Arkisen asiakirjoittamisen opas, luku 7 Ohjeita eri kirjoitustilanteisiin:

Kääntäminen

Kääntämisestä on monia oppeja ja käsityksiä, eivätkä kaikki kääntämisen asiantuntijat tai sellaisina itseään pitävät suinkaan ole samaa mieltä seuraavista ajatuksista. Korostan, että käsittelen tässäkin nimenomaan asiatekstiä, en kaunokirjallisuutta.

Asiatekstin kääntämisen tarkoitus on ilmaista alkutekstissä olevat asiat mahdollisimman tarkoin ja sujuvasti sillä kielellä, jolle käännetään. Kääntämisessäkin on lukijakuntakin otettava huomioon. Yksinkertainen esimerkki tästä on sanojen valinta: on käytettävä sellaisia sanoja, joita lukijat ymmärtävät, vaikka se edellyttäisi pitempiä ilmaisuja kuin alkutekstissä ja alkutekstistä poikkeavia virkerakenteita.

Sanatarkka kääntäminen ei yleisesti ottaen ole mahdollista: jos sitä yritetään, tulos ei ole mitään kieltä. Useimmille kääntämistä vakavasti harjoittaneille tämä on itsestäänselvyys, mutta suuren yleisön keskuudessa elää sitkeänä toisenlainen käsitys. Todettakoon tässä vain se, että sana sanalta kääntämisen tekee mahdottomaksi jo kielten erilainen rakenne, esimerkiksi se, että suomessa ilmaistaan sijapäätteillä monia sellaisia asioita, jotka englannissa ilmaistaan erillisillä sanoilla, prepositioilla.

Toisaalta käännöksen tulisi yleensä tuoda tarkoin esille alkutekstin asiasisältö yksityiskohtineen ja vivahteineen. Tässä mielessä kääntämisen pitää olla "sanatarkkaa"; kääntäjä ei saa toimia ikään kuin alkutekstissä olisi toinen sana kuin siinä on, vaikka hänestä tuntuisi, että siinä pitäisi olla. Käännetty teksti kulkee alkuperäisen kirjoittajan nimissä, eikä kääntäjä saa väittää hänen esittäneen muuta kuin alkuteksti esittää. Kääntäjän ei myöskään pitäisi jättää asioita pois sen takia, että ne hänestä tuntuvat tarpeettomilta sanoa.

Viestintä epäonnistuu aina, ja tämä koskee aivan erityisesti viestintää, joka tapahtuu käännöksen kautta. Tätä ei enää pidä pahentaa muuttamalla tekstin sisältöä esim. ns. tyylillisistä syistä tai siksi, että kääntäjä kyllä tietää asiat paremmin kuin alkutekstin kirjoittaja.

Varsinaisen kääntämisen ohella on kuitenkin sellaisia kirjoitustehtäviä, joissa pitää jonkin tekstin pohjalta, sitä vapaasti muunnellen, tuottaa samasta aiheesta esitys toisella kielellä. Tällainen tehtävä voi olla yksinkertaisesti referaatin laatiminen. Kyse voi myös olla esimerkiksi laitteen suomenkielisen käyttöohjeen tekemisestä käyttäen hyväksi muunkielisiä ohjeita. Silloin voi olla tarpeellista, jopa välttämätöntä, muuttaa itse esityksen sisältöä esimerkiksi korvaamalla muiden maiden tilanteen mukaiset ohjeet Suomen oloihin sopivilla, lisäämällä Suomen lainsäädännön vaatimia ohjeita tai poistamalla varoituksia, jotka ovat Suomessa tarpeettomia. Tällöin kyseessä ei siis ole varsinainen käännös, ja suosittelenkin, että tulosta ei kutsuttaisi käännökseksi vaan esim. suomenkieliseksi, Suomen oloihin sovelletuksi ohjeeksi, joka muodostaa osan tuotteen lokalisointia. Tilanteesta riippuu, millaisia vapauksia voi ottaa sellaisia tehdessään. Kirjoittamisen palvelutarkoituksen kannalta parasta olisi, jos kirjoittaja silloin voi täysin vapaasti itse laatia ohjeen. Siinä tapauksessa kannattaa lukea ensin alkuteksti huolella (miettimättä kääntämistä vielä ollenkaan), miettiä tai kysellä vaikeat kohdat selviksi ja sitten ruveta suunnittelemaan esityksen rakennetta ja esitystapaa samalla tapaa kuin ryhtyisi tekemään täysin itsenäistä esitystä. Jossakin vaiheessa on tietysti tarkistettava, että kaikki alkutekstissä kerrotut tarpeelliset asiat ovat todella mukana omassa versiossa.

Jos alkutekstistä on olemassa käännöksiä muille kielille tai vanhoja käännöksiä sille kielelle, johon käännetään, on erittäin suositeltavaa käyttää niitä hyväkseen. Tällöin käännöksen ensimmäinen versio tehdään mieluiten alkutekstin pohjalta, ja se sitten tarkistetaan vertaamalla sitä muihin käännöksiin. Usein kääntäjä silloin huomaa tulkinneensa asioita toisella tavalla kuin muut kääntäjät, ja asia voi vaatia tarkempaa selvittelyä.

Seuraavassa on eräitä käytännön ohjeita kääntäjille:

Erityisen tarkkana on syytä olla suomentaessaan erikoisalojen tekstejä, joissa esiintyy kansainvälisiä sivistyssanoja. Tavallisten sanakirjojen antamat merkitykset eivät suinkaan aina ole oikeita kaikissa yhteyksissä. Hyvä kääntäjä tietysti kysyy epäselvistä kohdista kyseisen erikoisalan tuntijoilta. Jos siihen ei jostain syystä ole mahdollisuutta, niin yleensä on parasta käyttää sivistyssanojen suomalaistettuja asuja. Sanakirjoista löytyviä suomalaisempia vastineita kannattaa käyttää vain, jos todella tietää, että ne ovat juuri kyseisessä yhteydessä oikeita ja ymmärrettäviä. Jos näin ei tehdä, voi syntyä todella hulluja käännösvirheitä. Matematiikan termiä "positive definite matrix" ei todellakaan saa suomentaa sanoilla "myönteinen määräinen kirjasinmuotti" vaan "positiivisesti definiitti(nen) matriisi", vaikka kukin noista sivistyssanoista on monissa muissa yhteyksissä hyvin korvattavissa suomalaisemmalla vastineellaan.

Tarkkuutta vaatii myös sen huomaaminen, milloin kyseessä on erisnimi, milloin taas yleisnimi. Erisnimiähän yleensä käytetään käännöksessä alkuperäisessä asussaan, kun taas yleisnimet käännetään. Jos tekstissä lukee vaikkapa "MicroCellular Urethane", niin on tarkoin selvitettävä, onko kyseessä tavaramerkki (tuotemerkki) vai pitäisikö se suomentaa esim. sanoin "pienisoluinen uretaani".

Osa erisnimistä on sellaisia, että niistä käytetään suomessa vakiintuneita, kieleemme mukautuneita asuja. Jos suomentaja kirjoittaa "Ranskan kuningas Louis XIV", niin lukija voi alkaa ihmetellä, miksi historiaa varsin huonosti tunteva ihminen on ottanut historiaa käsittelevän tekstin kääntääkseen. Vielä hassumpaa on käyttää suomennoksessa sellaisia nimiä kuin "Munich" tai "Venedig", siis erisnimien muotoja, jotka eivät ole alkuperäisiä vaan toiseen kieleen mukautuneita - mutta eivät suomen kieleen vaan esim. englantiin tai ruotsiin.