Lyhyt Euroopan kiertomatka on alkanut lupaavasti. Olemme yöpyneet edellisen yön Järvenpäässä ja Wartburg selviytyi yöstä tulematta varastetuksi tuossa Suomen rikollisimmassa kaupungissa. Pieni aamuhaukottelu on jättänyt meille vähemmän pelivaraa Eestin laivaan ehtimiseen kuin olimme laskeneet ja K.Ahola suostuttelee Eisenachin ylpeyden 140 km/h nopeuteen. Moottorin jyrinä ja tapissa kiiluva kulutusmittari tarjoavat oivan aiheen tokaista Aholalle,: eikö sinusta tunnu, että tämä ajoneuvo toimii suorituskykynsä äärirajoilla? Ikään kuin vastaukseksi kulutusmittari tipahtaa yllättäen nollaan ja moottori sammuu heräämättä enää pikaisesta startin käytöstä huolimatta. Epäammattimainen käytös saa minut ja Aholan valtaansa ja litania ärräpäitä putkahtaa ilmoille. P.Poiksalon rauhoiteltua meitä ja ajoneuvon liu'uttua pysähdyksiin pientareelle jalkaudumme ripeästi ja aloitamme "kaasutin pura ja kokoa" tehtävän. Samalla Panze koittaa puolestaan epätoivoisesti saada yhteyttä laivaterminaaliin paikkavarauksen siirtämiseksi seuraavaan laivaan. 20 minuutin kuluttua suomen vientiteollisuuden lippulaiva - GSM matkapuhelin on osoittanut surkeutensa kieltäytymällä yhteistyöstä, tarjoten pelkästään säälittävää "verkko varattu" mongerrusta. Kaasutin sitävaston on pikaisen valo- ja ilmahoidon avittamana päättänyt herätä ja Hankookit alkavat jälleen ahmia meitä satamasta erottavia kilometrejä.
Yllättävän pienen arpomisen jälkeen Warre työntää keulansa Eestinlaivan laskusillalle, aikaa laivan lähtöönkin jää vielä ruhtinaallinen minuutti! Kipparin päästäessä meridieselit murisemaan laiva lipuuu satamasta ja kokoilemme hermojamme eräästä laivan baareista. Pikainen kaasutinremontti antaa aiheen tokaisulle, että siinä taisi olla tämä reissun pakollinen kämmäys. Vähänpä sitä siinä vaiheessa tiesi...
Saapuminen eteläiseen naapuriimme sujuu enemmittä kommelluksitta ja selvittyämme Tallinnasta on aika antaa Hankookkien maistaa Via Baltican pölyistä asfalttia. Ensimmäinen etappimme, Eestin ja Latvian tulli, osoittautuu hienoiseksi pettymykseksi. Eräs nautintojen ehdottomaan aateliin kuuluva kokemus, nimittäin tullijonossa käkkiminen, ei kestäkään niin kauaa kuin meille on lupailtu. Neljässä tunnissa jää naapurimaa taakse ja Latvian läpiajo alkaa. Ensimmäinen yöpymispaikkamme on Liettuassa, lähellä Puolan rajaa sijaitsevassa Kaunaksen kaupungissa. Kuljettuamme Bauska nimisen Latvialaisen kaupungin läpi, ei matkaa rajalle ole enää kuin 20km ja tilanne vaikuttaa varsin mukavalta.
Yllättäen vaihdelaatikko toteaa kuitenkin perinteisen "rousk" äänen sijasta vain "lonks" kun Ahola koittaa saada isompaa silmään. Pienen arpomisen jälkeen havaitsemme kolmosen juuttuneen pesään ja vaihdekepin muuttuneen täysin hyödyttömäksi. Vahingosta viisastumatta epäammattimainen ärräpäiden sinkauttelu alkaa jälleen. Ajoneuvon alle kurkkiminen ei paljon auta ja Panzen rauhoittelutkin hukkuvat manausten alle. Hetken kuluttua järki alkaa kuitenkin voittaa. Emme ala etsiä läheisestä ojasta kiviä ja puunkappaleita hivuttaaksemme ajoneuvon irti maasta vaihteistoremonttia varten vaan ajamme parinsadan metrin päässä häämöttävään Bauskaan takaisin.
Melkein heti meitä tervehtii paikallisen poliisiaseman ystävällinen logo ja Ahola osoittaa venäjänkielen taidon olevan yhä kova sana alueella. Poliisit neuvovat meitä jättämään auton läheiselle korjaamolle, jota poliisitkin kuulemma käyttävät sekä toteavat lähimmän hotellin olevan toisella puolella tietä. Kellon ollessa jo 10 maissa illalla valmistaudumme yöpymiseen ja ajoneuvon vaurioiden tutkailuun aamulla. Yllättäen korjaamolla on kuitenkin vielä täysi meno päällä, Ladaa maalailleet korjaajat olivat vasta aikeissa lähteä. Joten ei kun Warre nosturilla ilmaan ja vaihdelaatikko auki. Tuntuu kuin aurinko hymyilisi kun vaihteensiirtäjää suojaavasta peltilaatikosa ilmestyy esille syyllisen näköisenä katkennut pultti. Työmäärältään ja ajankulutukseltaan arvaamaton itse vaihteiston purkaminen jääkin siis toiseen kertaan. Aivan samanlaista pulttia ei varastosta löydy, mutta rautasaha ja smirgeli osoittavat voimansa ja pian on entistä parempi pultti valmis. Pultin katkeamiskohdassa olleiden heikentävien kierteiden tilalla on varaosassa nimittäin sileää terästä. Pikaisesti pultti on houkuteltu paikoilleen ja peltikoppa kohdalleen. Seuraava vaihe on koittaa korvata yötyö ystävälliselle korjaajalle, mikä paikallisen valuutan puutteen vuoksi hiukan aluksi mietityttää. Hänen ehdotuksensa 40 Eestin kruunusta (20 FIM) kuulostaa meistä varsin pöyristyttävältä ja pienen suostuttelun jälkeen hän suostuukin ottamaan 100 kruunua ja Panzelta löytyneen vajaan tupakka-askin (minä ja Ahola _EMME_ tupakoi).
Korjaustyöhön kului vaivaiset puoli tuntia, joten muutamme jälleen suunnitelmia ja paikallisen hotellin sijasta päätämmä jatkaa ensimmäiseen etappiimme Kaunakseen. Tullijono esittäytyy meille jälleen vaatimattomana ja aamuyöstä pääsemme aloittamaan hotellihuoneessa iltapalamme, joka koostuu suomesta tuodusta ruisleivästä ja paikallisesta kioskista hommatusta venäläisestä shamppanjasta.
Seuraava aamu alkoi varsin hilpeästi, tiedusteltuamme hotellin neuvonnasta mahtaako tullissa olla kunnon jono. Pienen puhelinakrobatian jälkeen saimme kuulla tylyn lakonisen tervehdyksen "haloo, muitine" Tämän jälkeen sanat Muita ja Muitine rekisteröityivät sanavarastoomme ja termit "onkohan täällä muita" sekä "ollaan ihan muina miehinä" saivat aivan uutta syvällisyyttä.
Aamu jatkui liikenneruuhkan merkeissä ja poistuessamme kaupungista pääsimme havainnoimaan takaikkunasta kuinka muuan pakettiauto suoritti jyrkän väistön tasapainoillen hetken aikaa 2 pyörällä, mutta päätyen lopuksi pyörilleen, tosin 90% poikittain etenevään liikenteeseen nähden. Onnittelimme itseämme, kun olimme selviytyneet kyseisen paikan ohi vain paria sekuntia aikaisemmin.
Alkava päivä esitteli meille Puolan, jonka läpiajo kohti Krakovan historiallista kaupunkia sisälsi pientä hortoilua pikkuteillä. Mielialaamme laski muunmuassa pahamaineisen Treblinkan keskityrleirin löytäminen koettessamme "oikaista" ja kiertää Varsovan oletetut ruuhkat sivuteitä pitkin. Pikkutiet tarjosivat myös mielenkiintoisen tavan säästää silloissa. Eräässä kohdin kuljimme nimittäin puusillan yli, jonka ajorataan oli upotettu myös rautatiekiskot. Sillan kummassakin päässä oleva miehitetty vartiokoppi antoi kuitenkin aiheen uskoa, että autot onnistutaan kyllä pitämään pois sillalta kun juna on tulossa. Bensiinin hinta ei ollut aivan suomen tasoa, ja tankkasimme myös peltisen 20l varakanisterin, jolle perinteisesti kuuluvan nimen Jerrykannu muutimme omavaltaisesti Jimmyksi. Syrjäseuduilla hortoillessa täysi Jimmy takakontissa rauhoitti mukavasti mieltä.
Etenemisen suurimmaksi esteeksi osoittautuivat kuitenkin traktorit, rekat ja hevoskulkuneuvot, joiden ohittelu ei kapeilla ja mutkaisilla teillä ollut triviaaliuden kiteytymä. Kaasujalan kutinaa puolestaan hillitsivät "kontrola radarowa" kyltit, joita oli siroteltu lähes jokaisen taajaman rajalle. Pikkutunnit saivat todistaa sekoiluamme Krakovassa, kunnes erinäisten arpajaisten jälkeen päädyimme lopulta hotelli Wiswa:n. Paikan taso ei kuitenkaan onneksemme ollut nimen lupailemaa tasoa. Myöhemmin selvisi kyseisen sana olevan itseasiassa Veiksel-joen puolankielinen nimi.
Edellisenä yönä oli Warre päättänyt, että suuntavilkkujen käyttö on aika tylsää puuhaa ja pimentänyt ne pysyvästi. Joten aamulla lähdimme suorittamaan pientä hienosäätöä sähköjärjestelmään ja kysyimme ohi mennessämme hotellin vastaanotosta, olisiko mahdollista saada suihkuihin kuumaa vettä. Vesipulan syy oli kuulemma lämpökeskuksessa tapahtunut onnettomuus, joka oli jättänyt koko kaupungin vaille kuumaa vettä useiksi päiviksi, joten suihkussakäynti jäi varsin pikaiseksi. Sähkö järjestelmä vaati vain pientä sulakkeiden kiristämistä ja suhteellisen pikaisesti pääsimme aloittamaan matkan suraavan osion.
Jatkossa: