Seuraava laajempi siirtyminen tilassa käsittää muuton Jyväskylästä Poriin. Tästä asiasta ei puolestaan ole saatavissa virallisia asiapapereita, mutta muistinhallinta sitävastoin suostuu kaivamaan esille epämääräisiä merkintöjä kyseiseltä ajanjaksolta, minkä vuoksi tietoa voitaneen pitää vähintään luotettavana.
Tältä ajalta ovat myös tiedot ensimmäisistä alkaneista köpöstelyoireista. Porukat (=vanhemmat) väittävät, että jo siinä vaiheessa kun kävelyssä vaadittavan inertiavakautuksen ohjausjärjestelmää ei ollut initialisoitu asianmukaisesti ja etenemisen tilassa oli siksi tapahduttava kontaten, ruuvimeisselin pudottaminen lattialle saattoi koitua asunnon rakenteille kohtalokkaaksi. Sitä nimittäin käytettiin kynnysten irrottamiseen, nekun olivat ainoita rakenteita joihin kontatessa pääsi käsiksi. Muuta mainittavaa on esimerkiksi yritys suorittaa paristokäyttöisen laitteen (3V DC) tarvitsema virransyöttö pistorasiasta parin johdon välityksellä, mikä johti kyseisen laitteen pysyvään toimintahäiriöön ja sulakkeiden palamiseen.
Köpöstyksen ohessa harjaannuttiin muutamissa muissa myöhemmin varsin käyttökelpoiseksi osoittautuneissa taidoissa, kuten foneemien käytössä akustiseen kommunikaatioon. Tämä antoi paremmat mahdollisuudet allokoida porukoilta tarvittavia ulkoisia resursseja, mikä etu osoittautui varsin tarpeelliseksi siinä vaiheessa kun perheenjäsenten lukumäärä nostettiin 3:ta 4:ään. (ks. taulukko 1).
| Sijainti | Isät | Äidit | Siskot | Veljet |
|---|---|---|---|---|
| Jyväskylä | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Pori | 1 | 1 | 0 | 1 |
| Mänttä | 1 | 1 | 0 | 1 |
Ajan hiljakseen soljuessa eteenpäin porukat onnistuivat hankkimaan astetta jäykemmät työpaikat ja niinmuodoin suoritettavaksi tuli siirtyminen seuraavaan asuinpaikkaan, Mänttään.
Siellä alkoi myös päivittäinen käkkiminen koulussa, mitä ei mielellään muistele. Jotain hupiakin sentään esiintyi. Ajanjakson alkuvaiheissa vetopommit olivat alueella merkittävä vitsaus. Niitä esiintyi runsaasti varsinkin erilaisiin kaappeihin, tuoleihin ja muihin huonekaluihin kiinnittyneinä. Koska kyseisessä sijaintipisteessä vietetty aika on ollut suhteellisen pitkä oli alkuaikojen päämäärättömälle kohellukselle runsaasti aikaa kiteytyä jalompaan muotoon. Kehityksessä omaa tärkeää osaansa esittivät yläaste-lukion aikana paikalliset Elektroniikka- , -kemia, ja tietokonekerhot. Tilanteen vakavuudesta jotain kertonee se, että sektorilta vetäytymisen tullessa ajankohtaiseksi, oli haltuun eksynyt jo kaksikin tietokonetta, tavanomaisen mopo-PC:n ohella käytettävissä oli myös harvinaisempi Sinclair Spectrum .
Siaintipisteiden keskiarvon maksimin siirtäminen Hervanta-Cityn alueelle mahdollisti entistä laajemmassa mittakaavassa tapahtuneen koheltamisen. Pakonomainen tarve rakentaa laitteita tuotti mm. änkytyksenpoistokoneen ja elektronisesti ohjatun rullaverhon. Liittyminen TELOK:iin johti pääsyyn hyvien rakentelumahdollisuuksien sekä laajojen komponenttivarastojen ääreen, mikä yhdistyneenä Bommarien atavistiseen tunnelmaan tuotti sellaisia inhimillisen älykkyyden olemassaolon kyseenalaistavia laitteita kuten legendaariset Brainstorm Devicet, joista on originaalin lisäksi olemassa jo versiot II ja III. Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, ei tule hämmästyä jos joku joskus jossain tulee vastaan ja alkaa esitellä ilmiselvää Brainstorm Device:ä Tajunnanlaajentimen tai miniblondinkarkoittimen nimellä.
Pääasiallinen resurssisyöppö on vielä edelleen elektronisten-, mekaanisten- ja muunlaisten laitteiden suunnittelu sekä rakentaminen, eli lyhyesti köpöstys. Aika mitä ei ole käytetty köpöstykseen löytyykin sitten luonnollisesti köllöttelyn momentilta, ellei sitten omaa siivuaan rajallisesta järjestelmäkapasiteetista ole vienyt scifi jommassa kummassa esiintymismuodossaan, eli kirjoina tahi elokuvina. Scifin ohella kirjallista makua hivelevät legendaariset Aku Ankat. Joista tarjolla ohessa muutama herkkupala sairaan huumorin ystäville.
Ja jotta homma ei olisi liian helppoa, on lisäksi ilmennyt yhä kasvava tarve oluen, viinin ja ruuan valmistukseen ja tuotosten tuhoamiseen sekä TELOK:in klassista tyyliä edustavissa mässybileissä, että erilaisissa saunailloissa ja muissa röpöttelytilaisuuksissa.
Yleinen kiinnostus tekniikan saavutuksia kohtaan on myös johtanut osallistumiseen esa :n järjestämälle mikrogravitaatiotutkimuslennolle. Lennolla saatujen mittaustulosten pohjalta laadin triviaalin kuvasarjan lämpökonvektion käyttäytymisestä kuumentuneen elektronisen komponentin ympärillä alhaisessa painovoimassa.
Elokuvaharrastukseen liittyen olen myös mukana Star Trek, ST: The Next Generation, ST: Deep Space 9, ST: Voyager ja Babylon 5 nauhakierroissa.
Jos uteliaisuus ei vaan ala hellittää, lisätietoja voi koittaa tavoitella
klikkaamalla tästä :
tai tästä