Nykyajan kielenopas, luku 8 Taivutus:

Taivuttamisen vaikeuksia

Sisällys:

Mistä taivutusongelmia syntyy?

Suomen kielelle on erityisen ominaista se, että sa­nois­ta käytetään monia erilaisia muotoja. Monet asiat, jotka muissa kielissä ilmaistaan erilaisilla apu­sanoil­la tai sanajärjestyksellä, ilmaistaan suomessa taivutuspäätteillä. Mutta joskus taivutuksessa syntyy ongelmia, jopa kiistoja. Ongelmia aiheuttavat etenkin

Taivutusongelmia aiheuttavat etenkin tilanteet, joissa sana on kirjoitettu lyhenteellä, nume­roil­la tai muulla poikkeavalla tavalla. Taivutusmuoto ”Euroopan unioniin” on helppo kir­joit­taa sanoina, mutta miten se kirjoitetaan, jos halutaan käyttää lyhennettä ”EU”? Lyhen­tei­den taivutusta käsitellään jäljempänä erikseen.

Etenkin sivistyssanat aiheuttavat usein taivutusongelmia. Esimerkiksi sana ”show” on suomen kieleen hyvin kotiutunut, vaikka sen kirjoitus- ja äänneasu kertovat vieras­peräi­syy­des­tä. Yksikössä taivutus ei aiheuta muuta ongelmaa kuin sen, että virallisten sääntöjen mukaan siinä tulisi käyttää heittomerkkiä, jonka moni taas kokee hiukan oudoksi: ”show’n”, ”show’ssa” jne. Mutta monikon useimmat muodot ovat erittäin hankalia. Perus­sana­kirjan mukaan ”show” kuuluu taivutustyyppiin, jonka mallisana on toinen sivistys­sana, ”parfait”, ja esimerkiksi monikon genetiivi on mallin ”parfait’iden” mukaan siis ”show’iden”. Tällaisten muotojen käyttöä ei todellakaan voi pitää luontevana. On parempi käyttää esimerkiksi yh­dys­sa­naa, jossa vaikea sana on taipumattomana alkuosana, kuten ”show-ohjelmien”.

Erikoisuutena voidaan mainita sana ”Thaimaa”, joka usein taivutetaan ikään kuin se olisi kokonaisuudessaan vieras nimi, siis esim. ”Thaimaaseen”. Se on kuitenkin yhdyssana, jonka alkuosa on kansan nimitys ja jälkiosa suomen kielen sana ”maa”, joten oikea taivutus on tämän mukaisesti esim. ”Thaimaahan”.

Sanakirjojen tiedot taivutuksesta

Taivutusmuotojen muodostaminen

Yleiskielen sanan taivutusmuodon muodostamisen ongelmaan löytyy yleensä vastaus Kielitoimiston sanakirjasta. Siinä on kunkin hakusanan kohdalla mainittu eräitä koodeja käyttäen sanan tai­vu­tus­tyyp­pi (taivutuskaava), astevaihtelun esiintyminen ja se, ovatko päät­teet etu- vai taka­vokaa­li­set. Joidenkin erikoisten sanojen osalta on lisäksi sanallisia huo­mau­tuk­sia. Vas­taa­va, mutta toisenlaisia merkintöjä käyttävä järjestelmä on vanhassa Nyky­suomen sana­kirjassa.

Esimerkiksi nalle-sanan kuvaus Kielitoimiston sanakirjassa (ja Perussanakirjassa) on seuraava:

nalle8 (mon. genetiivi: nallejen t. nallein) vars. last. (lelu)karhu.

Tässä yläindeksi 8 on taivutuskaavan numero, joka viittaa painetun kirjan ensimmäisen osan alkupuolella olevaan Taivutustyypit-taulukkoon, jossa on mallisanasta muutama taivutusmuoto, joista muut voidaan päätellä. Tässä tapauksessa mallisanana sattuu olemaan juuri nalle, ja taulukon taivutusmuodot ovat: nalle, nallen, nallea, nalleen, nallejen (nallein), nalleja, nalleihin.

Kielitoimiston sanakirjan verkkoversiossa hakusanan kuvaus sisältää samat tyyppimuodot kuin taivutuskaava, mutta siinä on säilytetty taivutuskaavojen numerot.

Nykysuomen sanakirjan taivutustiedot

Nykysuomen sanakirjassa nalle-sanan kuvaus on seuraava:

nalle9 s. last. ja leik. karhusta, karhunpojasta, lelukarhusta. | Korkeasaaren leikkisä n. Pikkusiskon rakkain lelu oli suuri, karvainen n.

Tässäkin sanakirjassa sattuu nalle-sana olemaan myös taivutuskaavansa mallisanana: nalle, -n, -a, -na, -en, (-in), -ja, -ihin. Tämän sanan monikon genetiiviksi Nykysuomen sanakirja siis mainitsee vain muodon ”nallein” ja senkin sulkeissa. Kirja sanoo käytännöstään: ”Normaali­tyyliin kuulumattomat tai harvinaiset taivutusmuodot on pantu sulkeisiin.”

Uudemmissa sanakirjoissa on taivutustietoja osittain yksinkertaistettu muun muassa poistamalla kokonaan vanhentuneiksi katsottuja muotoja. Osittain tämän takia niissä on vähemmän taivutuskaavoja, ja siksi kaavojen numerointikin on erilainen kuin Nykysuomen sanakirjassa. Toisaalta taivutusvaihtoehtoja on joissakin tapauksissa lisätty.

Kaikkien taivutusmuotojen tuottaminen

[-]Taivutus
nominatiivinalle
genetiivinallen
partitiivinallea
translatiivinalleksi
essiivinallena
inessiivinallessa
elatiivinallesta
illatiivinalleen
adessiivinallella
ablatiivinallelta
allatiivinallelle
abessiivinalletta
nominatiivi_monnallet
genetiivi_monnallejen, nallein
partitiivi_monnalleja
translatiivi_monnalleiksi
essiivi_monnalleina
inessiivi_monnalleissa
elatiivi_monnalleista
illatiivi_monnalleihin
adessiivi_monnalleilla
ablatiivi_monnalleilta
allatiivi_monnalleille
abessiivi_monnalleitta
instruktiivi_monnallein

Kielitoimiston sanakirjan maksuttomassa verkkoversiossa saa esiin vain osan sanan tai­vu­tus­muo­doista. Kaikki muodot saa esille Joukahainen-palvelussa, joka on epävirallinen, mutta asian­tun­te­vas­ti hoidettu. Joukahainen näyttää aluksi vain muutamia muotoja, mutta painiketta [+] napsaut­ta­mal­la saa kaikki muodot näkyviin. Tällöin [+] muuttuu painikkeeksi [-], jonka napsauttaminen piilottaa suurimman osan muodoista. Ohessa on esimerkki nalle-sanan taivutustiedoista.

Joukahaisen käyttämä taivutusluokitus on sama kuin Kielitoimiston sanakirjassa. Joukahainen käyttää sen mukaisista luokista nimitystä ”Kotus-luokka”.

Joukahaisessa oleva sanasto on osittain suppeampi, osittain laajempi kuin Kielitoimiston sanakirjassa. Se sisältää melko paljon myös erisnimiä.

Toisentyyppinen palvelu on Verbix.com, joka on erikoistunut eri kielten verbintaivutukseen. Sen suomen verbien taivutus tuntee suuren määrän verbejä, myös murteissa esiintyviä verbejä, joita ei ole edellä kuvatuissa aineistoissa.

Apua taivutusmuodon valintaan

Usein ongelmana ei ole, miten taivutusmuoto muodostetaan, vaan mitä kieliopillista muotoa ylipäänsä käytetään. Taivutusmuodon valinnassa voi olla apua sanakirjojen esimerkeistä, joskus myös niissä olevista erityistä ohjeista. Jos vaikkapa herää kysymys, onko ”tiedottaa henkilökuntaa” oikein, voidaan katsoa tiedottaa-sanan käyt­tö­esi­merk­ke­jä, kuten ”Henkilökunnalle tiedotettiin uusista järjestelyistä”. Tästä ilmenee, että tiedotuksen vastaanottaja ilmaistaan -lle-​loppuisella muo­dol­la, kun taas objektilla kerrotaan, mitä tiedotetaan eli asia. Tällä tosin ei välttämättä va­kuu­te­ta kiistakumppania, koska esimerkit ovat näytteitä kielenkäytöstä, eivät nor­me­ja. Ks. kohtaa Voiko sinua tiedottaa?

Taivutuksen välttäminen

Taivuttamiskiellot

Joskus vaaditaan, että jotakin sanaa tai muuta ilmaisua ei saisi lainkaan taivuttaa. Erityisesti tämä koskee tavaramerkkejä. Saatetaan esimerkiksi vaatia ilmaisun Aspirin® kirjoittamista aina juuri näin. Mutta on suomen kielen sääntöjen vastaista jättää sana tai­vut­ta­mat­ta silloin, kun sen asema lauseessa vaatii taivutusmuotoa. Ei voida kirjoittaa ”lääkäri määräsi tautiin Aspirin®”, vaikka kuinka haluttaisiin korostaa Aspirin-sanan luon­net­ta eris­nime­nä (tavaramerkkinä), vaan sitäkin on taivutettava: ”lääkäri määräsi tautiin As­pi­ri­nia” (tai: ”– – Aspirinia®.”). Harvoin on myöskään syytä ruveta muotoilemaan lauseita niin, että tällaiset sanat voidaan kirjoittaa aina perusmuotoisina.

Taivutusmuodon puuttuminen

Joskus harvoin sanalla ei ole sellaisia taivutusmuotoja, jotka sen sanaluokan sanalla yleensä on. Esimerkiksi verbillä, jonka preesensin yksikön 3. persoonan muoto on ”erkanee” ei ole I infinitiiviä. Tämä on ongelma oikeastaan vain silloin, kun tekstissä on käytetty sellaista sanaa ja lausetta muutetaan niin, että sana pitäisi saada toiseen muotoon. Ratkaisuna on silloin yleensä sanan vaihtaminen toiseksi; esimerkkitapauksessa voisi käyttää sanaa ”erkaantua”.

Sanan ”vuo” taivutuksesta sanakirjat sanovat, että mo­ni­kos­sa ei käytetä muita muotoja kuin perusmuotoa (vuot). Sanan käyttöä ei kuitenkaan voi välttää yhteyksissä, joissa se on tarpeellinen termikäytössä, esimerkiksi sanan ”magneettivuo” osana. Käytännössä tällöin on jätetty sanakirjat huomiotta ja kirjoitettu magneettivoista, vaikka se aluksi on oudoksuttanut.

Taivutuksen välttäminen selvyyssyistä

Taivutuksessa voi olla sellainen ongelma, että mikä tahansa vaihtoehtoisista taivutustavoista on osalle lukijoista outo tai väärän tuntuinen. Silloin voi olla aiheellista välttää hankala taivutus joku vaihtamalla sanaa tai muuttamalla lauserakennetta. Lisäksi esimerkiksi lyhenteisiin, tunnuksiin ja lausekkeisiin on hankala liittää taivutuspäätteitä.

Sen sijaan, että mietittäisiin, onko ”nallejen” vä­hem­män outo kuin ”nallein”, voidaan kirjoittaa vaikkapa ”nallekarhujen”.

Jos hankala ilmaus esiintyy tekstissä vain kerran tai pari, voidaan yleensä muotoilla sanonnat niin, että se esiintyy vain perusmuodossa tai jossakin ongelmattomassa muodossa.

Lähdemme ensi viikolla Sydneyyn.
Lähdemme ensi viikolla käymään Sydneyssä.
Ehdotus oli alkujaan presidentti Rydin tekemä.
Ehdotuksen oli alun perin tehnyt presidentti Ryti.
Auton nopeus nousi välillä jopa 120 km/h:iin.
Auton nopeus oli välillä jopa 120 km/h.

Vaikka taivutuksen välttäminen saattaa jopa tehdä ilmaisun kaikin puolin sujuvammaksi, se voi myös johtaa kömpelöihin lauserakenteisiin. Tämä pätee varsinkin silloin, kun tekstiä muokataan kiireessä. Välttelyä ei siis kannata viedä kovin pitkälle. Jos sana esiintyy tekstissä useasti, sen taivuttamisen välttäminen saattaa häiritä lukijaa enemmän kuin hiukan outo taivutusmuoto.

Tukisubstantiivi taivutuksen apuna

Usein ilmausta voi muuntaa niin, että taivutettavaksi tuleekin jokin tavallinen sana niin sanottuna tukisubstantiivina. Usein tukisubstantiivi on luontevaa kirjoittaa yhdyssanan jälkiosaksi niin, että alkuosana on se ilmaus, jonka tavutusta halutaan välttää.

Olen kyllästynyt teennäisiin show’ihin.
Olen kyllästynyt teennäisiin show-ohjelmiin.
Tehtävään käytetään Wordiä.
Tehtävään käytetään Word-ohjelmaa.
Asiasta on säädetty Wet Effectenhandelin 6. §:ssä.
Asiasta on säädetty Wet Effectenhandel -lain 6. §:ssä.

Toisissa tapauksissa on parempi kirjoittaa tukisubstantiivi erilliseksi sanaksi ennen sitä ilmausta, jota ei haluta taivuttaa. Tällaista menetelmää joudutaan joskus käyttämään esimerkiksi tietokoneohjelmien suomentamisessa silloin, kun ohjelmassa ei ole varauduttu taivuttamiseen. Tulos on usein kömpelön oloinen.

Hän esiintyi Pojassa ja ilveksessä.
Hän esiintyi elokuvassa Poika ja ilves.
Tulos jaetaan n + 1:llä.
Tulos jaetaan luvulla n + 1.
Etsi matkoja Helsingistä Lontooseen.
Etsi matkoja kohteesta Helsinki kohteeseen Lontoo.

Monissa tilanteissa kumpikin taivutuksen välttämisen tapa on mahdollinen. Erillisenä sanana oleva tukisubstantiivi on usein käytännöllisempi muun muassa siksi, että vältetään joitakin yhdyssanoihin liittyviä ongelmia.

Piirrä jana P:stä Q:hun.
Piirrä jana P-pisteestä Q-pisteeseen.
Piirrä jana pisteestä P pisteeseen Q.

Perusmuoto ensin

Jos joutuu käyttämään vaikeita taivutusmuotoja, kannattaa pyrkiä muotoilemaan teksti siten, että sanan ensimmäinen esiintymä on perusmuodossa. Tällöin lukija toden­näköi­sem­min ymmärtää, mistä on kyse, kun vastaan tulee sanan taivutettuja muotoja. Tässäkin on toki muistettava, että ilmaisun pitäisi olla kohtalaisen luonteva.

Ranta-alvella on keltaiset kukat, ja se kasvaa jopa metrin korkuiseksi. – –
Ranta-alpi on keltakukkainen ja jopa metrin korkuinen. – –

Nimen käyttäminen perusmuodossaan on eduksi etenkin silloin, kun teksti tehdään tai myöhemmin siirretään webiin tai muuhun järjestelmään, josta voidaan tehdä tiedonhakuja tietokoneella. Tämä johtuu siitä, että kun ihmiset tekevät hakuja, he yleensä kirjoittavat sanat perusmuotoisina. Useimmat hakujärjestelmät eivät ymmärrä taivutuksesta mitään. Jos joku etsii tietoja ranta-alvesta, hän todennäköisesti käyttää haussa siitä perusmuotoa ”ranta-alpi”. Silloin ei todennäköisesti löydy sellaista tekstiä, jossa tämä sana esiintyy vain taivutetuissa muodoissa.

Lieneekö potentiaali tarpeellinen?

Harvinaisia muotoja

Taivutusongelmia syntyy siitäkin, että kirjoittaja pyrkii käyttämään sellaisia taivutus­muotoja, jotka eivät kuulu hänen omaan, luontevaan kieleensä. Niistä ehkä taval­li­sin on potentiaali.

Potentiaaliksi kutsutaan sellaisia teonsanojen muotoja kuin ”lienee”, ”voinee”, ”saa­nem­me” ja ”tultaneen”. Niissä kaikissa on potentiaalin tunnus -ne-.

Potentiaali on useissa murteissa, yleispuhekielessä ja arkisessa kirjoitetussa kielessä var­sin harvinainen. Usein sen käyttö rajoittuu olla-verbin potentiaalimuotoihin kuten ”lie­nee”, ja niitäkin käytetään usein yleiskielen sääntöjen vastaisesti.

Potentiaalia ei yleensä kannata käyttää, koska se on muodostukseltaan hankala ja mer­ki­tyk­sel­tään epäselvä. Lisäksi se on sävyltään vahvasti kirjakielinen. Kun kirja­kieli­syy­teen yh­dis­tyy kompasteleminen potentiaalin muodossa tai käyttötavassa, tulos on tahattoman koo­mi­nen.

Potentiaalin hankala muodostus

Potentiaalin muodostamisessa tehdään hyvin usein virheitä. Edellä mainitut esimerkki­sanat ovat melko helppoja, joskin ”voitaneen” usein kirjoitetaan väärin ilman loppu-n:ää. Mutta monien teonsanojen potentiaalin muodostus on hankalaa. Esimerkiksi sanan ”tulla” poten­tiaa­li on ”tullee”, ei ”tullenee”, kuten usein kirjoitetaan.

Muodostamisen vaikeudet johtuvat paljolti siitä, että potentiaalia käytetään puhekielessä erittäin vähän. Se on lähinnä keinotekoisesti tuotu kirjakieleen. Siksi emme osaa tuottaa potentiaalimuotoja samalla tavoin sujuvasti kuin useimpia muita taivutusmuotoja. Vas­taa­vas­ti me lukijoina usein pysähtynemme ihmettelemään potentiaalimuotoja.

Kömpelöä yrittämistä: ”lienee on”

On melko tavallista käyttää sanaa ”lienee” suunnilleen merkityksessä ’kai’, esimerkiksi il­mai­sus­sa ”lienee on”. Tämä on kielen normien mukaan virhe, sillä niiden mukaan ”lienee” on itsessään teonsana, olla-sanan muoto.

Taustalla on luultavasti se, että epävarmuutta ilmaisevat adverbit kuten ”kai”, ”luultavasti” tai ”todennäköisesti” koetaan liian arkisiksi – ja epävarmuutta ilmaiseviksi. Kirjakielisen oloinen ”lienee” saattaa tuntua sopivalta, mutta sitä tulisi kielen sääntöjen mukaan käyttää verbinä, ei adverbina.

Joidenkin puhdaskielisyysmiesten mielestä myös ”kai lienee” on virheellinen, koska siinä ilmaistaan epävarmuus kahteen kertaa. Tämä on kuitenkin eri tason asia kuin potentiaalimuodon käyttö adverbina.

Sana ”lie” on sanan ”lienee” lyhyempi muoto, jota käytetään vanhastaan lähinnä runol­li­ses­sa kielessä, mutta myös puhekielessä. Tämän takia se sopii asiatekstiin huonosti silloinkin, kun potentiaalia sinänsä voisi käyttää.

Potentiaalin epäselvä merkitys

Myös merkitykseltään potentiaali on ongelmallinen. Se ilmaisee asian lähinnä epävarmaksi tai todennäköiseksi. Tähän kuitenkin sisältyy suuri määrä erilaisia asteita.

Käyttämällä potentiaalin asemesta sellaisia sanoja kuin ”kai”, ”ehkä”, ”luullakseni”, ”mahdollisesti”, ”todennäköisesti” tai ”varmaankin” voit ilmaista käsityksesi tarkemmin ja luontevammin. Näistä sanoista ”kai” olisi usein merkitykseltään sopiva, mutta se on hiukan arkinen. Viralliseen tyyliin sopivat ehkä parhaiten sanat ”todennäköisesti” ja ”luultavasti”.

Potentiaalin hyötykäyttöä

Potentiaalille on kuitenkin jonkin verran käyttöä:

Käyttämällä potentiaalia voi kirjoittaja tavallaan ottaa lievemmän tai epävarmemman tai muuten varauksellisemman kannan ilman, että korostaa varauksellisuutta. Monien verbien potentiaalimuodot eroavat tavallisista (indikatiivin) muodoista vain vähän, kuten tulee ~ tullee. Mutta usein on parempi esittää varauksellisuus selvemmin.

Jaksaneeko hän maaliin asti?

Pääministerin sairausloma jatkunee toukokuun ajan [uutisotsikko]

Uudistus ei aiheuttane merkittäviä kustannuksia. [epävarmuus melko huomaamaton]

Vaikuttaa siltä, että uudistus ei aiheuta merkittäviä kustannuksia. [epävarmuus selvempi]

Kehottava vai käskevä potentiaali?

Virallisessa kirjeenvaihdossa käytetään joskus potentiaalia niin, että tarkoituksena on peh­men­tää kehotusta tai vaatimusta: ”Lähettänette asiasta selvityksen.” Mutta tällöin poten­tiaa­lia käytetään merkityksessä, jota sillä ei vanhojen kielioppien mukaan ole. Vielä pa­hem­paa on, että monet kokevat sellaisen ilmaisun pikemminkin tylyksi kuin kohteliaaksi. On koh­te­liaam­paa esittää pyyntö, kehotus tai vaatimus suoraan kuin verhoamalla se poten­tiaa­liin, joka esittää ikään kuin itsestään selvänä, että kehotusta tulee totella. Voidaan hyvin kirjoittaa ”Pyydämme, että lähetätte asiasta selvityksen.”

Iso suomen kielioppi tuntee kyllä potentiaalin käytön kehottavassa merkityksessä, esimerkiksi ”Var­mis­ta­net­te, että huoltomiehellä on avain asuntoonne.” Sen mukaan tällaisella potentiaalilla ”il­mais­taan pu­hu­tel­ta­vaan kohdistuva velvoite”. Ei ole kuitenkaan mitenkään selvää, että kaikki ym­mär­tä­vät asian näin. Onhan potentiaalin ensisijainen merkitys toisenlainen. Kehotuksen potentiaali saat­taa siis olla sekä epä­sel­vä että epäkohtelias.

Kehottavaa tai käskevää potentiaali ei kannata korvata indikatiivilla, johon liitetään -han- tai -hän-pääte, esimerkiksi ”Lähetättehän asiasta selvityksen”. Silloinkin ilmaus on epäselvä, ja lisäksi se saatetaan kokea tuttavallisuutta tavoittelevaksi, mutta samalla määräileväksi.

Ehdottava potentiaali?

Potentiaali on pesiytynyt kokouskieleen eräänlaiseksi ehdottamisen muodoksi. Puheenjohtaja saattaa sanoa ”Ehdotus hyväksyttäneen”, kun hän tarkoittaa sanoa, että nyt se hyväk­sy­tään, ellei kukaan heti vastusta.

Hiukan vastaavasti saatetaan virkakielessä kirjoittaa ”Asiasta pyydettäneen terveys­lauta­kunnan lausunto”, kun virkamies ehdottaa pyytämistä. Tavoitteena on ehkä toisaalta saada virkamiehen persoona taka-alalle (ei haluta kirjoittaa ”Ehdotan, että – –”), toisaalta esittää asia siinä valossa, että päättäjän tarvitsee vain hyväksyä asia – ja olisi syytäkin toimia niin. Tämän takia ”ehdottamisen potentiaali” voidaan tulkita myös ohjailevaksi, jopa yli­mieli­seksi.

Erikoistapaus ehdottavasta potentiaalista on se tuomioistuinkielen tapa, että eriävässä mielipiteessä esitetään potentiaalilla se, mitä mielipiteen esittäjän mielestä olisi tullut päättää (”korkein oikeus päät­tä­nee, että – ; –). Sellaista ei tietenkään pidä jäljitellä muissa yhteyksissä.

Niin sanottu passiivi

Suomen kieliopeissa kutsutaan passiiviksi sellaisia verbinmuotoja kuin ”tehdään”, ”tehtiin”, ”on tehty”, ”tehtäneen” ja ”tehtäisiin”. Nimitys on sikäli harhaanjohtava, että muista kielistä puhuttaessa passiivi-sanalla on yleensä toinen merkitys. Oikeampi nimitys olisi ”neljäs persoona”.

Suomen passiiviksi kutsutut muodot ilmaisevat, että tekijä on persoonallinen, siis käy­tän­nös­sä lähes aina ihminen, mutta verbinmuoto ei muutoin tarkemmin ilmaise tekijää, toisin kuin esimerkiksi yksikön 1. persoonan muoto ”teen”. Asiayhteys saattaa kyllä yksilöidä tekijän tai tekijät tarkastikin. Tähän tapaan pas­sii­via on vanhastaan käytetty suomen kielessä. Jos sanotaan ”puu kaadettiin”, se tarkoittaa, että joku kaatoi tai jotkut kaatoivat puun. Ilmaisua ei voisi käyttää, jos puun kaatoi tuuli, ei myöskään yleensä, jos sen kaatoi majava.

On kuitenkin varsin yleistä käyttää passiivia etenkin käännösteksteissä vieraiden kielten passiivin suorana vastineena. Automaatissa saattaa näkyä teksti ”tilitietoja tarkistetaan”, vaikka tarkistaminen tapahtuu täysin automaattisesti, ilman minkäänlaista ihmisen puuttu­mista asioihin. Periaatteessa kielenhuolto ei kuitenkaan ole luopunut vanhasta peri­aatteesta, jonka mukaan passiivi edellyttää henkilötekijää. Ks. kirjoitusta Passiivin käytöstä.

Passiivilla on käyttöä monenlaisissa tilanteissa, kuten seuraavissa:

Passiivin käytössä on kuitenkin eräitä ongelmia (ks. myös kohtaa Verbien taivutus):

Viimeksi mainittu asia kuuluu lähinnä tyyli- ja sisältöasioihin. Ei ole varsinaisesti kielivirhe, jos teksti on hämärää eikä sano, kuka tekee tai ketkä ovat. Nyrkkisäännöksi voi esittää, että useimmiten asiatekstin sisältö muuttuu selvemmäksi, kun passiivimuoto korvataan sellaisella, jonka yhteydessä mainitaan tekijä. Poikkeuksen muodostavat lähinnä tilanteet, joissa pas­sii­vil­la on laajasti yleistävä merkitys eli tekijäksi voidaan ajatella kuka tahansa. Muutoin on te­ki­jän ilmaisemiseen yleensä tarvetta, ja usein tekijä onkin lauseeseen piilotettuna. Tämä on si­kä­li oikeakielisyysongelma, että piilottaminen on usein tehty käyttämällä vieraiden esi­ku­vien mukaista rakennetta kuten ”sen ja sen toimesta”, jollaisia etenkin aiemmin kielen­huol­to paheksui.

Veroista tehdään viran puolesta seuraavat vähennykset.
Verovirasto tekee veroista seuraavat vähennykset.
Eri tutkijoiden toimesta on kehitetty uusia menetelmiä.
Eri tutkijat ovat kehittäneet uusia menetelmiä.

Tosin joissakin tilanteissa on tarpeellista ja asiallista tehdä tekijän ilmoittaminen epä­sel­vem­mäk­si. Jos kirjoitetaan ”metsäteollisuuden taholta on hyökätty”, se on lievempi syytös kuin ”metsäteollisuus on hyökännyt”. Tämäntapaisissa tilanteissa on taholta-sana yleensä pa­rem­pi kuin toimesta-sana, joka voidaan tulkita toimeksiantoa tarkoittavaksi tai vain epä­mää­räi­syyt­tä osoittavaksi.

Passiivin muotojen muodostamisen ongelmia tarkastellaan jäljempänä kohdassa Verbien taivutus.