Suureiden ilmaiseminen

Luku, välilyönti, yksikkö

Yleisperiaatteena erilaisia suureita il­mais­taes­sa on, että luku kirjoitetaan ennen yk­sik­köä ja niiden väliin jätetään tyhjä väli. Tä­hän on vain muutamia poikkeuksia; ne ku­va­taan kohdassa Asteet, asteminuutit ja aste­sekunnit.

Tavallisesti luku kirjoitetaan numeroin, mutta etenkin kaunokirjallisessa tyylissä voi­daan pienet luvut kirjoittaa sanoin. Yk­sik­kö voidaan ilmaista sanalla, lyhenteellä tai erityisellä symbolilla. Tyhjän välin on hyvä olla sitova silloin, kun yksikkö ilmaistaan lyhenteellä tai symbolilla.

Jostakin syystä tällaiset ilmaisut kirjoitetaan usein niin, että niissä ei ole välilyöntiä vaan yhdysmerkki, esimerkiksi ”15-metriä”. Ajatuksena on ehkä korostaa luvun ja yksikön yhteenkuuluvuutta. Erikoista on, että tämä normien vastainen kirjoitusasu esiintyy melko usein sellaisissa teksteissä, joissa tehdään päinvastainen virhe tällaisten ilmaisujen johdoksissa. Kirjoitetaan esimerkiksi ”15 metrinen”, vaikka kyseessähän on yhdyssana, joten normien mukainen asu on ”15-metrinen”.

Fysikaaliset suureet ja SI-järjestelmä

Suureiden kuten pituuden, painon, lämpötilan tai sähköjännitteen ilmaisemiseen käytetään erityisiä järjestelmiä, joista hallitsevassa asemassa on nykyisin kansainvälinen SI-mitta­yksikkö­järjestelmä. (Ks. kuitenkin kohtaa Tuumat, jalat ja gallonat jäljempänä.)

SI-järjestelmä on metrijärjestelmän laajennus, ja se on määritelty monilla toisiaan täy­den­tä­vil­lä standardeilla. Yleistietoa siitä on SFS:n SI-oppaassa <http://www.sfs.fi/standard/si-opas.pdf> ja sivustossa Ajatuksia SI-jär­jes­tel­mäs­tä <http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/SI/>. Tosin niiden tiedot ovat osittain vanhentuneita, koska kansain­väliset SI-järjestelmää koskevat standardit on nyttemmin korvattu standardi­sarjalla ISO 80000.

Luku, väli ja tunnus: 5 s

Myös SI-järjestelmän mukaan suure ilmaistaan lukuarvolla ja yksikön tunnuksella, joiden väliin jätetään tyhjä väli, siis välilyönti, esimerkiksi ”52 m” tai ”0,2 A”.

Hyvin yleisesti varsinkin tekniikan kielessä väliä ei jätetä, mutta tämä on suositusten ja standardien vastaista, ja välin käyttö hiukan selventää ilmaisua. Tyhjän välin pois jättäminen johtuu ehkä joskus siitä sinänsä aiheellisesta pelosta, että tekstin muotoilussa tulee rivin­vaih­to luvun ja yksikön väliin. Tämä voidaan kuitenkin yleensä estää käyttämällä sitovaa väli­lyöntiä.

SI-yksiköiden tunnukset ovat aina pisteettömiä. Siis ei ”10 m.” vaan ”10 m”. Luon­nol­li­ses­ti­kin yksikön tunnuksen perään tulee piste, jos se on virkkeen lopussa.

Yksikkö voidaan kirjoittaa myös sanana, ja kuten edellä mainittiin, myös luku voidaan joskus kirjoittaa sanana varsinkin kaunokirjallisessa tekstissä. Luvun kirjoittaminen sanana luo vaikutelmaa siitä, että tieto ei ole kovin tarkka. Yhdistelmä, jossa luku ilmaistaan sanalla ja yksikkö tunnuksella (”kymmenen m”), ei ole hyväksyttävä, ei myöskään tunnuksesta johdettu adjektiivi. Siis ei saa kirjoittaa ”10-m:inen” eikä ”10-m:nen”, vaan ”10-metrinen”. Valintaan eri ilmaisutapojen välillä vaikuttaa tekstin tyylilaji ja siinä esiintyvien suure­merkin­tö­jen määrä. On hyvä pyrkiä siihen, että toisiinsa rinnastettavat suuremerkinnät kirjoitetaan samalla esitystavalla eikä esimerkiksi ”A on 10 m pitkä, B viisi metriä ja C 2-metrinen”.

SI-järjestelmän etuliitteet

Yksikön tunnusta voi edeltää etuliitteen tunnus, joka ilmaisee kerrannaisuutta. Esimerkiksi ”10 km” tarkoittaa tunnetusti samaa kuin ”10 000 m”.

Yleistajuisessa esityksessä tarvitaan tavallisesti vain etuliitteitä k ja m, jotka vastaavat tuhannella kertomista tai jakamista. Miljoonalla kertomista tai jakamista tarkoittavat M ja µ ovat harvinaisempia.

Etuliitteet c (sentti-, sadasosa), d (desi-, kymmenesosa), da (deka-, kymmenkertainen) ja h (hehto-, satakertainen) ovat sallittuja, mutta eivät yleensä suositeltavia. Joidenkin yksiköiden yhteydessä ne ovat kuitenkin melko tavallisia (lähinnä cm, dm, cl, dl).

Yksiköiden ja etuliitteiden tunnukset ovat samat siitä riippumatta, mitä kieltä teksti on, vaikka vastaavien sanojen asu vaihtelee. Siksi esimerkiksi senttimetrin tunnus on ”cm” (ei ”sm”).

Tunnukset koostuvat yleensä latinalaisista kirjaimista. Tunnuksissa esiintyy kuitenkin kaksi erikoiskirjainta, mikro-etuliitteen tunnus eli mikro-merkki µ ja ohmin tunnus Ω. Ellei niitä voida käyttää, on yleensä parasta kirjoittaa yksikkö sanoilla. Toisaalta µ-merkki on useimmissa tilanteissa helppo kirjoittaa tietokoneella (AltGr+m toimii yleensä).

Litran tunnus: L on selvempi kuin l

Litran tunnuksena käytetään suomen kielessä yleensä gemenalla kirjoitettua kirjainta l. Kuitenkin SI-järjestelmä sallii myös versaalin käytön tässä tunnuksessa, ja mm. Yhdys­valloissa suositellaankin versaali-L:n käyttöä, joka tuntuu muuallakin yleistyvän.

Gemena-l saattaa lyhyissä ilmaisuissa sekaantua sekä numeroon 1 että versaali-I:hin; esim. ilmaisu ”100 l” voi olla hiukan hankala lukea. (Joskus käytetty litran tunnuksen kursi­voin­ti, l, ei ole SI-järjestelmän sääntöjen mukaan hyväksyttävää.) Lisäksi esimerkiksi ruokaresepteissä on hyvä, että tunnus ”dL” eroaa selvästi lyhenteestä ”tl” (teelusikallinen).

Tunnus aina pystyfontilla

SI-järjestelmän sääntöjen mukaan tulee yksikön tunnus kirjoittaa aina pystyfontilla eli ei kursiivilla, vaikka ympäröivä teksti olisi kursiivia. Tämän taustalla on mm. se, että fysiikassa suureiden tunnukset kirjoitetaan kursiivilla; esimerkiksi tavallinen m on metrin tunnus, kursivoitu m taas massan tunnus.

Tämän takia kannattaa välttää tekstin kursivointia, jos siinä esiintyy SI-yksiköitä. Korostus kannattaa ilmaista muilla tavoin.

SI-järjestelmän mukaisen suureen merkinnän perään tulee merkitä taivutuspääte, jos lauseyhteys sitä vaatii ja ilmaisu on luettava taivutettuna. Tästä poikkeavia ohjeitakin on esitetty, mutta ne eivät ole suomalaisten standardien mukaisia. Toisaalta on hyvä pyrkiä muotoilemaan lauseet niin, että yksikön merkintää ei tarvitse taivuttaa. Joskus on selvintä kirjoittaa yksikkö sanallisesti. Lisätietoja ja -esimerkkejä on kohdassa Luku ja lyhenne taivutettuna.

Ks. myös kohtaa käsiteltiin kohdassa Luku- tai suurevälin ilmoittaminen.

Yksikkö ei ole suure

On epäasiallista, joskin joissakin yhteyksissä tavallista, käyttää yksikön nimeä suureeseen viitattaessa. On asiallisempaa sanoa ”jännitemittari” kuin ”volttimittari” tai ”V-mittari”. Yksikön nimeäminen olisi tällaisissa yhteyksissä asiallista vain, jos on olennaista, että mittarin näyttö ilmaisee jännitteen nimenomaan voltteina.

Vastaavasti ”dB-taso” on epälooginen ja epäselvä, koska dB on yksikön eikä suureen tunnus. Ilmaus on yhtä absurdi kuin olisi ”m-taso” (metritaso): se ei kerro, mistä asiasta on kyse. Asiallinen ilmaus olisi esimerkiksi ”melutaso” tai ”melun voimakkuus” tai neutraalimpi ”äänenvoimakkuus”.

Ei ”kerrosneliömetrejä” vaan kerrosala

Mittayksikköjärjestelmän yksikköön ei pidä liittää järjestelmään kuulumattomia mää­rit­tei­tä. On epäloogista puhua bruttoneliömetreistä, hyötyneliömetreistä, kerros­neliö­metreis­tä tms., koska kyse ei ole yksikön (neliömetrin) muunnelmista. Tietenkään myöskään näiden sanojen lyhenteitä kuten brutto-m² tai br-m², hyöty-m² tai h-m² taikka kerros-m² tai k-m² ei pidä käyttää. Epäloogisuuden lisäksi ne ovat epäselviä ja vaikealukuisia.

Esimerkiksi rakennusalalla on kyllä todellinen tarve ilmaista asioita tarkemmin kuin tyyliin ”120 m²:n asunto”. Käytössä on nimittäin useita erilaisia pinta-alan käsitteitä muun muassa sen mukaan, lasketaanko ala seinien sisä- vai ulkopintojen mukaan.

Oikein on ilmaista, mitä pinta-alaa tarkoitetaan. Tähän voidaan käyttää sellaisia sanoja kuin bruttoala, kokonaisala, hyötyala ja kerrosala taikka bruttopinta-ala jne. Tilansäästön ehdottomasti vaatiessa (lähinnä joskus taulukossa) voidaan käyttää lyhenteitä kuten br-ala, h-ala ja k-ala, jotka tulisi selittää.

Samanlaisin perustein olisi sellaiset ilmaukset kuin ”kiintokuutiometri” ja ”irto­kuutio­metri” (ja ”kiinto-m³” tms.) hylättävä. Lauseet tulisi muotoilla niin, että niissä ilmaistaan kiinto­tila­vuus tai irtotilavuus, yleensä kuutiometreinä. SI-oppaassa on tästä ohjeita:

Kiintotilavuus on raemaisen aineen, kuten hiekan tai ryynien tilavuus, kun ei oteta huomioon rakeiden välitiloja. Irtotilavuus on raemaisen aineen tilavuus rakeineen ja väleineen.
Esimerkki: raemaisen aineen kiintotilavuus on 0,7 m³, mutta sen irtotilavuus voi olla 1 m³.

Vastaavasti pitäisi pinokuutiometrin (p-m³) sijasta puhua pinotilavuudesta. Käytännössä kiinto-, irto-, kehys- yms. kuutiometreistä puhuminen on yleistä kaupallisissa ja hallin­nolli­sissa­kin yhteyksissä, jopa lainsäädännössä, joten sitä ei aina voi välttää. Mahdol­li­suuk­sien mukaan olisi kuitenkin käytettävä oikeampia ilmauksia. Ei esimerkiksi pitäisi kirjoittaa ”Vakuutetun puutavaran määrä on vähintään 15 kiintokuutiometriä” vaan ”Vakuu­te­tun puutavaran kiintotilavuus on vähintään 15 kuutiometriä” (tai ”15 m³”).

Puutavarakaupassa käytetty ”juoksumetri” ja sen lyhenne ”jm” tulisi hylätä. Laudan tai putken pituus tulee ilmaista metreinä (tai metrin kerrannaisina) kuten muutkin pituudet. Juoksumetrin käyttöä voidaan pitää jopa laittomana, koska mittayksikkölaki säätää SI-yksiköiden käytön pakolliseksi kaupankäynnissä.

Myös ”peltohehtaari” on epälooginen ilmaus ja usein helposti korvattavissa toisen­tyyppi­sel­lä ilmaisutavalla. Esimerkiksi ”puoli miljoonaa peltohehtaaria” on paremmin sanottuna ”puoli miljoonaa hehtaaria peltoa”.

Samoin ”palstamillimetri” (lyhennettynä ”pmm”) on yleisyydestään huolimatta epä­loogi­nen sana. Ilmauksen ”palstamillimetrin hinta on 20 euroa” sijasta olisi parempi sanoa ”palstatilan hinta on 20 euroa millimetriltä”.

Arkikieliset ilmaukset kuten ”maitolitra” ja ”öljytonni” olisi järkevää korvata luon­te­vam­mil­la ja oikeammilla ilmauksilla kuten ”litra maitoa” ja ”tonni öljyä”.

Kemiassa käytetään pH-suuretta happamuusasteen (happamuuden tai emäksisyyden) eli asiditeetin ilmaisemiseen. Happamuusaste voi tuntua sikäli epäloogiselta termiltä, että alhaisempi happamuusaste merkitsee happamempaa. Tämä kuitenkin johtuu asteikon luonteesta ja on vakiintunutta. Usein pH:n mainitaan olevan yksikkö, mutta luonnollisempi tulkinta on, että se on suure, jonka arvo on luku. Merkintää ”pH” ei käytetä luvun jäljessä kuten yksikköä vaan suureen nimen tavoin, esimerkiksi ”liuoksen pH”. On tarpeetonta puhua ”pH-arvosta” pelkän pH:n sijasta. Vaikka suureiden symbolit yleensä kirjoitetaan kursiivilla, tätä ei sovelleta merkintään pH. Se voidaan käsittää myös suureen nimeksi pikemminkin kuin vain tunnukseksi.

Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?

Aiemmin käytettiin suomen kielessä monia mittayksiköiden nimien lyhenteitä, jotka poikkeavat SI-järjestelmästä. Esimerkiksi sekunnin lyhenne oli usein ”sek.”, mutta tästä on laajasti siirrytty SI-järjestelmän mukaisen tunnuksen ”s” käyttöön. Gramman lyhenteestä ”gr.” on lähes täysin siirrytty tunnuksen ”g” käyttöön. Toisaalta on ollut kiistoja muun muassa siitä, pitäisikö myös tunnista käyttää tunnusta ”h” vai suomen kielen mukaista lyhennettä ”t”. Myös senttimetristä on kiistelty (”sm” vai ”cm”?), mutta jo vuosikymmenten ajan kielenhuolto on suosittanut tunnusta ”cm”. Muissa kielissä on samantapaisia ongelmia; esimerkiksi ranskassa käytetään minuutista usein lyhennettä ”mn” eikä ”min”.

Ongelmallisin yksikkö on tonni, koska esimerkiksi rajoituskilvissä on tarvetta hyvin lyhyeen ilmaisuun. Suomen yleiskielessä on vanhastaan käytetty lyhennettä ”tn”, kun taas SI-järjestelmän mukainen tunnus on ”t”, joka voisi joskus sekaantua edellä mainittuun tunnin lyhenteeseen. Liikennemerkeissä on siirrytty kansainväliseen käytäntöön eli esimerkiksi 12 tonnin painorajoitus ilmaistaan tekstillä ”12 t”. Yleiskielessä on yleensä paras kirjoittaa ”tonni” sanana.

Jos kyse on selvästi fysiikan alaan kuuluvista asioista, on syytä käyttää johdon­mukai­ses­ti SI-järjestelmää. Yleiskielessäkin kannattaa useimmat yksiköt ilmaista joko sanoilla tai SI-tunnuksilla, esimerkiksi ”senttimetri” tai ”cm”, ”hertsi” tai ”Hz”.

Sellaisia lyhentymiä kuin ”milli” (millimetri, mm), ”sentti” (senttimetri, cm) ja ”kilo” (kilogramma, kg) ei tulisi käyttää fysiikassa ja tekniikassa, ei myöskään virallisen kielenkäytön tyylissä. Muissa yhteyksissä ne ovat usein luontevia, ja varsinkin kilo-sanan korvaaminen kilogramma-sanalla tuntuisi usein keinotekoiselta. Toisaalta on hyvä muistaa, että epämuodollisessa ammattikielessä tällaisilla sanoiksi lohjenneilla etuliitteillä on usein erikoismerkityksiä: ”kilo” voi tarkoittaa jollakin alalla kilovolttia tai kilo-ohmia, jollakin kilotavua tai kilobittiä jne.

Arkisessa asiatekstissä voi tarvittaessa jopa sekoittaa ilmaisutapoja niin, että yhdessä paikassa kirjoitetaan ”5,2 mm” ja toisessa ”10-millinen”. Tyylikkäämpää ja hiukan luet­ta­vam­paa on kirjoittaa toisiinsa rinnastuvat ilmaukset samalla tavalla, mikä yleensä merkitsee tyypin ”5,2 mm” käyttämistä. Tällöin jotkin ilmaukset muuttuvat hiukan vähemmän sujuviksi, esimerkiksi ”10-millinen” kalanpoikanen” muotoon ”10 mm pitkä kalanpoikanen”.

Ajan mittojen ilmaisemisessa sopivat yleiskieliseen tekstiin paremmin suomenkielisten sanojen vanhat lyhenteet, sikäli kuin ajan yksikköä ei kirjoiteta sanana. Tämä koskee esi­mer­kik­si iän ja työajan ilmaisemista. Sen sijaan esimerkiksi autojen nopeuksia ilmais­taes­sa on kansainvälisen käytännön mukainen ”km/h” yleisempi kuin ”km/t”.

Seuraava taulukko esittää eräiden ajan mittojen yleiskieliset lyhenteet ja kansainväliset tunnukset.

Vuodella ajan yksikkönä ei ole kansainvälisesti standardoitua tunnusta eikä se edes kuulu kansain­väliseen mitta­järjestelmään, vaikka tällaista väitetään joissakin hakuteoksissakin. Usein käytetään kuitenkin latinan sanasta ”annus” johdettua tunnusta ”a”, mutta se on aarin standardoitu tunnus (1 a = 100 m²). Jos a:ta käytetään vuoden tunnuksena, tämä erikois­merkin­tä tulisi aina selittää. Sama koskee vielä vahvemmin sellaisia mm. geologiassa joskus käytettyjä merkintöjä kuin ”Ma” ’miljoonaa vuotta” (englannissa usein ”My”).

Standardi SFS-ISO 1000 + A1 mainitsee tunnuksen ”a” vuotta tarkoittavana, mutta vain kohdassa, jossa kuvaillaan erikoisaloilla käytössä olevia yksiköitä, ja esittämättä mitään vuoden määritelmää. Eri aloilla käytetään erilaisia vuoden käsitteitä, kuten sideerinen ja trooppinen vuosi ja kalenterivuosi, ja niiden mukaiset vuoden pituudet vaihtelevat.

Ajan yksiköiden yleiskieliset lyhenteet ovat siis pisteettömiä, kuten kansainväliset tun­nuk­set­kin. Toisaalta jos sanaa ”vuosi” käytetään muuten kuin aikayksikkönä, se lyhennetään normaalien lyhenteiden tapaan pisteellisenä. Vastaavasti käytetään sanasta ”päivä” ly­hen­net­tä ”p.” silloin, kun ei ilmaista aikamäärää; tosin tämän lyhenteen käyttö on harvoin tarpeen. Lyhenne ”pvä” on vanhahtava eikä edes juurikaan lyhennä ilmaisua.

Viikon lyhenne on virallisten suositusten (mm. SFS 4175) mukaan ”vk”, mutta ”vko” on erittäin yleinen ja yleensä selvempi muun muassa siksi, että se selvemmin eroaa lyhen­tees­tä ”vrk” (ja lyhenteestä ”v”). Toisaalta viikko-sana on niin lyhyt, ettei sen lyhen­tä­mi­seen usein­kaan ole tarvetta.

Melko tavallinen on ilmaisu ”h/vrk”, joka tarkoittaa ’tuntia vuorokaudessa’. Se on sekamuodoste, mutta sitä ehkä joudutaan käyttämään julisteissa, mainoksissa yms. Vaihtoehto ”t/vrk” olisi vielä ongelmallisempi, koska sitä käytetään mm. prosessi­teollisuudessa myös merkityksessä ’tonnia vuorokaudessa’, jonka oikeampi lyhenne on ”tn/vrk”. Usein ongelmat vältetään käyttämällä lyhentämätöntä ilmaisua tai sellaista ilmaisua, jossa on vain ongelmattomia lyhenteitä.

Lyhenteessä 24/7 ei aikayksikköjä ole merkitty lainkaan. Sitä ei muutenkaan voi pitää suositeltava, vaan se tulisi korvata selväkielisellä ilmauksella.

Keittiömitat

Ruokaohjeissa ja vastaavissa esiintyy usein seuraavia mittojen ja määrien ilmaisuja tai niiden lyhenteitä. Kielitoimiston suosituksen mukaan nämä lyhenteet kirjoitetaan pisteettöminä. Monet näistä lyhenteistä eivät ole kovinkaan hyvin tunnettuja, ja osa niistä voidaan jopa ymmärtää väärin.

Silloinkaan, kun on erityinen tarve lyhyeen ilmaisuun, ei yleensä kannata käyttää näistä lyhenteistä muita kuin ”tl” ja ”rkl”. Ne ovat usein esiintyviä ja melko hyvin tunnettuja.

Katso myös Ruoka-FAQ:ta, jossa on tietoja myös anglosaksisista keittiömitoista.

Rahasummien ilmaiseminen

Rahayksikkö ensisijaisesti sanoin

Rahamäärät kannattaa ilmaista ensisijaisesti siten, että luku kirjoitetaan numeroin ja rahayksikkö sanoin. Etenkin kaunokirjallisessa tyylissä voidaan pienet tai pyöreät luvut ilmaista sanoin. Nämä periaatteet esitetään mm. standardissa SFS 4175.

Myös Kielikellossa 2/2006 oleva ohjeisto suosittaa rahayksikön ilmaisemista ensisijaisesti sanoin. Se täydentää, että hintamerkinnöissä (”hinnanmerkinnöissä”) ja teksteissä, joissa esiintyy runsaasti rahasummia, rahayksiköstä käytetään tavallisesti ”kirjainlyhennettä (e, kr, doll, mk) tai tunnusta (€, $, £, ¥)”.

Valuuttojen suomenkielisistä nimistä on tietoja EU:n sivulla Valuuttakoodit ja kotoistus­hankkeen suosituksissa. Useim­pien rahayksiköiden suomenkieliset nimet ovat melko vakiintuneita, mutta jonkin verran on vaihtelua siinä, käytetäänkö suomeen mukautettua vai alkukielistä asua. Esi­mer­kik­si Viron rahayksiköstä käytetään yleensä nimeä ”kruunu” (viroksi ”kroon”), kun taas Tšekin ja Slovakian rahayksiköistä käytetään tavallisemmin alkukielistä asua ”koruna” kuin sen suomenkielistä vastinetta ”kruunu”.

Jos rahayksikön nimi olisi asiayhteydessään moniselitteinen, liitetään sen eteen maan nimi eli puhutaan esimerkiksi Norjan kruunuista erotukseksi Ruotsin kruunuista. Jos viitataan Suomen entiseen rahayksikköön markkaan, pelkkä sana ”markkaa” riittää, paitsi silloin harvoin, kun on vaara sekaantumisesta Saksan markkaan, jolloin käytetään ilmaisua ”Suomen markkaa”. Ilmaisu ”vanhaa markkaa” on epälooginen ja joskus jopa harhaan­johtava, koska sen voi ymmärtää viittaavan v:n 1963 rahanuudistusta edeltäneeseen rahayksikköön.

Rahayksikkö ilmaistaan kuitenkin usein muillakin tavoilla. Seuraavassa on tiivistelmätaulukko aiheesta.

Suomen kielessä siis ei kirjoiteta lukua ja rahayksikön merkkiä yhteen eikä kirjoiteta yk­sik­köä ennen lukua, kuten esimerkiksi englannissa ($42, USD 42). Sellainen käytäntö olisi erit­täin epäkäytännöllinenkin ilmauksia taivutettaessa. Miten kirjoitettaisiin ja miten luet­tai­siin sujuvasti esimerkiksi ilmaus ”viiteen euroon”, jos euron merkki tai koodi kir­joi­tet­tai­siin ennen lukua? ”EUR 5:oon” vai ”EUR 5:een”? Ilmaus ”5 €:oon” ei sekään ole kovin sujuva, mutta sentään tajuttavissa.

Rahayksiköiden tunnukset ja lyhenteet

Jos tilan säästäminen on olennaista esimerkiksi taulukossa ja jos epäselvyyttä ei synny, voi tutuimmista valuutoista käyttää erikoissymbolia kuten € taikka suomenkieliseen nimeen perustuvaa lyhennettä kuten kr (= kruunu).

Valuuttojen tunnuksista eli erikoissymboleista vain $, £ ja € ovat Suomessa melko yleisesti tunnettuja. Jonkin verran tunnettu on myös ¥, jota käytetään Japanin jenin ja (suomessa har­voin) Kiinan juanin symbolina. Tunnettujakaan erikois­symboleita ei siis yleensä ole syytä käyttää tekstissä, vaan ainoastaan taulukoissa yms. Tunnuksiin liittyviä typografisia kysy­myk­siä käsitellään kohdassa Rahayksikön symbolit.

Lyhenteitä käytetään vain yleensä vain muutamista rahayksiköiden nimistä. Sellaiset lyhenteet ovat pisteettömiä kuten muutkin yksiköiden lyhenteet. Tavallisimmat ovat kr = kruunu, rpl = rupla, joskus doll = dollari ja fr = frangi. Niitä käytettäessäkin kannattaa muistaa, etteivät ne suinkaan ole kaikille tuttuja eivätkä ilmeisiä.

Jos euron merkki  € ei ole käytettävissä, on paras käyttää sanaa ”euroa”. Kielitoimiston mukaan kuitenkin voidaan käyttää myös e-kirjainta. Euron merkki on käytännössä lähes aina käytettävissä mm. tekstinkäsittelyssä ja julisteita tehtäessä. Sen etuna on lyhyyden lisäksi se, että se erottuu tekstistä, jolloin lukija tietää, että puhutaan rahasta. Sähköpostissa euron merkkiä ei voi turvallisesti käyttää, mutta sähköpostissa voi hyvin kirjoittaa ”euroa”.

Sanaa ”sentti” ei kannata lyhentää lainkaan. Lyhyyden vaatiessa ilmaistaan summa euroina ja käytetään euron tunnusta. Kielitoimiston mukaan voidaan sentistä käyttää lyhennettä snt tai c, mutta niistä ensin mainittu on enintään Suomessa tunnettu.

Jos rahayksikön tunnus tai lyhenne ei yksinään ole tarpeeksi yksikäsitteinen ja ymmärrettävä, on yleensä syytä kirjoittaa koko rahayksikön nimi sanoin.

Ilmaisu ”42 Ruotsin kr” on muodollisesti oikein mutta ei tyylikäs, ja lyhenne ”Rkr” outo ja epäselvä. Jos tällaista ilmaisua on pakko lyhentää, niin pienin paha on käyttää valuutta­koodia, esimerkiksi ”42 SEK”. Vastaavasti lyhenteen US $ tilalla kannattaa käyttää koodia USD.

Ei kiloeuroja, mutta M€ on joskus hyväksyttävä

Monet ovat ruvenneet käyttämään SI-järjestelmän etuliitteitä silloinkin, kun kyse ei ole SI-yksiköstä, esimerkiksi ”M€” (”megaeuro”, miljoona euroa) tai jopa ”kEUR” (”kilo­euro”, tuhatta euroa). Kielitoimisto yleisesti torjuu tällaisen mutta pitää ilmaisua ”M€” hy­väk­syt­tä­vä­nä, jos on välttämätöntä lyhentää voimakkaasti (”kun tilaa todella on hyvin vähän”). Erikoista on, että Kielikellon 2/2006 mukaan myös ”Me” ja jopa (”joskus”) ”MEUR” sopii käytettäväksi.

Yleensä on riittävää käyttää sanasta ”miljoona” lyhennettä ”milj.” ja sanasta ”miljardi” lyhennettä ”mrd.”. Hyvin suuria rahasummia ilmaistaessa kannattaa muistaa, mitä edellä sanottiin ”lukusokeudesta”.

Jos on välttämätöntä esimerkiksi sanomalehden rivi-ilmoituksessa käyttää lyhennettä tuhannelle eurolle, niin ”t€” on ehkä siedettävin vaihtoehto. Tosin voi käyttää myös tuhat-sanan lyhennettä ”t.;”, sillä käytännössä on selvää, mitä rahayksikköä tarkoitetaan.

Kielikello 2/2006 kuitenkin tuomitsee kaikki tuhannen euron lyhenteet:

Tuhannesta ei suositella käytettäväksi kirjainlyhennettä t (’tuhat’) tai k (’kilo’), siis ei ”t€”, ”k€”, ”tEUR” eikä ”kEUR”.

Lehden tarjoama vaihtoehto on kuitenkin erittäin kömpelö:

Tuhannet eurot voi tekstissä ja taulukoissa ilmaista esimerkiksi näin:

Hanke sai 21 000 euron suuruisen avustuksen, joka jaettiin eri kohteisiin seuraavasti:

Avustukset	1 000 euroja
Kyläyhteisö aktiiviseksi	5,8
Perinneruokapäivät	0,7
Leikkihanke	4,1

Ilmaus ”1 000 euroja” on ilmeisesti ajateltu luettavaksi ”tuhansia euroja”. Mutta tässä tapauksessahan ei ole mitään järkevää syytä käyttää tuhatta euroa ikään kuin yksikkönä, vaan sillä tavalla vain tehdään ilmaisusta vaikeaselkoisempi. Luonnollinen esitystapa olisi seuraava:

Ks. myös kohtaa Lukusanojen lyhenteet.

Kansainväliset valuuttakoodit kuten EUR

Eräs kansainvälinen standardi, ISO 4217, määrittelee valuutoille kolmikirjaimiset valuuttakoodit. Standardin mukainen euron koodi on EUR. Muiden valuuttojen koodit koostuvat yleensä kaksikirjaimisesta maakoodista ja yksikirjaimisesta valuutan nimen lyhenteestä, esim. USD (US = Yhdysvallat, D johtuu dollar-sanasta).

Nämä koodit on tarkoitettu käytettäväksi kansainvälisessä kauppa-, liike- ja pankki­toiminnassa, jossa valuuttojen lyhyt ja yhtenäinen yksilöinti on tarpeen. Käytän­nös­sä niitä usein käytetään myös esimerkiksi matkalaskuissa sekä teksteissä, joissa mainitaan paljon rahasummia, jotka ilmaistaan eri valuuttoina.

Koodien, tunnusten ja lyhenteiden taivutus

Valuuttakoodeja ei siis suositeta käytettäväksi tavallisessa yleiskielisessä tekstissä.  Jos niitä kuitenkin käytetään, niihin sovelletaan samoja sääntöjä kuin tunnuksiin ja lyhenteisiin, ja ne luetaan tai ajatellaan luettaviksi sanoina.

Myös valuutan lyhenteeseen tai tunnukseen liitetään tarvittaessa taivutuspääte kaksoispisteen avulla lyhenteiden ja tunnusten taivuttamisen yleisten sääntöjen mukaisesti.

Edellä olevista esimerkeistä kolme viimeistä luetaan kaikki samalla tavalla (”Hinta laski kymmeneen euroon”), ja niistä ensimmäinen vaihtoehto on suositeltavin ja viimeinen, koodia käyttävä vältettävin; kuten esimerkki osoittaa, se ei useinkaan lyhennä ilmaisua lainkaan.

Senttien yms. ilmaiseminen

Jos numeroin ilmaistu rahasumma sisältää perusyksikön sadasosia kuten senttejä, kirjoitetaan desimaalipilkun jälkeen aina kaksi numeroa. Näinhän on vanhastaan kirjoitettu, esimerkiksi 1,50 mk, ei 1,5 mk. (Murtolukuja käyttävät ilmaisutavat 1½ mk jäivät käytöstä kauan sitten.)

Euroon siirtymisen jälkeen on jonkin verran käytetty sellaisia ilmaisuja kuin 7,5 €. Vaikka ne eivät juurikaan ole epäselviä, ne turhaan poikkeavat käytännöstä, joka oli kieleen hyvin vakiintunut. Lukija voi alkaa epäillä kirjoitusvirhettä ja ihmetellä, mikä numero puuttuu ja mistä.

Tällaiset ilmaisut voidaan toki lukea eri tavoin, esimerkiksi ”seitsemän euroa (ja) viisi­kym­men­tä senttiä” tai ”seitsemän pilkku viisikymmentä euroa” tai jopa ”seitsemän ja puoli euroa”.

Mainoksissa esiintyy yleisesti käytäntöä, jossa senttejä osoittavat numerot ovat pienempiä kuin euroja osoittavat. Tämä sinänsä voidaan tulkita hyväksyttäväksi typografiseksi keinoksi. Kyseenalaisempi on yleinen tapa jättää pilkku pois ja luottaa siihen, että ilmaisu ymmärretään oikein numeroiden kokoeron perusteella.

Aiemmin on käytetty kaksoispistettä pilkun tilalla, esimerkiksi ”5:99 mk”. Nykyisten sääntöjen mukaista se ei ole, ja euroon siirtymisen myötä se on entisestään vähentynyt. Mainittakoon, että ruotsissa kaksoispiste (esim. 5:99 kr) on Ruotsin viranomaisille annettujen suositusten mukaan edelleen ensisijainen vaihtoehto, vaikka pilkkukin sallitaan. Pisteen käyttö (esim. ”5.99 $”) on tietysti hylättävä vaihtoehto: se perustuu vain englannin kielen matkimiseen.

Jos rahamäärä sisältää sentin osia, on paras esittää summa euroina. Tällöin on desi­maali­pilkun oikealla puolella kolme numeroa tai enemmän. Kolmas ja seuraavat voidaan esittää pienemmällä fontilla selvyyden vuoksi. Tätä puoltaa sekin, että se on yleinen käytäntö siellä, missä tällaisia summia esitetään yleisölle, lähinnä polttoaineen litrahintoja ilmoitettaessa.

Jos rahamäärä voidaan esittää yksinkertaisesti kokonaislukua käyttäen, niin kannattaa tehdä. Yleensä ei ole tarvetta erikseen ilmaista murto-osien puuttumista tyyliin 50,00 € tai 50,– € saati täysin vanhentuneella tavalla 50:– €. Kuitenkin esimerkiksi taulukoissa, joissa esiintyy myös sadasosia sisältäviä lukuja, voidaan yhtenäisyyden vuoksi käyttää merkintää, jossa desimaalipilkun jälkeen on kaksi nollaa.

Aiemmin käytettiin sellaisia merkintöjä kuin 50,– ja 50:– ilman mainintaa rahayksiköstä, koska pidettiin itsestään selvänä, että ne ymmärretään rahasummiksi. Kielitoimiston mukaan merkintä 50,– on edelleen käypä, samoin kuin merkintä –,40 (= 0,40) Tämä ei kuitenkaan ole hyvä käytäntö muun muassa siksi, että monet ymmärtävät kyseiset merkinnät nimenomaan markkasummia tarkoittaviksi. Lisäksi niiden käyttö esimerkiksi verkkolomaketta täytettäessä tai taulukkolaskentaohjelmassa voi aiheuttaa yllätyksiä, koska tietokoneohjelmat eivät yleensä selviä niistä.

Tuumat, jalat ja gallonat

SI-järjestelmän ohella käytetään vielä jonkin verran muita järjestelmiä, kuten anglosaksista järjestelmää, johon kuuluvat muun muassa yksiköt tuuma, jalka, maili ja gallona. Jos näitä yksiköitä jostakin syystä käytetään tai jos niitä joudutaan muuntamaan SI-yksiköiksi esi­mer­kik­si käännöstyössä, on syytä olla tarkkana.

Tuumalla ja jalalla on omat symbolinsa, jotka ovat samat kuin astesekunnin ja asteminuutin symbolit. Niitä käsitellään tarkemmin jäljempänä. Nämä symbolit eivät ole samat merkit kuin Ascii-merkistön " ja ', joita usein käytetään niiden korvikkeina.

Tuuman ja jalan merkitys on kiinnitetty, ja tuuma on nykyisin määritelty niin, että se tar­koit­taa tasan 25,4 mm. Mutta esimerkiksi gallona (gallon) tarkoittaa Yhdysvalloissa eri­suu­ruis­ta yksikköä kuin Britanniassa, ja bushel vaihtelee kooltaan sen mukaan, millaista tavaraa tai ainetta mitataan.

Kaliiperit

Aseen tai ammuksen koon ilmaisemiseen käytetään kaliiperia (kaliberia) eri järjestelmien mukaisesti:

• Ammuksen putken sisähalkaisijaa tarkoittava kaliiperi ilmaistaan suomalaisen järjestelmän mukaan millimetreinä, esimerkiksi 7,62 mm. Tällöin ei yleensä tarvita kaliiperi-sanaa, vaan voidaan kirjoittaa esimerkiksi ”7,62 mm:n kivääri”.
• Useissa yhteyksissä käytetään kuitenkin anglosaksista järjestelmää, jossa kaliiperi ilmaistaan tuumina siten, että desimaalierottimena on piste eikä sen edellä käytetä nollaa. Esimerkiksi kaliiperi .22 tarkoittaa tällöin 0,22 tuumaa. Järjestelmissä on eroa niin, että tällaisia mittoja ei voi suoraan muuntaa mittayksikkömuunnoksella. Koodin­omai­suu­ten­sa takia merkintätapa voidaan hyväksyä mutta sen sijaan ei sellaista ilmausta kuin ”.22 kaliiperinen”, joka esiintyy jopa ampuma-aselaissa; yhdyssanoja koskevien sääntöjen mukaisesti on kirjoitettava ”.22-kaliiperinen”.
• Haulikon kaliiperi ilmaistaan pelkkänä lukuna, joka lasketaan niin, että haulikko on sitä väljempi, mitä pienempi kyseinen luku on. Selvyyden vuoksi tästä on hyvä käyttää (kuten ampuma-aselaissa käytetään) nimitystä ”kaliiperiluku”. Tarvittaessa voi kuitenkin käyt­tää esimerkiksi ilmausta ”20-kaliiperinen haulikko”.
• Raskaista aseista puhuttaessa kaliiperipituus tarkoittaa tarkoittaa putken suhteellista pituutta, nimittäin pituutta jaettuna putkin kaliiperilla (sisähalkaisijalla).

Asteet, asteminuutit ja astesekunnit

Asteet lämpötilaa ilmaistaessa

Lämpötilat ilmaistaan yleensä arkikielessä celsiusasteina. Celsiusasteen tunnus on °C eli asteen merkki ja C-kirjain. Oikea kirjoitusasu on sellainen kuin ”17 °C”, eli luvun ja yksikön välissä on välilyönti, kuten yleensä.

Oikein on myös ”17 astetta”, ja tämä sopii yleiskieleen paremmin. Käytännössä siihen tuskin koskaan sisältyy epäselvyyttä, koska emme käytä muita asteita lämpötilan ilmai­se­mi­seen. Samasta syystä voidaan sama ilmaisu kirjoittaa myös käyttäen asteen merkkiä ilman C-kirjainta: ”17°”. Tällöin ei käytetä välilyöntiä, kuten jäljempänä selostetaan.

Ilmaisussa °C kertoo C-kirjain käytetyn asteikon. Vastaavasti °F tarkoittaa anglosaksisissa maissa käytettyä Fahrenheit-asteikkoa. Pelkkää C- tai F-kirjainta ilman asteen merkkiä ei pidä käyttää celsius- tai fahreinheit-asteen symbolina (vaan ne tarkoittavat aivan muita yksiköitä, coulombia ja faradia). Sen sijaan tieteessä käytetty lämpötilan yksikkö (ns. termodynaamisen lämpötilan yksikkö) on nykyisin kelvin ja sen tunnus on pelkkä K, eli nimessä ei ole aste-sanaa eikä tunnuksessa asteen symbolia. Tämä yksikkö esiintyy yleistajuisissakin teksteissä mm. puhuttaessa hyvin alhaisista lämpötiloista (esim. 0,01 K) tai hyvin korkeista lämpö­tiloista (esim. 6 000 K).

Veden kovuusasteet

Asteen merkkiä käytetään myös veden kovuusastetta ilmaisevassa tunnuksessa °dH. Jos tätä tunnusta joudutaan taivuttamaan, on luonnollisinta ajatella, että se luetaan ”kovuusaste”. Itse suuretta, joka tarkoittaa magnesium- ja kalsiumsuolojen määrää, on luonnolista kutsua lyhyesti nimellä ”kovuus”.

Edellä mainittu °dH tarkoittaa ns. saksalaista kovuusastetta, joka on edelleen laa­jas­ti käy­tös­sä. SI-järjestelmän mukainen yksikkö on millimoolia litrassa (mmol/L eli mmol/l) tai (har­voin, mutta paremmin järjestelmän periaatteiden mukaisesi) moolia kuutiometrissä (mol/m³). Muunnossuhde on 1 °dH = 5,6 mmol/L.

Asteen merkin kirjoitussääntöjä

Jos asteen merkkiä ° käytetään yksinään kulman taikka pituus- tai leveysasteen ilmoit­ta­mi­seen, se kirjoitetaan kiinni lukuun. Sama koskee tilannetta, jossa asteen merkkiä käytetään lämpötilan ilmaisemiseen ilman asteikon tunnusta kuten C:tä.

Tämä poikkeus yleisiin sääntöihin johtuu siitä, että asteen merkki yksinään on niin pieni, yläindeksin tapainen merkki, että sen kirjoittaminen erikseen olisi outoa. (Aiempien sääntöjen mukaan kirjoitettiin asteen merkki kiinni edeltävään lukuun myös silloin, kun asteikko on ilmoitettu, siis esimerkiksi ”17°C”.)

Ks. myös kohtaa Asteen merkki °, joka selostaa merkin suhdetta muihin merkkeihin.

Kun asteen merkkiin tai esimerkiksi ilmaukseen °C liitetään taivutuspääte, on otettava huomioon aste-sanan vartalonvaihtelu. Ks. kohtaa Pääte lukutavan mukaan.

Asteen merkki ja rivitys

Verkkosivujen tekstejä kirjoitettaessa kannattaa ottaa huomioon, että yleisin selain Internet Explorer pitää asteen merkkiä sellaisena, että rivinvaihto on aina sallittu sen jäljestä.

Korjausmahdollisuuksista yksinkertaisin on epästandardin nobr-merkkauksen käyttö: verkkosivun HTML-koodiin kirjoitetaan esimerkiksi <nobr>90 °C</nobr>. Lisätietoja: Word division in IE and other notes on the nobr markup.

Asteminuutit ja astesekunnit

Merkki kiinni lukuun

Asteen merkin tavoin kirjoitetaan asteminuutin (kulmaminuutin) ja astesekunnin (kulmasekunnin) symbolit ′ ja ″ kiinni edeltävään lukuun.

Asteminuutin ja -sekunnin merkki

Näiden symbolien viralliset nimet ovat englanniksi ”prime” ja ”double prime”, suomeksi virallisesti ”yläpuolinen indeksointipilkku” ja ”kaksinkertainen yläpuolinen indek­sointi­pilk­ku”. Käytännöllisiksi nimeksi sopivat ”minuuttimerkki” ja ”sekuntimerkki”, kunhan muistetaan niiden rajoitettu käyttöala. Unicode-koodiarvot ovat U+2032 ja U+2033.

Sana ”indeksointipilkku” on sikäli harhaanjohtava, että nämä merkit eivät ole kaarevia. Niitä ei pidä sekoittaa esimerkiksi lainausmerkkeihin; ks. kohtaa Lainausmerkkien nimiä ja muotoja.

Asteminuutin ja astesekunnin symbolit puuttuvat useista fonteista. Tästä ja muista syistä niiden korvikkeina käytetään yleisesti merkkejä ' (Ascii-heittomerkki) ja " (Ascii-lainaus­merkki).

Fonttiongelmien takia näitä merkkejä sisältävissä esimerkeissä on käytetty eri fonttia kuin tämän oppaan esimerkeissä yleensä.

Asteminuuttien ja -sekuntien käyttö

Asteminuutteja ja -sekunteja käytetään yleensä astemäärän jäljessä, harvoin erikseen ilmoi­tet­tui­na. Tavallisesti ilmaistaan asteet ja asteminuutit yhdessä ja mahdollisesti niiden jälkeen astesekunnit.

Etenkin maantieteellisiä koordinaatteja ilmaistaessa on yleinen käytäntö kir­joit­taa as­tei­den, minuuttien ja sekuntien ilmaisut suoraan kiinni toisiinsa ilman mitään välejä. Välejä on kui­ten­kin käytetty mm. standardin SFS 4175 ja SI-oppaan esimerkeissä. Välien käyttö on siis var­mim­min oikea tapa; tällöin on tekstissä paras käyttää sitovaa välilyöntiä. Typo­gra­fi­ses­ti paras vaihtoehto olisi ehkä käyttää ohuketta (ohutta väliä).

SI-oppaassa suositellaan, että kulmia ilmaistaessa käytetään mieluummin asteen desimaaliosia kuin asteminuutteja ja astesekunteja.

Käyttö ajan ilmauksissa erikoistilanteissa

Asteminuutin ja -sekunnin merkkiä käytetään englannin kielessä joskus myös ajan il­mauk­sis­sa tunnin osia (minuutteja ja sekunteja) tarkoittamassa. Tapa on levinnyt suomen­kie­li­siin­kin esitteisiin, ohjelma­tietoihin yms., vaikka se ei ole minkään standardin mukainen. Ks. kohtaa Kellonajat ja aikamäärät.

Esimerkki on television ohjelmatiedoista, joissa on erityinen tarve lyhyyteen. Merkintä 79′ tarkoittaa, että elokuvan kesto on 79 minuuttia. Tällaisia merkintöjä käytettäessä niissä on yleensä asteminuutin merkin tilalla esimerkiksi heittomerkki tai Ascii-heittomerkki, mutta jos tapaa käytetään, niin asteminuutin merkki lienee vähiten väärin.

Näitä symboleita käytetään myös anglosaksisten mittayksiköiden jalka ja tuuma tun­nuk­si­na. Tuumista puhutaan suomen kielessäkin mm. kuvaruudun kokoa ilmaistaessa.

Taivutus merkitään normaalisti

Asteen, asteminuutin (jalan) ja astesekunnin (tuuman) tunnukset ovat ainoat mittayksiköiden tunnukset, jotka normien mukaan kirjoitetaan kiinni edeltävään lukuun. Ne eivät muutoin muo­dos­ta poikkeuksia yleisistä säännöistä.

Erityisesti on taivutuspääte merkittävä kuten yleensäkin. Jos päätettä ei merkitä, voi koko ilmaisun merkitys muuttua: ”lämpötila laski 15 °C” on aivan eri asia kuin ”lämpötila laski 15 °C:seen”. Käytännössä on usein paljon selvempi ilmaista yksikkö sanalla (esim. astetta, asteeseen).

Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit

Ylä- ja alaindeksejä käytetään erilaisissa merkintätavoissa varsinkin matematiikassa mutta myös yleisesti symboleja käyttävissä esityksissä. Yläindeksejä käytetään etenkin eks­po­nent­teina.

Ylä- ja alaindeksit voidaan käsittää joko erityisiksi merkeiksi tai tavallisten merkkien eri­koi­sik­si esitysasuiksi. Tätä vastaa se, että tietokoneohjelmissa voidaan joissakin tapauk­sissa käyttää joko erikoismerkkiä kuten ² tai tavallista merkkiä yläindeksityylillä esitet­tynä, esi­mer­kik­si ². Nämä tavat johtavat yleensä hiukan erilaiseen ulkoasuun (esimerkiksi m² ~ m²), joten yleensä on syytä käyttää samassa asiakirjassa vain toista niistä. Ks. kohtaa Ala- ja yläindeksien kirjoittaminen.

Ellei käytettävillä välineillä voida kirjoittaa ylä- ja alaindeksejä, sovelletaan jotakin ti­lan­tee­seen sopivaa korvaavaa merkintätapaa, joka tarvittaessa selitetään tekstissä. Tosin esi­mer­kik­si ilmaisu m2 ymmärrettäneen yleis­kielisessä tekstissä neliömetrin tunnusta tarkoittavaksi ilman selityksiäkin.

Eksponenttinumero voidaan siis joskus korvata tavallisella numerolla (m³ = m3), mutta usein tarvitaan muu merkintä. Esimerkeissä mainitut ** (kaksi asteriskia) ja ^ (sirkum­fleksi) ovat tietotekniikassa tavallisimmat tavat ilmaista potenssiin korotus, mutta niitä ei pidä olettaa suurelle yleisölle tutuiksi. Jos alaindeksin korvaaminen taval­li­sel­la merkillä (esim. x₁ = x1) johtaisi epäselvyyksiin, voidaan alaindeksointia kuvata alaviivalla: x₁ = x_1, x_n = x_n jne.

Fysikaalisia suureita ilmaistaessa luvun 10 yläindeksien (eksponenttien) käyttö on usein korvattavissa mittayksikköjärjestelmän etuliitteiden käytöllä. Tätä varten on tarvittaessa ensin muutettava suureen esitystapaa niin, että 10:n eksponentti tulee kolmella jaolliseksi

Kun taivutetaan ilmaisua, jonka lopussa on ala- tai yläindeksi, kirjoitetaan pääte ilmaisun lukutavan viimeisen taipuvan osan mukaan. Ks. kohtaa Lyhenteiden ja tunnusten taivutus.