Viittaaminen teokseen
esimerkiksi ilmoittamalla, mikä on teoksen nimi ja mistä se on
saatavissa,
on tietenkin sallittua
ilman tekijän lupaakin.
Tämä koskee myös teoksen WWW-osoitteen eli URL:n ilmoittamista ja
sitä, että joku kirjoittaa omaan WWW-dokumenttiinsa linkin, joka
viittaa jonkun toisen tekemään WWW-dokumenttiin.
Linkki on viittaus, referenssi, ja verrattavissa
kirjan ISBN-numeroon tai sen kertomiseen, mistä kirjan kappale
löytyy jostakin kirjastosta. Toki linkin seuraaminen on
käytännössä helpompaa kuin kirjastossa käynti. Mutta linkin
tekeminen ei luo mitään sellaista uutta mahdollisuutta, jota
käyttäjällä ei jo olisi; hänhän voi antaa URL:n suoraan selaimelle,
esimerkiksi kopioiden URL:n paperilta.
Edellä esitetty ajattelu on tosin asetettu kiistanalaiseksi:
on väitetty, että teoksen sijoittaminen WWW:hen ei sinänsä ole
julkistamista, jos teoksen WWW-osoitetta ei julkisesti kerrota
eikä siihen ole mitään linkkejä. Tällöin siis osoitteen julkistaminen
kai ajateltaisiin teoksen julkistamiseksi ja siis
tekijän yksinoikeuden piiriin kuuluvaksi. Ajatus on sikäli outo,
että WWW-tekniikka tarjoaa ihan oikeitakin suojausmekanismeja,
joilla dokumentin lukeminen voidaan tehdä riippuvaiseksi tekijän
antamasta luvasta, käytännössä esim. salasanasta. Sellaisen
salasanan julkistaminen ilman tekijän lupaa voitaneen tulkita
tekijänoikeuden loukkaukseksi, koska silloin loukattaisiin
tekijän yksinoikeutta saattaa teos yleisön saataviin (2 §).
(Voi myös kysyä,
onko siten paljastetun salasanan käyttö
rikoslain 38. luvun 8. pykälässä
kriminalisoitu tietomurto.)
Webin "isä"
Tim Berners-Lee on kirjoituksessaan
Links and Law: Myths korostanut
linkittämisen vapauden merkitystä, ja hänen
kantansa on painokkaasti tämä:
There is no reason to have to ask before making a link to another site.
Edellä sanotun valossa oli kummallista ja huolestuttavaa,
että tekijänoikeusneuvosto otti
lausunnossaan 2001:8 sekavan kannan, jota on tulkittu
vielä sekavammin.
Ks.
IPR infon
artikkelia
Tekijänoikeusneuvoston ratkaisu linkityksestä
ja
Journalisti-lehden artikkelia
Linkityksestä on vireillä
ensimmäinen oikeusjuttu. Asia jää epäselväksi,
sillä lehtitiedon (Kauppalehti 2001-11-19) mukaan
osapuolet tekivät sovinnon ja sopimus on salainen.
Haarmann selostaa kirjassaan (s. 125) lausuntoa
mainiten, että neuvosto "piti myös mahdollisena" tulkita asiaa toisinkin
ja että lausunto on annettu ennen tekijänoikeuslain uudistamista.
Kysymystä linkittämisestä käsitellään melko laajasti
liikenne- ja viestintäministeriön
julkaisussa 34/2000,
Vastuu laittomasta sisällöstä verkkoviestinnässä.
Tekijänoikeustoimikunnan mietintö Tekijänoikeudet
tietoyhteiskunnassa esittää (kohdassa 2.5.4)
melko selkeän katsauksen linkittämiseen. Siinä erotetaan
tavallinen linkitys kehykseen avaamisesta ja upottamisesta,
tosin käyttäen kaikista linkki-nimitystä. Tavallisesta linkityksestä se sanoo:
"Nettisivujen selailun (browsing)
hyperlinkkien eli viittaavien linkkien avulla ei voida katsoa
muodostavan linkittäjän tekemää yksinoikeuden loukkausta."
Lisäksi
eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu 2003-11-14
ottaa varsin selvästi
kantaa linkittämisen vapauden puolesta. Ks.
kannanoton pääkohtien kuvailua ja kommentointia EFFin sivulla
Linkittäminen on laillista.
Hankalampi tulkintakysymys syntyy, jos WWW-dokumentissa on
ns. upottava (embedding)
rakenne (käytännössä yleensä
IMG-elementti)
joka viittaa kuvaan siten, että dokumenttia WWW:llä
katsottaessa kuva automaattisesti latautuu mukaan.
Onko tällöin
kyse kopion valmistamisesta? Suosittelen toimimaan niin, että
tällaisessa tapauksessa pyydetään tekijältä lupa.
Samalle kannalle on jo kauan sitten asettunut
Web Law FAQ.
Edellä mainittu tekijänoikeustoimikunnan mietintö myös suhtautuu
upotukseen toisin kuin linkitykseen.
Vaikka menettelyä ei tulkittaisikaan niin, että siinä on kyse
teoksen kopioinnista, niin teoksen liittäminen toisen teoksen
kuvitukseksi saattaa loukata tekijän ns.
moraalisia oikeuksia:
teosta ei saa saattaa yleisön saataviin sellaisessa muodossa tai
yhteydessä, joka loukkaa tekijän kirjallista tai taiteellista
arvoa tai omalaatuisuutta (3 §).
Myös kehysten
(frames)
käyttö on huomattavasti
ongelmallisempi tässä suhteessa.
Web Law FAQ
suosittaa, että sivun lataamiseksi kehykseen pyydettäisiin aina lupa.
Yleissääntönä tämä on hyvä.
Sivun upottaminen kehykseen on senmuotoista sivun saattamista yleisön
saataviin, jota tekijä ei ole tarkoittanut sallia laittaessaan
sivun Webiin.
Olen kuitenkin itse rohjennut lupia kyselemättä tekemään esimerkiksi
kehyksiä
käyttävän sivun, jossa erästä kieltä opettavan aineiston rinnalla on
toisessa kehyksessä kielen manuaali.
Mutta tämä on sikälikin poikkeustapaus, että kyseinen manuaali
kuuluu pakettiin, joka on
vapaasti levitettävissä.
Ilmaisua syvä linkki on ruvettu käyttämään linkistä,
joka viittaa suoraan jonkin sivuston yhdelle sivulle eikä sivuston pääsivulle.
Käsitykset, joiden mukaan sellainen linkki vaatisi luvan, perustuvat
yleensä väärinkäsityksiin Webin luonteesta. Eri asia on, että syvä linkki
voi käytännössä lakata toimimasta, jos sivusto järjestetään uudestaan; tästäkin
syystä on usein hyvä syvän linkin yhteydessä viitata myös pääsivuun.
"Syvät linkit" ovat kuitenkin kiistanalaisia tapauksissa, joissa
niihin katsotaan sisältyvän toisen yrityksen aineiston järjestelmällistä
hyväksikäyttöä. Tapaus "StepStone contra Ofir" on
laajasti uutisoitu siten, että siinä olisi EU-oikeuden pohjalta
katsottu "syvät linkit" laittomiksi. Näin esimerkiksi
Digitodayn
uutisessa
Ennakkotapaus syvälinkittämisestä soveltaa EU:n
tekijänoikeussäädöstä. Mutta sivulla
Linkhaftung –
Zivilrechtliche Entscheidungen Deutschland u.a.
tapausta selostetaan siten, että ratkaisun mukaan oikeutta
tietokantaan oli loukattu.
(Itse ratkaisu:
LG Köln,
Urteil vom 28.02.2001,
28 O 692/00.) Lisäksi Saksan korkein oikeus
on BGB PaperBoy
-ratkaisussa v. 2003
nimenomaan todennyt syvälinkit laillisiksi.
Jos sivu sisältää laitonta aineistoa, esimerkiksi
ns. piraattikopioita ohjelmista, äänitteistä ym.
taikka solvaavia kirjoituksia, saatetaan linkki
sellaiseen tulkita osallisuudeksi kyseiseen laittomuuteen.
Tämä tulisi kyseeseen tapauksissa, joissa linkittäjä on ollut tietoinen
tai hänen olisi tullut tietää aineiston laittomuudesta.
Näissä tapauksissakaan ei tietenkään ole kyse siitä, että tarvittaisiin
lupa sen sivun ylläpitäjältä, johon linkki viittaa!
Irja Törnqvist on kirjoittanut
linkityksestä
useilta eri näkökannoilta. Tekijänoikeuden ohellahan on otettava
huomioon muitakin seikkoja, kuten edelläkin on mainittu.
Törnqvist mainitsee esimerkiksi sen,
että jos lauseessa "tarjoamme hyvää palvelua kaikille asiakkaillemme"
viimeinen sana on linkki sellaisen yrityksen sivulle, joka ei todellisuudessa
ole linkittäjän asiakas, kyse olisi
vilpillisestä kilpailusta tai sopimattomasta menettelystä
liiketoiminnassa.
Laajan kokoelman linkkejä (!) aihepiiriä koskeviin
tapauskuvauksiin ym. sisältää
Stefan Bechtoldin
The
Link controversy Page.
Erityisesti mainittakoon useita tunnettuja
tapauksia selkeästi selostava
Mark Sablemanin
Link Law Revisited (PDF).
Suomessa linkitystä koskevien kysymysten voidaan
katsoa saaneen melko selvän perusratkaisun
hallituksen esityksessä HE 28/2004. Sen perustelujen mukaan
normaali linkitys on sallittua, lupia kyselemättä, kun taas
upottaminen vaatii yleensä luvan.
Kyseinen esitys tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseksi sisältää
yksityiskohtaisten perustelujen alussa seuraavat kannanotot:
Verkkosivujen linkittämistä toisiinsa siten, että käyttäjä linkkiä seuraamalla siirtyy sivulta tai sivustosta toiseen, ei ole katsottu tekijänoikeudellisesti merkitykselliseksi toimeksi. Tällainen esimerkiksi kirjanmerkin tai alaviitteen asettamiseen verrattavissa oleva linkittäjän toimenpide olisi siis lähtökohtaisesti mahdollinen ilman linkitettävän aineiston oikeudenhaltijan lupaa.
Jos verkkosivulle tuodaan suojattua aineistoa ulkopuolelta linkkien avulla siten, että aineistosta valmistetaan kappale linkittäjän sivun osaksi, tapahtuu tekijänoikeudellisesti merkityksellistä kappaleen valmistamista ja/tai yleisön saataviin saattamista. Tällaiseen linkittämiseen olisi hankittava oikeudenhaltijan lupa.