Nykyajan kielenopas on laaja esitys suomen kielen kirjoittamisesta lähinnä oikeakielisyyden kannalta. Vaikka kielenhuolto on väljentänyt sääntöjä, normien merkitys on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt. Sääntöjen muuttuminen on luonut epävarmuutta ja ristiriitaisia normistoja.
Kielelle asettavat normeja monet eri tahot: kielitoimisto, yritysten tiedotusyksiköt, esimiehet, opettajat ja monet muut. Jokaisella normilla on perusteensa, hyvät tai huonot. On tärkeää tuntea perusteet, jotta voi ristiriitatilanteissa tehdä järkeviä valintoja. Siksi tämä opas on osittain pohdiskelevampi kuin monet vanhemmat kielenoppaat. Toisaalta tavoitteena on antaa mahdollisimman täsmällisiä vastauksia niihin kysymyksiin, joihin voi vastata täsmällisesti.
Opas neuvoo kirjoittamaan niin, että lukijoille tärkeitä normeja ei rikota. Lisäksi se korostaa eri normien eriasteista merkitystä. Esimerkiksi monitulkintaisuuteen, vääriin tulkintoihin tai ymmärtämisvaikeuksiin johtavia kielivirheitä kannattaa vältellä enemmän kuin sellaisia virheitä, jotka rikkovat vain melko mielivaltaisesti asetettuja oikeinkirjoitussääntöjä.
Toisentyyppinen kirjoittamisen opas on Kirjoita asiaa, joka keskittyy kirjoittamisen suuriin linjoihin.
© 2004–2010 Jukka K. Korpela, jkorpela@cs.tut.fiSisällys:
Tämä aineisto on saatavana myös yhtenä tiedostona.