Taivuttamisen vaikeuksia

Mistä taivutusongelmia syntyy?

Suomen kielelle on erityisen ominaista se, että sa­nois­ta käytetään monia erilaisia muotoja. Monet asiat, jotka muissa kielissä ilmaistaan erilaisilla apu­sanoil­la tai sanajärjestyksellä, ilmaistaan suomessa taivutuspäätteillä. Mutta joskus taivutuksessa syntyy ongelmia, jopa kiistoja. Ongelmia aiheuttavat etenkin

• vaihtoehtoiset taivutusmuodot, esim. ”maiden” ja ”maitten”
• lyhenteet, tunnukset ja koodit, esim. ”RUK:ssa”, ”RUKissa” vai miten?
• muutkin ilmaisut, joita ei kirjoiteta sanoin, esim. ”7:nnessä” (seitsemännessä)
• vierasperäiset sanat, esim. ”show’ta”
• vieraat erisnimet, esim. ”Mary : Maryä” vai ”Mary : Marya”?
• monet suomalaisetkin erisnimet, esim. ”Ryti : Rydin” tai ”Ryti : Rytin”?
• harvinaiset sanat, joiden taivutustapaa kaikki eivät tunne, esim. ”alpi : alven”.

Joskus vaaditaan, että jotakin sanaa tai muuta ilmaisua ei saisi lainkaan taivuttaa. Erityisesti tämä koskee rekisteröityjä tavaramerkkejä. Saatetaan esimerkiksi vaatia ilmaisun Aspirin® kirjoittamista aina juuri näin. Mutta on suomen kielen sääntöjen vastaista jättää sana tai­vut­ta­mat­ta silloin, kun sen asema lauseessa vaatii taivutusmuotoa. Ei voida kirjoittaa ”lääkäri määräsi tautiin Aspirin®”, vaikka kuinka haluttaisiin korostaa Aspirin-sanan luon­net­ta eris­nime­nä (tavaramerkkinä), vaan sitäkin on taivutettava: ”lääkäri määräsi tautiin As­pi­ri­nia” (tai: ”– – Aspirinia®.”). Harvoin on myöskään syytä ruveta muotoilemaan lauseita niin, että tällaiset sanat voidaan kirjoittaa aina perusmuotoisina.

Käytännössä merkittävämpiä ovat tilanteet, joissa sana on kirjoitettu lyhenteellä, nume­roil­la tai muulla poikkeavalla tavalla. Taivutusmuoto ”Euroopan unioniin” on helppo kir­joit­taa sanoina, mutta miten se kirjoitetaan, jos halutaan käyttää lyhennettä ”EU”? Lyhen­tei­den taivutusta käsitellään jäljempänä erikseen.

Etenkin sivistyssanat aiheuttavat usein taivutusongelmia. Esimerkiksi sana ”show” on suomen kieleen hyvin kotiutunut, vaikka sen kirjoitus- ja äänneasu kertovat vieras­peräi­syy­des­tä. Yksikössä taivutus ei aiheuta muuta ongelmaa kuin sen, että virallisten sääntöjen mukaan siinä tulisi käyttää heittomerkkiä, jonka moni taas kokee hiukan oudoksi: ”show’n”, ”show’ssa” jne. Mutta monikon useimmat muodot ovat erittäin hankalia. Perus­sana­kirjan mukaan ”show” kuuluu taivutustyyppiin, jonka mallisana on toinen sivistys­sana, ”parfait”, ja esimerkiksi monikon genetiivi on mallin ”parfait’iden” mukaan siis ”show’iden”. Tällaisten muotojen käyttöä ei todellakaan voi pitää luontevana. On parempi käyttää esimerkiksi yh­dys­sa­naa, jossa vaikea sana on taipumattomana alkuosana, kuten ”show-ohjelmien”.

Erikoisuutena voidaan mainita sana ”Thaimaa”, joka usein taivutetaan ikään kuin se olisi kokonaisuudessaan vieras nimi, siis esim. ”Thaimaaseen”. Se on kuitenkin yhdyssana, jonka alkuosa on kansan nimitys ja jälkiosa suomen kielen sana ”maa”, joten oikea taivutus on tämän mukaisesti esim. ”Thaimaahan”.

Sanakirjojen tiedot taivutuksesta

Yleiskielen sanan taivutusmuodon muodostamisen ongelmaan löytyy miltei aina vastaus Suomen kielen perus­sana­kirjasta. Siinä on kunkin hakusanan kohdalla mainittu eräitä koodeja käyttäen sanan tai­vu­tus­tyyp­pi (taivutuskaava), astevaihtelun esiintyminen ja se, ovatko päät­teet etu- vai taka­vokaa­li­set. Joidenkin erikoisten sanojen osalta on lisäksi sanallisia huo­mau­tuk­sia. Vas­taa­va, mutta toisenlaisia merkintöjä käyttävä järjestelmä on vanhassa Nyky­suomen sana­kirjassa.

Esimerkiksi nalle-sana Perussanakirja esittelee näin:

nalle⁸ (mon. genetiivi: nallejen t. nallein) vars. last. (lelu)karhu.

Tässä yläindeksi 8 viittaa kirjan ensimmäisen osan alkupuolella olevaan Taivutustyypit-taulukkoon, jossa on mallisanasta muutama taivutusmuoto, joista muut voidaan päätellä. Tässä tapauksessa mallisanana sattuu olemaan juuri nalle, ja taulukon taivutusmuodot ovat: nalle, nallen, nallea, nalleen, nallejen (nallein), nalleja, nalleihin.

Nykysuomen sanakirjassa on vastaavasti:

nalle⁹ s. last. ja leik. karhusta, karhunpojasta, lelukarhusta. | Korkeasaaren leikkisä n. Pikkusiskon rakkain lelu oli suuri, karvainen n.

Tässäkin sanakirjassa sattuu nalle-sana olemaan myös taivutuskaavansa mallisanana: nalle, -n, -a, -na, -en, (-in), -ja, -ihin. Tämän sanan monikon genetiiviksi Nykysuomen sanakirja siis mainitsee vain muodon ”nallein” ja senkin sulkeissa. Kirja sanoo käytännöstään: ”Normaali­tyyliin kuulumattomat tai harvinaiset taivutusmuodot on pantu sulkeisiin.”

Toisaalta taivutuspulmat yleensä koskevat sellaisia asioita, joissa on parasta kokonaan välttää taivuttaminen. Edellä jo mainittiin vuo-sanan taivutuksen ongelma. Tästä sanasta sanakirjat sanovatkin, että monikossa ei käytetä muita muotoja kuin perusmuotoa (vuot). Mutta silloinkin, kun taivutusmuoto sanakirjojen mukaan on olemassa ja käytössä, on usein parasta muotoilla teksti toisin, jos muoto tuntuu oudolta. Sen sijaan, että mietittäisiin, onko ”nallejen” vähemmän outo kuin ”nallein”, voidaan kirjoittaa vaikkapa ”nallekarhujen”.

Taivutusmuodon valinnassa voi olla apua sanakirjojen esimerkeistä. Jos vaikkapa herää kysymys, onko ”tiedottaa henkilökuntaa” oikein, voidaan katsoa tiedottaa-sanan käyt­tö­esi­merk­ke­jä. Niistä ilmenee, että tiedotuksen vastaanottaja ilmaistaan -lle-loppuisella muo­dol­la, kun taas objektilla kerrotaan, mitä tiedotetaan eli asia. Tällä tosin ei välttämättä va­kuu­te­ta kiistakumppania, koska esimerkit ovat näytteitä kielenkäytöstä, eivät nor­me­ja. Ks. kohtaa Voiko sinua tiedottaa?

Taivutusongelmien välttäminen

Usein on mahdollista kokonaan välttää vaikeat taivutukset. Jos hankala ilmaisu esiintyy tekstissä vain kerran tai pari, voidaan yleensä muotoilla sanonnat niin, että se esiintyy vain perusmuodossa tai jossakin ongelmattomassa muodossa. Joskus voi ilmaisua muuntaa niin, että taivutettavaksi tuleekin jokin tavallinen sana.

Vaikka taivutuksen välttäminen saattaa jopa tehdä ilmaisun kaikin puolin sujuvammaksi, se saattaa myös johtaa kömpelöihin lauserakenteisiin. Tämä pätee varsinkin silloin, kun tekstiä muokataan kiireessä. Välttelyä ei siis kannata viedä kovin pitkälle. Jos sana esiintyy tekstissä useasti, sen taivuttamisen välttäminen saattaa häiritä lukijaa enemmän kuin hiukan outo taivutusmuoto.

Jos joutuu käyttämään vaikeita taivutusmuotoja, kannattaa pyrkiä muotoilemaan teksti siten, että sanan ensimmäinen esiintymä on perusmuodossa. Tällöin lukija toden­näköi­sem­min ymmärtää, mistä on kyse, kun vastaan tulee sanan taivutettuja muotoja. Tässäkin on toki muistettava, että ilmaisun pitäisi olla kohtalaisen luonteva.

Nimen käyttäminen perusmuodossaan on eduksi etenkin silloin, kun teksti tehdään tai myöhemmin siirretään Webiin tai muuhun järjestelmään, josta voidaan tehdä tiedonhakuja tietokoneella. Tämä johtuu siitä, että kun ihmiset tekevät hakuja, he yleensä kirjoittavat sanat perusmuotoisina. Useimmat hakujärjestelmät eivät ymmärrä taivutuksesta mitään. Jos joku etsii tietoja ranta-alvesta, hän todennäköisesti käyttää haussa siitä perusmuotoa ”ranta-alpi”. Silloin ei todennäköisesti löydy sellaista tekstiä, jossa tämä sana esiintyy vain taivutetuissa muodoissa.

Lieneekö potentiaali tarpeellinen?

Harvinaisia muotoja

Taivutusongelmia syntyy siitäkin, että kirjoittaja pyrkii käyttämään sellaisia taivutus­muotoja, jotka eivät kuulu hänen omaan, luontevaan kieleensä. Niistä ehkä taval­li­sin on potentiaali.

Potentiaaliksi kutsutaan sellaisia teonsanojen muotoja kuin ”lienee”, ”voinee”, ”saa­nem­me” ja ”tultaneen”. Niissä kaikissa on potentiaalin tunnus -ne-.

Potentiaali on useissa murteissa, yleispuhekielessä ja arkisessa kirjoitetussa kielessä var­sin harvinainen. Usein sen käyttö rajoittuu olla-verbin potentiaalimuotoihin kuten ”lie­nee”, ja niitäkin käytetään usein yleiskielen sääntöjen vastaisesti.

Potentiaalia ei yleensä kannata käyttää, koska se on muodostukseltaan hankala ja mer­ki­tyk­sel­tään epäselvä. Lisäksi se on sävyltään vahvasti kirjakielinen. Kun kirja­kieli­syy­teen yh­dis­tyy kompasteleminen potentiaalin muodossa tai käyttötavassa, tulos on tahattoman koo­mi­nen.

Potentiaalin hankala muodostus

Potentiaalin muodostamisessa tehdään hyvin usein virheitä. Edellä mainitut esimerkki­sanat ovat melko helppoja, joskin ”voitaneen” usein kirjoitetaan väärin ilman loppu-n:ää. Mutta monien teonsanojen potentiaalin muodostus on hankalaa. Esimerkiksi sanan ”tulla” poten­tiaa­li on ”tullee”, ei ”tullenee”, kuten usein kirjoitetaan.

Muodostamisen vaikeudet johtuvat paljolti siitä, että potentiaalia käytetään puhekielessä erittäin vähän. Se on lähinnä keinotekoisesti tuotu kirjakieleen. Siksi emme osaa tuottaa potentiaalimuotoja samalla tavoin sujuvasti kuin useimpia muita taivutusmuotoja. Vas­taa­vas­ti me lukijoina usein pysähtynemme ihmettelemään potentiaalimuotoja.

Kömpelöä yrittämistä: ”lienee on”

On melko tavallista käyttää sanaa ”lienee” suunnilleen merkityksessä ’kai’, esimerkiksi il­mai­sus­sa ”lienee on”. Tämä on kielen normien mukaan virhe, sillä niiden mukaan ”lienee” on itsessään teonsana, olla-sanan muoto.

Taustalla on luultavasti se, että epävarmuutta ilmaisevat adverbit kuten ”kai”, ”luultavasti” tai ”todennäköisesti” koetaan liian arkisiksi – ja epävarmuutta ilmaiseviksi. Kirjakielisen oloinen ”lienee” saattaa tuntua sopivalta, mutta sitä tulisi kielen sääntöjen mukaan käyttää verbinä, ei adverbina.

Joidenkin puhdaskielisyysmiesten mielestä myös ”kai lienee” on virheellinen, koska siinä ilmaistaan epävarmuus kahteen kertaa. Tämä on kuitenkin eri tason asia kuin potentiaalimuodon käyttö adverbina.

Sana ”lie” on sanan ”lienee” lyhyempi muoto, jota käytetään vanhastaan lähinnä runol­li­ses­sa kielessä, mutta myös puhekielessä. Tämän takia se sopii asiatekstiin huonosti silloinkin, kun potentiaalia sinänsä voisi käyttää.

Potentiaalin epäselvä merkitys

Myös merkitykseltään potentiaali on ongelmallinen. Se ilmaisee asian lähinnä epävarmaksi tai todennäköiseksi. Tähän kuitenkin sisältyy suuri määrä erilaisia asteita.

Käyttämällä potentiaalin asemesta sellaisia sanoja kuin ”kai”, ”ehkä”, ”luullakseni”, ”mahdollisesti”, ”todennäköisesti” tai ”varmaankin” voit ilmaista käsityksesi tarkemmin ja luontevammin. Näistä sanoista ”kai” olisi usein merkitykseltään sopiva, mutta se on hiukan arkinen. Viralliseen tyyliin sopivat ehkä parhaiten sanat ”todennäköisesti” ja ”luultavasti”.

Potentiaalin hyötykäyttöä

• Potentiaali se on melko luontevaa kieltä epäilevissä kysymyslauseissa.
  Lieneekö potentiaali tarpeellinen?

  Ehtineekö tässä enää juoda kahveja?
• Potentiaalista on joskus apua otsikoissa, joissa asia on sanottava lyhyesti.
  Hallitus kaatunee
• Potentiaalilla voi ujuttaa tekstiin melko huomaamattoman pehmennyksen.
  Kesän sateisuus lisännee etelänmatkojen kysyntää.

Käyttämällä potentiaalia voi kirjoittaja tavallaan ottaa lievemmän tai epävarmemman tai muuten varauksellisemman kannan ilman, että korostaa varauksellisuutta. Monien verbien potentiaalimuodot eroavat tavallisista (indikatiivin) muodoista vain vähän, kuten tulee ~ tullee. Mutta usein on parempi esittää varauksellisuus selvemmin.

Kehottava vai käskevä potentiaali?

Virallisessa kirjeenvaihdossa käytetään joskus potentiaalia niin, että tarkoituksena on peh­men­tää kehotusta tai vaatimusta: ”Lähettänette asiasta selvityksen.” Mutta tällöin poten­tiaa­lia käytetään merkityksessä, jota sillä ei vanhojen kielioppien mukaan ole. Vielä pa­hem­paa on, että monet kokevat sellaisen ilmaisun pikemminkin tylyksi kuin kohteliaaksi. On koh­te­liaam­paa esittää pyyntö, kehotus tai vaatimus suoraan kuin verhoamalla se poten­tiaa­liin, joka esittää ikään kuin itsestään selvänä, että kehotusta tulee totella. Voidaan hyvin kirjoittaa ”Pyydämme, että lähetätte asiasta selvityksen.”

Iso suomen kielioppi tuntee kyllä potentiaalin käytön kehottavassa merkityksessä, esimerkiksi ”Var­mis­ta­net­te, että huoltomiehellä on avain asuntoonne.” Sen mukaan tällaisella potentiaalilla ”il­mais­taan pu­hu­tel­ta­vaan kohdistuva velvoite”. Ei ole kuitenkaan mitenkään selvää, että kaikki ym­mär­tä­vät asian näin. Onhan potentiaalin ensisijainen merkitys toisenlainen. Kehotuksen potentiaali saat­taa siis olla sekä epä­sel­vä että epäkohtelias.

Kehottavaa tai käskevää potentiaali ei kannata korvata indikatiivilla, johon liitetään -han- tai -hän-pääte, esimerkiksi ”Lähetättehän asista selvityksen”. Silloinkin ilmaus on epäselvä, ja lisäksi se saatetaan kokea tuttavallisuutta tavoittelevaksi, mutta samalla määräileväksi.

Ehdottava potentiaali?

Potentiaali on pesiytynyt kokouskieleen eräänlaiseksi ehdottamisen sijaksi. Puheenjohtaja saattaa sanoa ”Ehdotus hyväksyttäneen”, kun hän tarkoittaa sanoa, että nyt se hyväk­sy­tään, ellei kukaan heti vastusta.

Hiukan vastaavasti saatetaan virkakielessä kirjoittaa ”Asiasta pyydettäneen terveys­lauta­kunnan lausunto”, kun virkamies ehdottaa pyytämistä. Tavoitteena on ehkä toisaalta saada virkamiehen persoona taka-alalle (ei haluta kirjoittaa ”Ehdotan, että – –”), toisaalta esittää asia siinä valossa, että päättäjän tarvitsee vain hyväksyä asia – ja olisi syytäkin toimia niin. Tämän takia ”ehdottamisen potentiaali” voidaan tulkita myös ohjailevaksi, jopa yli­mieli­seksi.

Erikoistapaus ehdottavasta potentiaalista on se tuomioistuinkielen tapa, että eriävässä mielipiteessä esitetään potentiaalilla se, mitä mielipiteen esittäjän mielestä olisi tullut päättää (”korkein oikeus päät­tä­nee, että – ; —). Sellaista ei tietenkään pidä jäljitellä muissa yhteyksissä.

Niin sanottu passiivi

Suomen kieliopeissa kutsutaan passiiviksi sellaisia verbinmuotoja kuin ”tehdään”, ”tehtiin”, ”on tehty”, ”tehtäneen” ja ”tehtäisiin”. Nimitys on sikäli harhaanjohtava, että muista kielistä puhuttaessa passiivi-sanalla on yleensä toinen merkitys. Oikeampi nimitys olisi ”neljäs persoona”.

Suomen passiiviksi kutsutut muodot ilmaisevat, että tekijä on persoonallinen, siis käy­tän­nös­sä lähes aina ihminen, mutta verbinmuoto ei muutoin tarkemmin ilmaise tekijää, toisin kuin esimerkiksi yksikön 1. persoonan muoto ”teen”. Asiayhteys saattaa kyllä yksilöidä tekijän tai tekijät tarkastikin. Tähän tapaan pas­sii­via on vanhastaan käytetty suomen kielessä. Jos sanotaan ”puu kaadettiin”, se tarkoittaa, että joku kaatoi tai jotkut kaatoivat puun. Ilmaisua ei voisi käyttää, jos puun kaatoi tuuli, ei myöskään yleensä, jos sen kaatoi majava.

On kuitenkin varsin yleistä käyttää passiivia etenkin käännösteksteissä vieraiden kielten passiivin suorana vastineena. Automaatissa saattaa näkyä teksti ”tilitietoja tarkistetaan”, vaikka tarkistaminen tapahtuu täysin automaattisesti, ilman minkäänlaista ihmisen asioihin­puuttu­mista. Periaatteessa kielenhuolto ei kuitenkaan ole luopunut vanhasta peri­aatteesta, jonka mukaan passiivi edellyttää henkilötekijää. Ks. kirjoitusta Passiivin käytöstä.

Passiivilla on käyttöä monenlaisissa tilanteissa, kuten seuraavissa:

• tekijä halutaan jättää kokonaan mainitsematta (esim. ”Tästä kaadettiin eilen puu”)
• viitataan ihmisjoukkoon, jota ei haluta ruveta lauseessa tarkemmin ilmaisemaan (esim. ”Suomessa saunotaan paljon” – tarkoitetaan suomalaisia yleisesti)
• monikon toisen persoonan imperatiivin tilalla (esim. ”lähtekäämme” kuuluu vain juhlallisimpaan kieleen, käytännössä sanotaan ”lähdetään”)
• puhekielessä yleisesti muutenkin monikon toisessa persoonassa (esim. ”me ollaan”, vaikka yleiskielen säännöt vaatisivat muotoa ”me olemme”).

Passiivin käytössä on kuitenkin eräitä ongelmia (ks. myös kohtaa Verbien taivutus):

• passiivin eräät muodot ovat vaikeita muodostaa; monet kirjoittavat esimerkiksi ”tästä voitaisi päätellä”, vaikka sääntöjen mukainen muoto olisi ”tästä voitaisiin päätellä”
• yleisesti käytetään ns. kaksoispassiivia kuten ”ollaan oltu”, mutta sääntöjen mukaan pitäisi kirjoittaa ”on oltu”
• passiivia käytetään usein niin, että tekstin koko sisältö hämärtyy.

Viimeksi mainittu asia kuuluu lähinnä tyyli- ja sisältöasioihin. Ei ole varsinaisesti kielivirhe, jos teksti on hämärää eikä sano, kuka tekee tai ketkä ovat. Nyrkkisäännöksi voi esittää, että useimmiten asiatekstin sisältö muuttuu selvemmäksi, kun passiivimuoto korvataan sellaisella, jonka yhteydessä mainitaan tekijä. Poikkeuksen muodostavat lähinnä tilanteet, joissa pas­sii­vil­la on laajasti yleistävä merkitys eli tekijäksi voidaan ajatella kuka tahansa. Muutoin on te­ki­jän ilmaisemiseen yleensä tarvetta, ja usein tekijä onkin lauseeseen piilotettuna. Tämä on si­kä­li oikeakielisyysongelma, että piilottaminen on usein tehty käyttämällä vieraiden esi­ku­vien mukaista rakennetta kuten ”sen-ja-sen toimesta”, jollaisia etenkin aiemmin kielen­huol­to paheksui.

Tosin joissakin tilanteissa on tarpeellista ja asiallista tehdä tekijän ilmoittaminen epä­sel­vem­mäk­si. Jos kirjoitetaan ”metsäteollisuuden taholta on hyökätty”, se on lievempi syytös kuin ”metsäteollisuus on hyökännyt”. Tämäntapaisissa tilanteissa on taholta-sana yleensä pa­rem­pi kuin toimesta-sana, joka voidaan tulkita toimeksiantoa tarkoittavaksi tai vain epä­mää­räi­syyt­tä osoittavaksi.

Passiivin muotojen muodostamisen ongelmia tarkastellaan jäljempänä kohdassa Verbien taivutus.