- Eli kun viisi insinööriä pistetään lentokoneeseen ja matkustetaan toiselle puolelle maailmaa.
Viimeinen päivä sujui itse kultakin valmistautuessa. Lopulta kuitenkin oli aika suunnata kello 20:00 lähtevään Expressbussiin joka veisi meidät Tampereelta suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentoasemalla selvisi ainakin se, että Antin kamerajalusta näyttää läpivalaisulaitteessa aseelta. Lisäksi Finnair oli päättänyt, että Afganistanin ilmatila on turvallista, mikä oli tavallaan yllätys. Afganistanin jälkeen lento jatkui Intian pohjoisrajaa seuraillen. Vasemmalla puolella oli nähtävissä Himalaja.
"Nästa nummer i min visparad / ägnar jag åt Siams huvudstad / Bangkok, Bangkok / Dit vi flög i flygmasking." - Povel Ramel, Flug med till Siam
Lentoasemalla passintarkastus sujui nopeasti. Tullimiehet halusivat meiltä arvion miten lausutaan englannin sana "nice" ja olivat tyytyväisiä vasta kahden erillisen lausunnon jälkeen. Taksin hankkimisesta seurasi pienehkö kiertokävely koko aseman läpi jotta pääsimme itse parkkipaikalle.
Ajelu 120 km/h ilman turvavöitä tiellä jossa oli 6 kaistaa yhteen suuntaan kahdessa tasossa oli tavallaan mielenkiintoista. Majoittuminen Royal Hoteliin Khao Sanin kaupunginosassa sujui ongelmitta, joskin vastaanoton väellä oli hauskaa heidän huomattuaan että Herrasten siskokset eivät olleetkaan ihan odotetun kaltaisia. Myöhemmin illalla, jolloin Pasia lukuunottamatta kaikki muut päättivät lähteä etsimään ruokapaikkaa selvisi myöskin että jalankulkijana on melko suojaton. Kadut ylitetään yhtenä rintamana hyvin nopeasti. Onneksi pehmeänä laskuna ensimmäisellä suojatiellä oli poliisisetä ohjailemassa liikennettä.
Ravintolaksi löysimme täyteen ahdetulta turistikadulta noin korttelin päässä lähes pelkästään paikallisia vieraita sisältävän ravintolan. Emännät katsoivat ihmeissään kun otimme kaikille *erikseen* jälkiruoan eikä vain yhtä hedelmälautasta.
Päivä alkoi sopivasti hotelliaamiaisella, jossa tarjolla olivat sekä eurooppalaiset että loistavat paikalliset aamiaisaineet. Pienen sulattelun jälkeen lähdettiinkin kaupunkikierrokselle johon kuuluivat kävelymatkan päässä olevat kohteet, eli Grand Palace ja Kansallismuseo. Lämpötilaa oli erään kierroksella nähdyn lämpömittarin mukaan noin 32 °C, ja kosteus lähemmäs sata prosenttia. Palatsialue toi mieleen Kumbalesian - paljon kultaisia kattoja ja lasimosaiikkia. Paikalla oli meidän lisäksemme noin 10000 japanilaista turistia, mikä teki paikoista melko ruuhkaisia. Yksi suosituimpia kohteita oli pienessä palatsialueen museossa sijainnut ilmastointilaite. Yleisvaikutelmana alue oli kuitenkin hienompi kuin yksikään eurooppalaisista palatseista.
Kansallismuseo oli seuraava kohde, ja sisälsi kohtuudella mielenkiintoisia muistomerkkejä. Toisaalta lähes jokaisessa salissa oli noin sadasta tuhanteen Buddhan patsasta kaikkia kokoja, asentoja ja ilmeitä. Näimme myös muutaman isokokoisen Buddhan jalanjäljen. Kengän koko lienee noin 250. Ehkä hän siksi kulkeekin paljain jaloin.
Keskellä päivää osa väestä suuntasi päivälevolle. Emma ja Henrik kävivät kiertelemässä vielä paikalliset kioskit joista löytyi paikallisia ruokaerikoisuuksia: matoja, heinäsirkkoja, kuoriaisia ja jopa skorpioneja.
Päivälevon jälkeen suuntasimme illalliselle. Yritimme kovasti löytää eri ruokapaikkaa kuin viime kerralla mutta soveliasta ei vastaan tullut, joten käytimme jälleen saman paikan palveluita. Ruoka ei ollut ainakaan huonontunut. Eivät oikein uskoneet että viisi ihmistä syö viisi hedelmälajitelmaa.
"Singapore, Singapore / språket är rätt besvärligt / Ska man gå på uthuset så chansar man / för där står bara 'Pling-plong'." - Povel Ramel, Flug med till Siam
Viimeinen menopäivä Bangkokissa rajoittui hotelliaamiaiseen ja taksin tilaamiseen. Lentomatkalla Bangkokista Singaporeen Finnairin koneella saimme parhaan tähän mennessä koetun lentokoneaterian - kunnon mausteista thairuokaa. Näimme myös parhaan lentokoneessa esitetyn viihdeohjelman - teoria, jonka mukaan lentokoneessa ei näytetä lentokone-elokuvia ei todellakaan pidä paikkaansa. Ohjelmassa kun oli Simpsonien jakso, joka alkaa raflaavasti sillä että neljä natsikommarien hävittäjäkonetta ampuu rahtikoneen alas kunnon efektien kera.
Singaporessa Antti löysi itselleen Canon G3-kameran jota ei suomesta ennen lähtöä saanut. Innostus tosin levisi koneen odottelun aikana ja myös Henrik meni hankkimaan samanlaisen kameran. Lisäksi Sami hankki videokameran, jonka jälkeen marraskuun luottorajat olivatkin hyvin käytettyjä. Singaporessa tapasimme myös toisen suomalaisjoukkion, joka oli paluumatkalla Australian suunnasta. Olivat käyneet myös Balilla, jossa oli nykyään kuulemma hyvin turvallista. Suomalainen suhtautuminen: "Pojat vähän paukuttelivat".
Ensikokemus Australialaisesta toiminnasta oli Qantasin lento Singaporesta Darwiniin - lentokoneruokana oli tällä kertaa brittityyliin maustamatta jätettyä itämaista ruokaa. Tullimuodollisuuksissa oli erikoista koira nuuhkimassa matkalaukkuja - ei etsimässä huumeita vaan ruokaa ja muita karanteenituotteita. Antin reppu jossa oli kaksi kameraa pääsi suoraan läpivalaisutarkastuksesta läpi, mutta jostain syystä Henrikin tapauksessa asiaa piti ryhtyä selittämään (kyllä, me viemme nämä molemmat kamerat myös pois Australiasta). Tullimiesten asiantuntemuksesta kertoo jotain se, että he tunnistivat kameratyypin G3:ksi läpivalaisukuvasta, eivätkä keskenään puhuessaan kutsuneet sitä Canoniksi, vaan G3:ksi. Darwinin lentokentällä jatkoyhteyttä odotellessa pienen matkamuistokaupan myyjät (toinen Sveitsistä, toinen paikallinen) ihastuivat ikihyviksi Suomesta tuotuihin revontulikuviin. Jatkoyhteys Cairnsiin kulki tähän asti pienimmän näkemämme lentokentän, Goven, kautta. Lentokentällä oli noin 20m2 kokoinen terminaalirakennus ja kolme porttia (verkkoaidassa). Samalla tuli myös ensikosketus Australian ilmastoon: järkyttävän kuumaa, mutta ei kosteaa.
Cairnsissa majoituimme hienhajuiseen Caravella 149:ään. Pitkien päiväunien jälkeen edessä oli kaupunkikierros. Cairns tuntui oikein mukavalta kaupungilta jossa oli puhdas ilma ja mukavia ihmisiä ja rauhallinen liikenne. Kaupunkikierroksella halusimme toki kaikki ostaa ilmastoon paremmin sopivat hatut, ja tutustuimme pienehkön hattukaupan unkarilaiseen pariskuntaan. Olivat jälleen kovin otettuja suomalaisista revontulikuvista, ja antoivat vastalahjaksi bumerangi-avaimenperiä.
Täydellinen orientoitumispäivä: kaupungissa käynti, aurinkofiltterien rakennusta.
Illalla yritimme pientä tähtivalokuvausta. Orion oli aivan vääränsuuntainen, mutta kovin paljoa enempää emme saaneet kuvattua. Yksi kaksiosainen tähdenlento tosin näkyi. Samalla yritimme kuvata paikalla pyörinyttä (suomalaisesta näkökulmasta) Isoa lepakkoa, mutta vain yksi kuva minimizoomilla onnistui.Päätimme yrittää myöhemmin uudelleen.
Tämä päivä alkoi 7:30 bussikuljetuksella Passions of Paradise -retkelle - eli sukeltelukeikalle Isolle Valliriutalle. Katamaraani kuljetti meidät ensin noin 45 kilometrin päähän rannikosta missä oli aika kiskoa rensselit niskaan. Antti, Henrik ja Sami kokeilivat sukeltamista, Pasi ja Emma tyytyivät snorkkeleihin. Mitäpä tunnustetusti maailman hienoimmalla koralliriutalla pulikoinnista voi sitten sanoa? Tarjolla oli myös kertakäyttöisiä vedenalaiskameroita. Kuvat valitettavasti ovat hieman karkeita (filmi 800 ASAn tavaraa), eivätkä tee riutalle edes värikorjattuina oikeutta. Hienoja nähtyjä asioita olivat: metrinen simpukka (johon sukeltelijat saivat työntää kätensä), saman kokoiset papukaijakalat miljoonakalaparven ympäröimänä, meriahven, joulukuusimadot, merimakkara ja lukemattomat tunnistamattomat elämänmuodot.
Toisena etappina oli pienehkön hiekkasärkän ympäristö. Hupia saatiin nousuvedestä, kun kaikki jättivät varusteitaan juuri aaltorajan yläpuolelle. Henrik onnistui bongaamaan jättimäisen kilpikonnan ja retken psykedeelisimmän kalan. Lisäksi hieman eri tavoin kuin Jawsissa ja muissa vastaavissa elokuvissa sujui kouluttajien huoleton suhtautuminen merellisiin elämänmuotoihin: "Hey, check out the shark!".
Paluumatkalla miehistöä kiinnosti Henrikin GPS-kännykkä, kun sellaisen avulla hekin ehkä löytäisivät kotiin kaupungilta rankkojen iltojen jälkeen.
Iltasella kävimme syömässä aitokorealaisessa ravintolassa Henrikin työntämänä. Sami piti kovasti kimchistä, ja ravintoloitsija oli kovin otettu siitä että olimme tulleet Suomesta asti syömään korealaista ruokaa.
Lepopäivä. 16 (Pasi), tai 11 (muut) tuntia unta aamulla ja pääasiassa loikoilua altaan reunalla. Spottasimme Cairns Linux Worldin, jossa Tuxilla oli kauluspaita ja rusetti, ja opetimme ostoskeskuksessa joulupukille, mistä hän on kotoisin.
Tänä päivänä piti alun perin käydä kuumailmapalloilemassa, mutta koska matka oli buukattu täyteen se siirrettiin seuraavaksi päiväksi. Sen sijaan kävimme viidakkoretkellä Cape Tribulationissa, jonka luonnollisesti järjesti Cape Trib Connections. Nähtävänä oli 25 metriä korkea useampikerroksinen torni keskellä sademetsää, mahtava hiekkaranta josta löytyi koloja kaivelevia rapuja, krokotiiliristeily (kaksi krokoa, mutta pysyttelivät piilossa). Meitä syöviä hyönteisiä oli sen sijaan hämmästyttävän vähän. Tästä syytämme pitkään jatkunutta kuivaa kautta, edelliset kunnon sateet tulivat oppaamme kertoman mukaan nelisen vuotta sitten.
Paluumatkalla maistelimme vielä vastapoimituista hedelmistä tehtyä jäädykettä. Bussikuskina oli paikallinen "J.R."-niminen alkuasukas, jonka eloisa tarinointi piti mielenkiinnon vireillä. Hän kertoili aboriginaalien tarinoita ja suunnitelmistaan saattaa ne joskus kirjan muotoon.
Aamulla odotti aikainen (3:30) herätys. Tiedossa oli siis vihdoin odotettu kuumailmapallolento, joka piti vallitsevista olosuhteista johtuen suorittaa aamutuimaan. Hot Airin bussi nouti meidät hostelliltamme ja sitten seurasi hilpeää ajelua vuoriston toiselle puolelle kiemurtelevaa tietä pellolle, missä odotti joukko palloja eri teemoilla. Olimme maksaneet kahdesta puolen tunnin palloilusta. Pilottimme Sven ei nimestään huolimatta ollut ruotsalainen, vaan oman kertomansa mukaan huumorintajuisten vanhempien lapsi. Lennolla katselimme kaunista auringonnousua vuoristomaisemassa ja bongailimme kenguruita (4). Samassa korissa olleet amerikkalaiset ihastelivat (yhtä) näkemäänsä kengua kovaa ja korkealta. Lennon päätteeksi Henrik pääsi vetämään pallon kumoon.
Samppanja-aamiaisen jälkeen meidät kuljetettiin jälleen vuorille Kurandan pienehköön kylään. Kylän kohokohtia olivat perhonaario ja toistakymmentä kilometriä pitkä maisemaköysirata vuorten ja viidakon yli Cairnsia kohti. Perhonaariossa oli sitten isoja perhosia, pieniä perhosia, värikkäitä ja mustia. Lisäksi ne pitivät vieraiden päälle istumisesta. Köysirata oli rakennettu sademetsää säästäen: jokainen pylväs perustuksineen ja pystyttäjineen oli toimitettu paikalle helikoptereilla, ilman varsinaisia maareittejä.
Päivän alkupuoli kului lähtövalmisteluissa jossa pyrimme tuhoamaan jääkaappin sisältöä. Naapurihuoneen tytöt adoptoivat ilomielin kilon juustoa. Lennot sujuivat ongelmitta. Noustessamme koneesta Adelaiden kentällä tuli koettua jotain hämmästyttävää: lämpöä oli vain noin parikymmentä astetta, ja saatoimme käyttää pitkiä housuja shortsien sijaan. Majoittuminen hostelliin sujui varsin kätevästi ja huonekaan ei haissut (ennen kuin Antin nihkeäksi jäänyt pyyhe ilmestyi matkalaukusta (seurauksena välitön pesu)). Illalla käydessämme ravintolassa hämmästelimme vielä lisää ilmastoa, sillä ulos astuessa kasvoille tosiaankin virtasi viileämpää ilmaa kuin mitä sisätiloissa oli.
Tapasimme Janne Pyykön, pimennysosuutemme kuudennen jäsenen.
Aamulla oli edessä lievää epätietoisuutta etukäteen varatun nelivetoauton tarkasta tyypistä - Toyota Landcruisereitakin kun näemmä on ainakin pariakymmentä erilaista konfiguraatiota - mahtuisivatko kaikki matkustajat ja matkatavarat mukaan, vai tarvittaisiinko erityisiä järjestelyjä?
Autoa päästiin vihdoin noutamaan puoli kahdeltatoista vuokraamosta, jonka toimipiste oli ilmeisesti juuri muuttanut päätellen paikalla olevan rojun määrästä. Taksimatkalla autovuokraamolle taksikuski varoitteli kovasti Port Augustasta, että siellä kannattaa pitää kaikki autonovet lukossa tai paikalliset alkuasukkaat vievät heti pysähdyttäessä kaiken irti lähtevän. Tokihan me tästä varoituksesta otimme onkeemme ja pidimmekin auton lukittuna kaiken aikaa.
Papereitten kirjoittelun jälkeen (tee yhtään mitään, niin maksat $2000) olikin aika hurauttaa baanalle. Adelaiden kaupunkiliikenne on onneksi hyvin joustavaa ja järkevästi suunniteltua, joten ensikosketus vasemmanpuoleiseen liikenteeseen oli pehmeä. Kaupunkialueella ongelmia aiheuttivat välillä vastaan tulevat risteykset, joissa piti kääntää autoa mutkittelevien ajoratamaalausten mukaan jotta pääsisi jatkamaan samaa tietä suoraan. Varsinainen valtatie oli nelikaistaista kolmasosan matkaa Port Augustaan, joten kuljettajakin (Antti) ehti katsella maisemia.
Port Augustassa löysimme pienen etsimisen jälkeen majoituspaikkamme Blue Fox Lodgen, joka oli melkoisen pieni mutta aivan kodikas. Tutustuimme emäntä Sharoniin ja lisäksi Mikeen ja tämän japanilaiseen tyttöystävään. Illan kaupunkikävelyllä kävimme muun muassa kirjastossa tarkoituksenamme vilkaista pilvitiedotetta huomiseksi pimennyspäiväksi. Ilmeisesti aiheella oli kysyntää, sillä tuorein tiedote oli valmiiksi tulostettuna kirjastonhoitajan pöydällä. Tiedotteen mukaan Cedunassa olisi todennäköisesti pilviä, mutta kaikki muut potentiaaliset havaintopaikat olisivat täysin aurinkoisia ilman pilven hattaraakaan. Päätimme mennä seuraamaan tapahtumaa Stuart Highwayn varrelle, keskelle ei mitään - paikalla olisi todennäköisesti vähiten ihmisiä ja se olisi vielä suhteellisen lännessä, joten pimennys ei sattuisi aivan horisontin tasolla. Kolmantena etuna paikka olisi suhteellisen lähellä.
Majoituksen järjestyttyä lähdimme hakemaan muonaa paikallisesta ostoskeskuksesta. Erityisen tärkeää olisivat riittävät vesivarat - autiomaahan kun oli matka. Kaupassa Emma, Sami ja Janne tapasivat ensimmäisen Australiassa kohtaamamme muun suomalaisen, joka sai lempinimen "Make II" Emman samanoloisen tuttavan mukaan.
Kaupunkikierroksen lopuksi etsiydyimme vielä paikkakunnan ainoaan auki olevaan ravintolakompleksiin, jossa oli yhdistettynä tavallinen ravintola, pizzeria ja baari. Johtuen vaihtoehtojen vähäisyydestä paikka oli tupaten täynnä auringonpimennystä katsomaan menevää väkeä. Paikassa oli myös tiukka pukeutumissäännöstö: Pasin hihaton paita ei kelvannut, mutta onneksi Jannelta löytyi hikirättinä käytetty keskeltä halkaistu T-paita, jossa juuri ja juuri olivat hihat tallella - no worries. Pizzat olivat hieman odotettua isompia, joten niitä riitti vielä aamupalaksikin.
Päivä alkoi myöhään nukkumisella. Pimennys alkaisi paikallista aikaa vasta noin 18:30 jälkeen, ja matkaa valitsemallemme havaintopaikalle Stuart Highwayn varrella oli reilut pari sataa kilometriä - joten aikaa oli runsaasti. Lisäksi saimme kunnian toimia johdattajana japanilaistripletille (edellä mainittu Miken tyttöystävä sekä pariskunta Keiko ja Yutaka), jotka seuraisivat meitä omalla autollaan.
Lähdimme matkaan kahdelta iltapäivällä. Noin puoli tuntia lähdöstä Antti huomasi että ajokortti joka oli ollut tuulilasilla oli ilmeisesti pudonnut kyydistä - varmaankin Blue Foxin parkkipaikalle auton lastaamisen yhteydessä. No, eihän sitä kortilla ajeta - ainakaan poliiseja ei liiemmälti kiinnostanut. Pilvet sentään katosivat taivaalta lähes heti Port Augustasta lähdön ja valtatielle pääsyn jälkeen.
Menomatkalla pistimme muistiin noin 40 km Port Augustasta olleen lepopaikan paluumatkan tähtien katselua varten. Matkallamme kohti ensimmäistä selvää etappia eli Pimban pikkukylää yritimme bongata tiettyä vasemmalle kääntyvää risteystä, joka johtaisi NASAn vanhalle, hylätylle jäljitysasemalle - nähtävyys avaruusharrastajille siis. Ikävä kyllä oikea risteys jäi huomaamatta, joten käännyimme Pimbasta Woomeran suuntaan ja pidimme ajamisessa tauon käyskentelemässä hetken paikallisessa ohjuspuistossa. Tässä yhteydessä japanilaiset eksyivät meistä pienen väärinkäsityksen seurauksena, mutta onneksi he löysivät meidät kun olimme lähdössä puistosta.
Takaisin valtatielle suunnatessa auto piti tankata. Täällä aavikolla oli kaikki kallista: Diesel maksoi 110,9 aussicenttiä litralta - yli 20 enemmän kuin vielä Port Augustan eteläpuolella. Lohdutuksena saimme nähdä tien varrella kasan emuja. Ohitimme matkalla myös ylileveän kuljetuksen: kaksi täysikokoista taloa. Onneksi antoivat tilaa, muuten olisi voinut tulla vaikka ahdasta, koska pientareet ovat kapeimmillaan alle kaksisataa kilometriä.
Matkalla pimennyksen linjalle kävimme vielä katsomassa Hart-suolajärveä. Tallusteltuamme hetken aikaa suolan päällä huomasimme ison punaisen kyltin jossa varoitettiin järven olevan harjoitusammuntojen maalialue. Komea näky toki sinänsä - ja ne valkoiset suolarakeet todellakin myös maistuivat suolalle.
Lopulta pääsimme itse pimennysalueelle. Paikalliselle tielaitokselle pisteet: tiellä oli selvät opasteet pimennyspaikasta ja nopeusrajoituksiakin oli alennettu alueella puoleen. Keskilinjan paikan olisi toki muutenkin saattanut aavistaa kasvavasta autojen, telttojen, bussien, asuntoautojen ja -vaunujen ja kaikenlaisen puskassa kykkivän väen tiheyden lisääntyessä. Sarjaan vielä tavallistakin oudommat asiat kuuluu 50-luvun Rolls Royce, joka oli muunnettu nelivedoksi. Omistaja kertoi järkyttävänsä alinomaa muuta väkeä ajelemalla sillä pitkin poikin aavikkoa. Löysimme kuitenkin harvahkoon autoitetun kohdan, johon pystyimme pysäköimään sekä itse että jättämään tilaa peesissä olleille japanilaisille. Viimeisenä vaihtoehtona joukkojen välttämiseksihän meillä oli kaiken aikaa mahdollisuus käyttää nelivedon maasto-ominaisuuksia ja ajaa riittävästi tieltä sivuun. Täällä ei kuitenkaan ollut niin paljon väkeä, koska turistit olivat virallisissa juhlissa Cedunassa ja Lyndhurstissa.
Parkkeerattuamme aloitimme "leirin" pystyksen varmistumalla joukkojen riittävästä muonittamisesta - Jannen retkikeitin ja Villanväärtin pikanuudelit hoitivat asian loistavasti. On muuten mielenkiintoinen kokemus syödä pikanuudeleita noin puoli tuhatta kilometriä mistään isomman kokoisesta asutuksesta kun ympärillä näkyy pelkkiä kitukasvuisia piikkipensaita ja punaista hiekkaa. Ehkä tulevaisuuden Mars-siirtokunnan ihmisistä tuntuu tältä.
Kun siedettävä peruselintaso oli saavutettu, oli pimennyskin jo päässyt vauhtiin, ja saatoimme kaivaa esiin optisen arsenaalimme. Perustarvikkeisiin kuuluivat silmien suojaamiseen tarkoitettu kokoelma vahvoja hitsaajanlaseja ja mylar-aurinkosuojia (Tampereen Ursalta, 3,50 €/kpl). Japanilaiset tuttavamme lainasivat meiltä yhdet lasit oman kehitetyn mustavalkofilminsä tilalle.
Kameratkin tarvitsivat tietysti asettelua ja suojaamista. Etukäteen askartelemamme ja testaamamme suodatinhärvelit (rakennusmateriaaleina: pahvi, muovi, mylar-kalvo, teippiä, vähän liimaa ja koristeena öljymaalia) tulivat nyt tarpeeseen ja toimivatkin odotetulla tavalla. Tavallisten digikameroiden kanssa häärivät Emma (Canon G2), Henrik (Canon G3), Antti (myös G3), ja Janne (tarkentamaton filmihärveli jossa oli ainakin iso telejatke). Videokameroita oli Pasilla (Sony DCR-TR7000E) ja Samilla (JVC GR-DVX-507A). Sami oli innostunut Woomeran ohjuksista niin, että oli käyttänyt akkuaikaansa hieman liikaa, joten Sami pääsi seuraamaan ensimmäistä pimennystään ilman kuvauselektroniikan häiritsevää vaikutusta. Pasin videokamera asennettiin imukuppijalustan avulla törröttämään auton konepellille. Muut kamerat olivat matkajalustoilla leirin ympäristössä.
Tunnelmaa tehostamaan Antin läppärin CD-asema otettiin hyötykäyttöön ja kone asetettiin auton konepellille soittamaan Pink Floydin Dark Side of the Moonia. Täydellistä vaihetta odotellessa meillä oli lisäksi aikaa leikkiä sirppiheijastuksilla, pystyttää mahtava suomen lippu liehumaan tienvarteen leirimme merkiksi, ja ihmetellä hauskasti tanssivia varjojamme.
"Kauniit värit mutta sairaan lyhyt" - Henrik, toinen kerta
"Olihan sitä taas ehtinyt -99-pimennyksen jälkeen unohtaa kuinka kaunis se on" - Emma, toinen kerta
"Se nyt oli semmoinen kuin TV:ssä, mutta paljon hienompi, ja se nyt on tartutettu omalle nauhalle, mikä tekee siitä kymmenen kertaa hienomman" - Pasi
"Hienointa oli ehkä se, että se taivaanranta pysyi ikäänkuin normaalina auringonlaskuna, sit siittä lähti vaan semmonen hieno varjo minkä keskellä se aurinko jäpitti" - Sami
"Mää en oikeasti keksi enää mitään sanottavaa tohon quotejuttuun" - Antti
Täydellisen vaiheen jälkeen osa naapureistamme totesi nähneensä kaiken oleellisen koska väki alkoi vähetä tien pielestä. Me taas jäimme seuraamaan upeaa sirppiauringonlaskua. Otimme kuvia kaksisarvisesta auringosta, ja jännityksen laskettua juhlistimme kokemusta omilla kookoskakuilla ja japanilaisten "aitoaustralialaisilla" suklaakekseillä.
Kunhan hämärä laskeutui päätimme vihdoin lähteä matkaan takaisin Port Augustan suuntaan. Matka oli varsin tavanomainen, joskin oli mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin tähdet näkyivät jopa valaistusta autosta. Pysähdyimme aikaisemmin valitulle levähdysalueelle ihailemaan eteläistä tähtitaivasta. Valosaastetta ei ollut, rajamagnitudi arvioitiin noin kuuden tienoille. Bongattua: Magellanin pilvet, Etelän risti, Orion todella oudossa asennossa ja kiikareiden kanssa tähtijoukkojakin (pallomainen 47 Tucanae Pienen Magellanin pilven vieressä, avoin M41 lähellä Siriusta, ja Suuren Magellanin vieressä oleva niin sanottu Ojalan sumu, jota ei löytynyt mistään kirjasta). Linnunradan vyökin erottui komeasti.
Palattuamme hostelliin keskiyön aikaan alkoivat pienehköt juhlat. Yutaka, Keiko ja muu tupamme väki oli mukana ja Mike tarjosi meille "auringonpimennys-mudcakea" (suklaakakkua ja vaniljakastiketta). Käytimme televisiohuoneen pientä töllöä ja näytimme muulle väelle ottamiamme kuvia ja videopätkiä. Tutustutimme myös ulkomaalaisia suomalaiseen, erittäin kuivaan, takaapäin rankaisevaan, mustuudella makeutettuun valkoviiniin (Miken reaktio oli odotettu, mutta Yutakalle 30-vuotissyntymäpäiväjuoma maistui).
Ilta keskeytyi ikävästi siinä vaiheessa kun Pasi ei yhtäkkiä löytänyt huoneestamme lompakkoaan, eikä sitä löytynyt autostakaan. Kun sama tapahtui Antille ja Henrikillekin, aktivoitiin adrenaliinipumput. Nukkumaan kadonnut Mike herätettiin, ja hän löysi irrotetun ikkunanpokan jonka läpi nopea ja määrätietoinen varas oli ilmeisesti liikkunut liukkaasti - huoneemme oli vahtimatta vain muutaman minuutin koko aikana. Luottokorttien perumisen jälkeen oli aika kutsua poliisit paikalle. Onneksi kyseessä oli todellinen täsmäisku: vain lompakot oli viety, edes kännyköitä ja kelloja - kameroista puhumattakaan - ei hävinnyt. Emman lompakko oli ollut liian hyvin kätketty ja Sami puolestaan asui eri huoneessa - jossa prosessi oli ilmeisesti keskeytynyt - joten kahdella seurueesta oli edelleen ostovoimaa.
Yö kului Henrikin, Pasin ja Emman yrittäessä löytää lompakoissa olleita papereita (tärkeimpinä Pasin ja Antin passit) lähiympäristön roskapöntöistä. Ei tulosta. Joka tapauksessa varsinaisia menetyksiä tuli loppujen lopuksi lähinnä hukattu aika tulevien päivien konsulaateissa ramppaamiseen ja matkavakuutusten korvausvaatimusten sumplimiseen (korvattavaa: vähän käteistä, passit, ajo- ja muut kortit joiden hankkiminen maksaa). Paikallisen poliisin toiminta oli sinänsä ihan asiallista, joskin työvuoro ilmeisesti vaihtui juuri meidän tietojemme kirjaamisen jälkeen, joten jouduimme käytännössä antamaan tietomme uudestaan aamulla eri vuoron poliiseille.
Janne lähti aamuyhdeksältä joukostamme käymään alueella olevalla kauniilla rotkolla. Me muut nukuimme lähes keskipäivään asti pitkän yön jälkeen. Hoidettuamme viralliset kuviot loppuun poliisin kanssa meillä ei oikeastaan ollut enää mitään tekemistä Port Augustassa, joten lastasimme jäljellä olevat tavarat autoon. Alkuperäinen suunnitelma oli mahdollisesti katsella hieman maisemia tämän päivän aikana, mutta olimme liian väsyneitä ja mielentila ei oikein ollut sopiva moiseen toimintaan.
Matka sujui ongelmitta, joskin Adelaiden lähestyessä pääsimme tutustumaan paikalliseen kello neljän ruuhkaan. Mielenkiintoista oli nähdä piste, jossa autoja alkoi tulla enemmän vastaan keskustan suunnasta kuin niitä oli menossa sinne - muutos tapahtui nimittäin noin yhden risteyksen aikana. Asetuimme jälleen viihtyisään YHA Centraliin, ja koska olimme tulleet iltapäivällä niin autonvuokraamollakin oltiin vielä paikalla - saatoimme palauttaa auton vielä samana päivänä. Taksimatkaa takaisin hostellillekaan ei tarvittu, koska autonvuokraamon palvelunhaluinen mies kyyditsi meidät takaisin. Mies kertoi asuvansa Alice Springsissä ja tulleensa muutamaksi päiväksi Adelaideen ilmaston vuoksi... Kiitokset 4WD Hirelle. Saimme kyydin aikana suosituksen hostellin lähellä olevasta Gouger Streetistä - paikallisesta ruokakadusta, josta löytyy kuulemma kaikkien aikojen paras pihviravintola Hog's Breath.
Iltapäivällä suoritimme vielä tutustumista Suomen valtionhallinnon palveluihin - eli soittelimme Australian suurlähetystöön ja konsulaatteihin uusien passien hankkimisen merkeissä. Asia ilmeisesti järjestyisi - ainoa ongelma tulisi olemaan Suomen itsenäisyyspäivä, jonka aikana putiikki on kiinni.
Illalla noudatimme saamaamme neuvoa ja kävimme syömässä Gougerilla. Valitsimme kiinalaisen ravintola Emerald Cityn (Oz-referenssi oli houkutteleva). Söimme kahta erilaista kanaa, ankkaa, sikaa ja nautaa - juomana pari kannullista appelsiinimehua. Ruoka oli kaikin puolin hyvää ja saimmekin pitkästä aikaa syötyä vatsamme täsmällisesti täyteen.
Aamu alkoi käynnillä konsulaatissa. Pasi ja Antti täyttelivät passihakemukset ja hakivat uudet passikuvat, ja siihen päivän virallinen ohjelma oikeastaan rajoittuikin.
Henrik vietti illalla 30 minuuttia vessassa kirjoittaen sähköpostiviestiä. Janne palasi reissultaan - rotkolle ei ollut kuulemma onnistunut pääsemään, mutta oli hänellä sentään lyhyitä videopätkiä kenguruista.
Aamiaisen jälkeen hankimme tilataksin joukkiollemme. Lentoasemalla seurasi hieman lisää tappiota - Sami huomasi kadottaneensa kännykkänsä, eikä sitä ainakaan heti löytynyt hostellilta tai lähiympäristöstä. Liittymän sulkemisen jälkeen saatoimmekin mennä koneeseen, jossa edessämme olevalla penkkirivillä istuneet pikkulapset saivat kasteltua Emman repun. Repussa oli tuolloin vain pari kameraa ja passihakemusdokumentit, joten asiaan suhtauduttiin tyynesti.
Sydneyssä majoituimme Billabong Gardenssiin. Matkalla hotelliin osui samaan hotellibussiin pari aasialaista miekkosta, jotka tunnistivat suomalaisuutemme. He myös osasivat muutaman sanan suomea - päällimmäisenä 'hölkyn kölkyn' - joten Henrikin jo Korean-matkallaan aloittama "Telekom Telekom"-perinne sai luvan katketa. Billabong Gardens oli ensimmäinen hostellimme australian kanavalla, missä huoneeseen oli sijoitettu televisio. Paikallinen piilokameraohjelma oli jopa erittäin hauska. Paikka osoittautui vallan erinomaiseksi lukuunottamatta meluisia naapureita - varsinkin kun johto ei ollut varoituslapuista huolimatta nollatoleranssin kannattaja. Alkuhankaluuksina myöskään jääkaappiamme ei oltu siivottu ja se vain hieman lemahti avatessa - nämä kuitenkin korjautuivat pienellä huomauttamisella.
Iltakävelyllä tutustuimme läheiseen Victoria Parkiin ja sen alueella sijaitsevaan Sydneyn yliopiston alueeseen. Illallisen jälkeen, ne joissa energiaa vielä riitti (Emma, Henrik, Sami) katselivat televisiosta paikallista elokuvaa "The Dish", jonka DVD meni välittömästi ostoslistalle.
Tämän päivän ohjelmassa oli tutustuminen Sydneyn akvaarioon, sekä Emman jo aikaa sitten varaama käynti Sydneyn observatoriolla. Akvaariokohde oli päätetty noin edellisenä päivänä lentokoneessa nähdyn mainoksen perusteella.
Etsiydyimme siis kaupunkijunalla ja pienellä kävelemisellä Darling Harbouriin, jonne on keskittynyt paljon Sydneyn turisteille suunnatuista laitoksista. Akvaario oli näkyvissä noin heti ja kaukaa, joten sinne saatettiin suunnistaa suoraviivaisesti ja ilman ongelmia. Paikka keskittyi luonnollisesti Australian erikoisuuksiin, joten se kiinnosti myös Osakan Kaiyukkanin nähnyttä Anttia. Kuvamateriaalia oli valitettavasti vaikea saada huonojen valaistusolosuhteiden vuoksi, mutta yritys oli ainakin kova.
Kulku akvaarion läpi oli ohjattu niin että kohteiden kiinnostavuuden oli ilmeisesti tarkoitus kasvaa loppua kohden, lopussa nimittäin esiteltiin Suurta Valliriuttaa ja sitä ennen oli haiallas. Altaalla pystyi hienosti näkemään hain hampaat joka kulmasta - koko ei jäänyt epäselväksi. Toki myös alkupäästä löytyi paljon mielenkiintoista - barramunda on iso kala. Täällä näimme myös vihdoin krokotiileja läheltä.
Varsinaiselta näyttelyalueelta poistuminen tapahtui kätevästi matkamuistomyymälän läpi, josta mukaan tarttui muun muassa pimeässä hohtavia kumiankkoja. Viimeisenä hyvävä etappina oli Shark's Bite -ravintola, jossa oli tarjolla teemaan sopivasti Fish&Chipsiä. Samin ja Antin ehtiessä tiskille kalat ehtivät juuri loppua, mutta tiskin takana hymyillyt veikkonen kehotti odottamaan vain hetkosen - hän vain käväisee altaalla ja tulee hetimmiten takaisin.
Hyvän aterian jälkeen päätimme tutustua Captain Darlingin satamaan tarkemmin ja kävellä sen päästä päähän akvaariolta kiinalaiselle puutarhalle. Melkein heti akvaariolta lähdettyä eteen tuli IMAX-teatteri, jonka ohjelmassa näkynyt "Space Station 3D" aiheutti välittömän lippujen oston ("Tuo sitten pitää nähdä!" - Henrik) seuraavan päivän näytökseen. Alueen puistossa ehdimme nähdä jotain sinänsä hätkähdyttävää: kamelikaravaanin suurkaupungissa.
Tässä vaiheessa olimme kuluttaneet mielestämme riittävästi aikaa, joten saatoimme lähteä kohti muutaman korttelin päässä olevaa observatoriota, jonne oli sovittu tapaaminen 18:30 alkaen. Kävelymatkan ja tähtitorninmäelle nousun jälkeen selvisi tosin että kyseessä oli 8:30 pm. Ystävällinen vartija neuvoi meille odotteluajaksi hyvän pubin lähistöltä. Pubi tyydytti janon lisäksi myös kulttuurinnälkämme, sillä muutaman korttelin päässä näkyi se kuuluisa oopperatalo. Laulu ei kantanut kattoterassille asti.
Lopulta auringonlasku alkoi lähestyä ja päätimme suunnata takaisin tornille. Kuvattuamme Sydneyn pensaspaloista todella kauniiksi muodostunutta auringonlaskua riittävästi, tuli eteen vielä lisää kuvattavaa ennen torniin pääsyä: parvi isoja lepakoita, jotka heräilivät auringon laskiessa.
Sisällä oppaamme Paul näytti meille ensin tornin alkuperäistä kalustoa - yli sata vuotta vanhan linssikaukoputken, jonka mielenkiintoinen kellokoneistoon perustuva, vedettävä seuranta oli 1800-luvun loppupuolelta. Vaikka laite sinänsä oli valovoimaisempi kuin mihin olimme Tampereen Ursan tähtitornilla tottuneet, jäivät näkymät vaisuiksi. Suurkaupungin valosaaste, lämpöväreily ja maastopalojen tuottama savu huononsivat näkyä niin, että totesimme samojen kohteiden (Orionin sumu, 47 Tucanae, Saturnus ja Kuu) toimineen paremmin kiikareilla Port Augustan lähistön puskassa. Myöskään 40-senttinen Meaden LX200 -peilikaukoputki ei kyennyt oleellisesti kuvaa parantamaan. Tähtinäytösporukkaan osallistuneista suurin osa oli perheitä, joten nuorimpien vuoksi jutut oli käytävä läpi perusteista alkaen. Museopuolella oli sentään meille Vanhoille Parroillekin antia erilaisten hauskojen ja historiallisten laitteiden muodossa. Myös keskustelut Paulin kanssa olivat antoisia (aiheina auringonpimennys, revontulet, aina ongelmallinen valosaaste ja Australian kuuluisin Park'sin observatorio, johon oppaamme oli aiemmin työn puolesta päässyt tutustumaan. Kuulemma se on oikeasti tolkuttoman tylsä paikka). Saimme lopuksi vielä tietää, että nk. Ojalan sumu olikin jo nimetty Tarantella-sumuksi.
Iltayhdeltätoista ollessamme matkalla takaisin hotelliin kohtasimme metrossa sen toisen suomalaisen (Jannen ja Maken lisäksi) jonka Australian maaperällä olimme nähneet - humalaisen partaveikon joka kyseli että lähtisimmekö kaljalle (emme). Näistä ei pääse siis eroon edes matkustamalla maailman ääreen.
Tänä aamuna Pasi, Antti ja Sami kävivät tutustumassa Suomen Sydneyn konsulaattiin. Heitä palvellut Ilkka Häkkinen oli oikein mukava ja asiat sujuivat ongelmitta - kuulemma seuraavana aamuna voisi käydä hakemassa passit mikäli tarkistus Helsingin päässä vain sujuisi putkeen.
Illan tullen oli sitten edessä Space Station 3D. Antti ehti kerätä itselleen alkavan kuumeenkin, mutta riittävä määrä nappeja ja Lem Sipiä piti pöpön aisoissa ainakin näytöksen loppuun. Avaruus ei koskaan ole tuntunut olleen lähempänä ja käsinkosketeltavampana, eikä edes Tom Cruisen höpötys häirinnyt katselunautintoa. Henrik: "Tämän jälkeen voikin sitten kuolla pois." Kaikille esim. Lontoon räntäsateisiin matkustaville esitämmekin nyt loistavan vihjeen: käy siellä tai ole neliö.
Illan päätteeksi ensin Antti ja myöhemmin Pasi soittelivat vielä Helsinkiin, ulkoministeriön passiosastolle käsittelyn varmistamiseksi. Antti sai langan päähän harvinaisen epäasiakaspalveluhenkisen naisihmisen, joka totesi lakonisesti että jos hakemus on kiireellinen, niin se on merkitty kiireelliseksi ja se käsitellään kiireellä, sekä sätti EU-passien hukkaamisesta (Pasilla oli tosin sininen Suomen passi, mutta mitäpä pienistä). Hieman myöhemmin ao. henkilö oli lähtenyt ruokatunnille ja Pasi saikin langan päähän ystävällisen ja avuliaan ihmisen joka sanoi laittavansa hakemuksemme edellisen henkilön pöydälle "Muista nyt varmasti" -lapulla varustettuna. Meitä hymyilytti.
Lähtöpäivä. Jo perinteeksi muodostunut sateen tuominen mukanamme onnistui taas - vettä tuli kuin aisaa, suurimmat tulipalot saatiin hallintaan ja australialaiset läpyttelivät onnellisina käsiään. Kirjauduimme ulos Billabongista, jonka päällimmäisenä piirteenä edellisten juttujen lisäksi muistui ainakin se että pyyhkeitä oli riittävästi - siivoojat toivat joka päivä viisi uutta pyyhettä ja saippuapalaa, mutta eivät juurikaan vieneet vanhoja pois. Jätimme siivoojien toiminnasta kannanottomme vessan siivoamattoman kaapin päälle lappuun, jossa lukee "Jos voit lukea tätä, siivojat eivät ole tehneet hommiaan sitten 10/Dec/2002".
Pasi ja Antti hakivat passinsa, ja sitten olikin aika suunnata lentokentälle. Kone oli vain koodinsa perusteella Quantasin - oikeasti hommaa pyöritti British Airways. Ja sen huomasi. Tavanomaisten turvatarkastusten lisäksi käsimatkatavaramme pengottiin kunnolla. Kone lähti lastausvaikeuksien ja matkustajien turvatarkistusten takia 37 minuuttia myöhässä, elokuvatarjonta ei luonnollisestikaan toiminut ensimmäisten tuntien aikana, ja ilmastointi oli säädetty emuloimaan perusbritin asumusta (takit ja peitot korville) - ilmeisesti yläilmakehän rajoitteista johtuen brittiläistä sumua ei sentään saatu aikaiseksi. Lentoemännät toki olivat ystävällisiä ja palvelunhaluisia: vodkavirta toimi ja Henrik sai nälkäänsä kaksi lentokoneateriaa.
Majoituimme lopulta Pasin aiemmin varaamaan A-One Bangkok -hotelliin. Hotelli näytti ensikatsoman perusteella ylivoimaisesti parhaalta asumukselta, mitä koskaan on 26 euron huonehintaan nähty.
Aamulla suoriuduimme hotellin ns. amerikkalaiselle aamiaiselle keskelle paikallista joulutunnelmaa. Taustalla kaikuneet hilpeät englanninkieliset joululaulut tuntuivat jotenkin hupaisille palmujen keskellä ja yli 30 asteen lämmössä. Lumi- ja poroaiheet eivät oikein sopineet kuvioon. Aamiaisella huomasimme olevamme todennäköisesti ainoat ei-aasialaiset turistit rakennuksessa. Muu populaatio koostui lähinnä kiinalaisista ja japanilaisista. Tankkauksen jälkeen otimme taksin ja lähdimme kaupungille toikkaroimaan. Siam-aukiolla päädyimme ensitöiksemme länsimaalaistyyliseen tavarataloon (Siam Center), josta selkeästi puuttui jotain oleellista: asiakkaat. Muutaman turistin ja parin paikallisen lisäksi rakennuksessa ei ollut juurikaan porukkaa. Tämän selittänee paikalliseen tasoon verrattuna kohtuukorkeat hinnat. Häivyimme pian etsimään mielenkiintoisempia apajia.
Olimme jo katukuvassa aiemmin huomanneet paikallisten nuorten naisten pukeutuvan lähinnä valkoiseen paitaan ja mustaan hameeseen, jonka helmankorkeus vaihteli suuresti. Spekulaatiokomiteamme arveli kyseessä olevan jonkinlaisen paikallisen koulupuvun. Emma ajatteli pukeutua maassa maan tavalla ja hankki koulutyttöjen kansoittamasta pikkukojukeskuksesta samanlaisen vaateparren ja siihen sopivat korkkarit. Hintaa kokonaisuudelle tuli paikallista hintatasoa kuvaten hurjat 15 e. Toiselta puolen kojukasaa löytyi myös valtaväestön suosima ostoskeskus pienine kauppoineen. Täällä ei asiakkaista näyttänyt olevan pulaa.
Pikkuhiljaa suoriuduimme hotellia kohti testaten samalla uuden Skyrail-junan toimintaa. Taksihintoihin verrattuna olivat junaliput kohtuullisen arvokkaita (30 bahtia / lippu (0.75 e)), mutta Skyraililla pystyi tehokkaasti välttämään yhden Bangkokin suurimmista riesoista: ruuhkat. Juna oli ilmastoitu ja hyvin siisti. Loput 4 km asemalta hotellille tultiin taksilla.
Ennen syömään menoa tutustuimme puhtaaseen uima-altaaseen, jonka saimme pitää kokonaan itsellämme.
Edellisenä päivänä löydetyn ostarin kartoitus oli jäänyt uupumuksen vuoksi hieman kesken, joten suunnistimme sinne uudelleen. Matkalla sinne kohtasimme tuttavamme ruuhkan ja ilmeisen hyvin ympäristöönsä sopeutunut taksikuskimme otti torkut joka toisessa risteyksessä ja häntä piti muutaman kerran hieman herätellä. Tällä kertaa mukaan tarttui paikallisia elokuvia ja Henrikille uudet silmälasit. Pikkuhiljaa shoppailevan (ja koulupukuisen) Emman jäljessä laahustaneet herrat alkoivat kuitenkin näyttää varsin kärsiville, joten palasimme hotelliin lepäämään. Taakse jäi silti yli puolet kartoittamatonta ostaria.
Tänä iltana uima-altaalle eksyi myös yksi japanilainen.
Antin suorittaessa yhden päivän sisäistä puhdistautumisriittiä Sami, Emma ja Henrik saivat suorittaa päivän tutustumiskäynnin keskenään. Päivä alkoi kello kuuden aikaan Mr. Oneksi (One? Wan? Won? Woolloomoolloo?) kutsutun oppaan kera keräämällä minibussiin loput matkustajat ja jatkamalla matkaa merivesihaihduttamojen kautta 100 kilometrin päässä oleville alkuperäisille kelluville markkinoille (Floating Market). Kelluvat markkinat, kuten muukin Thaimaan talouselämä on kuulemma kiinalaisten omistuksessa. Tuputtajamyyjien kyllästämien kauppakojujen jälkeen matka jatkui käärme-esitykseen, joka tuntui keikkuvan hieman eläinrääkkäyksen rajamailla. Huomattavasti parempia esityksiä olivat sen sijaan käsityöläisten keskus (Royal Handicraft Center), jossa oli uskomattoman taidokkaita huonekaluja ja koriste-esineitä (hinnat 20'000 eurosta alaspäin), ja sitä Samphran Elephent Ground & Zoossa seuranneet elefantti- ja krokotiilinäytökset. Mainio mutta liian nopea buffet-lounaskin saatiin horittua. Himpun turhan kireän aikataulun painostamina jatkoimme matkaa ruusupuutarha Rose Gardeniin, jossa nähtiin Thai-kulttuurinäytöksiä (potkunyrkkeilyä, kaunista tanssia, perintainen avioliittoseremonia) ja lisää norsuja. Nimitys Rose Garden on sikäli väärä, että ruusut ovat ilmaston muutoksen myötä (saastuminen?) kuolleet pois kymmeniä vuosia sitten ja värikkäät esitykset olivat nykyään se, jolla paikkaa pidetään hengissä.
Paluumatkan päätteeksi ajelimme ennalta ilmoitetusta poiketen valtavan suuren jalokivigalleria Gems Galleryn kautta, mistä arvelisimme maksetun provikan joko matkafirmalle tai oppaillemme. Kahden miljoonan bahtin smaragdikoristeet jäivät ostamatta, mutta hiekkakivi- ja jadenorsuja tarttui mukaan täyden 900 bahtin (22 e) arvosta.
Samaan aikaan toisaalla: uima-altaan privaattivaraus oli valitettavasti mennyt umpeen. Jopa kaksi kiinalaista tai japanilaista häiritsi Pasin ja Antin altaalla löffäilyä.
Sami sanoi illalla seuraavat sanat: njorsu, näätä. Sami opetti filippiiniläisille seuraavan suomenkielisen sanan: siiseli.
Tämä päivä oli pääasiassa valmistautumista keskiyön jälkeen lähtevään lentoon Suomeen. Emma halusi vielä shoppailemaan, ja yksitellen seuralaiset kariutuivat kunnes vain Sami oli ainoana lähdössä mukaan - muut jäivät hotellille löffäilemään.
Emma ja Sami kohtasivat kauppakierroksellaan huomiotaherättävänä erikoisuutena Siam Squaren ostoskeskuksen kahdeksannessa kerroksesta rivistön karaokekoppeja, "Popbeats Capsule Unit", joihin paikallista nuorisoa ramppasi iloisesti sisään kaiken aikaa.
Sillä välin hotellissa Henrik kävi kokeilemassa thai-hierontaa. Thaimaassa kun kerran oltiin, ensimmäinen kysymys oli tarkennus toivotun hieronnan laadusta. Tällä kertaa tavallinen hieronta riitti.
Pasi ja Antti saivat iltapäivällä klubivoileipiä syödessään vastauksen kysymykseen montako thaimaalaista tarvitaan vaihtamaan puuhun lehdet. Vastaus: kahdeksan. Yksi vaihtamaan lehtiä, yksi pitelemään tikkaita ja kuusi jakelemaan avuliaita neuvoja.
Lento Finnairin koneella oli mukavasti pidennys yölle - lähtö keskiyöllä, saapuminen aamuseitsemältä ja aikaa 11 tuntia. Tullimuodollisuuksia ei tällä kertaa tarvittu. Ainoa letkeän matkanteon katkaiseva seikka oli se, että seuraava bussi Tampereelle lähtisi vasta puolentoista tunnin odottelun jälkeen.
Täällä Eino-Mies Porkkakoski, täältä tähän.
