Teoskappaleissa tai teosta esitettäessä "on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii" (3 §). Tällöin tarkoitetaan tekijää merkityksessä 'se joka on teoksen tehnyt', ei merkityksessä 'tekijänoikeuden omistaja'. Lisäksi jos teosta käytetään tekijänoikeuslain 2. luvun (tekijänoikeuden rajoitukset) nojalla, esimerkiksi siteerausoikeuden (22 §) perusteella, on "lähde mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii" (11 §).
Mitään nimenomaista muotoa tekijän tai lähteen ilmoittamiselle ei ole säädetty. Ei ole myöskään säädöstä siitä, miten näyttävästi ilmoittaminen on tehtävä, paitsi viittaus "hyvään tapaan".
"Hyvään tapaan" viittaavat vaatimukset ovat toki tulkinnanvaraisia. Niinpä vaatimusta tekijän ilmoittamisesta on tulkittu siten, että sitä ei tarvitse noudattaa kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi hautajaisissa ei ole tapana ilmoittaa soitettavan musiikin säveltäjiä eikä taideteollisuuden tuotteisiin useinkaan ole tapana merkitä tekijän (suunnittelijan) nimeä. Tässä täytynee lain kirjaimen väistyä sen tieltä, mitä yleisesti pidetään kohtuullisena. Oikeudellisesti paljon kyseenalaisempi on mm. se käytäntö, että sarjakuvalehtien julkaisijat usein jättävät sarjakuvien tekijät mainitsematta.
Pääperiaatteena kuitenkin on, että tekijä ja monissa tilanteissa myös lähde on mainittava. Koska tässä on kyse tekijän ns. moraalisista oikeuksista, asiaan ei vaikuta se, että tekijänoikeus on ehkä muilta osin siirtynyt. On siis ilmoitettava, kuka on tehnyt teoksen. Jos tekijänoikeus on siirtynyt esim. yritykselle, voi tekijänoikeuden omistajan ilmoittaminen tekijän ilmoittamisen lisäksi olla käytännössä järkevää, vaikka laki ei sitä vaadi.
Korkeimman oikeuden vuonna 2005 antamassa tuomiossa KKO:2005:92 on otettu varsin vahvasti tekijän kantaa korostava linja tulkittaessa tekijän mainitsemista. Ratkaisu sisältää mm. seuraavat linjaukset: