ISO/TC215/WG2:n verkkokokous 7.12.2015

ISO/TC215/WG2:n Systems and Device Interoperability uusi puheenjohtaja Bron Kisler haluaa käynnistää kuukausittaiset ISO/TC215/WG2:n verkkokoukset, jotta työkohteet etenisivät nopeammin ja tiedettäisiin, mikä niiden tila on. Samalla kerätään mahdollisia uusia työkohteita seuraavaan ISO/TC215-kokoukseen Amsterdamissa toukokuussa 2016. Tähän ensimmäiseen tunnin kestoiseen verkkokoukseen osallistui parhaimmillaan 16 osallistujaa USAsta, Japanista, Koreasta, Brasiliasta ja Suomesta.

Ensiksi muisteltiin marraskuun 2015 Bernin ISO/TC215/WG2-kokousta ja mitä siellä oli päätetty. Sen jälkeen työkohteita käytiin läpi kohta kohdalta.

WG2:n seuraava kokous on siis yhteiskokous HL7:n ja DICOMin kanssa Orlandossa USAssa tammikuussa 2016. Keskustelujen aiheina tulevat olemaan HL7/BRIDG-malli, Clincal Genomics, DICOM ja ISO/TC215, standardiniput ja transantional health records. Myös IHEllä on kiinnostusta osaan näistä aiheista.

Loppukeskustelussa suunniteltiin seuraavia verkkokokouksia. Seuraava pidetään varmaankin Orlandon kokouksen jälkeen, jotta poissaolleet kuulisivat viimeisimmät uutiset. ISO-standardi 17432 Web Access to DICOM objects vuodelta 2004 pitäisi vanhentuneena poistaa, koska se sisältyy jo DICOMiin osana 18 ja on ajanmukaisettu vuoden 2004 jälkeen. WG2:n kokouksessa oli edustettuna tälläkin kertaa vain viisi jäsenmaata, mikä tekee uusien standardointikohteiden käynnistyksen hankalaksi. Jos yksikin jäsenmaa ei ole uudesta työkohteesta kiinnostunut eikä WG2:n aktiivijäsenmaiden ulkopuolelta tule yllättäen nimettyä eksperttiä mukaan, työkohteita ei saada käynnistettyä. Puheenjohtaja päätti paneutua tähän ongelmaan.

Alpo Värri, TTY/Signaalinkäsittely 7.12.2015