Yhteen vai erikseen?

Tässä käsitellään sanojen kir­joit­ta­mis­ta yh­teen (yhdyssanaksi) tai erik­seen (sana­lii­tok­si). Useissa tapauk­sis­sa on yh­teen kir­joi­tet­ta­vas­sa ilmauk­ses­sa käytettävä osien välissä yhdys­merkkiä (esimerkiksi ”kuu-ukko”), mutta tätä kä­si­tel­tiin yhdys­merkin käy­tön sään­nöissä.

Yhdyssanasääntöjen merkitys

Jos et kirjoita selviä yhdys sanoja yh­teen, tu­let kertoneeksi, että kir­joit­ta­mi­sen mal­li­na­si ovat lähinnä mainos tekstien isku lauseet ja asian tun­te­mat­to­mat kään­nök­set eng­lan­nis­ta. Silloin monet lukijat suh­tau­tu­vat teks­tiin epä luu­loi­ses­ti ja jopa jättävät sen lu­ke­mat­ta huo­non oikein kir­joi­tuk­sen vuoksi.

Edellä olevassa kappaleessa on kuusi kohtaa, joissa on virheellisesti kirjoitettu yhdys­sana kahdeksi eri sanaksi. Ne ovat kaikki melko pahoja virheitä. Jos siis et tunnista niitä kaikkia, niin seu­raa­vas­sa esitettävät perus­asiat yhdyssanoista kannattaa lukea erityisen huolellisesti.

On myös monia aika vähä­pätöi­siä yhdys­sana­kysymyk­siä, kuten se, kir­joi­te­taa­nko ”sen jälkeen” vai ”senjälkeen”. Mutta nekin voivat häiritä joitakin lukijoita, ja lisäksi ne on yleensä helppo välttää tai korjata oiko­luku­ohjel­mil­la. Oikolukuohjelmat eivät kuitenkaan tunnista sellaisia virheitä kuin ”isku lause”, koska molemmat sanat ovat ihan oikein kir­joi­tettuja.

Monet osaavat kyllä välttää sellaisia kirjoitusvirheitä kuin ”tarjous jauhe liha”, mutta kir­joit­ta­vat esimerkiksi ”Bambi elokuva” tai ”Word ohjelma”, joissa on kyse pohjimmiltaan yhtä pahasta virheestä. Monet vain ovat oppineet kirjoittamaan englannin tai muun kielen esi­kuvan mukaan eikä suomen sääntöjen mukaisesti ”Bambi-elokuva” ja ”Word-ohjelma”. Katso myös juttua Kielipoliisi pamputtaa Unix tietokonetta, joka kertoo, miksi ”Unix tietokone” on pahempi kielivirhe kuin ”tarjous jauhe liha”.

Suomen kielessä ei juuri kos­kaan ole perusmuotoista substantiivia toisen sanan mää­rit­tee­nä muuten kuin yhdys­sanassa. Jos muistaa tämän, välttää yleensä häiritsevimmät yhdys­sana­virheet.

Sanojen yhteen ja erikseen kirjoittamista on käsitelty laajasti Kielikello-lehden numeron 4/1996 artikkelissa Yhdyssanat. Siinä esitetään myös näkemys, joka osittain kuvastaa sitä, miksi kielenhuolto on tehnyt asiasta ongelman:

Sanojen yhteen ja erilleen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ”pelkkä oikein­kirjoitus­asia”, vaan se on syvälle kielen olemukseen kuuluva sanarakenne­kysymys. Poh­jim­mil­taan on kyse käsitteen­muodostuksesta, joka kuvastuu kirjoituksessa yh­dek­si sa­nak­si tiivistymisenä ja erillisiksi sanoiksi jakautumisena. Yhdyssanojen avul­la hah­mo­tam­me maailmaa, jäsennämme ympäristöä, luokittelemme sitä kielen keinoin.

Nyrkkisäännöt

Yhdyssana on ilmaisu, jossa yksi sana sisältää osinaan kaksi sanaa. Puhutussa kielessä tätä vastaa se, että yhdyssanan osista vain ensimmäisellä on pääpaino, muilla sivupaino. Tämä johtuu siitä, että suomen kielen rakenne on siinä suhteessa hyvin yksinkertainen, että sanassa on vain yksi pääpaino, ensimmäisellä tavulla.

Vertaa esimerkiksi ilmaisuja työntekijä ja työn tekijä, joista jälkimmäinen tarkoittaa jonkin tietyn työn tekijää. Ensimmäinen on ”yksihuippuinen” eli pääpaino on vain alkutavulla ”työn”. Jälkimmäinen on selvästi ”kaksihuippuinen” eli osien alkutavut ovat yhtä painokkaita, mitä voidaan kuvata näin: työn tekijä.

Yleensä kun ajattelet, miten sanat puheessa lausutaan, voit siis päätellä, kirjoitetaanko yhteen vai erikseen. Jos korva ei sano mitään, kyseessä on luultavasti rajatapaus, jossa virheen tekeminen ei ole kovin vakavaa.

Sellaisissa tapauksissa kuin ”Bambi-elokuva” ei yksihuippuisuus aina ole aivan ilmeistä. Osittain onkin vain sopimuksenvarainen asia, että tällainen erisnimen ja yleisnimen yh­dis­tel­mä käsitetään yhdyssanaksi ja yhdistelmä ”elokuva Bambi” sanaliitoksi.

Tällaiset tapaukset käsitettiin aiemmin usein sanaliitoiksi. E. A. Saarimaa kirjoitti vielä Kielenoppaan 6. painoksessa vuonna 1964, että vanhastaan on kirjoitettu ”Rein virta”, mutta nykyisin ne esitetään yh­dys­sa­noi­na, joihin kuuluu yhdysmerkki, mutta erikseen kirjoittaminenkaan ei ole virhe.

Toinen nyrkkisääntö on seuraava: Mitä selvemmin ilmaisun alkuosa tarkoittaa jotakin asiaa yleisesti eikä yksilöityä kohdetta, sitä todennäköisemmin kyseessä on yhdyssana. Täl­lä­kin perusteella on kirjoitettava yhteen työntekijä, kun tarkoitetaan työntekijöitä yleensä, mutta työn tekijä, kun puhutaan siitä, kuka on tehnyt tai tekee jonkin erityisen työn, tie­tyn homman.

Vastaavasti kirjaston hoitaja tarkoittaa yleisesti ihmistä, joka hoitaa kirjastoa, ehkäpä aivan tilapäisesti. Sen sijaan kirjastonhoitaja on ammatti- ja virkanimitys.

Esimerkiksi ilmaisussa huoneenlämpötila ei alkuosa tarkoita mitään erityistä huonetta, vaan mitä tahansa huonetta, asuintilaa yleensä. Kokonaisuutena tämä ilmaisu tarkoittaa asuin­huoneissa tyypillistä lämpötilaa. Myös ilmaisu huoneen lämpötila on täysin mahdollinen, mutta se tarkoittaa jonkin erityisen huoneen lämpötilaa.

Miksi yhdyssanat ovat vaikeita?

Suomen kielessä on paljon pitkiä sanoja, jotka ovat vaikeita hahmottaa ja lukea. Sanojen yhdistäminen yhdyssanoiksi pahentaa tätä ongelmaa. Myös vieraiden kielten vaikutus tun­tuu. Englannin kielessä on usein sanaliitto (esim. ”fish restaurant”) silloin, kun suo­mes­sa on yhdyssana (esim. ”kalaravintola”).

Lisäksi osa yhdyssanoja koskevista säännöistä on melko mielivaltaisia. Osittain on menty yhteenkirjoittamisen suuntaan kummallisuuksiin asti varsinkin sanoissa, joita halutaan kä­si­tel­lä termeinä, kuten ”harmaanorjanhirvikoira” (aiemmin ”harmaa Norjan hirvikoira”). Myös monet tavalliset sana­yhdistelmät, jotka mielletään kiinteiksi ilmaisuiksi ja usein lau­su­taan yh­dys­sa­no­jen tapaan ja vanhojen sääntöjen mukaan kirjoitettiin yhdyssanoiksi, pi­täi­si nyky­sään­tö­jen mukaan kirjoittaa erilleen. Esimerkiksi ikäänkuin pitäisi kirjoittaa ikään kuin, mutta toisaalta jotenkuten on nykysääntöjen mukaan oikein, vaikka moni sanoo sen (var­sin­kin il­maus­ta painottaessaan) kahtena sanana joten kuten. Tämä on omiaan luomaan epä­var­muut­ta ja kenties myös hälläväliä-asennetta. Kielenhuollon käsikirjassa ilmaistaan tilanteen mieli­val­tai­suus oikeastaan aika selvästi (kohdassa 8.4.9 Erikseen muistettavat):

Suomen kielessä on suuri joukko suhteita osoittavia sanoja, joiden yhteen tai eril­leen kirjoittaminen ei ole selvää. Osa näistä on aikaisemmin ollutkin yhdyssanoja, mutta muuttunut myöhemmin sanaliitoiksi, koska pitkien sanojen määrää on haluttu vähen­tää. Painon kuulosteleminen ei auta näissä tapauksissa: sanaliitossa ikään kuin on vain yksi pääpaino. Liitteiden sijoittamisesta ei ole myöskään hyötyä: uloskinpäin on täysin mahdollinen muoto, vaikka sana kirjoitetaankin yhteen.

Kielitoimiston kysytyimmät -sivuston kohdassa Yhteen vai erikseen luetellaan joukko yleisiä sääntöjä ja niiden poikkeuksia. Mitään yleistä periaatetta ei esitetä, vaan vain luetelman­omai­ses­ti tyyppi- ja jopa tapauskohtaisia ohjeita. Toisaalta luettelo on hyvä tarkistus­lista niille, jotka jo tuntevat periaatteet.

Joskus yhteen ja erikseen kirjoittamisen välillä on vain sävyero tai eron tekeminen on muu­toin vaikeaa. Kokeneellekin kirjoittajalle tuottavat usein vaikeuksia monet sellaiset il­mauk­set, joissa alkuosa on genetiivissä. Pitääkö kirjoittaa ”tämänkaltainen” vai ”tämän kal­tai­nen”? Entä ”lehmän maito” vai ”lehmänmaito”? Puhutun kielen ilmaukset voidaan usein kä­sit­tää joko yhdys­sanoiksi tai sanaliitoiksi. Joskus tähän sisältyy selvä merkitys­ero, joskus vivahde-ero, joskus ei mitään muuta eroa kuin kirjoitusasun ero. Useinkaan tällaista asiaa ei edes kannattaisi pysähtyä miettimään, mutta pysähdytään kumminkin.

Vaikeuksia ovat aiheuttaneet myös sellaiset säännöt, joilla on pyritty auttamaan vai­keuk­sis­sa. Monet tuntevat säännön, joka neuvoo kokeilemaan, voiko ensimmäisen sanan perään lisätä -kin-lopun. Jos voi, kyseessä on säännön mukaan sanaliitto, muutoin yhdys­sana. Tämä sääntö luultavasti tuottaa enemmän harmia kuin hyötyä, koska se antaa liian usein väärän vastauksen.

Teknisillä syillä on niilläkin nykyisin jonkin verran vaikutusta kirjoitusasuihin. Oiko­luku­ohjelmat eivät yleensä osaa ilmoittaa virheestä, jos yhdyssana kirjoitetaan erikseen. Teksti­viestiä laadittaessa on usein helpompi kirjoittaa yhdyssanan osat erikseen, koska käytettävä ohjelma tunnistaa osina olevat sanat, mutta ei kokonaisuutta.

Kielentarkistusohjelmien käyttö

Tekstinkäsittelyohjelmien oikolukutoiminnot ja erilliset kielentarkistusohjelmat auttavat myös yhteen tai erikseen kirjoittamisen pulmissa. Yleensä ne kuitenkin osaavat vain huo­maut­taa siitä, että ilmaisua ei kirjoiteta yhteen. Tämä johtuu niiden toimintatavasta, joka pe­rus­tuu ensisijaisesti tekstin käsittelemiseen sana kerrallaan. Tosin ne osaavat tunnistaa myös jotkin tavalliset tilanteet, joissa sanaparin tilalla pitäisi olla yhdyssana.

Niinpä jos on epävarma siitä, kirjoitetaanko ilmaisu yhteen vai erikseen, kannattaa kokeilla kirjoittaa se yhteen. Jos esimerkiksi kirjoitan ”aniharva” ja Wordin kielentarkistus on käytössä, niin Word huomauttaa sanasta ja antaa pyydettäessä vihjeen siitä, että ”ani harva” olisi oikein. Jos taas kirjoitan ”pois päin”, niin Word kyseisessä toimintatilassa auto­maat­ti­ses­ti korjaa sen sanaksi ”poispäin”. Sen sijaan se ei ehkä huomauta mitään ilmaisusta ”viime aikainen”, koska ”viime” ja ”aikainen” ovat oikein kirjoitettuja suomen sanoja, eikä Wordin kielentarkistusta ole ohjelmoitu tunnistamaan tätä yhdistelmää ja huomaut­ta­maan, että oikea asu on ”viimeaikainen”. Tosin riittävän uusi Wordin versio osaa huo­maut­taa tällaisestakin tapauksesta. Jäljempänä kerrotaan erikseen Wordin oikoluvusta.

Kielenhuoltajat suosittelevat sanan ”oikoluku” tilalle sanaa ”oikaisuluku” tai sanaa ”korjausluku”. Vaikka ”oikoluku” onkin oikeastaan epälooginen nimitys, se on käytännössä kätevä sekä yleisesti ymmärretty ja käytetty.

Tavallisia tapauksia

Aina ei kielentarkistusohjelmia ole käytettävissä. Lisäksi niissä on joskus virheitä. Silloin voi olla hyötyä seuraavasta listasta, joka vastaa tavallisimpiin kiinteiden sanontojen yhteen tai erikseen kirjoittamisen kysymyksiin. Lyhenne ”(konkr.)” tarkoittaa ilmaisua konkreettisessa merkityksessä, ”(kuv.)” kuvaannollisessa, sanonnan omaisessa merkityksessä. Merkki ”~” vaihtoehtojen välissä tarkoittaa, että molemmat ovat hyväksyttäviä.

Wordin oikoluku saattaa huomauttaa joistakin yhteen kirjoitetuista muodoista, jotka ovat normien mukaan sallittuja tai jopa ainoita mahdollisia. Se ei siis ole erehtymätön, vaikka tunteekin tavallisimmat tapaukset.

Lisää yleisiä periaatteita

Jälkiosana infinitiivi tai partisiippi

Kielitoimiston kysytyimmät -sivuston kohta Milloin yhteen, milloin erilleen? antaa seuraavan ohjeen:

• Jos infinitiiviä tai partisiippia edeltää määrite, ilmaus on yleensä sanaliitto: huomioon ottaen, läsnä ollessa, näin ollen, lukuun ottamatta, olemassa oleva, merkille pantava, irti päässyt, mukaan luettuna, niin sanottu, ennen kuulematon. Vakiintuneet ilmaukset ovat yhdyssanoja, esim. asiaankuuluva, kouraantuntuva, käänteentekevä, mukaansatempaava.
• Verbin -minen-johdoksen ja adverbiaalin yhtymä on sanaliitto: eloon jääminen, puhtaaksi kirjoittaminen, maalle muuttaminen, yhteen sovittaminen. Muunlaisen johdoksen ja adverbiaalin muodostama ilmaus kirjoitetaan tavallisesti yhteen, esim. maahanhyökkäys, poissaolo, maaltamuutto, koroillaeläjä, sivustakatsoja.

Vaikka ohje on melko selvä, sen soveltaminen vaatii sen tietämistä, mitkä muodot ovat infinitiivejä tai partisiippeja. Kuten esimerkeistä voi päätellä, olennaisesti samaa tar­koit­ta­vis­ta il­mauk­sis­ta pitää usein toinen kirjoittaa erikseen, toinen yhteen, koska kieli­opillinen ra­ken­ne on erilainen.

Edellä mainittuja sääntöjä erikseen kirjoittamisesta ei useinkaan noudateta. Esimerkiksi ”olemassaoleva” lienee jopa yleisempi asu kuin normin mukainen ”olemassa oleva”. Tähän vaikuttaa osittain se, että sana ”olemassaolo” kirjoitetaan normin mukaankin yhteen. Toinen syy on, että sana koetaan kiinteäksi ilmaukseksi, ja erikseen kirjoittaminen korostaisi jälki­osaa liiaksi.

Myös merkityksen muuttuminen tai vaihtelu näyttää vaikuttavan siihen, kirjoitetaanko ilmaus yhdeksi sanaksi. Ohje ei ehkä tarkoitakaan niinkään vakiintuneita ilmauksia (onhan esimerkiksi ”näin ollen” hyvinkin vakiintunut) vaan sellaisia, joiden merkitys ei selity osien merkitysten perusteella.

Terho Itkosen Uusi kieliopas esittää asian hiukan toisin, laajemmin, ja edellä lainattu ohje vaikuttaa siitä tiivistetyltä. Ensimmäisen ohjeen alku on aivan sama, joskin esimerkkejä on enemmän, myös silmällä pitäen, arvonsa tunteva, ennalta ehkäisevä (tämä kirjoitetaan ny­kyi­sin paljon useammin yhteen kuin erikseen), korvia vihlova, maata viljelevä, poissa oleva (tämä kirjoitetaan yleensä yhteen ainakin kuvaannollisessa merkityksessä ja fraasissa tuomita poissaolevana), vettä hylkivä, virkaa toimittava, voimaan tuleva, kahden maattava, eloon jäänyt (kirjoitetaan hyvin usein yhteen substantiivin luonteisesti), kahtia jakautunut (käytännössä useammin yhteen kuin erikseen kirjoitettuna), arvossa pidetty, käsin kirjoitettu, nurin kään­net­ty, ennen mainitsematon. Itkonen muotoilee poikkeuksen merkitykseen liittyväksi ja luettelee paljon enemmän esimerkkejä:

Yhdyssanoiksi käsitetään tapaukset, joiden merkitys on erikoistunut, esim. ohi­men­nen; asiaankuuluva, asiantunteva, henkeäsalpaava, kouraantuntuva, käänteentekevä, luotaantyöntävä, läpitunkeva, mukaansatempaava, ohimenevä ’tilapäinen’, paik­kan­sa­pi­tä­vä, samantekevä, silmäänpistävä ’erikoinen, huomiota herättävä’, uraauurtava, viinaanmenevä, yhtäpitävä; silminnähtävä; asiaankuulumaton, ennennäkemätön, luoksepääsemätön, läpitunkematon, vastaansanomaton. Jos sanaliiton rinnalla on yhdysverbi (esim. saada aikaan = aikaansaada – –), kirjoitetaan vastaavat infinitiivit ja partisiipit yhdyssanoiksi, esim. hallituksen aikaansaamat uudistukset, sopimusta irtisanottaessa, läpikäydyt tekstit, eilen vastaanotettu lähetystö.

Vasta ’juuri, äsken’ kirjoitetaan partisiipin kanssa selvyyden vuoksi yhteen, esim. vastaleivottu, vastavalmistunut.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas muotoilee poikkeuksen näin: ”Kun kokonaisuuden merkitys kiteytyy tai muuttuu kuvalliseksi, sanat kirjoitetaan yleensä yhteen.”

Ohjeissa on siis melko lailla tulkinnanvaraa. Niiden muotoilujen vaihtelu heijastaa sitä, että mitään selvää linjaa ei ole. Erikseen kirjoittaminen on yleinen sääntö, ja siihen on joukko poikkeuksia melko mielivaltaisesti. Hyvä yleissääntö on, että ei kirjoiteta sanoja yhteen, jos siihen ei ole hyvää syytä. Toinen, osittain eri suuntaan vievä periaate on, että jos yleinen käytäntö on selvästi asettunut johonkin, siitä ei juuri kannata poiketa. Kielen kehitys, kuten uusien ilmaisutarpeiden syntyminen, voi myös muuttaa sitä, mitkä ilmaukset on aihetta kirjoittaa yhteen.

Esimerkiksi ”olemassaoleva” ei useinkaan tarkoita ’sellainen joka on olemassa, eksistoiva’, vaan pikemminkin ’nykyinen’ tai ’todellinen’ vastakohtana tulevalle tai toivotulle. Mallin on osittain tarjonnut englanti, jossa voidaan sanoa ”existing customers”, joka helposti kään­ne­tään sananmukaisesti ”olemassaolevat asiakkaat” eikä sujuvammin ”nykyiset asiakkaat”. Toisaalta sujuvampi ilmaus ei oikein sovi puhuttaessa menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Täten ”olemassaoleva” tuntuisi täyttävän ilmaisu­tarpeen, johon on vaikea vastata muutoin, ja yhteen kirjoittaminen on ehkä omiaan hiukan etäännyttämään sanan­mu­kai­ses­ta ole­mas­sa­oloa tarkoittavasta merkityksestä.

Alkuosa yhdyssanamuodossa

Usein ilmaisun paljastaa yhdyssanaksi jo se, että sen alkuosa on erityisessä yhdyssana­muo­dos­sa. Esimerkiksi ”hevosmies” on yhdyssana, koska sana ”hevonen” esiintyy muodossa ”hevos-” vain yhdyssanoissa. Yhdyssanamuodoista, jotka eivät lainkaan esiinny itsenäisinä sanoina, tavallisimpia ovat -s-loppuiset muodot sanoista, joiden perusmuodon loppu on -nen. Niitä on paljon muitakin; ks. sivua Suomen kielen yhdyssana­muodot (kompositiivit) <http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/kompos.html>.

Alkuosana erisnimi tai erikoismerkki tai -merkintä

Jos ilmaisun alkuosana on perusmuotoinen erisnimi, lyhenne, koodi, symboli tms., niin ilmaisu kirjoitetaan yhdyssanaksi, jossa käytetään yhdysmerkkiä. Monet alkujaan eris­nimi­alkuiset ilmaukset (esim. ”ranskanleipä”, ”dieselmoottori”) kuitenkin tulkitaan va­kiin­tu­neik­si termeiksi, jotka kirjoitetaan kokonaan yhteen; ks. kohtaa Erisnimialkuiset ilmaisut.

Jos ilmaisun toinen osa on jonkin asian nimi tai symboli ja toinen osa on sen luokkaa kuvaava yleisnimi, voi käyttää vaihtoehtoisesti myös sanaliittoa. Silloin erisnimenomainen ilmaisu on yleisnimen jäljessä ja usein erityisellä tavalla kirjoitettu, esim. lainausmerkeissä. Tämä menettely on usein kätevä etenkin silloin, kun nimi on pitkä tai luetellaan useita nimiä.

Sanaliiton johdos

Jos ilmaisusta on muodostettu johdos eli johdettu uusi sana liittämällä siihen pääte (esim. -nen), kyseessä yhdyssana, vaikka alkuperäinen ilmaisu olisi sanaliitto.

Alkuosana sanaliitto

Jos sanaliitto otetaan yhdyssanan alkuosaksi, niin yleensä säilytetään sananvälit ja lisätään yhdysmerkki jälkiosan eteen. Ks. kohtaa Sanaliiton ja sanan yhdistelmä.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa mainitaan kuitenkin esimerkki ”Liisan-päiväkahvi”, vaikka toisaalta kirjoitetaan ”Liisan päivä”. Oppaasta ei ilmene, missä tapauksissa tätä mallia sovelletaan, mutta ilmeisesti se on tarkoitettu vain tilanteisiin, joissa alkuosa on nimipäivän nimitys. Toisaalta Kielikellossa 1/2010 kirjoitetaan, hyvin järkevän tuntuisesti: ”Suomen kielen lautakunta katsoi 1989, että yhtenäiseen käytäntöön päästään varmimmin, kun merkkipäivien niumissä erisnimi kirjoitetaan isolla. Jos ilmaukseen kuuluu päivä-sana, kirjoitetaan osat erikseen: siis Tiinan päivä, Kalevalan päivä, Liisan liukkaat. – – Kun kutsutaan kahveille, kirjoitetaan kaikki osat erikseen: Tervetuloa Tiinan päivän kahveille!.”

Termien tekeminen yhdyssanoiksi

Mitä selvemmin on kyse termistä eli jollekin asialle annetusta erityisestä nimityksestä, sitä yleisemmin pyritään nykyisin muodostamaan ja käsittämään se yhdyssanaksi. Tämä on osittain valitettavaa, mutta se on vallitseva käytäntö nimeämistyössä.

Suomen kielessä on vanhastaan käytetty sentapaisia ilmaisuja kuin ”punainen kärpässieni” ja ”harmaa Norjan hirvikoira”. Kielenhuolto on kuitenkin jo vuosien ajan ollut sellaisella linjalla, että termin luonteiset, kiinteästi yhteen kuuluvat, yhtä käsitettä tarkoittavat sanat kir­joi­te­taan yhteen, esimerkiksi ”harmaanorjanhirvikoira”, koska kyse on koirarodun nimestä. Usein tämä on vaatinut muitakin muutoksia ilmaisuun, esimerkiksi ”punakärpässieni”.

Yhteen kirjoittamisen vaatiminen on aiheuttanut paljon ongelmia. Yksi niistä on, että se rikkoo kielikorvaa vastaan. Käytännössä esimerkiksi lintulajin nimi ”uuden­kaledonian­lepinkäis­monarkki” varmaankin luetaan kahtena ellei kolmenakin sanana, siis niin, että siinä on useita pääpainoja. Näin pitkissä sanoissa myös tehdään helposti kirjoitusvirheitä, jotka vaikeuttavat lukemista entisestäänkin.

Asiateksteissä on usein tarpeellista noudattaa normeja silloinkin, kun ne ovat huonoja. Kirjoittaja joutuu usein miettimään, onko luettavuus tärkeämpää kuin norminmukaisuus. Monilla aloilla norminmukaiset asut ovat jo tavallisia siksi, että alalle kehitetty suomen­kielinen nimistö (esimerkiksi lintulajien nimet) on laadittu normien mukaiseksi. Niinpä sinänsä paljon luettavampi ilmaisu ”Uuden Kaledonian lepinkäis­monarkki” herättäisi jo huomiota ja näyttäisi vanhahtavalta.

Lääketieteen alalle yhdyssanavillitys ei ole ulottunut, vaan erisnimen ja yleisnimen yhdistelmät kirjoitetaan siellä yleensä sanaliitoiksi. Tämä koskee muun muassa anatomian käsitteitä, sairauksia ja koemenetelmiä, jotka on nimetty henkilön mukaan.

Osa henkilön tai paikan mukaan nimetyistä lääketieteen termeistä on yhdyssanoja, joissa alkuosa aloitetaan versaalilla ja erotetaan jälkiosasta yhdysmerkillä. Tämäkin poikkeaa kielenhuollon yleisestä suuntauksesta.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas esittää nämä käytännöt mitä ilmeisimmin myös yleis­kieleen kuuluviksi, koska se sanoo, että kirjoitustapa ”noudattaa lääketieteen kielen käy­tän­töä, joka poikkeaa yleiskielen tavasta kirjoittaa erisnimilähtöiset sanat pieni­kir­jai­mi­si­na (karjalan­piirakka, brysselin­pitsi – –).”

Ilmauksen kiinteyden vaikutus

Monissa tapauksissa voidaan ilmaus kirjoittaa joko sanaliitoksi tai yhdyssanaksi ilman, että vaihtoehdoilla on olennaista merkityseroa. Mitä kiinteämpi, yleisemmin käytetty ja mer­ki­tyk­sel­tään kiteytyneempi ilmaus on, sitä useammin se kirjoitetaan yhdyssanaksi.

Kun mainitunlainen ilmaus esiintyy yhteydessä, jossa sillä on määritteitä, on useimmiten paras kirjoittaa se yhdyssanaksi. Tämä helpottaa lauseen kokonaisuuden jäsentämistä ja kenties välttää koomiset jäsennysmahdollisuudet tai jopa väärinkäsitykset.

Jos taas ilmauksen alkuosalla on määrite, on erikseen kirjoittaminen yleensä ainoa mah­dol­li­suus. Joskus harvoin saattaisi olla mahdollista käyttää pitkää yhdyssanaa, joka si­säl­tää myös mainitunlaisen määritteen.

Myös ilmauksen asiayhteys vaikuttaa yhteen tai erikseen kirjoittamiseen. Voidaan esi­mer­kik­si kirjoittaa ”huumeiden käytöstä” tai ”huumeidenkäytöstä” ilman olennaista mer­ki­tys­eroa. Yhteen kirjoittaminen on kuitenkin luonnollista etenkin silloin, kun rin­nas­te­taan erilaisia asioita tai ilmiöitä.

Genetiivi- ja adjektiivialkuiset ilmaisut

Eniten rajatapauksia on ilmaisuissa, joiden alkuosa on genetiivissä oleva substantiivi, koska ne voidaan usein käsittää yhtä hyvin sanaliitoiksi kuin yhdyssanoiksi. Sama koskee ilmaisuja, joiden alkuosa on adjektiivi. Ellei tekstin tarvitse tarkoin noudattaa joitakin normeja, voidaan tällaiset asiat useimmiten ratkaista oman kielitajun mukaan, kunhan valittua tapaa käytetään tekstissä johdonmukaisesti. Valinta ei ehkä vastaa suositelluinta tapaa, mutta näissä tapauk­sis­sa harva lukija närkästyy ”virheistä”. Joskus yhteen tai erikseen kirjoittamisella on vivahde-ero.

Tosin joissakin tapauksissa syntyy selvä merkitysero sen mukaan, käytetäänkö yhdyssanaa vai sanaliittoa. Niiden hallitsemisessa on kyse ennen muuta kielen sanaston tuntemisesta.

Genetiivialkuiset -inen-loppuiset ilmaukset

Edellisessä kohdassa käsitellyn sanaryhmän tärkeän erikoistapauksen muodostavat ilmauk­set, joissa alkuosa on genetiivissä ja loppuosa on -inen-loppuinen. Niihinkin pätee, että usein sekä yhteen että erikseen kirjoittaminen on mahdollista. Ero on tällöin usein vain tyyli­ero, ei edes vivahde-ero.

Kielitoimiston kysytyimmät -sivuston kohdassa Milloin yhteen, milloin erilleen? esitetään seuraava ohje:

Genetiivialkuisten -inen-adjektiivien kirjoitustapa horjuu. Yhteen kirjoitetaan yleensä vakiintuneet tapaukset, joiden alkuosana on pronomini tai lyhyt adjektiivi, esim. samansuuruinen, minkäkokoinen, tämänkaltainen, pahanhajuinen. Lukuisat substan­tiivi­alkuiset sanat ovat niin ikään yhdyssanoja: asianmukainen, järjenvastainen, kansainvälinen. Useimmat substantiiv[i]alkuiset tapaukset ovat kuitenkin sanaliittoja, esim. pöytäkirjan mukainen, yön pituinen.

Kuitenkin esimerkiksi minkä kokoinen on kielenkäytössä noin kymmenen kertaa yleisempi kuin minkäkokoinen.

Pronomialkuiset -inen-loppuiset sanat kirjoitetaan käytännössä useammin erikseen: sen kokoinen, tämän kokoinen, tuon kokoinen. Kielenhuollon ohjeet sallivat tämän, mutta ne esittävät yhteen kirjoittamisen ensimmäisenä vaihtoehtona ja yrittävät antaa sellaisen vai­ku­tel­man, että se olisi tavallisempi.

Yleinen kielitaju tuntuu siis suosivan erikseen kirjoittamista tällaisissa tapauksissa. Syynä saattaa olla se, että ilmauksen molemmat osat koetaan tärkeiksi. Jälkiosa on asiallisesti tär­keä, koska se kertoo, mistä ominaisuudesta on kyse. Ilmaus siis ääntyy kaksihuippuisena (kum­man­kin osan alkutavulla on pääpaino), jolloin erikseen kirjoittaminen on luonnollista.

Erikseen kirjoittamiseen saattaa vaikuttaa sekin, että jotkin saman asian vaihtoehtoiset ilmaisutavat kirjoitetaan kahdeksi sanaksi.

Toisaalta kirjoitetaan kyllä useammin samansuuntainen kuin saman suuntainen. Tähän vaikuttanee se, että ilmaus on jossakin määrin kuvaannollinen.

Yhteen kirjoitettavia ovat tietysti yhdyssanojen johdokset. Esimerkiksi kansanvaltainen on johdos sanasta kansanvalta eikä sanojen kansan ja valtainen yhdistelmä; niistä jälkimmäinen kyllä on käytössä erillisenä sananakin, mutta merkityksessä ’valtaisa, valtava, hyvin suuri’.

Jos alkuosa on erisnimi, esiintyy paljon horjuvuutta: Euroopan laajuinen ~ Euroopan-laajuinen ~ euroopanlaajuinen. Ongelmattomin vaihtoehto on erikseen kirjoittaminen, koska yhdyssanaa käytettäessä on vaikeaa ratkaista, pitäisikö käyttää yhdysmerkkiä ja pitäisikö aloittaa versaalilla.

Suomen kieli tuntuu välttelevän muotoa erisnimi + adjektiivi olevia yhdyssanoja. Niiden si­jas­ta käytetään usein sanaliittoja tai erisnimi korvataan adjektiivilla. Esimerkiksi ”sak­san­mie­li­nen” (tai ”Saksan-mielinen”) on harvinainen; yleensä sanotaan ”sak­sa­lais­mie­li­nen”, hiukan epäloogisesti, mutta tällöin kirjoitusasu on selvä, koska alkuosa on adjektiivi. (Sanoissa ”suomenmielinen” ja ”ruotsinmielinen” alkuosa viittaa kieleen eikä maahan, joten ne eivät kuulu tähän yhteyteen.)

Jos erisnimi-adjektiivi-yhdyssanoja kuitenkin käytetään, niin ehkä ne on paras kirjoittaa kokonaan yhteen ja gemenalla (euroopanlaajuinen) vaikka se vähän oudolta tuntuukin.

Ilmaisut, joissa toinen osa on partikkeli

Jos ilmaisun toinen osa on partikkeli eli taipumaton sana, ilmaisu kirjoitetaan yleensä kah­dek­si sanaksi, esimerkiksi ennen kuin. Tästä oli runsaasti esimerkkejä kohdassa Tavallisia ta­pauk­sia. Siinä oli esimerkkejä myös poikkeuksista. Partikkelin sisältävä ilmaisu kirjoitetaan yh­teen seuraavissa tapauksissa:

• Ilmaisulle on muodostunut kiinteä merkitys, joka ei suoraan johdu osien merkityksestä, esimerkiksi nimenomaan. Tämä on usein tulkinnanvaraista, ja tarvittaessa on tarkis­tet­ta­va, esiintyykö ilmaisu hakusanana suomen kielen sanakirjassa.
• Ilmaisu koostuu partikkelista ja päin-sanasta, esimerkiksi alaspäin. Monissa tällaisissa tapauksissa on erikseen kirjoittaminenkin sallittua. Erikseen kirjoitetaan ilmaisut, joissa toinen osa ei ole partikkeli, vaan taipuva sana, esimerkiksi kotiin päin.
• Yhdysverbit, esimerkiksi allekirjoittaa, allekirjoittanut.
• Useimmiten ilmaisut, joissa vasta-sana liittyy partisiippiin, esimerkiksi vastasyntynyt.

Rinnasteiset yhdyssanat

Yleisestä painotusta koskevasta nyrkkisäännöstä poikkeavat rinnasteiset yhdyssanat. Niissä osat ovat samanveroisia ja yhtä painokkaita. Esimerkiksi ilmaisu ”suomalais-ruotsalainen” on rinnasteinen, ja se luetaan käytännössä kahtena sanana, joiden kummankin alkutavulla on pääpaino.  Rinnasteisissa yhdyssanoissa käytetään yleensä yhdysmerkkiä, mutta tähän on joitakin poikkeuksia, esimerkiksi ”anglosaksinen”. Ks. tietoja yhdysmerkin käytöstä rin­nas­tei­sis­sa yhdyssanoissa. Yhdysmerkin käyttö ei suinkaan ole tae siitä, että kyseessä on rin­nas­tei­nen yhdyssana, vaan yhdysmerkin käyttö johtuu useimmiten muusta syystä (esimerkiksi ”linja-auto”, koska alkuosa loppuu samaan vokaaliin, jolla loppuosa alkaa).

Erisnimialkuiset ilmaisut

Vaihtoehtojen paljous

Kun kaksiosaisen ilmauksen ensimmäinen, määrittävä osa on erisnimi, on useitakin vaihto­ehtoja:

• erisnimi voi olla genetiivissä tai nominatiivissa
• erisnimi voi olla erillisenä sanana tai yhdyssanan alkuosana; yhdyssana voi olla suoraan yhteen kirjoitettava, tai siinä voi olla yhdysmerkki
• erisnimi voidaan kirjoittaa versaali- tai gemena-alkuisena eli se voidaan kirjoittaa eris­nimen tavoin tai yleisnimen kaltaisena.

Näin ollen on periaatteessa jopa 2 × 3 × 2 = 12 vaihtoehtoa. Tosin suurin osa yhdistelmistä on selvästi normien vastaisia, vaikka niitäkin esiintyy käytännössä. Esimerkin avulla tar­kas­tel­tui­na vaihtoehdot ovat:

Tavallisesti muotoa ”Dieselin moottori” tai ”Diesel-moottori” oleva ilmaus on ainakin aluksi tavallisin. Niiden välillä on runsaasti horjuvuutta. Genetiivialkuinen sanaliitto on aiemmin ollut suomen kielessä tavallinen ilmaus, mutta nykyisin käytetään usein nominatiivi­alkuista yhdys­sanaa, osittain varmaankin englannin vaikutuksesta. Jos käsite yleistyy ja ar­ki­päi­väis­tyy, saatetaan sana kirjoittaa kokonaan yhteen ja gemenalla. Alkuosan sija vaihtelee, usein siten, että genetiivialkuisuus korostaa yhteyttä erisnimeen: grévynseepra on selvästi Grévyn mukaan nimetty seepralaji, kun taas dieselmoottori on aika lailla menettänyt yhteyden herra Dieseliin.

Ääritapauksissa erisnimi muuttuu yleisnimeksi. Tämä koskee yleensä vain puhekieltä: esi­mer­kik­si dieselmoottoria tai dieselöljyä saatetaan kutsua dieseliksi. Mitta­yksiköistä monet kui­ten­kin perustuvat aivan virallisesti ja kansainvälisen käytännön mukaisesti hen­ki­lön­ni­miin: hertsi (nimestä Herz), newton jne.

Biologisissa nimityksissä, ruokalajien nimissä yms. on tavallista käyttää genetiivialkuista yhdyssanaa, joka kirjoitetaan gemenalla ilman yhdysmerkkiä.

Genetiivimäärite vai yhdyssana?

Henkilön mukaan nimettyjen käsitteiden, menetelmien, yms. asussa on paljon vaihtelua. Yleensä kilpailevat keskenään sanaliitto ja yhdysmerkillinen yhdyssana. Usein kilpailu on varsin tasaväkistä.

Kielenhuolto on suosinut sanaliittoa, koska sitä on suomen kielessä vanhastaan yleensä käytetty tällaisissa tapauksissa. Usein sanaliitto onkin ainoa kyseeseen tuleva vaihtoehto.

Kielenhuolto ei ole ottanut sellaista yleistä kantaa, että tämäntyyppisissä asioissa yhdyssana­ilmaukset olisivat virheellisiä. Joissakin tapauksissa ne ovat jopa täysin vakiintuneita tai ainakin selvästi yleisempiä kuin sanaliitto.

Toisaalta monilla aloilla kielenkäyttö on suosinut yhdyssanoja, varsinkin puhekielessä. Tähän on varmasti vaikuttanut englannin esikuva, mutta myös se, että yhteyttä hen­ki­lön­ni­meen ei ajatella eikä ehkä edes tunneta. Lisäksi genetiivin muodostuskin on joskus ongelmallista. Esimerkiksi ”Fourier-muunnos” tuntuu sujuvammalta kuin ”Fourier’n muunnos”.

Jos nimi liitetään partisiippiin, ei genetiivi tule kyseeseen: ”Fourier-muunnettu” ”Nobel-palkittu” (ja ”Poisson-jakautunut ”, vaikka yleensä ”Poissonin jakauma ”); tällaisissa ilmauksissa on puhekielen sävyä, mutta niitä on alettu käyttää myös asiateksteissä ” varmaankin paljolti siksi, että kirjakielisemmässä vaihtoehdossa olisi toistoa, esimerkiksi ”Fourier-muunnoksella muunnettu”. Gene­tiivi­alkui­suus on joskus myös lievästi hämmentävä silloin, kun ilmauksella ko­ko­nai­suu­te­na on genetiivissä oleva määrite, esimerkiksi ”funktion Fourier’n muunnos”.

Silloin, kun kyse on termeistä tai terminomaisista ilmauksista, ei ole ihan sopivaa, että yksi kirjoittaa yhdellä tavalla, toinen toisella. Useimmissa tämäntapaisissa termeissä virta näyttää vievän kohti yhdyssanarakennetta, joten se kai on se suunta, jossa yhtenäisyys on saa­vu­tet­ta­vis­sa. Samalla vältetään horjuvuus genetiivin kirjoitusasussa.

Toisaalta ei ole järkevää tavoitella sellaista yhtenäisyyttä, että genetiivialkuisuudesta ko­ko­naan luovuttaisiin, sillä moni termi on hyvin va­kiin­tu­nut ge­ne­tii­vi­al­kui­sek­si. Esimerkkejä matematiikasta:

Pikemminkin kunkin termin asu pitäisi pyrkiä vakiinnuttamaan. Usein yksinkertainen Google-hakujen (kuten "nobelin palkinto" ja "nobel-palkinto") vertailu antaa aika selvän vastauksen kysymykseen, kumpi vaihtoehto kannattaa yrittää vakiinnuttaa.

Joissakin tapauksissa on yhdyssana selvempi siksi, että genetiivi olisi monitulkintainen. Tällöin yhdyssana on myös tavallisesti yleisempi. Esimerkiksi ”Schengenin alue” tuntuisi oudolta, koska se tuntuisi tarkoittavan Schengenin seutua, vaikka tarkoitetaan Schengenissä tehdyllä sopimuksella perustettua aluetta.

Genetiivialkuisten ilmaisujen muodot

Jos ilmaisun alkuosa on genetiivissä oleva erisnimi, saattaa olla, kuten edellä jo todettiin, kolmekin mahdollista kir­joi­tus­tapaa:

• määrite on erillisenä sanana (genetiiviattribuuttina)
  Suomen mestaruus
• määrite on yhdyssanan alkuosana erisnimeksi (versaalialkuiseksi) kirjoitettuna, jolloin osien välissä on yhdysmerkki
  Suomen-mestaruus
• määrite on yhdyssanan alkuosana yleisnimen tavoin (gemenalla) kirjoitettuna, jolloin osat kirjoitetaan suoraan yhteen
  suomenmestaruus

Joissakin tapauksissa voisi tulla kyseeseen myös kahden viimeksi mainitun asun välimuoto: sana kir­joi­te­taan gemena-alkuisena, mutta yhdysmerkkiä käyttäen. Tämä kuitenkin vaatisi erityisen perusteen ku­ten sen, että alkuosa loppuu samalla vokaalilla, jolla jälkiosa alkaa, tai sen, että luettavuus vaatii yhdys­merkkiä.

Monissa tapauksissa voi vain yhtä kirjoitusasuista pitää oikeana. Kyse on osittain il­maus­ten luonteesta, osittain vakiintuneesta käytännöstä. Esimerkiksi ”Suomen mestaruus” on yli kolme kertaa yleisempi kuin ”suomenmestaruus”, kun taas asua ”Suomen-mestaruus” käy­te­tään näistä vähiten, eikä sitä ohjeissa usein edes mainita vaihtoehtona. Suomen kielen lauta­kunnan vuonna 2003 tekemän kannaoton kuvaus sanoo:

Pohdittiin, voidaanko ilmaustyypin Suomen mestari, Euroopan mestari, Suomen mestaruus (myös Suomen-mestari jne.) rinnalle hyväksyä myös kirjoitusasut suomenmestari, euroopanmestari, suomenmestaruus jne. Hyväksyttiin kyseiset muodot aiemmin mainittujen rinnalle.

Asiallisesti tämä merkitsee, että ”Suomen mestaruus” voidaan edelleen asettaa etusijalle. Tämä on myös sen yleisperiaatteen mukaista, että sanoja ei kirjoiteta yhteen, ellei yhteen kirjoittamiseen ole selvää syytä.

Selvästi virheellisiä asuja ovat ”suomen mestaruus”, ”Suomenmestaruus” ja ”Suomen Mestaruus”.

Kirjoitusasut ”suomenmestaruus” ja ”Suomen mestaruus” mainitaan vaihtoehdoiksi kielitoimiston sivuston kohdassa Milloin tulee iso, milloin pieni alkukirjain?. Toisaalta myös yhdysmerkillistä yhdyssanaa ”Suomen-mestaruus” voi perustella, ja Kielenhuollon käsikirja käyttää tätä asua. Joka tapauksessa yhdys­sanaksi kirjoittaminen vastannee paremmin yleistä ääntämystä (vain yksi pääpaino), mutta erikseen kirjoittaminen on silti selvästi yleisintä.

Alkuosa nominatiivissa

Erisnimen ja yleisnimen yhdistelmän kirjoittaminen yhteen on virheellistä silloin, kun alku­osa on perus­muodos­sa (nominatiivissa).

Voidaan kirjoittaa ”Suomi-rock tai ”suomirock” (kielilautakunnan kan­nan­ot­to vuodelta 2003 hyväksyy tässä tapauksessa molemmat; ensimmäinen voitaneen asettaa etusijalle) mut­ta ei ”suomi rock” eikä ”Suomi rock”, ei myöskään ”Suomirock”.

Tuttuuden vaikutus yhteen kirjoittamiseen

Yhteen tai erikseen kirjoittamiseen vaikuttaa mm. se, miten tuttuna ilmaisua pidetään. Usein erisnimen merkitys on ”laimentunut” ja ilmaisu kokonaisuutena koetaan jonkin asian ni­mek­si. Tällöin myös lausumistapa on usein selvästi yksihuippuinen (pääpaino vain ensim­mäisellä tavulla). Koko ilmaisun merkitys saattaa olla hyvin erikoistunut.

Esimerkiksi ”espanjantauti” ei tarkoita yleisesti Espanjasta peräisin olevaa tautia, vaan tiettyä, I maailmansodan lopulla ja jälkeen riehunutta suurta influenssaepidemiaa. (Se sai nimensä Espanjasta sen takia, että tiedot siitä levisivät Espanjan kautta. Koska Espanja oli puolueeton, siellä ei ollut sota­sensuuria.)

Seuraavissa esimerkeissä on tildemerkki ~ osoittamassa vaihtelua: kummatkin muodot ovat hyväksyttäviä.

Vielä suhteellisen hiljattain sentapaiset ilmaukset kuin ”saksanpaimenkoira” tulkittiin sanaliitoiksi, esimerkiksi ”Saksan paimenkoira”. Ks. kohtaa Termien kirjoittaminen yhdyssanoiksi.

Esimerkiksi ”Ruotsin-laiva” on luonteva kirjoitusasu, jos ajatellaan Ruotsiin kulkevaa laivaa. Sen sijaan ”ruotsinlaiva” on jo käsite ja viittaa tietynlaiseen matkailun muotoon ja tyyliin.

Erityyppisten genetiivien vaikutus

Joissakin tapauksissa on yhteen tai erikseen kirjoittamisella olennainen merkitysero. Ge­ne­tii­vin erilaiset merkitykset nimittäin saatetaan erottaa juuri tällä tavoin etenkin, jos il­mai­sus­sa on kaksi erityyppistä genetiiviä. Toisaalta erikseen kirjoittaminen on yleistä silloin, kun to­del­lis­ta kaksiselitteisyyttä ei ole. Monet ilmaisutyypit kirjoitetaan yhteen sil­loin, kun osat ovat lyhyitä, mutta erikseen, jos ainakin toinen osista on pitkä. Tarkkoja sään­tö­jä ei ole, ja asia riippuu myös ilmaisun merkityksestä ja lauseyhteydestä. Käytännössä voi soveltaa nyrkki­sääntöä sanat kirjoitetaan erikseen, ellei ole erityistä tarvetta kirjoittaa ne yh­teen esimerkiksi merkityksen selventämiseksi.

Sellaisia ilmauksia kuin ”Tanskan-tuonti” saatetaan käyttää myös (substantiivina tai ad­jek­tii­vi­na) merkityksessä ”Tanskasta tuotu”, esimerkiksi ”Ori on Tanskan-tuonti”. Vaikka il­maus on periaatteessa mahdollinen, tuntuisi yleisnimeksi kirjoittaminen, ”tanskantuonti”, luon­nol­li­sel­ta. Yksinkertaista ilmausta ”Tanskasta tuotu” ei ehkä haluta käyttää siksi, että se oli­si liian konkreettisen tuntuinen.

Eurosanat erikoistapauksina

Euro-alkuisissa sanoissa on suurta sekaannusta:

• euro-alku saattaa viitata rahayksikköön, jolloin sana kirjoitetaan normaalin yhdyssanan tavoin, esimerkiksi euroalue
• euro-alku voi varsinkin arkityylissä viitata joko Eurooppaan (maanosana) tai Euroopan unioniin eli EU:hun, esimerkiksi merkityksessä ’EU:ssa hyväksytty’; tällöinkin käytetään tavallisen yhdyssanan kirjoitusasua, esimerkiksi euroliitin
• Eurooppa-alku voi sekin viitata Eurooppaan tai EU:hun ja kirjoitetaan yleensä eris­nime­nä, siis versaalialkuisena, ja erotetaan sanan loppuosasta yhdysmerkillä, esi­mer­kik­si Eurooppa-keskeinen
• eurooppa-alkua gemenalla ja ilman yhdysmerkkiä on ruvettu käyttämään varsinkin viit­taa­mas­sa EU:hun terminomaisissa ilmauksissa kuten eurooppaoikeus, eurooppalaki, eurooppa­patent­ti, eurooppayhtiö ja eurooppaministeri; tämän on kielenhuolto (hieman epä­sel­väs­ti) hyväksynyt; ks. Kotuksen sivua Eurooppanaisia ja Eurooppa-ongelmia.

Erikoistapauksia

Maantieteelliset nimet

Maantieteellinen nimi kirjoitetaan nykyisten sääntöjen mukaan yhdyssanaksi. Tähän on joukko poikkeuksia, joita käsitellään nimien yhteydessä kohdassa Milloin maantieteellinen nimi on yhdyssana?

Jos esimerkiksi kadunnimi muodostetaan sanaliitosta ja sanasta ”katu”, ”tie” tai vastaava, osat kirjoitetaan eri sanoiksi, esimerkiksi ”Urho Kekkosen katu” – ei siis ”Urhokekkosenkatu”, ku­ten voisi luulla. Melko tavallinen kirjoitustapa ”Urho Kekkosenkatu” on myös normin vas­tai­nen – ja epäjohdonmukainen, sillä eihän sana ”Urho” ole sanan ”Kekkosenkatu” määrite.

Kadunnimet, joissa alkuosana on yksisanainen nimi, kirjoitetaan tavallisiksi yhdyssanoiksi. Nimiä annettaessa kannattaakin pyrkiä tällaisiin ongelmattomiin ilmaisuihin.

Vivahde-ero: pikku Kalle ~ pikku-Kalle

Sellaisilla ilmaisuilla kuin ”pikku Kalle” ja ”pikku-Kalle” on ehkä jonkinlainen vivahde-ero. Myös versaalialkuinen ”Pikku-Kalle” on mahdollinen, jos tarkoitetaan henkilöä, jonka erisnimeksi (lempinimeksi) tällainen ilmaisu on vakiintunut.

Vahvistussanat kuten supi-

Monet vahvistussanat kirjoitetaan yhteen pääsanan kanssa, varsinkin jos vahvistussanana on taipumaton ilmaus. Tässä tarkoitetut vahvistussanat ovat tyypillisesti sellaisia, etteivät ne esiinny kielessä itsenäisinä eivätkä ylipäänsä muissa yhteyksissä kuin yhden tai muutaman sanan vahvistussanana. (Vahvistussana supi- on aivan eri alkuperää kuin eläintä tarkoittava taipuva sana supi.)

Muutamat vahvistussanat kirjoitetaan kuitenkin erikseen.

Vuosien takainen vai vuosientakainen?

Sanasta ”takainen” Nykysuomen sanakirja esittää, että se kirjoitetaan usein yhteen varsinkin lyhyen attribuutittoman määritteen kanssa. Esimerkeissä mainitaan – monien erikseen kirjoitettujen tapausten kuten ”vuosituhansien takainen” ohella – lukuisia yhdyssanoja, mm. ”vuosientakainen” ja ”talventakainen”. Pääsääntönä voidaan siis pitää erikseen kirjoittamista, mutta lyhyen sanan yhteydessä yhteen kirjoittaminenkin on mahdollista, usein suju­vam­paa­kin. Esimerkiksi ”vuodentakainen” on käypää kieltä, mutta voidaan kirjoittaa myös ”vuoden takainen”. Sävyssä on hiukan eroa: erikseen kirjoit­ta­mi­nen painottaa ajan ilmaisua (sanaa ”vuoden”) enemmän.

Toissa vuonna

Sanaa ”toissa” ei nykyinen kielitaju koe sanan ”toinen” muodoksi (konsonanttivartaloinen essiivi; vrt. normaaliin essiiviin ”toisena”), vaan sanaksi, jota käytetään vain muutamissa sanonnoissa. Tämän takia sellaiset ilmaisut kuin ”toissa päivänä” kirjoitetaan useimmiten virheellisesti yhteen, ”toissapäivänä”. Huomaa, että johdos ”toissapäiväinen” kirjoitetaan yhteen normien mukaankin.

Lukuun ottamatta

Oikea kirjoitusasu on ”lukuun ottamatta”, ei ”lukuunottamatta”. Näin vain on päätetty melko mielivaltaisesti. Tässä tapauksessa yhteen kirjoittamista voisi perustella sillä, että ilmaus on merkitykseltään erikoistunut. Erikseen kirjoittaminen taas on perusteltavissa sillä, että mer­ki­tys selittyy kuitenkin hyvin ilmauksen ”ottaa lukuun” (= ottaa mukaan laskuihin, ottaa huo­mioon) pohjalta.

Käytännössä tämän ilmaukseen yhteen kirjoittaminen lähes yhtä yleistä kuin erikseen kirjoittaminen. Toisaalta normit ovat oikeastaan tiukentuneet: Nykysuomen sanakirja sisältää hakusanan ”lukuunottamatta” joskin mainitsee, että ilmaus kirjoitetaan yleensä erikseen, kun taas Suomen kielen perussanakirjassa hakusana on asussa ”lukuun ottamatta”. Yhteen kir­joit­ta­mis­ta lienee siis pidettävä yleisyydestään huolimatta virheellisenä.

Vastaavista syistä on syytä kirjoittaa ilmaus ”pois lukien” sanaliitoksi. Vaikka siinä lukea-verbi on nykykielen kannalta hiukan erikoisessa merkityksessä, kyse ei kuitenkaan ole merkitykseltään erikoistuneesta ilmauksesta.

Kannattaa muistaa, että usein ”lukuun ottamatta” on korvattavissa sujuvammalla sa­non­nal­la, jossa käytetään esimerkiksi sanaa ”paitsi”. Lauserakenteen toki silloin pitää olla toisen­lainen.

Halutunlainen vai halutun lainen?

Kuten edellä esitetystä tiivistelmäluettelosta ilmenee, monet lainen-loppuiset ilmaukset kirjoitetaan aina yhteen, mm. kaikenlainen, muunlainen ja minkälainen. Kuitenkin suomen kielessä voi ”lainen” esiintyä myös itsenäisenä sanana. Sivun Kielitoimiston kysytyimmät kohdassa ”Sana lainen edeltävän sanan kanssa” sanotaan:

Suomessa on itsenäinen sana lainen, joka tarkoittaa samaa kuin kaltainen. Niinpä sellaiset ilmaukset kuin Pariisin lainen kaupunki ja Simbergin lainen taiteilija ovat mahdollisia. Monen mielestä lainen yksinään kuitenkin kuulostaa vähän tök­säh­tä­vältä, ja kaltainen onkin näissä tapauksissa tavallisempi sana.

Useimmiten lainen kirjoitetaankin yhteen edeltävän sanan kanssa, nimittäin sil­loin, kun edellä on genetiivimuotoinen pronomini, numeraali, adjektiivi tai par­ti­siip­pi, vaikkapa toisenlainen ja mainitunlainen.

Vaikka toteamus lainen-sanan vältettävyydestä on aiheellinen, on virheellistä väittää, että lainen ja kaltainen tarkoittaisivat yleisesti samaa. Sana kaltainen sisältää aika vahvasti aja­tuk­sen samantapaisuudesta, muistuttavuudesta, pikemminkin kuin samanlaisuudesta. Niin­pä kun haluamasi lainen tarkoittaa ’sellainen kuin haluat (t. halusit)’, voidaan ilmaisun haluamasi kaltainen hyvin tulkita tarkoittavan ’sellainen, joka muistuttaa haluamaasi’.

Sana lainen ei siis ole erityisen suositeltava, mutta sen välttely voi johtaa pahempiin on­gel­miin, kuten virkerakenteen muuttumiseen raskaammaksi sivulauseen lisäämisen takia taik­ka jopa merkityksen hämärtymiseen, jos käytetään sanaa kaltainen.

Kielitoimiston kannan mukaisesti sekä haluamasi lainen että haluamasilainen ovat oikeita. Molemmat ovat ongelmallisia, mutta kielitoimisto varoittaa vain erikseen kirjoittamisen vaaroista. Tämä johtuu lähinnä kai siitä, että ohje käsittelee vain melko helppoja tapauksia. On aika helppoa sanoa, että halutunlainen on sujuvampaa kieltä kuin halutun lainen, mutta haluamasilainen ei istukaan kieleen niin hyvin. On myös helppoa sanoa, että Pariisin lainen kannattaa korvata ilmauksella Pariisin kaltainen, varsinkin kun tässä tapauksessa on todella kyse kaltaisuudesta, muistuttavuudesta, eikä jonkin vaatimuksen täyttämisestä tms. Mutta ilmaisun haluamasi lainen korvaaminen ilmaisulla haluamasilainen tai ilmaisulla haluamasi kaltainen ei olekaan ongelmatonta. Jälkimmäinen luo ongelman, joka on pahempi kuin se kielellinen kömpelyys, joka on yritetty välttää. Mistä lukija enää tietää, onko merkitys ’sellainen kuin haluat’ vai ’sellainen, joka muistuttaa sitä, mitä haluat’?