Tekijänoikeusfakki, luku 2 Tekijänoikeuden rajoitukset (poikkeukset):

Onko lakiin tekijänoikeutta?

Lait sinänsä eivät ole tekijänoikeuden alaisia, eivät myöskään asetukset eivätkä "viranomaisen tai muun julkisen toimielimen päätökset ja lausumat" (9 §).

Tämä ei merkitse, että kaikki virkatyönä tehdyt asiakirjat olisivat tekijänoikeudesta vapaita. Tehdäänhän paljonkin raportteja yms., joihin ei sisälly viranomaisen päätöstä eikä lausumaa. Asiakirja voi hyvin olla julkisuuslain mukaisessa mielessä julkinen (jolloin kenellä tahansa on oikeus pyynnöstä saada viranomaiselta tieto siitä, käytännössä kopio siitä) mutta silti tekijänoikeuden alainen (jolloin kopion saaneella ei ole oikeutta esim. monistaa ja jakaa kopioita siitä).

Suomessa kuitenkin lakeja säädetään siten, että kun jotakin lakia muutetaan tai täydennetään, säädetään erillinen laki kyseisen lain muuttamisesta. Sekä alkuperäinen laki että muutoslait ovat tekijänoikeudesta vapaita, mutta kooste, joka sisältää lain sellaisena kuin se muutosten jälkeen on voimassa, on ainakin erään tulkinnan mukaan tekijänoikeutta nauttiva teos. Kauppakaari julkaisee teosta Suomen Laki, johon on koostettu voimassa olevia lakeja ja mahdollisesti niihin liittyviä viittauksia tuomiostuinratkaisuihin. Kustantajan tulkinnan mukaan kyseinen julkaisu nauttii tekijänoikeuden suojaa. Suomen Laki on myös Webissä mutta Kauppakaaren maksullisena palveluna.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tulkinta ei ole pätevä ainakaan siltä osin, kuin on kyse vain jonkin lain ja sitä muuttavien lakien yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi. Se vaatii työtä mutta ei erityistä persoonallista luovuutta. Lakimiesliiton kanssa ei kuitenkaan kannattane käräjöidä. Olen myös sitä mieltä, että valtion kiistattomiin perustehtäviin kuuluu valtion oman lainsäädännön saattaminen kaikkien kansalaisten saataville ilman muita heille koituvia kustannuksia kuin mediakustannukset. Tähän on pitkälti mentykin, ja valtion säädöstietopankki Finlex on jo varsin kattava; sen luonteesta ja puutteista ks. dokumenttiani Suomen lait Webissä.

Se, joka selostaa omin sanoin jonkin lainkohdan, viranomaisen päätöksen tms. sisällön, saattaa saada tekijänoikeuden tällaiseen referaattiin, vaikka selostettava asiakirja itsessään olisi tekijänoikeudesta vapaa. Tekijänoikeusneuvoston lausunnosta 1998:8 päätellen ei teokselta tällöin vaadittaisi kovinkaan suurta omaperäisyyttä.