ilmaista aikavyöhyke. Tällöin on sopivinta – puolueettominta ja tekni­sesti yksinkertaisinta – käyttää koordinoitua yleisaikaa eli UTC-aikaa, joka on on täsmälli­sempi kuin aiempi GMT-aika. Tällöin on selvintä ilmaista aika­vyöhyke UTC-lyhenteellä.

Jos halutaan ilmaista aikavyöhyke, kun käytetään muuta kuin UTC-aikaa, on ehdottomasti selvintä ilmaista vyöhyke poikkeamana UTC-ajasta tunteina (tai joskus tunteina ja minuut­tei­na). Aikavyöhykkeiden kirjainlyhenteet ovat nimittäin standardoimattomia, heikosti tunnet­tu­ja maailmanlaajuisesti ja osittain monitulkintaisiakin. Suomen aika on UTC+2 (siis kaksi tuntia UTC:stä edellä), kesäaikaa sovellettaessa UTC+3. Nämä merkinnät ovat selvempiä kuin lyhenteet kuten EET, EEDT ja EEST, jotka lisäksi helposti sekoittuvat lyhenteeseen EST, joka tarkoittaa Yhdysvaltain itärannikon aikaa tai Australian itäosan aikaa.

Paikallisista tapahtumista puhuttaessa voidaan aikavyöhyke ilmaista toki myös sanal­li­ses­ti. Asiatekstissä on tällöin hyvä ilmaista vyöhyke myös poikkeamana UTC:stä.

Aikamäärä mieluummin suuremerkinnällä

Aikamäärä, siis kuluneen ajan kesto, voidaan ilmaista myös kansainvälisen järjestelmän suuremerkinnöillä, esimerkiksi ”10 h 5 min 30 s”. Tämä onkin selvintä, paitsi urheilu­tuloksissa, joihin on vakiintunut edellä mainittu tiiviimpi esitystapa.

Kielitoimiston suositusten mukaan yleiskielessä tulisi käyttää ajan yksiköiden suomen­kielisten nimien lyhennyksiä, esim. ”10 t 5 min 30 s”, mutta h:n käyttö tuntia tarkoit­ta­mas­sa on hyvin yleistä.

Tunnin tunnus h tarkoittaa yksiselitteisesti 60 minuutin (3 600 sekunnin) aikaa. Sitä ei siis sovi käyttää esimerkiksi puhuttaessa oppitunnista, jonka kesto on 45 minuuttia.

Varsinkin elokuvien ja musiikkikappaleiden kestoa ilmaistaessa käytetään usein aste­minuu­tin ja astesekunnin merkkejä (ks. Asteet, asteminuutit ja astesekunnit) tai niitä jäl­jit­te­le­viä merkkejä ajan yksiköinä. Esimerkiksi kesto 2 min 17 s saatetaan ilmaista esi­mer­kik­si muodossa 2'17 tai 2'17". Vaikka ne eivät ole minkään standardin tai suosituksen mukaisia, niitä voi ehkä pitää selvempinä kuin ilmaisuja 2.17 ja 2,17. Tätä menettelyä käy­tet­täes­sä ilmaistaan elokuvan kesto minuutteina, esimerkiksi 106'. Vaikka esi­mer­kik­si TV-ohjelma­tiedois­sa lyhyyden tarve on ymmärrettävä, ei standardinmukainen merkintä 106 min olisi yleensä ratkaisevasti pidempi. Täysin epäasiallista on kirjoittaa minuutin merkkinä käytetty symboli luvun eteen, kuten joskus tehdään (esim. '106).

Sekunnin desimaalien eteen pilkku

Jos ajan ilmaisussa kerrotaan myös sekunnin murto-osat, on suomen kielessä aina syytä käyttää desimaalipilkkua, ei -pistettä, kokonaisten sekuntien ja murto-osan välissä.

Kansainvälistä tapaa noudatettaessa on ehkä parempi käyttää desimaalipistettä englannin käytännön mukaisesti.

Tunnin desimaalit ja murto-osat

Joskus käytetään ajan ilmaisuja, joissa esiintyy tunnin desimaaleja, esimerkiksi 7,5 h (tai 7,5 t). Normaali kirjoitustapa on sellainen, jossa tunnit ja minuutit ilmaistaan erikseen: 7 h 30 min. (Juhlallisessa tai muuten erityisen huolitellussa asiatyylissä käytetään ilmaistaan yksiköt sanoilla: 7 tuntia 30 minuuttia.) Joskus, lähinnä urheilutuloksissa, on tarpeen ilmoittaa sekunnitkin, esimerkiksi 1 h 5 min 12 s. Mahdollisena voinee erikoistilanteissa pitää murtolukujen käyttöä: 7½ h. Tämä voidaan luontevasti lukea ”seitsemän ja puoli tuntia”.

Kielikello 2/2006 esittää:

Esimerkiksi työaikalomakkeessa työpäivän pituus kannattaa merkitä niin, että tunnit ja minuutit mainitaan erikseen.

7 t 15 min

Joskus minuutit ilmoitetaan tunnin desimaaleina, mutta tapa on epähavainnollinen, eikä sitä suositella (EI: ”7,50 t”).

Käytännössä kuitenkin lomakkeissa on usein pakko ilmaista tunnit yhtenä lukuna. Tällöin esimerkiksi 7 tuntia 15 minuuttia kirjoitetaan 7,25 h (tai vain 7,25) ja 7 tuntia 30 minuuttia kirjoitetaan 7,5 h.

Ajan ilmaisujen taivutus

Ajan ilmaisua taivutetaan yleensä sen mukaan, mikä on sen asema lauseessa.

Taivuttaminen koskee periaatteessa myös numeroin kirjoitettuja ilmaisuja. Usein kuitenkin joudutaan vaikeuksiin, jos sellaisia ilmaisuja käytetään yhteyksissä, joissa niiden pitäisi olla taivutettuina. Miten esimerkiksi liitettäisiin pääte päivämäärään 3.9. tai 3.9.2006? Ilmaisun ”kolmanneksi syyskuuta” kirjoittaminen ”3.9.:ksi” vaikuttaisi keinotekoiselta. Toisaalta lause ”Varasin kabinetin 3.9.” olisi käytännössä kaksitulkintainen: tarkoitetaanko, että varaaminen tehtiin kolmantena syyskuuta vai että varattiin kolmanneksi syyskuuta? Yleensä vaikeudet vältetään kirjoittamalla päivämäärät kokonaan sanoin tällaisissa tilanteissa tai käyttämällä lauserakennetta, jossa päivämäärä on perusmuodossa tai essiivissä, jolloin taivutusta ei merkitä.

Kuten esimerkistä ilmenee, essiiviin kuuluvaa päätettä ”-na” tai ”-nä” ei kirjoiteta näkyviin, kun päivä ilmaistaan numerolla. Tämä johtuu mm. siitä, että tällaiset päivämäärien merkinnät useimmiten tulee lukea essiivissä. Tosin käytännössä ne usein luetaan sääntöjen vastaisesti perusmuodossa (”varattuna kolmas syyskuuta”), päätteettöminä, mikä varmaan paljolti johtuu juuri kirjoitustavasta.

Numeroin esitettyyn päivän ilmaisuun ei yleensä merkitä muutakaan taivutuspäätettä. Tätä ei säännöissä suoraan sanota, mutta se on pääteltävissä esimerkeistä ja siitä, että tähän yleiseen käytäntöön ei ole puututtu. Taustalla on se edellä mainittu seikka, että päätteen merkitsemiseen ei ole mitään käytännöllistä tapaa, ja lisäksi lukutapa voidaan päätellä lauseyhteydestä.

Ymmärrettävästikin lukutapa on osittain muodostunut kirjoitusasun mukaiseksi, taivuttamattomaksi, niin että esimerkiksi ”2.10.” luetaan ”toinen lokakuuta” (tai ”toinen kymmenettä”), vaikka lauseen rakenne vaatisi kieliopin mukaan toista lukutapaa. Osittain tällainen lukutapa lienee syytä hyväksyäkin, koska taivuttaminen johtaisi hiukan outoihin muotoihin. Kokonaan sanoin kirjoittamalla ja hiukan eri rakennetta käyttämällä tämänkin ongelman välttää.

Numeroin esitetyistä kellonajan ilmaisuista Kielikello 2/2006 antaa seuraavan ohjeen:

Yleensä kellonajat taipuvat kuten muutkin sanat.

Älkää tulko paikalle ennen kello 14:ää.

Kokous loppuu kello 15:n jälkeen.

Kokous loppuu kello 15:n ja 16:n välillä.

Jos taivutettavassa ajanilmauksessa ovat mukana minuutit, numeron voi taivuttaa tai jättää taivuttamatta. Myös lukutapa vaikuttaa siihen, taivutetaanko kellonaika.

Tulen paikalle kello 17.30:n jälkeen.

Tulen paikalle kello 17.30 jälkeen.

Tulen paikalle kello 15.15 mennessä.

Kellonajan ilmaisuun on selvintä kirjoittaa pääte, jos lauseyhteys vaatii. Turhia poikkeuksia päätteiden merkinnästä ei kannata tehdä, vaikka siihen olisi kielitoimiston lupa. Kellonajan ilmaisuun voidaan liittää pääte melko luontevasti. Pääte kirjoitetaan, kuten yleensäkin, ilmauksen viimeisen sellaisen osan mukaan, joka taipuu lauseyhteyden vaatimalla tavalla.

Aikavälin ilmaisut

Sanallinen ilmaisu yleensä selvä

Yksinkertaiset aikavälien ilmaisut ovat sanallisia, eikä niihin yleensä liity erityisiä ongelmia.

Usein kuitenkin pitää ilmaista aikavälejä lyhyemmin. Usein ilmaisun myös pitää olla niin täsmällinen, että on ilman asiayhteyttäkin selvää, mitä väliä tarkoitetaan. Esimerkiksi yllä olevat eivät ole tässä mielessä täsmällisiä, koska missään niistä ei kerrota edes, mistä vuodesta on kyse.

Yleensä ajatusviiva rajakohtien välissä

Muualla kuin kaunokirjallisuudessa aikaväli tavallisesti ilmaistaankin tiiviisti mutta riittävän tarkasti siten, että alku- ja loppuajankohdan välissä on ajatusviiva. Ajankohdat kirjoitetaan tällöin yleensä käyttäen jotain edellä kuvatuista lyhyistä merkinnöistä.

Nykyisten sääntöjen mukaan jätetään ajatusviivan kummallekin puolelle välilyönti, jos rajakohtailmauksista ainakin toinen sisältää välilyönnin. Tämä on ajanilmauksissa melko harvinaista.

Aikavälin koodimaiset ilmaukset

Edellä mainitun standardin ISO 8601 mukaan tulisi aikavälit ilmaista niin, että rajakohtien välissä on vinoviiva. Tätä käytetään melko harvoin. Monikielisessä aineistossa se voi olla paras ratkaisu, mutta tavalliseen suomenkieliseen tekstiin sopivat paremmin vanhat tutut ilmaisutavat, joissa käytetään ajatusviivaa.

Kömpelöä: ”välisenä aikana”

Haluttaessa voidaan aikaväli ilmaista myös pitkähkösti tyyliin ”sen-ja-sen välisenä aikana”. Tosin tällöin voi syntyä epäselvyyttä siitä, kuuluvatko rajakohdat aikaväliin, esimerkiksi tarkoittaako ”helmikuun 4. ja 8. päivän välisenä aikana” aikaa 4.–8. helmikuuta vai aikaa 5.–7. helmikuuta. Käytännössä rajakohdat yleensä tarkoitetaan mukaan kuuluviksi. Kaikkein virallisimmassa asiatyylissä, johon lyhyitä merkintöjä ehkä ei kelpuuteta, voi käyttää sellaista pitkää mutta yksiselitteistä ilmaisua kuin ”toimenpide on suoritettava aikaisintaan 5. tammi­kuu­ta 2004 ja viimeistään 7. helmikuuta 2004”.

Tarpeetonta on käyttää sellaisia ilmaisuja kuin ”välisenä aikana” silloin, kun on jo ajatus­viivan käytöllä osoitettu, että kyse on aikavälistä. Esimerkiksi ”5.1.–7.2. välisenä aikana” on siis kömpelöä tyyliä.

Vuosiluvut mieluiten kokonaan aikaväleissäkin

Kun aikaväli ilmaistaan vuosiluvuilla, on selvintä kirjoittaa vuosiluvut kokonaisina eikä esim. tyyliin 1900–05. Tällöin vältetään mm. sekaantuminen ilmaisuun 1900-05, joka ISO 8601:n mukaan tarkoittaa vuoden 1900 toukokuuta. Lisäksi saavutetaan tyylillinen yhtenäisyys silloin, kun tekstissä on myös ilmaisuja, joissa vuosiluvut kuuluvat eri vuosisatoihin. Missään tapauksessa ei pidä käyttää sellaista ilmaisutapaa kuin 1900–5, jota englannissa esiintyy mutta joka ei lainkaan kuulu suomalaiseen perinteeseen.

Aikavälin ilmauksissa sana ”vuosina” voidaan tyylilajin ja tilanteen mukaan kirjoittaa kokonaan, lyhentää ”v.” (ei ”vv.”, joka on varsin vanhentunut) tai jättää pois. Pois jättä­mi­nen vaikeuttaa hiukan lukemista, koska lukijalle ei aina heti hahmotu, että luku­väli tarkoit­taa vuosia.

Vuosikymmenvälit kuten ”1950–1980-luvut”

Kun viitataan kahteen peräkkäiseen vuosikymmeneen, on yleensä sujuvinta käyttää ja-sanal­la muodostettua ilmausta. Tällaisessa yhteydessä on loogisinta ja suositeltavinta käyttää luku-sanasta yksikköä, mutta nykyisin monikkokin on sallittu.

Viitattaessa useampaan peräkkäiseen vuosikymmeneen käytetään ajatusviivaa kuten yleensä aikavälien merkinnöissä. Tällöin luku-sana on aina monikossa. Ilmauksen lukeminen ääneen on hankalaa, mutta muita ilmaisuvaihtoehtoja on yleensä niukalti.

Joissakin tapauksissa tällainen ilmaisu on purettavissa helpommin luettavaksi joskin aika lailla pitemmäksi. Ilmaisu saattaa myös muuttua iskevämmäksi – ja ehkä sävyltään toisen­laiseksi.

Mennessä-ilmaisun epäselvyys

Sellainen ilmaisu kuin ”hakemus on toimitettava syyskuun 15. päivään mennessä” voidaan teoriassa tulkita kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää niin, että hakemus on jätettävä viimeistään 15. päivänä, tai niin, että hakemus on jätettävä ennen 15. päivää, siis vii­meis­tään 14. päivänä. Perussanakirja, samoin kuin Kielikellossa 2/2006 oleva ohjeisto, suo­sit­te­lee­kin mennessä-ilmaisun korvaamista täsmällisemmillä. Tarkkuus on kyllä usein tärkeää, koska hyvinkin tärkeät asiat voivat riippua siitä, onko jokin asia tehty asetetun määrä­ajan rajoissa. Toisaalta mennessä-ilmaisun normaali tulkinta on, että mainittu päivä kuuluu vielä mukaan.

Voitaisiin myös sanoa ”ennen 15. syyskuuta 2006”. Viimeistään-tyyppinen ilmaisu on kuitenkin hiukan havainnollisempi kuin ennen-tyyppinen. Lukijan mieleen jää ensisijaisesti päivän numero. On parempi, että lukija muistaa sen päivän numeron, jolloin jotain on viimeistään tehtävä, kuin sen, jolloin on jo liian myöhäistä.

Mennessä-ilmaisu on yksitulkintainen silloin, kun siinä ilmaistaan kellonaika.

Tulkinnanvaraisuutta on myös ilmaisuissa, joissa esiintyy sana saakka tai asti. Yleensä tulkitaan, että ”tarjous on voimassa 1. lokakuuta asti” merkitsee, että 1. lokakuuta kuuluu vielä voimassaoloaikaan. Mutta on mahdollista lukea ilmaisu niin, että ilmoitettu päivä ei enää kuulu mukaan.

Yksi epäselvyys on vielä syytä mainita tässä yhteydessä. Kun puhutaan esimerkiksi hakemuksen toimittamisesta, voi jäädä epäselväksi, koskeeko määräaika sitä, milloin hakemus on perillä, vai sitä, milloin se lähetetään.