Nykyajan kielenopas, luku 7 Sananvalinta:

Onko sana tuttu lukijalle?

Varsinkin vaativassa asiatekstissä joudutaan käyttämään sanoja, jotka eivät ole kaikille lu­ki­joil­le tuttuja. Tekstihän pyrkii sanomaan jotain, ja sanottava asia voi vaatia käsitteitä, joita lu­ki­ja ei vielä tunne. Niinpä tekstin on myös esiteltävä sanoja, joilla käsitteet ilmaistaan. Mutta täl­löin on tietysti sanat ja käsitteet selitettävä.

Väistämättä joudutaan myös siihen, että osa lukijoista ei tunne kaikkia sanoja, joita teks­tis­sä käytetään. Veisi liikaa tilaa ja muiden lukijoiden aikaa selittää kaikki sanat, jotka saattavat olla osalle outoja. Kirjoittaja joutuu siis joskus vaikeaan tasapainoiluun. Viit­taa­mi­nen tieto­lähtee­seen, jossa käytetyt sanat on selitetty, on hyväksi – varsinkin verkkosivuilla, jos se voidaan tehdä linkeillä. Mutta viittausten hyötyä ei pidä yliarvioida. Harva potentiaalinen lukija viitsii ensin paneutua opiskelemaan sanastoa.

Keskivertolukijalle outojen sanojen käyttö ei muodollisesti ole mikään kielivirhe. Se on kuitenkin erittäin suuri ongelma viestinnässä. Siihen sisältyy kolme perusriskiä: lukija ei viitsi lukea tekstiä, lukija ei ymmärrä tekstin sanomaa ja lukija ymmärtää sanoman väärin. Vii­mek­si mainittu riski on usein vakavin, ja sen aiheuttaa usein sanojen monimerkityksisyys.

Seuraavassa on ehkä ääriesimerkki, mutta se on todellisesta tekstistä:

Haltijakohtaista matkakorttia ei voi asettaa sulkulistalle, ellei sitä ole personoitu.

Vaikka oletamme, että lukija ymmärtäisi muut sanat, niin viimeinen saa hänet ymmälle. Useimmat eivät taida tuntea sanaa ”personoida” lainkaan. Joku ehkä katsoo Suomen kielen perussanakirjasta, ja siellä sanaa selitetään näin: ”kuvitella elolliseksi olennoksi, henkilöidä, elollistaa”. (Uudemmassa Kielitoimiston sanakirjassa personoida-sanan selitys on laajempi, hiukan oudolla tavalla.) Muutamille taas sana on tuttu uudemmassa, teknisessä merkityksessä, joka tarkoittaa esimerkiksi tieto­kone­ohjelman mukauttamista henkilökohtaisiin tai yritys­kohtai­siin tarpeisiin. Mutta kyseessä on ilmeisesti matkakorttijärjestelmän suun­nit­te­li­joi­den toisilleen puhuman ja kirjoittaman kielen ilmaisu, jolla he tarkoittavat henkilö­kohtai­sek­si muuttamista. Asiasisältö jää tietysti hämäräksi, vaikka tämä onnis­tut­tai­siin arvaamaan.