Nykyajan kielenopas, luku 7 Sananvalinta:

Käyttäisinkö sivistyssanaa?

Sisällys:

Mitä laajempi yleisö, sitä vähemmän sivistyssanoja

Mitä laajemmalle yleisölle kirjoitetaan ja mitä käy­tän­nöl­li­sem­mis­tä asioista on kyse, sitä enemmän on syytä käyttää yleis­tajuisia sanoja, ei sivistys­sanoja. Tämä voi merkitä ilmaisun tarkkuuden hei­ken­ty­mis­tä ja kielen tyylillisen len­nok­kuu­den tason laskua, mutta nämä ovat pieni hinta sii­tä, että viesti menee perille edes jollain ta­paa. Muuan nyrkkisääntö sanoo, että jo­kai­nen sivistyssana pudottaa pois puolet lukijoista. Siksi on tärkeää, että sivistyssanoja vältetään etenkin otsikoissa ja esityksen alussa.

Runsas sivistyssanojen käyttö on siten mielekästä vain, jos kirjoitetaan hyvin rajatulle yleisölle. Silloin sivistyssanojen runsaus on jopa itsessään hyödyllinen viesti. Jos lukija näkee paljon outoja sanoja, hän luultavasti ymmärtää heti, ettei teksti ole häntä varten.

Mitä sivistyssanat ovat?

”Sivistyssana” on melko vakiintunut ilmaisu, mutta se voidaan tulkita monella tavalla. Usein ajatellaan, että sivistyssanojen käyttö osoittaa sivistyneisyyttä tai että sillä yritetään osoittaa sivistyneisyyttä. Toinen ajattelutapa on, että sivistyssanat ovat länsimaisen sivistyksen yh­teis­tä omaisuutta.

Tässä oppaassa käytetään vakiintunutta nimitystä ”sivistyssana”, vaikka yleistyvän käsi­tyk­sen mukaan tämä sana on tuomittavaa hienostelua. Tilalle tarjottu ”vierassana” on kui­ten­kin merkitykseltään vielä epäselvempi, ja se on suurelle yleisölle paljon oudompi. Jos esi­mer­kik­si lehden päätoimittaja antaa lehteen kirjoittaville ohjeen ”vältä sivistyssanoja”, niin jo­kai­nen ymmärtää suunnilleen, mitä se tarkoittaa. Jos hän sanoisi ”vältä vierassanoja”, se pi­täi­si erikseen selittää. Itse asiassa sana ”vierassana” luo juuri sellaisia ymmärtämisen es­tei­tä, joiden luomisesta sivistyssanojen käyttöä usein – ja yleensä hyvin aiheellisesti – syytetään.

Nykysuomen sivistyssanakirjan alaotsikkona on ”Vierasperäiset sanat”. Ja vieras­peräi­siä­hän sivistyssanat ovat. Mutta kaikki vierasperäiset sanat eivät ole sivistys­sanoja. Sanat ”äiti” ja ”neula” ovat vierasperäisiä, mutta tuskin kukaan pitää niitä sivistys­sanoina. Sivistyssanalle ominaista on, että se yleisessä kielitajussa koetaan vieras­peräiseksi. Usein vierasperäisyys ilmenee siinä, että sanassa on vieraita äänteitä kuten b ja f tai suomelle vieraita äänne­yhdis­tel­miä kuten sananalkuinen konsonanttiyhdistelmä ”str”.

Kun sana tulee kieleen toisesta kielestä, se voi aluksi olla outo tulokas. Mutta jos se yleistyy ja vakiintuu, se vähitellen mukautuu uuteen ympäristöönsä; vieraat ainekset ikään kuin kuluvat pois siitä. Ei ole mitään selvää rajaa, jonka jälkeen voitaisiin sanoa, että sana on niin kotiutunut, ettei se enää ole sivistyssana. Joskus vieras sana on äännerakenteeltaan niin suomeen sopiva, ettei se juuri tarvitse mukautumista. Sana ”siena” voisi muotonsa puolesta olla ikivanha suomalainen sana, mutta se on uudehko lainasana. Tämä voi olla viestinnässä ongelmakin, koska lukija ei ehkä tunnista sanaa sivistyssanaksi ja ehkä jopa ajattelee, että kyseessä on kirjoitusvirhe. Usein kuitenkin sanan vierasperäisyys tiedetään muilla pe­rus­teil­la, esimerkiksi siitä, että samanlainen sana esiintyy muissa kielissä. Tiedämme, että ”tiimi” on vierasperäinen, jos osaamme yhdistää sen englannin sanaan ”team”.

Mutta ilmeinen vierasperäisyyskään ei riitä. Sanan ”rapu” vierasperäisyyden paljastaa sen muunnelma ”krapu”, mutta sitä ei pidetä sivistyssanana. Syynä on kai lähinnä se, että tämä sana on lainautunut suomesta ruotsiin, mutta sillä ei ole kovin selviä vastineita muissa kielissä. Sivistyssanalta siis edellytetään jonkinlaista kansainvälistä levikkiä. Muissa kielissä sivistyssanoja usein kutsutaankin kansainvälisiksi sanoiksi, esim. ruotsissa ”internationella ord”, paitsi ehkä englannissa, jossa ilmaisu on lähinnä ”foreign words”.

Vanhastaan sivistyssanoina on pidetty lähinnä kreikasta ja latinasta peräisin olevia niin sanottuun korkeakulttuuriin kuuluvia sanoja. Luonnontieteen ja tekniikankin termit ovat kuitenkin tulleet niiden rinnalle sivistyssanakirjoihin, samoin esimerkiksi eksoottisten hedelmien nimet. Myöskään slangi- ja murresanoja kuten ”lafka” ei pidetä sivistyssanoina, vaikka ne olisivat melko kansainvälisiäkin, kuten ”hitti”. Tässä on kyse lähinnä yhteis­kunnal­li­sis­ta arvostuksista

Voimme määritellä, että sivistyssana on vierasperäiseksi koettu kirjakielen sana, joka on tunnistettavissa olevina vastineina levinnyt useisiin kieliin.

Kansainvälisyyden edut

Sivistyssanojen käyttöä perustellaan usein kansainvälisyydellä, ja tämä on sinänsä luon­nol­lis­ta. Mutta miksi kansainvälisyydellä olisi merkitystä? Ei suomenkielinen teksti muutu suomea osaamattoman ymmärrettäväksi sillä, että siinä käytetään hänelle tuttuja sivistys­sanoja. Tähän on kyllä nykymaailmassa joitakin poikkeuksia. Esimerkiksi maahanmuuttajille tai muille suomea opiskeleville ulkomaalaissyntyisille tarkoitetussa aineistossa on usein hyvä käyttää sellaisia sivistyssanoja, jotka ovat monille tuttuja muista kielistä. Heille ”protesti” voi olla tutumman näköinen sana kuin ”vastalause”.

Useimmiten sivistyssanojen käyttö kansainvälisyyden vuoksi johtuu mukavuudenhalusta. Jonkin alan asiantuntijat ovat tottuneet lukemaan, kirjoittamaan, kuulemaan ja puhumaankin alansa asioista vierailla kielillä, nykyisin etenkin englanniksi. Kun he sitten kirjoittavat asioista suomeksi, heille on luonnollista ja käytännöllistä vain sovittaa heille tutut sanat suomenkieliseen kirjoitusasuun. Joskus ei edes sovitusta tehdä.

Suomen kieleen paremmin sopivan ammattisanaston kehittäminen on työlästä, eivätkä alalla toimivat suinkaan aina ota heti käyttöön sanastotoimikuntien ehdotuksia. Ehdotetut suomalaisemmat sanat eivät useinkaan edes ole sen ymmärrettävämpiä suurelle yleisölle kuin vierasperäisetkään. Jos lukija ei tiedä, mitä ”firewall” tarkoittaa tietokonealalla, niin ”palomuuri” ei ehkä ole ilman selitystä sen ymmärrettävämpi. Lisäksi on hyvin mahdollista, että lukija tavallisena tietokoneen käyttäjänä joka tapauksessa kohtaa sanan ”firewall” esimerkiksi englanninkielisten ohjelmien käyttöohjeissa.

Usein ja aiheellisesti pidetään tärkeänä kulttuurikysymyksenä, kehitetäänkö suomen kieltä niin, että sillä voidaan sujuvasti kirjoittaa ja puhua myös tieteen, tekniikan ja yhteis­kunta­elämän uusista ilmiöistä. Jokainen kirjoittaja joutuu ainakin ajoittain ottamaan siihen kantaa omissa sananvalinnoissaan. Mutta valinnoilla on myös välitön käytännön merkitys. Valinnat sivistyssanan ja omaperäisen sanan välillä vaikuttavat usein ratkaisevasti tekstin ymmärrettävyyteen ja luonteeseen.

Miten sivistyssanat viihtyvät suomessa

Vaikka suomessa on paljon lainasanoja, niin melko usein suomeen on otettu kansainvälisen sanan asemesta omista aineksista koottu vastine. Samaa on tehty muissakin kielissä, mutta yleensä ei ollenkaan samassa mitassa. Monessako muussa eurooppalaisessa kielessä puhelin on muuta kuin ”telephone” tai jotain vastaavaa?

Suomessa asiaan on vaikuttanut, suomalaisuusaatteen lisäksi, suomen ja Euroopan valta­kielten rakenteellinen erilaisuus. Monet kansainväliset sanat olisivat hankalia mukauttaa suo­men äännejärjestelmään ja taivutukseenkin. Niinpä etenkin sellaisille sanoille, jotka aiheut­tai­si­vat tässä suhteessa ongelmia ja jotka toi­saal­ta leviävät yleiseen käyttöön, on ke­hi­tet­ty oma­pe­räi­sem­piä vastineita. Koska ”struktuuri” olisi ollut aika raskas ja koska mukaut­ta­mi­nen muo­toon ”ruhtuuri” olisi oudoksuttanut, kehitettiin näppärä sana ”rakenne”. Myöhemmin on sit­ten ”struktuuri” ruvennut pyrkimään takaisin, lähinnä kai hie­nom­muuttaan.

”Suomalaistamisella” on seurauksensa. Monissa eurooppalaisissa kielissä esimerkiksi kan­sa­kun­taa tarkoittava sana pohjautuu latinan sanaan ”natio”. Suomessa on toisin, mutta sil­ti on suomeenkin tullut sellaisia sanoja kuin ”nationalismi”. Koska ne eivät liity kielen muu­hun sanastoon samalla tavoin kuin monessa muussa Euroopan kielessä, ne ovat saaneet ehkä suuremmassa määrin sivistyssanan leiman. Vastaavasti esimerkiksi sana ”funktio” on suo­mes­sa aika yksinäinen sana, joka on opittava muuten kuin arkisimman kielen pohjalta, kun taas ruotsissa ”funktion ” liittyy sellaisiin sanoihin kuin ”funktionär”, ”fungera” jne.

Voimmekin siis sanoa, että suomen kielessä on usein perusteltua välttää sivistyssanan käyttöä sellaisissakin ilmauksissa, joissa monet muut kielet käyttävät melko yhtenäisesti jotakin sivistyssanaa.

Sivistyssanojen tarve

Hyvä yleissääntö on: älä käytä sivistyssanoja. Varsin usein niiden käyttö on pelkkää kei­ka­roin­tia tai suorastaan sumutusta. Ei ”memorandumi” sano mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa sanalla ”muistio”, ellei sitten tarkoitus ole vaikeuttaa ymmärtämistä.

On kuitenkin olemassa välttämättömiä sivistyssanoja. Ei ole mitään syytä keksiä uutta nimitystä aprikoosille tai radiolle. Ja vaikka sivistyssanoja joskus korvataankin oma­peräi­sem­mil­lä muodosteilla, uusien ilmiöiden virta on nykyisin niin vuolas, että valtaosaa niistä pitää kutsua vierasperäisemmillä nimillä. Usein uutuudet elävät niin lyhyen ajan, ettei niille edes ehdittäisi miettiä suomalaisempia vastineita.

Joskus sivistyssanaa tarvitaan leimautuneen sanan välttämiseksi. Ei pidä sopivana kirjoittaa sukupuolielämään kuuluvista asioista asiatekstissä niin, että käytetään vanhoja suomenkielisiä nimityksiä. Siksi käytetään latinasta lainattuja sanoja. Myös monien tautien vanhat nimet, kuten ”lapsihalvaus”, on eri syistä jätetty pois käytöstä ja korvattu vieras­peräisillä, kuten ”polio”.

Tieteen, taiteen ja tekniikan alalla tarvitaan lisäksi hyvin suurta määrää oppisanoja, termejä. Ne ovat useimmiten melko pienen asiantuntijajoukon käytössä, ja asiantuntijat enimmäkseen lukevat asioista muunkielisistä lähteistä. Olisi suorastaan teennäistä ruveta väkisin suomalaistamaan sellaisia sanoja.

Termejä tarvitaan muun muassa täsmällisyyden takia. Sana ”työnjohto-oikeus” on selvää suomea, mutta kaikkiin yhteyksiin se ei ehkä ole tarpeeksi selvä. Oikeustieteessä käytetään sen tilalla usein sanaa ”direktio-oikeus”, johon kiteytyy kokonainen oppirakennelma siitä, miten työnantajalla on oikeus – joissakin rajoissa – johtaa ja valvoa työntekoa. Tosin usein kyllä ajatus täsmällisyydestä on kuvitteellinen. Lisäksi kannattaa harkita, onko täsmäl­li­syy­del­lä ehkä saavutettava hyöty suurempi kuin se ongelma, että osa lukijoista ei ymmärrä tekstiä lainkaan. Kun valinta on tehty, kannattaa usein mainita toiseksi jäänyt sana sulkeissa.

Työnantajaliiton mukaan työntekijöiden vaatimus merkitsee direktio-oikeuden (työnantajan työnjohto-oikeuden) kiistämistä.

Sivistyssanojen käyttö voitaisiin varsin usein korvata suomalaisemmilla sanoilla, mutta vastavoimana toimii monille aloille vakiintunut käytäntö. Lääkärikään ei oikeasti tarvitse sellaista sanaa kuin ”hypoderminen”, vaan hänkin voisi sanoa ”ihonalainen”. Biologian sanaa ”karyolymfa” voi pitää terminä, mutta olisiko ”tumaneste” yhtään epä­täsmäl­li­sem­pi? Joskus omaperäisempi sana olisi pitempi tai tarvittaisiin ehkä jopa sana­liitto; silloin voi olla perus­tel­tua käyttää sivistys­sanaa ammatti­kunnan sisäisessä käytössä. Mutta lääkärinkin pitäisi osata vaihtaa ”kardioskleroosi” pitempään ilmaisuun ”sydänlihaksen kovettuminen”, kun puhuu potilaalleen. Lisäksi lyhyysetu on usein kuvitteellinen. Jos kielenkäyttö muutoin on kiertelevää ja monisanaista, kuten usein on, niin ehkäpä kannattaisi lyhentää sieltä, missä lyhyys parantaa ymmärrettävyyttä eikä heikennä sitä.

Sivistyssanat vaihtelun tuojina ja tyylin luojina

Joskus sivistyssanojen käytöllä voidaan parantaa tyyliä. Vaikka sanalle olisi omaperäisempi vastine, voidaan sivistyssanalla esimerkiksi välttää samojen sanojen toistoa. Seuraavassa esimerkissä jälkimmäinen muotoilu välttää sanantoiston, soit-alkuisen sanan esiintymisen kolmasti samassa lauseessa:

orkesteri: soitinyhtye, joka koostuu erityyppisten soitinten soittajista

orkesteri: soitinyhtye, joka koostuu erityyppisten instrumenttien soittajista

Sopivasti käytettynä sivistyssana voi myös tuoda omia tyylivivahteitaan. Jos puhutaan jonkun säveltäjän säveltämästä musiikista, jossa sävelkulku on kiinnostava, niin sana ”melodia” sanan ”sävelmä” tilalla voi auttaa välttämään sävel-alkuisten sanojen toistumista. Lisäksi ”melodia” on monien mielestä tyyliltään hienompi, ikään kuin melodi­sem­pi. Mutta tämä on järkevää vain silloin, kun lukijoiden voi olettaa tuntevan sanan ”melodia”.

Kun käytetään sivistyssanaa kotoisen sanan sijasta, tarvitaan kuitenkin varovaisuutta. Esi­mer­kik­si sanat ”todellinen” ja ”reaalinen” merkitsevät aika tarkkaan samaa, mutta toisen sa­nan sivistys­sana­luonne tuo omat vivahteensa ja sävynsä. Yleensä ei ole mitään hyvää syytä käyt­tää sanaa ”reaalinen”, koska sama voidaan sanoa sanalla ”todellinen”, joten on luon­nol­lis­ta, että ”reaalinen” voi vaikuttaa snobbailulta. Sopivissa yhteyksissä se voi kuitenkin olla toi­mi­va tyylikeino. Tällöin pitää kuitenkin muistaa, joihinkin termeihin on täysin vakiintunut sa­na ”todellinen” niin, että sen korvaaminen sanalla ”reaalinen” olisi selvä kielivirhe, esim. ​”to­del­li­nen sala­neuvos” (aiemmin käytetty arvonimi) tai ”todellinen argumentti” ​(tieto­tek­niikkaa).

Vastaavasti on ”reaalinen” joissakin tilanteissa termi, jota ei sovi korvata sanalla ”todellinen”, esim. ”yhtälön reaalinen ratkaisu” ’yhtälön reaalilukuratkaisu’ eli ’yhtälön sellainen ratkaisu, joka on reaali­luku’.

Täsmällisyys on suhteellista

Sivistyssanoilla on usein aivan erilaisia merkityksiä eri aloilla. Niin on muillakin sanoilla, mutta sivistyssanojen luullaan olevan yksiselitteisiä. Jos kirjoitamme ihmisille, joilla paljon koulutusta, voimme kai olettaa heidän tuntevan sanan ”induktio”. Mutta sillä on heille aivan erilaisia merkityksiä. Seuraava kuvaus ei ole kattava, mutta antaa käsityksen merkitysten moninaisuudesta:

induktio: yleisen päätelmän johtaminen yksittäistapauksista; sähkövirran syntyminen muuttuvan magneettikentän vaikutuksesta; eräs matemaattinen päättely­mene­tel­mä; vaikutus, joka saa alkion kudokset erilaistumaan

Sivistyssanoja käytettäessä on siis tärkeää arvioida, onko asiayhteyden perusteella selvää, mikä monista mahdollisista merkityksistä niillä on. Lisäksi on olennaista, tuntevatko lukijat ne juuri näissä merkityksissä.

Sivistyssanat ovat pätemisen väline

Ihmisluontoon kuuluu, että sanojen käyttelyllä osoitetaan omaa osaamista, pätemistä, kuu­lu­mis­ta sisäpiiriin. Lääkärit puhuvat latinaansa; ATK-ammattilaiset puhuvat sekakieltä, jos­sa joka toinen sana on englantia tai hämärä kirjainlyhenne; taidekriitikot käyttelevät omaa oppi­sanas­toaan.

Käytännössä sivistyssanojen käyttöä usein jopa edellytetään. Ammattialan sanastoon kuuluu usein suuri joukko sivistyssanoja, joiden tunteminen on osa ammatillista osaamista. Yleensä ne opitaan kuin automaattisesti opiskelun ja työnteon myötä, koska monista asioista koko ajan puhutaan sivistyssanoilla. Niiden käytöllä viestitetään kuulumista ammattikuntaan. Ne saattavat myös hämätä ulkopuolisia. Jos joku käyttää paljon sanoja, jotka kuulostavat insinöörien kieleltä, häntä pidetään insinöörinä.

On kuitenkin erehdys luulla, että sivistyssanoilla pääsisi pitkällekään. Asiaa tunte­mat­to­man ne siis voivat hämätä, mutta asiantuntijat huomaavat yleensä nopeasti, jos joku käyt­te­lee alan termejä ymmärtämättä niitä. Tämä tosin vaihtelee aloittain. Mitä täsmäl­li­sem­min määritellyistä termeistä on kyse, sitä helpommin niiden asian­tunte­mat­to­mas­ta käytöstä jää kiinni.