OSCu-kurssien hajautettuun toteutukseen liittyy enemmän työtä kuin perinteisen kurssin pitämiseen, joten tähän pitää varautua henkilöresursseja allokoidessa. Tässä on esitetty arvio tarvittavista työmääristä erilaisissa kurssiin liittyvistä tehtävissä henkilöresurssien varauksen avuksi. Huomaa, että tehtäviin sisältyy siis normaaleille kursseillekin tarpeelliset opetusjärjestelyt, opetuksen ja materiaalin suunnittelu jne. Seuraavat työmääräarviot on tehty kevään 2003 Mobo-kurssin henkilökunnan pitämän tuntikirjanpidon mukaan.
Tehtävät on merkitty roolien mukaan; sama ihminen voi tehdä - ja yleensä tekeekin - monen roolin tehtävät. Käytännössä on helpompaa keskittää monia tehtäviä yhdelle ihmiselle kuin hajauttaa monelle taholle, mutta tämä pitää sitten muistaa ottaa riittävästi huomioon henkilön kokonaistyökuormassa. OSCU-kurssien hoitaminen on helposti täysipäiväistä hommaa.
Esimerkinomaisesti esitetään, paljonko tehtävät
käytännössä tarkoittaisivät viikkotuntityötä Mobo-kurssilla.
Sillähän on 14 opetusviikkoa, 12 kpl 3 tunnin luentoja ja kaksi
harjoitustyötä. Opiskelijamäärät ovat todennäköisesti max 50
Oulussa, TaY:lla ja Turussa, max 150 TTKK:lla. Kurssilla on jo
olemassa formaatti ja alustavat materiaalit, mutta molempia uudistetaan
ja kehitetään kevään aikana. Valmistelutyömääristä ym. voi olla
eri mieltä, nämä pätivät keskimääräisesti kevään 2003 kurssilla.
Tahoilla ja henkilöillä, joille opetettava asia ja/tai toimintatavat eivät
ole entuudestaan tuttuja, pitää kuitenkin aina varata lisäaikaa asiaan
ja opetusvälineisiin perehtymiseen.
| Rooli | Minimityömäärä (täysipäiväistä hommaa) Mobo-kurssilla | TTKK | TAY | Oulu | Turku |
|---|---|---|---|---|---|
| Kurssin luennoija | 2 kk | x 1 | 0 | 0 | 0 |
| + Harjoitustyön vastuutaho (yksi harjoitustyö/kurssiharjoitukset) | 0.5 kk | 0 | x 1 | x 1 | 0 |
| + Vastuuyliopiston kurssimestari | 1.5 kk | x 1 | 0 | 0 | 0 |
| + Etäyliopiston kurssimestari | 0.5 kk | 0 | x 1 | x 1 | x 1 |
| Harjoitus-/harjoitustyöassistentti (max. 50 opiskelijaa) | 1.0 kk | x 3 | x 1 | x 1 | x 1 |
| Luentoassistentti | 0.5 kk | x 1 | x 1 | x 1 | x 1 |
| Yhteensä | ~7 kk | ~2.5 kk | ~2.5 kk | ~2 kk |
Eli jos etäpisteessä on ainoastaan yksi henkilö, hänen tulee toimia kurssimestarina, luentoassistenttina ja ja harjoitusassistenttina: kokonaistyömäärä on jo 2 kk täysipäiväistä työtä, ts. koko kevään puolipäiväinen työpanos. Jos taas laskettaisiin tilanne, jossa luennoija itse hoitaa harjoitustöiden suunnittelun ja vielä paikallisen kurssimestarinkin tehtävät, kurssi työllistää hänet koko lukukauden ajan ajan kokopäiväisesti. Ja jos kyseessä on täysin uusi kurssi, valmistelutyömäärät kasvavat vielä huomattavasti.
Ellei työmääriä oteta riittävästi huomioon henkilöresursseja varatessa, käy niin ettei kaikkia tehtäviä tehdä tarpeeksi huolellisesti. Tällaista ongelmaa on OSCu-kursseilla jo välillä havaittukin. Tulevaisuudessa olisi pyrittävä tarkemmin miettimään käytettävissä olevia henkilöresursseja kursseja valmistellessa ja niistä päätettäessä. Kokemus on osoittanut että ainakin luennoija tarvitsee käytännössä avukseen kurssimestarin, että kokonaisuuden hallinta ja kurssimateriaalien dokumentointi ja arkistointi pysyy hyvin käsissä. Myös etäyliopistojen kokonaisuuden hallitsevat kurssimestarit ovat välttämättömiä koko kurssikokonaisuuden kannalta.
Tehtävien mukaan jakautuvat arviot eivät seuraa kevään 2003 mobon toteutumia yhtä tarkasti kuin yhteismäärät, koska eri henkilöillä aika jakautui tehtäville eri tavoin. Näillä pyritään kuitenkin antamaan keskimääräistä kuvaa asiasta.
Mobossa: 32h + 14 x 2h yleinen kurssin suunnittelu, valmistelu &
seuranta
12 x 3h kurssimateriaalien valmistelu ja kuvaus
12 x (3h luentoa + 6h valmistelua)
14 x 1h viikkopalavereja
2 x 8h kurssipalavereja
32h tentit
------------------------
266 h (~ 2 kk täysipäiväistä työtä)
(yksi harjoitustyö/kurssiharjoitukset)
Mobossa: 24h harjoitustyön suunnittelu, alustojen valinta ja selvitys 8h ohjeistusten tekeminen opiskelijoille 8h ohjeistusten tekeminen assistenteille 14 x 1h assistenttien ja opiskelijoiden kysymyksiin vastaaminen 14 x 1h viikkopalavereja 2 x 8h kurssipalavereja ------------------------- 84 h (~0.6 kk kokopäiväistä työtä)
Mobossa: 32h Kurssin toteutuksen valmistelu
24h + 14 x 3h kurssimateriaalien arkistointi
16h raportit ja yhteenvedot
16 + 14 x 2h tiedotus ja yhteydenpito (WWW, henkilökunta)
14 x 1h kurssin käytännön järjestelyt
14 x 2h viikkopalaverit
2 x 12h kurssipalavereja
---------------------------------
224 h (~ 1.6 kk täysipäiväistä työtä)
Mobossa: 8 h Kurssin valmistelu
8 h Raportit ja yhteenvedot
4h + 14 x 1h tiedotus ja yhteydenpito
14 x 1h kurssin käytännön järjestelyistä huolehtiminen
14 x 1h viikkopalavereja
2 x 8h kurssipalavereja
8h tenttien tarkastaminen
--------------------------------------------------------------
86 h (~ 0.6 kk täysipäiväistä työtä)
Huom! Jos opiskelijamäärä on suuri, näitä täytyy olla useampia. Tällä työmäärällä hoidetaan max. 50 opiskelijaa ja silloinkaan ei enää voida antaa kovin henkilökohtaista ja yksityiskohtaista ohjausta.
Mobossa: 16 h Tehtäviin ja ympäristöön perehtyminen
14 x 6h Opiskelijoiden ohjaaminen (päivystykset,
ohjaussessiot, sähköpostit, nyyssit jne)
32 h Harjoitustöiden tarkistaminen
14 x 1h Viikkopalaverit
----------------------------
146 h (~ 1 kk täysipäiväistä työtä)
Mobossa: 12 h videoneuvottelutestaukset & tila & laitejärjestelyt 12 x 3h luentojen aikainen tekniikasta ja opetuksesta huolehtiminen 8h kurssipalautteiden käsittely 14 x 1h viikkopalaverit --------------------------- 70 h (~ 0.5 kk täysipäiväistä työtä)