Nykyajan kielenopas, luku 7 Sananvalinta:

Tekeminen ja suorittaminen

Sellaiset sanat kuin ”tehdä”, ”suorittaa” ja ”toteuttaa” ovat tavallaan pronominien vastineita verbien maailmassa. Ne voivat viitata hyvin monenlaisiin toimintoihin. Tästä myös seuraa, että niiden merkitys on usein epäselvä tulkinnanvarainen.

Tehdä-verbi yleisverbinä

Selvimmin pronomineihin verrattavaa on tehdä-verbin käyttö seuraavanlaisissa ilmauksissa:

Ihmettelimme aikamme itsekin samaa, ja niin tekivät myös useat ystävämme.

Taustalla on varmaankin englannin kielen vaikutus, sillä englannissahan on oikein käyttää do-verbiä tämäntapaisissa ilmauksissa. Suomen kielessä ei ole ollut tapana välttää verbin toistoa.

Ihmettelimme aikamme itsekin samaa, ja niin ihmettelivät myös useat ystävämme.

Toisto ei tässä yleensä haittaa vaan päinvastoin korostaa ja selventää asiaa. Vieraan esi­kuvan mukaista tehdä-verbin käyttöä voidaan jopa pitää kielivirheenä. Se ei yleensä estä teks­tin ymmärtämistä, mutta hidastaa sitä, koska lukija joutuu palauttamaan muististaan mie­leen­sä tai katsomaan aiempaa tekstistä, mistä tekemisestä olikaan kyse.

Saako lapioida, vai pitääkö suorittaa lapioimistoimenpiteitä?

Nykyisen kielenhuollon lempiaiheisiin kuuluu – erittäin aiheellisesti – se, että pitäisi suosia yksinkertaisia tekemisen ilmaisuja. Lauseen verbin pitäisi olla toimintaa tai tapahtumista kuvaava, jos mahdollista. Monet kirjoittajat kuitenkin kirjoittavat lauseeseen ensin verbin ”suorittaa”, ”toteuttaa” ja ”tehdä” ja vasta sitten kertovat substantiivilla, mitä oikeasti ta­pah­tuu. Tämä voi johtua virkakielen tai tieteen kielen antamien huonojen esimerkkien jäl­jit­te­lys­tä. Osittain ehkä syynä on, että ensin kirjoitetaan yleisverbi ja vasta sitten ajatellaan, mitä varsinaisesti halutaan sanoa.

Esimerkiksi lauseesta ”huoneet siivottiin” saatetaan tehdä vaikkapa lause ”huoneissa toteutettiin siivous”. Tällöin itse asia siirretään pois verbistä, lauseen ytimestä. Suoranaisesta kielivirheestä ei ole kyse, kömpelöstä, raskaasta ja liian käsitteellisestä tyylistä kyllä. Toisaalta kun lauseita mutkistetaan, tehdään usein helposti myös kielivirheitä, koska lauseiden ra­ken­ne siirtyy pois tutuista arkikielen rakenteista.

Kielen käsitteellisyyttä voi arvioida siten, että alleviivaa kaikki predikaatit eli verbien niin sanotut finiittimuodot, siis sellaiset kuin ”tekee”, ”on tehnyt” ja ”tehtiin”, ei sellaisia kuin ”tekeminen” ja ”tekevä”. Kun sitten silmäilee tekstiä, niin alleviivatuista sanoista saa käsi­tyk­sen siitä, kuvaako teksti eloisasti toimintaa ja tapahtumista. Jos suurin osa verbeistä on sellaisia kuin ”on”, ”tehdään”, ”suoritetaan” ja ”harjoitetaan”, teksti todennäköisesti paranisi, jos kerrottaisiin verbillä, mitä tehdään. Pienen harjoittelun jälkeen tällaisen tarkistuksen oppii tekemään mielessään, ilman kynää, ja aika nopeasti.

Joissakin kielimuodoissa, kuten muistioiden ja mietintöjen kielessä, saattaa kuitenkin kuulua vallitseviin tapoihin ilmaista asiat raskaasti. Silloin suora ilmaisu, kuten ”peltoja kynnettiin”, voi häiritä viestin perillemenoa, koska lukija on tottunut toisenlaiseen tyyliin. Tällaisissa tilanteissa kannattaa kuitenkin pysyä kohtuudessa. Jos kuuluu asiaan kirjoittaa ”pelloilla suoritettiin kyntämistä”, niin kirjoitetaan sitten, mutta ei liioitella tyyliin ”peltojen osalta voitiin havaita kyntämistapahtumien toteuttamista”. Lisäksi mietintökielestä on osattava irrottautua silloin, kun esimerkiksi pitää laatia mietinnön tiivistelmä lehdistöä varten.