Tietokoneohjelmien, tietokoneiden, komentojen yms. nimien kirjoittaminen

Tämän jutun tarkoitus on esittää tietokoneohjelmien, tietokoneiden yms. nimien kirjoitusasuun liittyviä ongelmia ja ehdottaa niihin ratkaisuja. Juttu on pyritty kirjoittamaan siten, että asian ymmärtäminen ei edellyttäisi kovinkaan laajaa ATK-alan asiantuntemusta, joskin esimerkkinimiä on otettu monilta sen osa-alueilta.

Sisältö:

• Johdanto
• Ongelmatapausten erittelyä
• Peruslähtökohta: erisnimien yleinen kirjoitusasu
• Mutkia matkaan
• Kielet ja metakielet
• Ehdotus säännöstöksi
• Taivuttamisesta

Johdanto

Tietokonealalla esiintyy suurta kirjavuutta erilaisten nimien ja nimentapaisten ilmaisujen käytössä. Esimerkiksi tietokoneohjelman nimi saatetaan kirjoittaa kokonaan isoin kirjaimin, kokonaan pienin kirjaimin taikka isolla alkukirjaimella ja muuten pienin kirjaimin. Käytetäänpä sellaisiakin seka-asuja kuin DECnet ja FrameMaker. Kuriositeettina mainittakoon vielä eräs ohjelma, jonka nimi olisi sen tekijän mielestä kirjoitettava T_EX siten, että E-kirjain on perustasoa alempana; tarkoituksena on korostaa kyseisen ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia tuottaa sellaista tekstiä!

Käytännössä kirjoittajat eivät aina tiedä ohjelman tekijän valitsemaa kirjoitusasua tai eivät välitä siitä. Varsin häiritsevää on, että samassakin kirjoituksessa voi esiintyä samasta ohjelmasta useita kirjoitusasuja: ELM, Elm, elm. Sellainen huolimattomuus ei toki ole hyväksyttävää missään oloissa, mutta se heijastaa kirjoitusasun vakiintumattomuutta.

Tietokoneohjelman nimi saattaa olla tavaramerkki, jota esimerkiksi ohjelman myyjä käyttää tekemissään käsikirjoissa. Se voi olla rekisteröity. Mutta koskeeko rekisteröinti isojen ja pienten kirjainten eroa? Mikä paino on annettava toisaalta ohjelman tekijän oikeudelle valita sen nimi kirjoitusasuineen, toisaalta kirjoitetun kielen asun yhtenäisyydelle ja selkeydelle? Jos autojen valmistajat innostuisivat tietokonealan tyyliin antamaan tuotteidensa nimille sellaisia "virallisia" kirjoitusasuja kuin FIAT, MercedesBenz ja volvo, näkisimmekö vaivaa kirjoittaaksemme ne "oikein" vai noudattaisimmeko kielen yleisiä normeja?

Nämä kysymykset koskevat toki kaikkia kieliä, vaikka mukana on joitakin juuri suomen kieleen liittyviä seikkoja. Lienee kuitenkin aika utopistista ajatella, että kysymyksiin saataisiin maailmanlaajuiset ratkaisut.

Ongelmatapausten erittelyä

Tietokoneohjelmien nimien lisäksi ongelmatapauksia ovat ainakin seuraavat:

• Tietokonemerkkien nimet, jotka usein ovat moniosaisia, esimerkiksi IBM 3090-200J VF tai VAX-11/750. Nämä ovat luonteeltaan tuotemerkkejä, mutta usein niistä käytetään erilaisia lyhennettyjä muotoja kuten IBM 3090 . Usein nimeä käytetään myös merkkiperheestä; puhutaan esimerkiksi VAXeista tai Vaxeista.
• Tietokoneiden yksilönimet, joiden päätarkoitus on mahdollistaa koneiden väliset yhteydet tietoliikenneverkoissa. Samalla ne mahdollistavat puhumisen kustakin tietokoneesta erikseen. Nimien muodostamistavat vaihtelevat suuresti. Usein koneiden ylläpitäjä valitsee nimet jostakin aihepiiristä, vaikkapa antiikin mytologiasta tai kukkien nimistöstä. Nimet kirjoitetaan usein pienellä, mutta monien mielestä on häiritsevää, että keskellä tekstiä esiintyy esimerkiksi kaira tai gandalf pienikirjaimisena. Jotkut ovatkin ruvenneet esim. painotekstissä lihavoimaan näitä nimiä, mutta erisnimien normaali kirjoitusasu (Kaira, Gandalf) tuntuisi paljon paremmalta.
• Verkkonimien rakenneosat. Tietokoneen yksilönimi on usein osana rakenteista verkkonimeä, esimerkiksi Finhut.Hut.Fi, jossa Finhut on varsinainen yksilönimi, Fi on erään alueen (domain) nimi ja Hut sen erään osa-alueen nimi. Tavallisin käytäntö on pienikirjaimisuus. Kun kyseessä kuitenkin ovat erisnimet, tuntuisi edellä käytetty asu paremmalta, koskapa kirjoitamme moniosaiset henkilönnimetkin samaan tyyliin: Kukka-Maaria Charlotta Möttönen-Adlercreutz.
• Käyttäjätunnukset ja vastaavat, joiden tarkoitus on mahdollistaa käyttäjien toiminta monen käyttäjän tietokoneissa. Tietokoneen kannalta käyttäjätunnus on pelkkä merkkijono, jota se käyttää käyttäjän tunnistamiseen. Ihmiset ovat keksineet monia tapoja muodostaa käyttäjätunnuksia: käytetään mm. etunimiä, lempinimiä, sukunimiä, niiden lyhennelmiä ja yhdistelmiä, numerokoodeja ja erilaisia koodattuja nimiä, jotka sisältävät esim. organisaatioyksikön tunnuksen ja juoksevan numeron. Kirjoitusasukin vaihtelee suuresti. Jos käyttäjätunnukseni on Korpela, on luonnollista kirjoittaa se kuten sukunimeni, mutta entäpä sellaiset muodosteet kuin Jkorpela, Jko tai Lk-jko?
• Tiedostojen nimet ja niiden osat sekä muut tietokoneen tiedostojärjestelmään liittyvät nimet, esimerkiksi hakemistojen nimet. Joissakin järjestelmissä, lähinnä Unixissa, isojen ja pienten kirjainten ero on merkitsevä eli esimerkiksi Foobar on aivan eri nimi kuin foobar. Muissa järjestelmissä on yleensä tapana kirjoittaa nimet - myös moniosaiset - joko kokonaan isoin tai kokonaan pienin kirjaimin, esimerkiksi public:<tools.calendar>calendar.cld. Kirjoitusasu Public:<Tools.Calendar>Calendar.CLD vastaisi paremmin sitä, miten nimi jäsentyy ja luetaan. Toisaalta voi sanoa, että tällaisia nimiä ei varsinaisesti ole tarkoitettu ääneen luettaviksi ja että niitä kirjoitettaessa on isojen kirjainten käyttö tarpeetonta. Toisaalta ne ovat rakenteisia nimiä samaan tapaan kuin edellä mainitut verkkonimet: kukin rakenneosa on itsessään nimi.
• Ohjelmointikielten nimet. Niiden kirjoitusasu vaihtelee paljon. Yleensä sellaiset nimet, jotka ovat alun perin henkilönnimiä, kirjoitetaan niiden tavoin: Pascal, Ada, Euclid. Sen sijaan isot kirjaimet ovat tavallisia sellaisissa nimissä, jotka ovat alun perin lyhenteitä: FORTRAN, PL/I, BASIC.
• Erilaisten komentojen, käskyjen ja lauseiden nimet. (Komennolla tarkoitan tietokoneen käyttöjärjestelmälle annettua ohjetta, käskyllä muulle ohjelmalle annettua ohjetta ja lauseella ohjelmointikielen tai vastaavan kuvauskielen ilmaisua. Termistö ei ole vakiintunut, vaikka sillä olisi huomattava käytännön merkitys asioiden selventämisessä. Tämä ongelma-alue ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä tärkeä.) Tyypillisesti kyse on siitä, että jonkin täsmällisesti määritellyn keinotekoisen, "formaalin" kielen ilmaisuja halutaan nimetä niiden hallitsevan sanan ("predikaatin") mukaan, esimerkiksi erase-komento, put-käsky, PROGRAM-lause. Luonnollinen lähtökohta olisi se, että kirjoitusasu olisi sellainen, jossa sana on kyseisessä formaalissa kielessä kirjoitettava. Kuitenkin hyvin usein kirjoitusasua ei ole määrätty, vaan voidaan kirjoittaa Erase, erase, ERASE tai vaikka eRaSe.
• Komentojen, käskyjen ja lauseiden rakenneosat. Tyypillisesti komento tms. muistuttaa jossain määrin (englanninkielistä) virkettä. Esimerkiksi komento Plot/queue=Penplotter Benson.PLT muistuttaa käskylausetta, jossa on predikaattina Plot, objektina tiedostonnimi Benson.PLT ja adverbiaalina ns. valitsin /queue=Penplotter. Useimmiten tällaiset komennot kirjoitetaan käyttäen kokonaan pieniä tai kokonaan isoja kirjaimia. Mutta miten ne olisi parasta kirjoittaa silloin, kun niitä esitetään tekstin seassa ohjeissa, oppikirjoissa yms.? Jos komento tms. pitää kirjoittaa esimerkiksi pienin kirjaimin, valinta lienee selvä, koska ei ole syytä harhauttaa lukijaa. Mutta jos voi käyttää yhtä hyvin pieniä kuin isojakin kirjaimia, tuntuisi edellä esitetty tapa luontevalta: kirjoitetaan kuten tavallista kieltä, aloittaen virke ja erisnimet (kuten tiedostonnimet) isolla kirjaimella ja muutoin kirjoittaen pienin kirjaimin. Joskus toki voi olla epäselvää, mikä on erisnimi. Ja joskus voi lukija saada sen käsityksen, että hänen on kirjoitettava komento tietokoneelle nimenomaan esitetyllä tavalla, mikä aiheuttaa hänelle turhaa vaivaa.
• Näppäinten, merkkien yms. nimet, joissa esiintyy suurta kirjavuutta: milloin kehotetaan käyttäjää painamaan returnia, milloin Returnia tai RETURNia. Näihin asioihin liittyy paljon muutakin ongelmallista. Itse nimetkin ovat vakiintumattomia: puhutaan milloin Returnista, milloin RETistä tai CR:stä. Lisäksi niitä käytetään sekä itsenäisinä että yhdyssanojen osina (Return-näppäin).
• Web-osoitteet ja muut URLit ovat koodinluonteisia, ja niissä isot ja pienet kirjaimet ovat (yleensä) eriarvoisia. Tosin tässä asiassa on hiukan hämäävää se, että joissakin tilanteissa voi isoja kirjaimia korvata pienillä tai kääntäen; tämä riippuu osittain Web-palvelimesta, osittain siitä, mistä URLin osasta on kyse. Käyttäjän kannalta tilanne on selvä: URL in parasta kirjoittaa juuri niinkuin se on. Web-sivujen tekijä voi yleensä valita kirjoitusasun tässä suhteessa. Suuntaus on kuitenkin kohti pienikirjaimisuutta, ja tätä puoltaa se seikka, että URLit ovat yleensä muutenkin hankalia kirjoittaa, sanella puhelimessa ja muistaa, ja pienikirjaimisuus hiukan helpottaa tilannetta. Tunnettu käytettävyyden tutkija Jakob Nielsen kirjoittaa artikkelissaan URL as UI:

  do not use MiXeD case text in URLs since people can't remember the difference between upper-case and lower-case characters: all-lowercase URLs are usually preferred

Peruslähtökohta: erisnimien yleinen kirjoitusasu

Luonnollinen lähtökohta on, että tietokoneen, käyttöjärjestelmän, ohjelman, ohjelmointikielen tms. nimi on erisnimi, joka siis tulee kirjoittaa kuten muutkin erisnimet, siis isolla alkukirjaimella ja muuten pienin kirjaimin, esimerkiksi Kaira, Emacs, Fortran, Unix.

Tällainen asu on silmälle mukavampi kuin isokirjaiminen ja selkeämpi kuin pienikirjaiminen, onhan nimi usein myös käytössä tavallisena sanana (yleisnimenä). Sellaisessa kirjoitusasussa kuin "Tietokoneitamme ovat mm. sorvi ja taltta" on jotakin omituista. Lukijan voi olla vaikeaa hahmottaa oikein lause "Edellä mainitun tehtävän voi suorittaa myös sedillä", jos tarkoitus on puhua sed-nimisestä ohjelmasta.

Varsinkin teksti, jossa esiintyy tiheästi sentapainen sana kuin LISTSERV, on ikävännäköistä ja luultavasti myös objektiiviselta luettavuudeltaan huono. Taivutettaessa isokirjaimisuus johtaa ikävännäköisiin muotoihin kuten FORTRANissa, varsinkin jos ystävällinen tietokoneohjelma vielä tavuttaa sanan: FORTRANis-sa tai FORTRA-Nissa.

Kielenkäyttäjillä on taipumus siirtyä virallisista isokirjaimisista nimistä erisnimien normaaliin kirjoitusasuun (esimerkiksi asusta ANSYS asuun Ansys), mutta ei toisinpäin. Jos siis jotakin vakiintumista halutaan, on syytä valita edellä esitetty linja.

Mutkia matkaan

Yksinkertaista periaatetta erisnimien kirjoittamisesta kuitenkin mutkistavat ainakin seuraavat seikat.

Monet nimet ovat asultaan jotenkin virallistettuja. Johdannossa jo käsittelimme tavaramerkkikysymystä. Joka tapauksessa joku on nimen alun perin antanut ja silloin valinnut jonkin asun. Käytännössä on virallistettujenkin nimien kirjoitusasussa suurta vaihtelua. Esimerkiksi Fortran-ohjelmointikielen vanha standardi käytti asua FORTRAN, mutta asu Fortran oli myös varsin tavallinen - jo ennen kuin otettiin käyttöön kielen uudemmassa standardissa.

Usein nimet ovat alkuperältään lyhenteitä, ja usein ne luetaan kirjaimittain. Tällaisten lyhenteiden kirjoitusasu on kielessämme horjuva: isokirjaimisuutta (esim. ATK) on suositeltu, mutta pienikirjaimisuutta (esim. atk) esiintyy käytännössä paljon. Mutta erisnimiksi eikä yleisnimen luonteisiksi katsottavat lyhenteet useimmiten kirjoitetaan kokonaan isoin kirjaimin: STS, HPY, NMT. Yhtenäisyyden vuoksi niin tehdään usein silloinkin, kun lyhenne on luettavissa (ja ehkä yleisesti luetaankin) sanana, esim. SYP, KOP.

Lukemistapa voi vaihdella puhutun kielen mukaan. Esimerkiksi nimi Aix luetaan suomessa yleensä sanana, "aiks", englannissa taas kirjaimittain, "ei-ai-eks". Joissakin tapauksissa on vakiintunut lukutapa, jota ei voi arvata itse nimestä; esimerkiksi merkkikoodien nimet Ascii ja Ebcdic ovat alun perin lyhenteitä, mutta niitä ei ainakaan suomessa lueta kirjaimittain vaan "askii" ja "ebsdik".

ATK-alan nimillä on usein niin omituinen historia, että on kohtuutonta vaatia tavallista kielenkäyttäjää tietämään ja muistamaan, mitkä nimet ovat lyhenteitä. Useat lyhennenimet ovat luettavissa sanoina, ja monesti onkin ensin keksitty mukava sana ja sitten kehitetty ilmaisu, josta se muka on lyhenne! Mutta moniko muistaa, että Basic ohjelmointikielen nimenä on alun perin olevinaan lyhenne? Selvintä kai olisikin valita kirjoitusasu yksinomaan lukutavan mukaan.

Monet suosivat isokirjaimisuutta silloinkin, kun sanaa ei mitenkään voi ajatella luettavaksi kirjaimittain: MATHEMATICA. Isokirjaimisuuden etuna ohjelman myyjän kannalta on nimen korostuminen esitteissä ja luetteloissa, mutta teho on tietysti olematon, jos muutkin käyttävät samaa keinoa.

Osa nimistä on sellaisia, että niiden lukemistapa on yhdistelmä kirjaimittaisesta ja sanana lukemisesta. Esimerkiksi nimi NRoff luetaan (suomeksi) yleensä "än-rof". Lisäksi lukemistapa vaihtelee. Unix-asiantuntija lausuu nimen VI kirjaimittain mutta onnistuu lukemaan merkkijonon usr sanana. Unixin käyttäjä taas ehkä lukee nimen usr kirjaimittain. Vaihtelusta tietysti seuraa ymmärtämisvaikeuksia. Osittain vaihtelu on ehkä tarkoituksellista: ihminen voi osoittaa kuuluvansa sisäpiiriin lausumalla jonkin sanan "oikein" eli asiantuntijoiden tapaan. Olisi toki toivottavaa, että kirjoitusasu tukisi ääntämistä. Sekamuodoissakin tämä olisi osittain mahdollista: kirjoitusasu OPMVax voisi olla ohje siitä, että nimi luetaan "oo-pee-äm-vaks".

Nimien enemmän tai vähemmän viralliset asut voivat sisältää välimerkkejä, etenkin yhdysviivoja (yhdysmerkkejä) ja vinoviivoja. En ole koskaan jaksanut selvittää, mikä on "virallinen" asu: MSDOS vai MS/DOS vai MS-DOS. Kaikkia käytetään. Tässä tapauksessa yhdys- tai vinoviiva on vielä varsin ymmärrettävä, koska se jakaa nimen kahteen osaan tavalla, joka ainakin joillekin lukijoille sanoo jotakin. utta usein yhdys- tai vinoviiva on vain jonkinlaista erikoisuuden tavoittelua, esim. I-DEAS tai TELL-A-GRAF. Toisaalta joissakin tilanteissa yhdysviivan käyttö on kielen normaalien sääntöjen mukaista, koska nimessä on numeroita tai erikoismerkkejä, esim. Algol-60. Usein kuitenkin "virallisessa" nimessä käytetään tällöin yhdysviivan asemesta vinoviivaa tai välilyöntiä, esim. PL/I (missä I on roomalainen numero) tai FORTRAN 77. Jonkinlaisen erottimen käyttö tuntuu luontevalta myös silloin, kun nimi tavallisen käyttäjän mielessäkin jäsentyy kahdesta osasta koostuvaksi, esim. SAS-järjestelmän osia ovat SAS/GRAPH ja SAS/FSP. Tällöin kuitenkin olisi normaalikielen mukaista käyttää yhdysviivaa eikä vinoviivaa. Yksityiskohtana mainittakoon, että sellainen kirjoitusasu kuin Sas-Graph olisi parempi sikälikin, että olisi luontevampaa tarvittaessa jakaa se kahdelle riville (yhdysosien rajalta) kuin SAS/GRAPH.

Ohjelmointikielten nimien pienikirjaimisuutta voisi perustella sillä, että "luonnollisten kielten" nimet kirjoitetaan suomen kielessä pienin kirjaimin. Kielten nimien pienikirjaimisuus on kuitenkin poikkeussääntö, eikä liene syytä laajentaa sen alaa (Lisäksi ohjelmointikielten kutsuminen ylipäänsä kieliksi on kyseenalaista.)

Etenkin Unix-käyttöjärjestelmässä komentojen ja ohjelmien nimet ovat hyvin usein sanojen lyhenteitä, jotka on muodostettu jättämällä englannin kielen sanoista kirjaimia pois, esim. rm (sanasta remove) ja cp (sanasta copy). Ne on tapana kirjoittaa pienin kirjaimin, koska sellaisina ne on kirjoitettava Unixille annettaviin komentoihin. Toisaalta ne puhutussa kielessä usein luetaan kirjaimittain, esim. "är-äm" tai "see-pee".

Joissakin tapauksissa, lähinnä Unix-käyttöjärjestelmässä ja C-ohjelmointikielessä, on komentoja, käskyjä tai lauseita tietokoneelle kirjoitettaessa käytettävä määrättyä kirjoitusasua. Toisin sanoen isojen ja pienten kirjainten ero on merkitsevä. Käytännössä pienikirjaimisuus on tällaisissa tapauksissa yleensä tavallisinta.

Komennon ja ohjelman välillä ei välttämättä ole selvää eroa, varsinkaan Unixissa. Kun käyttäjä on antanut rm-komennon, Unix toteuttaa sen suorittamalla rm-nimisen ohjelman. Miten sitten olisi kirjoitettava sellaisten ohjelmien nimet, joita voidaan käyttää sekä Unixissa että muissa järjestelmissä? Olisiko kirjoitettava Matlab, matlab tai MATLAB aina sen mukaan, millaisessa käyttöjärjestelmässä ohjelmaa ajetaan ja miten sen nimi siinä on kirjoitettava? Vai olisiko lähdettävä siitä, että itse ohjelman nimi kirjoitetaan Matlab ja että on käyttöohjeissa on erikseen kerrottava, millä komentosanalla ja miten kirjoitettuna ohjelma käynnistetään?

Koska Unixissa isojen ja pienten kirjainten ero on merkitsevä, voi Mail tarkoittaa eri ohjelmaa kuin mail. Ja itse asiassa Unix-koneissa on yleensä on sekä Mail että mail, joista pienikirjaiminen on tarkoitettu normaalikäyttöön!

Kielet ja metakielet

Edellisen kohdan lopussa sivuttiin jo ehkä aihepiirin vaikeinta ongelmakenttää, johon liittyvät objektikielen ja metakielen käsitteet. Tarkastellaan seuraavaa virkettä:

Englannin kielen sanaa horse vastaa ranskassa sana cheval.

Virkkeessä ovat tarkastelun kohteina eli objekteina englannin kieli ja ranskan kieli. Ne ovat tässä yhteydessä objektikieliä. Kielenä, jolla sanomme jonkin asian objektikielistä eli jota käytämme metakielenä, on tässä suomen kieli.

Seuraavassa virkkeessä sekä objekti- että metakielenä on suomi:

Sana raha on alun perin tarkoittanut oravannahkaa.

Kuten esimerkeistä ilmenee, erotetaan objektikielen sanat ja muut ilmaisut usein muusta tekstistä kursivoinnilla, alleviivauksella, lainausmerkeillä tms. Tämä helpottaa lukijan työtä, varsinkin silloin, kun objektikieli on sama kuin metakieli tai kun objektikielinen ilmaisu on pitkä.

Tietokoneiden käyttöjärjestelmien komentokielet, tietokoneohjelmien käskykielet ja ohjelmointikielet ovat keinotekoisia, hyvin määriteltyjä notaatioita, "kieliä". Kuvattaessa niitä käytetään metakielenä yleensä jotakin ns. luonnollista kieltä kuten suomea tai englantia. Edellä esimerkeissä käytettyä kirjoitusasua vastaisi täten seuraava tyyli:

Komento logout lopettaa pääteistunnon ja katkaisee yhteyden tietokoneeseen.

Edellä on pyritty esittämään objektikielen (erään komentokielen) sana logout erilaisilla kirjasinlajilla (fontilla) kuin muu teksti, jotta se erottuisi normaalitekstistä. Samaa menetelmää on käytetty tässä jutussa muuallakin, mutta harkittavaksi jää, missä ja miten näin laajasti tehdään. Usein käytetään nimenomaan tasalevyistä fonttia, esim. Courier, joka antaa sellaisille ilmaisuille kuin logout "tietokonemaisen" ulkonäön. Tämä sopiikin komentojen nimiin ja muuhun sellaiseen, mikä käyttäjän pitää ehkä kirjoittaa sellaisenaan tietokoneelle. Normaalitekstissä jokin muu kirjasinlaji voi näyttää tyylikkäämmältä.

Tällainen objektikielestä "lainattu" sana käyttäytyy irrallisena kielenaineksena: yleensä ei taivuteta sitä vaan siihen liittyvää sanaa (esim. komento). On luonnollista, että se tulisi kirjoittaa siten, kuin se itse objektikielessäkin kirjoitetaan. Joskus kyllä komentojen nimiä käytetään normaalien sanojen tapaan, esim. katkaisin yhteyden logoutilla, mutta se vaikuttaa huolittelemattomalta.

Hyvin usein objektikielen ilmaisuja on tekstissä niin paljon, että niiden kaikkien erottaminen muusta tekstistä typografian keinoin tekee tekstistä levottoman näköisen, varsinkin jos tekstissä käytetään myös lihavointia, kursivointia yms. Esimerkki:

Fortran-ohjelma käännetään fortvs2-komennolla, jossa annetaan argumenttina ohjelmatiedoston nimi. Jos ohjelmasi on esim. tiedostossa koe fortran, anna siis komento fortvs2 koe. Voit antaa fortvs2-komennossa myös valitsimia, jotka vaikuttavat kääntämiseen. Esimerkiksi komento fortvs2 koe (opt(3) aiheuttaa vahvasti optimoivan kääntämisen.

Ilmeisesti siis normaalitekstistä poikkeavien kirjasintyyppien käyttöä on syytä rajoittaa vain niihin tapauksiin, joissa se on luettavuudelle tärkeää.

Esimerkiksi voisimme edellisessä esimerkissä kirjoittaa sanan "fortvs2-komennossa" normaalikirjasimin, vaikka tällöin sana fortvs2 kirjoitettaisiin eri yhteyksissä eri tavoin. Paras kirjoitusasu olisi ehkä seuraavanlainen:

Fortran-ohjelma käännetään fortvs2-komennolla, jossa annetaan argumenttina ohjelmatiedoston nimi. Jos ohjelmasi on esim. tiedostossa koe fortran, anna siis komento
fortvs2 koe
Voit antaa fortvs2-komennossa myös valitsimia, jotka vaikuttavat kääntämiseen. Esimerkiksi komento
fortvs2 koe (opt(3)
aiheuttaa vahvasti optimoivan kääntämisen.

Tällainen laajempien objektikielisten esimerkkien erottaminen omille riveilleen on sikälikin hyödyksi, että lukijan ei tarvitse ihmetellä, kuuluuko komennon loppuun piste (eli onko piste objekti- tai metakieltä) - se voisi kuulua! Edellä oleva kirjoitustapa, jossa objektikielisen esimerkin lopussa ei ole metakielisen virkkeen lopettavaa välimerkkiä, on kyllä voimassa olevien oikeakielisyyssääntöjen vastainen, mutta selvyys vaatii sitä.

Lisäksi edellä esitetty pitkien metakielisten ilmaisujen erottaminen omille riveilleen tekee tekstistä paljon luettavamman silloin, kun se on muodossa, jossa ei ole erilaisia kirjasintyyppejä eli ns. raakaa Asciita.

On tulkinnanvaraista, mikä kaikki on objektikielistä ilmaisua ja mitkä ovat tavallisia nimiä. Ovatko esimerkiksi tiedostonnimet objektikieltä (nimittäin koneen tiedosto- tai käyttöjärjestelmän kieltä)? Entä tietokoneiden verkkonimet, joita usein joudutaan käyttämään käskyjä ja komentoja kirjoitettaessa ilman, että ne varsinaisesti kuuluisivat käsky- ja komentokieleen?

Ehdotus säännöstöksi

Tärkein lähtökohta on, että kirjoitusasun tulee palvella käytännöllisiä tarkoituksia: sitä, että viesti menee perille oikeansisältöisenä. Tai, realististeja ollaksemme, sitä, että viestiä ei ihan aina ymmärrettäisi täysin väärin. Eri tilanteissa voidaan tarvita erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi ruvettaessa kirjoittamaan kirjaa tai muuta laajaa esitystä kannattaa arvioida, millaisiin ongelmiin törmätään koneiden, ohjelmien yms. nimissä, ja valita yhtenäinen ratkaisu. Esimerkiksi ohjelmointikielen oppikirjassa voi olla tarpeen täysin systemaattisesti erottaa kuvattavan kielen ilmaisut kaikesta muusta omalla kirjasinlajillaan, vaikka esteettisyys kärsisikin. Sanomalehtijutussa taas kannattaa välttää kaikkea vähänkin erikoista tässä suhteessa, ellei selvyys (esim. ohjelman nimen erottaminen yleiskielen sanasta) muuta vaadi.

Seuraavassa on ehdotus perussäännöstöksi, jota voisi soveltaa, jos ei ole erityistä syytä poiketa siitä.

1. Jos isojen ja pienten kirjainten ero saattaa olla teknisesti merkitsevä, kuten esimerkiksi Web-osoitteissa, on kaikin keinoin pyrittävä kirjoittamaan ilmaisu aina oikeassa muodossa. Esimerkiksi koska Unixin komentosana rm on kirjoitettava juuri näin, tätä muotoa on käytettävä myös virkkeen alussa, vaikka se merkitseekin kieliopillisen yleissäännön rikkomista. On tietenkin parasta välttää aloittamista esim. sanalla "rm-komento"; yleensä virke voidaan muotoilla toisin.

   Yhtenäisyyden vuoksi voi olla syytä käyttää kauttaaltaan pieniä kirjaimia silloinkin, kun muu käytäntö olisi mahdollinen. Erityisesti tämä koskee tietokoneiden Internet-nimiä. Esimerkiksi nimi www.hut.fi voitaisiin teoriassa kirjoittaa myös (kielellisesti loogisemmin) esim. WWW.Hut.FI. Mutta jotta suuri yleisö paremmin ymmärtäisi erottaa pienet ja isot kirjaimet toisistaan siellä, missä se on välttämätöntä (esim. kirjoittaa osoitteen http://WWW.Hut.fi/u/jkorpela/ kaksi viimeistä osaa nimenomaan pienin kirjaimin), on pienikirjaimisuutta syytä suosia Internet-nimien kirjoitustavassa.

2. Seuraavia käsitellään yleensä tavallisina erisniminä, jotka kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja muuten pienin kirjaimin:

   • käyttöjärjestelmien nimet
   • muiden tietokoneohjelmien nimet
   • ohjelmointikielten nimet
   • tietokoneiden nimet, olipa kyseessä tietokonemallin nimi tai jonkin koneen yksilönimi, kun ne esiintyvät tekstin joukossa sellaisinaan eikä niitä ole typografisin keinoin erotettu muusta tekstistä (siis esim. Vipunen, ellei sitten kirjoiteta esim. vipunen)
   • muut vastaavat nimet, esim. merkkikoodien nimet Ascii ja Ebcdic.

   Huomautus: Sellaisia sanoja, jotka tarkoittavat kokonaista tietokoneohjelmien tms. ryhmää, käsitellään yleisniminä, joten ne kirjoitetaan pienin kirjaimin. Tällaisia erikois- tai sitaattilainoina käytettäviä sanoja ovat esim. editori, maileri, shell(i) ja cache. Raja näiden ja erisnimien välillä on osittain tulkinnanvarainen. Yleensä nimeä, joka on alun perin erisnimi (esim. tavaramerkki), käsitellään myöhemminkin erisnimenä, ellei se kiistatta ole muuttunut yleisnimeksi siihen tapaan kuin yleiskielen heteka, mono ja abloyavain.

3. Jos 2. säännössä mainittu nimi kuitenkin on lyhennesana tai muu sana, joka luetaan kirjaimittain, sitä käsitellään lyhenteenä ja se kirjoitetaan kokonaan isoin kirjaimin. Esimerkkejä: IMSL, FTP, IBM. Jos sekä kirjaimittain että sanana lukemista esiintyy, asetetaan jälkimmäinen etusijalle, joten kirjoitusasu on 2. säännön mukainen.

   Huomautuksia:

   1. Jos sana luetaan osittain kirjaimittain ja osittain sanana, kirjoitetaan kirjaimittain luettava osa isoin kirjaimin ja sanana luettava osa isolla alkukirjaimella mutta muutoin pienin kirjaimin. Esimerkki: GNet on tarkoitettu luettavaksi "gee-net". Tällaisten nimien antamista tulisi välttää.
   2. Internet-osoitteiston maakoodit on luonnollisinta lukea kirjaimittain, mutta ne on edellä esitetyistä syistä parasta kirjoittaa pienin kirjaimin, esim. fi, vaikka luetaankin yleensä "äf ii".
   3. Sekä 2. että 3. säännön mukaisissa nimissä vältetään välimerkkien käyttöä. Jos välimerkki on tarpeen, käytetään yhdysviivaa eikä esimerkiksi vinoviivaa tai välilyöntiä. Siis esimerkiksi Tellagraf (vaikka ohjelman myyjä käyttää kirjoitusasua TELL-A-GRAF), Ideas (ei I-DEAS), Fortran-77 (ei FORTRAN 77), MS-Dos (ei MS/DOS), PC-Kermit (ei PC Kermit). Yhdysviivaa käytetään
      • jos nimen osana on numero tai muu erikoismerkki
      • jos nimi jakautuu kirjaimittain ja sanana luettaviin osiin ja on tapana kirjoittaa nimi käyttäen näiden osien välissä jotain välimerkkiä
      • jos nimi selvästi jakautuu kahteen osaan, joilla kummallakin on itsenäinenkin merkitys, esim. PC-Tex (erotukseksi muiden koneiden kuin PC-koneiden Tex-ohjelmista). Korostettakoon, että sellaiset suoraan englannista lainatut ilmaisut kuin PC Tex eivät ole suomen kielen mukaisia yhtään sen enempää kuin maito kauppa.

4. Esitettäessä tekstissä tai sen yhteydessä jonkin komento-, käsky- tai ohjelmointikielen tai vastaavan objektikielen sanaa pitempiä ilmaisuja noudatetaan seuraavia periaatteita:

   • Pitkähköt objektikielen ilmaisut esitetään mieluiten tekstistä irrallaan esim. omalla rivillään tai taulukossa. Näissä ilmaisuissa käytetään mahdollisimman tarkoin itse objektikielen vaatimaa tai useista vaihtoehtoisista asuista normaaleinta tai suositeltavinta; tämä koskee myös isojen ja pienten kirjainten käyttöä. Etenkin jos tällaisia ilmaisuja käytetään tekstin seassa, on suositeltavaa mahdollisuuksien mukaan erottaa irrallinen kielenaines sopivin typografisin keinoin. Näin voidaan selvästi tuoda esiin, mikä kaikki kuuluu objektikielen ilmaisuun eli esim. kertoa ohjelman käyttäjälle, mitä hänen todella on kirjoitettava. Lainausmerkkien käyttö on tavallista tietokonealan ulkopuolella vastaavissa tapauksissa, mutta ei ole suositeltavaa tässä yhteydessä, koska lukijalle voi jäädä epäselväksi, milloin lainausmerkit kuuluvat itse komentoon tms.
   • Lyhyet, tyypillisesti yhden sanan mittaiset objektikielen ilmaisut sidotaan tekstiin käyttäen yhdyssanoja, joissa objektikielinen ilmaisu on alkuosana ja sopiva yleissana (esim. komento, käsky, lause, sana) loppuosana. Tällaiset yhdyssanat rinnastuvat sellaisiin sanoihin kuin a-tapaus ja #-merkki . Alkuosana oleva objektikielen ilmaisu kirjoitetaan sellaisena, kuin kyseinen käyttöjärjestelmä, ohjelma tai kieli vaatii mutta käyttäen muun tekstin normaalia kirjasinlajia. Jos tällöin isojen ja pienten kirjainten ero ei ole merkitsevä, käytetään yleensä kokonaan pienikirjaimista asua, koska se on käytännössä tavallisempi ja tekee tekstin asun miellyttävämmäksi. Esimerkkejä: erase-komento, put-käsky, PROGRAM-lause. Viimeinen esimerkki on kielestä (vanhimmasta Fortranista), jonka säännöt vaativat, että kyseisenlaiseen lauseeseen on sana PROGRAM kirjoitettava isoin kirjaimin.

   Huomautuksia:

   1. Objektikielisinä ilmaisuina pidetään myös tiedostojen ja hakemistojen nimiä ja niiden osia.
   2. Esitetyt säännöt merkitsevät, että sama objektikielen sana usein kirjoitetaan eri kirjasinlajia käyttäen samassa virkkeessäkin. Syynä siihen, että sellaisissa sanoissa kuin erase-komento ei suositella käytettäväksi erillistä kirjasinlajia objektikielen sanalle, on se, että selvyys ei sitä vaadi ja monenlaisten kirjasimien käyttö tekee tekstin levottomaksi.
   3. Esitetynlaiset yhdyssanat on kirjoitettava yhdysviivaa (eli yhdysmerkkiä eli tavuviivaa) käyttäen. Sen pois jättäminen ("erase komento") on paha kielivirhe ja saattaa aiheuttaa ikäviä väärinkäsityksiä.
   4. Sellaisia ilmaisuja kuin erase-komento suositellaan käytettäväksi tarkoitettaessa joukkoa komentoja tms., jotka alkavat kyseisellä sanalla tai joissa se on keskeisessä asemassa. Sellainen ilmaisu kuin "komento erase " on kyllä hyväksyttävä mutta ei tarkoita joukkoa komentoja vaan tarkoittaisi yhtä nimenomaista komentoa, joka koostuu pelkästään sanasta erase. Se siis rinnastuu sellaisiin rakenteisiin kuin "komento erase *.*" joissa siis on sanaa pitempi irrallinen kielenaines ja sen edessä sitä lauserakenteeseen sitova yleisnimi kuten komento, käsky tai lause.
   5. Sellaiset yhdyssanailmaisut, joissa alkuosa on moniosainen (esim. erase xyz -komento, joka rinnastuu sellaisiin rakenteisiin kuin antaa mennä -periaate), eivät ole suositeltavia. Jos niitä kuitenkin käytetään, ne on kirjoitettava oikein: yleisnimen edessä on välilyönti ja yhdysviiva, ja yhdysviiva on kiinni yleisnimessä myös silloin, kun yleisnimi on sanan alussa.
   6. Objektikielen ilmaisujen esittäminen muusta tekstissä irrallaan tarkoittaa, että ovat tekstistä ulkoasun (taiton) suhteen erillään. Se ei tarkoita, että kyseiset ilmaisut saisi saati pitäisi esittää sitomatta niitä sopivin selityksin tekstin yhteyteen.
   7. Tekstissä omalla rivillään oleva objektikielen ilmaisu on osa ympäröivää tekstiä, ja tämän tulee ilmetä tekstistä siten, että tekstin sanat sitovat objektikielen ilmaisut virkerakenteen osaksi. Toisaalta yleisistä säännöistä poikkeavasti ei objektikielen ilmaisun loppuun tällöin kirjoiteta pistettä, pilkkua tai muuta välimerkkiä, vaikka virkerakenne sitä vaatisi. Tästä johtuvaa haittaa pidetään vähäisempänä kuin sitä vaaraa, että lukija luulee välimerken kuuluvan objektikieleen eli kirjoittaa sen mukaan komentoonsa tms.

5. Näppäinten ja merkkien englantilaisperäisiä nimiä pyritään käsittelemään yleisniminä (erikois- tai sitaattilainoina), joita käytetään itsenäisinä tai yhdyssanan määriteosana, esim. return tai return-näppäin. Tekstissä käytetään mieluiten niistä sellaisia nimiä, jotka voidaan lukea kokonaisina sanoina, esim. escape-merkki (mieluummin kuin esc-merkki). Kuitenkin kirjoitetaan esim. EOF-merkki, koska EOF luetaan kirjaimittain; vaihtoehtona on käyttää sanaa tiedostonloppumerkki.

   Huomautus: Niin sanottujen kontrollimerkkien nimille hyvä asu olisi sellainen kuin kontrolli-Z, joka on suomalaistettu muoto englannin ilmaisusta control-Z; mutta käytännössä "raakalaina" control-Z voi olla käytännöllisempi. Sillä, onko kirjain iso vai pieni, ei ole sinänsä merkitystä, mutta isokirjaimisuus lienee tavallisempaa. Tällainen asu rinnastuu sellaisiin kuin kursiivi-A tai fraktuura-B.

Taivuttamisesta

Edellä kuvattujen nimien taivuttamisessa tehdään usein virheitä. Toisaalta taivutussäännöissä on eräitä tulkinnanvaraisuuksia ja kummallisuuksia. Sopiva käytäntö voisi olla seuraava:

1. Sellaisiin nimiin, jotka luetaan sanoina, liitetään taivutuspäätteet suoraan, ilman kaksoispistettä, heittomerkkiä tms. Tarvittaessa käytetään vartalon ja päätteen välissä sidevokaalina i:tä. Siis esimerkiksi Unixin, ei Unix:n eikä Unix:in eikä Unix'in. Tämä sääntö on vanhastaan voimassa suomen kielessä ja yleensä järkevä. Poikkeuksen, joka hyvin harvoin tulee kyseeseen tässä käsitellyissä nimiryhmissä, muodostavat sellaiset sanat, joiden kirjoitusasu loppuu konsonanttiin mutta ääntämisasu vokaaliin. Niissä käytetään heittomerkkiä, esim. Cabernet'n [lue: kaberneen].
2. Jos erisnimi on myös suomen kielen yleisnimi tai sellaista muistuttava, niin se taipuu tämän tavoin noudattaen astevaihtelu- yms. sääntöjä. Esimerkkejä: Taltta:Taltan, Kampi:Kammen. Joskus tämä on häiritsevää esimerkiksi siksi, että nimi esiintyy tekstissä ensi kerran; tällöin käytetään yhdyssanailmaisua, jossa nimi on perusmuodossaan, esim. Kampi-koneen. Joissakin tapauksissa on syytä joustaa em. säännöistä. Jos tietokoneen nimi on Lempi, se on parasta taivuttaa kuten vastaava etunimi eli Lempi:Lempin. Jos nimi on yhdyssanan alkuosana, sitä on parasta käyttää sellaisenaan, esim. Vipunen-kone, vaikka suomen kielen yleiset yhdyssanojen muodostamisen säännöt edellyttäisivät asua Vipus-kone.
3. Taivutuspääte kirjoitetaan yleensä ääntämyksen mukaisesti. Kuitenkin usein käytetään takavokaalista kirjoitusasua (vokaaleja a, o ja u) sellaisten sanojen päätteissä, joissa sanan vartalon kirjoitusasu sisältää näitä vokaaleja mutta ääntyy siten, että pääte on etuvokaalinen (sisältää vokaaleja ä, ö ja y). Siis kirjoitetaan mailia vaikka äännetään "meiliä". (Tässä oletetaan, että kyse on ohjelmasta, jonka nimi on mail. Puhuttaessa ns. sähköpostista on parempi sekä sanoa että kirjoittaa "meili"). Tämä tapa perustuu siihen, että ääntämyksenmukainen kirjoitusasu "mailiä" näyttäisi monista oudolta, vaikka se olisikin suomen kirjoitusjärjestelmän perusteiden kannalta sopivampi. Jos vartalon kirjoitusasussa esiintyy sekä etu- että takavokaaleja, asetettakoon ääntämyksenmukainen päätteen asu etusijalle, esim. Craytä [lue: kreitä].
4. Kirjaimittain luettaviin nimiin kirjoitetaan taivutuspäätteen eteen kaksoispiste, ja pääte on ääntämisasun mukaisessa muodossa, esim. IMSL:n, FTP:ssä, IBM:ää, UUCP:stä. Tällaisia sanoja ei tulisi jakaa eri riveille, mutta jos se on välttämätöntä, jaetaan tavunrajalta (eikä kaksoispisteen kohdalta), esim. FTP:ssä. Kaksoispistettä käytetään myös muodostettaessa johdoksia tällaisista nimistä, esim. FTP:mäinen, IBM:läinen.