Arkisen asiakirjoittamisen opas, luku 6 Kirjoittamisen tekniikkaa:

Sivistyssanat

Sivistyssanat ovat myös tunneasia

Sivistyssanoihin suhtaudutaan usein hyvin tunneperäisesti. Jotkut vastustavat niitä kielellisen puhdasoppisuuden takia: ei saa käyttää vierasperäisiä sanoja. Tällöin ei yleensä oteta huomioon, että hyvin suuri osa suomen sanoista on vierasperäisiä, joskin vanhimmat lainasanat (kuten "äiti" ja "sata") ovat täysin mukautuneet suomeen.

Jotkut taas erityisesti suosivat sivistyssanoja siksi, että ne tuovat kansainvälistä ilmapiiriä. Ja kun jonkin erikoisalan ihmiset puhuvat keskenään, niin oman alan termien käyttely luo tunnelmaa. Osittain tästä johtuu, että alan sanoja käytetään tällöin myös väljentyneessä merkityksessä ikään kuin yleiskielen sanoina.

Vältä yleensä sivistyssanoja

Minä suosittelen yleiseksi linjaksi sivistyssanojen välttämistä, ei niiden vierasperäisyyden takia vaan siksi, että ne eivät ole yleisesti tunnettuja. Sana "televisio" on aivan yhtä vierasperäinen kuin sana "agorafobia", mutta vain jälkimmäistä kehotan välttämään. Leikillisesti voisi jopa sanoa, että "televisio" on vierasperäisempi, koska se on koottu kahden vieraan kielen sanoista, kun taas "agorafobia" on pelkkää kreikkaa.

Jos joudut käyttämään sivistyssanoja, on syytä tarkistaa, löytyvätkö ne sivistyssanakirjasta. Ei haittaa, vaikka se olisi vanhahko, esim. Nykysuomen sivistyssanakirja, sillä olennaista on, voidaanko kohtuudella olettaa, että sana on useimmille lukijoille tuttu tai että he ainakin voivat löytää sen omasta sivistyssanakirjastaan. Osittain tämäntapaisiakin tarkoituksia varten olen koonnut Webiin Pienehkön sivistyssanakirjan.

Selitä ainakin erikoisimmat sanat

Jos sivistyssana ei ole melko yleisesti tunnettu ja suppeahkoistakin sanakirjoista löytyvä ja jos kuitenkin sivistyssanan käyttö on välttämätöntä, on syytä ehdottomasti liittää joko tekstiin tai kirjoituksesi lopussa olevaan erilliseen sanastoon selitys, joka kertoo sanan merkityksen. Sama koskee tilanteita, joissa merkitys poikkeaa sivistyssanakirjan antamasta.

Selitysten laajuudessa on syytä ottaa huomioon lukijakunta. Mitä suppeammalle piirille teksti on tarkoitettu, sitä suppeammat selitykset riittävät. Mutta hyvä kirjoittaja tarjoaa myös jonkinlaisen mahdollisuuden "päästä sisälle" tekstiin suppealtakin tietopohjalta. Vaikka teksti on tutkimusraportti, joka on kirjoitettu saman erikoisalan tutkijoille, se saattaa kuitenkin kiinnostaa alan opiskelijaa tai harrastajaa tai toisen alan tutkijaa jonkin yhtymäkohdan takia. Esimerkiksi Web-sivulla onkin hyvä antaa ainakin jonkinlainen viittaus (linkki) selityksiin, esimerkiksi sivustoon, jolla alan erikoissanastoa esitellään. Sellaisen löytämisessä voi olla apua koosteestani Termisanastoja Webissä.

Sanat lukijoiden mukaan

Oikea periaate on käyttää sellaisia sanoja, jotka lukijat ymmärtävät helposti ja oikein. Tällöin on tärkeää, millaisia lukijasi ovat ja mitä sanoja he tuntevat, ei se, mistä sanat ovat saaneet alkunsa. Omaperäinen sana saattaa jopa olla vieraampi kuin vierasperäinen.

Jos kirjoitat jotakin erikoisalaa hyvin hallitseville ihmisille sen alan asioista, niin he varmaankin tuntevat parhaiten alan vakiintuneen termistön, olipa se omaperäistä tai vierasperäistä. Jos taas kirjoitat erikoisalan asioista suurelle yleisölle, joudut ehkä paljonkin selittämään sanoja tai käyttämään pitkiä, kuvailevia ilmaisuja nasevien termien asemesta. Jos kirjoitat juristeille, niin sana "immateriaalioikeudet" on sopiva, mutta jos kirjoitat samasta aiheesta suurelle yleisölle, on parempi käyttää kuvailevampaa ja epätäsmällisempää ilmaisua, esim. "tekijänoikeus, patenttioikeus ja muut vastaavat ns. aineettomat oikeudet". Jos tarvitset käsitettä monessa kohdassa, voi olla tarpeen määritellä ensin sana "immateriaalioikeudet" ja sitten käyttää sitä. Sellainen ratkaisu voi olla kuitenkin lukijoille varsin raskas, etenkin jos määriteltyjä termejä on paljon, koska määritelmät eivät kovinkaan hyvin pysy muistissa.

Erikoistapauksena kannattaa mainita, että kirjoitettaessa maahanmuuttajille tai muille, joiden äidinkieli ei ole suomi, on usein hyvä suosia sivistyssanoja. Monien kielten puhujat ymmärtävät sanan "projekti" selittämättäkin, koska he tuntevat sen vastineen jossain muussa kielessä, kun taas sanan "hanke" ymmärtämiseen ei ole vastaavaa tukea.

Usein terminluonteiset sivistyssanat ovat välttämättömiä, koska niille ei ole järkeviä vaihtoehtoja. Jos haluat kirjoittaa propaanista, konvoluutioista tai eksistentialismista, sinun on pakko käyttää näitä sanoja. Jos nimittäin yrität itse sepittää niille omaperäisiä vastineita, sinua ei ymmärrä kukaan, eivät kyseisen alan asiantuntijat eikä suuri yleisö.

Toisaalta hyvin usein sivistyssanalle on suomalaisempi vastine, joka on kadunmiehelle paljon tutumpi ja jonka asiantuntijatkin hyvin ymmärtävät. Ei ole mitään perustetta käyttää sellaisia sivistyssanoja kuin "iktyologia" tai "attribuutti", koska voi käyttää sanoja "kalatiede" ja "määrite". Suomalaisempi vastine voi olla joko yleisesti käytetty ja tunnettu termi taikka sellainen yhdyssana tai sanaliitto kuin "kalatiede", jonka merkitys on ilmeinen.

Sivistyssanojen käyttö valikoi lukijoita

Sivistyssanoilla voidaan tietysti keikaroida. Niitä voidaan käyttää, tietoisesti tai tiedostamattomasti, jonkinlaisen sisäpiiritunnelman luomiseen. Sanassa "boutique" on lumoavaa charmia joillekuille, ja lintuharrastajapiireissä tuskin pärjää, jos ei osaa kutsua kuikkaa Gaviaksi. Aina, kun käytät vähän tunnettua sanaa, lähetät lukijalle piiloviestin: jos et tunne tätä sanaa, tämä juttu ei ole tarkoitettu sinulle. Esimerkiksi latinankielisten lentävien lauseiden viljely on tehokas keino karkottaa latinaa osaamattomat. (Muinaiset roomalaiset käyttivät vastaavaan tarkoitukseen kreikkaa.) Vielä tehokkaampaa on ottaa juttuun mukaan kirjallisuussitaatteja alkukielellä, jota suhteellisen harvat osaavat, esimerkiksi nyky-Suomessa ranskaksi tai saksaksi. Joskus tällainen menettely voi olla ihan perusteltuakin, joskin on selvempää kertoa jutun esipuheessa tai alussa suoraan, keille se on tarkoitettu.

Vierasperäinen vai omaperäinen - millä perusteilla valitaan?

Joskus on vaikeaa valita sivistyssanan ja omaperäisen sanan välillä. Sivistyssana voi olla asiantuntijapiireissä tutumpi kuin omaperäinen sana, joka voi olla hiljattain sepitetty vaikkakin virallisesti suositeltu. Omaperäinen vastine voi olla vanhakin mutta harvinainen; esimerkiksi "inessiivi" on kai tunnetumpi termi kuin "sisäolento". Sivistyssana voi myös olla merkitykseltään täsmällisempi tai lyhemmyyttään kätevä. Valinnassa kannattaa ottaa huomioon muun muassa se, miten hyvin lainasana sopii rakenteeltaan suomeen, esimerkiksi sisältääkö se vieraita kirjaimia kuten b, f ja g taikka hankalia konsonanttiyhdistelmiä kuten str. Tärkeää on myös, kirjoitetaanko lainasana suomen vai vieraan kielen kirjoitusjärjestelmän mukaisesti eli vastaavatko kirjoitusasu ja äänneasu toisiaan.

Kenties sinulle on luonnollista kirjoittaa niin, että käytät paljon sivistyssanoja. Jos se helpottaa kirjoittamisen vaikeinta, luovaa vaihetta, niin käytä siitä vaan - mutta muista sitten luovimman vaiheen jälkeen käydä tekstisi läpi ja korvata lukijoille tuntemattomat sanat heidän tuntemillaan. Jos kirjoitus on tärkeä, sen ymmärrettävyyteen voi hyvinkin kannattaa panostaa sen verran, että lukaisee sen läpi alleviivaten kaikki sivistyssanat ja sitten tarkistaa sivistyssanakirjasta tai muusta erikoissanakirjasta, löytyykö niille hyvät, ymmärrettävät suomenkieliset vastineet. Tätä työtä ei kuitenkaan pidä tehdä mekaanisesti, sillä osa vastineista on vain summittaisia selityksiä tai ehkä jopa sepitteitä, jotka ovat vähemmän tunnettuja kuin itse sivistyssana. ATK-termin "swapping" suomennosta "heittovaihto" tuskin käytetään missään muualla kuin ATK-sanakirjassa. Vastineen pitää ainakin olla sinun mielestäsi ymmärrettävä, muutoin se tuskin on ymmärrettävä lukijallekaan. Mutta älä välitä siitä, että suomalaisessa vastineessa ei ehkä tunnu olevan samaa historian siipien havinaa, kulturellisuutta ja glamouria kuin sivistyssanassa.

Monet sivistyssanat ovat sellaisia, että ne ovat joissakin yhteyksissä ja merkityksissä korvattavissa suomalaisemmilla mutta joissakin eivät. Suomalaisemmat vastineet voivat myös riippua asiayhteydestä. Esimerkiksi "autonominen alue" on "itsehallintoalue" tai "itsehallinnollinen alue", mutta "autonominen hermosto" on vakiintunut termi. Sana "positiivinen" on useimmiten korvattavissa sanalla "myönteinen", mutta ei matematiikassa, jossa täytyy joko käyttää kyseistä sivistyssanaa tai ilmaisua "suurempi kuin nolla", joka tosin ei aina ole mahdollinen. Ole siis tarkkana, koska sivistyssanakirjasi hyvin mahdollisesti tuntee vain joitakin merkityksiä, ei välttämättä sitä merkitystä, josta jutussasi on kyse.

Kirjoita normien mukaan - yleensä

Sivistyssanojen asu on horjuva, vaikka sitä koskevat normit ovat melko vakiintuneita. Ongelmana on lähinnä se, että normienmukainen kirjoitusasu poikkeaa varsin usein ääntämyksestä. Varsin tavallista alkaa olla, että kirjoitetaan esim. "agressio" eikä "aggressio". Itse soisin normien muuttuvan ääntämyksenmukaisiksi. Mutta mitä virallisempi on kirjoituksen luonne, sitä tärkeämpää on noudattaa normeja, vaikka sitä varten pitäisikin kahlata läpi kielenoppaita ja sivistyssanakirjoja.

Varsinkin jos käyttää paljon sivistyssanoja mutta kirjoittaa ne väärin, tulee tehneeksi vaikutuksen - mutta toisenlaisen kuin oli tarkoitus.